St Vincent & Greandines Archives

30.12.2014

Löydämme kite-paratiisin – Union Island (St Vincent & Grenadines)

Lähdimme Tobaco Caysilta Maireaun kautta Union Islandille. Tobaco Caysilta kirjoitan sitten myöhemmin, kun käymme siellä toisen kerran parin viikon päästä. Jo kaukaa näimme, että Union Islandin rannoilla liikuttiin leijoilla. Mitä lähemmäs saarta tulimme, sitä innostuneimmaksi kävi Jaakon ja Pertun hihkuminen. Paikka näytti suorastaan kitetreenailijan paratiisilta! Jaakko ohjaili Defyriä satama-altaaseen koko paatin melkein katamaraanin kylkeen, kun ihaili vain leijojen menoa. Saimme paatin parkkiin ja ehdimme vielä ihailemaan leijojen viimeisiä taidonnäytteitä ennen illan pimentymistä. Joten pieni varoitus, tästä postauksesta saattaa saada kiteily-överit!

Kello ei ollut lyönyt vielä paljoakaan, kun Jaakko ja Perttu pakkasivat leijan ribiin ja lähtivät aamuharjoitteluun. Mutta niin vain olivat muut vielä aikaisemmin liikkeellä ja ennen kuin Bestin leija lensi vesillä, niin kuusi leijaa muutakin laijaa kiisi aalloilla. Jaakko ja Perttu olivat ottaneet jo oppia, sillä homma alkoi todella sujumaan! Veneeseen palasi niin rehenteleviä tyyppejä, että onneksi olin ottanut kuvia myös crasheistä, etteivät aivan päässeet leijumaan. Mutta pakko sanoa, homma meni ihan hienosti! Leijalautailun lisäksi erityisen mainittava asia tältä päivältä oli, että saimme lettuja aamupalaksi!

Sen lisäksi, että Hertta ja Terttu järjestivät meille aamiaisletut, he myöskin tiskasivat tiskit yhteispelillä Defyrin takakannella.

Perttu ajaa, Jaakko peesaa ribillä. Aluksi ribitoiminta oli aktiivisempaa, mutta parin viimeisen treenin aikana ribi lähinnä hengasi Defyrin etuköysissä odottelemassa omaa vuoroa.

Perttu kaasuttelee hurjaa vauhtia... — Perttu kaasuttelee hurjaa vauhtia…

Tunnelmapalassa Jaakko, purjevene ja Palm Island.

DSC00453 (3) — Jaakolla on homma hallussa. Leija on siis Jaakon, ei tuon vastaantulevan tytön. Kuvaajalta vain hukkui toinen leija.

Union Islandin stoppi oli alun perin ajateltu vain yhden päivän pysähdykseksi, mutta paikka oli niin kiva, että päätimme yöpyä vielä toisenkin yön. Ja tosiaan, saari oli hieno myös kitehommien lisäksi! Ensinnäkin rantakylä oli täynnä pikkuisia kahviloita ja putiikkeja, joihin tutustuimme Jaakon kanssa. Sillä aikaa Family Roenkkoe kävi kiertämässä saaren luontopolun, joka vei esimerkiksi upealle, rauhalliselle biitsille.

Tavallisen supermarketin valikoima oli aika ankea, lähinnä säilyketavaraa. Mutta tästä pienestä ranskalaisesta herkkuputiikista löytyi vaikkapa juustoa ja pringleseitä! Ostoon meni, vaikka pieni pala emmentalia maksoikin lähemmäs 10 euroa. Karibia ei todella ole halpa paikka.

Jaakon kanssa löysimme ensimmäistä koko Karibialla paikan, joka myy SUPeja. Olemme miettineet, että sellainen olisi suorastaan nerokas lähisaariin tutustumisessa, mutta koko grenadiineilla tai St Luciassa ei ole SUPeja myyty. Tällä kertaa kaupat jäi vielä tekemättä, sillä sup olisi pitänyt tilata Grenadasta Carriacoulle. Päätimme käydä Grenadalla katsomassa niitä ihan livenä (jos lautoja nyt hyllystä löytyy…) Kävimme tsekkaamassa myös paikallisen kite-resortin, joka oli suloinen! Vierashuoneet loistivat Karibian väreissä ja jengi hengaili kahvilan ympärillä katsomassa leijailua.

Kiteresortti, joka järjesti erilaisia kursseja ja myöskin majoitusta ja retkiä kitehommiin liittyen.

Mukavat näkymät terassilta. Paras paikka kiteilyyn on kuvan vasemmassa laidassa ja veneiden mastot näkyvät suoraan edessä. Olimme parkissa aika lähellä!

Illalla pojat ottivat vielä toisen kite-session, jonka jälkeen menimme Happy Islandille katsomaan loppuillan kite-näytöksiä. Happy Island on pienen piskuinen saari kite-kentän keskellä, jossa on baari. Mitään muuta saarelle ei mahdukaan, sillä baari oli koko saaren kokoinen. Paikalliset kiteilijät esittelivät parhaita temppujaan auringon laskuun. Tämä piti sisällään huimapäisiä hyppyjä muun muassa baarin yli. Olimme ihastuksesta ymmyrkäisinä ja Jaakko & Perttu päättivät lähteä seuraavanakin aamuna kello kuusi treenaamaan ennen lähtöä seuraavaan paikkaan!

Pikkubaarin ympärille kehkeytyi illan aikana jo toista kertaa show, jossa paikalliset tekijät esittelivät taitojaan.

Näinkin voi tehdä! Leija vain jätetään happy Days-baarin kaidetolppaan kiinni ja siinä se pysyi hienosti pari tuntia odottamassa ajajaansa.

Happy Barin armoton tuomari ruoti leijasuorituksia.

Illan kite-showsta vastasi 16-vuotias J.J. Tänään ei tuullut niin paljon, mutta näimme edellisenä päivänä, kun hän hyppäsi koko ravintolan yli.

ANKKUROINTI UNION ISLANDILLA

Valtaosa veneistä ankkuroi Union Islandin lahdelle. Tarjolla on myös mooring-poijuja ja kaksi kiinteää laituria. Me päätimme jäädä poijuun (60 ec/yö), vaikka kaduimme päätöstä heti, kun olimme kiinnittyneet ja maksanee poijun. Nimittäin poijujen omistaja halusi, että tiputamme myös ankkurin poijujen lisäksi! Kysyimme ovatko poijut oikeasti pitäviä vai miksi ankkurikin piti laittaa. Poijut olivat tietenkin erinomaisia. Niinpä laskimme ankkurin, mutta on se poijukin pitänyt. Jälkikäteen ajatellen olen sitä mieltä, että olisimme voineet jättää vain ankkuriin. Laiturilta sai laajemmat palvelut, kuten veden ja sähkön. Täällä Union Islandilla ei saanut vesitaksipalvelua, joka löytyi Canouanilta, joten vesi täytyy hakea laiturilta tai ottaa omiin astioihin.
Suosittelemme Union Islandia ihan täysillä myös kitehommien lisäksi. Pienet kaupat ja hienot biitsit saivat meidät ihastumaan paikkaan!

[share title=”Jakoon!” facebook=”true” twitter=”true” google_plus=”true” linkedin=”true” pinterest=”true” reddit=”true” email=”true”]

28.12.201428.12.2014

Canouan – yhden yön pysäkki biitsille (St Vincent & Grenadines)

Mustiquen jälkeen seuraava pysähdyksemme oli pieni Canouan. Välimatkat Grenadiinien saarten välillä ovat todella lyhyitä ja nytkin pääsimme purjehtimaan vain pienen matkan. Canouanin satamassa meitä tervehti kaunis ranta suoraan mooring-paikkamme edessä. Uintimatkaa rannalle oli ehkä noin 100 metriä. Snorklaukseen ei löytynyt mitään ihmeellistä katsottavaa, mutta biitsi oli muuten hieno. Ja mikä parasta, rannalta löytyi myös pikkuinen rantabaari, sillä olimme suoraan hotelli-resortin edessä parkissa. Mutta mikä harmi, emme ehtineet käydä tsekkaamassa rantabaarin pina coladaa, josta on tullut uusi suosikkijuomani.

Hotellin hiekkaranta oli suoraan veneemme takana. Kätevä meininki!

Canouanin talot olivat ihanan värikkäitä ja hyvin pidettyjä.

Uintireissun jälkeen kävimme katsomassa paikallista kylää. Moni paikka oli joulun vuoksi kiinni, emmekä löytäneet esimerkiksi ruokapaikkaa. Sen sijaan pankkiautomaatti löytyi, mikä oli todella hyvä juttu! Hotellin ravintola ei ollut vielä auki, joten kysyimme dinghy-laiturin sedältä olisiko joku paikallinen ravintola auki. Ja kuulemma Mangrove olisi auki! Dinghy-matka oli melkoinen, sillä meidän pikkuribimme ei ole ole mikään suuren suuri. Rantauduimme ribille aallossa hiekalle ja suunnistimme kohti olettamaamme ravintolaa. Se oli kiinni, niin kuin kaikki muukin kyseisellä rannalla. Jouduimme lähtemään vatsat kurnien jo pimentyneeseen iltaan. Lisäksi koko jengi kastui aallokossa, kun vettä lensi ribin laidan yli. Kun vihdoin pääsimme veneelle, päätimme että olemme ansainneet pizzat hotellissa. Vaihdoimme kuivat vaatteet ja hyppäsimme taas ribin kyytiin. Saimme reissun parhaat pizzat ja ystävällisimmän palvelun!

Ensimmäinen näkemäni kilpikonna!!! En olisi kyllä etukäteen uskonut, että se kävelee rehvakkaasti vastaan kylän raitilla. Odotin näkeväni sen vähän merellisemmissä oloissa.

Kyltissä lukee, että kukaan ei saa nojailla kyseiseen aitaan. Koskeeko tämä myös aasia?

Aamulla lähdimme aikaisin kohti Tobaco Caysia. Minä tykkäsin tästä Canouanista paljon ja sen tunnelmaan tutustuminen lisää olisi ollut aika kivaa. Ehkä ehdimme takaisintulomatkalla?

ANKKUROINTI CANOUANISSA

Otimme täälläkin poijupaikan, vaikka ankkurointikin olisi varmasti mahdollista. Saimme kuitenkin poijupaikan niin läheltä rantaa, että siihen ei olisi kehdannut ankkuria heittää. Poijut omistaa muutama eri firma ja me käytimme Johnin poijua, joka oli merkitty oranssilla J-kirjaimella. John ajeli veneellään hakemaan yöpymistaksaa, joka oli 50 ec (noin 15e). John oli ihan huipputyyppi, todella mukava ja avulias. Lisäksi hänellä oli taikasana käytössään, eli vettä! Meillä oli vesi aika lopussa ja vedentekokoneella ei pysty tekemään vettä laguuneissa. Välimatkat saarien välillä on niin lyhyitä, että vettä ehtii tehdä todella vähän. Niinpä vesitarjous oli suorastaan täydellistä ajoitusta. Kohta John jo ajoikin vesipaattinsa Defyrin kylkeen (asianmukaiset fenderi oli veneessä) ja saimme etutankin täytettyä. Maksoimme vedestä 40 ec (noin 12e). John kuntelee VHF-kanavaa 16 ja sanoi voivansa järjestää vähän kaiken. Suosittelen Johnia!

John ja vesitaksi. Pakko myöntää etten edes tiennyt tällaisesta venevesitankkisysteemistä!

[share title=”Jakoon!” facebook=”true” twitter=”true” google_plus=”true” linkedin=”true” pinterest=”true” reddit=”true” email=”true”]

23.12.201427.12.2014

Salaperäinen Mustique, (St Vincent & Grenadines)

Jaakko oli odotellut Mustiquelle pääsyä, sillä häntä kiinnosti saarten villojen arkkitehtuuri. Mustique on erikoinen paikka, sen on omistanut vuodesta 1979 Mustique Company, joka käytännössä pyörittää saarta. Saarella on noin 100 hulppeata villaa, joita käyttääkseen pitää lompakosta löytyä vähän ekstra-kolikoita. Kalleimman villan viikkovuokra on 150 000 jenkkidollaria per viikko, aika monet sai vuokralle noin 20 – 60 000 dollarilla viikossa. Saari on todellakin tarkoitettu piilopaikaksi ”for the rich and famous”. Olimme juuri saaneet kiinnityttyä mooringiin, kun saimme satamavahdilta veneeseen ohjeet mitä saaressa saa ja mitä ei saa tehdä. Siinä oli esimerkiksi kartta, jossa oli tarkasti määritelty missä saamme liikkua. Asiaa ei jätetty pelkän kartan varaan, vaan joka ikisessä tien haarassa oli private property-kylttejä, jos tie oli sellaisessa suunnassa, johon tavallisella pulliaisella ei ollut asiaa. Saamassamme ohjeistuksessa kerrottiin myös, että ihmisiä ei saa kuvata ja että saarella on aikoja, jolloin kamerat ovat kiellettyjä. Eikä tässäkään vielä kaikki, kun kävimme aamulenkillä, vartija kysyi heti tiedämmekö varmasti, että tuosta ja tuosta pidemmälle ette voi mennä. Jännittävää, eikö totta!

Mustique Company kuulosti lähinnä joltain Bond-leffan pahisten peiteyhtiöltä. Mitähän näilläkin rekoilla _OIKEASTI_ kuljetetaan?

Saarella tarjotaan kuitenkin kiertoajeluita. Sellaiselle oli aivan pakko mennä, sillä se oli ainoa tapa, jolla pääsimme pois veneilijöille varatulta alueelta luvallisesti. Vaikka villat olivat hyvin piilossa aitojen ja kasvillisuuden takana, pääsi niistä näkemään vilahduksia. Asiaa auttoi myös taksissa ollut vuokrausesite, josta pääsi katsomaan mitä villoja ohitamme. Kuski piti meidät myös hyvin selvillä mitkä villoista ovat Migg Jaggerin, Bryan Adamsin ja Tommy Hilfiggerin tai missä Kate ja prinssi William olivat häämatkalla. Kysyimme kuskilta onko hän nähnyt Migg Jaggeria ja hän vastasi vain että ”Jamaan! Olen nähnyt heidät kaikki!” Hän jätti meidät Cotton Clubille, jossa päätimme syödä jäätelöt. Se on toinen saaren hotelleista, Firefly on lähempänä satamaa. Siellä yö hotellissa maksaa alkaen 1250 jenkkitaalaa. Jäätelöt maistuivat myös hienossa paikassa ja loppujen lopuksi ei ollut edes kovin kallista, koska tarjoilijat unohtivat laskuttaa juomat. Kiertoajelu maksoi 150 ecc kuudelta hengeltä, suosittelemme todellakin!

Hilfiggerin huvilalle johti kolme porttia, joista yhdestä pystyi pikkuisen näkemään rakennusta.

Otto, Jaakko ja Hertta kuvaamassa Mustique-tourin näköalapaikalla. Jaakko kuvaa yhtä saaren hillittömimmistä villoista.

Saarella ajettiin lähinnä golf-autoilla, koska tiet ovat hyvin kapeita. Satamasta löytyi vähän kauniimpikin ajopeli!

Jos vanhemmat olivat töissä Mustique Companylla, pääsi lapset opiskelemaan tähän yhtiön omaan kouluun.

KUNTOILUA

Kuten sanottu, taisimme juhlia aika hartaasti Atlantin ylitystä, varmuuden vuoksi hyvän aikaa ennen koko palkintojenjakoa. Ja sitä paitsi aina oli joku miehistön jäsen lähdössä, jos ei meiltä niin jostain toisesta veneestä. Tai jokin paatti tulossa maihin, jossa oli tuttuja. Aina muutaman lasillisen Pitonia (St Lucian olut) pystyi ottamaan! Jossain vaiheessa huomasimme, että meillä on Piton-vatsat, vaikka minä en edes juo olutta. Sen sijaan olen syönyt aika paljon milkshakeja, jäätelöä, karkkia ja suklaakakkuja. Pertun perheen kanssa onkin vietetty varsinaista aktiivilomaa! Mustiquella minäkin pääsin ekalle juoksulenkille. Onneksi veneilijöille tarkoitettu alue on aika pieni, joten ei päässyt heti ylikuntoon.

On mahdollista, että ensimmäisellä lenkillä pysähdyttiin enemmän ihailemaan maisemia ja kuvaamaan, kuin varsinaisesti juostiin. Mutta mutta, jostain pitää kai aloittaa?

Joulupäivänä heräsimme Jaakon kanssa ennen muita (okei, minä heräsin, kysyin OLETKO HEREILLÄ juuri sopivan kovaa ja pakotin Jaakon maihin lenkille). Aikaisempi miehistömme ei ehkä usko tätä.

JOULU

Rannalla sijaitseva Basil’s Bar on ollut olemassa vuodesta 1976. Kävimme siellä joulupäivällisellä, mikä oli todella huippu grilliateria. Basil’s Barissa kävi myös joulupukki joulupäivänä. Paikalla oli hurjasti lapsia ja pian ilmestyi pukkikin, joka oli meidän edellisen päivän taksikuski. Ja uskomaton juttu oli, että jokaiselle lapselle oli hillitön paketti! Oli peliä ja karkkia yms. Aika hyvin hoidettu!

Family Rönkkö jouluillallisella. Meillä oli siis tonttujakin mukana!

Aamupala veneellä oli jouluinen. Riisipuuroa ja lasten koristelemia piparkakkuja!

ANKKUROINTI MUSTIQUELLA

Ensin luulimme, että vierailu Mustiquella olisi aivan sikahintaista, sillä tiesimme maksun olevan 200 ecc (58e). Mutta maksu olikin 200 ecc per kolme yötä. Kolmen yön maksu oli minimihinta. Mustiquelle ei voi ankkuroitua, kiinnittyminen on vain poijuihin.

Satamakonttori. Hauska yksityiskohta, joka kertoo paljon Mustiquesta on se, että ensimmäinen hintaluokka veneille on alle 70 jalkaiset veneet. No niitä yli 70 jalkaisia oli tullut kyllä joulun viettoon todella paljon!

Paras netti oli Basil’s Barissa. Jos löydät vapaan poijun aivan ravimtolan vierestä, niin netti voi ylettyä veneeseen asti. Sain sen kerran netin meidänkin veneelle hyvän matkan päähän, mutta signaali oli kuitenkin niin heikko, etten päässyt facebo… siis hoitamaan tärkeitä asioita.

Basil's Bar mereltä katsottuna ja tuttuja kaiteella! — Basil’s Bar mereltä katsottuna ja tuttuja kaiteella!

Dinghy-laituri on tilava ja hyvässä kunnossa. Se sijaitsee Basil’s Barin oikealla puolella. Satamassa kierrätetään lasit, muovit, paperi ja metalli. Upea juttu ja todella harvinaista! Roskikset sijaitsevat dinghy-laiturin kohdalla rannassa.

Pikkukylässä rannassa on kauppa, ihana leipomo, hedelmäkauppa sekä muutama vaatekauppa ja Basilin ravintola. Suosittelen kävelyä mäen päälle, josta käännyt vasemmalle paikallisten kylään. Et voi erehtyä minne pitäisi kääntyä, koska jokaisessa muussa tiessä lukee Private property ja pääsy kielletty tai asfalttiin maalattuna No entry. Kylästä löydät postin, poliisilaitoksen, vasemmalle kääntyvän tien päästä The View-baarin (suosittelen, näkymä on huikea!! Jos sinulla on pitkä putki kamerassasi, saat veneestä upean laguunikuvan) sekä toisen ruokakaupan. Saaritourille näimme myös rautakaupan.

Mustique tuntuu todella turvalliselta. Öisin rantakatua ajaa edes takaisin vartioauto, joka valottelee sekä rannan että puskat. En ole kyllä aivan varma vartioidaanko siellä meidän veneilijöiden turvaa vai sitä, että me emme veneestä kipaise paparazzaamaan niitä rikkaita ja kuuluisia. Yhtä kaikki, tähän mennessä turvallisin fiilis.

Veneet auringon laskiessa. Lahteen oli parkkeerannut kattava valikoima superjahteja. — Veneet auringon laskiessa. Lahteen oli parkkeerannut kattava valikoima superjahteja, joita kuvassa näkyy vain yksi.

[share title=”Jakoon!” facebook=”true” twitter=”true” google_plus=”true” linkedin=”true” pinterest=”true” reddit=”true” email=”true”]

23.12.201426.12.2014

Friendship Bay, (Bequia/St Vincent)

Olimme kuulleet hyvän vinkin Markulta, joka on lähtenyt maapallon kiertoon Swanillaan. Hän näytti meille Bequialla sijaitsevan Friendship Bayn, joka on kaunis, hiljaisempi lahti Bequian etelä-osassa. Markku eli Make kirjoittaa myös blogia, mutta en näillä surkuneteillä löydä sitä. Onko lukijoissa Markun blogin lukijaa? Lähestyimme Friendship Bayta todella kovassa aallokossa ja tutussa 13-14 m/s tuulessa. Vähän mietitytti miten suojainen etelään avautuva lahti olisi tässä tuulessa. Jotain kertoi se, että koko lahdessa ei ollut muita veneitä muutamaa ikiankkurissa olevaa lokaalia paattia lukuunottamatta.

Laitoimme veneen ankkuriin aivan lahden oikeaan reunaan, jossa oli suojaisinta. Aallokkoa oli ja sen lisäksi tuuli pääsi puhaltamaan todella kovaa ankkuripaikalle. Vene pysyi kuitenkin tukevasti paikallaan. Myönnän heti, että jännitän vähän tätä ankkurihommaa, koska Suomessa tulee harvoin ankkuroitua. Ja okei, viime vuonna isän ja siskon reissussa ankkuri oli pettänyt pariin otteeseen. Yhden kerran he olivat olleet pizzalla viettämässä mukavaa iltaa, kun he yhtäkkiä katsoivat, että kaikki dinghyt olivat kadonneet rannalta. He päättivät käydä tarkistamassa tilanteen. Rannalla he näkivät, että yksi purjeveneistä oli irti ja matkalla kohti rantakallioita. Sitten tulee se sekunnin paniikki, että ei hemmetti, se on meidän vene!! Defyr saatiin haltuun ennen kivikoita ja ankkuri vaihdettiin jo toistamiseen isompaan lekaan. Tämä nykyinen ankkuri ei ole kertaakaan irronnut, mutta myönnän, että olen etenkin ankkuriöinä työntänyt pään ulos keulaluukusta parin tunnin välein, kun tuulenpuuska tai aalto on herättänyt. Niinpä tykkään hengailla veneellä hyvän tovin aina kun se on laitettu ankkuriin ja varmistaa että se on oikeasti kiinni vähän erilaisissa tuulen suunnissa. Päätimme, että emme jää yöksi Friendship Bayhin, mutta halusimme käydä katsomassa miltä ranta näyttää.

Hiekkabiitsi oli upean pitkä. Taustalla rantahotelli ja ravintola.

Pääsin ajamaan ekaa kertaa dinghylla (meidän pikkuiribillä) hiekkarantaan. Vähän jännitti, koska aallot löivät rantaan aika kovaa ja meillä oli lapset kyydissä. Perttu ja Jaakko olivat uineet veneestä rantaan aikaisemmin kuntoilumielessä. Perttu tuli vastaan rantaaaltoon ja saimme pikkuribin pätevästi rantaan. Hiekkabiitsi oli upean pitkä ja uiminen aalloissa oli todella hauskaa… Pertu, Jaakko ja Otto kävivät hölkkälenkillä, minkä jälkeen söimme välipalat hotellin rantaravintolassa, Restaurante & Bar Bagatellessa. Paikka ei ollut mitenkään halpa, mutta kilpailua ei varsinaisesti näkynyt…

Karttaan merkitty dinghy dock oli nähnyt parhaat päivänsä.

Suosittelen tätä pysähdyspaikaksi biitsin vuoksi, upea mesta! Luulen myös, että pienellä tutkailulla löytyy myös muita kivoja paikkoja. Ankkurin on tosin syytä pitää, etenkin jos on kovempaa keliä. Ankkurointi on maksutonta.

[share title=”Jakoon!” facebook=”true” twitter=”true” google_plus=”true” linkedin=”true” pinterest=”true” reddit=”true” email=”true”]

22.12.201426.12.2014

Yöpyminen Elizabeth Portissa, Admiralty Bay (Bequia/St Vincent)

Matka St Vincentin Bequiaan oli meidän pisin purjehduksemme alkumatkasta. St Vincentin vuoret ja kukkulat olivat upean näköisiä ja houkuttelevat pysähtymään. Valitettavasti St Vincentin maine rikollisineen on sen verran luotaantyöntävä, että päätimme ihailla pääsaarta vain kauempaa. Wallilaboun kylän lahdessa kävimme kuitenkin ulkopuolella. Osa Pirates of the Caribbeanista on kuvattu siellä ja lavastukset ovat vielä juuri ja juuri pystyssä. Pakko myöntää, että mietin pitäisikö rantautua ja käydä koskemassa lavasteita, joissa Johnny Depp on pyörinyt, mutta toisaalta hän erosi teinisuosikistani Vanessa Paradiksesta, joten päätin unohtaa koko jutun.

Matka St Lucian saarelta St Vincentin suojiin oli juuri sitä, mitä purjehdusartikkeleissa on luvattu. Kovaa tuulta idästä. Tuulta oli pääsääntöisesti 11-13 m/s ja aallot tarpeeksi isoja. Meripahoinvointi pääsi yllättämään 4/6 miehistöstä. Lapsille nostan hattua, sillä mitään valitusta ei kuulunut, vaikka molemmilla oli huono olo. Kävin itsekin hakemassa bikinikuntoa laidan toiselta puolelta, minkä jälkeen päätin siirtyä ruoriin. Se auttaa aina. Sainkin ajella rauhassa pari tuntia muun miehistön ottaessa torkkuja.

ANKKUROINTI, TULLAUS JA PALVELUT ELIZABETH PORTISSA/ADMIRALTY BAYSSA

Saavuimme Elizabeth Portiin alkuiltapäivästä. Lahdessa on sekä ankkurointi että mooring-mahdollisuudet. Päätimme jäädä mooringiin, sillä vapaita poijuja oli paljon ja ne sijaitsivat hyvillä paikoilla. Mooring-poijut eivät ole sataman virallistamia ja niitä ei kuulemma huolleta, joten kiinnittyminen tapahtuu omalla vastuulla. Meidän poiju piti todella hyvin, eikä ongelmia ollut. Emme edes maksaneet mitään poijustamme, sillä meille ei selvinnyt kenelle satamamaksu olisi pitänyt maksaa. Soitimme ennen lähtöä Daffodill Marine Serviceen, joka omistaa osan poijuista, mutta he eivät myöntäneet poijua omakseen, eivätkä tienneet kenen se on. ”I could come and pick up the money, but you know, I don’t know who owns it. That wouldn’t be fare. You know man, just go…!” Tähän mennessä raha on aina kelvannut, suurinpiirtein laillisena tai laittomana ryöstönä, joten olimme aika yllähttyneitä ja lähdimme näillä saatesanoilla satamasta.

Tiedote poijuista veneilijöille tullirakennuksen seinällä.

Teimme tullauksen St Vincentille & Grenadiineille Elizabeth Portissa. St Vincent koostuu noin 30 saaresta, joten tällä tullauksella päästäisiin eteenpäin vielä monta päivää! Tulli ja immigration ovat keltaisessa virastorakennuksessa. Sanoisin että paperihommat onnistuivat melko helposti ja nopeasti, niihin meni ehkä 45 – 60 minuuttia. Jos on menossa Tobaco Caysille, täytyy siellä vietetyistä öistä maksaa maksu tullissa jo täällä. (Tosin maksu olisi onnistunut myös Tobaco Caysissa, kuten myöhemmin huomasimme.) Pienenä vivahteena kynähommat. Pyysin tullivirkailijalta kynää lainaksi, mutta hänellä oli vain yksi sininen kynä ja punaisella ei saanut täyttää veneen papereita. Onneksi laukusta löytyi yksi kuulakärkikynä, muuten sitä olisi pitänyt lähteä ostamaan tai hakemaan veneestä.

Daffodill Marineservicen tiedote, täältä löytyy siis vähän kaikkea palvelua.

Kartta Admiralty Baysta, jossa yövyimme.

Dinghy Dock oli lähellä tullia ja muutenkin keskeisellä paikalla helposti näkyvillä. Kylästä löytyy hauskoja pieniä kauppoja, ravintoloita, rautakauppa (ei kovin laaja valikoima) ja ruokakauppa. Tämä on siis melko hyvin varusteltu paikka! Myös pyykinpesu onnistuu, samoin kuin veden ja dieselin täyttäminen.

Dinghy-laituri näkyy Jaakon olkapään yläpuolella lähellä punaisia risteilijöitä.

Kävimme syömässä Tommy’s –nimisessä ravintolassa, jonka safkat sai ok-arvostelut. Paikka sen sijaan oli enemmäin kuin ok, kaunis terassi meren rannalla! Ravintolassa oli hyvä wifi. Auringon laskiessa kävimme vielä Gingerbread-kahvilassa syömässä herkkukakkupalat.

Tykkäsin Elizabeth Portista todella paljon ja luulenpa, että haluan palata sinne vielä matkalla pohjoiseen. Monta pientä kojua, kahvilaa ja upea biitsi jäivät odottamaan, kun lähdimme kukonlaulun aikaan kohti Friendship Bayta (konkreettisesti, heräsin oikeasti kukonlauluun). Tämä oli todellinen piipahdus, monta tarinaa jäi kokematta.