Pimeäveneilyä mahonkipaatilla

In Veneretki by saaressa

Mikään ei piristä viikkoa enempää, kuin mukava arki-ilta tekeminen. Näimme ystäviä NJK:n ravintolassa. Lähdimme liikenteeseen mahonkipaatilla aurinkoiseen iltaan. Olimme jakaneet ajovuorot niin, että minä ajoin menomatkan ja Jaakko ajaisi paluumatkan. Ja tämä ihan sen takia, että saisin jälkiruoaksi Irish Coffeen!

Menomatkalla meillä oli lempeä tuuli. Ajelimme mahonkipaatilla mukavaa matkavauhtia. Tosin täytyy nyt kyllä myöntää, että olen tottunut ajamaan veneellä vähän kovempaa. Vaikka 100 heppainen Yamaha pörisi perässä, ei vauhti tuntunut ihan vastaavan ääntä. En ollut budjetoinut matkaan sen enempää aikaa kuin Huskylläkään, joten myöhästyimme vartilla tapaamisesta. Mutta nyt ajettiin herrasväki-vauhtia maisemia ihaillen. Oikeastaan 19-20 solmua on aika kiva vauhti, siinä ehtii katsella ympärilleen ihan eri tavalla. Ja ehtii sitä sitten kaasuttaa jollain toisella veneellä.

I’ve got all the time in the world…
Ilo irti merellä! Aurinko paistoi, vesi pärskyi tuulilasiin ja ihmisiä oli merellä nauttimassa kelistä.
Useampi lentävä meni ohitsemme ja yksi F18.
Pimeä kotimatka

Safka hyvää, seura hyvää ja Irish coffee hyvää! Ja sitten olikin pimeää. Jos minulta kysyttäisiin, niin olisi päivänselvää valittaisiinko talvi- vai kesäaika ympärivuotiseksi ajaksi. Ajatus siitä, että jo hieman kahdeksan jälkeen olisi näin säkkipimeää, on todella kaamea. Please no! Nyt lähdimme kuitenkin hieman yhdeksän jälkeen kotia kohden nopeasti pimenevässä illassa.

Mahonkipaatti, Jaakko ja Helsingin siluetti. Ps. kadehdin tällä reissulla vielä Jaakon tupsupipoa.
NJK
Myös viereinen Klippan näytti upealta yönmustassa taustassa.
Tämä on aina niin sykähdyttävän kaunis näky!

Ajelimme kotiinpäin hissuksiin ja katselimme ensin kaupungilla ja sitten merellä näkyvää valomerta. Lauttasaarta lähestyessä tuli aivan sama tunne kuin jollain pidemmistä purjehdusreissuista. Ilma oli kosteaa ja viileää. Eteen nousi uuden kaupungin tai jopa maan valot. Pystyin kuvittelemaan, että alkaisimme seuraavaksi etsimään sisäänajoväylän merkkejä yön pimeästä. Nyt suuntasimme kuitenkin merelle kohti pimeää ja jatkoimme kohti Espoota.

Espoossa meitä tervehti valoisa Nokkalan Majakka

Valottelimme taskulampulla merimerkkejä. Olin pukenut päähäni rusettipannan (olimme sentään hienolla veneellä liikentessä), joka tässä vaiheessa iltaa antoi periksi ja tippui silmilleni lähes jokaisessa aallossa. Ei suojannut korvia kovinkaan paljon ajoviimalta. Ja vaikka aluksi ei ollut kylmä, niin muistin taas miksi vaatetta pitää olla vieläkin enemmän. Ensi kerralla otan toppatakin ja toppahousut mukaan. Ja nahkakenkien tilalle kunnon toppa-Kuomat!

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

0