Siemenien istuttamista ja joutsenia

In Jäätilanne, Kasvimaa, Kevät, Luontobongaus, Puutarha by saaressa

WP_20140309_007 (1)

Siemenet purkkiin – puutarhasekoilu alkaa!

Filosofiani puutarhanhoidon suhteen on sellainen, että kaikkea voi kokeilla, eikä se ole niin vakavaa jos aina ei onnistu.Tällä menetelmällä istutin viime kesänä takapihalle valtavalla innolla lempimarjojani punaherukkaa ja karviaismarjaa. Paikka oli mielestäni mitä mainioin, aurinkoa ja mehevää & hiekkaisaa multaa. Little did I know… Syysmyrskyt nostivat veden niin korkealle, että iso osa takapihasta muuttui vesilätäköksi ja pakkasten tullen luistinradaksi. Niinpä marjapuskani ovat talvehtineet niin sanotusti syväjäässä.

Kävin hakemassa siemeniä K-Raudasta ja nappasin mukaan vähän kaikenlaista. Koska olen näissä puutarhahommissa aika poropeukalo, niin luotan netin apuun. Istutusaikataulusta huomasin, että myöhässä ollaan esimerkiksi mansikoiden ja paprikan kanssa. No helmikuu oli vielä 9 päivää sitten, joten ehkä nämä tästä. En löytänyt ihan kaikkia haluamiani juttuja kaupasta ja kotiin tultuani törmäsin netin siemenkauppaan. Sieltä löytyy todella kaikkea!

Saaren edellinen asukas jätti tänne aika paljon erilaisia tavaroita, joten vajassa käyminen on aina vähän aarteenetsintäseikkailu. Tällä kertaa sieltä löytyi pino saviruukkuja, puutarhamultaa sekä juuri sopiva puutarhalapio. Tänään sain multiin amppelitomaatin. (Halusin pensastomaattia, mutta sitä ei ollut kaupassa. Ai miksi juuri pensastomaattia? No siksi, että puolituttu facessa laittoi sitä eilen itämään ja käsitykseni mukaan hän tietää kaiken puutarhasta.) Vääränlaisen tomaatin lisäksi paprika ja kuukausimansikka pääsivät ruukkuihin. Paprikan ja tomaatin elinkaaren kanssa olen vähän skeptinen, minulla ei ole kasvihuonetta. No, mansikan luulisi kuitenkin säilyvän hengissä.

WP_20140309_029

Jäätilanne

Pari päivää on tuullut todella kovaa ja ilmeisesti se on saanut vedet liikkeelle. Rannoilla on ollut jo jonkin aikaa pieniä reikiä, mutta nyt niitä on tullut reippaasti lisää ja avovettäkin näkyy. Rei’istä näkee kuinka vesi pumppaa niiden läpi jään päälle ja takaisin, aaltojen tahdissa. Jännittää kun ei ole oikein kokemusta jäiden lähdöstä, miten nopeasti jää heikkenee?

WP_20140309_036

Kävimme testaamassa vaihtoehtoista reittiä naapurin tontilta, jonka läpi olemme saaneet luvan kulkea. Siellä näytti rantajää huonommalta kuin meillä. Jaakko kävi testaamassa jään kestoa laiturin päästä ja se kesti vallan mainiosti. Jotenkin hurjaa, että vieressä on avovesi ja metrin päässä 5 cm paksu jää kannattaa.

WP_20140309_038

Laiturin päässä jää kestää…

Joutsenet

Päivän luontobongaus on joutsen, joita lensi kolme kappaletta mökin edestä ennen pimeän tuloa. Yksi jäi vastarannan avoveteen hengailemaan. Aikamoista, en tajunnut, että ne palaavat jo näin aikaisin.

WP_20140309_057

Iltavaloa

0