Eilen tuuli kovaa ja vesi oli jälleen korkealla. Puuskaisesta tuulesta huolimatta selvisimme lähes vahingoitta. Yksi mänty antoi periksi puhurille ja lähti kaatumaan maahan. Mutta perille se ei päässyt. Puu jäi pahasti konkeloon rantakoivun kanssa.
Sinänsä meillä kävi mieletön tuuri, sillä kyseinen puun olimme laittaneet jo aiemmin kaatolistalle, sillä se on todella lähellä kasvihuonetta. Männyn kaataminen oli kuitenkin jäänyt, sillä se tosiaan oli lähellä kasvihuonetta, uutta taloa ja niitä kahta koivua. Ja yleensähän asiat paranee odottamalla vai miten se nyt menikään? Tällä kertaa myrsky pakotti meidät toimimaan, joten haimme aamupalan kasvihuoneelle ja suunnittelimme siellä kaatourakkaa.
Siinä vierähtikin aikamoinen tovi! Helpompi vaihtoehto olisi ollut kaataa myös koivu, mutta halusimme säästää kauniin rantapuun. Niitä kun ei sitten saa takaisin, jos puun menee kaatamaan. Jaakko kävi vielä pätkimässä männyn rannassa, mutta vielä siinä on hommaa, että puut saadaan pinoon pressun alle. Jännittävä ja hauska sunnuntaipuuha!