Talvi Archives | Saaressa

26.02.202126.02.2021

Retkiluistelua Suvisaaristossa

Miten nopeasti sää voikaan muuttua! Viime viikonloppuna kävimme vielä retkiluistelemassa ja tänään jäällä on kerros vettä, lumi on sulanut ja rantajäitä huljuttaa korkealle noussut vesi. Palaan blogissa mielelläni retkiluisteluun. Viime viikonloppuna lähdimme Suvisaaristosta Kytön suuntaan. Mukaan lähti myös Nelli, joka oli käynyt aiemmin samalla viikolla luistelemassa melkeinpä samoilla suunnilla. Hän tiesi, että ulkona oli muutamia hyviä jääpaikkoja.

Pyryttää

Lähtö oli aika erilainen kuin edellisellä kerralla matkalla Porkkalaan. Tällä kertaa satoi lunta ja meillä oli vastatuuli ulos mennessä. Toisaalta mielummin kuitenkin näin päin, myötätuulessa olisi sitten kiva liukua kotiinpäin. Kipitimme Saaristokaupan kohdalta Suvisaariston luisteluradalle ja kuin taikaiskusta Oa alkoi juuri auraamaan rataa ja saimme luistella puhdasta jäätä pitkin lähes koko matkan ulos merelle.

Pavenin kohdalla oli vielä pyryttävää postikorttimaisemaa.

Skrinnariporukka luisteli meidän ohi kohti merta. Tässä vaiheessa tuli vielä ihan kunnolla lunta ja näkyvyys oli siinä ja siinä.

Täällä merellä on hienot rantalohkareet!

Kytö

Luistelimme eteenpäin ja lumisadekin loppui hiljalleen. Nellin kehuma uusi jää löytyi ja se oli kyllä upean tasaista pienen lumihunnun alla. Jää oli vain 5cm paksua, joten välillä piti pysähtyä koittamaan, miten se kestää. Etenimme kohti Kytötä ja sen edustaa halkovaa laivaväylää. Päätimme mennä yli. Ei se väylä ihan eniten jäässä ollut, mutta ihan ok.

Joku oli tuonut väylän reunalle Pepsi-tölkin. Tämä ei voinut olla sattumaa, sillä olen pahan luokan PepsiMax-addikti. Tämä tölkki oli kuitenkin tyhjä. Nelli nappasi sen mukaan rinkkaan jäältä kuljeksimasta. Taustalla Kytö.

Hyvä paikka napata pikaisesti eväitä ja tankata vettä.

Takaisin väylän yli. Tsekkasimme sekä MarineTrafficista, että ihan näköhavainnolla koko ajan, ettei laivoja tule ja jäädä laivaväylän väärälle puolelle. Ei näkynyt paatteja.

Jääpurjehtijat

Kotimatkalla törmäsimme jääpurjehtijoiden kisoihin. Satuttiin paikalle 4 min ennen lähtöä. Olihan se pakko jäädä katsomaan ja lähtö oli tosi hienon näköistä! Veneet järjestäytyivät riviin, josta jääpurkkari työnnetään juoksemalla vauhtiin ja hypätään kyytiin. Jessus miten kovaa ne menivät! Mukana oli tosi erilaisia veneitä. Oli upeita puisia paatteja ja uudempia kilpaveneitä.

Jääpurjehtijoiden lähtöpaikalta luistelimme kotiin Suvisaariston luistelurataa pitkin. Hieno reissu jälleen kerran ja jäällä näkee aina jotain kiinnostavaa. Me menimme kotiin Saaristokaupan kautta. Siellä oli onneksi vielä laskiaispullia, jotka maistuivat 18km luistelun jälkeen!

23.01.202123.01.2021

Valtavaaran ylitys suksilla

Talvi on ihana, lumi on ihanaa ja metsäsuksittelu on ihanaa! Siksi palaan vielä Rukalle ja Valtavaaran ylitykselle. Tämä Konttaisten parkkipaikalta lähtevä kukkulajonon ylitys on yksi suosikkireittejäni Rukalla. Polku on samalla pidemmän Karhunkierroksen loppukilometrejä.

Tällä kertaa konttaisen parkkipaikka ei ollut aivan niin täynnä, kuin uuden vuoden jälkeen. Osa lomailijoista oli jo lähtenyt etelään. Rapsakka -18 asteen pakkanenkin saattoi vaikuttaa ulkoiluinnokkuuteen. Olin odottanut tätä aamua paljon, sillä sääennusteen mukaan pilviverhon piti raottua ja näkisimme auringon ja sen valaisemat maisemat.

Ennen kuin mennään pidemmälle varsinaisessa reitillä, niin yksi pikku juttu… Lomalla alkoi kutkuttaa jonkun uuden tekeminen. Päätin tehdä tästä Valtavaaran ylityksestä ihan podcastin! Tai siis kerron kymmenisen minuutin ajan meidän metsäseikkailusta. Jos et ehdi lukea, niin voit kuunnella jutusteluni. Olisi tosi kiva kuulla, tykkäsitkö. Oman äänen kuuleminen on kammottavaa, mutta muuten tekeminen oli hauskaa ja voisihan ääniraidan puuhailla muistakin reissuista!

Reitti ja ensimmäinen kapuaminen

Lähdimme kiipeämään ensimmäistä ja pisintä rinnettä ylöspäin. Ei tarvinnut kiivetä kauaa, kun sai jo ihailla selän taakse jäävää Konttaista.

En kestä miten hienoja nämä maisemat ovat! Ja auringonnousun vaaleanpunaiset kestää paljon kauemmin auringon hiljalleen noustessa…

Tästä näkyy vähän reittiä. Lähtö on kuvan oikeasta yläreunasta tieltä Konttaisen alapuolelta. Siitä jatketaan ruskeiden korkeuskäyrieän oikealla puolella Ruka-tunturille Saaruan parkkipaikalle. Jos ei halua kiipeillä niin paljon, voi jonkun nyppylöistä kiertää idän kautta sopivaa korkeuskäyrää seuraillen. Kuva on Retkikartta.fi:ltä, jossa on nimenkin mukaisesti todella hyvät retkikartat.

Alkupätkä on vähän hitaampaa tarpomista, mutta meno nopeutuu kyllä. Joskus on meinannut epäusko iskeä, kun tunnin retkeilyn jälkeen on edetty kartalla ihan todella säälittävän näköinen pätkä. Matkaa Valtavaaran autiotuvalle tuntuu olevan ihan älyttömästi ja sekin on matkassa vasta vähän yli puolenvälin. Autiotuvalta eteenpäin meno on kuitenkin jo tosi sujuvaa, etenkin jos kiertää viimeisen nyppylän.

Nousuja ja laskuja

Menen aina lopulta sekaisin siinä, että kuinka monta kertaa matkalla noustaan rinnettä ylös ja toista alas. Minulle nousut ovat laskuja mieluisampia, mutta tällä reitillä ei ole sellaisia jyrkkiä, joista en pääsisi liukulumisuksilla alas asti. Vähän joutuu zetaa tekemään oikean reitin löytämiseksi. Monissa nousuissa ja laskuissa on palkintona maisemat, joita aurinko värjää aina eri väriseksi.

Huomasin kauhukseni, että en meinannut saada jalkoja taipumaan enää kunnolla lapinkäännökseen! Vielä viime vuonna meni helpommin. Työ jäykistää vai mikä on vikana…?

Liukulumisuksien taikaa OAC KAR 147

En olisi uskonut joskus useampi vuosi sitten, että metsässä suksilla tarpominen olisi minun juttuni. Minulla on suomalaisen OAC-firman sukset. Mallina on KAR 147, jotka ovat siis 147cm pitkät (epäilemättä, Sherlock). Keskellä on nousukarvat, jotka auttavat suksea pitämään ylämäessä. Näissä tunturimaisemissa suksi ei ole aiemmin pitänyt tarpeeksi minun makuuni, joten Jaakko keksi laittaa suksiin kokopitkät skinit (nousukarvat). Nyt suksi on aivan superhyvä! Se pitää tosi hyvin ja liukuu aivan tarpeeksi meikäläiselle alamäessä. Pointtihan ei ole kiivetä ylös päästäkseen laskemaan täysillä alas, vaan kiivetä, nauttia maisemasta ja hipsutella loivasti alaspäin. Jaakolla on split-board -lumilauta. Eli lauta halkeaa kahdeksi sukseksi ylämäen ajaksi ja ylhäällä se kootaan lumilaudaksi. Jaakko nimittäin menee mielellään kovaa alaspäin. Tosin tässä nyt on sellainen pikkujuttu, että minun kanssani pääsee vain hitaasti, oli suunta mikä tahansa!

Puolikas lumilauta puuterilumen pinnassa.

Kipuaa kipuaa! Minullakin on lumilautakengät jalassa, sillä ne ovat tarpeeksi jäykät alamäkeen ja auttavat käännöksissä.

Kylmä autiotupa

Autiotuvalla harkitsimme hetken pysähtymistä, mutta kylmä alkoi kangistaa. Pakkasta oli tosiaan lähes -20 astetta ja tunturilla tuuli kovaa. Autiotuvalla en pystynyt enää ottamaan edes kameraa käsiin, sillä se oli jäätynyt niin kylmäksi, että paljaat sormet jäätyivät samantien. Päätimme jatkaa samantien matkaa ja ottaa eväät Valtavaaran jälkeen, kun olisimme alhaalla metsän suojassa. Nappasimme kuumaa mehua ja suklaata suksilla seisten, sillä molemmat halusimme jatkaa matkaa ennen kuin kylmä hiki iskisi. Muuten, onko mitään parempaa, kuin suuhun napattu jäinen suklaapala, joka sulaa kuumaa mehua juodessa! En tiedä, mutta se oli taivaallista muutaman tunnin pakkasurheilun jälkeen!

Perillä ollaan… Tai siis vielä tästä alas, vähän ylös ja lopuksi vielä alas.

Meillä kului tällä kertaa vain hieman yli kolme tuntia. Reitti on yhteensä noin 5,5 km, riippuen vähän mistä kiertelee. Olemme joskus käyttäneet paljon enemmänkin aikaa, mutta tällä kertaa kylmyys ohjasi meitä ripeämpiin taukoihin. Sen sijaan kuvaamiseen tulee käytettyä aika paljon aikaa. Juuri kun kameran on laittanut reppuun, aukeaa seuraavan kulman takaa jokin täysin silmiä hivelevä maisema. Ja niin taas menee pari minuuttia. Mutta onneksi tulee otettua kuvia, sillä näihin maisemiin palaa mielellään uudestaan ja uudestaan!

08.01.202108.01.2021

Könkään keino – hieno lenkki Oulangan kansallispuistossa

Kiutakönkään maisemissa kiertävä Könkään keino-lenkki on 8km pitkä. Kiersin sen elokuussa koirien kanssa ja halusin viedä myös Jaakon Oulankajoen varrella osittain kulkevalle lenkille. Päätimme ottaa Sompan mukaan, pystyisimme helposti kääntymään takaisin, jos pakkanen olisi sille liian kova. Lyhyempi viiden kilometrin lenkki pidetään talvellakin auki, mutta pidemmällä Könkään keinolla ei ole talvikunnossapitoa. Siksi lähdimme matkaan suksilla.

Poroaitaus ja hiidenlampi

Kuljimme reitin vastapäivään ja ohitimme ensin avoimet poroaitaukset. Siellä oli kaksi poroakin syömässä niille jätettyä talviruokaa. Emme jääneet ottamaan kuvaa, vaan viuhahdimme reippaasti porojen ohi. Terrieri ei ehtinyt huomata niitä samantien, mutta hetken kuluttua nenä nousi ja kovasti olisi kiinnostanut kääntyä pois polulta. Normaalisti poroaitaukseen kannattaa pysähtyä ja vilkaista maisemia myös aitauksen vieressä olevasta tornista.

Sompa on kiinni flexissä housun vyössä. Vaikka sillä on valjaat päällä, en saa vetoapua, sillä Sompa ei paljoakaan vedä hihnassa.

Pysähdyimme hetkeksi Hiidenlammelle kuvaamaan maisemia.

Hiidenlampi on kaunis sekä talvella että loppukesästä. Nuo kesän värit näyttää aivan pökerryttäviltä, kun on katsonut tätä lähes mustavalkoista maastoa kohta viikon päivät.

Sompa sai mennä joukon kärjessä, mutta muutaman kerran se tuntui olevan vähän tahmeaa. Niinpä Jaakko siirtyi kärkeen parissa kohtaa. Se ei ollut Sompan mielestä yhtään hyvä juttu ja se yritti välittömästi ohi. Piti jättää kunnolla väliä, ettei Sompa päässyt Jaakon suksien sekaan.

Mene!! Ensimmäinen alamäki. Kun sukset alkoivat luistaa, otti Sompa käskystä jalat alleen ja paineli hyvää vauhtia alamäkeen.

Tauon paikka

Myös Könkään keino-lenkkiä oli kävelty niin paljon, että sitä olisi hyvin voinut patikoidakin. Mutta tulipa hyvä suksiharjoittelu Sompalle ja itsellekin. Kun pääsimme joen varteen näköalapaikalla, päätimme että on tauon paikka. Viime vuodelta Oulankajoesta on hyviä muistoja, kun suppailimme tuosta alta Oulankajokea pitkin kohti rajaa.

Jaakko ehkä ajatteli taukountsikkaa itselleen, mutta se tuli Sompan käyttöön. Paketoimme sen lämmittelemään takin sisään. Liikkeessä Sompa pysyy lämpimänä, mutta pysähtyessä kylmä hiipii nopeasti pikkukoiran turkkiin.

Eväät esiin! Retken ihana osuus on evästauko. Meillä oli ruisleivät ja lisäksi makutestissä erilaisia välipalakeksejä. Mulle voiton vei Elovenan suolainen juustokeksi ja Jaakolla mansikka-raparperi. Mun makea osuus tuli TäysHyvän minttusuklaa-keksistä.

Sompan niska meinasi taittua, kun se kerjäsi omaa osuuttaan eväistä. Ja kyllä sinne untsikan sisään sujahtikin eväspaloja!

Kiutaköngäs

Hiihtelimme eteenpäin kohti Kiutakönkään koskea, joka on tämän reitin vetonaula. Myös taukopaikan maisemat ovat niin kauniit, että siellä kannattaa ehdottomasti käydä. Päivänvalo alkoi hiljalleen hiipua ja koskikuvat otettiin jo hämärtyneessä iltapäivässä.

Koskesta nouseva kosteus veti kameran linssin hetkessä huuruun. Pyyhin sitä vähän väliä taskusta löytyneellä vessapaperilla.

Loppumatkaksi laitoin taskulampun otsaan, että näki kunnolla polun kuopat ja kohoumat. Sompa pärjäsi hienosti hieman yli kolmen tunnin pituisen retken. Lähtiessä auton mittari näytti pakkasta -15 astetta, palatessa hieman vähemmän. Borderterrieri ei ole mikään kylmänkestävin koirarotu, joten olin todella positiivisesti yllättänyt miten hienosti lenkki sujui. Taidanpa ottaa sen mukaan jatkossakin!

05.01.202105.01.2021

Leijuvat tunturit

Siirryimme saarierakkoilusta Rukalle mökille uuden vuoden vaihteessa. Etelän sysisynkkä pimeys ja jatkuva tuuli oli jo alkanut mennä ihon alle. Pihamme on rakentamisen jäljiltä plussakeleillä kurainen, eikä pihalla huvittanut hirveästi tehdä mitään. Jo muutama päivä pohjoisen valkeudessa on ollut tosi rentouttavaa. Olemme käyneet skinnailemassa metsäsuksilla ja lenkkeilemässä koirien kanssa lumen narskuessa.

Leijuvat tunturit

Jaakko teki vielä maanantaina töitä ja minä kävin Sompan kanssa kävelemässä Valtavaaran wintertrailin. Kuutisen kilometriä meni aika rivakasti ja ensimmäistä kertaa pidin Sompan vyöllä flexissä. Opetin sille käskyjä, jotka sen pitäisi jo osata, kuten Mene, odota ja tule. Melko hyvin pelasi. Tarkoitus on lähteä Sompan kanssa hiihtämään ja siinä näitä opastuksia tarvitaan. Pipo ei päässyt mukaan, sillä kovilla pakkasilla se ei nauti pitkistä lenkeistä ja osallistuu mielummin jälkisaunaan.

Lenkin jälkeen olin jo aivan valmis hengailemaan mökillä loppupäivän, mutta Jaakko houkutteli katsomaan auringonlaskua Rukan päälle. Minä valittelin, että auringonlasku on taatusti ehtinyt mennä jo, että ei maksa vaivaa. Jaakko jatkoi houkuttelia ja viime hetkellä päätin ottaa kamerankin mukaan. Onneksi.

Sumu oli peittänyt alavammat maat ja tunturit nousivat esiin kuin saaret kaukana horisontissa.

Rukan huipun ”mökkien” näköalat ovat aivan huikeat!

Miten voi olla näin kaunista! Valokuvien ottamisen kannalta Rukalla on otolliset auringon nousut ja laskut. Ne tuntuvat kestävän huomattavasti pidempään kuin etelässä, jossa kauniit värit ovat hetkessä ohi. Täällä ne värjäävät taivaan upeasti pitkäksi aikaa.

12.01.201912.01.2019

Talvinen postikorttimaisema

Tänä vuonna jäät ja talvi tulivat viime vuotta aikaisemmin. Silloin nostimme Busterin vasta 16.1. Nyt meillä on jo niin hyvät jäät, että kulkemiseen ei käytetä enää kuivapukuja ja jäällä pääsee käymään lenkillä. Talvimaisemat ovat henkeäsalpaavan ihania ja on melkein voinut kuvitella olevansa vähän enemmän pohjoisessa.

Postikorttimaisema

Myönnän, myöhästyin töistä tässä yhtenä päivänä… Ja ihan vain siksi, että illan ja yön aikana satanut lumi oli tehnyt saareen sellaiset postikorttimaisemat, että teki mieli vain jäädä katsomaan miten hiljalleen lisääntyvä valo muokkasi maisemaa. Luonto on täällä sikäli nopea liikkeissään, että näkymät muuttuvat nopeasti. Töistä palatessa tuuli oli tiputtanut lumia pois puista, joten onneksi myöhästyin ja ehdin kuvata nämä!

Pikkusaaren edustan luistinradasta ei ole enää jälkeäkään.

Raksan valot valaisi pilvisenä aukeavaa aamua.

Kelkkajälki saareen.

Lenkillä jäällä

Koirien kanssa on mukava käydä jäällä lenkillä sitten, kun siellä on myös lunta, muuten on liian liukasta. Olen käynyt tsekkailemassa jään paksuutta ja se on tässä meidän lähellä 18-20cm, mutta toisella puolen saarta kuulemma huomattavasti vähemmän. Eli kannattaa tsekkailla oman lenkkipolun jäätilannetta, se ei välttämättä ole vielä ollenkaan hyvä!

Minä olin jo menossa mönkkärillä jäälle, mutta saaristokaupan pöydän ympärille kerääntyneet viisaat toppuuttelivat. Ehkä tässä vielä ehtii odotella!

Lähdettiin kävelylenkille jäälle tänään.

Are you coming?

Täysillä!Auringon laskiessa.

Jaakko kävi vielä kaupassa auringon laskun jälkeen ja tuli takaisin intoa puhkuen. ”Tänään voisi mennä vielä hiihtämään!” Öh, oikeasti vai? Katson pihalle, josta näkyy pelkkää mustaa ja muutama valopilkku. Mutta toisaalta, eihän se kello vielä niin paljon ole ja voisihan siinä saunankin lämmittää. Tai sitten voisi ihan vaan istua sisällä ihanan ulkoilupäivän jälkeen ja syödä joululta jääneitä suklaita… Lets see, kuinka käy?!

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

02.04.2018

Retkiä jäälle ja Espoon jäätilanne

Pääsiäisviikonloppu oli ulkoilijan unelma. Lauantain auringonpaisteessa nappasimme koirat mukaan ja lähdimme potkukelkkailemaan tarkoituksena käydä jään rajalla. Sunnuntaina jätimmme koirat kotiin ja kävimme retkiluistelemassa. Onneksi, sillä nyt lunta tulee niin kovasti, että jäälle on asiaa enää suksilla. Jaakko otii mukaan kuvauskopterin, joten otimme kuvaa myös korkeammalta. Siinä näki hyvin Espoon tämän hetken jäätilanteen. Koostin viikonlopun jääretkistä videon ja sen voi kurkata tuosta alta. Vietin sen kanssa hikisiä hetkiä, sillä vanhan läppärini kapasiteetti ei tosiaan ole videoiden editointiin tarkoitettu. Aamupäivä menikin laskiessa pariin kertaan sataan, kun edittiohjelma kaatui noin miljoona kertaa. Mutta tässä se nyt kuitenkin on!

Lauantain potkukelkkalenkki

Ehdimme potkutella vain hetken ulos jäälle, kun törmäsimme ilmatyynyaluksen jälkiin. Se ei ollutkaan ihan mikään pikkualus, vaan ilmatyynyjen välillä oli ihan reilusti metrejä.

Kaverukset potkuttelevat ilmatyynyaluksen reittiä kohti jään reunaa.

Jään reuna tuli vastaan Julholmin kohdalla. Me vietimme retkitauon sen viereisellä luodolla. Miten ihanaa oli nähdä auringon valossa kimmeltävä meri!

Joutsenet olivat parkkeeranneet myös avojään reunalle.

Keli oli vimpan päälle upea. Se houkutteli paikalle myös muita ulkoilijoita. Tänä vuonna jäällä on näkynyt aika paljon pyöräilijöitä. Retkiluistelijat, kävelijät, hiihtäjät ja lenkkelijät tulivat myös vastaan meidän potkutellessa kelkoilla.

Tätä voi kutsua jo joukoksi. Luodolta oli hauska katsoa miten retkiluistlijoiden letka eteni.

Avovettä ja jäälauttoja. Nice!

Pipo vahtii, ettei Jaakko tipu jäihin. Pitihän siellä laidalla käydä koittamassa kuinka paksua jää on (10-30cm eri paikoissa).

Kevätonnea!! Aurinkoa, ulkoilua ja lupaus keväästä! (Okei, en ollut katsonut sääennustetta maanantain kohdalta, joten en tiennyt MITEN paljon tätä lunta tuolta tupruttaisi!)

Sunnuntaina luistelemaan

Olimme ensin ajatelleet lähteä luistelemaan ihan aamulla, sillä ennusteen mukaan meillä olisi hieno auringonnousu. Kello herätti ajoissa, mutta taivas oli niin harmaa, että käänsimme kylkeä ja siirsimme lähtöä. Eikä se avautunut myöhemminkään aamulla, vaikka ennuste niin lupaili. Onneksi lähdimme kuitenkin liikkeelle, sillä tästä tuli yksi hienoimmista kevätretkistämme.

Kyllä siellä kajasta vähän valoa! Kauniit värit matkalla Lehtisaareen.

Tässä on Jaakon äidille kauhukuva! Näyttää vähän hurjemmalta kuin olikaan, sillä jää oli paksua ja kiinteää.

Sunnuntaina meillä oli tuuria! Olimme Högkopplanin eteläpuolella, kun takaa alkoi kuulua jylinää ja ilmatyynyalus lähestyi meitä jäältä. Näimme kuinka se laskeutui veteen ja nousi sieltä takaisin. Olisikohan ollut jonkin sortin harjoitukset menossa?

Etelärannoilla oli jo reikiä jäässä.

Maisemat olivat aivan huimat. Emme päässeet mihinkään etenemisen ennätystenkirjaan, sillä joka puolella oli vain niin kaunista, että oli pakko pysähdellä…

Aluksi olimme ajatelleet vain luistella jään reunalle ja takaisin. Lopulta päädyimme käymään Lehtisaaren nurkilla, Gåsgrundetilla (kyllä, sinne pääsi luistelemalla hienoa kannasta pitkin, joka näkyy videolla hyvin), Högkopplanin etelä-puolelta ja sieltä sitten Aisarnien välistä Moison radan kautta kotiinpäin. Matkaa tuli reilut 20 km pienten koukkujen ja tutkimusmatkojen kera.

Olimme olleet matkassa aika pitkään ja nälkä ehti yllättää kotimatkalla. Silloin on hyvä luistella mahdollisimman läheltä kaverien saaripaikkaa ja vähän huhuilla jäältä, jos joku olisi kotona. Ja olihan siellä! Saimme uusimman remppakatsauksen, kuulumiset, lämmittelyä, teetä ja JUUSTOKAKKUA! Ah, mikä ihana pysähdys…

Nyt kun istuu täällä tuvassa ja ympärillä vain tuiskuaa lunta niin paljon, että vastarantojen saaria ei näy, on vaikea löytää kevätfiilistä. Aamulenkillä tarpoessa päätin, että jos tätä kerran nyt tulee, niin yritetään nauttia sitten lumesta. Huomenna hiihtämään!