Jätimme saaren ja koirat väliaikaisen emännän hoitoon aamuyöstä ja lähdimme lentokentälle. Kuten arvata saattaa, olimme tietenkin jättäneet kaiken pakkaamisen viime tinkaan ja starttasimme veneen vähän vaille kolme yöllä 45 minuutin yöunien jälkeen.
Tähän aikaan ei ole paljon hereillä oltu ja maisemat olivatkin aivan mielettömät auringon kajossa!
Azorit, Santa Maria
Matkakohteena meillä oli Azorit ja sieltä pienen saaren vielä pienempi satamakaupunki, Santa Maria. Se on ARC Europe (Atlantic Rally for Cruisers)-veneiden välisatama Atlantin yliteksällä kohti Portugalia. Isä ja sisko ovat olleet ylittämässä Atlanttia ja tulleet ARCin mukana Bermudalta Azoreille, eli suurin ja hankalin ylitys oli takana. Nyt edessä oli yli 800 merimailia Santa Mariasta Lagosiin, eli noin kuusi päivää purjehtimista ja tälle legille me Jaakon kanssa osallistuisimme.
Pääsimme kolmen lennon jälkeen Santa Mariaan perjantaina illalla, jossa loppuporukka jo odotti meitä. Jaakolla oli keuhkoputkentulehdus menossa ja täytyy sanoa, että lennot sekä vähät unet eivät tehneet hyvää. Niinpä Jaakko määrättiin lauantaina nukkumaan koko päiväksi kun me muut järjestelimme venettä lähtökuntoon ja osallistuimme lähtöjuhliin. ARCissa on hyvä tunnelma ja veneiden välillä on hauskaa kilpailuhenkeä ja yhteispeliä. Iltajuhlissa muista veneistä ruvettiin kysymään kuka se meidän veneen uusi kaveri on, jota pidetään koko ajan piilossa. Vastasimme vain, että se on meidän Secret Weapon ja että otamme hänet vasta lähtölinjalla esiin… Mukava tunnelma näkyi myös niin, että Rallycontrol ilmoitti iltapäivällä VHF:llä, että lähtöä myöhäistetään kahdella tunnilla sunnuntaina niin, että kipparit voivat ottaa iltajuhlan vähän rennommin.
ARC-veneet odottelivat lähtöä satamassa. ARC Europe on huomattavasti ARCia (Las Palmas – Santa Lucia) pienempi tapahtuma. Mukavaan eteläiseen reittiin osallistuu noin 250 venettä. Moni päättää jättää paluun tekemättä, sillä pohjoinen paluureitti on kelien puolesta huomattavasti raskaampi ja saattaa se aikataulukin tulla vastaan. Veneitä lähetetään paljon takaisin Eurooppaan rahtina.
Meillä oli kansainvälinen miehistö ja purjehduskielenä englanti. Kipparina isäni Alf ja ensimmäinen perämies Kaija. Heillä oli eniten purjehduskokemusta valtameriltä. Kansainvälisyyden veneeseen toi Ansgar, joka oli tullut gastipörssin kautta kyytiin Bahamalle. Ansgar ei ollut koskaan purjehtinut aikaisemmin, joten hänen ensimmäinen purjehduksensa oli viikon matka Bahamalta Bermudalle ja sitten heti perään kaksi viikkoa Bermudalta Azoreille. Melkoista… Uusimmat tyypit veneessä olimme nyt minä ja Jaakko.
Turvallisuus
Sunnuntaina ennen lähtöä kävimme vielä läpi turvallisuusrutiinit. Ylipäätään erilaisten työkalujen sijainti ja kattavan lääke- ja ensiapuarsenaalin läpikäyminen sekä sammutuspeitteiden ja sammuttimien paikat oli hyvä kerrata, samoin palopaikat. Jokaiselle oli jaettu vuototilannetta varten veneen ulosvedot, jotka piti tarkistaa ja tukkia. Esimerkiksi minun vastuullani oli etukabiinin vessan kaikki putket. Jokaisessa putkessa oli kiinni tulppa, jolla vuodon pystyi tukkimaan. Jaakon ja Afun vastuulla oli tarkistaa pilssi joka ikinen päivä veden kertymisen varalle. Kävimme läpi sähköpumpun ja käsipumpun toiminnan, jos vene alkaisi vuotamaan. Olimme sopineet miten lifelineja (piuhoja, joilla ollaan veneessä kiinni pelastusliivistä) käytetään ja kävimme läpi mitä tehdään man overboard-tilanteessa. Lopuksi kerrattiin vielä pelastuslautan käyttö ja teroitettiin mieleen EBIRPin (hätälähetin) ja rakettien käyttö sekä crab-bagien sijainnit. Crab-bag on vedenpitävä laukku, joka olisi ensisijaisen tärkeää ehtiä ottamaan mukaan pelastuslautalle. Niitä oli kaksi kappaletta, ykkösessä välttämättömyystarvikkeet, kakkosessa vähän extraa ruoan ja muiden tarvikkeiden suhteen.
Turvallisuusasiat olivat jokaisella mielessä varmasti aika kouriintuntuvasti, sillä samankokoinen purjehdusvene Cheeki Rafiki oli menettänyt kölinsä vain kahta viikkoa aikaisemmin purjehtiessaan Antigualta Azoreille. Kölitön vene oli kääntynyt kovassa kelissä välittömästi ympäri. Meidänkin vene oli silloin samoilla vesillä, mutta huomattavasti etelämpänä. Kolme pohjoisempana ollutta ARC-venettä olivat kääntyneet reitiltään pohjoiseen Cheeki Rafikin etsintäalueelle. Rahtilaiva löysi veneen rungon väärinpäin kääntyneenä mereltä joitakin päiviä onnettomuuden jälkeen, jolloin pystyttiin myös toteamaan, että pelastuslautta oli vielä kiinni veneessä. Toiveet miehistön löytämisestä elossa hiipuivat täysin tämän tiedon jälkeen. Selviämisessä Atlantilla ilman pelastuslauttaa korkeassa aallokossa oli asiantuntijoiden mukaan kyse lähinnä tunneista, ei päivistä. Oli aika varma, että jokainen meistä mietti Cheeki Rafikia ja heidän miehistönsä kohtaloa niinä yön tunteina, kun ei ollut oma vahtivuoro, vaan rullasi omassa punkassa kuuntelemassa veneen narahtuluita, veden liikettä vesitankeissa sekä aaltojen pauketta veneen runkoa vasten.
Lähtöpäivä: sunnuntai
Sunnuntai oli suorastaan masentavan vähätuulinen. Lähtölinja kuului ylittää purjehtimalla, joten veneet ylittivät linjan spinnut ja genaakkerit lepattaen, koska lähes nollatuuli ei pitänyt niitä ylhäällä. Sen sijaan meillä oli muuta viihdykettä. Kaija oli tehnyt osallistujille bingon, jossa jokaisessa bingoruudussa oli jokin tapahtuma. Neljän suoralla sai bingon, joka kuului ilmoittaa joko VHF:llä tai meilillä Kaijalle. Yksi bingoruutu oli laulaa VHF:llä muille ARC-veneille. Niinpä kuuntelimme eri veneiden tulkintoja milloin mistäkin biiseistä VHF:n kautta. Me lauloimme Kaijan kanssa ”Hämähämähäkki, kiipes langalleen” Webster-nimiselle brittiveneelle, joka oli ”pahin kilpailijamme”. Kilpailimme tosin eri luokissa, Webster oli luokkaa isompi ja nopeampi vene. Websterin kommentti lauluumme oli, että ”Thank you very much dears. But don’t quit your dayjob in pursuit of a singing career.” Webster oli jo aamulla käynyt laittamassa pitkän bambukepin meidän genaakkerin keulapuomin paikalle, ilmeisesti vihjatakseen, että puksröötimme kuuluisi olla hieman pidempi kuin mitä se cruising-veneessä onkaan. Afu ja Kaija olivat voittaneet luokkansa ja monta nopeamman luokan venettä (Webster mukaan lukien) varsinaisessa Atlantin ylityksessä. Niinpä Webster oli ruvennut protestoimaan, että maalilinjaa ei kuulu enää kutsua finish lineksi, sillä siitä olisi suomalaisille liikaa etua. Loppukisasta rallycontroll oli tosiaan kutsunut maalilinjaa ending lineksi. Brittien kuivasta (tai no, välillä hyvin oluenkosteasta) huumorista löytyisi vaikka mitä kerrottavaa, mutta ei taida meikän kirjoitustaidot riittää niiden välittämiseen.
Voitimme muuten oman bingomme, minun ansiostani. Siellä oli nimittäin kohta, jossa sai rastin merisairaudesta. Olin arvannut jo etukäteen, että minulle voisi tulla tämän suhteen todella hankala matka. Ja niin se sitten alkoi sunnuntaina muutamien tuntien jälkeen Atlantin loivassa aallossa. Olin yrittänyt tankata jo edellisinä päivinä energiaa, niin etten olisi aivan poikki, mutta täytyy sanoa, että kun juoksin seitsemättä kertaa ”vahtimaan valaita” kaiteen yli, niin ei enää naurattanut.
Panoramakuva oli aika vaikea saada kohdilleen, mutta siitä tuli aika veikeä näin! Kuvaajana Jaakko.
VALAS!
Olin vain vitsaillut, että minä tässä tähystän valaita, kun merisairaana en sunnuntaina ja maanantaina paljon muuta pystynyt tekemään. Olin kuitenkin nukkumassa kun ajoimme aivan liian läheltä jättimäistä otusta. Se oli nimittäin nukkumassa 40 metrin päässä veneen kyljestä. Kun olimme kohdalla, se sukelsi meren syvyyksiin. Jaakon sanoin: ”Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin valaan ja toista kertaa en ikinä halua nähdä sitä näin läheltä!” Yksi ARC-veneistä oli törmännyt valaaseen aikaisemmin ja se olikin ollut sitten vauhdista aivan täysstoppi. Sellaista ei halua kukaan kokea!
Mutta eivät ne minunkaan tähyilyt turhaan olleet. Spottasin valaan kahtena eri kertana. Sen erottaa valtavasta suihkusta, jota se päästelee ilmaan aaltojen välissä. (Joo tosiaan, sitä suihkuttelua tapahtuu oikeasti, ei vain piirretyissä ohjelmissa.) On jotenkin aivan uskomaton tunne kun näkee ensimmäistä kertaa oikean valaan livenä. Toisella kerralla valas ui meidän kanssa samaan suuntaan, mutta ehkä noin 100 – 150 metrin päässä ja toisella kerralle se näkyi vielä kauempana veneen takana.
Alkuviikko
Saimme nautiskella melko hitaista vauhdeista maanantain ja tiistain. Ansgar oli päättänyt koittaa kalaonneaan. Oli minun vahtivuoroni kun veneen perään jätetty virveli alkoi päästämään siimaa ulos hurjaa vauhtia. Ensin ihmettelin, että mikä hitto täällä surisee, en nimittäin tiennyt, että virveli oli viritetty kalastukseen. Huusin Ansgarin hoitamaan kalastuksen loppuun ja pitkän taistelun jälkeen Ansgar ja Afu nostivat noin 10-kiloisen tonnikalan veneeseen.
Aikamoinen vonkale. Kaija tarkisti vielä, että tuna ei ole uhanalaista sorttia ennen kuin se päätyi meidän pataan. Tässä kohtaa jouduin myöntämään tyhmyyteni, en todellakaan ollut tajunnut, että tonnikaloja on lähes 10 erilaista.
Meillä oli purhehdusoloihin aivan jäätävän hyvät safkat. Ansgar oli todella hyvä kokkailemaan ja innosti myös muut kokit pistämään parastaan. Yllä muutamia ruokia matkalta ja esimerkiksi nuo tonnikalapurilaiset valmistettiin kunnon tuulessa paatin pomppiessa aalloissa ihan huolellisesti. Oikean yläkulman mutakakun valmisti Kaija siskon tytön syntymäpäivien kunniaksi! Meillä ei syödä varmaan kotioloissakaan näin hyvin. Noo, mikäs sitten oli minun ruokavalioni? Näettekö tuon hapankorppupakkauksen? Kyllä. Söin sunnuntaina ja maanantaina pelkkiä hapankorppuja ja muutaman omenan. Tiistaina lisää hapankorppuja ja omenoita, mutta söin myös Jaakon lautaselta vähän perunaa ja tunaa. Huoh, kaikki nuo ihanat annokset ja etenkin suklaakakku! Pystyin nauttimaan niistä vain kulman sieltä ja toisen täältä. Söin seuraavan kerran kunnolla maissa perjantaina yöllä. Siitä eteenpäin minulle tuli parin päivän ajan aivan salamannopeasti nälkä parin tunnin välein, elimistö kaipasi ilmeisesti takaisin menetettyjä energioita.
Kippari tähyilee kilpakumppania. Maanantaina se oli meidän takanamme, mutta tiistaina Anetine-vene oli yhtäkkiä edessämme. Tähän täytyi tulla muutos!
Crash boom bang
Keskiviikkona alkoi puhaltaa kovempaa ja aallot kasaantuivat suuremmiksi. Meillä oli hyvä myötätuuli ja olimme virittäneet genaakkerin puomilla ”spinnuksi” eli myötätuulipurjeeksi, jolla pääsimme etenemään paremmassa kulmassa tuuleen nähden. Veneessä ei ole spinnua, jos joku ihmettelee. Olimme Kaijan kanssa vahtivuorossa kun tuuli oli tasaisesti jo yli 8 ms/s, puuskissa 9-10 m/s. Kaija piti neuvottelun kipparin kanssa, että otetaanko genaakkeri alas, sillä tuuli oli jo aika kova ja genaakkeri on hankala ottaa alas kovassa tuulessa. Vene kulki kuitenkin hyvin tasapainossa ja kapu päätti, että purje otetaan alas, jos tuulee tasaisesti yli 9,5 m/s. Oletus oli myös, että tuuli laskisi parin seuraavan tunnin aikana. Seuraavassa vahtivuorossa Jaakko ja Ansgar jatkoivat matkaa. Kuuntelin ensin kannelta kuuluvia ääniä, mutta lopulta nukahdin. Heräsin siihen, että kuulin kun genaakkeria laitettiin pussiin ja totesin, että siinä vaiheessa oli myöhäistä mennä auttamaan. Aamulla kuulin, että spinnupuomi oli pettänyt ja mennyt keskeltä poikki. Tuuli ei varsinaisesti ollut enää yltynyt, mutta venettä ajettiin autopilotilla ja iso aalto käänsi veneen liian poikittain, mihin autopilotti ei ehtinyt reagoida. Puomiin osui liian suuret voimat kun genaakkeri oli väärässä kulmassa. Loppujen lopuksi todettiin myös, että puomi oli sittenkin tuohon touhuun liian ohut, sitä oli tähän asti käytetty vain genuan puomina myötätuulessa. Tilaukseen laitettiin astetta vahvempi puomi.
Jaakko korjailee spinnupuomia erikoisvirityksillä.
Ursuitit pääsi hyvään käyttöön jälleen. Ne olivat aivan ässät purjehduksessa märissä oloissa. Huom! Pakkasin muuten aika monet shortsit ja hihattomat mukaan. Kuvista näkyy kuinka paljon oli käyttöä! En todellakaan arvannut tarvitsevani eniten pitkiä kalsareita ja Hellyn warmin aluspaitaa! (Jota en siis pakannut mukaan, vaan varastin Jaakon matkatavaroista.)
Torstai – kova tuuli jatkuu
Aamulla tähyilimme veneitä, mutta näkyvyys oli aika heikko. Saimme kello 12.00 tulokset ja selvisi, että Anetine oli nyt 7 mailia takanamme! Olimme yön aikana ohittaneet heidät! Tosin tiesimme, että Anetine tulee viemään luokkavoiton, koska se oli astetta pienempi vene ja kertoimilla laskettuna se menee meidän ohi.
Kova tuuli jatkui, mutta onneksemme tuulikulma muuttui ja emme tarvinneet enää niin myötäistä purjetta kuin aikaisemmin. Saimme purjehtia ihan perus-genualla. Siitä minä pidän, se on niin helppoa ja mukavaa! Okei, vene kallistelee ja tuuli tuntuu rajummin, mutta vene on helposti hallittavissa ja rullapurjeilla reivaaminen on maailman helpointa.
Kohta pääsimmekin reivaamaan purjeita, tuuli vain yltyi ja yltyi. Reivasimme rättejä useaan otteeseen, mutta vauhti pysyi silti yli 8 solmussa. Kaikki nauttivat siitä, että etenimme vauhdilla kohti Portugalia.
Luulin että purjeet oli tiukkaan reivattu jo tässä, mutta ehei…
Isosta oli jäljellä enää pieni pätkä kun kallistelimme tuulessa menemään.
Ansgar ja Jaakko ovat löytäneet hyvät nukkumapaikat. Meillä oli vahdissa vuorosysteemi niin, että Alf, Kaija ja Jaakko pyörivät 3h vuoroissa (3h vahdissa, 6 tuntia vapaata) ja sitten minä ja Ansgar pyöritettiin toista vuoroa 3h + 6h. Näin ykkösringille jäi aina vain 1 tunti olla yksin vahdissa. Tästä vuorosysteemistä tulee aika ihmeellinen olo, on todella vaikea tietää mikä päivä on, kun koko ajan olet joko nukkumassa tai vuorossa.
Perjantai: Lagos
Laskeskelimme koko perjantain, että jos jatkamme tätä vauhtia x, niin olemme perillä kello y. Meillä oli toiveena ehtiä Lagosiin ennen kuin customs deck menee kiinni kello 22.00. Meidän piti kiertää liikenteenjakaja, joka ohjaa rahtiliikennettä välimerelle. Liikenteenjakajan ohittaminen yläkautta oli tarkkaa hommaa, joka osui Kaijan vuorolle. Hän navigoi meidät tottuneesti liikenteenjakajalle tulevan ja lähtevän laivaliikenteen välistä selville vesille. Viime vuonna joku ARC-vene oli saanut 5 000 euron sakot, kun se oli oikaissut hieman liikenteenjakajan päältä. Jätimme muutaman mailin marginaalin… Liikenteenjakajan jälkeen odottelemme kärsimättömänä hetkeä, jolloin ranta alkaisi näkyä. Vahtivuorotkin menevät vähän sekaisin, kun kaikki eivät malta lähteä lepäämään omalla vuorollaan,
Portugalin jylhät rannat tervehtivät meitä,
…kippari hymyilee vapautuneesti ja…
…miehistö sekoilee keskenään! Vaikka merellä on ollut kivaa, niin kaikki ovat todella iloisia nähdessään rannan.
Aurinko alkaa laskea. Saamme juuri ennen valon sammumista upean tervetuliaisesityksen kolmelta delfiiniltä, jotka leikkivät veneen keulan ympärillä.
Myöhästymme puoli tuntia tavoiteajasta ja joudumme jättämään veneen customs deckiin. Mutta se ei todellakaan haittaa! Customs deckillä meitä odottaa ARC Europen Victor ja Johnny, jotka ottavat meidät vastaan iloisesti virnistäen. Keulaposeeraus vielä ja sitten lähdemme tervehtimään Websteriä sataman baariin. Webster on tullut maaliin jo useamman tunnin ennen meitä, joten he eivät seuraavana aamuna muista edes nähneensä meitä baarissa. Meille riittää yhdet, joiden jälkeen on pakko saada ruokaa veneellä.
Meille tämä oli upea viikon pituinen seikkailu merellä. Kaijalle ja Afu päättivät Lagosissa Atlantin ympärikiertämisen. He ovat nyt purjehtineet Atlantin sinne ja takaisin, yhteensä 14 000 merimailin purjehdusmatkan. Tippa tulee silmään, kun mietin kaikkia niitä asioita mitä matkan varrella on koettu!
Upea seikkailu ihanassa porukassa. Kiitos Afu ja Kaija, olette aivan parhaita mitä tiedän! Ansgar, thank you! Ja Jaakko tietenkin, ilman sinua… no, kyllä sinä tiedät! Dodo, Stinsen, Paul ja kaikki muut, kiitos viesteistä veneeseen! Niiden lukeminen oli päivän huippuhetkiä!
