Siirryimme saarierakkoilusta Rukalle mökille uuden vuoden vaihteessa. Etelän sysisynkkä pimeys ja jatkuva tuuli oli jo alkanut mennä ihon alle. Pihamme on rakentamisen jäljiltä plussakeleillä kurainen, eikä pihalla huvittanut hirveästi tehdä mitään. Jo muutama päivä pohjoisen valkeudessa on ollut tosi rentouttavaa. Olemme käyneet skinnailemassa metsäsuksilla ja lenkkeilemässä koirien kanssa lumen narskuessa.
Leijuvat tunturit
Jaakko teki vielä maanantaina töitä ja minä kävin Sompan kanssa kävelemässä Valtavaaran wintertrailin. Kuutisen kilometriä meni aika rivakasti ja ensimmäistä kertaa pidin Sompan vyöllä flexissä. Opetin sille käskyjä, jotka sen pitäisi jo osata, kuten Mene, odota ja tule. Melko hyvin pelasi. Tarkoitus on lähteä Sompan kanssa hiihtämään ja siinä näitä opastuksia tarvitaan. Pipo ei päässyt mukaan, sillä kovilla pakkasilla se ei nauti pitkistä lenkeistä ja osallistuu mielummin jälkisaunaan.
Lenkin jälkeen olin jo aivan valmis hengailemaan mökillä loppupäivän, mutta Jaakko houkutteli katsomaan auringonlaskua Rukan päälle. Minä valittelin, että auringonlasku on taatusti ehtinyt mennä jo, että ei maksa vaivaa. Jaakko jatkoi houkuttelia ja viime hetkellä päätin ottaa kamerankin mukaan. Onneksi.
Miten voi olla näin kaunista! Valokuvien ottamisen kannalta Rukalla on otolliset auringon nousut ja laskut. Ne tuntuvat kestävän huomattavasti pidempään kuin etelässä, jossa kauniit värit ovat hetkessä ohi. Täällä ne värjäävät taivaan upeasti pitkäksi aikaa.