saaressa, Author at Saaressa

11.11.201511.11.2015

Pari pikku epäkohtaa ja leijalautailua

POPCORN

Kävin muutama päivä sitten Lidlissä ja päätin ostaa popcorneja. Eihän siellä tietenkään ollut tavallisia poppareita. Suhtaudun epäillen kaikenlaisiin herkkuihin, jotka ovat erilaisia versioita jo hyviksi todetuista herkuista. Mutta tuotteen nimi viittasi Ameriikkaan ja kyllähän siellä pitäisi osata tehdä poppareita! Ehkä olisivat jotenkin oikein superhyviäkin. Rohkaistuin kokeilemaan uutta. Illalla pistin leffan pyörimään ja popparit mikroon. Kaksi minuuttia ja bling!

Niissä oli sokeria. Oikeasti, 20% paketin sisällöstä oli sokeria! Laitoin kulhoon verisuonia räjäyttävät määrät suolaa ja siltikään sokerin makua ei pystynyt peittämään. Istuimme saaressa, katsoimme leffaa ja pöydällä oli kulhollinen sokeripopcorneja, joita vain koirat halusivat syödä. (Söin ne silti kaikki surusilmäisten koirien katsoessa vierestä. Äh, myönnetään… En kestä niitä ”emme koskaan saa ruokaa”-ilmeitä. Olen siis syöttänyt koirilleni sokeripoppareita, kiinni jäin.)

USB-PIUHAT

Toinen epäkohta on lähes yhtä vaikea sulattaa kuin sokeri popcornissa.

Voin vielä juuri ja juuri hyväksyä, että on mikro- ja miniUSB -johtoja. Niillä sitten lataillaan puhelimia ja taskulamppuja. Paitsi että tietenkin iphonella on oma latausjohtonsa ja ipadilla se vanhanmallinen piuha. Ja yksi otsalamppu ladataan tavallisella USB-johdolla ja jokainen tietokone sekä kamera omilla johdoillaan. Mutta miksi oi miksi Nikonin kamerassa on käytössä sellainen USB-johto, jota kukaan muu ei käytä. Pienempi kuin miniUSB ja kapeampi kuin mikro. Niitä johtoja on tässä talossa vain yksi. Olen vahtinut sitä kuin leijona ja pitänyt sitä vain kameralaukussa. Jossa se ei ole ollut enää kahteen viikkoon. En vain löydä sitä enää mistään. Niinpä en saa kuvia siirrettyä kamerasta yhtään mihinkään ennen jotain käsittämätöntä suursiivousta. Huutava vääryys!

Ja koska ei ole tuoreita kuvia, niin näytetään sitten vanhoja.

LEIJALAUTAILUA

Jaakko päätti pari viikkoa sitten muistella Karibiaa ja kokeilla leijalautailua suoraan tuosta meidän pihasta. Loistoidea! Tuuli nimittäin todella hyvin. Mutta siihen mennessä, kun Jaakko oli purkanut kaikki tavaramme varastoilta etsiessään märkäpuvun viimeisenkin tossun, oli tuuli laantunut jo merkittävästi. Yrittää piti kuitenkin.

Narut olivat olleet paketissa jo ainakin puoli vuotta, joten selvittelemistä riitti. Huom, pipo päässä!

Mutta siihen se tuuli loppui... Kävin hakemassa vedessä lilluvan Jaakon Busterilla kotiin. — Mutta siihen se tuuli loppui… Kävin hakemassa vedessä lilluvan Jaakon Busterilla kotiin.

Hyvä juttu kuitenkin, että yritettiin. Ainakin tietää, että laudalla pääsee liikenteeseen myös pihasta ja tuli etsittyä tavaratkin. Tosin seuraava kerta leijan kanssa on ehkä jäällä? Toivottavasti tulee hyvää jäätalvi!

Ai niin, jos halusi muistella Karibiaa leijalautailemalla, niin….

…tältä se näytti, ilman pipoa! Kuvassa Juuso Tilaeus.

29.10.2015

Kauniita aamuja ja löytö merestä

En kyllä tiedä ovatko syksyt aina olleet näin kauniita ja minä en ole vain huomannut, vai onko nyt menossa poikkeuksellisen upeat syyskelit? Muutaman viikon aikana on saanut nauttia useista upeista auringon nousuista ja laskuista. Kerran myöhästyin töistä, koska oli pakko jäädä kuvaamaan aamua. No, joskus näin päin.

Aamu voi tuoda myös yllättäviä hidastuksia työmatkalle. Painelimme pari päivää sitten Busterilla kohti manteretta, kun olin ohikiitävän hetken näkevinäni jotain rantakaislikossa ennen kuin itsekin sukelsimme kaislikkoon kohti laituria. Vaadin Jaakkoa kääntymään ympäri, sillä halusin nähdä tarkemmin ja niinpä teimme u-käännöksen. Kauempana kaislojen seassa näkyi isohko punainen möykky. Ajoimme hiljaa lähemmäs ja möykky tarkentui pelastusliiveiksi.

Olimme juuri kuunnelleet äänikirjan Kylmä syli, jossa murhaaja hukuttaa ihmisiä loka-marraskuun pimeydessä hyiseen Porvoonjokeen. Joten eipä ole kovin vaikea arvata, mitä siinä aamuhämärissä oli ensimmäisenä mielessä, kun pelastusliivit alkoivat hahmottua silmien eteen. Sen verran oli vähän valoa, ettei ihan suoraan nähnyt, onko siellä pelkät liivit vai jotain niiden täytteenä. Niinpä ajoimme lähemmäs tarkistamaan asiaa. Tyhjät Maritimen liivit sieltä löytyi, vähän jo mustuneet. Nostimme ne talteen, ettei seuraavat vesilläliikkujat saa sydäriä liivien lähtiessä liikenteeseen merelle päin. Miten voikin kaiken maailman dekkarit luoda jännittäviä aamutunnelmia!

Vastapäinen saari kietoitui ohuen usvakerrokseen ja auringonnousun vaaleanpunaisiin väreihin.

Näkymä pursiseuralle oli Jaakon suosikki. Kuvien oton välillä on noin vartti. — Näkymä pursiseuralle oli Jaakon suosikki.

25.10.201525.10.2015

Pikkupennut

Tässä on ollut vähän hoppua, sillä hieman yli viikko sitten taloon muutti pikkupentu. Eikä siinä vielä kaikki, hoitoon tuli toinen. Niinpä täällä on ollut kaksi koiranpentua melkein viikon ajan ja siinä on kyllä ollut perässä juoksemista!

Pikkukoirat pääsivät ensimmäiselle moottorivenematkalleen aika pikkuisina. Kääräisin ne huovan alle, ettei tule kylmä ja ajelimme aivan hiljaista vauhtia. — Pikkukoirat pääsivät ensimmäiselle moottorivenematkalleen aika pikkuisina. Kääräisin ne huovan alle, ettei tule kylmä ja ajelimme kotiin aivan hiljaista vauhtia.

Pentuset ottivat pikkuisen kotimme nopeasti haltuun ja hetken kuluttua näytti siltä, kuin ne olisivat olleet meillä jo vaikka kuinka pitkään. Olin tuonut niille pentukehän, jos ne haluaisivat leikkiä välillä siellä. Vielä mitä, poikapentu meinasi tulla kehikot kaulassa kehästä ulos. Se siitä kehästä. Pennut tottuivat uuteen kotiin vikkelästi ja seuraavana päivänä ne olivat jo valmiina seikkailuihin.

Jos on kovin pieni, voi tavallisen kivenkin valloittaminen tuntua suurelle vuorelle kapuamiselta! — Jos on kovin pieni, voi tavallisen kivenkin valloittaminen tuntua suuren vuoren kapuamiselta!

Seikkailuretki saaressa (noin 15 metriä talolta). Veljen perässä on mukava kulkea.

Uskaltaisiko kiveltä alas, miettii pikkupoika. Sompa, meidän pikkupentumme, on jo päässyt heinän makuun.

Veli syö mustikanvarpuja ja Sompa harkitsee kiipeilyä.

Meno oli välillä todella villiä, kun pennut jahtasivat toisiaan. Parasta oli juosta nurmikolla olevan pressun päällä, kun siitä kuuluu ihana rapina. Mutta mikä tahansa lelu tai vaikka työhanska kävi nahistelun välineeksi ja olimmekin jatkuvassa Sidoste-sukka mainoksessa pentujen repiessä eri suuntiin milloin mitäkin löytämiään aarteita.

"Pääsisinkö seuraavalla kyydillä mantereelle?", tuumii Pipo. Ihmettelin miksi se gps-pannan mukaan oli liikkumatta laiturilla ja mietin onko panta tippunut. Vilkaisin ikkunasta ja Pipo istui Busterissa. Se ei ole koskaan aiemmin mennyt veneeseen odottamaan matkaa. Ilmeisesti pentujen ruma on ollut liikaa. — ”Pääsisinkö seuraavalla kyydillä mantereelle?”, tuumii Pipo. Ihmettelin miksi se gps-pannan mukaan oli liikkumatta laiturilla ainakin vartin ja mietin onko panta tippunut. Vilkaisin ikkunasta ja Pipo istui Busterissa. Se ei ole koskaan aiemmin mennyt veneeseen odottamaan kyytiä. Ilmeisesti pentujen rumba oli liikaa.

Pipo tuntui yhtäkkiä kuuroutuvan, kun sitä kutsui sisälle, sillä se ei missään tapauksessa halunnut pentujen kanssa samaan tilaan. Kun se kannettiin (jep, kutsumalla ei tullut) kotiin, luikahti se pesuhuoneeseen nukkumaan omaan petiin kuin rasvattu salama. Sinne pennut eivät päässeet. Aika pian se kuitenkin päätti kaveerata pentujen kanssa ja lopulta leikki niiden kanssa innoissaan ja välillä liiankin innoissaan.

Pipon sydän on heltynyt. Sompa ja Pipo ulkoilevat yhdessä.

Myös veli on päässyt lenkille Pipon kanssa.

Pipo ja pikkupoika aloittavat leikin. Pipo länttää poikaa tassulla naamaan ja takaisin tulee vähintään yhtä kovalla asenteella!

Pennut ovat olleet tosi rohkeita. Ensimmäisena iltana ne pelkäsivät Jaakon skeittilautaa. Aamulla se maisui jo tosi hyvälle.

Pennut ovat jo oppineet auttamaan ostoskassien purkamisessa.

Kaiken hulluttelun jälkeen välillä väsyttää. Tuplahaukotus.

Jos nyt joku sai pentukuumeen näistä söpöläisistä, niin annetaanpa sitten vähän kuvausta pentuarjesta. Tein yhtenä päivänä kotona etätöitä keittiönpöydän äärestä, kun nenään lehahti koiranpökäleen tuoksu. Epäilin tietenkin pentua ja tarkistin nopeasti ympäriinsä, löytyykö kakka-aarretta mistään. No ei löytynyt ja samalla sekunnilla minulla alkoi työpalaveri, joten jouduin istumaan luurit päässä tietokoneella pienissä hajukäryissä. Tunnin kuluttua katsoin tarkemmin ympärilleni ja ihmettelin miten haju voi tulla juuri siitä missä olen. Älysin kurkata sukan pohjaan. No niin. Olin tassutellut koirankakka sukanpohjassa pitkin meidän olohuonetta jättäen useita ruskeita jälkiä puulattialle. Suhauttelin kunnon suihkaukset tolua työskentelypisteeni alla olevaan suurimpaan sotkuun ja lähdin suihkuttelemaan muihin jälkiin puhdistusainetta. Kun olin hakemassa talouspaperia, kuulin kolahduksen. Puhelin oli tippunut (näyttö alaspäin tietenkin) suoraan tolukakka-seokseen. Ja samaan läjään meni edellisen palaverin muistiinpanot, jotka olin kirjoittanut tussilla. Tussi muuten liukenee hyvin toluun. Että sellaista pentuelämää!

14.10.201514.10.2015

Hedelmäpuutarha ja kuinka joskus lähtee lapasesta

No kyllä nyt omenapuu pitää saaressa olla! Ilmoitin Jaakolle, että ostan omenapuun. Tai siis kaksi, koska omenapuu tarvitsee aina kaverin sadon tekemiseen.

Tähän minä istuttaisin muutaman pari hedelmäpuuta. Vadelmat vain pois ja takana oleva luumukin pääsee hengittämään ja seurakseen muutaman kaverin. — Tähän minä istuttaisin pari hedelmäpuuta. Vadelmat vain pois ja takana oleva luumukin pääsee hengittämään ja seurakseen muutaman kaverin.

PUUTARHAPÄIVÄT

Lähdimme ystäväni Tiinan kanssa Marketanpuiston puutarhapäiville. Tiina katseli kivikkokasveja sekä inspiraatiota puutarhaan. Minä katselin omenapuita (ja kahvilan korvapuusteja). Hedelmäpuut olivat alennuksessa, joten laskeskelin, että on suorastaan kannattavaa ostaa useampi. Kolme omenapuuta sekä luumupuun. Puutarhapäivien päätteeksi pakkasin neljä puuta Fiatiin ja istuin etupenkillä lehtien lomassa tekstailemassa Jaakolle. Kun ystäväni oli startannut auton ja lähtenyt ajamaan, minuun iski puuhinku. Juoksin äkkiä takaisin myymälään ja ostin vielä kaksi päärynäpuuta. No niin puita oli nyt sitten kuusi, eikä kaksi.

Villivadelmat on parturoitu ja mallasin astiataimia erilaisiin järjestyksiin. Välissä raahasin aina Jaakon antamaan "mielipiteitään" ja jos ne olivat vääränlaisia (lähinnä koskien puiden sijaintia), selitin että hän ei tajua hedelmäpuista mitään. — Villivadelmat on parturoitu ja mallasin astiataimia erilaisiin järjestyksiin. Välissä raahasin aina Jaakon antamaan ”mielipiteitään” ja jos ne olivat vääränlaisia (lähinnä koskien puiden sijaintia), selitin että hän ei tajua hedelmäpuista mitään.

Pikkukoiraa ei meidän puutarhakinastelut kiinnosta, kunhan herneenpalkoja olisi sopivasti tarjolla, kaikki olisi hyvin. — Pikkukoiraa ei meidän puutarhakinastelut kiinnosta, kunhan herneenpalkoja on sopivasti tarjolla, on kaikki hyvin.

LÖYTÖJÄ BAUHAUSISTA

Olin lähdössä pikkukoiran kanssa koiranäyttelyyn eräänä lauantai-aamuna ja päätin menomatkalla hakea Bauhausista multaa uusia puitani varten. Ai mitä näenkään, poistotori!! Torin ohi ajaessani ehdin nähdä, että myyntilavalla oli puita ja pensaita. Parkkeerasin nopeasti ja ihan vain vähän päätin vilkaista mitähän sieltä löytyy… Tuloksena kolme omenapuuta ja 10 tyrnimarjapensasta. En voinut olla ostamatta noita puita, ne maksoivat kolme euroa kappale! Sen verran järkeä oli kuitenkin päässä, että annoin kaksi koirani kasvattajalle. Nyt niitä uusia puita oli sitten seisemän.

MAAKUNTAMATKAILUA

Vielä senkään jälkeen, kun kaksi omenapuuta oli muuttunut seitsemäksi hedelmäpuuksi, Jaakko ei tajunnut mitä tapahtuu. Sattui nimittäin niin, että olimme Raumalla ja Prisman pihassa oli iso kyltti ”Pihapuut ja -pensaat -50%”. Minä katsoin Jaakkoa mahdollisimman viattomasti ja kysyin, että voisimmeko käydä katsomassa, jos siellä olisi jotakin ”järkevää”. Lopputuloksena survoimme autoon omenapuun ja kaksi kirsikkapuuta. Ajelimme tutuksi tulleessa viherautossa kohti kotia muutaman tunnin ajomatkan.

LOPPUTULOS

Jos joku pysyi laskuissa, niin minulla on nyt 11 hedelmäpuuta. Viisi omenaa (Punakaneli x 2, Huvitus, Mio ja Moskovan päärynäomena), kaksi luumua (Sinikka ja Victoria), kaksi päärynää (Pepi ja Aune) kaksi kirsikkaa (Suklaakirsikka ja Latvian matala). Osaan puiden lajit ulkoa ja joka kerta, kun näen Victorian, mietin että pitääkö hän Sinikka-luumukaveriaan tosi maalaisena. Ja mitä enemmän olen opiskellut netistä hedelmäpuista, sen paremmin olen ymmärtänyt minkälaisia omenapuita pitäisi olla. Esimerkiksi minulla ei ole YHTÄÄN talviomenaa! Niin ja olen juuri saanut selville, että myös persikkapuu voi kasvaa Suomessa!

ISTUTUS

Ehkä olisin harkinnut puiden määrää hieman, jos olisin sisäistänyt kaivuutyön määrän etukäteen. Ensin jaksoin kaivaa puille huiman isot kuopat ja laittaa pieteetillä Kekkilää. Loppua kohden kuopat pieneni ja Kekkilän määrä väheni. Sitä sai nimittäin raahata todella antaumuksella Busterilla saareen. Kaivaessa huomasin tuntevani sympatiaa ojankaivajia kohtaan (silloin kun se oli lapiotouhua), kivisen maan kaivaminen kävi urheilusta!

Oikeasti minulta loppui jo istutuspaikatkin. Kirsikat ja Moskovan päärynäomenat yritin kaivaa maahan, kun lapio osui kallioon. Ihan sama mihin kaivoi, tuli 15 sentin kuluttua vastaan kallio. Niinpä rakensin niille hillittömät keot, sillä muualla oli sitten jo aivan liian vähän valoa. Kun tuli noita puita vähän enemmän kuin aluksi ajattelin. Todella tyylikkään näköistä, may I say! (Eli ei ole.)

No, nyt tuli panostettua määrään. Ehkä joku näistä puista selviää myyrien hampaista!

Meillä on paljon myyriä ja tontilla olleet omenapuut on myyrä syönyt aina pois. Laitoin istutuksen yhteydessä juuripaakun ympärille myyräverkon noin 30 sentin syvyyteen. Taustalla syreenipensasta, jota raivasin puiden tieltä pois ja katteena hyvän tuoksuista syreenihaketta.

30.9.2015

Kuusi kaatuu – vanhanaikaisesti!

Olin jo muutaman kerran vihjaillut Jaakolle, että yksi kuusi pitäisi kaataa minun istutusteni tieltä, mutta mitään ei tapahtunut. Toisaalta Jaakko on paljon töissä ja kun ei ole, niin kaikkea muuta yhteistä hommaa on niin älyttömästi. Lopulta päätin, etten vaivaa Jaakkoa enää yhdellä kuusella, vaan kaadan sen ihan itse.

No se moottorisaha. Miksi siinä ei ole nappia, jolla sen saisi päälle? Ei vaan pitää nykiä jostain narusta, josta vetämällä 90% kerroista ei tapahdu mitään ja 5%:n kohdalla naru jää jotenkin jumiin. Näin itseni kiroilemassa moottorisahan kanssa ja mahdollisesti myöskin sekoilemassa sen verran, että päädin tukeutua vanhanaikaisiin menetelmiin ihan yleisen turvallisuuden vuoksi. Kuusi oli halkaisijaltaan alle 20 senttiä, joten arvioin kaatourakan olevan lähes helppo nakki. (Niin siis, tosiaan, moottorisaha on löytynyt! Se oli kuin olikin varastossa, jonka olimme omasta mielestämme tarkistaneet ihan todella hyvin. Tietty.)

Nappasin varastosta pari sahaa ja päätin, että jommalla kummalla homma hoituisi. Ensin sahasin kuusen alaoksat pois, että ylipäätään pääsin sahausalueelle. Tässä vaiheessa tuli jo niin turkasen hiki, että harmitti, etten ollut laittanut Polarin sykemittaria päälle. Olisin voinut sitten elvistellä sekä puunkaadolla että urheilusuorituksella.

Tein oikeaoppisen loven sille puolelle, mihin halusin kuusen kaatuvan. Katsokaa nyt tuota ensimmäistä kuvaa. Kuusi-parka näyttää aivan metsän menninkäiseltä. Oksan tyngästä on tullut silmä ja lovi on huutava suu. Voi kuusi-parkaa. Pahoittelin sille kovasti ja vähän sydäntä särki, sillä tämä oli oikein nätti kuusi. Mutta minun kirsikkapuuni tarvitsi tilaa ja valoa.

Loven tekemisen jälkeen olin vasta pikkumatkassa puun kaadon kanssa. Yllättävän pitkään sai puuta sahata, että se antoi periksi ja lähti kaatumaan. Vähän sitä sai kallistettua ja laitoin kiilan sahausuraan, ettei saha jäisi jumiin puuhun. Muutaman hikipisaran jälkeen kuusi antoi periksi ja kellahti pihamaalle. Pikku-kuusikuusinen. Lupasin muistella sitä hyvällä kirsikoita syödessä (ja takan äärellä).

Paras saha ikinä! (Ei meillä kyllä muita sahoja olekaan, paitsi ihan ruosteisia, joten vertailukohdat on vähän vähissä.)

Suklaakirsikka istutettu! Miettikää... Suklaakirsikka, jossa maistuu myös aavistus mantelia. En malttaisi yhtään odottaa sitä sataa, vuotta, että satoa saadaan. — Suklaakirsikka istutettu! Miettikää… Suklaa kirsikka, jossa maistuu myös aavistus mantelia. En malttaisi yhtään odottaa sitä sataa, vuotta, että satoa saadaan.

28.9.2015

Sumuinen lauantai-aamu

Lauantai-aamu aukesi täydellisessä sumussa. Olimme viikonlopuksi todella aikaisin hereillä, koska olimme lähdössä laittamaan Defyriä talviteloilla ja ajomatkaa oli edessä ainakin 2,5 tuntia. Oli niin superkaunista. Ensin aivan harmaata ja hiljalleen auringon noustessa värimaailma muuttui täysin. Tavallaan on harmaata edelleen, mutta samaan aikaan hurjasti valoa. Myöhästyimme melkein tunnilla lähdöstä, sillä oli pakko ottaa kuvia.