Saaressa

11.08.202011.08.2020

Rukan reissulta – Riisitunturi

Meillä alkoi kesälomat suht myöhään ja elokuun alussa, loman toisella viikolla, suuntasimme Rukalle. Treffasimme siellä ystävämme Sallan ja Makun, jotka ovat aikamoisia urheilijoita. He vitsailivatkin, että olivat ajatelleet ostaa vanhan kunnon lukujärjestyksen ja laittaa siihen meille reissuohjelmaa. Jälkikäteen ajatelleen, jos lukujärjestystä olisi käytetty, olisi se ollut suht täynnä…

Riisin Rietas

Ensimmäisenä päivänä lähdimme Riisitunturille. Joku muu saattoi haluta jollekin toiselle lenkille, mutta ajoin vahvasti Riisitunturia. Ja myönnän, en ehkä niinkään 11 kilometrin lenkin vuoksi, vaan lähellä olevan Korpihilla-kahvilan vohveleiden vuoksi. Vohvelit mielessä on aika helppo kiertää minkälainen lenkki tahansa.

Lähtöpaikalla oli vielä aika hyvin tilaa, kun saavuimme tunturiin, mutta parkkipaikka täyttyi kovasti päivän edetessä. Korona-kesä oli tuonut pohjoiseen paljon kotimaanmatkailijoita ja se näkyi koko reissun ajan. Kovimmat ruuhkat olivat jo takanapäin, mutta ihmisiä näkyi ilahduttavissa määrin. Toivottavasti kotimaan elämykset kiinnostavat pidempään kuin vain yhden kesän!

Riisin Riettaalla kiivetään ensin ylös laakean tunturin laelle, mistä on upeat järvimaisemat pitkälle horisonttiin. Tässä kohtaa voi vielä valita lyhyemmän ja pidemmän reitin välillä. Kiersin pari talvea sitten lyhyemmän reitin suksilla ja Riisitunturin upeat talvimaiseman jättivät kauniin muistijäljen. Nyt oli vuorossa pidempi reitti.

Riisitunturin laelta kannattaa kävellä huippua pitkin järville päin, jossa upea maisema avautuu kunnolla.

Tupasvillan hahtuvat heijasivat tuulessa Riisinsuolla.

Oliko hyttysiä tai paarmoja? No ehkä ihan muutama, mutta ei tosiaan montaa. Jos vertaa siihen minkälaisia verenhimoisia saalistajia meillä on ollut saaressa jo muutaman viikon ajan, niin tunturin pikku ininät eivät olleet mitään. Hyttysmyrkyt oli toki pakattu mukaan retkelle.

Meillä meni ruokataukoineen aikaa noin 3h 15min. Kävelimme suht reippaasti ja tauot eivät olleet kovin pitkiä. Toki pidettiin muutamia kuvaustaukoja. Autiotuvalle on tehty uusi, suojainen laavu, josta on upeat näköalat. Autiotupa on Riisin Riettaan loppuosassa, mutta se on myös monen muun Riisitunturin reitin varrella.

Riisitunturi pääsi vähän yllättämäänkin, emme ehkä odottaneet ihan näin kaunista kesäreittiä. Kannattaa ehdottomasti antaa sille mahdollisuus sekä kesällä että talvella!

Korpihilla – kahvila Riisitunturin tuntumassa

Korpihilla on näkemisen arvoinen kartanokahvila matkalla Riisitunturilta Rukalle. Se oli meille ilman muuta sopiva pysähdyspaikka pitkän kävelyn jälkeen. Vohvelit sulivat suuhun ja kuusenkerkkäkuohuvat sammuttivat janoa.

Kotimatkalla käytiin keskustelua siitä, että pitäisikö käydä kiertämässä vielä Kanjonin kurkkaus -lenkki Oulangan kanssallispuistossa. Koska eihän hieman yli 3 tuntia kävelyä tunturimaastossa ole vielä suoritus eikä mikään. Onneksi sadepisarat alkoivat tipahdella auton ikkunoihin ja me saimme Jaakon kanssa armahduksen lisäurheilusta. Hyvä niin, sillä sitä oli tulossa lisää seuraavina päivinä!

PS. Jaakko ja Maku kävivät kyllä kiipeämässä Rukan huipulle Juhannuskallioiden vierestä. Sallan kanssa menimme vain puoleen väliin. Juuri kierretty lenkki ja Irsih Coffee saivat reitin pari kohtaa näyttämään turhan jyrkiltä minulle. Mutta olihan siinäkin jo kiipeämistä!

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Joutsenten joukkotappelu

Olimme tekemässä pihahommia, kun mereltä kuului ankaraa joutsenten siipien läpsytystä. Se on tähän aikaan keväästä normaalia, kun kyhmyjoutsenet taistelevat reviiristä ja morsmaikuista. Tällä kertaa merellä oli menossa ihan tappelu. Hetken kun katsoimme, niin tajusimme, että siinä mylläkässä oli kolme kaulaa.

Kolme kaulaa ja joukko siipiä yhdessä mylläkässä. Pian yksi joutsenista irtautui taistelusta ja ui sivummalle sukimaan sulkiaan.

Jäljellejääneet jatkoivat hommia tosissaan.

Toinen pääsis tappelussa konkreettisesti niskan päälle ja alkoi hukuttamaan lajitoveriaan. Kolmas joutsen ei malttanut pysyä sivussa.

Samalla kun keskimmäinen yritti työntää jonon ensimmäisen päätä veden alle, huomasi kolmas tilaisuutensa tulleen ja väijytti kaksikon takaapäin.

Neljäs joutsen oli pysytelly kauempana tähän asti, mutta nyt se kävi viehkosti muistuttelemassa olemassaolostaan tappelijoiden vieressä. Oletan, että hän oli se tavoiteltava morsmaikku, josta tässä tapeltiin.

Kolmannen joutsenen mukaantulo pelasti alakynteen jääneen sulhasehodkkaan ja se pääsi pakenemaan.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näimme kolmen joutsenen tappelun. Aika rajua meininkiä. Kyhmyjoutsenet eivät ole minun suosikeitani, sillä ne ovat jotenkin niin pöyhkeitä. Laulujoutsenet hienoine tuuttauksineen ovat sen sijaan ihana kevään merkki, jota terveehdin ilolla!

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Terveisiä menneisyydestä!

Kun tänään käänsin multaa uudesta kurpitsapenkistäni, en arvannut saavani terveisiä menneisyydestä. Pistolapiolla polkiessani osuin kuintenkin muovinriekaleisiin, jotka kaivoin ylös saven joukosta. Ensin esiin tuli viilipurkki ja lopulta kokonainen muovipussi. Ikään kuin kovakin arkeologi, asettelin pussista löytämäni esineet rannalle ajautuneiden kaislojen päälle arvioitavaksi.

Viili on maistunut

Olin löytänyt roskapussin. Mikä aarre. Se on kuulunut henkilölle, joka on tykännyt viilistä ja margariinistä. On syöty myös maitosämpylöitä.

Sipoosta on viili lähtenyt ja Espooseen päätynyt.

Maitosämpylä 0,69 markkaa. Pussi ei ollut kovin iso, siihen on mahtunut muutama maitoon leivottu sämpylä.

Lääkepurkin etiketti ratkaisi melkein arvoituksen siitä mihin aikaan pussi on maahan joutunut. Harmillisesti käytettävä ennen päivämäärä on lähtenyt irti etiketistä.

Koko komeus oli elannon muovikassissa. Oliko tässä jonkun retkieväät? Sämpylöitä, viiliä ja margariinia. Rutkasti margariinia parille sämpylälle.

Nyt halusin tietää milloin tämä roskapussi on heivattu menemään ja päätynyt meidän rantaruovikkoon. Viilipurkki vei minut oikeille vuosikymmenille. Kyseistä viilipurkkia on internetin ehtymättömien tietojen mukaan valmistettu 70- 80-luvulla. Tätä aikakautta tukee myös se, että HJ Ingman yhdistyi 1988 Kotisaaren kanssa ja firman nimeksi tuli Kotisaari-Ingman. Tuskinpa purkissa luki enää sen jälkeen HJ Ingman.

Löytämäni aarre oli siis lähes arkeologisen vanha, vähintään yli 30 vuotta! Muovipurkit ovat todella priimassa kunnossa ja ihan noin vanhaksi en olisi muoveja uskonut. Luulen, että roskapussi on tullut rantaan mereltä, sillä se oli kohdassa, johon tulvavesi ylettyy vieläkin ja 30 vuotta sitten varmasti vielä helpommin. Tontiltamme löytyy kyllä muutama kohta, jossa epäilen pidetyn tunkiota ja sinne on nakeltu mitä vain. Vanhan näköistä lasia ja pari säilykerasiaa on tullut vastaan, kun olen tehnyt kaivuita kasveille. Tämä oli kuitenkin niin syrjässä vanhasta talosta, että luulen sitä tuliaisiksi mereltä.

Mitä tästä opimme… Muovi ei maadu, älä heitä sitä luontoon. Ja toisekseen, en ole käynyt viikkoon mantereella ja näköjään siinä ajassa herää vastustamaton mielenkiinto eritellä 30 vuotta vanhan roskapussin sisältö!

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Erillään saaressa

Aloitimme Jaakon kanssa etätyöt jo muutamaa päivää ennen yleistä kehotusta siirtyä tekemään töitä kotona. Meillä on täällä todella rauhallista ja ruokaakin piisaa. Tein vähän varautumisostoksia jo muutama viikko sitten, kun lähes koko viikolle oli luvattu yöpakkasia. Ajattelin, että meri ehtisi mennä umpeen juuri niin, että veneellä olisi hankala kulkea, mutta jää ei kantaisi vielä potkukelkkailijaa. Niinpä sitä vessapaperia ja kaurapuurovärkkiä oli jo valmiina, eikä tarvinnut ostaa viimehetken ryysiksessä. Ainoa mikä uhkaa jatkuvasti loppua, on suklaa. En tajua miten edes voin syödä niin paljon suklaata, mutta hyvin näyttää uppoavan. Onneksi vaa’asta loppui kaksi päivää sitten patteri ja varapatteria ei ole.

Puuhailua

Kun mantereelle ei ole sen kummoisempaa asiaa, olemme pysytelleet kotosalla. Vaikka viihdymme kotona hyvin, on silti erikoinen fiilis yrittää muistaa pysyä täällä, eikä hakea kaupasta jokaista multapussia tai muuta, mitä mieleen tulee. Viikonloppua on täytetty mukavalla puuhailulla.

Tyhjensimme rännit (jo oli aikakin). Raksateline oli siihen loistava väline. Rullasin Jaakkoa eteenpäin terassia pitkin ja Jaakko kaapi havut laastiämpäriin.

Lakaisin terassin, joka oli tuulen jäljiltä aivan täynnä oksanpätkiä. Sompa antoi luudalle tahtia. Ja tämä lakaisu kävi melkein treenistä!

Saunapuut ovat lopussa ja pidimme halkopäivän aurinkoisena sunnuntaina. Minä tein halkoja ja haastoin Jaakon tekemään meille uuden halkotelineen eurolavan päälle. Lupasin sitten täyttää sen. Aika hyvä diili mun mielestä.

Hieno halkolava! Meillä on muuten muutama ylimääräinen eurolava, jos haluat vaikka askarrella halkolaatikon itsellesi. Laita viestiä!

Kuntoilu on jäänyt vähän vähemmälle, mutta voin sanoa, että näiden korkeassa vedessä vettyneiden pöllien siirtely kävi sellaisesta! Olen tekemässä uutta kurpitsapenkkiä ja siirtelen pöllejä niiden reunoiksi.

Oma kingkongini. Pölli ei siirtynyt tällä tyylillä!

Saaristokaupalla olemme käyneet hakemassa herkkuja ja ruokaa. Ihanaa saada jonkun muun tekemää ruokaa viikon jälkeen!

– Käsi rattiin, huudahti Jaakko.
– Ohjaan jalalla!
Oli kiire avata se halvatun suklaalevy.

Koirat ovat viihtyneet etätyöläisten kanssa. Tarjolla on kuitenkin ekstra-juustoja välipalaleipien kohdalla.

Meillä on siis kaikki hyvin, mutta muuten korona-virus liippaa läheltä perheitämme. On ollut karanteenia, korona-virusepäilyä omituisine oireineen ja yhdet ovat olleet jumissa Malagassa. Milloin on saatu lento ja parin päivän päästä se on peruttu. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tilanteet perheissämme ovat menossa parempaan suuntaan. Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Suppailukauden avaus

Tyyni ilma ja kaunis ilta. Hetken mietin mukavaa iltapuuhaa ja muistin suppailun. Kävin pukemassa Ursuitin päälle ja hain laudan varastosta. Tänä vuonna suppailukautta ei olisi tarvinnut lopettaa ollenkaan, mutta tuli nyt kuitenkin avattua se viikko sitten sunnuntaina.

Näin tyyni keli houkuttaa kyllä vesille laudan kanssa!

Päätin laittaa laudan vesille rantakivikosta, koska laiturin ympärillä oli edellisen yön jääkerros. Virhe! Nirhaisin laudan kylkeä kiveen…

Ursuit on kylmällä kelillä minun suppailuvaatetukseni. Jos sattuisi tippumaan mereen, kannattelisi puku hyvin ja pitäisi lämpinänä. Läheltäkin voi olla yllättävän pitkän tuntuinen matka kotiin lämpöön, jos sitä meloo jäisessä vedessä kastuneena.

Kylmällä ilmalla koirat eivät pääse kyytiin. Sattuneesta syystä. Niillä on tapana kahlata alussa vedessä, mikä on nyt jääkylmää. Ja innokkaampi lautailija Sompa on tippunut tai hypännyt veteen ainakin kolme kertaa.

Ilta alkoi muuttua sinisen kautta hämäräksi pian suppailuun lähdön jälkeen. Ehdin meloa hieman yli puoli tuntia, minkä jälkeen oli aika kääntää nokka kotia kohti.

Suppailussa on jotakin todella mukavan kiireetöntä ja näillä keleillä se on kaikkien aistien rauhallista nautintoa. Kuulee veden liplatuksen lautaa vasten, melasta tippuvat vesipisarat. Tuntee meren liikkeen ja näkee luonnon upeat värit. Lisäksi melontaliikkeessä on jotain, mikä osuu läppärityöläisen hartiaseudulle aika mukavasti. Nautin tästä niin paljon!

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Myrskypuun kaatohommat

Eilen tuuli kovaa ja vesi oli jälleen korkealla. Puuskaisesta tuulesta huolimatta selvisimme lähes vahingoitta. Yksi mänty antoi periksi puhurille ja lähti kaatumaan maahan. Mutta perille se ei päässyt. Puu jäi pahasti konkeloon rantakoivun kanssa.

Sinänsä meillä kävi mieletön tuuri, sillä kyseinen puun olimme laittaneet jo aiemmin kaatolistalle, sillä se on todella lähellä kasvihuonetta. Männyn kaataminen oli kuitenkin jäänyt, sillä se tosiaan oli lähellä kasvihuonetta, uutta taloa ja niitä kahta koivua. Ja yleensähän asiat paranee odottamalla vai miten se nyt menikään? Tällä kertaa myrsky pakotti meidät toimimaan, joten haimme aamupalan kasvihuoneelle ja suunnittelimme siellä kaatourakkaa.

Suurimmaksi myrskyvahingoksi muodostui nämä tikkaat, jotka ovat nyt veikeän S-kirjaimen malliset. Ehkä teen niistä köynnöstuen! Oikealla oleva iso oksa oli pahasti kiinni koivussa ja jatkui monta metriä koivusta eteenpäin.

Jos kauhakuormaajaa voi johonkin käyttää, niin tottahan sitä on käytettävä! Jaakko sahasi männyn latvuston Gehlin kauhasta käsin.

Sitten piti käydä koivua kaulailevan oksan kimppuun. Päätimme, että ensin sahataan koivun jälkeiset osat ja sitten vapautetaan mänty katkaisemalla oksa koivun rungon etupuolelta.

Jaakon kiipeily varmistettiin köydellä mönkijään. Meidän ihanassa mönkkärissämme on vinssi, joka on pelastanut meidät kaikenlaisista tilanteista. Tällä kertaa minä kiristin ja löysäsin Jaakon varmistusköyttä tarpeen mukaan.

Moottorisaha, kuulosuojaimet ja vinssi nousivat puuhun, kun Jaakko oli saanut tukevan paikan oksien välistä.

Tämä vaihe jännitti kyllä ihan riittävästi. Tiesin, että Jaakko on hyvin varmistettu köydellä, mutta jännitin sitä, että sahauksen vuoksi jokin oksa viuhahtaa ja pyyhkäisee sahan Jaakkoon. Onneksi oksat käyttäytyivät kiltisti, eikä Jaakkokaan lipsahtanut.

Sitten piti vielä sahata koivussa seisoskellen pala männystä pois niin, että mänty pääsisi tipahtamaan koivun ohi maahan. Kyllä jännitti, ettei se pyyhkäise samalla sahaakin.

Tyytyväinen sahuri maankamaralla. Vielä köyden vetäminen alas ja puussaroikkumishommat on done.

Ai niin. Jaakko ei ole siis perustanut kone- ja pihatyöfirmaa. Gehlissä on edellisen omistajan tarrat. Mutta olihan se nyt ihan match made in heaven, kun kauhakuormaajaa ostettiin!

Siinä vierähtikin aikamoinen tovi! Helpompi vaihtoehto olisi ollut kaataa myös koivu, mutta halusimme säästää kauniin rantapuun. Niitä kun ei sitten saa takaisin, jos puun menee kaatamaan. Jaakko kävi vielä pätkimässä männyn rannassa, mutta vielä siinä on hommaa, että puut saadaan pinoon pressun alle. Jännittävä ja hauska sunnuntaipuuha!

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin