Mahonkiveneen haku saareen

In Veneet by saaressa

Meillähän ei ole ollut sellaista kunnon venettä kevään jälkeen, kun myimme Huskyn uudelle omistajalleen. Huskyn kohdalla jouduimme tekemään valintaa sen välillä, että tuleeko raksalle keittiö vai myydäänkö vene. Minä valitsin keittiön, vaikka Jaakko ei ollut aivan varma oliko päätös järkevä. Nyt en ole minäkään, sillä koko kesä meni ilman venettä. Eikä sitä keittiötäkään ole vielä näkynyt.

No, jotain piti keksiä ja kun kävimme mökille, syntyi ajatus. Isällä mökin yhteysvene on vaihtunut puuveneestä alumiiniin ja tänä vuonna mahonkipaatti ei päässyt ollenkaan vesille. Me voisimme tietenkin tehdä tälle kauniille veneelle palveluksen ja päästää sen vankeudesta Espoon aalloille lipumaan. Seurasi neuvottelua ja mietintätuokioita. Lopulta isä lupasi veneen lainaan saatesanoilla: ”Se saisi tulla takaisin sitten yhtä hyvässä tai paremmassa kunnossa kuin mitä se nyt on…”

Meidän track recordimme isän veneiden kanssa ei ole erityisen hyvä, joten saatesanat olivat aiheelliset. Seurustelumme ensimmäisenä vuonna ja ensimmäisellä yhteisellä venereissullamme upotimme rantaveteen isän Busterin, rikoimme purkkarista genaakkerin ja hinasimme mahonkipaatilla merihätään joutunutta venettä sillä seurauksella, että veneen knaapi hajosi. Nyt olisi siis syytä ottaa tarkasti…

Veneenhakupaikka on ikimuistoinen

Lähdimme viime viikonloppuna hakemaan venettä Parattulasta, jossa meillä oli treffit isän kanssa. Mahonkipaatti on ollut säilytyksessä erään maatilan ulkorakennuksessa jo niin kauan kuin muistan. Minulle on jäänyt kaksi mieleenpainuvaa muistoa tältä maatilalta.

Ensimmäiseksi palaan lapsuuteen. Oli myöhäinen ja todella kylmä syksyilta, kun tulimme mökiltä ja mahonkipaatti nostettiin talviteloille. Sitä säilytettiin vanhan navetan ylisillä ja isällä oli tapana tehdä talvihuolto samalla kun vene nostettiin. Veneen peruuttaminen ylämäkeen navettaan onnistui huonosti liukasta mäkeä pitkin. Olimme leikkineet pihalla jo vaikka kuinka kauan, oli kylmä ja hirveä nälkä. Lopulta leikki ei pitänyt enää nälkää poissa ja kävin sanomassa äidille, että on ihan pakko saada jotain syötävää. Äiti kaivoi laukkuja ja löysi sen ainoan ruoan mitä meillä oli mukana. Weetabixiä. Ilman mitään nestettä. Pureskelin kuivaa vehnämössöä pahimpaan nälkään. Se tarttui kitalakeen ja oli vähän vaikea niellä. Sisulla meni alas ainakin vähän. Näin aikuisena minulla on lähes aina jotain vähän parempaa syömistä mukana tällaisilla reissuilla. Miksiköhän?

Toinen muisto on tuoreempi, vuodelta 2013. Olimme hakemassa Jaakon kanssa isän Busteria samasta paikasta auton perään. Maatilan isäntä tuli vähän seuraamaan meidän touhuja ja me päätimme vetää traikun käsin ulos hallista ja kiinnittää sen auton perään. Menin autolle vaihtamaan sandaaleita lenkkareihin, jotta en kompastuisi kenkiini. Kun kävelin takaisin hallille, syöksyi Jaakko veneen ja trailerin kanssa pientä alamäkeä suoraan automme takalokasuojaan. Sehän meni sitten kivasti. Isäntä pyöritteli silmiään ja tarkasti vaivihkaa Busterin köysien kiinnitykset ainakin pari kertaa ennen kuin lähdimme ajamaan pois pihasta.

Toivoin kovasti, että tällä kertaa pääsisimme vähemmällä.

Maatilalla paattia hakemassa

Ajoimme maatilan hallipihaan ja sieltä se mahonkipaatti löytyi! Agendalla oli siirtää mahonkivene iäisyysvanhan trailerin päältä pukeille ja sitten rullata se siitä trailerille, joka kestäisi matkan Espooseen asti.

Siinä hän on, vanhan traikun päällä!
Vinssaa vinssaa!! Traikusta ei löytynyt kelan vapautinta, joten tämä oli hidasta touhua…

Happy faces ja homma done? No ei se ihan kivuttomasti mennyt… Kun mahonkipaatti oli pukeilla ja olimme peruuttelemassa uutta traileria sitä kohti, petti toinen tukena ollut tunkki. Huom. Minä ja Jaakko olimme kaukana veneestä. Paatti kellahti kyljelleen nurmelle. Hetken katsoin siinä, että voihan hemmetti. Mutta saimme veneen kolmistaan takaisin yllättävän helposti ja isän otteista päättelin, että tämä ei ollut ehkä sitten kuitenkaan ensimmäinen kerta. Onneksi alla oli pehmeää nurmea ja veneessä ei näkynyt mitään jälkiä.

Ruokaa Peterzenillä

Ajoimme mahonkiveneellä Peterzenin satamaan, jonka parkkipaikalla isä kävi vielä läpi veneeseen liittyviä asioita ja hommia mitä sille pitäisi tehdä jo syksyllä. Peterzenin ravintola ja myymälät olivat auki viimeistä viikonloppua, joten kävimme siellä syömässä ennen kotimatkaa. Iloinen yllätys oli myös, että vaate- ja sisustuskauppa olivat auki pitkälle ilmoitettujen aukiolojen jälkeen. Ehdimme ostaa lyhdyn ja pari vaatetta. Täytyy kyllä kehua, miten upeasta Peterzenin satama on kehittynyt vuosien varrella ja heidän vaatevalikoimansa on muuten aika täydellinen!

Veneen lasku

Pääsimme kotiin yömyöhällä ja jätimme veneen laskun suosiolla seuraavaan aamuun. Ja se oli hyvä idea. Aurinkoisena lauantai-aamupäivänä oli mukava siivoilla vene ja tehdä pientä valmisteluhommaa.

Raksaimurilla tuli puhdasta.
Tulispa lisää lämpimiä veneilypäiviä!
Vesille ilman kommelluksia. Huomaa traikun takavalot. Aivan ihanat, kun noi saa ylös tolleen!!

Veneen laskeminen meni ilman kommelluksia. Mitä nyt emme meinanneet saada moottoria käyntiin. Mutta lähti sekin juuri sopivasti ennenkuin Vallisaaren iso yhteysalus parkkeerasi lähelle laskupaikkaa. Nyt sitten odottelemme niitä upeita syyskelejä, että päästään veneretkille!

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

0