Rakennuslupa

In Rakentaminen by saaressa

Nyt se on virallista, meillä on rakennuslupa ja aloituskokoukset on pidetty! Olemme viihtyneet pikkuruisessa mummonmökissä kolme vuotta ja viihdymme vielä pitkään tästä eteenpäinkin, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntumaan, että voisi sitä olla vähän enemmänkin tilaa ja vaikka joku erillinen huonekin. Jaakko aloitti piirtämisen ja minä kommentoin. Uusiksi meni monet kerrat, mutta lopulta löytyi hyvä malli ja sen kanssa mentiin eteenpäin. Nyt on sitten lupa kourassa!

Mittamiehetkin kävivät tarkistamassa rakennuspaikan, jota Jaakkokin oli jo etukäteen mitannut. Rakennuspaikka siirtyi 15cm, joten aika tarkkaan oli paikka jo valmiiksi hallussa.

Olemmekin päässyt puunkaatohommiin näin rakennusluvan kunniaksi. Ensimmäisenä päivänä aloitettiin pikkupuista. Tai Jaakko aloitti. Minulla oli loman eka päivä ja oikeastaan vain nukuin ja söin suklaata. Ei ihan reilua toisen huhkiessa pihalla, mutta hei, pattereiden lataus on tärkeää. Ja suklaan syönti. Pääsin kyllä mukaan sen jälkeen ja eipä tässä sitten hommat lopu muutamana seuraavana vuonna. Torstaina napattiin sitten alas isoin kuusi tähän mennessä. Ja sehän kaatui juuri sinne minne pitikin!

Sompa tarkistaa työnjälkeä!

Sompa tarkistaa työnjälkeä!

Oksia saa raahata ihan kunnolla. Sompa auttaa oksien kanssa.

Oksia saa raahata ihan kunnolla. Sompa auttaa oksien kanssa.

FARON HELLEKEMUT

Meidän rakennusprojekti tulee todennäköisesti etenemään aika verkkaisasti, asia kerrallaan ja aika paljon itse tehden. Niinpä onkin ainoastaan sopivaa ensin tehdä puuhommia ja sitten vähän nautiskella, etenkin lomalla! Lähdimme keskustaan Faroon hellekemuihin. Ja ei vitsit, jälleen ei pettänyt Faron makuelämykset! Ruoka taivaallista ja taisin saada uuden lempijuomankin! Nyt kun vielä muistaisi mitä siinä oli, mutta ainakin inkivääriä ja appelsiinia. Täytyy kysellä resepti hellejuomaan!

Aika hyvää. Tai no, ihan törkeän hyvää!!

Aika hyvää. Tai no, ihan törkeän hyvää!!

Faron terassille paistaa aurinko ja näkymät on aika viimeisen päälle...

Faron terassille paistaa aurinko ja näkymät on aika viimeisen päälle…

 


SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

Jaa facebookissa

0