Yllätysretki Miamiin!

In Bahama, Matkalla, Miami, Purjehdus by saaressa

Alun perin meillä piti olla aikaa käydä tutustumassa Bahaman eri saariin, joita kaikki ovat kehuneet uskomattoman hienoiksi purjehduskohteiksi. Aika alkoi kuitenkin käydä vähiin ja vietimme Turks & Caicoksellakin enemmän aikaa kuin alun perin suunnittelimme. Päätimme kuitenkin pysähtyä ainakin yhdellä saarella ennen Nassauta, jotta näkisimme edes vähän Bahamaa. Olimme jo puolessa välissä 400 mailin legiä, kun huomasimme, että valitsemamme saaren sisäänmenoväylä oli yhdestä kohdasta 1,7m ja meidän veneemme syväys on 1,9m. Ja koska olimme keskellä merta satelliittiyhteyden varassa, emme päässeet katsomaan muita kohteita netistä, emmekä myöskään olleet löytäneet kolmen edellisen saaren purjehdusliikkeistä Bahaman purjehduskirjoja. Niinpä päätimme suoria samantien Nassauhun, josta ottaisimme sitten miehistön kyytiin Atlantin ylitystä varten. Perjantaina pääsimme perille ja täytyy sanoa, että Bahama näyttää parhaat puolensa varmasti sen saarilla, ei todellakaan Nassaun satama-alueella.

Defyr satamassa Nassaussa.

Defyr satamassa Nassaussa.

Meillä alkoi tulla selvästi matkan loppumisen bluesia, etenkin kun viettäisimme viimeiset päivät vähän tylsässä paikassa. Sitten Jaakko sai idean, Miami olisi reilusti alle tunnin lentomatkan päässä ja lennot edullisia. En ensin oikein lämmennyt ajatukselle ja kertasin listaa kaikista asioista, mitä pitäisi tehdä ennen lähtöä Atlantille. Jaakko ehdotti, että paiskisimme hulluna hommia Defyrillä lauantaina ja jos saisimme ison osan listasta hoidettua, voitaisiin lähteä Miamiin. Ja niin siinä kävi, Miamiin lähtisimme! Kumpikaan meistä ei ole koskaan ollut jenkeissä (Puerto Ricoa ei nyt lasketa), joten tästä tulisi hieno, joskin lyhyt seikkailu!

SEKOILUA JULKISILLA

Lähtö sunnuntai-aamuna ja paluu maanantai-iltana. Lentoliput ostettiin lauantai-iltana, joten lähdimme matkaan aikalailla täysin valmistautumatta. Sataman nettikin on niin onneton, ettemme päässeet katsomaan mitään etukäteen. Niinpä tupsahdimme Miamin kansainväliselle kentälle kahdeksalta aamulla ja ostimme heti alkajaisiksi turistioppaan. Siitä selvisi esimerkiksi missä on keskusta ja missä päin meidän majapaikka sijaitsee. Ensimmäinen rasti oli lähteä aamupalalle downtowniin, jossa suunnittelisimme lisää reissumme ohjelmaa. Sompailimme kätevillä metroilla kaupunkia ympäri ja löysimmekin sitten oikean kaupunginosan vain huomataksemme lähes tunnin kävelyn jälkeen, että sunnuntaina siellä kaikki on kiinni. Okei, mennäänpä sitten tuonne Design Districtille ja syödään siellä! Hyppäsimme taas metroon, menimme viisi pysäkkiä väärään suuntaan, otimme uuden metron ja löysimme Omni-stationin, josta vaihtaisimme bussiin. Ja se ainoa bussi, joka menee siitä design districtille, ei kulkenut sunnuntaisin ja kävelymatka oli liian pitkä.

Tässä kohtaa minä aloin olla todella nälkäinen, mikä tarkoittaa kiukkukohtauksia. Hyppäsimme taas metroon. Olimme päättäneet mennä katsomaan Miamia vesiltä käsin, ihan opastetulle risteilylle, joka lähtisi sieltä samasta Downtownista, jossa olimme jo käyneet. Satama-alueella oli ruokapaikkoja, jotka olin aamulla hylännyt, koska ne olivat kamalan nänköistä mättöruokaa, en halunnut ranskiksia aamupalaksi. Nyt lupasin syödä ihan mitä tahansa. Mutta löysimmekin ihan superhyvää ja terveellistä ruokaa juoksu-liikkeen ravintolasta! Erikoinen konsepti, mutta siinä tosiaan kenkien vieressä myytiin sairaan hyviä wrappejä ja smoothieita.

MILLIONAIRES ROW – LUKSUSTA VEDEN ÄÄRESSÄ

Risteilymme kävi kiertämässä aivan rannasta todella mittavan rivin julkkisten ja miljonäärien koteja. Talot olivat käsittämättömän kokoisia. Mutta niin olivat pilvenpiirtäjätkin! En ole koskaan nähnyt tällaista silhuettia aikaisemmin! Jotain todella massiivista, yhtä aikaa hienoa ja vähän tylsää, siinä oli. Etenkin sen jälkeen, kun on ollut puolisen vuotta vähän pienemmissä ympyröissä. Tai no, ehkä sitten koko ikänsä, koska Suomen ympyrät on kyllä aika pienet näihin verrattuna.

Valkoinen jahti ei olekaan kenenkään luksusjahti, vaan sen sisällä on taidenäyttely! Vene kuljettaa 70 miljoonan euron arvosta taidetta mukanaan.

Valkoinen jahti ei olekaan kenenkään luksusjahti, vaan sen sisällä on taidenäyttely! Vene kuljettaa 70 miljoonan euron arvosta taidetta mukanaan.

Addams Family kuvattiin täällä!

Addams Family kuvattiin täällä!

Elizabet Taylorin kartanohenkinen Miamin piilopaikka. Pihalla Michael Jacksonin lahjoittama jänis-patsas.

Elizabet Taylorin kartanohenkinen Miamin piilopaikka. Pihalla Michael Jacksonin lahjoittama jänis-patsas.

Täydelliset naiset-sarjan näyttelijä, jonka nimeä en muista, oli ostanut tämän huvilan, jossa Scarface oli kuvattu. Ja koska ei pitänyt siitä, pisti puskutraktorin hommiin ja rakentaa uuden tilalle. Onkohan tilaa varmasti riittävästi?

Täydelliset naiset-sarjan näyttelijä, jonka nimeä en muista, oli ostanut tämän huvilan, jossa Scarface oli kuvattu. Ja koska ei pitänyt siitä, pisti puskutraktorin hommiin ja rakentaa uuden tilalle. Onkohan tilaa varmasti riittävästi?

HOTELLI NORTH BEACHILLÄ

Sanomattakin lienee selvää, että kun lähdimme julkisilla kohti hotellia ja olimme kävelleet metro-asemalle, kuulutettiin, että meidän metrojuna ei kulkisi rikkoontumisen takia pitkään aikaan. Otimme taksin, joka mielestämme huijasi meitä ajamalla omituisen pitkän reitin. Julkiset eivät olleet tällä reissulla meidän puolella!
Hotla oli valittu sen mukaan, että se oli Miami Beachillä. Selvisi, että se on aika laaja käsite, olimme kyllä Miami Beachillä, mutta kahdeksan kilometrin päässä South Beachiltä, jossa on kaikki tapahtuu. Ei se mitään, meidän hotelli oli todella hieno! Kävimme hakemassa skumppaa, jäätelöä ja suklaata ja istuimme pari tuntia hotellilla ihan vain nauttimassa siitä, että meidän koti ei keiku. Hotellilla oli myös kuntosali, joten kävimme treenaamassa. Tarkoitus oli lähteä vielä syömäänkin, mutta emme jaksaneet tehdä mitään, vaan menimme aikaisin nukkumaan. Oikeaan sänkyyn. Puolen vuoden tauon jälkeen kunnollinen patja ja vielä ilmastointi! Olimme luksus-taivaassa…

Jaakko tsiikailee hotlan edustalla merelle, jossa on pari kiteilijää. Tuonne lähdetään kohta puskemaan Defyrillä.

Jaakko tsiikailee hotlan edustalla merelle, jossa on pari kiteilijää. Tuonne lähdetään kohta puskemaan Defyrillä.

Aamulla kävimme vielä toisen kuntosalikeikan (urheilukisa puskee päälle!!) ja Jaakko kävi uimassa.

Aamulla kävimme vielä toisen kuntosalikeikan (urheilukisa puskee päälle!!) ja Jaakko kävi uimassa.

Merellistä rekvisiittaa hotellilla. Hotellin aulatilat olivat todella kauniisti sisustettu.

Merellistä rekvisiittaa hotellilla. Hotellin aulatilat olivat todella kauniisti sisustettu.

WP_20150503_18_51_54_Pro

PYÖRÄILLEN SOUTH BEACHILLE

Otimme pyörät lainaan hotellilta ja lähdimme ajelemaan kohti South Beachiä. Matka oli todella upea, osan matkasta sai ajaa kaikista leffoista ja sarjoista tuttua rantabulevardia ja osan ajoimme isommalla tiellä kanavan toisella puolella olevia taloja bongaillen. Ja kyllä, näimme myös puistotreenaajat, jotka pullistelivat bulevardin vieressä erilaisilla laitteilla.

Pyöräilyä tuli yhteensä 16 kilometriä.

Pyöräilyä tuli yhteensä 16 kilometriä.

Kävimme syömässä aamupalan Penguin-hotellissa. Aamupala oli aika vankka, sen verran tuli aamu-urheiltua. Yksi lautanen täynnä kaikenmaailman mättöä ei mahtunut edes kuvaan.

Kävimme syömässä aamupalan Penguin-hotellissa. Aamupala oli aika vankka, sen verran tuli aamu-urheiltua. Yksi lautanen täynnä kaikenmaailman mättöä ei mahtunut edes kuvaan.

Miami Beachin rannat olivat kyllä hienot ja rantaa riitti silmänkantamattomiin. Mutta ei se kyllä minun rankingissä nouse lähellekään Barbudan ja Anegadan hiekkarantoja.

Miami Beachin rannat olivat kyllä hienot ja rantaa riitti silmänkantamattomiin. Mutta ei se kyllä minun rankingissä nouse lähellekään Barbudan ja Anegadan hiekkarantoja.

OSTOKSILLA

Ja koska Miamissa oltiin, oli pakko vielä lopuksi käydä lentokentän vieressä sijaitsevalla Dolphin outlet-ostoskeskuksessa. No huh, aikamoinen määrä liikkeitä! Emme ehtineet käydä kuin pikakierroksen muutamissa liikkeissä, mutta kaikenlaista kivaa tarttui matkaan. Todistelin itselleni, että jokainen vaate oli suorastaan säästöä, kun hinnat olivat enemmän kuin kohdillaan. Ja tulipa päivitettyä samalla vähän työvaatteita Suomessa häämöttävää töiden alkamista varten.

TAKAISIN KOTIIN

Tavallaan ihan hullua lähteä näin lyhyelle visiitille, mutta kun tulimme takaisin veneelle, tuntui kuin olisimme olleet poissa vaikka kuinka kauan. Piti oikein toistella itselleen, että vasta eilen lähdimme veneeltä. Hauskaa oli myös se, että irtiotto veneilyelämästä oli niin täydellinen. Karibian pienet saaret ovat aivan toisesta ääripäästä miljoonakaupungin loputtomien ihmisvirtojen, kauppojen ja ravintoloiden ketjussa. Pikavisiitin jälkeen on taas mukava palata vähän hiljaisempaan ja merellisempään ympäristöön. Tiistaina jatkamme veneen valmisteluita Atlantin ylitykseen ja saamme veneelle myös meidän ensimmäisen miehistön jäsenen Atlantin ylitystä varten, kun Ossi lentää Nassauhun.

Over and out – väsyneet matkalaiset kuittaa!

WP_20150503_13_18_57_Pro

0