Viihdyimme Martiniquella erinomaisesti, mutta oli aika lähteä eteenpäin ja jättää suklaa-croissantit taaksemme. Alunperin meidän piti lähteä tälle 65 mailin purjehdukselle kahdestaan, mutta muutama päivä sitten laiturillemme tupsahti Nima ja Grant, jotka etsivät kyytiä Dominicaan. Mietin ensin haluammeko jo päättää matkustuspäivän ja haluammeko liftareita kyytiin, mutta heillä oli vastustamaton ehdotus! Olimme juuri lopettelemassa veneen kylkien vahaamista ja he lupasivat auttaa kannen vahaamisessa seuraavana päivänä. Kiinni veti, todellakin!
Jaakko vahaa veneen kylkiä.
Hommahan menee niin, että kippari on vastuussa miehistöstään ja siitä, että he esimerkiksi jatkavat matkaansa maasta ulos. Huonoin tilanne voisi olla kai sellainen, että henkilöt eivät olisi tervetulleita maahan, tai heitä ei päästettäisi maahan ja heillä ei olisi rahaa lentolippuihin. Silloin kippari kaivaa kuvettaan ja maksaa. Tarkistin tietysti heidän paperinsa ennen kuin otin vahaustarjouksen vastaan.
SUOMALAISTEN KOKOONTUMISAJOT
Pai päivää ennen lähtöä purjehtimaan kävin satamakonttorissa päivittämässä avainkorttejamme. Kun astelin sisään, oli siellä mies puhumassa selvää suomen kieltä puhelimeen. Menin tietenkin moikkaamaan ja selvisi, että siinä oli suomalaisen Hallberg-Rassyn, Sissin, kippari. He olivat lähdössä seuraavana päivänä kohti etelää uuden porukan kanssa. Sissi osallistui myös ARC:iin. Olimme nähneet Sissin monta kertaa ARCin jälkeen eri saarilla Karibialla. Kerran ajoimme kisaakin sitä vastaan St Vincentiltä St Lucialle (tämä oli sellainen kisa, jonka Defyrin miehistö julisti ja josta Sissi ei tiennyt nitään…). Siinä jutustellessa sisään pölähti yksi suomalaisen ARC-veneen kippari lisää! Leeway (XC50) joutui keskeyttämään ARC:n ensimmäisenä päivänä vahinkojiipin jälkeisten puomin ja maston vaurioiden vuoksi. Olinkin seurannut tuolta blogi-maailmasta, että Jukka oli luotsannut veneen miehistöineen edellisellä viikolla St Lucialle.
Tiesin että myös Jaakko halusi tulenpalavasti nähdä XC50:n sisältä ja sovin Jukan kanssa, että tulemme moikkaamaan samana iltana. Kävelimme viinipullon kanssa sataman toiseen päähän, jossa Leeway oli kylkiparkissa laiturin päässä. Voin kyllä sanoa, että aika superhieno ja kaunis vene!! Istuimme iltaa ja Jukka & Anne kertoilivat Atlantin ylityksen kommelluksista, me taas Karibian paikoista. Heillä on ollut vähän vastoinkäymisiä, juuri ennen tuloamme oli esimerkiksi selvinnyt, että wc:n septitankki vuotaa. Nostan hattua, kuinka hyvällä ”Hoidetaan yksi asia kerrallaan kunnolla kuntoon”-asenteella he olivat liikenteessä. Meidän pikku veneenvahaus-projekti alkoi tuntua aika pieneltä harmilta. Jukka ja Anne olivat ihan huipputyyppejä ja luulenpa että seuraan silmä tarkkana tulevia seikkailuja heidän blogistaan.
PURJEHDUS DOMINICALLE
Tätä ei kyllä kovin moni kotipuolessa usko, mutta nousimme ennen aurinkoa ja teimme viimeiset silaukset, että Defyr on purjehdusvalmis. Le Marinin ulkopuolella on paljon pelkillä 1,5 litran Coca Cola-pulloilla merkittyjä kalastuspyydyksiä, joten lähdimme liikenteeseen heti, kun aurinko sarasti. Matka kestäisi noin 10 tuntia ja halusimme perille ennen pimeää ja tullin sulkeutumista.
Todistettavasti hereillä ennen auringonnousua!
Huomasimme, että nopeusmittari ei toimi, veneen pohjassa olevassa vauhtipyörässä oli roskaa satamassa lillumisen jäljiltä. Grant ilmoittautui heti vapaaehtoiseksi sukeltajaksi ja niinpä sammutimme moottorin rauhallisessa kohdassa puhdistusreissua varten.
Meillä oli aivan upea keli! Aurinko paistoi ja tuulta oli luvattu reippaasti. Ajoimme alkumatkan Martiniquen länsipuolta, joka on profiililtaan niin korkea, että se blokkasi tuulen lähes täysin. Se tarkoitti nukkumareissua Jaakolle ja Nimalle, kun ajoimme Grantin kanssa paattia kohti Martiniquen pohjois-kärkeä. Tuntia ennen avovesipätkää herätin Jaakon kokkivuoroon.
Jaakko ja tonnikalapasta. Jaakko on kova kokkailemaan, kun sille päälle sattuu!
Ruoka ehdittiin sopivasti syödä, kun päästiin avovedelle. Ja voi hitsi miten hienoa purjehtia hyvässä tuulessa pitkästä aikaa! Etenimme 10 – 12 m/s sivutuulessa todella mukavasti ja aallotkin pysyivät maltillisina. Pidin edelleen ruorivuoron, sillä vaikka aallot eivät olleet mahdottomia, olivat ne sen verran isoja, että päätin turvautua merisairauden vastalääkkeeseen numero yksi, ajamiseen. Tällä kertaa se en ollutkaan minä, joka jouduin luovuttamaan tonnikalapastan mereen.
Nima, minä ja Grant nautimme tuulesta ja auringosta!
Viimeiseksi tunniksi annoin ratin Jaakolle ja siirryin ihailemaan maisemia laidalle. Dominica näytti pinnanmuodoiltaan aivan upealta. Pian sain myös muuta seurattavaa, kun kalastaja-lintu päätti käyttää venettämme hyödyksi lentokalojen nappaamiseksi. Iso lintu lensi käsittämättömän lähellä vantteja ja tarkasteli sieltä päin kaloja. Defyr pelästyttää lentokaloja, jotka nousevat pintaan. Tasaisin väliajoin lintu teki syöksyjä mereen ja nappasi itselleen kalan. Sitten se palasi taas passipaikalleen, liihottelemaan meidän viereemme.
Nyt vähän korkeammalla. Välillä lintu lensi oikeasti reilusti alle kahden metrin päästä minua. Lumiani ei ehtinyt niihin hetkiin mukaan.
Tunnistaako joku kalastajan?
Masto solmussa! Lähetin kotiin whatsapilla viestin, että huomasimme maston olevan vinossa, että mitäs nyt tehdään. Perään laitoin tämän kuvan. Lumia ei pysynyt ihan mukana, kun yritin kuvata lintua. Veikkaan, että vähän edes nousi tukka pystyyn!
Saavuimme Dominicalle hyvässä aikataulussa ja ehdimme jopa tullaukseenkin. Päätin juhlistaa purjehdusta uudella pirtelöreseptillä. Suklaisella sellaisella! En ole varmasti ainut ihminen, joka on keksinyt tämän reseptin, mutta laitanpa sen silti tähän! Blenderiin meni kaksi banaania, kookoshiutaleita, Hersheyn tummaa kaakaota ja maitoa. Uulalaa, sairaan hyvää! Jaakon omaan laitoin vielä capuccino-jauhetta, joten hän sai kahvisen version iltapalaherkusta.
Voisin sanoa, että Karibialla on kaikki hyvin!