Verkonmerkkejä ja mannekiineina Castellon esitteessä

In Syksy by saaressa

Tuuli vinkuu nurkissa ja merellä. Jaakolla oli tänään iltamenoja, joten kävin hakemassa hänet kotiin satamasta vasta puoli kymmenen aikaan illalla. On se aika vuodesta, kun kesän ihanien veneretkien maalaamat ruusuiset muistot veneilystä alkavat hiljalleen haalistua ja tilalle tulee pimeyttä, kylmyyttä ja tuulta. Vaikka olemme viettäneet vasta yhden talven saaressa asuen, tuntuu tämä laji jo aika tutulta. Pari viikkoa sitten päätimme, että merivesi on niin kylmää, että  veneen laitoja pitkin ei enää kuljeta laittamassa takaköysiä kiinni ja auki. Jaakko tietenkin rikkoi tänään heti sääntöä ja puhui vielä puhelimessakin! Kirjoitin miinuksen pieneen mustaan merikirjaan. Alamme hiljalleen olla myös siinä rutiinissa, että yksin veneillessä laitetaan toiselle viesti ”lähden kotiin” ja kotona sitten toinen viesti, että on perillä.

Mutta ne verkonmerkit. Meidän kotireitillä on selkeästi hyvät kala-apajat. Ja luovat kalastajat. Verkot on nimittäin siirretty lähes joka ikinen päivä uuteen asentoon, niin, että ei voi tietää onko ne suoraan meidän reitillä vai juuri siellä mihin normaalisti niitä väistät. Niinpä meillä on hyvät hakuvaloräpsyttelyt, kun yritämme löytää verkkojen merkkejä. Keskeltä verkkoa voi helposti ajaa, mutta olen kaksi kertaa meinannut ajaa verkonmerkkiin. Verkot on sellaisessa paikassa, että niillä main teemme melkoisen kurvin. Ja vaikka meille on todella kivat hakuvalot, niin valitettavasti niitä ei voi käännellä. Joten jos verkot ovat aamun jälkeen siirtyneet, saattaa kurvissa huomata merkin aika myöhään. No, onneksi moottoripaatti pysähtyy nopeasti!

Castellon ilmatyynyalus

Ja kun nyt talvea mietitään, löysimme Castellon uudet esitteet. Meitsit on siellä!

Ennen tänne muuttoa pelkäsin jäitä ihan hulluna. Ja olin päättänyt, että ilman hydrokopteria tai ilmatyynyalusta ei talvesta tule mitään. No, tiedättehän miten käy, kun ostaa jotain mitä pitää rempata. Budjetti ei oikein pidä. Ja kun vielä kävi vähän niin, että ei ehditty edes tehdä budjettia ennen ostopäätöstä. Rahaa meni laituriin, remppahommiin x tsiljoona ja veneeseen. Veneen osalta olin vannonut, että pärjäämme pikku soutuveneellä, jossa oli 3,3 hv Mercuryn epäluotettava moottori. Kun taas kerran soudin kotiin töistä 45 minuuttia kiskottuani konetta käyntiin ensin puoli tuntia, soitin Jaakolle kiukkuisena ja totesin, että nyt joku vene tänne ja vähän äkkiä! Viikon päästä ajoin ensimmäistä kertaa elämässäni auton + minkään yhdistelmää ja hain TG:n meille Tampereelta. Kaiken tämän jälkeen totesimme, että kelirikkolaitteisiin oli rahaa juuri sen verran, että saimme sillä kaksi potkukelkkaa ja pulkan.

Ilmatyynyalukset jäivät kuitenkin mieliin ja ne tulee tsekattua kyllä jokaisessa venenäyttelyssä. Maaliskuussa meillä kävi mieletön tuuri, sillä pääsimme kaveriporukan kanssa Castellon uuden ilmatyynyaluksen (CH7) koeajolle! Tämä oli sellainen turistibussin kokoinen versio, joten oli huimaa päästä sellaisen kyytiin.

WP_20140223_001

Jaakko ryntäsi ensimmäisenä etupenkille kuskin viereen. Aluksen puikoissa oli Tuukka Castellolta. Keli oli aika tuulinen ja vastatuulessa sen huomasi moottorin äänessä. Takaisin tullessa homma oli paljon kevyempää.

WP_20140223_008

Kävimme Rövargrundetissa katsomassa ahtojäitä. Ne ahtojäät ovat saaren toisella puolella, tsorppa, en ottanut kuvia…

WP_20140223_013
Jaakko tuntui sopeutuvan aika hyvin tuohon ilmatyynyaluksen sivussa hengailuun.

WP_20140223_019

Saimme kyydin kotiovelle asti, mikä on aika harvinaista. Jaakon mielestä aluksen olisi voinut jättää siihen. Hyvin sopi kuulemma meidän lahteen.

Sovimme silloin, että kuvia reissusta voi käyttää johonkin esitteeseen tms, jos tarvii ja nyt huomasimme, että näin on tehty! Mukana on kaksi kuvaa.

SavedPicture-201410232295.jpg

Takasivun Covergirls! Ensi kerralla avaan silmät, jos näen jossain kameran! Tässä siis valokuva koneen ruudulta, alkuperäinen ja pikkuinen ryhmäkuva löytyy Castellon sivuilta pdf-esitteestä!

0