Minulla oli tiistaina vielä vapaapäivä ja pidin puutarhapäivää pihalla rakennellen. Pääsin nauttimaan upeasta kevätauringosta koko päivän ja samalla huomasin, että luonto on herännyt todella eroon. Joka puolelta kuuluu lintujen ääniä ja kaikenlaista vipellystä. Kävimme koirien kanssa pikkusaaressa, kun ensimmäiset lokit aloittivat kiljahtelunsa. Ne pesivät usein pikkusaaressa ja omivat paikan täysin itselleen. Jopa nyt, vaikka olivat vasta tulleet paikalle, olivat kolme lokkia aivan pöyristyneitä, kun kehtasimme tulla heidän mailleen kallioille maisemia ihailemaan.
Keskiviikkona paistoi pieni ilta-aurinko ja sain lisää kuvia joutsenista. Joutsenien pieni ankkalampi oli levinnyt hieman isommaksi aurinkoisessa säässä. Tänään pidin etäpäivän ja päivän aikana huomasin, että pieni aukko oli kasvanut entisestään. Lammen ja meidän pikkusaaresta lähtevän railon väli oli merkittävästi pienempi, kuin kaksi päivää sitten. Päätinkin mennä pikkusaareen katsomaan, kun Jaakko ylittää jäätä, ihan vain varmuuden vuoksi. Sitä paitsi oli upea aurinkoinen hetki, saisin hienot kuvat, kun hän potkuttelisi kotiin.
Rannasta lähti joku sorsa-tyyppi minua karkuun. Ja kun sihtailin Jaakkoa kameraan, kuului alta 10 metrin päästä hurjaa räpiköintiä. Jään alta pulpahti pintaan jokin tukkasorsa (huh en ole kova lintutieteilijä) ja lähti hirveällä kiireellä minua karkuun. Minussa heräsi luontokuvaaja ja ajattelin saavani loistokuvan lähellä olevasta linnusta ja vielä juuri sopivalla linssillä & kameran asetuksilla! Tähtäys ja klik! ….. mitään ei tapahdu. Kameran akku loppu. Argh!
Siinä vuoden luontokuvaa ottaessani ei tullut niin tarkkaan katsottua Jaakon etenemistä, mutta sieltähän se hienosti tuli railon ohi, joten homma kunnossa. Paitsi että eipä ollutkaan! Perillä Jaakko kertoi, että meinasi tippua railon jälkeen jäihin. Potkukelkan alla oli murtunut iso jäälohkare ja alkanut vajota. Jaakko ehti potkutella onneksi kovemmalle jäälle, ennen kuin meni mereen asti. Pelästyä ehti kuitenkin. Onneksi mitään ei sattunut ja tietty olisi ollut hyvät varusteet päällä, mutta silti. Jäällä on nyt sitten petollisia heikkoja kohtia, joita pitää varoa.
Joten me taidammekin tässä iltasen pohtia, että kuinka huomenna mennään töihin… Katsotaan!
Joutsenten siipien lätkytys on huiman kuuloista!Joutsenten pesuhetki jäällä.Vielä tiistaina ankkalampi oli pieni kaistele, nyt se on auki rantaan asti ja leveyssuunnassa isompi.Sompa näki ensimmäistä kertaa joutsenia kunnolla. Kovasti kiinnosti, mutta vähän jännitti. Vanhempi Pipo olisi mielellään tehnyt pienen jahtireissun, mutta uskoi kun kielsin.Joutsenet äkkäsivät Sompan ja kävelivät hiljalleen poispäin.
[line]
Viihdyimme Martiniquella erinomaisesti, mutta oli aika lähteä eteenpäin ja jättää suklaa-croissantit taaksemme. Alunperin meidän piti lähteä tälle 65 mailin purjehdukselle kahdestaan, mutta muutama päivä sitten laiturillemme tupsahti Nima ja Grant, jotka etsivät kyytiä Dominicaan. Mietin ensin haluammeko jo päättää matkustuspäivän ja haluammeko liftareita kyytiin, mutta heillä oli vastustamaton ehdotus! Olimme juuri lopettelemassa veneen kylkien vahaamista ja he lupasivat auttaa kannen vahaamisessa seuraavana päivänä. Kiinni veti, todellakin!
Jaakko vahaa veneen kylkiä.
Hommahan menee niin, että kippari on vastuussa miehistöstään ja siitä, että he esimerkiksi jatkavat matkaansa maasta ulos. Huonoin tilanne voisi olla kai sellainen, että henkilöt eivät olisi tervetulleita maahan, tai heitä ei päästettäisi maahan ja heillä ei olisi rahaa lentolippuihin. Silloin kippari kaivaa kuvettaan ja maksaa. Tarkistin tietysti heidän paperinsa ennen kuin otin vahaustarjouksen vastaan.
SUOMALAISTEN KOKOONTUMISAJOT
Pai päivää ennen lähtöä purjehtimaan kävin satamakonttorissa päivittämässä avainkorttejamme. Kun astelin sisään, oli siellä mies puhumassa selvää suomen kieltä puhelimeen. Menin tietenkin moikkaamaan ja selvisi, että siinä oli suomalaisen Hallberg-Rassyn, Sissin, kippari. He olivat lähdössä seuraavana päivänä kohti etelää uuden porukan kanssa. Sissi osallistui myös ARC:iin. Olimme nähneet Sissin monta kertaa ARCin jälkeen eri saarilla Karibialla. Kerran ajoimme kisaakin sitä vastaan St Vincentiltä St Lucialle (tämä oli sellainen kisa, jonka Defyrin miehistö julisti ja josta Sissi ei tiennyt nitään…). Siinä jutustellessa sisään pölähti yksi suomalaisen ARC-veneen kippari lisää! Leeway (XC50) joutui keskeyttämään ARC:n ensimmäisenä päivänä vahinkojiipin jälkeisten puomin ja maston vaurioiden vuoksi. Olinkin seurannut tuolta blogi-maailmasta, että Jukka oli luotsannut veneen miehistöineen edellisellä viikolla St Lucialle.
Tiesin että myös Jaakko halusi tulenpalavasti nähdä XC50:n sisältä ja sovin Jukan kanssa, että tulemme moikkaamaan samana iltana. Kävelimme viinipullon kanssa sataman toiseen päähän, jossa Leeway oli kylkiparkissa laiturin päässä. Voin kyllä sanoa, että aika superhieno ja kaunis vene!! Istuimme iltaa ja Jukka & Anne kertoilivat Atlantin ylityksen kommelluksista, me taas Karibian paikoista. Heillä on ollut vähän vastoinkäymisiä, juuri ennen tuloamme oli esimerkiksi selvinnyt, että wc:n septitankki vuotaa. Nostan hattua, kuinka hyvällä ”Hoidetaan yksi asia kerrallaan kunnolla kuntoon”-asenteella he olivat liikenteessä. Meidän pikku veneenvahaus-projekti alkoi tuntua aika pieneltä harmilta. Jukka ja Anne olivat ihan huipputyyppejä ja luulenpa että seuraan silmä tarkkana tulevia seikkailuja heidän blogistaan.
PURJEHDUS DOMINICALLE
Tätä ei kyllä kovin moni kotipuolessa usko, mutta nousimme ennen aurinkoa ja teimme viimeiset silaukset, että Defyr on purjehdusvalmis. Le Marinin ulkopuolella on paljon pelkillä 1,5 litran Coca Cola-pulloilla merkittyjä kalastuspyydyksiä, joten lähdimme liikenteeseen heti, kun aurinko sarasti. Matka kestäisi noin 10 tuntia ja halusimme perille ennen pimeää ja tullin sulkeutumista.
Todistettavasti hereillä ennen auringonnousua!Huomasimme, että nopeusmittari ei toimi, veneen pohjassa olevassa vauhtipyörässä oli roskaa satamassa lillumisen jäljiltä. Grant ilmoittautui heti vapaaehtoiseksi sukeltajaksi ja niinpä sammutimme moottorin rauhallisessa kohdassa puhdistusreissua varten.
Meillä oli aivan upea keli! Aurinko paistoi ja tuulta oli luvattu reippaasti. Ajoimme alkumatkan Martiniquen länsipuolta, joka on profiililtaan niin korkea, että se blokkasi tuulen lähes täysin. Se tarkoitti nukkumareissua Jaakolle ja Nimalle, kun ajoimme Grantin kanssa paattia kohti Martiniquen pohjois-kärkeä. Tuntia ennen avovesipätkää herätin Jaakon kokkivuoroon.
Jaakko ja tonnikalapasta. Jaakko on kova kokkailemaan, kun sille päälle sattuu!
Ruoka ehdittiin sopivasti syödä, kun päästiin avovedelle. Ja voi hitsi miten hienoa purjehtia hyvässä tuulessa pitkästä aikaa! Etenimme 10 – 12 m/s sivutuulessa todella mukavasti ja aallotkin pysyivät maltillisina. Pidin edelleen ruorivuoron, sillä vaikka aallot eivät olleet mahdottomia, olivat ne sen verran isoja, että päätin turvautua merisairauden vastalääkkeeseen numero yksi, ajamiseen. Tällä kertaa se en ollutkaan minä, joka jouduin luovuttamaan tonnikalapastan mereen.
Nima, minä ja Grant nautimme tuulesta ja auringosta!
Viimeiseksi tunniksi annoin ratin Jaakolle ja siirryin ihailemaan maisemia laidalle. Dominica näytti pinnanmuodoiltaan aivan upealta. Pian sain myös muuta seurattavaa, kun kalastaja-lintu päätti käyttää venettämme hyödyksi lentokalojen nappaamiseksi. Iso lintu lensi käsittämättömän lähellä vantteja ja tarkasteli sieltä päin kaloja. Defyr pelästyttää lentokaloja, jotka nousevat pintaan. Tasaisin väliajoin lintu teki syöksyjä mereen ja nappasi itselleen kalan. Sitten se palasi taas passipaikalleen, liihottelemaan meidän viereemme.
Nyt vähän korkeammalla. Välillä lintu lensi oikeasti reilusti alle kahden metrin päästä minua. Lumiani ei ehtinyt niihin hetkiin mukaan.Tunnistaako joku kalastajan?Masto solmussa! Lähetin kotiin whatsapilla viestin, että huomasimme maston olevan vinossa, että mitäs nyt tehdään. Perään laitoin tämän kuvan. Lumia ei pysynyt ihan mukana, kun yritin kuvata lintua. Veikkaan, että vähän edes nousi tukka pystyyn!
Saavuimme Dominicalle hyvässä aikataulussa ja ehdimme jopa tullaukseenkin. Päätin juhlistaa purjehdusta uudella pirtelöreseptillä. Suklaisella sellaisella! En ole varmasti ainut ihminen, joka on keksinyt tämän reseptin, mutta laitanpa sen silti tähän! Blenderiin meni kaksi banaania, kookoshiutaleita, Hersheyn tummaa kaakaota ja maitoa. Uulalaa, sairaan hyvää! Jaakon omaan laitoin vielä capuccino-jauhetta, joten hän sai kahvisen version iltapalaherkusta.
Voisin sanoa, että Karibialla on kaikki hyvin!
Aina kun mietin, kuinka rasittavia lokit ovat, muistuu mieleeni yhden naapurimme huudahdus alkukeväästä, kun kirjoitin jonnekin, että periaatteessahan ne lokin poikaset ovat ihan söpöjä… ”Olette henkisesti jo hävinneet.” No, todellakin. Nyt olemme myös nimenneet lokinpoikaset. Tämä meidän rannassa syntynyt yksinäinen poikanen, jonka äiti-lokki on aivan päästään sekaisin hyökkäysten kanssa, sai nimekseen Rantapallo. Se oli höyhenissään suloisen pyöreä. Pikkusaareen syntyi tänä vuonna vain kolme lokinpoikasta, jotka hengailevat aina keskenään. Tupu, Hupu ja Lupu. Ne ovat kehityksessä paljon Rantapalloa edellä ja jossain vaiheessa olin melkein varma, että höyrypäinen lokkiäiti on adoptoinut tiiran munan pesäänsä, niin pieni se oli.
Tänään ajoimme kotiin veneellä ja Rantapallo hengaili laiturilla. Kolmikko Tupu, Hupu ja Lupu olivat ensimmäistä kertaa poissa saaresta, rannalla meidän puolella ja hengailivat vieläpä Rantapallon kotinaan pitämän soutuveneen vieressä. Nämä kolme eivät ikinä ota Rantapalloa mukaan leikkeihinsä. Rantapallo siirtyi rauhallisesti veteen ja ui omalle kotinurkalleen kalliolle tarkastelemaan meitä. Sen sijaan koviskolmikko sai jalat alleen, kun pelottavat kaksijalkaiset lähestyivät, ja uivat vikkelästi pikkusaareen. Olimme salaa hieman ylpeitä pikku Rantapallon rohkeudesta. (Voi luoja, kaupunkilaiset!!!)
Heräsin aamuyöstä pieneen rapinaan. Yöperhonen ikkunalla! Olen hieman vainoharhainen yöperhosten suhteen, en halua nukkua niiden kanssa. Ai miksikö? No, kauan aikaa sitten eräs työkaverini kertoi minulle, että oli ollut vanhempiensa mökillä yötä ja heräsi keskellä yötä siihen tunteeseen, että jotain mönki korvaan. Vanhemmat tarkistivat korvan, mutta mitään ei näkynyt. Aamulla oli pakko lähteä lääkärille, koska tunne siitä, että korvassa oli jotakin, ei vain lähtenyt pois. Lääkäri tutki ja väänsi korvaa, katseli lampulla, ja totesi, että korvassa ei ole mitään. Sitten lääkäri katsoi vielä kerran, oikein tarkasti ja hihkaisi: ”Ei kun hetkinen… Tuolla on kyllä jotain!”. Ja niin lääkäri veti korvasti esiin yöperhosen.
No niin, nyt kun olen kätevästi siirtänyt yöperhoskammon teillekin, niin ymmärrätte miksi minä huojuin istumassa aamuyöstä aivan rättiväsyneenä sängyllä ja yritin nähdä miltä ikkunalta löydän yöperhosen. Nousin jopa tarkistamaan kaikki muutkin asunnon ikkunat, mutta yöperhosta ei näkynyt. Päätin uhmata korvieni kohtaloa ja mennä nukkumaan, vedin peiton korvieni yli.
Aamulla heräsin oikeasti ja kuulin taas siipien rapinaa. Nyt vain tajusin, että yöperhosen siivet eivät ole noin voimakkaat. Ääni kuului viiden minuutin päästä uudestaan ja tajusin, että se tulee Porinmatin hormista. Voi hitsiläinen, joku lintu oli tipahtanut hormiin ja räpisteli siellä hädissään. Tyhjensin tuhkat Porinmatista ja avasin luukun hormista. Jäin pyyhkeen kanssa odottelemaan tepastelisiko pikkulintu hormin mutkasta Porinmattiin. No ei tepastellut. Odottelin vartin verran ja mietin jo, onko pikkulintu vahingoittunut. Jätin luukun hieman raolleen, että tulipesään tulee valoa ja päätin mennä pesemään hampaita. Olin varma, että noin pienestä raosta lintu ei pääse ulos ja saan sen kätevästi pihalle. Ehdin kylppäriin ja laittamaan hammastahnaa hampuharjalle kun makkarista kuului liverrystä. Ehdin juuri nähdä kun lintu lehahti pikkurakosesta kaminan luukusta ulos. Se lensi hädissään makuuhuoneen ikkunaa päin ja jäi räpistelemään ikkunaa vasten etsien ulospääsyä. Avasin toisen puolen ikkunasta, mutta vieläkään se ei löytänyt ulos, joten saalistin pikkuvarpusen pyyhkeeseen ja siirsin ikkunasta ulos. Sinne se lensi, oli varmasti väsynyt monen tunnin hormissa olon jälkeen.
Kaikkea sitä Porinmatista löytyykin!
Lokinpoikanen
Kun linnuilla lähdettiin liikkeelle, niin jatketaan niillä myös. Yksi lievästi hölmö lokkiemo teki pesän muutaman metrin päähän meidän laiturista. Purjehdusreissun jälkeen sen ainoa poikanen oli kuoriutunut ja emolokki oli saada sydärin, kun me tulimme kotiin. Jaakko lähti tosiaan Norjaan purhjehtimaan, joten sain itsekseni väistellä jokaikinen aamu ja ilta hurjistunutta lokkia, kun lähdin laiturilta liikenteeseen. Se todella teki uskaliaita lentoja, rääkyi ja yritti osua valkoisella kakkaruiskulla minua päin. Hermothan siinä meni ja uhkailin sitä airolla ja kerroin, että teen siitä paistin, jos tahti ei muutu. No muuttuihan se, lokki alkoi hyökkiä jo venettä kohti, kun minä tulin kotiin.
Päätin vaihtaa strategiaa ja ryhtyä mukavaksi. Juttelin lokille rauhoittavalla äänellä ja kerroin, että en oikeasti syö lokinpoikasia. Yhtenä päivänä jäin laiturille niin kauaksi aikaa, että lokki ei enää jaksanut hyökkiä. Siinä muuten kesti pitkään… Mutta lopulta lokki rauhoittui ja laskeutui veteen tarkkailemaan tilannetta.
Pikkupoikanen oli tällä välin siirtynyt uimaan meidän veneen takana. Käytin heti tilaisuutta hyväkseni ja ehdin saada kuvan äitilokin ja minun kiistan aiheuttajasta.
Tämän jälkeen lokki todella rahoittui, ainakin vähän. Se ei tehnyt enää niin lähelle tulevia superhyökkäyksiä. (Okei, silläkin saattaa olla tekemistä asian kanssa, että lipesin uudesta rauhan periaatteestani ja suihkautin sitä puutarhaletkun vesisuihkulla venettä pestessä. Ehkä se luulee nykyään, että minulla on jotain maagisia vesivoimia…)
Kahdeksan aamuista on jotain hyötyäkin, näkee nimittäin aivan eri asioita aamulla kuin normaaliaikaan herätessä. Tallustelin viljelylaatikoille päin aikomuksenani avata kasvikuution luukut kunnolla, jotta taimet ei tukehtuisi päivän aikana. Kun lähestyin rantaa, nousi kaksi kaulaa kaislikosta. Kaksi joutsenta nukkui toistensa viekkusissa kaislapatjalla noin 15 metrin päässä rannasta.
Komensin koirat kauemmas ja hiivin lähemmäs ottamaan kuvaa. Joutsenot katsoivat minua ensin epäluuloisesti, mutta toinen niistä oli niin väsynyt, että laittoi pian pään takaisin tyynylle. Mietin, että olisko siinä ihan pesä, koska illalla näytti, että kohdassa oli vähän pesän tynkää. Mutta toisaalta, jos se on pesä, niin yllättävän vähän ne siellä hengaavat. No, kohtahan sen näkee!
Naurattaa… Istun sisällä ja kuuntelen, kuinka pikkukoira jahtaa varista ympäri pihaa. Nyt varis on parkkeerannut Jaakon rakentaman terassin viereen puuhun ja pikkukoira haukkuu terassin pöydällä varikselle. Olen melko varma, että varis pitää osittain hauskaa pikkukoiran kustannuksella, se nimittäin lehahtaa välillä lentoon todella läheltä, niin että koira varmasti huomaa ja lentää pikkumatkan seuraavaan puuhun. Saapa nähdä miten tuo peli etenee kesän aikana!
Muutaman lämpimän päivän vaikutuksen huomaa selkeästi kasvimaalla. Melkein joka puolella huomaa kasvua! Pääsin jo nappaamaan ensimmäisen retiisin. Se oli vielä vain peukalon kynnen pään kokoinen, mutta maistui hyvälle.
Takapakkiakin on tullut, nimittäin sisältä pihalle heitettyjen tomaatin- ja yms taimien kanssa. Moni on kärsinyt ilmeisesti suorasta auringonvalosta ja lehdet on tullut keltaista laikkua. Lisäksi kaikista parhaimman näköinen amppelitomaatti on vähän nyykähtänyt ja sen lehtien päissä on isot vesipisarat jo kolmatta päivää. Muutenkin multa on ruukuissa ihmeen kosteaa, vaikka kasvikuution katto on ollut raollaan ja eipä se muutenkaan ole mitenkään tiivis. Ja vielä yksi juttu, muurahaiset ovat vallanneet yhden tomaatin ruukun. Ne vilisevät nimenomaan kyseisen tomaatin ruukussa ja hakevat jotain mullan sisältä. Onko noista muurahaisista haittaa?
Itkevä tomaatin taimi
Tämä pikkukurkun taimen varsi on yhtäkkiä mennyt hieman juuren yläpuolelta niin ohueksi, että se on käytännössä kuollut. Pyh!
”Ei tässä mitään, minä vain vähän siirrän kastelukannua tänne sivummalle, yhtään en aio sitä pureskella, en tokikaan!”
Tänään tiirat olivat aivan vauhkoina pikkusaaressa. Ne yrittivät käydä lokkien kimppuun erittäin tarmokkaasti. Liekö kyseessä reviiritaistelu pikkusaaren herruudesta. Päätin käydä koirien kanssa vierailulla, sillä tiirat käyttäytyivät niin röyhkeästi, että kaipasivat pientä näpäytystä. Hengailin kallioilla vartin verran, mutta niin vain jaksoivat kaarrella meidän ympärillä. Tämän erän ne voittivat, sillä kännykästä loppui akku, enkä jaksanut viihdyttää itseäni esimerkiksi lintuja laskemalla kovin kauaa. (Mitä tein ennen nettiä kännykässä??)
Paikalle lipui myös joutsen, jonka kimppuun yksi tiira kävi raivoisasti. Kuvasta näkyy, kuinka joutsen vain laskee hieman päätään. Sekin toteaa pian, että meininki on vähän rasittavaa ja lähtee naapurin suuntaan.
