Tätä päivää en kyllä nähnyt tulevan. Minä postaan mönkkärikuvia. Ja vielä tarkennettuna, postaan mönkkärikuvia, joissa olen itse kuskina! Mutta näillä mennään… Joskus sitä löytää itsestään ihan uusia puolia.
Ihan ensimmäiseksi testasimme mönkkärin työkykyjä. Unelmamme oli ajaa jäälle mukava pikku retkiluistelurata. Olimme aloittaneet sen ajamisen jo eilen illalla, mutta esiin tullut jää oli kyllä aivan luokatonta retkiluisteluun. Eikä se ollut yhtään parempaa tänäänkään ilman lämmettyä. Eilen illalla ajoimme rinkulaa jäälle ja ajettiin yhteen melko sulaan kohtaan. Pakko sanoa, että vähän pisti jännittämään, vaikka jää olikin tullut mitattua. Olin valmiia loikkaamaan mönkijän kyydistä tiikerinloikalla pois, jos kuulisin räsähtelyä. Ei tarvinnut loikata.
KYPÄRÄ PÄÄHÄN
On olemassa pikkumahdollisuus, että ajoin eilen ilman kypärää. Joten tänään asia piti korjata. Luin nimittäin illalla vähän onnettomuustilastoja ja kävi selväksi, että olisi syytä pitää pollasta kiinni. Vaikka en olekaan 44-65 -vuotias mies, joka ajaa mönkijän humalassa kyljelleen, mikä oli useimmiten toteutunut onnettumuusskenaario. Kävimme ostamassa kypärän ja pitkän sovittelun jälkeen löysimme sellaisen, joka puristaa posket hamsterimallisiksi. Eli tarpeeksi tiukan. Mielestäni näytän joltain pelin droidilta tuo päässä. Mutta hei, tosi style!
Tänään uskalsin ottaa vähän jo vauhtia. Ehdin huomata, että mittari käväisi seitsemässäkympissä ja sitten meni sisu kaulaan. Hyviä sudituksia sai aikaan pienemmässäkin vauhdissa. Hyvin kyllä kulki CF Moto umpihangessa nelivedolla (sitten kun tajusin laittaa sen päälle). Mutta toisaalta takavedolla tuli parhaat pyörylät!
JÄÄTIE
Emme aivan täysin keskittyneet rälläämiseen, vaan teimme tosiaan pikkuisen jääreitin valmiiksi ja eilen tyhjäsimme oman luistinratamme. Se oli pääasiassa hyvässä kunnossa. Jäätien oli jo löytänyt muutkin, sillä tieltä löytyi iltasella koiran ja hiihtäjien jälkiä. Yksi koiranulkoiluttaja kysyikin meiltä olemmeko tehneet reitin ja näytti kovasti peukkua. Teimme reitille liittymän rantaan, josta lenkkeilijöitä jäälle.