Örö – Kahden yön pysäkki

Lähdimme kahden veneen eskaaderilla valloittamaan Saaristomerta. Aikaa on puolitoista viikkoa ja pöröttelemme sinne, mihin kulloinkin huvittaa ja keliä riittää. Jälkimmäinen meinasi muodostua ongelmaksi, sillä tuntui siltä, että keliä ei nimenomaan riitä edes sen vertaa, että viitsii irrottaa köydet kotoa. Lähtöpäivänä ajatuksissa välähti jopa Tallinnaan lähtöä, sillä siellä suunnalla taivas oli houkuttelevan sininen. Sen sijaan otimme suunnan kohti Hankoa, jossa tapasimme eskaaderiimme liittyvät Sallan ja Makun. Heillä on paattina Zodiac Pro 650, joten avoveneilijöinä he lähtivät vielä meitä aikaisemmin liikkeelle välttääkseen sadepilvet. Mekin pääsimme matkaan kahdeksalta aamulla. Tai no… palasimme tietenkin takaisin yhden kerran, kun unohtui pakata koirien liivit, pyyhkeet ja kamerajalusta.

Kun on ajanut Espoosta Bärosundiin, jossa pysähdyttiin hakemaan aamukahvit, saa lepäillä Bärösundista Hankoon!

 

MAISEMA TODELLA VAIHTUU!

Olemme molemmat Jaakon kanssa kiertäneet saaristoa lähinnä purjeveneellä. Moottoriveneellä eteneminen on välillä niin ripeää, että matkareittien suunnittelu vaatii ihan toisenlaista ajattelutapaa. Purjeveneilijänä tuntuu ihan oudolta, että voi hurauttaa suoraan Hankoon ja olla siellä puolen päivän jälkeen. Sitten vielä siitä pudotella Öröön ja silti on järkevään aikaan perillä. Tai kun yhden päivän reitiksi pohditaan, että ajetaan Öröstä Nötöseen tankkaamaan, haetaan Aspöstä kalaa ja mennään sitten Jurmoon yöksi, niin tuntuu siltä kuin olisi pakko vähän vastustella. Voiko noin tosiaan tehdä, ehtiikö? Kyllä vaan ehtii. Sen toisen ison eron purjeveneilyyn huomaa sitten tankilla…

 

ÖRÖ

Meille Örö oli uusi tuttavuus, Salla ja Maku olivat käyneet siellä jo edellisenä vuonna. Saarihan on aikaisemmin ollut armeijan käytössä ja avautunut yleisölle 2015. Me olimme varanneet majoituksen paritaloista, joissa oli tilavat makuuhuoneet ja olohuone. Ensimmäisenä iltana ehdimme lähinnä asettua taloksi, tehdä ruokaa ja syödä jälkiruoat kasarmin ravintolassa. Olimme Jaakon kanssa aika poikki, sillä olin pystyttänyt peura-aitoja vielä edellisenä yönä puolen yön aikaan ja tavaratkin oli silloin vielä pakkaamatta.  Salla ja Maku sen sijaan ovat aika ripeitä ihan noin muutenkin ja ensimmäisenä aamuna heräsinkin aamupalalle siinä vaiheessa, kun Salla palaili 10 kilometrin juoksulenkiltä Sompan kanssa. Ja silloin kello oli siis yhdeksän aamulla. Myös Maku oli jo juossut oman aamulenkkinsä. Että sellaista reippautta!

Örön kaupalta saa peruselintarvikkeet. Se toimii myös infona, josta lähtee liikkeelle saaren esittely-kierrokset ja hoidetaan majapaikkojen luovutus.
Örön ravintola sijaitsee vanhassa kasarmitalossa. Sisältä se on valoisa ja viehättävä, eikä ulkokuoressakaan vikaa ole!
Örön rakennukset ovat kaikki hienossa kunnossa. Hotelli sijaitsee kaupan ja ravintolan vieressä.
Hotellikin on kauniisti remontoitu. Valkoisilla käytävillä oli mielenkiintoisia kuvia sotilaskäytön ajoilta.

 

LEIJALAUTAILUA

Aamun juoksulenkillä Salla bongasi saaren länsipuolella vaahtopäitä, mistä Jaakko innostui. Kite-kamat oli raahattu mukaan, joten tässä olisi oiva tilaisuus suorittaa kite-rasti! Koko läntinen ranta on hiekkaa tai kiveä, josta leija on helppo nostaa ylös. Veteen meno on vähän ilkeä kivikon vuoksi, mutta sinne se Jaakko paineli leijan kanssa!

 

PYÖRÄLLÄ SAAREN KIERTOON

Vuokrasimme pyörät kaupalta ja polkaisimme matkaan. Kiertelimme polkuja pyörillä ja pysähdyimme tutkimaan paikkoja aina kun mielenkiintoisia katseltavaa tuli vastaan. Niitä tuli, sekä paikkoja että maisemia!

Seikkailimme pyörillä pitkin polkuja. Suosittelen kovasti!
Osa Örön teistä ja poluista on päällystetty mukulakivillä ensimmäisten vuosien aikana kun Örötä piti yllä venäläiset.
Örössä hienoa on korkeuserot. Löytyy näköaloja merelle ja toisaalta myös pitkiä rantoja.
Jaakko, Maku ja Salla ihailevat maisemaa Bengtsärin majakalle päin.

Bengtsärin majakka siintää horisontissa.
Kappale Örön rantaa.
Sotilaskäyttö näkyy saarella ”aika” selkeästi monessa paikassa!

 

Örön suurimman Obuhov-tykin ammus painaa 470kg. Selvisi myös totuus ”Lähtee kuin tykinsuusta”-sananlaskun takana. Ammus matkaa 900 metriä sekunnissa!
Tykkejä varten on varaputkia. Tämä putki on Ranskassa romutetusta sotalaivasta. Ranska lahjoitti yhteensä 12 putkea Suomelle ennen talvisotaa. Ne kuljetettiin Suomeen viljalastin alle piilotettuina ja kaksi putkea päätyi Öröön.

 

Örössä ylämaankarja ja lampaat huoltavat maisemaa syömällä heinikkoa. Karjalle on aitauksensa, jonka läpi luontopolut menevät (ne voi myös kiertää).  Ja siellä nämä otsatukkanaudat sitten odottivat meitä, suoraan polulla. He katsoivat meitä, me katsoimme heitä. Mietimme siinä, että sonneja on enemmän, ne ovat isompia ja niillä on sarvet. Arvoimme juuri, että pitäisikö vain kääntyä takaisin vai mitä tehdään, kun Maku sanoi jotain kovemmalla äänellä ja otsatukkikset siirtyivät ravilla puskiin tsekkailemaan meitä. Uskalsin ihan hetkeksi pysähtyä ja räpsäistä pari kuvaa. Sitten viiletimme eteenpäin!

 

 

ÖRÖN PARHAAT RUOAT

Kävimme Örössä syömässä rannan kahvilassa kaksi kertaa, hotellilla kerran koko illallisen, yhden kerran jälkiruoat ja kaksi kertaa aamupalat. Maistelimme toistemme ruokia ja tällä kokemuksella valitsimme omat suosikkimme. Rannassa kannattaa ehdottomasti syödä lohikeittoa. Se on tajuttoman hyvää! Myönnän, että emme oikein syöneet siellä muuta, koska kaikki halusivat vain lohikeittoa. Lisäksi keitto oli ainakin pääkaupunkilaisen silmissä edullinen, se maksoi vain 7,5e.

Ravintolan puolella valitsimme alkupaloista vahvimmaksi suoritukseksi Lohta kolmella tavalla. Siinä Jaakon lautaselta yritettiin kilvan ryöstää lohirullaa, se oli taivaallista! Pääruokalajeista voiton vei täydellinen yllätys. Nimittäin punajuuripasta! Pöydässä oli päivän kalaa, karitsaa ja lohta kanttarellikastikkeella. Kelpo esityksiä kaikki (kanttiskastike jäi nyt hännille), mutta punajuuripasta oli täysin yli odotusten. Punajuuret oli maukkaita, kastike pehmeää ja sitä oli tarpeeksi, pastat al dente. Ensi kerralla tilaan tätä. Jälkiruoan kruunasi chilisuklaakakku, joka niin ikään oli yksimielisesti parhaan makuinen jälkiruoka raadin mielestä. Suklaakakku on usein ihan ok ja harvoin superhyvää. Nyt se oli superhyvää. Suklaata oli tarpeeksi, kakku oli pehmeää, muttei valunut ja siinä oli makua, sekä suklaata että chiliä.

 

Savulohikeitto! Kuva ei ole maailman paras, mutta keitto on!!
Söimme aamupalan molempina aamuina ravintolassa. Haudutettu kaurapuuro oli tajuttoman hyvää. Muutenkin valikoima oli hyvä ja maittava.
Ravintola on sisältä kauniisti sisustettu. Vanhoja valokuvia on esillä seinillä.

Örön oma olut oli kuulemma erittäin hyvää. Meidän porukalle maistui paremmin tämä kuvan olut.

 

Örö kohteli meitä todella hyvin ja tulemme varmasti uudestaan. Ravintola ja hotelli ovat auki vielä syksylläkin, joten aloimme heti miettiä syysreissua punajuuripasta mielessä. Vahva reissun aloitus!

 

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

 

 

 

 

 

 

Juhannusretki Huskyllä Kotkaan ja kelissä takaisin

No Juhannuksesta on vierähtänyt jo tovi, mutta toisaalta tuntuu, ettei se kesä ole sen jälkeen kunnolla alkanut, joten on aivan ok muistella kesän ensimmäistä kunnon veneretkeä! Olimme saaneet kutsun Kotkaan ystäviemme perinteisille juhannusjuhlille. Heillä on mökki omassa saaressa, joten vähän kutkutteli lähteä matkaan veneellä. Idea oli mielestämme varsin loistava, aina siihen asti, kunnes huomasimme takaisintulokelin näyttävän todella ankealta. Juhannus-sunnuntaina puhaltaisi täysin vastainen tuuli suoraan nokkaan ja kovaa puhaltaisikin. Hetken pohdimme kannattasiko jättää veneily, sillä vastatuuliajelu moottoripaatilla ei ole maailman siisteintä, koirienkaan mielestä. No sitä pohdintaa kesti vain hetken, sillä perjantain lähtöpäivänä aurinko näyttäytyi pilvien välistä ja tottakai pakkasimme tavaramme veneeseen. Tämähän oli hyvä tilaisuus vähän testailla uutta venettäkin, perustelimme toisillemme!

MENOMATKALLA SADETTA JA AURINGON PAISTETTA

Matkan aikana oli auringonpaistetta, vesisadetta, pilveä ja taas auringonpaistetta. Auringon mennessä pilveen oli sen verran kylmä, että laitoimme Huskyn kuomun kokonaan kiinni. Tosiaan, juhannuksena mukaan tuli pakattua kaikki lämpövaatteet. Mukana oli kaikenmaailman kerrastoa ja untuvatakkia!

Kuomun muodostama koppi oli ensimmäistä kertaa käytössä pidemmällä matkalla. Olen aina ollut sitä mieltä, että veneessä pitää olla koppi ja alan lämmetä kuomun muodostamalle hytille! Keulan oven alta pääsee vähän viimaa, jonka tukimme venetyynyllä, ettei tuuli osu suoraan lattialla makoileviin koiriin. Jos tarvittiin ilmaa, avasimme sitten kuomua yläosasta. Jossain vaiheessa meno oli niin mukavaa, että potkaisin kengät pois jalasta ja hengailin veneellä villasukat jalassa. Husky alkoi tuntumaan myös todella tilavalta, siellähän pystyi ihan vaihtamaan paikkaa ajon aikana. Piti käydä tyyppaamassa esimerkiksi takapenkki. Se oli Pipon suosikki, sillä takapenkillä pääsi suoraan syliin istumaan.

 

 

Santahaminan sillan kohdalle satuimme juuri sopivasti sillan auetessa.
Heti vauhdin hiljetessä koirat painelivat keulaan kurkkimaan maisemia.
Alkumatkasta Pipoa vähän jännitti, mutta aika pian se otti jo niin rennosti, että haukotteli makeasti.
Kengät pois jalasta ja rennosti!
Ulkona upea keli…
… ja mantereen päällä pilvimassat. Olimme onnellisesti merellä!
Iloinen kuski!
Takapenkin jengi!

 

TOISESSA SAARESSA

Kuuntelimme loppumatkasta äänikirja-dekkaria ja tulimme perille dekkarin kannalta puoli tuntia liian aikaisin. Jäi juuri selvittämättä kuinka Harry Hole selviää loppuhuipennuksesta… Toisaalta perille päästiin aika sopivasti niihin aikoihin, että saaressa alettiin pohtia ruoan tekoa. Ajoitus osui siis nappiin.

Juhannus-viikonloppu oli juuri niin rento kuin sen kuuluukin olla. Plus ruoka oli taivaallista. Eikä unohdeta uskomatonta vuosituhannen vaihteen diskoa! Kävimme läpi kaikki tuon ajan parhaat biisit ja tanssimuuvit. Tai no parhaat ja parhaat… Hauskaa oli ainakin!

Loimulohi valmistuu saaristomaisemissa. Saunalla pöhisi savustuspönttö. Ei jäänyt nälkä!
Aamupalat syötiin upeissa maisemissa. Kylmä tuuli sattui puhaltamaan saaren toiselta puolelta ja se antoi meille täydellisen rauhallisen ja lämpimän aamupäiväspotin.

Saaren olympialaiset sisälsivät renkaanheittoa. Tässä on menossa ensimmäinen kierros ja Jaakon pisteiden lasku. Kova debatti käytiin siitä osuuko vihreä rengas lakanaan maalattuun renkaaseen vai ei.

Parkkeerasimme Targan kylkeen ja aina kun kävin Huskyssä, Sompa halusi tarkistaa, että eihän jaossa vain ollut hänelle kuuluvia nameja!

Saaren todellinen pomo.

KOTIMATKA

Olimme päättäneet lähteä ajoissa liikenteeseen nousevan tuulen takia. Meille lupailtiin yli 10 m/s tuulia suoraan idästä. Heräsimme kahdeksan jälkeen, hoidimme aamutoimet ja pakkasimme veneen. Haluaisin vielä painottaa, että me tosiaan heräsimme ennen kuin kukaan muu, edes lapset! Se on monen mielestä vähän ihme.

Meillä vaihtui kuskisuunnitelmat lennossa edellisen illan diskossa. Olin luvannut ajaa takaisinpäin, mutta kuin itsekseen Jaakon käteen oli edellisenä iltana etsiytynyt cokis-tölkkejä ja minulle jotain ihan muuta. Oh well, jos tämä sopi Jaakolle, se sopi myös minulle. Kotimatkalla meitä oli kolme, kun myös Väiski hyppäsi kyytiin Helsinkiä kohti.

Olimme edenneet Kotkan Sapokasta noin viisi minuuttia terävässä vasta-aallokossa eteenpäin, Pipo-koira oli ollut pakko ottaa syliin, sillä se ei pitänyt menosta ollenkaan. Eikä se nyt muutenkaan ollut kovin hauskaa. Siinä missä minulla oli syli täynnä koiria, oli Väiskillä vapaat kädet kakkoskartturiksi. Pian löytyikin mielenkiintoisen näköinen sisäväylä, jonne sukelsimme.

MIAMI-RÄMEET

Nyt täytyy sanoa, että osuimme aivan täysin jättipottiin sisäreittivalinnallamme! Emme ole koskaan menneet Suomessa vastaavaa reittiä. Ehkäpä siksi, että olemme retkeilleet valtaosin purjeveneellä, joka karsii vähän mahdollisuuksia. Keskellä kaislikkoa meni kapea ja syvä reitti. Pienellä mielikuvituksella pystyi kuvittelemaan itsensä ajelemaan rämeelle. Reitillä oli kaksi pitkää rämepätkää. (Pakko kutsua niitä rämeiksi, oli sen verran eksoottista!)

Kilpailu! Vapaan vauhdin pätkällä pääsimme ohi, mutta ulkopaikkakuntalaisina noudatimme liian tarkasti nopeusrajoituksia ja hävisimme (ja taidettiin muutenkin keskittyä tällä hitaalla pätkällä kuvaamiseen ja muuhun säätämiseen…!)
Matkan varrella oli niin hieno venevaja, että meinasin pakahtua!
Sisäreittimme päättyi kapeaan siltaan. Tästä ei ihan joka veneellä mennäkään läpi. Putkahdimme ulos Loviisan kohdalla.
Puolivälin tauko makkaraperunoineen, hampurilaisineen ja tankkauksineen hoidettiin Benitas Cafessa.

 

HÖYKYTYS

Tähän mennessä matka olikin ollut aivan supermukavaa retkeilyä. Vähän jo ehti unohtua koko kova tuuli ja sen nostattamat aallot. Mutta eipä unohtunut enää kun päästiin ulos Emäsalon kohdalla. Aallot olivat keränneet voimaa koko kiertoajelumme ajan ja niillä oli korkeutta raatimme yksimielisen arvion mukaan parhaimmillaan 1,5 metriä. Koirat olivat kotiutuneet jalkotilaan ja olimme hankalimman pätkän aivan alussa. Eteen tuli yksi mörköaalloista ja Jaakko himmasi vauhtia pois, jotta emme läsähtäisi aallolta pahasti alas. Seuraava aalto tulikin saman tien ja saimme nokan kautta vähän vettä sisään. Minuutin päästä sama toistui, mutta seuraava aalto oli vieläkin nopeampi ja haukkasimme ihan mukavasti vettä sisään. Ehdin napata koirat syliin ja heitin niiden pedit sivuun, kun vesi syöksyi oven alta hytin puolelle. Sitä oli noin 15 senttiä takapenkin edessä. Ehdin jo hetken miettiä missä äyskäri on, mutta sitten vedenpoistoputket alkoivat hiljalleen viedä vettä pois. Eipä haittaisi jos, myös keulassa olisi omat poistoputket, jolloin vettä tulisi vähemmän sisään.

Okei, meillä olis siis isoa aaltoa ja väärä ajotyyli Huskylle. Olemme yleensä olleet tällä kelissä liikkeellä purjeveneellä, jolla ajaminen tällaisessa aallokossa on tuttua puuhaa. Jaakko lähti kryssimään aallokkoa  enemmän sivusuunnassa ja sen sijaan, että aallonharjalla otettiin vauhtia pois pamahtamisen estämiseksi, lyötiin sitä pieni spurtti lisää. Nokkakin nostettiin ylös. Ja voi morjens miten nätisti Husky toimi! Montaa kertaa odotimme lihakset jäykkänä kunnon pamausta, mutta vene laskeutui todella pehmeästi aallolta alas. Tämä oli sittenkin kelistä huolimatta erittäin positiivinen pätkä ja Huskyn pisteet nousivat, nyt tiesi, että sillä pärjää kovassakin aallokossa!

Emäsalon jälkeen olimme kuin huvipuistoajelun jäljiltä ja siirryimme taas saarien suojaan ajelemaan. Matkaan mahtui vielä pysähdys Karhusaaresssa, jossa kävimme kahvilla. Huikean kiva reissu ja tässä jää vain odottamaan kesän seuraavia venereissuja!

 

 

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]