Ajattelin, että nyt on hyvä hetki väliaikatiedottaa missä mennään kasvimaan suhteen. Kasviparat ovat urhoollisesti selvinneet kohtuullisen tiukasta karaistuksesta, muutaman kerran olen pyyhkinyt jäähileitä pois viljelylaatikoita peittävästä kuplamuodista. Mutta ihmejuttu, kaikki on vielä elossa!
Olen yrittänyt pistää mahdollisimman monet taimet jo pihalle kasvamaan, että sisällä mahtuisi paremmin olemaan. Olenkin luvannut Jaakolle, etten hae taimikaupasta lisää taimia sisäkokoelmiin. Pikku sitruunamelissan taimet huusivat minulle Plantagenin taimipuolelta ”Etkö otakaan meitä saareen?!”, kun kävin hakemassa pari lasista säilytyspurkkia kassan viereltä. Pysyin kuitenkin tiukkana ja pidin lupaukseni, vaikka olisin varmasti saanut pari taimea salakuljetettua käsilaukussa, ilman että kukaan huomaa mitään.
Sitten huomasin viettäväni yhä enemmän aikaa K-marketin salaattiosastolla. Valikoin Pehtoorin ja ruustinnan salaatit sekä punaisen salanovan. Ja ihan pakkohan oli ostaa ruokakaupasta sitruunamelissaa sekä viinisuolaheinää. Vahva minttu piti myös ottaa mukaan, sehän on aivan eri asia kuin piparminttu ja minttu, joita minulla jo oli. Mutta yhtä kaikki, tulipa tehtyä hyviä ruokaostoksia!
Pisteet tälle lehtisalaatille. Tökkäsin jääkaapissa pyörineen salaatin nysän maahan viikko sitten ja nyt se jo puskee uutta lehteä!
Punainen salanova pääsi multaan sunnuntaina ja on jo ihan terhakka!
Härkäpavut istutin juuri ennen pakkasia, mutta ne selvisivät hienosti 1,5 asteen pakkasesta ilman suojaa. Jaa, että mitä härkäpavuista tehdään? Ei niin maan sitten mitään aavistusta.
Esikasvatetut parsakaalit näyttivät pitkään siltä, että ne eivät arvostaneet siirtoa sisältä ulkotiloihin, mutta nyt alkaa näyttää siltä, että ne jäävät elävän kirjoihin!
Nämä retiisit ja sokeriherneet istutin siemenistä 5.4. ja nyt ne alkavat näyttää vähän kasveilta!
Vasemmalla lehtikaali, keskellä rucola ja takana pinaatti.
Ja lopuksi kesää lupaava aurinko! Viikonloppuna pitäisi olla upea ilma!