Tuuli puhalsi maanantaina kovaa lounaasta ja vettä alkoi pakkaantumaan myös meidän lahteen. Kävimme illalla katsomassa miltä rannalla näyttää ja olihan se maisema vähän erilaista! Meillä ei ole mittatikkua veden korkeudesta, mutta kuuden vuoden aikana meillä on noussut vesi näin korkealle vain kerran aikaisemmin.
Laiturin kävelysilta oli kääntynyt noususillaksi.
En löytänyt kuvaa täsmälleen samasta suunnasta, mutta tästäkin 2018 vuoden kuvasta ymmärtää veden korkeuden hyvin. Edellisessä kuvassa kävelysilta vesi nosti kulkusillan ylöspäin ja suuri osa kallioista oli veden alla.
Pikkusaari oli nyt todellakin saari.
Olen sattumalta ottanut kuvan lähes samasta kohdasta toissakeväänä! Vasemmalla alakulmassa näkyy saman männyn oksa. Tässä kuvassa vesi on hieman normaalia alempana. Tämä on silti paljon normaalimpi vedenkorkeus kuin sillan jääminen kokonaan veden alle.
Pettynyt Jaakko ei saanut Gehliä käyntiin ja se jäi veden saartamaksi. Koko takapiha jäi veden alle. Pölhö pikkukoiramme kävi tutkimassa pihaa kylmässä vedessä.
Vasemmalla on takapiha ja tässä keskellä pohjoisrannan maavalli, joka pitää pienemmät vendennousut poissa takapihalla. Ihan ei korkeus riittänyt.
Meillä on ollut huolena, että kun vesi nousee kunnolla, niin se hulahtaa tietenkin talon alle. Kävimme katsomassa talon nurkkaa ja siellähän merivesi solisi jo iloisesti meidän sadevesikaivoihin. Otimme lapiot kouraan ja teimme iltajumpan tukkimalla kulman, mikä onnistuikin melko helposti. Menimme nukkumaan ja kuvittelimme veden jo lähteneen laskuun, mutta se oli yöllä noussut vielä hieman korkeammalle. Onneksi ei tullut vahinkoja ja laiturikin kesti pienen kulkusiltaoperaation hienosti. Ja meille tulee vähän maavallihommia talon ympärille!
