Neljä ja puoli astetta pakkasta! Olin niin tuudittautunut kevään tuloon, että vaikka tiesin yöpakkasten tulevan, en oikeasti halunnut uskoa ennustuksia. Meillä yöllä hiipineen pakkasen tuntee siitä, että niin kutsuttu alta/ikkunoista tuulettuva asuntomme kylmenee yön aikana ja aamulla herätessä on suhteellisen viileää. Patterimme eivät siis todellakaan sisällä mitään kunnollisia termostaatteja, jotka ottaisivat huomioon sisäilman lämpötilan. Ne tohottivat kolmosella koko ajan, vähät välittäen siitä, että lämmintä oli 17 astetta kun hiippailin sängystä ylös.
Myös meri oli jäässä, kokonaan. Edellisen päivän avoimet kohdat olivat nyt puolen sentin jäässä, mikä menee veneellä rikki aivan heittämällä. Mutta henkisesti olisin valmis jo katsomaan avovesiä!
Ilta piristää jäätilanteen suhteen
Palaamme töistä kotiin ja meidän pikkulahdesta on kadonnut kaikki jäät. Heittelemme yläfemmoja innoissamme! Jaakko päätti lähteä sataman suuntaan katsomaan, jos jää olisi heikennyt sen verran, että voisimme käyttää oikeaa satamaa ja unohtaa kaikenlaiset kahluuhommat. No ei toivoakaan helposta etenemisestä. Satamaan kyllä pääsee, mutta tolkuttoman vaivan kanssa.
Aurinko pilkahtaa pilvien takaa kun ajelemme kotiin!
Jaakko kävi irrottamassa ison jäälautan Busterilla. Isäni sanoin: ”Juu, eihän tuossa jään särkemisessä mitän järkeä ole, mutta se on vaan niin KIVAA!”.
Tässäkään kuvassa ei ole oikein mitään järkeä, mutta ei ole meidän koirissakaan. Kun rannan lähellä menee vene tai lintu taikka mikä vaan, alkaa hirveä huuto ja säntäily edes takaisin. Harmaaparta ei puolisskaaan tapauksista enää taida tietää mille huudetaan, mutta sen mielestä lieneekin parasta vain aiheuttaa kalabaliikkia. Se on tippunut kiihdyksissään mereen kaksi kertaa laiturilta, kerran veneestä ja muutamia kertoja lipsahtanut liukkaalta kalliolta veteen rantasekoiluissa.
Homma rauhoittuu ja pikkukoira pääsee Jaakon kyydissä laiturille. Harmaaparta ei veneilystä isommin välitä.