Vaikka moni juttu kasvimaalla onkin jo lakannut kasvamasta tai kuollut pois, olen päässyt keräämään myös satoa. Tomaattien viljely vaikutti aluksi todella raivostuttavalta touhulta, kun ensin ei tapahtunut mitään ja sitten sen jälkeenkään ei näyttänyt tapahtuvan mitään. Mutta nyt kun sato kypsyy, olen aivan rakastunut pikku-kasveihini! Satoisin ja helpoin kasvatettava on ollut amppelitomaatti. (Niin, minulla kasvoi neljää eri lajiketta tomaattia. Yhtään ei ollut liioittelua!) Jatkossa en usko mihinkään siemenpussiin, jossa sanotaan, että tämä kasvi ei tarvitse tukea. En tietenkään tukenut noita kasvihuonetomaatteja, jotka venähtivätkin sitten niin pitkiksi, että ne lakosivat pitkin maita ja mantuja bambu-tukikepeistä huolimatta. Amppelitomaatti pysyi järkevän kokoisena, sen voisi ottaa vaikka sisälle kypsyttämään loppuja tomaatteja. 
Amppelitomaatti kasvoi ämpärissä ja tuo satoa todella hienosti! Olemme syöneet jo neljät mozzarella-salaatit tomaattipuskistamme. 
Porkkanat alkavat kypsyä! Maasta saa vetää popsittavaksi jo aika kivan kokoisia porkkanoita. Lyhyitähän nuo ovat, mutta herkullisia! 
Minttu ja lehtikaali ovat matkalla aamusmoothieen. 
Jostain luin, että lehtikaalia voi poimia ensipakkasiin asti. Kohta pitää miettiä myös säilömistä, sillä jonkun sääkartan mukaan pakkaset tulevat aika pian! 
Hmm… Ymmärrän nyt mitä tarkoittaa ”multaaminen” ja miksi purjon kohdalla sanottiin, että niin pitäisi tehdä. Kovin ovat lyhyitä ne purjopätkät. Mutta toisaalta olen tosi iloinen, että ovat kasvaneet näinkin hyvin. Purjot on kasvatettu siemenestä ja kun laitoin ne maahan, näyttivät ne lähinnä todella surkeilta rääpäleiltä, jotka menehtyisivät hetkenä minä hyvänsä. Tapasin viime viikonloppuna kaverimme, joka oli ollut kylässä meillä vuosi sitten alkukesästä. Hän maalaili silloin, kuinka ihanat kasvimaat saisin saareen. Olin vain nauranut ja sanonut, että kasvimailla kökkiminen ei ole minua varten ja että en t-o-d-e-l-l-a-k-a-a-n laita mitään muuta kasvamaan kuin punaviinimarjoja! Ööö… Hups! 
Pakollinen aamukuva. Meren pinnalta muodostuva usva on upean näköistä ja olemme saaneet ihailla sitä jo monena aamuna.
Erilaisia aamuja
Tämän viikon aamut ovat näyttäneet aivan erilaisilta keskenään. Aina uskomattoman kauniista auringonpaisteesta tiheään sumuun, jota seurasi täydellisessä harmaudessaan jopa kaunis aamu. Perjantaina jouduin heräämään todella aikaisin, viiden jälkeen. Yllätyin aika lailla, sillä taivaanrannassa ei ollut pienintäkään auringon kajoa. Oli vain täydellinen pimeys. Ilmeisesti syksy alkaa saavuttaa meitä ja kuukauden tai kahden päästä näitä aamuja on yhtä enemmän.
Alkuviikon upea auringonpaiste
Linnut lähtivät lipettiin, vaikka yritimme hiipiä rantaan. Sorsat ja sen semmoiset ovat kyllä aika arkoja epeleitä.
Harmaaparta odottelee, että käännän selkäni ja hän pääsisi juomaan herkullista merivettä. En usko että se on kovin terveellistä tällä levämäärällä höystettynä, mitä rannassa nyt on…
Sumuinen aamu
Seuraava aamu oli niin sumuinen, että emme nähneet mitään muita saaria tai manteretta.
Meidän poijun takana pitäisi näkyä muutamia saaria ja yksi satama. Hyvä kun vesi näkyi etualalla, sitten sekin katosi harmauteen.
Joutsenet eivät paljon piittaa meidän läheisyydestä. Ne etsivät tyynesti aamupalaa matalan rannan pohjasta.
Ensimmäistä kertaa meidän saaressa asumisen aikana sumu on niin tiheää, että sataman laiturin päästä ei näy maata. Parkkipaikat, rakennukset ja kaikki katosivat totaalisesti!
Päivän väri on harmaa
Täydellistä sumua seurasi harmaus. Aamun värit olivat todella ankeat, mutta toisaalta hiljainen ja liikkumaton harmaus oli tyynellä tavallaan kaunista. Tunnelma oli niin pysähtynyt, että oli helppo unohtaa kiire töihin.
Jälleen kuva meidän poijusta! Ja nyt siellä näkyy ne taustan saaretkin!
Harmaus ja kiireettömyys hidasti koiratkin. Sain kerrankin kuvia, joissa pikkukoiralla ei ole viittä jalkaa ja kahta häntää…
Päivät lyhenevät
Syksy on selvästi täällä. Sen huomaa päivien lyhenemisestä. Ei niinkään sieltä loppupäästä, kotiin tullessa on edelleen valoisaa tuntien ajan. Sen sijaan auringonnousut ovat taas täällä, kevään jälkeen en olekaan niitä nähnyt. Ihanaa nähdä taas myös tätä värimaailmaa!
Tiistaina näin melkein koko auringon nousun.
Tänään aurinko kurotteli esiin pilvien takaa. Sorsapoikue ui siistissä järjestyksessä saunan kivilaiturin edessä.
Kesäkurpitsa pataan
Kesäkurmitsa oli aivan varkain tehnyt yhden täysikokoisen kesäkurpitsan. Se on vasta toinen tänä kesänä, jostain syystä lähes kaikki alut mädäntyneet toisesta päästä. Tämä versio oli yllättäen kasvanut isoksi! Lisäksi päätin katsoa jos ämpäriperunoista saisi vähän pottuja. Laitoin perunat vasta kesä-heinäkuun vaihteessa ämpäriin, kun muutakaan tilaa ei ollut, ja nyt sieltä löytyi pikkuperunoita. Muutama kirsikkatomaatti oli myös kypsynyt. Muuten tomaatit ovat kyllä aivan pieniä ja vihreitä, saa nähdä ehtiikö ne kypsyä ollenkaan.
Pakko kehua illan reseptiä! Olin jostain lukenut, että kesäkurpitsasta voi tehdä hyviä pihvejä raastamalla. Okei, idea lienee siinä, mitä kesäkurpitsan kanssa raastetaan, nimittäin halloumia! Näiden lisäksi heitin kulhoon kananmunan, mintunlehtiä (suosittelen), mustapippuria ja vähän jauhoja sitomaan nestettä. Sit vaan pannulle ja paisto molemmilta puolilta. Kuvaa en ehtinyt ottaa, syötiin niin nopeasti pois. Suosittelen!
Vaaleanpunainen hetki
Olen oppinut huomaamaan aivan eri tavalla auringonlaskun eri vaiheet kuin aikaisemmin. Ja reagoimaan niihin salamannopeasti. Jos nimittäin jokin hetki näyttää valojen puolesta erityisen kauniilta ja siitä haluaa ottaa kuvan, täytyy ulos rynnätä heti. Olen menettänyt kauniiden valojen ikuistamisia, koska ”minä nyt äkkiä tässä pesen hampaat ja laitan piilarit” tai ”nopeasti vain käyn face.. siis luen uutiset Ylen nettisivuilta”. Tänään koko meri kylpi muutaman minuutin ajan vaalenpunaisena, upean näköistä!