Tekijä: saaressa

Luotsisaari Kobba Klintar

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

12.8.2018

Ahvenanmaan ympäri – ylellinen Havsvidden ja reissun paras parkkipaikka Glada Laxenilla

Kahden kalliosaaren jälkeen siirryimme kesälomalla aivan erilaisiin tunnelmiin, nimittäin vähän fiinimpään Havsviddenin satamaan Ahvenanmaan pohjoispuolella. Kaarroimme mestoille kuuden aikoihin illalla, emmekä tietenkään olleet varanneet mitään paikkaa etukäteen. Huskyn kokoiselle veneelle löytyy yleensä aina paikka, joten päätimme luottaa tälläkin kertaa siihen, että matalasta päästä löytyy tilaa. Eikä suotta, niin löytyikin! Isommalla veneellä taitaa olla fiksuinta varata paikka, ainakin jos tarvitsee syvempää vettä.

Merikortissa Havsviddenin tulossa on mukavasti kiviä, mutta rantakallioilta näkyvät linjataulut ohjaavat hyvin syvässä vedessä suoraan satama-altaaseen. Kiinnitimme paatin ja kipaisin ylös hotellille maksamaan satamamaksua. Elokuun puolella se oli 40 euroa. Koko päivän kuumassa auringossa hionneena oli musiikkia korville, että uima-allasrakennuksen käyttö kuului satamamaksuun samoin kuin rannassa oleva pieni sauna, jota sai itse lämmittää. Saunat löytyivät myös allasrakennuksesta, joten me lämmittelimme tällä kertaa siellä.

Linjataulut näkyvät hyvin rantakallioilta.

Satama-allas oli suojaisa ja vene ei keikkunut yölläkään.

Havsvidden sijaitsee todella kauniiden kallioiden ympäröiminä.

Bling blingiä – korvakorut korviin!

Tämä oli kesäreissumme ainut osuus, jossa oli mahdollisuus vähän koreilla. Olihan se laitettava mekko päälle ja korvikset korviin! Saimme vielä pöydän ravintolan terassilta, kun menimme vähän myöhemmin. Koirat saivat tulla mukaan terdelle istuksimaan.

Ruoka oli hyvää, etenkin minun alkupalani. Nam! Jos emme olisi mahtuneet ravintolaan, olisi safkan saanut myös mukaan veneelle.

Tyytyväisinä kipsuttelimme takaisin veneelle ja aika pian simahdimme nukkumaan.

Luontopolku ja poolhouse

Aamulla lähdimme kiertämään kartalle merkityt luontopolut. Ihmettelimme miksi polut oli niin huonosti merkittyjä, mutta sitten vilkaisin taaksepäin. Kylttejä oli niin pirusti, että ei voisi mennä harhaan. Kiersimme polkua väärään suuntaan, mikä tietenkin toi vähän löytämisen riemua, kun pienen harhailun jälkeen löysimme takaisin polulle. Rannassa oleva kalliopolku oli niin hyvin merkitty, että sitä ei pystyisi hukkaamaan, kiersi mihin suuntaan tahansa.

Luontopoluista rannan kalliopolku kiersi aivan upeissa maisemissa. Moni oli löytänyt rantakallioiden välistä oman suojaisan aamupaikkansa ja privaatimman uimarantansa.

Lenkin jälkeen oli mukava hetki siirtyä saunalle ja uima-altaalle ennen lähtöä eteenpäin. Veneilijän näkökulmasta suihkuja oli yllättävän vähän ja pukkarikin tosi pieni, mutta sinne mahtui ainakin nyt aivan hyvin. Tämä johtuu varmaan siitä, että valtaosin paikalla on mökki- ja hotellivieraita, jotka peseytyvät sitten majapaikassaan.

Ilmeisesti porukka vielä heräili, sillä altaalla ei ollut mitenkään tungosta. Ehdimme leikkiä nyt vesitiiviillä puhelimella (jee, ne kuoret tosiaan toimivat) ja ottaa sukelluskuvia. Huomasimme altaan reunalle ilmestyvän lapsikatraan ja pistimme äkkiä puhelimen pois. Hups, jäimme kiinni noloina aikuisina, jotka ottavat uintiselfieitä! Siirryimme lämpimälle porealtaalle ja tässä vaiheessa puhelimeen linssille oli kertynyt kondenssivettä, joten ei tarvinnut paljon kuvailla. Vesi oli ihanaa… Siinä tajusin porealtaan suosion. Istua lämpimässä vedessä ihailemassa merimaisemaa, tätä voisi tehdä pitkälle syksyyn!

Porealtaan lisäksi terdellä on hyvin tilaa istua ja nauttia päivästä. Allasbaari viihdytti janoisia tyyppejä.

No onhan tämä nyt ihan jees!

Uima-altaassa mahtui ottamaan useamman vedon.

Uskomaton kuvakollaasi vesitiiviillä puhelimella!

Glada Laxenin herkkuruoka ja aivan paras veneparkki

”Är ni hungriga?”, huutelee satamasta mies, joka ottaa veneet vastaan. Ehdimme katsella sillä silmällä satamapaikkoja vain hetken, kun meitä jo ohjattiin oikeaan paikkaan. Satamamestari hoiti kyllä sisääntulevien veneiden liikennettä niin hyvin ja varmoin ottein, että on taatusti ansainnut Saariston satamissakin annetut pisteet ja papukaijamerkit. Ja sitten kun meidät viittoiltiin ajamaan venevajaan, olimme ihan että ei ole totta! En ole koskaan aikaisemmin ajanut venevajaan ja tämä olikin sieltä isoimmasta päästä. WAU!

Ruokaa saisi vasta tunnin päästä, mutta totta puhuen olimme aivan tyytyväisiä hetken oleiluun varjoisassa venevajassa ja ehtisimme ulkoiluttaa koiratkin.

Sompa ja Pipo katselevat tarkkaavaisina satamapaikkaa.

Jestas mikä paikka! Jaakko oli innoissaan venevajasta ja unelmoi sellaisesta kotiin. Harmi vaan, ettei rakennusvirasto taida olla yhtä innoissaan ja jakaa lupia venevajoille.

Ihanaa syödä jotain raikasta! Pikkelöityjä kauden kasviksia lautasella. Jaakon alkupalalammas hipoi täydellisyyttä.

Ja tässä niitä on! Annos aivan parhaita ahvenfileitä! Jälkiruoaksi söimme vielä Ålands pankakorit.

En yhtään ihmettele miksi Glada Laxenia kehutaan niin paljon. Palvelu on veneiden vastaanottamisesta lähtien aivan erinomaista ja ruoan maku ei jää yhtään jälkeen. Näitä aterioita muistelemme taatusti, kun ensi vuoden venereissukohteita pohditaan!

[line]

Saaristoreissussa aiemmin:

Sälskärin majakkasaari

Högland ja Nestor’s Back Pocket

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Luotsisaari Kobba Klintar

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

5.8.20186.8.2018

Ahvenanmaan ympäri – majakkasaari Sälskär

Kobba Klintarilta jatkoimme Ahvenanmaan kiertämistä ajamalla läpi Hammarlandin ja Eckerön välistä väylää. Päivä oli läkähdyttävän kuuma ja unelmoin jo kylmästä Pepsi Maxista. Jääkaappimme oli sanonut sopimuksensa täydellisesti irti, eikä jäähdyttänyt enää mitään. Örassa tankkaisimme ja siellä pitäisi olla Vierassatamat.fi:n mukaan myös kauppa ja muita palveluita. Eipä näkynyt palveluita ja lähin kauppa oli paikallisen koiranulkoiluttajan mukaan kunnollisen kävelymatkan päässä. No ei se mitään, bensa oli kuitenkin saariston halvinta, jaetulla sijalla Iniön Norrbyn kanssa! Jatkoimme siis matkaa kohti Havsviddenia.

Sälskärin majakka ilmestyy näkyviin

Ahvenanmaan pohjoispuolelle päästyämme bongasimme majakan kauempana ulkona. Jaakko ehdotti, että mennään tutkimaan luotoa. Olin ihan että mitä mitä, eihän tämä ole SUUNNITELMASSA. Suostuin kuitenkin siihen, että ajan majakkasaaren ympäri. Samalla Jaakko etsi netistä tietoa Sälskäriin rantautumisesta. Mitä lähemmäs saarta tulimme, sitä kiinnostavammalta saari näytti. Pakkohan tuonne olisi päästä, olin lopulta samaa mieltä ja päätimme rantautua.

Ajoimme hiljalleen Sälskärin majakkasaaren ympäri.

Rantautuminen Sälskäriin

Sälskärissä on kaksi laituria, mutta ne ovat hyvin pieniä ja tarkoitettu ilmeisesti veneille, joilla tehdään retkiä Sälskäriin. Laituri ei sopinut meidän veneelle ollenkaan. Päätimme ajaa veneen suoraan rantaan kalliota vasten. Saaren pohjoispuolella on myös poiju, johon voi kiinnittyä.

Löysimme hyvän kohdan rantakalliosta. Vedenalainen matala kallioslipi oli lyhyempi, mutta ranta sen verran loiva, että veneen keulaa pystyi ajamaan hieman rantaan. Moottori jäi vielä syvän veden puolelle. Kuvassa alempaan kohtaan ei olisi pystynyt ajamaan rannan jyrkkyyden vuoksi. Rannoilta löytyi kiinnityspisteitä köysille.

Sälskärin pohjoispuolella oleva laituri jäi hieman meistä oikealle. Laituri on suunniteltu niin, että veneen voi ajaa puskuun laituriin.

Meidän lisäksi myös kaksi muuta venekuntaa olivat tutkimassa saarta.

”Eikö vieläkään päästä rantaan?” Pipo meinaa jo nukahtaa odotettuaan kokassa pääsyä rantaan.

Majakkasaaren elämää

Sälskärin majakka on rakennettu 1868 ja siellä on asunut majakkamestari sekä majakanvartijat perheineen. Elämästä saarella kerrotaan useissa infotauluissa saaren rakennusten tai niiden raunioiden kohdalla. Mutta pakko sanoa, että olisi kiinnostavaa osallistua majakkaretkelle, sillä tiedonjano vain lisääntyi infotauluja lukiessa. Majakkaretkiä vetää Bengt Häger, joka on lapsena asunut saarella majakanvartijan poikana. Hän on kirjoittanut saaresta myös kirjan ja taidanpa ottaa sen lukuun jonain päivänä! Laitan kirjan nimen tähän, jos joku muukin kiinnostuu, sillä se ei löytynyt ihan ekalla haulla: Sälskär – fyrvaktarlivet 1868 – 1949.

Majakka on automatisoitu 1949. Silloin suurin osa saarella olleista rakennuksista purettiin ja huutokaupattiin myöhemmin.

Majakka on 32 metriä korkea.

Saarella on makea lampi, jota käytettiin juomavetenä. Ongelmana oli, että kovissa myrskyissä siihen sekoittui merivettä. Tämä tuntuu aika hurjalta, sillä lampi on kuitenkin aika korkealla kohdalla.

Vanha navetta on yksi säilyneistä rakennuksista. Se on rakennettu ehkä jo 1899 ja rakennettu ajopuusta. Sitä on myöhemmin korjattu. Sisällä on vieraskirja, johon mekin kävimme laittamassa puumerkkimme.

Talojen kivijalat olivat vielä näkyvissä.

Venevajan rauniot löytyivät rannasta. Kuva ei aivan tee oikeutta, sillä vaja on ollut aika iso (ottaen huomioon milloin se on rakennettu).

Kaksi rantavajaa ovat säilyneet ehjinä. Niitä on käytetty esimerkiksi suolan säilömiseen, sillä täällä käytiin kauppaa suolalla. Mielenkiintoinen rakentamisen yksityiskohta oli, että kivet oli vain ladottu toistensa päälle.

Kuuma päivä – virkistävä uinti

Aurinko paahtoi täysin pilvettömältä taivaalta koko vierailumme ajan. Saarikierroksen jälkeen koirat juoksivat innoissaan rantaan ja Pipo asettui tuttuun tyyliinsä makaamaan kaulaa myöten meriveteen. Jaakko ilmoitti menevänsä uimaan ja kun aikani olin katsonut uintia ja saanut vakuutteluja, että vesi on huippulämmintä, päätin minäkin virkistäytyä. Tänä kesänä olen uinut ennätyspaljon, kiitos lämpimän meriveden. Ja jestas, onhan se nyt ollut ihan mahtavaa! Levää emme nähneet kunnolla koko reissun aikana. Pahimmat esiintymät taisivat olla Hangon edustalla, mutta kunnon puuroon emme törmänneet kertaakaan. Täälläkin oli levähippuja meressä, mutta sen verran vähän, että päätimme lähteä uimasille.

Aina se tuntuu kylmälle! Veteen pitäisi aina hypätä, niin ei ehtisi arkailla…

Mitkä varjot! Vielä yksi rantakuva, johon minun ja koirien varjot osuvat tosi hauskasti!

Jaa-a, saa nähdä tuleeko minusta majakkahullu. Nyt jo katselin, että millä muilla majakkasaarilla voisikaan vierailla. Ja että mitäpä, jos tosiaan tulisi tänne Majakkaseuran retkelle? Silloin pääsisi kiipeämään majakan huipulle katsomaan maisemia ja kuulla tarinoita saarella asuneelta oppaalta. Näissä tunnelmissa ja tosi iloisina yllätyspysähdyksestä lähdimme jatkamaan kohti Havsviddeniä, jossa yöpyisimme.

[line]

Saaristoreissussa aiemmin:

Högland ja Nestor’s Back Pocket

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Högland ja Nestor’s Back Pocket

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

3.8.201820.9.2018

Ahvenanmaan ympäri – Kobba Klintar

Meidän saariseikkailumme jatkui Paraisilta Iniöön mökille porukoita moikkaamaan. Samalla saimme apua alkumatkasta ilmenneisiin varustepuutteisiin. Isän purjevene on kuin seilaava rautakauppa. Mitä siellä ei ole, sitä ei taatusti tarvitse. Lähdimme hyvästä yrityksestä huolimatta matkaan ilman adapteria laiturisähköihin. Kun rantauduimme mökille, kysyin isältä, että olisiko hänellä antaa sellaista lainaan. ”Joo, kyllä niitä on kolme kappaletta, odotappa hetki!” Tämä asia tuli siis ratkaistua.

Toinen ongelmamme oli kannettava jääkaappimme, joka tarvitsi virtaa. Tästä Huskystä ei löytynytkään 12v virran ulostuloa, sillä sen tilalla oli useampia paikkoja usb-puhoille. Ei se mitään, ei Jaakkokaan löytänyt tupakansytytin-piuhaa kotoa jääkaapille. Niinpä meillä oli tavallinen verkkovirtapiuha ja invertteri tupankansytyttimelle. Mutta eipä tosiaan hätää. Jaakko ja isä alkoivat katsella mitä asialle voisi tehdä ja pian purjeveneen kätköistä oli löytynyt tarvittavat roinat tupakansytyttimineen ja virrat saatiin jääkaappiin. Harmi vain, että jääkaappi osoittautui rikkoutuneeksi. Se vilkutti error-viestiä. Lopulta nämä velhot saivat jääkaapin toimimaan ja me olimme valmiit lähtemään Lappon kautta Maarianhaminaan.

Illalla Maarianhaminassa osoittautui, että error-koodeja edelleen viljelevä jääkaappi jäähdytti aivan täysillä koko ajan, mikä tarkoitti todella, todella viileitä juomia. Waecon jääkaappi toimii nimittäin myös pakastimena. Vietimme Maarinahaminassa yli vuorokauden ja kaksi yötä. Sitten olimme valmiita lähtemään jatkamaan matkaa Ahvenanmaan kierrokselle.

Ihana, ihana Kobba Klintar

Ehdottelin Jaakolle erilaisia pysähdyspaikkoja Ahvenanmaan ympärikierroksella, mutta Kobba Klintaria en ehdottanut. Kerroin vain, että sinne menemme ja piste. Paikka näytti kuvissa niin hienolta! Eikä Jaakolla ollut mitään tätä vastaan.

Kobba Klintar on vanha luotsiasema, jonka toiminta lopetettiin vuonna 1972. Nyt saarta ylläpitää yhdistys Kobba Klintarnas vänner ja heidän käsissään saaresta on tosiaan tullut mahtava vierailupaikka. Samalla kerralla näkee sekä historiaa, että saa kahvilasta Ålands pankakoreita. Se ei ole ollenkaan huono juttu se!

Satama

Ajaminen Kobba Klintorille näyttää vähän haastavalle merikortin perusteella, mutta reitti olikin merkitty todella hyvin. Maissa on hyvin näkyvät linjataulut pohjoisesta lähestyttäessä ja linjataulujen lisäksi sisäänajo on merkitty lateraalimerkeillä. Satama on todella suojainen ja poijupaikkoja on riittävästi.

Linjataulut ja merkit näkyvät pitkälle.

Ajamme Jaakon kanssa vuoropäivinä ja tänä päivänä oli minun vuoroni. Satamassa oli renkaita, joissa oli Tervetuloa-viestejä. Nauratti aika paljon, kun huomasin minkä renkaan eteen olin Jaakon veneennokassa parkkeerannut!

Käyttäytymisohjeet näkyvät heti rantautuessa.

Satamamaksu on vapaaehtoinen ja sen maksoi mielellään hyvin hoidetusta paikasta.

Tämä satama kestää vähän kovempaakin tuulta.

Historiaa, taidetta ja luontoa

Vaikka saari on aika pieni, on se todella monipuolinen. Vähän joka puolelta löytyy mielenkiintoista katsottavaa ja huutelimmekin toisillemme vähän väliä, että huomasitko tämän tai tuon jutun. On hauskaa miten saarelle on tuotu rohkeasti myös uutta ja kuitenkin säilytetty sen historia. Uutta edustavat esimerkiksi patsaat, joista ainakin osa tukee hienosti saaren mennyttä aikaa.

Kobba Klintarin tunnusmajakka on rakennettu samalle paikalle kuin 50-luvulla purettu alkuperäinen versio.

Pookin sisältä on hienot näköalat laivareitille.

Kallion löytyy taiteilija ja hänen kissansa. Sompaa kissa jännitti, se meni jäykin jaloin lähemmäs kissaa, valmiina pakenemaan. Aika nopeasti se kuitenkin huomasi, että tyyppi on vaaraton. Pipo ei edes vilkaissut kisua.

Kobbanilla on upeat kalliot. Vähän ylempänä kallioilla kasvaa keltaista jäkälää.

Alempana aallot ovat putsanneet kalliot sileiksi. Päivä oli jälleen kuuma ja Pipo päätti käväistä rantakalliolla viilentymässä. Pipo makasi vedessä ja sen takapää heilui rennosti aaltojen tahdissa. Ihana viileys!

Luotojen keskelle tulee hieno poukama, johon saa kajakit turvallisesti talteen. Voin kuvitella, että tämä on loistava retkikohde melojalle!

Luotsien talo

Rakastan käydä katsomassa miten ennen vanhaan elettiin, etenkin saaristossa. Tähän pääsee tutustumaan luotsien talossa, jossa on muun muassa suurin sumutorvi, jonka olen ikinä nähnyt.

Talo on korkea ja kapea. Tähystäminen onnistuu keskellä olevasta pienestä huoneesta.

Kellarikerroksessa Ralle öljyää sumutorven konetta.

Itse sumutorvi löytyy ylimmästä kerroksesta. Sillä todella on kokoa!

Parvekkeella tähystää väsymätön luotsi.

Ja jos luotsi sattuisi väsähtämään, hän voi viihdyttää itseään lukemalla Irinasta… ei kun siis Åland-lehden uutisia!

Talo on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia! Tänne voi tulla uudestaan ja löytää helposti taas uusia juttuja katsottavaksi.

Kahvilan antimet

Kahvila oli yllättävän runsas ja vaihtoehtoja oli paljon. Mukava yllätys oli myös, että kahvilassa tarjoillaan myös olutta ja vaikkapa kuohuvaa. Jätin kuohuvat tällä kertaa väliin, sillä oli pakko saada vettä estämään totaalista kuivumista. Otimme Kobbanin lohileivän ja Ålands pankakorit. Jätimme tarkoituksella aamupalan väliin, jotta jaksaisimme syödä täällä. Kahvila on niin syrjäisessä paikassa, että ansaitsee varmasti jokaisen asiakkaansa! Kahvila pidetään auki ilmeisesti 27.8. asti, mikä on mielestäni aika hyvin. Aukiolot kannattaa tarkistaa saarta ylläpitävän yhdistyksen sivuilta.

Saimme viimeisen varjopaikan ja se oli koirien kanssa tarpeen! Kahvilalla on aika iso terassi, jossa on mukava kahvitella.

Herkullista! Ålandspankakorin pohjassa oli kunnolla kardemummaa ja lohiruisleipä tipahti meihin nälkäisiin aivan solahtaen.

Hei hoi hauki! Pöydillä oli hienoja koristeita ja kiikareita, joilla voi tähyillä merelle.

Kahvilan speedo-lokit tarkkailevat ympäristöä.

Lähtiessä ajoimme vielä kierroksen väylällä sijaitsevan karinmerkin ympäri. Värit osuivat yhteen Huskyn värien kanssa!

Kobba Klintar oli täydellinen retkikohde aurinkoisellekin päivälle. Olimme niin tohkeissamme retkestä ja päätimme ehdottomasti tulla uudestaan. Luotsiasema olisi hauska kokea myös syksymmällä, kun aallonkorkeus alkaa nousta ja tyrskyt lyövät kallioihin. Heipparallaa Kobba Klintar, we will meet you again!

[line]

Saaristoreissussa aiemmin:

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

30.7.201830.7.2018

Saariston lomareissu alkaa – Högland ja Nestor’s Back Pocket

Jee, nyt veneilyreissu saaristoon on alkanut! Lähtöpäivänä piti käydä vielä Marineassa hakemassa minun puhelimeen vedenpitävät kuoret ja matkaa varten sähköadapteri. Meillä on veneessä irrallinen pikkupatteri ja jatkoroikka, johon tarvitaan adapteri. Jaakko hoiti Marinea-reissun ja minä pakkasin tavaroita. Kun vihdoin saimme jäätävän tavarakuormamme satamaan, selvisi, että Jaakko oli ostanut Marineasta ison säkin tavaraa ja muun muassa sen puhelimen suojakuoren. Se adapteri oli kuitenkin unohtunut. Sen sijaan oli pari vedenpitävää kanoottibägiä, jollaisia olemme kyllä kaivanneet edellisten hajottua, uudet kiinnitysköydet ja led-käsisoihtu. Kaikki siis tarpeellista tavaraa, mutta se adapteri pitäisi fiksata matkalta.

Taas Hankoon!

Olemme näköjään koko ajan matkalla Hankoon venereissuillamme. Niin nytkin, mutta vain tankkaamaan, sillä jatkaisimme samantien 30 mailia pidemmälle saaristoon Paraisten portin lähelle. Tällä kertaa jätimme oman Huskymme satamaan ja lähdimme liikkeelle lainaveneellä, eli astetta isommalla Husky R8:lla. Suorastaan poltteli lähteä ajamaan sillä ja kokeilemaan miten metri lisää rungon pituutta vaikuttaa kulkuun. Ja vaikuttihan se. Jaakko ajoi ekan pätkän Hankoon asti ja paatti liikkui niin mukavasti 32 – 33 solmun vauhtia alkumatkan pienessä aallossa ja loppumatkan tyynessä vedessä. Tsekkaillaan lisää R8-fiiliksiä reissun edetessä!

Hangon edustalla oli jo aivan tyyntä! Ja kuvaajan linssissä vesipisaroita. Hups, en jaksanut korjata niitä pois jälkikäteen…

Hangon jälkeen minä otin ajovuoron. Tämä soutuporukka oli vähän urheilullisemmalla tyylillä liikenteessä. Iltapala varmasti maistui!

Jaakko ja koirat nukahtivat tasaisessa kyydissä. Koirille loman aloitus oli hyvä, sillä vanhempi Pipo jännittää aalloissa pomppimista. Nyt sitä ei ollut ollenkaan. Pääsimme perille mukavasti iltapalalle ja saunaan kavereiden mökille.

Högland – Saaristomeren korkein kohta

Saimme tästä heti kunnon sanailun aikaiseksi. Höglandin sanotaan olevan Saaristomeren korkein kohta 41 metrin korkeudellaan. Lähellä on kuitenkin Kaasivuori, joka on 64 metriä korkea. Se ei kuitenkaan ole Saaristomeren kansallispuistossa, joten hyväksyin selityksen korkeimmasta paikasta. Päätimme lähteä päiväretkellä Höglandiin. Retkilaiturissa oli vielä sopivasti useampi paikka jäljellä ja kiinnityimme ankkuriin jonon jatkoksi. Sisääntulossa on kiviä, kannattaa olla varovainen. Garminin kartasta puuttui yksi Navionicsissa näkyvä kivi. Höglandissa oli siisti vessa ja mukavasti info-tauluja kertomassa saaren elämästä. Ja lampaat! Näimme ne vilaukselta tullessamme takaisin veneelle.

Husky kiinni ja jengi kasassa! Päivä oli lievästi sanottuna helteinen ja jo 41 metrin korkeusero tuntui todella isolta kapuamisurakalta..

Matka näköalatornille ei onneksi ole pitkä ja maisema palkitsee. Puut ovat vähän kasvaneet tornia kiinni, joten ihan joka suuntaan ei ole esteetön näkymä.

Huiputtamisesta kuuluu tietenkin saada palkinto, eli kylmä kuohuviini! Mukana menossa myös saaristokipparimme Fred Olsen, jonka erityisen tyylikkään lippalakin tippumista mereen yritämme suojata parhaamme mukaan.

Takaisin kiersimme luontopolkua vähän pidemmän kautta. Polulla on hyvässä kunnossa olevia portaita.

Polun päälle kaartunut puu on alkanut kasvaa pientä vesaa suoraan ylöspäin. Höglandetissa on mielenkiintoinen luonto. On kauniit kalliot käkkärämäntyineen ja sitten vehmaampia lehtomaisia kohtia sekä vanhan asutuksen merkkejä.

Rantareitti takaisinpäin saa kenet tahansa kallioista pitävän huokailemaan. Kalliot ovat ihan huippukauniit!

Veneen voi kiinnittää laiturin sijaan myös suoraan rantakallioihin.

Högland on taatusti visiitin arvoinen ja ehkäpä vähän viileämpänä päivänä olisi tullut kierrettyä enemmänkin. Nyt sekä ihmiset että koirat alkoivat olla todella läähätyksissään ja kaikki odottivat avovenekyytiä kotiinpäin. Tämä on muuten siitä harvinainen kesä, että minä en ole ollenkaan haikaillut koppivenettä! Avoveneen puhallus on ollut erittäin tervetullutta…

Nestor’s Back Pocket – superhyvä ruokakokemus!

Kävimme Jaakon kanssa viime vuonna syömässä Nestor’s Back Pocketissa ja ehdotimme uusintaa kaveriporukallemme. Hehkuttelimme paikan ruokaa, sillä se oli todella hyvää! Vakuutimme porukan, saimme varattua pöydän ja illansuussa lähdimme veneellä kohti Korppoota. Nestor’s Back Pocketilla on oma laituri, jossa on ravintolan viiri merkkinä. Laituria on jatkettu ja se on tänä vuonna viime vuotta pidempi.

Nestorin ravintola- ja hotellirakennus on upea punamultainen talo. Viime vuonna söimme ulkona, tänä vuona mahduimme sisälle.

Valtaosa meistä panosti viiden ruokalajin illalliseen. Jestas, miten hyvää!

Voin todella suositella Nestoria, kun haluaa syödä vähän paremmin. Omat suosikkini olivat sieniriostto ja jälkiruoka. Sienirisotto oli aivan taivaallista! Se sai kehuja koko pöydältä. Jälkiruoan jäätelö oli itse tehtyä ja makuja löytyi lautaselta useampia. Myös saksanhirvi-annos sai aikaan huokailuja pöydässä. Tai no, totta puhuen ihan kaikki annokset aiheuttivat ihastusta. Pelkäsin, että vähän ylihehkutimme paikkaa kavereille, mutta lupaukset tuli lunastettua. Palvelu on mutkatonta ja vaikka ruoka on fine diningia, niin tunnelma on rento ja syömään voi tulla ihan tavallisilla vaatteilla.

Laituriin mahtuu nyt enemmän veneitä. Me saimme olla tänään itsekseen, vaikka ravintola olikin täynnä. Aurinko alkoi hiljalleen laskea, kun lähdimme kohti Kirjaista tankkaamaan.

Taisto-koira on vielä nuori, se sai hyvää veneilykokemusta ja osasi ottaa paatissa rennosti.

Paraisilta jäi hyvät fiilikset. Ainakin loma lähti kunnolla käyntiin ja arki unohtui samantien. No, raksa-asioita tulee seurattua reissunkin ajan. Kahden kavereilla vietetyn yön jälkeen lähdimme kohti Iniötä ja mökkiä. Sieltä matka jatkuu sitten todennäköisesti Ahvenanmaalle!

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

24.7.201824.7.2018

Ensimmäiset seinien pystypalkit nousevat

”Ihan hyvin olohuoneessa voi ajaa kauhakuormaajalla”, tuumi Jaakko. Jos joskus olin vähänkään sitä mieltä, että oma kauhakuormaaja on vähän höperö ostos, kun vuokratakin voi, niin perun kaikki nämä puheet, syön hattuni ja mitä ikinä. Meidän pikku Gehl on ollut parasta ikinä ja säästänyt pitkän pennin vuokrakuluja, aikaa ja hermoja. Siitä on ollut apua myös myös paikoissa, joissa en olisi hoksannut Gehliä käyttääkään. Niin kuin vaikka palkkien nostelussa olohuoneessa.

Ihan ensimmäinen lattiasta ylöspäin suuntautuva homma oli liimapuupalkkien kiinnittäminen. Nuo palkit painavat todella paljon, sen saimme huomata jo talvella, kun niitä raahattiin saareen. Lumella homma oli kuitenkin hieman kevyempää.

Gehl oli tietenkin ratkaisu myös painavan puutavaran kuljettamiseen. Jaakko keksi, että siihen voisi hitsata kiinni kantotelineen. Toimii! Kuvassa Gehlin vasemmassa laidassa on täydellinen kantoteline raskaille liimapuupalkeille. Levyllä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Tai sanotaan näin, että levyjä oli liian vähän ja Gehlin ajaminen raksalla oli vähän palapeliä, kuten näkyy. Kukaan ei ehtinyt lähteä hakemaan niitä mantereelta lisää, joten levyjä siirrettiin liikkuessa Gehlin takaa eteen jne.

Etelän puoleisen seinän palkit nousevat kohdilleen Gehlin piikkien avustamina.

Vasemmalla on seinä ja keskellä terassin rakenteet.

Makuuhuoneessa pystyi mielikuvittelemaan näkymiä liimapuupalkkien päällä keikkuen.

Seuraavaksi alkaa nousta muut seinät. Isoin liimapuupalkki on vielä nostamatta paikalleen.

Kiinanmuuria on paranneltu

Rakennuksen alla oleva muuri, joka estää veden valumista rakennuksen alle, on raksailtu eteenpäin. Muurihan estää meri- ja sadeveden syöksymistä talon alle lillumaan ja se on tehty aika pieteetillä. Muurin ulkoreunalle on laitettu bitumikermiä ja taitoskohtaan kuumabitumia. Se solahtaa kaikkiin pieniin koloihin, joista vesi voisi vielä löytää tiensä muurin väärälle puolelle. Tällä kombolla veden pitäisi todellakin pysyä muurin ulkopuolella.

Kaadot ovat muurista poispäin. Seuraavaksi tähän tulee salaojat ja sepeliä maan tasaan asti.

Mustaa mömmöä sulateltiin vanhassa Ikean pyykkikorissani. Never throw anything away, you might need it!

Kantojyrsijä

Vuokrasimme kantojyrsijän yhdeksi viikonlopuksi. Se kuulostaa minun korviini ihanan helpolta. Vihdoin päästään kannoista eroon suitsait! Hiki- ja kiroilumäärästä päätelleen kantojyrsintä ei kuitenkaan ollut kaikista siisteintä ja hauskinta hellepäivän hommaa. No, ne kannot lähtivät, joiden piti lähteä, joten homma selvä.

Tällaista kuuluu raksalle! Seuraavaksi alkaa muidenkin seinien värkkääminen. Meillä on ollut tuuria kelien kanssa ja toivotaan, että se jatkuu siihen asti, että saadaan raksa sääsuojaan. Työt siis jatkuvat, mutta me otamme pienen lomabreikin ja lähdemme veneilemään saaristoon. Kelit näyttävät upealta ja ehkä aivan ruuhkaisimmat viikot saaristossa ovat ohi.

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ: