Anegada on yksi Brittiläisten Neitsytsaarien kauempana sijaitsevista saarista. Se on kooltaan aika suuri ja kuuluisa kauniista rannoistaan sekä herkullisista lobstereistaan. Kaikesta huolimatta Anegadan rannoille ei ole tunkua ja se on kohtuullisen hiljainen, vaikka BVI:t ovat erittäin vilkas charter-purjeveneiden keskittymä. Tämä johtuu siitä, että Anegadalle purjehtimista on pidetty aina erittäin hankalana ja charter-yhtiöt ovat aikanaan pitäneet Anegadaa kiellettyjen purjehduskohteiden joukossa. Sittemmin Anegadan sisääntuloreitille on tuotu lateraalipoijut, joita seuraamalla ankkurointipaikalle pääsee turvallisesti. Siitä huolimatta opaskirjat pelottelevat purjehtijoita ja suosittelevat sisään ajamista vain keskipäivän aikaan, jolloin koralliriutat näkyvät paremmin auringon paistaessa suoraan yläpuolelta.
Otimme tietenkin varoitukset vakavasti ja tähystelimme keulassa syvyyksiä ja riuttoja. Ja voi jessus miten kirkkaus sai vedet näyttämään matalilta! Toisaalta eipä siinä oikeastikaan syvää ollut. Nappasimme yhden uloimmista poijuista, koska rantaa kohden tuntui vielä matalammalta. Meillä oli plotterin mukaan vettä 2 metriä poijun kohdalla. Kävimme sukeltamassa ja tsekkaamassa miltä poiju ja tilanne kölin alla näyttää. Vettä oli vielä ainakin 50 senttiä kölin alla ja poiju näytti hyvältä. Selvisi että poijun kettingit olikin vaihdettu kolme viikkoa aikaisemmin.
Meidän mielestä vettä oli niin vähän, että olimme koko sisäänajon ja sopivaan poijuun kiinnittymisen kanssa vähän varpaillamme ja seurasimme syvyyksiä. Huomasimme tässä pienen eron privaattiveneen ja charterveneiden välillä. Seuraavaksi poijualueelle nimittäin porhalsi vuokrattu 51 jalkainen Jeanneau, jonka syväyksen luulisi olevan meidän 1,9 metriä enemmän, kun vene on melkein 10 jalkaa pidempi. He painelivat suoraan sellaisen kohdan läpi, josta me pakitimme pois, kun mittarit alkoivat näyttää alle kahta metriä. Kukaan vuokraveneessä ei katsonut ainuttakaan mittaria, vaan he keskittyivät vain poijun metsästykseen poijuhaalla. No, ehkä he tiesivät, että vettä riittää tai sitten kyseessä on sellainen ilmiö, että kun ei tiedä, niin ei haittaa!
PYÖRÄRETKI
Seuraavana päivänä päätimme vuokrata pyörät ja lähteä tutkimaan Anegadaa. Tai oikeastaan se meni ehkä niin, että Salla päätti, minä peesasin ja pojat lahjoimme mukaan lupaamalla oluen jokaisella rantapysähdyksellä. Matkaa olisi suurin piirtein 18 kilometriä ja kiertäisimme melkein koko Anegedan ja sen neljä suurinta rantaa.
Pyörien vuokra oli kohtuullinen, 10 USD/päivä ja ne piti palauttaa vasta ennen kuutta. Käytännössä Anegadaa kiertää yksi tie. Vuokraaja varoitteli, että osa on sitten hiekkatietä. ”Voi, voi, taitaa olla tottunut jenkkituristeihin, kun tarvitsee hiekkateistä varoittaa!”, ajattelin ja mietin että kyllä tässä on itse kukin maaseudulta kotoisin oleva polkenut hiekkateitä koulumatkat ja muut. Matka lähti sutjakasti liikenteeseen asfalttia pitkin. Hyvin rullaavan alun jälkeen olikin sitten aika tehdä ero hiekkatien ja HIEKKAtien välillä. Jouduin nimittäin huomaamaan, että kotikyläni soratiet ovat vähän muuta kuin hiekkatiet, joiden pinnalla on 3-10 senttiä sitä samaa ihanan pehmeää hiekkaa, johon jalat uppoavat biitsillä. Jep, oli vähän raskasta.
Ensimmäinen pysähdys saatiin melkein tunnin polkemisen jälkeen. Matkaa oli kertynyt mukavasti, koska olimme tehneet ylimääräisen stopin rannalle. Varsinaiselta tieltä rantaan oli ehkä noin kilometrin matka.
Seuraavalla pysähdyspaikalla, Anegada Beach Clubilla, porukan kasvoilla kiilsi jo hiki ja väsymys. Oli aika tehdä pientä neste- ja suolatankkausta. Ostimme ranskalaisia, pari olutta ja virgin pina coladaa (alkoholitonta siis). Täydellinen palautumis- ja energisointisetti! Muistaakseni yle uutisoi vähän aikaa sitten, että olut on erinomainen palautumisjuoma, vaikka kamalan makuista onkin.
Matkaa pääbiitsille, jossa olimme päättäneet syödä, oli arvion mukaan vielä kahdeksan kilometria. Hiekkatie muuttui jossain kohtaa erittäin upottavaksi ja ainoa lohtu asiassa oli se, etten ollut matkassa veneen taittopyörän kanssa. Siinä olisi taittopyörä lentänyt jonkkaan ja taksi tilattu alta aikayksikön. Onneksi kohta pääsisimme oikotielle. Päätie kaarsi oikealle ja oikotie suoraan isoimmalle biitsille lähti vasemmalle. Huippuhauskan näköistä polkua, jonka pohja näytti kovalta. Jee!! Pian selvisi, että tämä oli kyllä erikoisin pohja, jolla olen koskaan ajanut, nimittäin laavakiveä! Pohja oli siis kivikovaa ja siinä oli säännöllisin väliajoin pieniä ja isoja kraaterinmuotoisia kuoppia.
Polulla pinkin pyörän kanssa.
Salla ja Jaakko polulla. Huomatkaa Jaakon kangaskassi!
Ollaanko eksytty? No ei vissiin olla, sillä maassa oli nuolia, jotka osoittivat eteenpäin. Sinne sitten vaan!
Biitsillä Jaakko nukahti valkoiselle rannalle. Salla ja Maku kävivät vielä snorklaamassa, ilmeisesti 20 kilometrin pyöräily ei tuntunut missään.
Niin, matkan piti olla kokonaisuudessaan 18 kilomeriä, mutta mittari näytti tosiaan 20 kilometria jo määränpäässä Loblollyn hiekkabiitsillä. Emme olleet huomioineet, että jokainen rannalla piipahdus toisi lisämatkaa 2 kilometriä. Ja ehkä se alkumittauskin oli aika suurpiirteinen, ettei se kuulostaisi liian pahalta olut-jaoston korvissa. Onneksi tästä eteenpäin veneelle oli betonitietä. Tuntui kuin olisi rullaillut lähes mitään tekemättä satamaan loput 10 kilometria. Ohitimme Anegadan keskustan melkein huomaamatta (se on todella pieni) ja totesimme, että niin sataman kuin keskustankaan ruokakaupasta ei saanut käytännössä mitään tuoretta, joten ei banaanipohjaisia pirtelöitä vieläkään… Kaikki ruokaostokset kannattaa tehdä etukäteen. Jaakon kanssa kävimme vielä toisella rannalla pikakierroksen, joten kaiken kaikkiaan pyöräilimme 36 kilometriä. Ensinnäkin todella kiva reissu ja lisäksi olin haltioitunut liikuntapisteiden määrästä! Oli sitten juoksu- tai pyörälenkki, siitä tulee aina pisin joko eksyessä tai sitten niin, ettei ihan mittaa etukäteen matkaa. Palautimme pyörät ja söimme Anegada Reef Hotellilla täydelliset palat porkkanakakkua auringon alkaessa hiljalleen laskea. Ei huono päivä!