Multakuorma ja reikiä jäässä

In Arki saaressa, Jäätilanne by saaressa

Koska olen aika lailla hurahtanut puutarhajuttuihin, tarvitaan saareen aina keväisin multaa. Ja kun jäätilanne on ollut näin hyvä, päätettiin sitä hakea peräkärrykuormallinen. Vantaalla on multa-asema auki talvesta huolimatta ja sieltä Jaakko kävi perjantaina hakemassa isomman peräkärrymme täyteen tavaraa. Perjantai oli kuitenkin iltapäivästä niin lämmin, että päätimme siirtää mullan saareen vasta aamulla, yölle luvattujen pakkasten jälkeen.

Jäällä ajeluun kelit kyllä riittävät, sillä jäätiellä on paksuutta vielä lähemmäs 50 senttiä. Mutta mantereen puolen ranta on etelään päin ja siellä on jo useampikin jään läpimenevä reikä. Lisäksi vesi nousee vähän väliä jään päälle ja rannan jää on aikamoista sohjoa. Pikkuisen siis huolestutti ajatus, että painava peräkärrymme jää sohjoon kiinni tai jopa tipahtaa osittain jään läpi.

Ensimmäiset isommat reiät tulivat esiin jo puolitoista viikkoa sitten. Ps. Uudet kumpparit ostettu!

Muutama päivä sitten reiät olivat jo paljon isompia. Tuosta videokuvan oikealta puolelta pitäisi ajaa jäälle.

20180324_084257_Talvi_Jää_Rakentaminen_LILauantai-aamuna pakkasyön jälkeen reikien päälle on tullut ohut jääpeite. Myös hieman kuvan vasemmasta laidasta ulkona on yksi reikä. Jäälle ajetaan näitä jälkiä pitkin reikien vierestä.

Kevennetään kuormaa

Päätimme toimia fiksusti ja keventää kuormaa. Isompi kärrymme itsessäänkin painaa vajaa 800 kiloa, mönkkäri 400 kg ja multalasti 2 000 kiloa.  Se tarkoittaa yli kolmen tonnin painoa. Päätimme hakea pikkukärryllä ensin kasan multaa pois tuosta ja katsoa miltä jää tuntuu. Se tarkoitti lapiohommia.

20180324_081925_Talvi_Jää_RakentaminenHikinen aamupäivä! Toppatakki oli kyllä liikaa plussakelin lapiointihommiin!

Laiskuus voittaa

Pikkukärryä emme laittaneet mitenkään supertäyteen ja se menikin tosi nätisti kantavalle jäälle rannan sohjosta. Sitten alkoi se pohdinta, jota motivoi varmaankin helpolla pääseminen eli laiskuus. Päätimme vetäistä loppukuorman painavine kärryineen yhdellä kertaa jäälle ja saareen. Ehkä se on liian painava, ehkä ei. Sitten testaamaan!

20180324_084153_Talvi_Jää_Rakentaminen.jpgKeskittynyt ilme ja sitten kaasua!

20180324_084154_Talvi_Jää_RakentaminenKärry lasteineen rikkoo jään pintaa ja käyhän se vähän syvällä…

20180324_084155_Talvi_Jää_Rakentaminen…mutta nousee nätisti kovalle jäälle! Aina kannattaa yrittää (paitsi silloin jos menee pieleen)!

Tämähän oli erinomainen juttu, sillä meidän pitäisi vielä viikon päästä kuljettaa 10 tonnia betonia saareen. Nyt on luvassa lisää pakkasöitä, joten ranta ei toivottavasti haperru hirveän paljon lisää. Tosin sunnuntai-aamuna oli rannassa taas yksi reikä lisää ja se näytti tältä:

Korvaavia kaloreita

Jotta lapion heiluttelu ei pääsisi näännyttämään, olimme sopivasti sopineet kaverin kanssa tärskyt kakku-tastingiin. Viittä kakkupalaa olisi saanut maistaa, mutta aivan siihen en pystynyt. Herkut olivat toinen toistaan kauniimpia ja maistuvampia. Kakut olivat Tårta på tårtan käsialaa ja jos on juhlat teidossa, niin nämä kakut kannattaa tsekata.

20180324_110347_Kakku_Tasting

20180324_110423_Kakku_Tasting.jpg

Makeaa sunnuntaita kaikille!

 


SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

Jaa facebookissa

 

0