Merisiivouksen ennätys ja merilokin poikasen onneton kohtalo

In Arki saaressa by saaressa

Laguunin vesiurheilukeskus järjestää huomenna Itämeripäivänä merisiivouksen. Porukkaa on kannustettu osallistumaan siivoukseen maksuttomilla siivouskajakeilla. Tapahtumaan osallistuu myös Espoon ja Helsingin melontaseuroja sekä NaturaViva melontakeskus. Mukaan voi lähetä tietenkin myös omalla kajakilla, sup-laudalla tai vain kävellä rantaan keräämään roskia. Idea on tosi hienoa ja päätimme Jaakon kanssa hoitaa oman rantamme jo tänään.

Perusroska

Arvatkaa mikä on yleisin tunnistettava roska, joka ajautuu meidän rantaan? Kyllä, se on lippalakki! Meille on tullut aika monta lippalakkia lähtien jonkun rakkaasta Frozen lippiksestä Vansiin ja työlippalakkeihin. Olin varma, että tällä kertaa ei löytyisi näin isoa aarretta, sillä kävelen kuitenkin aika usein rantoja pitkin. Myös Sompa kerää lippikset mielellään, niiden kanssa on hyvä riehua.

Toinen aika yleinen roska on viehe. Rannan lähellä on hyvä kalapaikka ja kaislikko vaatii välillä veronsa. Tälläkin kertaa löysimme rantakaislikosta värikkään vieheen koukkuineen.

Itämeri plogging, merisiivous
Ei ole totta, taas löytyi lippalakki! Tällä kertaa Hiltin lätsä. Se löytyi kurtturuusujen juurelta pikkusaaren rantakiviltä, joita tulee harvemmin käveltyä.
Itämeri plogging, merisiivous
Löysin paljon tylsempiä roskia. Levän joukosta poimin pienen kääreen. Mutta hei, talteen meni sekin!
Roskakaverini ei ollut mukana aivan asian vaatimalla vakavuudella. Tai sitten oli vain niin naamaa lippiksen löytämisestä.
Itämeri plogging, merisiivous
Ilta oli aivan huippukaunis. Oli oikeastaan aika hauska kävellä hiljakseen rannalla ja katsoa valon taittumista eri väreihin.
Sompan löytö

Saunalla mietin, että haiseepa se Hiltin lippalakki tosi pahalta kantamassani roskamuovipussissa. Lähdin kävelemään takaisin rantaan saunalta, kun Sompa jäi katselemaan kivilaiturin reunalta alas moneen otteeseen. Veden ollessa matala, siinä kohdassa on matalampaa ja vähän kasvillisuutta. Jaakko kurkkasi laidan yli ja huudahti, että siellä on kuollut lintu. Olihan se mentävä katsomaan, että mikä siellä on. Harmi juttu, siellä makasi merilokin tämän kevään poikanen. Vähän erikoiselta näytti se, että lokkia ei ollut kukaan syönyt. Yleensä kuolleena löytyneet linnut ovat kelvanneet muille ruoaksi.

Itämeri plogging, merisiivous
”Hei, nenäkyvytön ihminen! Se haju EI tule lippiksestä!”
Itämeri plogging, merisiivous
Kävin katsomassa lintua kivilaiturin alapuolella. (Kamera on huollossa ja puhelimen kuvakapasiteetti vähän kyykkää illan hämärtyessä. Siksi kuvat on vähän suttua…)
Itämeri plogging, merisiivous

En ole mikään lintutunnistaja todellakaan, enkä vanno että tuo on merilokin poikanen. Tunnistukseni perustuu aikaisempaan kirjoitukseeni saunan katolla henganneista megalokeista. Silloin ystävälliset lukijat valistivat minua, että kuvissani on merilokki, eikä esimerkiksi minun silmääni täsmälleen saman näköinen selkälokki. Linnut pyörivät edelleen näillä samoilla reviireillä. Tämäkin lokinpoikanen on istunut läheisellä aallonmuodostuskieltomerkillä ja kinunut vanhemmiltaan ruokaa. Tai ainakin oletan sen olevan sama poikanen, sillä se oli tänä vuonna ainoa, jonka olen nähnyt.

Vaikka merisiivouksemme saikin vähän tylsän käänteen, niin jäi kuitenkin hyvä fiilis pienestä iltakävelystä ja roskien keruusta. Suosittelen koittamaan huomenna Itämeripäivän kunniaksi lähimmällä rannalla tai vaikka ihan tien varressa!

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

0