Veneretki ensin hitaasti ja sitten nopeasti

In Arki saaressa, Veneretki by saaressa

Päivänvalo alkaa todellakin olla katoava luonnonvara, etenkin työpäivinä. Viime perjantaina soitin Jaakolle kolmen jälkeen viimeisen palaverin päätyttyä ja ehdotin pikaista retkeä vielä aurinkoiselle merelle. Jaakko on nopea reagoimaan, joten lähtö oli heti. Olemme edelleen evakossa saaresta, joten Husky on myös Lauttasaaressa, jossa itsekin pidämme majaa. Ajoin suoraan satamaan ja lähempänä työskentelevä Jaakko haki koirat sekä minulle pipon päähän. (Ja kameran. Veneellä tosin ilmeni, että siitä oli akku loppu, joten taas oltiin kännykkäkuvien varassa!)

Valo karkaa

Ja vaikka kuinka olimme ripeästi satamassa, alkoi uhkaavasti hämärtyä. Yhyy! En voi välttää ajatusta, että pitää odottaa kaksi kuukautta ja silloin on yhtä pimeää kuin nyt ja siinä välissä jokainen päivä on pimeämpi kuin tämä päivä… Toivottavasti tulee kunnolla lunta ja jäätä, se helpottaa!

Päätimme ajella hissukseen Kaivopuiston edustan läpi, sillä ulkona oli niin tuulista, etten koirien kanssa halunnut mennä sinne turhanpäiten. Päädyimme tankkaamaan Webaston Skifferillä ja jatkoimme siitä matkaa.

Laiturista löytyi enää yksi purkkari ja meidän paatti. Tämän purkkarin nostokuvat näkyivät facessa tänään tai eilen. Kausi alkaa olla lopuillaan. Veikkaan, että me ajelemme vielä kuukauden päivät Huskyllä ellei kylmä sää tee yllätyshyökkäystä.

”Pois sielä kuskin paikalta, minun vuoro!” Jaakko siirtyi kiltisti köysihommiin. Hän ajoi viimeksi!

Tankilla. Tsekkaa  myös valkoinen köysi laiturilla.

Uusinta

Tankkauksen jälkeen selviääkin, että reitti Kaivopuiston edustalta onkin jo suljettu, sen blokkaa Uunisaareen vievä kävelysilta. Käännyimme takaisin ja ajelimme sitten hissuksiin satamaan. Alkoihan aurinkokin jo laskea. Satamassa huomattiin, että toinen peräköysi puuttuu. Pienen muistelun jälkeen Jaakko mietti, että taisi hypätä köyden kanssa maihin. Ja köysi olisi edelleen Skifferillä. Tietenkin.

Tästä kehkeytyi itse asiassa aika kiva retken pikauusinta, nimittäin nyt laitettiin vähän hanaa! Sen verran päivän aikana oli tuullut ja tuuli edelleen, että aallokkoa oli mukavasti. Oli itse asiassa aika hauska ajella aallokossa vähän vauhdikkaammin, hymyhän siinä irtosi väkisinkin. Ja köysikin löytyi…

 

Meritie on poikki.

Toisen kierroksen loppupuolella oli jo hämärää kun tultiin satamaan. Tämän jälkeen Blue Peteriin nappaamaan Irish Coffeet. Ikkunasta katsoimme, kun optarityypit lähtivät merelle otsalamput välkkyen, huh! Siinä kasvaa kunnon meripoikia ja -tyttöjä!

 

Kirppis ja vohvelikahvila

Kun kaksi aikuista tyyppiä muuttaa yhteen ja sen jälkeen vielä alle 40 neliön asuntoon, saattaa varastoa siivotessa huomata, että ylimääräistä tavaraa kyllä löytyy. Teimme viime lauantaina inventaariota ja totesimme, että kirppiskäynnille olisi tarvetta. Ponkaisimme sunnuntaina aikaisin ylös ja saimme tuurilla pöydän Jäähallin kirpputorilta. Olen ollut siellä pari kertaa aikaisemminkin ja välillä se omien kirppistavaroiden purkaminen on todella erikoista puuhaa. Pöydän ympärille kerääntyi nytkin muuri ihmisiä ja oli suorastaan vaikea tyhjätä laatikoita, kun jengi parveili pöydän ympärillä ja yritti välillä itsekin tyhjentää meidän laatikoita, jotta löytäisivät parhaat aarteet. No, asiat meni kaupaksi ja se oli tärkeintä ja tietyllä tavalla markkinahenki oli aika siistiä!

Voffeli ja kaffeli oli aivan ihana paikka! Löysimme paikan, kun Jaakko ajoi vahingossa ohi yhdestä risteyksestä. Ihana vahinko!

Suolaiset syöty, jälkkäriksi raparperihillo-vohveli!

 

 


SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

Jaa facebookissa

0