Torstaina illalla puhelin soi ja se oli Jaakko. ”Täällä ollaan, voitko tulla hakeen mua rannasta?!” Olin hetken aikaa vähän hämilläni ja totesin vain, että ”Sinullahan on jo vene siellä!” Puhelimen päässä tuli hiljaista, kun Jaakkola raksutti hetken tyhjää. Tämä oli nimittäin joka iltainen rutiini, jossa ensin kotiin tullut haki toisen kotiin. Lopulta kuului pettynyt huokaus. ”No niinpä onkin. Olin jo unohtanut.” Siellä se oli, meidän soutuvene!
Tyynen meren yli kuuluu airojen natina jo kauan ennen Jaakkoa. Sompa tarkkailee laiturilta hidasta lähestymistä.
Kuljemme pääsääntöisesti töihin samaa matkaa. Torstaina Jaakko oli niin väsynyt, ettei vaan jaksanut lähteä liikenteeseen minun aamu-kahdeksan palaverin mukaisesti. Yleensä se tarkoittaa, että Jaakko heittäisi minut maihin veneellä ja jatkaisi unia. Mutta sinä aamuna sängystä kuului vain tuhinaa ja jonkinlainen päätös mennä maihin soutuveneellä. Matka mantereelle ei ole pitkä, mutta kun tulee kotiin pitkän työpäivän jälkeen ja odottaa mukavaa ylitystä Busterilla, niin soutuhommat ei vaan kiinnosta. Mutta pääsi se Jaakko kotiin käsipelilläkin!
Perillä Sompa antoi Jaakolle asiaan kuuluvat tervehdykset. Pipoa ei näy. Se on löytänyt halkopinosta tuoreen myyrän jäljen, eikä sitä kiinnosta mikään muu…
KIIRA-MYRSKY
Moni on kysynyt miten myrsky osui meille ja myrskyillan ajan jännitimme sitä itsekin. Olimme kavereiden kesäjuhlilla Tuusulassa ja kun rintama iski sinne, muistimme saman tien mitä kaikkea jäi vähän huonosti esille. Tuuli ja vaakasuoraan lentänyt vesi piiskasi juhlapaikkaa sellaisella voimalla, että puita kaatui ympäriltä. Moottorisaha alkoi laulamaan heti myrskyn tauottua meidän kesäjuhlapaikalla, mutta myös naapuritonteilla.
Jaakon kanssa päätimme keskittyä juhlimaan, vaikka pari kertaa ääneen pohdittiinkin, että mitähän kaikkea jäi tullen armoille. SUP-laudat unohdimme siirtää sisälle ja ne olivat siis jääneet laiturille. Ei tarvittaisi edes syöksyvirtausta, että ne lentelisivät mereen. Eniten jännitin kasvihuonetta. Seuraavana päivänä ajelimme iltapäivällä kotiin ja veikkailimme tuhoja. SUP-laudat laskettiin menetyksiin ja minä veikkasin kolmea kaatunutta puuta. Arvelimme, että talo on kunnossa, sillä naapurit olisivat ehkä muuten soittaneet.
Yllätys olikin aikamoinen, kun kotona ei ollut mitään tuhoja. Edes pihalle olleet kastelukannut eivät olleet kaatuneet. Pahimman tuulen on täytynyt kiertää meidät!
Jäimme myrskyssä suorastaan voitolle, kun nämä kolme fenderiä uivat pihaan. Tosin tuo sininen saattaa olla ihan meidän oma. Se on tainnut olla saunalla merkkaamassa uponnutta poijua. Tunnistatko omasi? Ainakin tuo hopeinen on niin uniikki, että sen voisi joku omakseen huomatakin!
SEURAA SAARIELÄMÄÄ:
Jaa facebookissa