Löydämme kite-paratiisin – Union Island (St Vincent & Grenadines)

Lähdimme Tobaco Caysilta Maireaun kautta Union Islandille. Tobaco Caysilta kirjoitan sitten myöhemmin, kun käymme siellä toisen kerran parin viikon päästä. Jo kaukaa näimme, että Union Islandin rannoilla liikuttiin leijoilla. Mitä lähemmäs saarta tulimme, sitä innostuneimmaksi kävi Jaakon ja Pertun hihkuminen. Paikka näytti suorastaan kitetreenailijan paratiisilta! Jaakko ohjaili Defyriä satama-altaaseen koko paatin melkein katamaraanin kylkeen, kun ihaili vain leijojen menoa. Saimme paatin parkkiin ja ehdimme vielä ihailemaan leijojen viimeisiä taidonnäytteitä ennen illan pimentymistä. Joten pieni varoitus, tästä postauksesta saattaa saada kiteily-överit!

Kello ei ollut lyönyt vielä paljoakaan, kun Jaakko ja Perttu pakkasivat leijan ribiin ja lähtivät aamuharjoitteluun. Mutta niin vain olivat muut vielä aikaisemmin liikkeellä ja ennen kuin Bestin leija lensi vesillä, niin kuusi leijaa muutakin laijaa kiisi aalloilla. Jaakko ja Perttu olivat ottaneet jo oppia, sillä homma alkoi todella sujumaan! Veneeseen palasi niin rehenteleviä tyyppejä, että onneksi olin ottanut kuvia myös crasheistä, etteivät aivan päässeet leijumaan. Mutta pakko sanoa, homma meni ihan hienosti! Leijalautailun lisäksi erityisen mainittava asia tältä päivältä oli, että saimme lettuja aamupalaksi!

Sen lisäksi, että Hertta ja Terttu järjestivät meille aamiaisletut, he myöskin tiskasivat tiskit yhteispelillä Defyrin takakannella.
Sen lisäksi, että Hertta ja Terttu järjestivät meille aamiaisletut, he myöskin tiskasivat tiskit yhteispelillä Defyrin takakannella.
Perttu ajaa, Jaakko peesaa ribillä. Aluksi ribitoiminta oli aktiivisempaa, mutta parin viimeisen treenin aikana ribi lähinnä hengasi Defyrin etuköysissä odottelemassa omaa vuoroa.
Perttu ajaa, Jaakko peesaa ribillä. Aluksi ribitoiminta oli aktiivisempaa, mutta parin viimeisen treenin aikana ribi lähinnä hengasi Defyrin etuköysissä odottelemassa omaa vuoroa.
Perttu kaasuttelee hurjaa vauhtia...
Perttu kaasuttelee hurjaa vauhtia…
Tunnelmapalassa Jaakko, purjevene ja Palm Island.
Tunnelmapalassa Jaakko, purjevene ja Palm Island.
DSC00465 (2)
Suosikkikuvani Jaakosta!
DSC00453 (3)
Jaakolla on homma hallussa. Leija on siis Jaakon, ei tuon vastaantulevan tytön. Kuvaajalta vain hukkui toinen leija.

Union Islandin stoppi oli alun perin ajateltu vain yhden päivän pysähdykseksi, mutta paikka oli niin kiva, että päätimme yöpyä vielä toisenkin yön. Ja tosiaan, saari oli hieno myös kitehommien lisäksi! Ensinnäkin rantakylä oli täynnä pikkuisia kahviloita ja putiikkeja, joihin tutustuimme Jaakon kanssa. Sillä aikaa Family Roenkkoe kävi kiertämässä saaren luontopolun, joka vei esimerkiksi upealle, rauhalliselle biitsille.

Tavallisen supermarketin valikoima oli aika ankea, lähinnä säilyketavaraa. Mutta tästä pienestä ranskalaisesta herkkuputiikista löytyi vaikkapa juustoa ja pringleseitä! Ostoon meni, vaikka pieni pala emmentalia maksoikin lähemmäs 10 euroa. Karibia ei todella ole halpa paikka.
Tavallisen supermarketin valikoima oli aika ankea, lähinnä säilyketavaraa. Mutta tästä pienestä ranskalaisesta herkkuputiikista löytyi vaikkapa juustoa ja pringleseitä! Ostoon meni, vaikka pieni pala emmentalia maksoikin lähemmäs 10 euroa. Karibia ei todella ole halpa paikka.

Jaakon kanssa löysimme ensimmäistä koko Karibialla paikan, joka myy SUPeja. Olemme miettineet, että sellainen olisi suorastaan nerokas lähisaariin tutustumisessa, mutta koko grenadiineilla tai St Luciassa ei ole SUPeja myyty. Tällä kertaa kaupat jäi vielä tekemättä, sillä sup olisi pitänyt tilata Grenadasta Carriacoulle. Päätimme käydä Grenadalla katsomassa niitä ihan livenä (jos lautoja nyt hyllystä löytyy…) Kävimme tsekkaamassa myös paikallisen kite-resortin, joka oli suloinen! Vierashuoneet loistivat Karibian väreissä ja jengi hengaili kahvilan ympärillä katsomassa leijailua.

Kiteresortti, joka järjesti erilaisia kursseja ja myöskin majoitusta ja retkiä kitehommiin liittyen.
Kiteresortti, joka järjesti erilaisia kursseja ja myöskin majoitusta ja retkiä kitehommiin liittyen.
Mukavat näkymät terassilta. Paras paikka kiteilyyn on kuvan vasemmassa laidassa ja veneiden mastot näkyvät suoraan edessä. Olimme parkissa aika lähellä!
Mukavat näkymät terassilta. Paras paikka kiteilyyn on kuvan vasemmassa laidassa ja veneiden mastot näkyvät suoraan edessä. Olimme parkissa aika lähellä!

Illalla pojat ottivat vielä toisen kite-session, jonka jälkeen menimme Happy Islandille katsomaan loppuillan kite-näytöksiä. Happy Island on pienen piskuinen saari kite-kentän keskellä, jossa on baari. Mitään muuta saarelle ei mahdukaan, sillä baari oli koko saaren kokoinen. Paikalliset kiteilijät esittelivät parhaita temppujaan auringon laskuun. Tämä piti sisällään huimapäisiä hyppyjä muun muassa baarin yli. Olimme ihastuksesta ymmyrkäisinä ja Jaakko & Perttu päättivät lähteä seuraavanakin aamuna kello kuusi treenaamaan ennen lähtöä seuraavaan paikkaan!

Pikkubaarin ympärille kehkeytyi illan aikana jo toista kertaa show, jossa paikalliset tekijät esittelivät taitojaan.
Näinkin voi tehdä! Leija vain jätetään happy Days-baarin kaidetolppaan kiinni ja siinä se pysyi hienosti pari tuntia odottamassa ajajaansa.
Näinkin voi tehdä! Leija vain jätetään happy Days-baarin kaidetolppaan kiinni ja siinä se pysyi hienosti pari tuntia odottamassa ajajaansa.
Happy Barin armoton tuomari ruoti leijasuorituksia.
Happy Barin armoton tuomari ruoti leijasuorituksia.
Illan kite-showsta vastasi 16-vuotias J.J. Tänään ei tuullut niin paljon, mutta näimme edellisenä päivänä, kun hän hyppäsi koko ravintolan yli.
Illan kite-showsta vastasi 16-vuotias J.J. Tänään ei tuullut niin paljon, mutta näimme edellisenä päivänä, kun hän hyppäsi koko ravintolan yli.

ANKKUROINTI UNION ISLANDILLA

Valtaosa veneistä ankkuroi Union Islandin lahdelle. Tarjolla on myös mooring-poijuja ja kaksi kiinteää laituria. Me päätimme jäädä poijuun (60 ec/yö), vaikka kaduimme päätöstä heti, kun olimme kiinnittyneet ja maksanee poijun. Nimittäin poijujen omistaja halusi, että tiputamme myös ankkurin poijujen lisäksi! Kysyimme ovatko poijut oikeasti pitäviä vai miksi ankkurikin piti laittaa. Poijut olivat tietenkin erinomaisia. Niinpä laskimme ankkurin, mutta on se poijukin pitänyt. Jälkikäteen ajatellen olen sitä mieltä, että olisimme voineet jättää vain ankkuriin. Laiturilta sai laajemmat palvelut, kuten veden ja sähkön. Täällä Union Islandilla ei saanut vesitaksipalvelua, joka löytyi Canouanilta, joten vesi täytyy hakea laiturilta tai ottaa omiin astioihin.
Suosittelemme Union Islandia ihan täysillä myös kitehommien lisäksi. Pienet kaupat ja hienot biitsit saivat meidät ihastumaan paikkaan!

[share title=”Jakoon!” facebook=”true” twitter=”true” google_plus=”true” linkedin=”true” pinterest=”true” reddit=”true” email=”true”]

Video Juuson ennätysleijailusta

Kello läheni puolta yötä, mutta Jaakkoa ei kuulunut kotiin. Töissä oli kiire, sillä porukka oli tekemässä videota Juuson ennätyskeikasta. Toimistolla oli tehty hiki hatussa editoimista jo monta tuntia.

”Tuutko yöksi kotiin? Tiedän vähän jätänkö kännykän kovalle äänelle.”

Saaressa asumisen harvoja ei niin hehkeitä puolia on se, että vaikka veneitä on kaksi, niin ne tuntuvat olevan aina väärässä päässä. Yleensä kakkosveneemme Buster on saaressa, niin kuin tälläkin kertaa. Joten jos Jaakko halusi kotiin, tarkoitti se minulle vielä yhtä venekeikkaa tuulessa. Jaakko kyllä lupautui ritarillisesti nukkumaan toimiston sohvalla, jos en jaksa hakea häntä satamasta. ”No tottakai jaksan!”, vastasin.

Kolmen jälkeen yöllä puhelin soi keskeyttäen unet, joissa ajoin veneen vahingossa Hernesaaren satama-altaan aallonmurtajiin kovassa kelissä. Olin lievästi pihalla, mutta pakkasin vanhan koiran ja itseni paattiin. Vieläkin tuuli kunnolla! Kuten aiemmin kirjoitin, Jaakko ei tulisi mahtumaan TG:n ovista sisään oltuaan noin aika hemmetin monta astetta hienompien veneiden kyydissä ennätysreissulla. Eikä se mahtanut. Kamaa oli niin paljon, että Jaakko jäi kiinni pikkuiseen oviaukkoon. Painoin vähän kaasua ja mies humahti vauhdilla sisään. ”Tervetuloa! Ja nyt, kerro kaikki, millaista oli?”

Kuulin hurjasta seikkailusta, järkyttävistä aalloista, siitä miten radiopuhelimia ei voitu laittaa Juusolle tässä kelissä, Juuson kaatumisista ja uskomattomasta sitkeydestä. Utelin mitä kaikkea videolle tulee, keitä haastateltiin ja mitä ystävämme ribin kakkos-perämies Rimpilaenen kertoo haastattelussa. ”Näet sitten!”

Raivostuttavaa! En saanut tietää videosta käytännössä mitään, joten täytenee katsoa se itse. Kas tässä!

Onnea vielä kerran Juuso!

Maailmanennätys

Erilainen työmatka

Minun piti viedä TG aamulla Hernessaareen, koska sitä käytettiinn maaliveneenä Juuson leijaennätysyrityksessä. Sehän passaa, ajattelin! Yksi pieni juttu muistui mieleeni vasta aamulla, nimittäin että jos tuulee niin paljon, että ennätystä voidaan yrittää, niin sitten todella tuulee ja aamuvalmistelut olisi kannattanut ajoittaa sen mukaan.

SavedPicture-2014107193427.jpg

Pikapysähdys Skatalla, kävin tankkaamassa veneen. Hyvä kun tukka pysyi päässä!

Alkumatka sujui mukavasti, ajelin rantareittejä ja joka paikassa pääsi etenemään. No hieman rynkytystä oli, mutta joka tapauksessa sai melkein koko ajan ajaa oikeasti. Homma meni niin hyvin, että päätin ajaa loppuosan Melkin kautta (toinen vaihtoehto on ajaa Lauttasaaren pohjoisen puolelta), se on lyhyempi reitti, mutta vähemmän suojainen. Vastaan ei paljoa tullut veneitä. TG:n pomppiessa aalloilla näin kuitenkin rannikkovartioston paatin ajavan ohi. Ei liene tarpeellista sanoa, että meno oli aika todella paljon tasaisemman näköistä, vaikka mekin sentään etenimme.

Pomppua pompun perään! Tässä kohtaa oli vielä hauskaa. Puhelimen kamera on vähän rikki, eikös olekin mukavat äänitehosteet videossa? (Sen ryskäämisen lisäksi…)

Laiva näköpiirissä

Vähän isompi laiva pölähti Melkin takaa suoraan eteen. Vaikuttava möhkäle!

WP_20141007_09_11_36_Pro__highres

Eikö näytäkin tyyneltä! No ei ollut!

Hernesaaren kärjessä aalto muuttui. Tuuli tuli sen verran kaakosta, että aalto oli kerännyt voimaa pitkältä matkalta. Siihen tyssäsi reipas meno. Aalto oli aika uutta ja sen vuoksi aaltojen väli oli todella lyhyt ja terävä. ”Tässähän joutuu ihan keskittyä ajamaan!”, tuumin ja uskokaa pois, en enää miettinyt aaltojen kuvaamista. Jokaisen isomman aallon kohdalla oli pakko kääntää venettä vähän poikittain, koska se sukelsi välillä niin syvään aaltojen väliin, että kävi mielessä nappaako se vettä sisään. Nämä olivat toisiksi suurimmat aallot, mitä olen ikinä ajanut. (Ne suurimmat olivat Turun saaristossa, kun ajoin ulkosaaristosta polttareista toipuvia kavereitani mantereelle. Silloinkin nokka melkein sukelsi, mutta erona oli se että matkaa oli paljon enemmän, satoi kaatamalla vettä ja näin kuinka nokkahytin lautojen välistä tihkui minimisti vettä. Mutta tiedättehän puuveneet, ei ne kuulemma ole koskaan täysin tiiviitä!) Hernesaaren satama-allas on suojainen, mutta sinne meno näytti todella kapealta kovassa tuulessa ja sivuaallossa. Meidän TG on aika kevyt ja tuuli nappaa siihen erittäin herkästi hiljaisilla vauhdeilla. Niinpä piti vain kaasutella satama-altaaseen vauhdilla ja toivoa, että arvioin oikein tuulen, aallot ja veneen vauhdin. Perille päästiin!

En voinut olla miettimättä Juusoa, joka oli lähdössä tunnin päästä ennätysyritykselle. Minulla tuntui jo kropassa 45 minuutin venematka ja adrenaliiniakin taisi vähän kiertää veressä. Ja siis istuin lämpimässä veneessä pelastusliivit päällä ja osa matkasta oli aivan lasten leikkiä. Minkähänlaiset aallot Tallinnan ja Helsingin välissä olisi?

WP_20141007_09_34_28_Pro__highres
Muutaman tunnin päästä pitäisi tuolta suunnasta näkyä leija.

Tallinnassa

Samaan aikaa Tallinnassa valmisteltiin jo kuumeisesti ennätysyritystä. Ennätysyrityksen onshore-tiimissä (hehe, kuulin termin onshore-team Volvo Ocean Race-dokkarista. Pakko käyttää!!) löytyi paljon porukkaa. Oli ne kuvaus- ja huoltoveneet, kuskit, kuvaajat kalustoineen, ensiapuheppu pelastautumispuvussa valmiina hakemaan Juuson merestä ja tietenkin tsemppijengi! Helsingin päässä odotti lehdistöpaattia ja aikamoinen porukka vastaanottojengiä. Netissä oli useampi silmä katsomassa ennätyksen edistysmistä.

DNA100minuutinhaaste (2 of 31)

Ilmakuvaa luvassa! Ja voihan moro, miten tämä legon tekniikkasarjalta näyttävä härveli oikeasti pysyy tuulessa ylhäällä? Lennättäjänä oli tietenkin ammattilainen, joka kopterin on rakentanutkin, joten hyvin pysyi.

DNA100minuutinhaaste (15 of 31)

Kuskit valmiina rokkaamaan!!!

DNA100minuutinhaaste (20 of 31)

Leijaa viedään lähtölinjalle…

DNA100minuutinhaaste (24 of 31)

Juuso on saatu mereen odottamaan lähtöä…

DNA100minuutinhaaste (26 of 31)

…ja sit matkaan!!!

Ehdin iltapäivällä pikaisesti puhua Jaakon kanssa iltapäivällä miten meni. Jaakko oli ollut Targa 42:n kyydissä ja vene sai kyllä melkoiset kehut. Targa pääsi aivan ominaisuuksiinsa kovassa aallokossa ja ilman sitä kuvaushomma olisi ollut todella vaikeaa. Mutta vaikeaksi se meni muutenkin. Itämeren-portaali kertoo keskimääräisten aaltojen olleen himpun vajaa kaksimetrisiä Helsingin edustalla, mikä tarkoittaa, että mukana oli aika paljon korkeampiakin aaltoja. Jaakko arvioi, että keskellä Itämerta aallon korkeus olisi ollut noin 3 – 3,5 metriä. Siinä saattaa ihminen leijansa kanssa tuntea itsensä todella pieneksi!

Myöskään kuvaaminen tuollaisessa aallokossa ei ollut iisiä ja kovimmassa aallokossa olikin todella vaikea saada järkevää video- tai stillikuvaa. Merellä puhalsi 13 – 14 metrin tuuli.

DNA100minuutinhaaste (31 of 31)

Sain Jaakolta tämän kuvan, jossa painellaan merellä. Meri ei koskaan näytä niin hurjalta kuvissa kuin mitä se oikeasti on, mutta tässä välittyy kyllä tunnelma siitä, ettei olla piknikillä. Juuso näyttää aivan pikkuiselta aaltojen keskellä ja homma vaikuttaa sekä märältä että kylmältä.

Maalissa

Helsinkiin sujahtaa maalipoijujen välistä leijalautailija älytöntä vauhtia ribi rinnallaan. Hän lysähtää Hernesaaren veneslipille totaalisen väsyneenä.

Maailmanennätys on Juuson! 120 minuuttia, 28 sekuntia.

Se tarkoittaa, että juuso on pistellyt menemään keskimäärin YKSITOISTA metriä sekunnissa. Ja voi kyllä sanoa, että tätä ennätyksen tekoa eivät olosuhteet helpottaneet!

Minulla ei ole ainuttakaan kuvaa Juuson maaliintulosta. Näin siitä videon facessa ja se näytti siltä kuin joku olisi ajanut pikakelauksella rantaan. Odotan että jonnekin ilmestyy videota matkalta, mutta ennen sitä voi käydä lukemassa miehen omat fiilikset DNA:n sivulta. Onnea vielä kerran Juuso ja Crew!

Huh, jännittävä päivä! Taidanpa ottaa korvapuustin, lämmintä kaakaota ja kuunnella tuulen suhinaa.

 

—–

Juuson ennätysvideo valmistuu ja löytyy uudemmasta postauksesta!

Ennätyskeikka leijalla

Vihdoinkin tuulee IDÄSTÄ! Yleensä en ole mikään idästä puhaltavan tuulen fani, sillä se jäähdyttää meidän kämpän alta aikayksikön viileäksi jääkaapiksi. Nyt täytyy kuitenkin myöntää, että tätä tuulen suuntaa on odotettu joka päivä vähän edellistä enemmän. Luvassa on nimittäin nopeusennätyskeikka leijalla Tallinnasta Helsinkiin. Ehei, ei hätää, minä tai Jaakko emme leijan varressa aio liidellä. Sen sijaan puikkoihin astuu ystävämme Juuso, jonka kanssa olemme käyneet kesällä muutamalla leijareissulla. Silloin meillä meni niin sanotusti leijanarut vähän solmuun, mutta nyt siihen ei ole varaa.

Juuso nimittäin osallistuu DNA:n 100 minuutin haasteeseen tarkoituksenaan leijalautailla Tallinnasta Helsinkiin 100 minuutissa. Joo, sehän on melkoista vauhtia, nimittäin 25 solmun tuntivauhtia pitäisi päästellä. Meidän veneeellä pysyisi perässä ainoastaan maltillisessa aallokossa. Tällainen ennätysyritys tarvitsee tietynlaisen tuulen, nimittäin ensinnäkin pitää oikeasti tuulla ja toisekseen joko lännestä tai idästä. Kryssimällä vastatuuleen homma ei suju ennätystahtiin.

Kuivapuku

Kuulin ensimmäistä kertaa ennätysjahdista elokuussa, kun kävimme Jaakon, Jussin ja Juuson kanssa merellä leijailemassa. Ajatus oli mielestäni huisi, mielikuvissani aurinko paistaa ja leijapoikien tukka hulmuaa tuulessa. Ei paha!

WP_20140812_19_04_38_Pro

Elokuussa kelit olivat kohdillaan.

Sitten odotettiin sopivaa tuulta. Ja odotettiin. Kunnes vihdoin tänään Jaakko soitti päivällä töihin, että huomenna tehdään ennätysyritys! ”Voi poika-rukka, onkohan sillä edes kuivapukua”, mietin mielessäni. (Ei kuulemma ole.) Onneksi meikä pystyy seuraamaan ennätystä ihan vain työpaikan lämmöstä!

Saattijoukko

Ei sitä Juusoa ihan yksin päästetä merelle surffailemaan, vaan mukana on aika joukko porukkaa. Jaakko on mukana tässä prokkiksessa työn kautta. Ja jos minua jännittää, niin Jaakko sen sijaan on tohkeissaan. Liittyyhän tähän mukaan avainsanat: meri, vauhti ja veneet. Kävin juuri heittämässä Jaakon Koivusaareen NJK:n satamaan, josta hän lähti Targa 42:lla kohti Tallinnaa. Kyllä, 42:lla. Aika hieno. Huomenna Targa ja Burnout Cityn ribi, jossa on kaksi 320 hepan moottoria (olen kuullut tämän niin monta kertaa, että jopa muistan ne hepat), saattelevat Juusoa kohti Helsinkiä. Jaakko on niin innoissaan, että ei mahdollisesti viikkoon mahdu meidän pikku-TG:n ovista sisään oltuaan näiden paattien kyydissä.

20141006 Jaakko Targan kannella

Minäkin pääsin käymään Targassa sisällä. Okei, onhan se nyt mieletön. Kuskin paikalta kun katsoo merelle, niin näyttää kuin olisi laivan kyydissä!

2014106Targa lähtee Tallinnaan

Lähtö NJK:n satamasta kohti Tallinnaa.

Juuson jahti

Eikös ollutkin vitsikäs otsikko? No joka tapauksessa Juuson ennätysyritystä voi seurata myös livenä 100 minuutin haasteen sivuilta. Juusolle on laitettu Yellowbrickin gps-trackeri messiin, joten ilmeisesti jossain vaiheessa sivuille tulee linkki johonkin seurantasivuille. Ja eiköhän sinne päivity vähän tunnelmiakin!

Huomenna se lähtö on, kuulemma ennen puolta päivää. Joten ei tartte soitella silloin, olen pitkällä lounaalla netissä!

Juuso ja sadan minuutin haaste

”Moro, olen Juuso ja kohta lennän Tallinnasta Helsinkiin!”

Nyt tuulee!!!

Tämä nyt uhkaa mennä aivan kite-jutuiksi, mutta ei voi mitään… Aurinko pilkisti puolen päivän aikaan harmaan pilvimassan takaa ja tuuliennuste lupaili juuri hyvää leijakeliä. Sovimme satamarantaan treffit töiden jälkeen Jussin ja Juuson kanssa. Jussi ja Juuso ovat, sanotaanko vaikka, että astetta kovempia leijatyyppejä. Heillä on oma kitekoulu Jujukite ja taitavat aikalailla hengittää lajia. Mutta hekin ovat olleet merellä kiteilemässä vain pari kertaa meidän kanssa. On kuulemma aivan huippua vaihtaa ranta avoimeen mereen. Siihen hommaan tarvitaan huoltovene, jonka kippariksi taas pääsin. Hommana on katsoa, että kaikki on reilassa ja poimia leijailijat kyytiin, jos tilanne vaatii.

Kahdella viime kerralla olisin voinut istua huoltoveneessä juomassa kahvia ja lakkaamassa kynsiä (tosin ekalla kerralla oli niin hyvää seuraa, että keskityimme jutteluun ja suklaamuffinsseihin). Tämä sen takia, että J & J-tyypit pärjäsivät aikalailla keskenään ja Jaakolla oli vähän hankaluuksia saada leija lentämään. Tänään Jaakko sai lainaan toiset kamat, jotta hätälaukaisimen kanssa ei tulisi ongelmia (viimeksi se laukesi itsekseen). Lisäksi tuulta oli reilusti enemmän.

SavedPicture-2014812215645.jpg

Kite-leiri ilta-auringossa.

SavedPicture-2014812215654.jpg

Jussille tuli onnekas äkkilähtö, kun hänen leijansa otti ja lähti merelle vähän itsekseen ja siitä lentoon. Pitihän se lähteä samantien merelle! ”Sori, oli tarkoitus auttaa Jaakko sun narujen kanssa, mutta pakko lähtee!”

SavedPicture-201481222738.jpg

Oijoi, miksi painoin kameran nappia liian aikaisin! Hypystä tallentui vain aivan alku.

Se lentää sittenkin!!!

Huoltoveneessä ei todellakaan käynyt mielessä kahvitauko, sillä Jaakko paineli yhteen suuntaan aikamoista kyytiä. TG:stä tuli jo muutamasta aallosta vedet kaaressa sisään, kun lähdin ottamaan parhaimmillaan 20 solmun vauhtia etenevää Jaakkoa kiinni. Ja kun sanon yhteen suuntaa, todella tarkoitan sitä. Kun leija nyt saatiin liikkumaan, oli homma Jaakon mielestä niin kivaa, ettei hän jaksanut lähteä harjoittelemaan toiseen suuntaan ajamista. Aina välillä homma päätyi mereen ja silloin pääsin päivittämään fiilikset. Pidimme lyhyen reittineuvottelun sen suhteen, oliko siinä yhdessä suunnassa, mihin Jaakko meni, karikkoa. Tämä oli tärkeää sen takia, että minun pitäisi päästä veneellä poimimaan leijailija kyytiin.

SavedPicture-2014812215726.jpg

Jaakko sai leijan kunnon liikkeeseen tänään!

Kolmen mailin jälkeen tuli vastaan vastaranta ja ehkä vähän kiteilijänkin kunto. Poimin ensin Jaakon kyytiin ja sen jälkeen nostettiin kiteä. Säädimme jotenkin niiden narujen kanssa. Siinä paketissa nimittäin narua riittää. Leijassa, meressä, perämoottorissa ja trimmilevyissä…  Kyllä, sinne meni. Moottori oli tietenkin ollut kokonaan kiinni, kun otin Jaakon kyytiin, mutta olin jättänyt moottorin alas, koska siitä moottorista ponnaamalla on helpompi nousta kyytiin. Well, voin sanoa, että seuraavalla kerralla saa tulla kyytiin ihan ilman moottorin antaman portaan apua…

Loikkahommia

Otimme vielä Jussinkin sisään veneeseen, mikä sujui mallikkaasti niin, että ajoin veneen leijan alle ja Jussi laski sen suoraan kannelle. Juuso jäi vielä tekemään muutaman hyppyhomman ja nyt pystyin ottamaan vähän kuviakin, kun ei tarvinnut ajaa.

SavedPicture-201481222314.jpg

Lento veneen nokan ohi. Kameraan pääsi vettä, siitä taiteelliset taustat.

SavedPicture-201481222328.jpg

Olihan se nyt hypättävä veneen ylikin!

SavedPicture-201481222334.jpg

Moro vaan siellä alhaalla!!

Vyyhti

Ajoimme vielä veneen meille ja pojat laittoivat kitet kuivumaan saunan ajaksi. Toisilla oli siinä laitossa vähän enemmän hommaa kuin toisilla. Aika mahtava ilta, täydellinen irtiotto ja lomafiilis!

SavedPicture-2014812222535.jpg

The Vyyhti

Aktiivipäivä saaristossa

Meillä on ollut tänä kesänä todella harvoin vapaa- tai lomapäiviä, joita olisimme viettäneet yhdessä täällä saaressa. Tänä sunnuntaina oli kuitenkin sellainen päivä. Teimme herkkuaamiaisen ja siirryimme rantaan aurinkoterassille.

SavedPicture-2014810233013.jpg

Taustalla väijyy harmaaparta, joka lipoo jo huuliaan odottaessaan herkkupaloja aamiaiselta…

Vaihtoehtoisia hommia päivälle oli pihan laitto ja remontointi. Onneksi huomasin, että tuulee aika mukavasti, enemmän kuin mitä säätiedotukset lupasivat. Jaakko on innostunut leijalautailusta uudestaan viiden vuoden tauon jälkeen, tosin silloin vuosia sittenkin harrastuksen aloitus jäi vähän puolitiehen. Nyt oli yksi treenikerta takana. Ehdotin, että lähtisimme koittamaan jos leija lentäisi taas. Tuuli oli aika rajamailla, mutta toisaalta retki merelle ei koskaan tunnu huonolta idealta.

Lähdimme kohti ulkoluotoja, olimme löytäneet sieltä hyvän paikan lennättää leijaa. Matkalla meillä oli pysähdys Skata Mariniin tankille. Tämä on pysähdys, joka aina vie tukun rahaa, mutta toisaalta tuo jäätelöä. Eli tavallaan siinä jää aina kuitenkin plussan puolelle.

SavedPicture-2014810233048.jpg

Emme olleet ainoita merellä, moni muu oli myös nauttimassa elokuun kauniista ilmasta. Ohitimme myös yli satapäisen optarilauman, jotka kisasivat SM-tittelistä. Emme ehtineet käydä kuvaamassa vaikuttavan näköistä joukkoa, sillä tuuli laski koko ajan.

SavedPicture-201481023313.jpg

Paatti rantaan kiinni ja menoksi!

Olin ensimmäistä kertaa luodon rannalla. Kallioista ja kivistä huomasi heti, että ollaan kauempana merellä. Ne olivat aaltojen voimien pyöristämiä, jopa kalliossa oli upeita pehmeitä muotoja.

SavedPicture-2014810233112.jpg

Luoto on lintuluoto, sinne on saanut nousta maihin vasta parin viikon ajan.

Jaakko selvitteli leijan narut ja käänsimme härvelin naruineen maassa sivutuuleen. Minun hommana oli nostaa leija ilmaan. Nostin leijan pystysuoraan, odottelin pientä puuskaa ja heitin leijan vauhtiin. Se otti hieman tuulta alleen ja lensi… kalliota raahustaen suoraan mereen. Juoksin äkkiä perässä ja sain sen kiinni allen polven syvyisessä vedessä. Sieltä uusi yritys ja leija lensi taivaalle kuin unelma!

SavedPicture-2014810233119.jpg

Siinä se lentää!

Jaakko jäi rannalle lennättämään leijaa ja odottamaan, että saisin veneen ulos merelle. Ajoin siis huoltovenettä, jota tarvitaan, jos jotakin sattuu tai Jaakko pitäisi poimia muuten vain kyytiin. Kohta huomasin, että minulla taitaa olla kuntokuurin paikka. En päässyt veneen keulasta sisään! Ei vain riittänyt pomppu ja voima käsissä. Raivostuttavaa, jouduin uittamaan vaatteet ja menemään veneen perästä, jossa on astinlaudat. Ankkuria nostaessa katsoin, että Jaakko olikin jo merellä. Se penteleen leijakin oli meressä. Tuuli oli selvästi laantunut. Ajoin Jaakon luokse  ja päätimme koittaa nostaa leijan veneestä, koska merestä se on kevyellä tuulella vaikeaa.

Seurasi useita koomisia yrityksiä saada leija ylös, mutta onnistuimmekin kaksi kertaa! Molemmilla kerroilla Jaakon leijakamojen hätälaukausin laukesi itsekseen, sama juttu kävi myös viime reissulla. Eli kamat tarkistukseen.

SavedPicture-2014810233147.jpg

Tässä hätälaukaistu leija, joka kiusallaan pysyi ilmassa vaikka kuinka pitkään uskomattomassa Batman-muodossa…

Puolisen tuntia värkkäilimme ja sitten totesimme, että missään ei näy enää ainoatakaan vaahtopäätä ja tuuli on kertakaikkiaan loppunut. Kipparina ilmoitin, että tämä oli tässä. Pakkasimme leijan kasaan, siirryimme ajalehtimaan veneellä ja uimaan sen perästä. Huom. kaikille minut paremmin tunteville. Myös minä uin! Kotimatkalla kävimme Vasikkasaaren kahvilassa, josta kerron myöhemmin lisää.

Olin vakaasti päättänyt, että minun urheiluannokseni ei ollut päivän osalta vielä täynnä. Liekö veneeseen kiipeilyepisodilla ollut jotain tekemistä asian kanssa. Houkuttelin Jaakon vielä pyöräilemään.

SavedPicture-2014810233131.jpg

Viimeisimmästä pyörälenkistä on aikaa… todella paljon! Onnistuin jopa kaatumaan ylämäessä, kun ketjut lähti paikaltaan ja klossi ei irronnut polkimestä. Hälmö tunne, kun lähtee kaatumaan ja jalka ei vain lähde irti. Onneksi oli pehmeä penkka.

SavedPicture-2014810233137.jpg

Iltagrillaus maistui 30 kilsan lenkin jälkeen. Grillimestarilla oli tapittavia ystäviä seuranaan koko ajan!

Ihana päivä, onneksi ei rempattu!