No Juhannuksesta on vierähtänyt jo tovi, mutta toisaalta tuntuu, ettei se kesä ole sen jälkeen kunnolla alkanut, joten on aivan ok muistella kesän ensimmäistä kunnon veneretkeä! Olimme saaneet kutsun Kotkaan ystäviemme perinteisille juhannusjuhlille. Heillä on mökki omassa saaressa, joten vähän kutkutteli lähteä matkaan veneellä. Idea oli mielestämme varsin loistava, aina siihen asti, kunnes huomasimme takaisintulokelin näyttävän todella ankealta. Juhannus-sunnuntaina puhaltaisi täysin vastainen tuuli suoraan nokkaan ja kovaa puhaltaisikin. Hetken pohdimme kannattasiko jättää veneily, sillä vastatuuliajelu moottoripaatilla ei ole maailman siisteintä, koirienkaan mielestä. No sitä pohdintaa kesti vain hetken, sillä perjantain lähtöpäivänä aurinko näyttäytyi pilvien välistä ja tottakai pakkasimme tavaramme veneeseen. Tämähän oli hyvä tilaisuus vähän testailla uutta venettäkin, perustelimme toisillemme!
MENOMATKALLA SADETTA JA AURINGON PAISTETTA
Matkan aikana oli auringonpaistetta, vesisadetta, pilveä ja taas auringonpaistetta. Auringon mennessä pilveen oli sen verran kylmä, että laitoimme Huskyn kuomun kokonaan kiinni. Tosiaan, juhannuksena mukaan tuli pakattua kaikki lämpövaatteet. Mukana oli kaikenmaailman kerrastoa ja untuvatakkia!
Kuomun muodostama koppi oli ensimmäistä kertaa käytössä pidemmällä matkalla. Olen aina ollut sitä mieltä, että veneessä pitää olla koppi ja alan lämmetä kuomun muodostamalle hytille! Keulan oven alta pääsee vähän viimaa, jonka tukimme venetyynyllä, ettei tuuli osu suoraan lattialla makoileviin koiriin. Jos tarvittiin ilmaa, avasimme sitten kuomua yläosasta. Jossain vaiheessa meno oli niin mukavaa, että potkaisin kengät pois jalasta ja hengailin veneellä villasukat jalassa. Husky alkoi tuntumaan myös todella tilavalta, siellähän pystyi ihan vaihtamaan paikkaa ajon aikana. Piti käydä tyyppaamassa esimerkiksi takapenkki. Se oli Pipon suosikki, sillä takapenkillä pääsi suoraan syliin istumaan.
Santahaminan sillan kohdalle satuimme juuri sopivasti sillan auetessa.
Heti vauhdin hiljetessä koirat painelivat keulaan kurkkimaan maisemia.
Alkumatkasta Pipoa vähän jännitti, mutta aika pian se otti jo niin rennosti, että haukotteli makeasti.
Kengät pois jalasta ja rennosti!
Ulkona upea keli…
… ja mantereen päällä pilvimassat. Olimme onnellisesti merellä!
Iloinen kuski!
Takapenkin jengi!
TOISESSA SAARESSA
Kuuntelimme loppumatkasta äänikirja-dekkaria ja tulimme perille dekkarin kannalta puoli tuntia liian aikaisin. Jäi juuri selvittämättä kuinka Harry Hole selviää loppuhuipennuksesta… Toisaalta perille päästiin aika sopivasti niihin aikoihin, että saaressa alettiin pohtia ruoan tekoa. Ajoitus osui siis nappiin.
Juhannus-viikonloppu oli juuri niin rento kuin sen kuuluukin olla. Plus ruoka oli taivaallista. Eikä unohdeta uskomatonta vuosituhannen vaihteen diskoa! Kävimme läpi kaikki tuon ajan parhaat biisit ja tanssimuuvit. Tai no parhaat ja parhaat… Hauskaa oli ainakin!
Loimulohi valmistuu saaristomaisemissa. Saunalla pöhisi savustuspönttö. Ei jäänyt nälkä!
Aamupalat syötiin upeissa maisemissa. Kylmä tuuli sattui puhaltamaan saaren toiselta puolelta ja se antoi meille täydellisen rauhallisen ja lämpimän aamupäiväspotin.
Saaren olympialaiset sisälsivät renkaanheittoa. Tässä on menossa ensimmäinen kierros ja Jaakon pisteiden lasku. Kova debatti käytiin siitä osuuko vihreä rengas lakanaan maalattuun renkaaseen vai ei.
Parkkeerasimme Targan kylkeen ja aina kun kävin Huskyssä, Sompa halusi tarkistaa, että eihän jaossa vain ollut hänelle kuuluvia nameja!
Saaren todellinen pomo.
KOTIMATKA
Olimme päättäneet lähteä ajoissa liikenteeseen nousevan tuulen takia. Meille lupailtiin yli 10 m/s tuulia suoraan idästä. Heräsimme kahdeksan jälkeen, hoidimme aamutoimet ja pakkasimme veneen. Haluaisin vielä painottaa, että me tosiaan heräsimme ennen kuin kukaan muu, edes lapset! Se on monen mielestä vähän ihme.
Meillä vaihtui kuskisuunnitelmat lennossa edellisen illan diskossa. Olin luvannut ajaa takaisinpäin, mutta kuin itsekseen Jaakon käteen oli edellisenä iltana etsiytynyt cokis-tölkkejä ja minulle jotain ihan muuta. Oh well, jos tämä sopi Jaakolle, se sopi myös minulle. Kotimatkalla meitä oli kolme, kun myös Väiski hyppäsi kyytiin Helsinkiä kohti.
Olimme edenneet Kotkan Sapokasta noin viisi minuuttia terävässä vasta-aallokossa eteenpäin, Pipo-koira oli ollut pakko ottaa syliin, sillä se ei pitänyt menosta ollenkaan. Eikä se nyt muutenkaan ollut kovin hauskaa. Siinä missä minulla oli syli täynnä koiria, oli Väiskillä vapaat kädet kakkoskartturiksi. Pian löytyikin mielenkiintoisen näköinen sisäväylä, jonne sukelsimme.
MIAMI-RÄMEET
Nyt täytyy sanoa, että osuimme aivan täysin jättipottiin sisäreittivalinnallamme! Emme ole koskaan menneet Suomessa vastaavaa reittiä. Ehkäpä siksi, että olemme retkeilleet valtaosin purjeveneellä, joka karsii vähän mahdollisuuksia. Keskellä kaislikkoa meni kapea ja syvä reitti. Pienellä mielikuvituksella pystyi kuvittelemaan itsensä ajelemaan rämeelle. Reitillä oli kaksi pitkää rämepätkää. (Pakko kutsua niitä rämeiksi, oli sen verran eksoottista!)
Kilpailu! Vapaan vauhdin pätkällä pääsimme ohi, mutta ulkopaikkakuntalaisina noudatimme liian tarkasti nopeusrajoituksia ja hävisimme (ja taidettiin muutenkin keskittyä tällä hitaalla pätkällä kuvaamiseen ja muuhun säätämiseen…!)
Matkan varrella oli niin hieno venevaja, että meinasin pakahtua!
Sisäreittimme päättyi kapeaan siltaan. Tästä ei ihan joka veneellä mennäkään läpi. Putkahdimme ulos Loviisan kohdalla.
Puolivälin tauko makkaraperunoineen, hampurilaisineen ja tankkauksineen hoidettiin Benitas Cafessa.
HÖYKYTYS
Tähän mennessä matka olikin ollut aivan supermukavaa retkeilyä. Vähän jo ehti unohtua koko kova tuuli ja sen nostattamat aallot. Mutta eipä unohtunut enää kun päästiin ulos Emäsalon kohdalla. Aallot olivat keränneet voimaa koko kiertoajelumme ajan ja niillä oli korkeutta raatimme yksimielisen arvion mukaan parhaimmillaan 1,5 metriä. Koirat olivat kotiutuneet jalkotilaan ja olimme hankalimman pätkän aivan alussa. Eteen tuli yksi mörköaalloista ja Jaakko himmasi vauhtia pois, jotta emme läsähtäisi aallolta pahasti alas. Seuraava aalto tulikin saman tien ja saimme nokan kautta vähän vettä sisään. Minuutin päästä sama toistui, mutta seuraava aalto oli vieläkin nopeampi ja haukkasimme ihan mukavasti vettä sisään. Ehdin napata koirat syliin ja heitin niiden pedit sivuun, kun vesi syöksyi oven alta hytin puolelle. Sitä oli noin 15 senttiä takapenkin edessä. Ehdin jo hetken miettiä missä äyskäri on, mutta sitten vedenpoistoputket alkoivat hiljalleen viedä vettä pois. Eipä haittaisi jos, myös keulassa olisi omat poistoputket, jolloin vettä tulisi vähemmän sisään.
Okei, meillä olis siis isoa aaltoa ja väärä ajotyyli Huskylle. Olemme yleensä olleet tällä kelissä liikkeellä purjeveneellä, jolla ajaminen tällaisessa aallokossa on tuttua puuhaa. Jaakko lähti kryssimään aallokkoa enemmän sivusuunnassa ja sen sijaan, että aallonharjalla otettiin vauhtia pois pamahtamisen estämiseksi, lyötiin sitä pieni spurtti lisää. Nokkakin nostettiin ylös. Ja voi morjens miten nätisti Husky toimi! Montaa kertaa odotimme lihakset jäykkänä kunnon pamausta, mutta vene laskeutui todella pehmeästi aallolta alas. Tämä oli sittenkin kelistä huolimatta erittäin positiivinen pätkä ja Huskyn pisteet nousivat, nyt tiesi, että sillä pärjää kovassakin aallokossa!
Emäsalon jälkeen olimme kuin huvipuistoajelun jäljiltä ja siirryimme taas saarien suojaan ajelemaan. Matkaan mahtui vielä pysähdys Karhusaaresssa, jossa kävimme kahvilla. Huikean kiva reissu ja tässä jää vain odottamaan kesän seuraavia venereissuja!
SEURAA SAARIELÄMÄÄ:
Jaa facebookissa