Noin pääsääntöisesti on todella kiva seurata luonnossa tapahtuvia juttuja, kuten eläinten touhuja tai auringon nousuja. Mutta siinä vaiheessa, kun nämä ilmiöt uhkaavat kasvimaatani, niin silloin mennään rajan yli! Vaikkapa myyrät. Ei minulla periaatetasolla ollut mitään niitä vastaan, kunnes ensimmäisenä kasvimaa-kesänäni nostin syksyllä muutamia ensimmäisiä porkkanoita ja niistä oli jokaisesta nakerrettu pieni pala pois. Kävin välittömästi Bauhausissa ostamassa 10 loukkua ja viritin ne kasvimaan ympärille. Peurojen vierailun jälkeen kävimme öisellä karkotusreissulla koiran kanssa, tosin emme kyllä nähneet peuroista vilaustakaan.
Mutta nyt minulla on astetta juonikkaampi vierailija. Tai ainakin massavampi. Nimittäin merivesi on päätänyt pistää ranttaliksi takapihan lisäksi myös kasvimaallani.
Tulin eilen illalla kotiin työkaverin glögi-illasta ja kovin tuuli oli jo laantunut. Jo mantereen päässä näki, että vesi oli aika korkealla. Kotona sen sitten huomasi kunnolla, kun lähdimme koirien kanssa kiertämään tonttia, joka oli jonkin verrankin pienempi kuin aikaisemmin. Onneksi olin kotona jo ennen kymmentä, sillä pääsin heti pelastelemaan erilaisia tavaroita pitkin tonttia. Sanomattakin lienee selvää, että Jaakko oli taas poissa, kun piti kahlailla meressä hakemassa tavaroita turvaan. En käsite, miten hän onnistuu ajoittamaan nämä poisttaolot näin kätevästi!
Kivisilta pikkusaareen oli hävinnyt kokonaan veden alle.Alan ymmärtää miksi salaattipaatin takalaidassa ei tänä vuonna millään kasvanut salaatti. Luulenpa, että maa on hieman suolaantunut…Kasvilaatikot olivat käytännössä veden täyttämiä… Vasemmalla takana olevassa lavassa on kolme lavankaulusta päällekkäin, joten sitä laatikkoa vesi ei aivan peittänyt. Muut lilluivat merivedessä. aamulla selvisi, että merivesi oli vienyt mukanaan osan mullasta ja luulenpa, että syyskylvö ei mennyt ihan nappiin… Kuvassa on siis kuusi kasvilavaa!Aamulla vesi oli jo laskenut. Korkeuseron näkee veden rannalle tuomista kaisloista.Takapihasta saisi nyt jäädytettyä upean luistinradan!Koirat olivat mukana tutkimusretkellä.Vaikka vesi oli jo laskenut niin, että kasvilavojen ylimmät laatikot olivat näkyvillä, vaikutti silti siltä kuin minulla olisi kasvimaa merellä.
Huomenna pitäisi alkaa toinen rivakka tuulenpuuska, joka nostaa meriveden ennusteen mukaan aivan yhtä korkealle, katsotaan!
No kyllä nyt omenapuu pitää saaressa olla! Ilmoitin Jaakolle, että ostan omenapuun. Tai siis kaksi, koska omenapuu tarvitsee aina kaverin sadon tekemiseen.
Tähän minä istuttaisin pari hedelmäpuuta. Vadelmat vain pois ja takana oleva luumukin pääsee hengittämään ja seurakseen muutaman kaverin.
PUUTARHAPÄIVÄT
Lähdimme ystäväni Tiinan kanssa Marketanpuiston puutarhapäiville. Tiina katseli kivikkokasveja sekä inspiraatiota puutarhaan. Minä katselin omenapuita (ja kahvilan korvapuusteja). Hedelmäpuut olivat alennuksessa, joten laskeskelin, että on suorastaan kannattavaa ostaa useampi. Kolme omenapuuta sekä luumupuun. Puutarhapäivien päätteeksi pakkasin neljä puuta Fiatiin ja istuin etupenkillä lehtien lomassa tekstailemassa Jaakolle. Kun ystäväni oli startannut auton ja lähtenyt ajamaan, minuun iski puuhinku. Juoksin äkkiä takaisin myymälään ja ostin vielä kaksi päärynäpuuta. No niin puita oli nyt sitten kuusi, eikä kaksi.
Villivadelmat on parturoitu ja mallasin astiataimia erilaisiin järjestyksiin. Välissä raahasin aina Jaakon antamaan ”mielipiteitään” ja jos ne olivat vääränlaisia (lähinnä koskien puiden sijaintia), selitin että hän ei tajua hedelmäpuista mitään.Pikkukoiraa ei meidän puutarhakinastelut kiinnosta, kunhan herneenpalkoja on sopivasti tarjolla, on kaikki hyvin.
LÖYTÖJÄ BAUHAUSISTA
Olin lähdössä pikkukoiran kanssa koiranäyttelyyn eräänä lauantai-aamuna ja päätin menomatkalla hakea Bauhausista multaa uusia puitani varten. Ai mitä näenkään, poistotori!! Torin ohi ajaessani ehdin nähdä, että myyntilavalla oli puita ja pensaita. Parkkeerasin nopeasti ja ihan vain vähän päätin vilkaista mitähän sieltä löytyy… Tuloksena kolme omenapuuta ja 10 tyrnimarjapensasta. En voinut olla ostamatta noita puita, ne maksoivat kolme euroa kappale! Sen verran järkeä oli kuitenkin päässä, että annoin kaksi koirani kasvattajalle. Nyt niitä uusia puita oli sitten seisemän.
MAAKUNTAMATKAILUA
Vielä senkään jälkeen, kun kaksi omenapuuta oli muuttunut seitsemäksi hedelmäpuuksi, Jaakko ei tajunnut mitä tapahtuu. Sattui nimittäin niin, että olimme Raumalla ja Prisman pihassa oli iso kyltti ”Pihapuut ja -pensaat -50%”. Minä katsoin Jaakkoa mahdollisimman viattomasti ja kysyin, että voisimmeko käydä katsomassa, jos siellä olisi jotakin ”järkevää”. Lopputuloksena survoimme autoon omenapuun ja kaksi kirsikkapuuta. Ajelimme tutuksi tulleessa viherautossa kohti kotia muutaman tunnin ajomatkan.
LOPPUTULOS
Jos joku pysyi laskuissa, niin minulla on nyt 11 hedelmäpuuta. Viisi omenaa (Punakaneli x 2, Huvitus, Mio ja Moskovan päärynäomena), kaksi luumua (Sinikka ja Victoria), kaksi päärynää (Pepi ja Aune) kaksi kirsikkaa (Suklaakirsikka ja Latvian matala). Osaan puiden lajit ulkoa ja joka kerta, kun näen Victorian, mietin että pitääkö hän Sinikka-luumukaveriaan tosi maalaisena. Ja mitä enemmän olen opiskellut netistä hedelmäpuista, sen paremmin olen ymmärtänyt minkälaisia omenapuita pitäisi olla. Esimerkiksi minulla ei ole YHTÄÄN talviomenaa! Niin ja olen juuri saanut selville, että myös persikkapuu voi kasvaa Suomessa!
ISTUTUS
Ehkä olisin harkinnut puiden määrää hieman, jos olisin sisäistänyt kaivuutyön määrän etukäteen. Ensin jaksoin kaivaa puille huiman isot kuopat ja laittaa pieteetillä Kekkilää. Loppua kohden kuopat pieneni ja Kekkilän määrä väheni. Sitä sai nimittäin raahata todella antaumuksella Busterilla saareen. Kaivaessa huomasin tuntevani sympatiaa ojankaivajia kohtaan (silloin kun se oli lapiotouhua), kivisen maan kaivaminen kävi urheilusta!
Oikeasti minulta loppui jo istutuspaikatkin. Kirsikat ja Moskovan päärynäomenat yritin kaivaa maahan, kun lapio osui kallioon. Ihan sama mihin kaivoi, tuli 15 sentin kuluttua vastaan kallio. Niinpä rakensin niille hillittömät keot, sillä muualla oli sitten jo aivan liian vähän valoa. Kun tuli noita puita vähän enemmän kuin aluksi ajattelin. Todella tyylikkään näköistä, may I say! (Eli ei ole.)
No, nyt tuli panostettua määrään. Ehkä joku näistä puista selviää myyrien hampaista!
Meillä on paljon myyriä ja tontilla olleet omenapuut on myyrä syönyt aina pois. Laitoin istutuksen yhteydessä juuripaakun ympärille myyräverkon noin 30 sentin syvyyteen. Taustalla syreenipensasta, jota raivasin puiden tieltä pois ja katteena hyvän tuoksuista syreenihaketta.
Olin jo muutaman kerran vihjaillut Jaakolle, että yksi kuusi pitäisi kaataa minun istutusteni tieltä, mutta mitään ei tapahtunut. Toisaalta Jaakko on paljon töissä ja kun ei ole, niin kaikkea muuta yhteistä hommaa on niin älyttömästi. Lopulta päätin, etten vaivaa Jaakkoa enää yhdellä kuusella, vaan kaadan sen ihan itse.
No se moottorisaha. Miksi siinä ei ole nappia, jolla sen saisi päälle? Ei vaan pitää nykiä jostain narusta, josta vetämällä 90% kerroista ei tapahdu mitään ja 5%:n kohdalla naru jää jotenkin jumiin. Näin itseni kiroilemassa moottorisahan kanssa ja mahdollisesti myöskin sekoilemassa sen verran, että päädin tukeutua vanhanaikaisiin menetelmiin ihan yleisen turvallisuuden vuoksi. Kuusi oli halkaisijaltaan alle 20 senttiä, joten arvioin kaatourakan olevan lähes helppo nakki. (Niin siis, tosiaan, moottorisaha on löytynyt! Se oli kuin olikin varastossa, jonka olimme omasta mielestämme tarkistaneet ihan todella hyvin. Tietty.)
Nappasin varastosta pari sahaa ja päätin, että jommalla kummalla homma hoituisi. Ensin sahasin kuusen alaoksat pois, että ylipäätään pääsin sahausalueelle. Tässä vaiheessa tuli jo niin turkasen hiki, että harmitti, etten ollut laittanut Polarin sykemittaria päälle. Olisin voinut sitten elvistellä sekä puunkaadolla että urheilusuorituksella.
Tein oikeaoppisen loven sille puolelle, mihin halusin kuusen kaatuvan. Katsokaa nyt tuota ensimmäistä kuvaa. Kuusi-parka näyttää aivan metsän menninkäiseltä. Oksan tyngästä on tullut silmä ja lovi on huutava suu. Voi kuusi-parkaa. Pahoittelin sille kovasti ja vähän sydäntä särki, sillä tämä oli oikein nätti kuusi. Mutta minun kirsikkapuuni tarvitsi tilaa ja valoa.
Loven tekemisen jälkeen olin vasta pikkumatkassa puun kaadon kanssa. Yllättävän pitkään sai puuta sahata, että se antoi periksi ja lähti kaatumaan. Vähän sitä sai kallistettua ja laitoin kiilan sahausuraan, ettei saha jäisi jumiin puuhun. Muutaman hikipisaran jälkeen kuusi antoi periksi ja kellahti pihamaalle. Pikku-kuusikuusinen. Lupasin muistella sitä hyvällä kirsikoita syödessä (ja takan äärellä).
Paras saha ikinä! (Ei meillä kyllä muita sahoja olekaan, paitsi ihan ruosteisia, joten vertailukohdat on vähän vähissä.)Suklaakirsikka istutettu! Miettikää… Suklaa kirsikka, jossa maistuu myös aavistus mantelia. En malttaisi yhtään odottaa sitä sataa, vuotta, että satoa saadaan.
Viime viikonloppuna sain mahtavan yllätyksen! Olin miettinyt jo aiemmin, että menestyisiköhän tyrni meidän rantakivikoissa kurtturuusun tilalla. Katselin jopa tyrnin taimia kaupoissa, mutta parikymppiä maksavat pensaat ovat jääneet kaupan hyllyyn. Niinpä minulla oli hymy korvissa, kun sain yllättäen tuliaisen suoraan Kaskisista meren rannalta. Sieltä tuli pieniä tyrnin alkuja! Yhdessä oli kovasti marjoja ja muut olivat sitten pienempiä.
Oksat odottelivat istutusta pari päivää vedessä kattilassa.
Valitsin istutuspaikaksi meidän tontin kaakkois-kulman, koska siihen paistaisi mukavasti aamuaurinko. Tyrni saattaisi kaivata vähän enemmänkin valoa, mutta tämä sai nyt kelvata.
Tähän pusikkoon päädyin istutushommiin. Aseina lapio ja oksasakset ruusujen leikkaamiseen. Taidan juuri kovasti selittää Jaakolle jotain auringosta. Tuolta oksasaksien suunnalta se nousee.Etulalalla aivan millipikkuinen tyrni, taka-alalla joukon isoin oksa.
Saimme lahjaksi myös pikkuämpärillisen poimittuja tyrnejä! Kävin istuttamisen jälkeen poimimassa tuosta oksasta tyrnit aamupalaan ja osasin sen jälkeen arvostaa vielä enemmän lahjatyrnejä. Poimiminen ei ollut mitään maailman siisteintä hommaa ja onnistuin jotenkin liiskaamaan osan marjoista. Liiskattu tai ei, tyrni maistui aamusmoothiessa todella hyvältä. Olen pitänyt sitä vähän liiankin kirpeänä marjana, mutta banaanin ja smoothiehedelmä-pakastepussin kanssa siitä tuli mukavan aurinkoinen ja virkistävä aamupala!
Olimme koko jengi poissa kotoa kolme päivää ja minä vähän pidempään. Kun sunnuntaina tulin kotiin, oli vadelmapensaat alkaneet punoittaa ihan kunnolla! Sateisesta kesästä ei varmaan muuten ole ollut iloa kenellekään, mutta vadelmat ovat tykänneet. Kahtena aikaisempana kesänä ne eivät ole tehneet muuta kuin muutaman pienen ja kuivan marjan.
Oli pakko juosta kipon kanssa marjapuskiin keräämään herkkuvälipalaa. En ollut paikalla ensimmäisenä. Vadelmien välissä heinä oli painunut lakoon, aivan kuin joku olisi nukkunut vadelmien suojaamassa pedissä. Aavistelin sarviniekkaa ja sain varmistuksen, kun huomasin että luumupuumme oli kärsinyt vahinkoja. Nuoren puun kuori oli pahoin kärsinyt peuran merkatessa reviiriään siihen sarvilla hinkaten. Pahus! Peurat uivat ilmeisesti öisin saarelle mantereelta ja lähtevät sitten aikaisin pois. Näimme peuran kesäkuun lopussa lähellä pihaamme, kun tulimme yöllä kotiin pitkältä purjehdusmatkaltamme ja kiersimme tekemässä tupatarkastusta. Peurat ovat syöneet naapuriemme puutarhoista vaikka kuinka paljon kukkia ja pilanneet nuoria taimia irrottamalla niiden kuorta sarvillaan. Aikaisemmin ne eivät ole tulleet meille asti. Keksin siihen vain kaksi syytä, joko naapuriemme upeat puutarhat ovat niin herkullisia, ettei ole ollut tarvetta kävellä meille asti tai sitten koira on saanut ne varuilleen. Ja heti kun olemme poissa, alkavat peurat hyppiä pensaissa.
No, ei minulla ole mitään bambeja vastaan. Mutta sitten kun ne tulevat sarvistelemaan minun luumupuutani, niin hermo menee. Poimin vadelmia pakasterasioihin ja mietin peuroja ja näin jo sieluni silmin niiden popsivan suihinsa minun kasvimaan tämän vuoden pikkuiset antimet. Keräsin kolme pientä rasiaa vadelmia, joista kaksi laitoin kaksi pakkaseen. Kirjoitin niiden päälle reteästi ”Syksy 2015, Vadelmia”. Ihan niin kuin pakkasessani olisi muita kuin pirkka-pusseissa olevia mustikoita tai että vadelmat voisivat olla esimerkiksi keväältä. Sitten suunnitelma oli valmis ja laitoin kellon soimaan puoli viideltä. Tekisin peuraväijytyksen.
Rasioita oli vielä kolmaskin! Näin montaa itsepoimittua vadelmaa en ole nähnyt kotoa muuton jälkeen!Vadelmista tuli erittäin herkullinen aamupala. Banaania, hunajamelonia ja reilusti vadelmia. Naaam!
Ihan lievästi pöpperöisenä heräsin keskellä yötä hirveään kännykän mekastukseen ja hetken ihmeteltyäni muistin peuraväijytyksen. Seuraavaksi menin herättämään vähintään yhtä unista koiraa, joka oli sitä mieltä, että olen päästäni vialla. Se kuitenkin piristyi huomattavasti minua nopeammin ja katseli ihmeissään, kun laitoin sen remmiin. Ai miksi remmi? No, puoli viiden aikaan yöllä on todella hiljaista. Meri oli aivan tyyni ja kaikki tuntuu olevan liikkumatta paikallaan. Kuvittelin mielessäni, kuinka koira huomaisi peuran ja lähtisi borderterrierimäiseen tapaan hirveällä huudolla peuran perään ajaen sen saaren läpi (todennäköisesti muutaman naapurin upean kukkaistutuksen kautta) pelästyttäen peuran lisäksi kaikki saaren ja puolen Suvisaaristoa asukkaat.
Joku voisi miettiä ajaako noin pieni koira peuraa. Kyllä se ajaa. Äitini oli joskus marjastamassa kahden koiramme kanssa metsässä, kun koirat bongasivat hirviä. Ne lähtivät ajamaan paria hirveä pitkin metsää ja haukusta äiti pystyi kuuntelemaan missä ne kulkivat. Kohta haukku alkoi uhkaavasti lähestyä ja hirvet tietenkin haukun edellä. Äiti oli juossut äkkiä ison kiven taakse piiloon ja kohta hänen edestään juoksi hirvet ja perässä koirat. Joten siksi remmi, ihan vain varmuuden vuoksi.
Lähdimme jännittyneinä ulos ja ensimmäisenä vadelmikkoon. Peura on kai aika varovainen, joten arvelin sen oikeasti heränneen jo kännykän soittoääneen ja häipyneen, jos se sinä yönä olisi edes ollut vierailulla. Kiersimme koko pihan, kasvimaan ja rantapolut, mutta emme nähneet peuroja. Sen sijaan näimme kauniin lupauksen puolen tunnin päästä tapahtuvasta auringon noususta ja nautimme aamuhetken hiljaisuudesta.
Lähdimme jatkamaan Anegadalta kohti muita BVI:n saaria. Olimme lueskelleet opaskirjoja ja yritimme päättää mikä olisi paras kohde. Ei muuten ollut helppoa, sillä paikat kuulostivat toinen toistaan hienommille! Voittajaksi arpoutui Marine Cay, joka on pikkuinen saari Tortolan itä-osassa. Tulimme mestoille melko myöhään ja lähdimme ajoissa aamulla, mutta kävimme kiertämässä saaren. Täysin käsittämättömästi saarella on iso vaatekauppa. Ilmeisesti mesta on niin suosittu, että siellä käy sitten tarpeeksi asiakkaita vaatekaupan ylläpitoon. Kävimme oikeassa suihkussa, josta tuli lämmintä vettä. Suihkussa pyöri niin paljon moskiittoja, että jos kolmen minuutin aikaraja veden tulossa (hinta 2 dollaria/3 minuuttia) ei saanut suihkuttelijaan vauhtia, niin moskiitot saivat!
Saaressa on ravintolat ja pikkuhotelli sekä kauppa. Aikka pittoreski ympäristö.Marine Caylla käytiin rentoutumassa ja suppailemassa. Tietenkin Jaakolle ja Sallalle tuli saaren kiertokilpailu. Tasapeli!Marine Cayn viereinen Scrub Island oli todella hieno mesta. Mutta vaikka hieno olikin, löytyi pienestä saaresta monta kesken jäänyttä loma-asuntoa. Tähän suunnittelimme oman kämppämme.
Peter Islandilla vierailimme kahteen otteeseen. Söimme Peter Islandilla myös täydelliset jälkiruoat. Saba Rockilla väliin jääneet suklaakakut harmittivat niin paljon, että päätimme testata viereisen lahden luksus-resortin jälkkäritarjonnan. Illallisen söimme veneellä, koska paikan hinnoittelu oli sellainen, että ei todellakaan tarvinnut syödä koko ateriaa resortilla. Suklaakakut olivat todella hyvät, juustokakut menetteli ja Irish Coffeeta ei vain osata Karibialla tehdä. Mutta suklaakakku oli niin hyvää, että minua ei haittaa, että Jaakon juustokakku ei ollut ihan ässää!
Jost Van Dykellä kävimme kolmessa satamassa. Ensin Sandy Islandilla snorklaamassa ja Jaakko pääsi kiteilemään. Yöksi siirryimme Diamond Cayhin aivan Sandy Islandin viereen. Kävimme katsomassa paikallisen nähtävyyden, The Bubly Poolin, jonka hienoin anti oli itse nähtävyyden sijaan perille vievä kaunis polku ja ihanat kilipukit! Karibialla kasvisten syönti on meillä vähentynyt ihan merkittävästi, koska niitä on vaikea saada tuoreena ja kohtuullisen hintaisina. Ravintoloissa salaatin ottaminen on aina riski, sillä pöytään voi tulla myös jokin erikoisviritelmä. Mutta Jost Van Dykellä söin reissun varmaan parhaan salaatin! Siinä oli tarpeeksi tuoreita salaatteja ja päällä aivan taivaallinen sekoitus punajuurta, saksanpähkinää, sinihomejuustoa ja vielä jotain kastiketta. Voi morjens! Ja jos Peter Islandin suklaakakku oli hyvää, niin täällä se oli vielä parempaa. Ja hintakin vain puolet.
”If in doubt, don’t go out!” Aivan mahtavia kieltoja löytyi milloin mistäkin asiasta.Jaakko leijalautaili Sandy Islandilla ja kävi välillä pysähtymässä veneellä juttelemassa.Pikkuiset kilipukit polun varrella. Koko Jost Van Dyken saari oli täynnä pikkukilejä.
Emme kuitenkaan jääneet yöksi Jost Van Dykelle, vaan lähdimme iltapäivällä kohti uutta kohdetta. Emme vain vielä tienneet mikä se olisi, koska kaikki BVI:n saaret vain kuulosti niin hyvältä! Arpa osui Norman Islandiin. Norman Islandilla oli todella hyvää snorkkelointia kahdessakin kohteessa. Jaakko on nimennyt koko reissun parhaaksi snorkkelointispotiksi Norman Islandin luolat. Siis todella, luolissa pystyi snorklaamaan ja jos sukelsi yhden kohdan läpi, pääsi pienelle, suojaiselle paratiisirannalle. Kalojakin oli riittämiin.
Hienoja kämppiä purjehdusmatkan varrella. Tämän tontilla oli myynnissä-lappu ja kävimme heti netissä katsomassa paljonko maksaa. Arvatkaa! Ihan vain 25 miljoonalla (USD) tämän saa omakseen…Norman Islandilla oli myös BVI:n parhaat lenkkipolut. Upeat maisemat ja hyvä pohja.
JOSKUS ON VAIKEA LÖYTÄÄ ANKKUROINTIPAIKKAA…
Purjehdimme Cooper Islandille tarkoituksenamme ottaa sieltä poiju ja viettää yö suositussa paikassa. Sepä ei onnistunutkaan. Kaikki poijut oli varattu ja ankkurointitilaa ei ollut. Ja jos olikin, oli vettä alla yli 20 metriä. Eipä onnistunut yöksi jääminen. Kävimme kurkkaamassa nurkan taakse pienempään lahteen, mutta totesimme sen olevan niin rullaava, että ei ollut mahdollisuuksia jäädä paikalle. Painelimme seuraavaan saareen, Salt Islandiin, josta satamakirjassakin sanottiin, ettei se ole paras paikka ankkuroinnille. No eipä ollut. Oli todella syvää ja sitten matalan kohdalla liian matala tuli nopeasti. Sen lisäksi lahteen pääsi kova tuuli, joten ankkurointi siellä ei kiinnostanut. Ja taas menimme nurkan taakse ottaaksemme poijun seuraavasta lahdesta. Onnistui hyvin, tarkistimme poijun pitävyyden ja olimme tyytyväisiä. Kunnes joku katsoi mitä poijussa lukee: ”Only for day use!”. No voihan…. Kello lähenteli jo viittä ja alkoi hämärtyä. Vielä kerran irrotimme itsemme ja vaihdoimme paikkaa. Nyt tutulle Peter Islandille. Sieltä löytyi yksi poiju, josta puuttui mooring-naru, mutta laitoimme itsemme poijun metallilenkkiin kiinni. Naapuriveneestä hurrattiin, mitä jäimme vähän ihmettelemään. Selvisi että moni oli käynyt yrittämässä kiinnittymistä, mutta kun olisi pitänyt laittaa köydet kiinni hieman normaalista eroavalla tavalla tai saada poijun metallilenkki kiinni haalla, olivat luovuttaneet. Hyvä meille!
Sallan vuoro nauttia purjehduksesta. Normaalisti Maku ja Salla olivat jatkuvasti ratissa tai köysissä. Mikä tarkoitti ihanaa rentoutusta minulle!!
MS RHONE – HYLKYÄ KATSELEMASSA
Sallan ja Makun kotiinlähtöpäivä oli käsillä, mutta ehdimme vielä snorklailemaan kahteen paikkaan. Jälkimmäinen oli MS Rhonen hylky. Rhone haaksirikkoutui 1867 ja katkesi kahteen osaan. Sen takaosa oli 9 metrin syvyydessä rannan läheisyydessä, joten sen pystyi näkemään hyvin snorklaillessa. Laiva oli tietenkin jo hajonnut aika pieniin osiin ja sen kappaleita näkyi isommalla alueella. Mutta peräosasta oli paikallaan jättimäinen potkuri ja osa peräsinlapaa. Lopusta puutavarasta pystyi kuvittelemaan laivan muodon. Jos vielä vähän muisteli Rhonen tarinaa siinä meren hiljaisuuden ympäröimänä, saattoi tunnelma olla jopa aavemainen. Rhonen oli yllättänyt hurrikaani, jota ei silloisen tiedon mukaan olisi pitänyt Karibialla olla lokakuussa. Laivalla oli toistasataa matkustajaa, jotka olivat tavan mukaan sidottu sänkyihin myrskyn ajaksi. Tarkoituksena oli estää loukkaantuminen laivan kallistellessa. Kuulostaa täysin järjettömältä. Rhone veikin mukanaan lähes kaikki matkustajansa meren syvyyksiin. Hylky sijaitsee noin sadan metrin päästä rannasta. Ehkä sen olisi joku pystynyt uimaan, ehkä ei.
LENTOKENTÄLLE
Rhonen hylyn katselun jälkeen kävimme vielä Cooper Islandilla välipalalla ja snorklailemassa. Jaakko näki meressä niin isoja kaloja, että onneksi minä en nähnyt niitä. Olivat lähteneet lipettiin, kun olivat havainneet Jaakon. Vaikea sanoa mikä niiden todellinen koko oli, mutta kuvaillessa kädet kyllä levisivät ´niin leveälle, kuin mahdollista. Siirsimme veneen vielä Marine Cayhin ja kävimme Scrub Islandilla ns. viimeisillä hampurilaisilla. Scrub Island on todella hieno resortti, mutta siellä on kohtuullisen hintainen lounas. Lisäksi sen kaupasta saa Lindtin tummaa minttusuklaata. Sanomattakin lienee selvää, että olen hakenut niitä sieltä muutamia kappaleita (koko Karibialta en ole aiemmin löytänyt juuri tuota suklaata).
Lopulta tuli Sallan ja Makun aika lähteä koneelle. Tämä on kyllä tasan ensimmäinen kerta, kun viemme ketään lentokentälle kumiveneellä. Mutta tosiaan, menimme kumiveneellä ensin vartin Trellis Bayhin ja siitä kannoimme laukkuja 300 metriä lentokentälle. Aikamoisen mahtava sijainti!
