Pääsen vasta näin jälkikäteen laittamaan kuvia Atlantin ylityksestä. Ja niitähän olisi vaikka kuinka paljon! Tässä muutamia otoksia ikimuistoisista hetkistä ylityksen alkuosasta.
LÄHTÖ BERMUDALTA

Vasemmalla Euphoria, joka oli meidän lisäksi ainoa, joka nosti myötätuulipurjeen heti lähdössä. Vähän se spinnu on rullalla, mutta hatunnosto sen nostamisesta kapeassa paikassa!

Bermuda näkyy vielä taustalla, kun Ossi on jo laskenut vieheen vesille. Suunnistelemme riuttoja väistellen kohti koillista.
GENAAKKERI REPEÄÄ
Genaakkeri repeää leppeissä tuulissa kuusi tuntia lähdön jälkeen. Ennusteiden mukaan se on meille todella tärkeä purje loppumatkalle, joten alkaa korjausoperaatio. Purje halkesi kahteen osaan yläliikin jäädessä toppiin ja muun purjeen tullessa alas. Joten paikasta piti saada todella hyvä, ettei se repeä uudestaan samasta kohdasta.

Teipit genaakkerin on laitettu ja nyt ne ommeltiin vielä purjelangalla kiinni, ettei teipit pääse liikkumaan rasituksessa.

Ja vieläkin neulotaan!! Lopulta purje lähti viimeisten pistosten kohdalta käsistä ja nostettiin suoraan mastoon.
KOHTI POHJOISTA – SÄÄ KYLMENEE
Saimme pukea yhä enemmän vaatetta päälle, kun käännyimme pohjoiseen. Enää ei riittänyt shortsit yövuoroon. Lopulta kahden päivän kryssipaketissa sai pukea tosissaan vaatteita päälle, ettei jäätynyt yövuoroon.

Tässä vaiheessa oli vasta pieniä sateita. Ossi näyttää kuinka pitää pukeutua. Kätevintä on laittaa takki päälle ja ajaa boksereilla. Vähiten kuivattamista!

Jaakon ja Heikin taktiikkapalaveri kryssipätkällä. Johtopäätös oli, että pohjoiseen pitää vielä mennä.

Jaakko ajaa ja Heikki, Nina ja minä hengataan. Kryssipätkä oli ainoa, jossa pelastautumispuvut oli käytössä. Jokaisella miehistön jäsenellä oli pelastautumispuku, joko normaali tai välikerrospuku.

Kryssipaketti jatkuu. Ville ajamassa ja Nina toisena vuorolaisena kannella. Pieni tauko tikkarin muodossa on menossa.

Ossi ajaa meidät ulos matalapaineesta. Matalapaine erottui aivan selkeänä pilvimassana meidän takana.
KRYSSIN JÄLKEEN ON POUTASÄÄ

Kerroin siis insinöörille, että meillä on liian vähän henkareita, johon märkiä kamoja voi ripustaa. Kohta Heikillä oli idea. Nerokasta! Suihkuverhon kouru sai uutta käyttöä!
MATKA JATKUU
Genaakkeri saadaan taas mastoon ja se kestää hienosti koko reissun loppuun asti. Myöhemmin vanha spinnumme hajoaa upean purjehduspätkän jälkeen. Lisää kuvia sitten muutaman päivän sisällä!