Raksalla on lattian runkolaudat valmiina

Raksa etenee, etenee! Viimeksi puhuttiin Kiinan muurin rakentamisesta meidän raksakuopan pohjalle tai sellaiseksi se ainakin nimettiin. Nyt muuri on muurattu valmiiksi ja sen rannan puoli rapattu sileäksi odottamaan bitumin lisäystä. Bitumia laitetaan estämään kosteuden hiipimistä muurin läpi.

Muuri on laitettu kosteuden eristämiseksi osaan rakennuksen alapuolelle. Pienessä osassa talon alla ei ole muuria, mutta sinne on laitettu salaojat ja pumput. Kuoppa on sellaisella korkeudella, että jos merivesi nousee 1,5m, niin se hulahtaa suoraan rakennuksen alle. Ja sehän ei ole mikään aivan ennätyskorkea vesi. Tämän vuoksi muuri on hieman maan tasoa korkeammalla. Lattiatasoon se ei kuitenkaan yllä, jotta tuuletus säilyy.

Rakennuskuoppaan ajettiin soraa Gehlillä. Siitä halutiin tehdä tasainen, sillä rakennuksen alle tulee todella hyvää kylmää säilytystilaa.

Soran kuskaaminen Gehlillä helpotti pohjan tasoitusta jo melkoisesti, mutta levittäminen tapahtui kuitenkin käsipelillä.

Pohja alkaa olla tasainen.

Sora on paikallaa, samoin lattian runkolaudat. Osassa talon alla pystyy kävelemään, jee!

Lattia ja osa terasseista on kohdillaan!

Talon rakentamisessa on kohtia, jolloin kaikki näyttää hurjan isolta tai tajuttoman pieneltä. Runkolautojen kohdalla kaikki näytti ensin todella isolta, mutta kun runkolautoihin laitettiin poikkipuut, näyttivät tilat taas pienemmiltä. Tarpeeksi sitä tilaa kuitenkin on, sillä alle 40 neliön mökin jälkeen kaikki tuntuu loputtoman suurelta. Ainakin hetken aikaa!

Pohja on aika lailla siinä! Terassia on jo mukana, vaikka rannan puolen terassit uupuukiin. Sisääntulon terassi on tuossa oikealla romuläjän kohdalla. Laiturilta on lyhin matka juuri tuohon kulmaan. Vasemmalla on saunatilat.

Tässä näkyy valkoisella maalilla rajattuna sauna, suihkutilat, tekninen tila, pukuhuone ja vessat.

Sauna yms on tämän kuvan ulkopuolella oikealla. Vasemmalla ja keskellä on olohuone sekä keittiö. Etualalla on takka. Perällä on makuuhuone. Kaikki tumma puu on terassia. Rannan puolen terassien runkolaudat puuttuu vielä.

 

Näin se etenee päivä päivältä! Seuraavaksi tehdään loppujen terassien runkolaudoitus ja sitten päästään seinien kimppuun!

 

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

Päiväpurjehdus Tallinnasta Hankoon

Suunnitelma oli selkeä. Jaakko purjehtisi työkavereiden kanssa Defyrin perjantaina firman virkistyspäivillä Tallinnaan ja lauantaina takaisin. Mukana oli toinenkin purjevene ja suunnitelma näytti säitä myöten aivan mahtavalta. Kun päivä alkoi lähestyä, huomattiin, että yhä useampi työkaveri haluaakin palata nopsemmin laivalla kotiin lauantain viettoon. Tehtiin uusi pläni. Jaakko palaa myös laivalla kotiin ja siirtomiehistö, eli isä, minä ja Anne purjehdimme Defyrin suoraan Tallinnasta Hankoon! Suunnitelma oli aivan loistava, sillä Defyr piti saada Kaskisiin juhannukseksi ja tämä ohitus säästäisi mukavasti aikaa.

Oi passi, missä lienet!

Kun isä purjehti torstaina HSK:n satamaan, kävimme ottamassa köydet vastaan ja siirryimme Blue Peteriin syömään. Siinä lohikeiton lomassa tuli puheeksi passi. No, eihän isällä ollut sitä mukana. Kun hän oli lähtenyt purjehtimaan venettä Helsinkiin, niin suunnitelma ei ollut vielä siirtyä Tallinnaan. Onneksi oli aikaa. Matkahuollolla passin ehtisi toimittaa Pohjanmaalta pääkaupunkiin.

Laitoinkin sitten viestin Annelle, että onhan sinulla passi mukana? Hän tiesi kyllä Tallinnasta, mutta passi puuttui työmatkalle Helsinkiin saapuneelta Anneltakin. No, onneksi passi piti hakea vain Tampereelta. Sinne tuli ylimääräinen junakeikka perjantaille.

Homma eteni siis kuin rasvattu. Paitsi sitten kun matkahuollon express-pakettia ei saapunut perille. Kukaan matkahuollossa ei tuntunut tietävän missä se on. Porissa (jossa sitä ei olisi pitänyt ottaa edes bussista ulos) vai sittenkin Kampissa. Viimeinen oljenkorsi oli rekkakyyti Porista Helsinkiin, jossa passi luvattiin lähettää Kamppiin. Se olisi perillä yhdeltä yöllä, kuusi tuntia ennen laivan lähtöä. Yöllä tulikin soitto, mutta passia ei löytynyt. Jouduimme tekemään suunnitelmiin vielä yhden muutoksen.

Laitoin Jaakolle yöllä tekstarin, että vaihdetaan vielä rooleja. Hän pääsi purjehtimaan Hankoon ja isä joutui koiravahdiksi kotiin. Isä tulisi sitten meidän autolla Hankoon ja vaihtaisimme menopelejä.

Ripeä lähtö ja tuulta purjeisiin

Sääennusteet näyttivät päivä päivältä kevyempiä tuulia ja upean aurinkoista säätä. Olin pari viikkoa aikaisemmin pelotellut Annen siitä, että merellä olisi jääkylmä ja hänellä olikin todella hyvät varusteet purevan tuulista säätä varten. Sitä kassia ei tarvinnut avata kertaakaan reissun aikana!

20180616_105022_Purjehdus_Meri_Tallinna_Hanko_Jaakko_Omakuva_AnneVene oli keskustan satamassa, mikä oli todella kätevää. Kävely Tallinkilta veneelle oli lyhyt. Sadama Turgissa kävimme ostamassa päivän eväät ja lähdimme samantien matkaan.

20180616_105427_Purjehdus_Meri_Tallinna_Hanko_Jaakko_Omakuva_AnneOikeanpuoleisella tulimme ja vasemmanpuoleisella lähdimme! Ehdimme satama-altaasta ulos ennen kuin Tallink lähti uudestaan matkaan.

20180616_125325_Purjehdus_Meri_Tallinna_Hanko_Jaakko_Omakuva_AnneAlkumatkasta saimme purjehtia parikin tuntia! Tuuli oli aika vienoa, mutta etenimme mukavasti yli 6-7 solmua.

20180616_131655_Purjehdus_Meri_Tallinna_Hanko_Jaakko_Omakuva_AnneAnne on toista kertaa purjeveneessä ja halusi oppia kaiken. Keli oli erittäin passeli ajoharjoitteluun!

Tuuli tyyntyy

Harmi kyllä ennusteet pitivät paikkansa ja tuuli alkoi tyyntyä. Jaakkokin heräsi näihin aikoihin (hänet oli päästetty alkumatkasta nukkumaan) ja aloimme harkita genaakkerin nostoa.

20180616_145313_Purjehdus_Meri_Tallinna_Hanko_Jaakko_Omakuva_AnnePurje löytyi, mutta skuuttiköysiä sai etsiä ihan huolella sitloodan syvistä laatikoista. Samalla tuuli vain laski ja lopulta totesimme, että ei maksa vaivaa. Volvo Penta pörisemään.

20180616_150046_Purjehdus_Meri_Tallinna_Hanko_Jaakko_Omakuva_AnneNäkyykö tuulia?

20180616_154437_Purjehdus_Meri_Tallinna_Hanko_Jaakko_Omakuva_AnneTuulten sijaan näkyi paljon rahtialuksia.

Jos ei tuule, kannattaa syödä! Sadama Turgista ostetut pasta- ja nuudeliannokset lämmitettiin ja meni siinä muutakin suolaista sekä makeaa.

Lähes koko matkan pärjäsi t-paidalla ja leggingseillä.

20180616_151747_Purjehdus_Meri_Tallinna_Hanko_Jaakko_Omakuva_Anne.jpgMutta niin lämmin minulla ei ollut kuin Annella ja Jaakolla. He kävivät UIMASSA! Kuulemma tyynellä kelillä kuuluu uida. I don’t think so, mutta kaksi kertaa nämä rohkelikot kävivät vedessä. Toisella kerralla ei ollut kuulemma edes kylmää. En usko sitäkään!

20180616_161853_Purjehdus_Meri_Tallinna_Hanko_Jaakko_Omakuva_AnneNäimme matkalla sataman jälkeen vain yhden veneen meidän lisäksi.

20180616_162716_Purjehdus_Meri_Tallinna_Hanko_Jaakko_Omakuva_AnneGenaakkeri ehdittiin viedä nokkaan asti, mutta lopulta keulassa päästiin nostohommien sijaan vain lekottelemaan.

20180616_163051_Purjehdus_Meri_Tallinna_Hanko_Jaakko_Omakuva_Anne-2Näyttää siltä, että veteen alkaa jo kertyä levää. Tosin veikkasimme tätä myös männyn siitepölyksi. Eikö nyt ole vielä liian kylmä vesi levälle?

Olisi ollut ihanaa purjehtia pidempi pätkä, mutta toisaalta sää oli niin hieno, että tämäkin kelpasi!

Hankoon!

Hankoa lähestyttäessä koitimme vielä kerran purjehtia. Tuuli nousi noin 4 metriin ja tuuli suoraan nokkaan. No, se tarkoitti, että suunta jouduttiin ottamaan aivan muualle kuin Hangon sisäänmenoreitille, eikä vauhtikaan päätä huimannut. Tällä vauhdilla myöhästyisimme reilusti treffeiltä isän kanssa ja hetken purjehduksen jälkeen päätimme luovuttaa. Mutta ensin Anne sai ajaa elämänsä ensimmäisen vendan. Se meni lempeässä tuulessa todella hyvin ja venekin meni ihan oikeaan suuntaan. Annesta tuleen vielä hyvä purjehtija!

20180616_200742_Purjehdus_Meri_Tallinna_Hanko_Jaakko_Omakuva_AnneTässä joutui jo laittamaan vaatetta! Tähyilin Hangon sisääntulon keppejä, jotka näkyivät vähän huonosti, sillä ne olivat suoraan kirkaassa auringon sillassa.

20180616_211758_Purjehdus_Meri_Tallinna_Hanko_Jaakko_Omakuva_AnnePerillä! Isä ja koirat tulivat juuri, kun saimme veneen kiinni laituriin. Olimme varanneet paikan ja kertoneet, että tulemme vasta 21-2200 aikoihin. Satamassa riitti tilaa, mutta oli mukava tietää, että paikka odottaa varmasti myöhäänkin saapuvaa.

20180616_230429_Purjehdus_Meri_Tallinna_Hanko_Jaakko_Omakuva_AnneSataman kauniit värit.

Lähdimme syömään ja onneksi Classic Pizzan keittiö oli vielä auki. Katselimme kauniin Olga-purjealuksen lipumista vaaleanpunaiseksi värjäytyvään satamaan. Pizzat olivat taivaallisia! Valitsimme neljä ja jaoimme kaikki. Minulla ja isällä ei ollut muka nälkä kuin puolikkaan pizzan verran, mutta ei siitä sitten jäänytkään ainuttakaan palaa aamupalaa varten. Ihana meri, purjehdus ja Hanko!

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

Espoo-Suursaari racen lähtö

Merellä parasta on, että siellä on aina jotain pientä yllätystä! Olemme tällä hetkellä väistötiloissa poissa saaresta rakentamisen tieltä, mutta siellä tulee käytyä vähän väliä viemässä raksakamaa, työkaluja ja tietenkin kastelemassa kasvimaata. Eilen ilallla pakkasimme koirat Huskyyn ja pyörähdimme saaressa. Kotiinpäin tullessa pölähdimme suoraan Suursaari racen viimeisten lähtöjen keskelle! Huippua!

Kuski vaihtui lennosta, kun jätin veneen ratin ja aloin kaivamaan kameraa. Kyllähän tästä pitää kuvat saada! Harmi vain, että mukana oli vain makro-objektiivi, jolla kuvaan lähikuvia kasveista. Se ei tosiaan ole parhaillaan aallokossa pomppivien veneiden kuvaamisessa, mutta sillä mennään mitä on! Kiihdytimme edellisen lähdön perään ja ajoimme heidät kiinni ensimmäiselle merkille. Huuselan Ariel II ja pari nopean näköistä trimaraania jäivät vielä odottamaan omaa lähtöään.

Mastot horisontissa

Kisassa on mukana lähes 100 venettä, joista suurin osa oli ehtinyt lähteä matkaan jo aikaisemmissa lähdöissä. Horisontissa oli mukavasti tikkuja pystyssä hämärtyvässä illassa. Veikkaan purjehtijoille vilpoista iltaa, sillä Huskyssakin piti jo napata Webasto päälle.

20180608_210136_Meri_Purjehdus_SuursaariRaceMastot värittivät Espoon horisonttia.

20180608_210412_Meri_Purjehdus_SuursaariRaceReitillä on muuta poiju, joista ensimmäinen oli Melkin länsipuolella.

20180608_210050_Meri_Purjehdus_SuursaariRace

20180608_210332_Meri_Purjehdus_SuursaariRacePoijulta käännyttiin melkeinpä suoraan kohti etelää ja seuraavaa poijua, joka sijaitsi about 1/3 matkassa Viroa rannikkoa kohti.

20180608_210059_Meri_Purjehdus_SuursaariRacePienemmistä veneistä tämä Earl Grey oli Jaakon suosikki!

20180608_210431_Meri_Purjehdus_SuursaariRaceVälillä saatiin ihan säpinääkin merkille tultaessa. Tyyne ja Kind of Magic ottavat mittaa toisistaan.20180608_210434_Meri_Purjehdus_SuursaariRaceKind of Magicin gastit antavat parastaan ulkolaidalla roikkuessaan!

20180608_210355_Meri_Purjehdus_SuursaariRace20180608_210958_Meri_Purjehdus_SuursaariRaceHarva lähestyi merkkiä spinnu ylhäällä, mutta First 40:ltä se hoitui.

 

Astetta rivakammat paatit

Siinä veneitä katsellessa oli viimeinenkin lähtö tapahtunut ja meitä kohti purjehti Huusela jättimäisellä Ariel II-veneellään, joka nähdään vuanna 2020 Vendee Globessa. Arin ei kuitenkaan tarvinnut purjehtia yksin, sillä heti sen vanavedessä purjehti Trou Noir-katamaraani, jonka kyydistä bongasimme yllätykseksemme pari kaveria, Jusan ja Samulin. Ohitsemme vilahti myös toinen katamaraani, jonka purjehduslinja meni aivan eri kohdasta. Siitä tallentui kameraan niin suttuinen kuva, että jätän julkaisematta. Cremefraes-trimaraani oli nopean näköinen ja voisi melkein sanoa, että se vilahti ohitsemme. En yllättänyt, kun myöhemmin huomasin sen kiitävän koko fliitin ensimmäisenä veneenä.

20180608_211233_Meri_Purjehdus_SuursaariRaceArielilla otettiin ensimmäinen merkki rauhallisesti pelkästään isopurjeen voimin. Emme olleet ainoat seuraamaan tulleet paatit. Mukana pyöri myös esimerkiksi Targa ja musta Husky R7. Ai että sen runkoväri on kaunis!

20180608_211353_Meri_Purjehdus_SuursaariRace

20180608_211238_Meri_Purjehdus_SuursaariRace-2Monta nokkaa ja kaksi venettä!

20180608_211433_Meri_Purjehdus_SuursaariRaceKun katseli Arielin keulagastien toimia purjeennoston valmistelussa, näytti kuin he olisivat taistelleet merikäärmeen kanssa. Kyllä kävi mielessä, että tämän veneen purjehtiminen yksin maailman merillä antaa taatusti haastetta!

20180608_211754_Meri_Purjehdus_SuursaariRaceAriel liikkui pelkällä isolla meidän vieressä 15 – 17 solmua. On se aikamoinen laite!

20180608_212100_Meri_Purjehdus_SuursaariRacePurje ylös ja sitten Ariel tosiaan lähti!

Huuselan nostaessa purjeet oltiin jo saarien ulkopuolella ja merenkäynti oli kiitettävää. Yötä kohden tuuli näytti tyyntyvän.  Jouduimme päästämään Arielin ja muut paatit yksin kiertämään Suursaarta. Me lähdimme kohti Suomenlinnaa, sillä Valimon terassi oli vielä hetken auki. Saimme sieltä vielä iltapalaksi aivan loistavat croissantit.

Olipa aivan ihanaa nähdä ison kisan alkupätkä! Tällä hetkellä suurin osa veneistä on jo kiertänyt Suursaaren eteläkärjen. Veneiden etenemistä voi seurata kipailun tarjoaman gps-seurannan avulla. Linkki sinne löytyy täältä.  Vikkelimpänä fleetin kärjessä purjehtii trimaraani Cremefraes.

 

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

Tapio Lehtinen purjehtii yksin maailman ympäri – pääsimme katsomaan venettä!

Aika mieletön reissu, ajattelin Vene-messuilla, jossa Tapio oli kertomassa maailmanympäripurjehduksestaan. Tässä projektissa ei nimittäin purjehdita pallon ympäri mahdollisimman nopeasti uusimmilla purjeveneillä foilien nostaessa venettä ilmaan, vaan suorastaan päinvastoin. Golden Globe Racessa, johon Tapio osallistuu, purjehditaan Sir Robin Knox-Johnstonin tyyliin. Se tarkoittaa, että veneet ja varusteet ovat samanlaiset kuin 1968 purjehditussa Golden Globe Racessa, jolloin pallo kierrettiin ensimmäistä kertaa ympäri pysähtymättä. Kilpailussa ei ratkaise viimeisimmät tekniset keksinnöt tai shore-tiimien apu, joten ote purjehdukseen taitaa olla hieman seikkailullisempi.

Bon voyage Tapio!

Tapiolla oli perjantaina läksiäiset NJK:lla, jonne mekin hurautimme veneellä katsomaan maailmanympäripurjehduksen paattia ja itse purjehtijaa. Emme olleet suinkaan ainoita, vaan porukkaa oli mukavasti.

20180525_184039_Tapio_Lehtinen_PurjehdusMuutama lyhyt puhe pidettiin ja saimme kuulla myös erittäin hyvää musiikkia. Ja NJK:n klubirakennus, se sopi aika hienosti perinteisen purjehduskisan läksiäisten taustalle!

20180525_185327_Tapio_Lehtinen_PurjehdusIsä ja tytär. Kamu Stråhlman on suunnitellut Tapion veneen kunnostamisen.

20180525_184307_Tapio_Lehtinen_PurjehdusJuhlajuomat ja vene. Kyljet hohtavat valkoisena!

Yksinpurjehdusvene

Tapion Sy Asteria on kilpailun vanhin vene. Hän kävi hakemassa veneen viime kesänä Välimereltä ja purjehti Suomeen suorittaen samalla kilpailuun osallistumisen vaadittavan 2000 mailin yksinpurjehduksen. Sitten paatti menikin talveksi perustavanlaatuiseen muodonmuutokseen kannen osalta. Ihan kaikki asiat eivät olleet vielä kohdillaan ja työ veneen kanssa taitaa jatkua kalkkiviivoille.

20180525_183356_Tapio_Lehtinen_Purjehdus-2Siinä se on! Hätäriki on saanut juhlaliputuksen. Mastoa ei ole vielä laitettu paikalleen.

20180525_184935_Tapio_Lehtinen_PurjehdusPakko sanoa, että 36 jalkainen vene ei näytä mitenkään suuren suurelta NJK:n laiturin muiden veneiden joukossa. Miten tähän paattiin edes mahtuu 9 kuukauden ruoat?

20180525_194053_Tapio_Lehtinen_PurjehdusKiinnityshihna lifelineille kulkee molemmin puolin ”formulakoppia”.

20180525_194223_Tapio_Lehtinen_PurjehdusVeneestä huomaa, että siinä on mietitty purjehtijan pysymistä veneen sisäpuolella. Kaiteet ovat korkeat ja kädensijoja on paljon, sekä ulkona että sisällä.

20180525_210428_Tapio_Lehtinen_PurjehdusPeräsin on pitkä. Kiinnittämällä jatko-osan, pystyy venettä ohjaamaan suoraan sisältä. Autopilotti ei kuulu varustukseen, mutta tuuliperäsin sentään löytyy.

20180525_210617_Tapio_Lehtinen_PurjehdusSisäänmenossa on suojaava hytti. Portaiden yläpuolelle voi laittaa levyn tuoliksi, jolloin tähystyspaikasta tulee entistä mukavampi.

20180525_210820_Tapio_Lehtinen_PurjehdusKopin saa suljettu vesitiiviiksi.

20180525_210928_Tapio_Lehtinen_PurjehdusTuolla sitten istutaan aaltojen pyyhkiessä veneen yli.

20180525_210144_Tapio_Lehtinen_PurjehdusAurinkopaneelit sallittu. Voisin kuvitella, että Robin John-Knoxton käytti dieseliä virran tuottamiseen? Tällä kertaa käytössä on aurinkopaneelit.

Sisältä vene on askeettinen

Asteria ei ole vielä valmis sisäpuolelta, mutta nyt jo näkee, että se on suunniteltu yksinpurjehdukseen, ei huviveneilyyn. Jos on itse tottunut vähän laveammin varustettuun veneeseen ja isompiin tiloihin, niin saattaa jopa käydä mielessä, että noin 9 kuukautta tässä purkissa voi olla aika pitkä aika.

20180525_195008_Tapio_Lehtinen_PurjehdusKaksi punkkaa molemmin puolin. Myrskypunkat on vielä asentamatta. Huomatkaa varaava lämmitin, aika hieno!

20180525_194929_Tapio_Lehtinen_PurjehdusKipparin navigointipöytä näyttää vähän eriltä kuin mihin nykyään on totuttu.

20180525_195844_Tapio_Lehtinen_PurjehdusYksinkertainen pentteri löytyy heti portaiden vasemmalta puolelta.

 

Kannella kuultiin veikkauksia purjehduksen kestosta ja ne vaihtelivat 270 – 300 päivän paikkeilla. Se tarkoittaa 8-9 kuukautta yksin merellä. Se on pitkä aika. Kaikki mitä tarvitsee, pitää löytyä veneestä ja omasta taitopakista. Ja jos sitä tarvittua ei ole, niin sillä on sitten pärjättävä. Väsymys mietityttää myös. Olen kaksi kertaa purjehtinut Jaakon kanssa 3 vuorokautta putkeen ja voi jessus miten vaikeaa oli pysyä hereillä. Jossain aamuyön vahtivuorossa oli kaikki kännykät, kellot ja muut herättämässä viiden minuutin välein (olimme melko lähellä rannikkoa, niin ei voinut pitää pidempiä soittovälejä), kuuntelin äänikirjaa, lopulta jumppasin ja silti nukahdin välillä. Kai noin pitkällä matkalla löytää jonkunlaisen rytmin, joka sitten toimii. Helppoa se ei varmasti ole.

Aika hurja reissu on siis tulossa ja aion kyllä seurata sitä tiukasti. Purjehtijat saavat lähettää tervehdyksiä veneestä, jotta me maissa olevatkin pysymme kärryillä. Tapion seikkailua voi seurata Tapio Lehtinen Sailing-facebooksivuilla tai nettisivuilla www.tapiolehtinensailing.fi.

Golden Globe Racen omilla sivuilla on hyvää infoa kilpailusta ja muista osallistujista. Startti on jo 1.7., joten pian päästään seuraamaan tositoimia!

20180525_210927_Tapio_Lehtinen_Purjehdus-2Suotuisia tuulia ja lempeitä aaltoja!

 

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

Pupujussi näyttäytyy

Kerroin jo vähän aikaa sitten saaren seikkailevasta jäniksestä. Nyt minulla on todistuskuvaa siitä kuinka se tosiaan käy meidän kallioisella luodolla, jota kutsumme pikkusaareksi. Olen tullut siihen tulokseen, että se tekee partiokierroksensa aina aamupäivällä, noin 9 – 10.00 aikaan. Tähän mennessä olen bongannut sen vain, kun se on jo tullut saaresta pois tai olen istunut palaverissa niin, etten ole päässyt ulos kameran kanssa. Mutta tällä kertaa, kiinni jäi!

Istuimme myöhäisellä viikonlopun aamupalalla Jaakon kanssa, kun Jaakko näki pupun hyppelehtivän kivisiltaa pitkin pikkusaareen. Nappasin äkkiä kameraan pidemmän putken ja ryntäsin ulos. Tiirat olivat hurjana, ne eivät ollenkaan pitäneet pesäpaikoille ilmestyneestä tunkeilijasta.

20180512_091221_Meri_Pikkusaari_Jänis_PupuJänis istui luodolla katsomassa merelle, kun tiirat hyökkivät sitä kohti. Lopulta ne rauhoittuvat. Ehkä tiirat ymmärsivät, että tämä ristisuu puputtaa vain kasviksia, ei linnunmunia.

Minä siirryin saunalle hakemaan mahdollisimman hyvää kuvauspaikkaa. Pupu huomasi, että nyt tapahtuu jotain todella erikoista ja se piiloutui pikkusaareen männyn juureen pensaikkoon. Sain odottaa ihan hyvän tovin, että se lähti pikkusaaresta pois ja tällä kertaa se loikki sieltä kovaa vauhtia maihin.

20180512_093732_Meri_Pikkusaari_Jänis_Pupu-3Tässä mennään vauhdilla! Pupujussi näyttää itse asiassa vähän kengurulta.

20180512_093732_Meri_Pikkusaari_Jänis_Pupu-4.jpgVenytys ja seuraavaksi loikka!

Omituisin venekuva

En tiedä onko tämä paras ottamani venekuva, mutta ainakin omituisin. Mukana on Husky, kaksi lokkia ja jänis. Lokit istuvat pylvään päällä tarkkailemassa tilannetta ja jänöjussi painelee minkä jaloista lähtee. Jos muilla on vene-jänis -kuvia, niin näen mieleläni!

20180512_093733_Meri_Pikkusaari_Jänis_Pupu-2

Kivisillan osuuden suoritettuaan pupu pysähtyi katselemaan ympärilleen hieman rauhallisemmin. Se valitsi reitikseen oikaista pihamme poikki saaren keskiosaan ja parin naapurimme ihania kukkapuutarhoja kohti. Viikonloppuna pääsemme takaisin saareen. Jännä nähdä aikooko jänöjussi näyttäytyä!

 

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

Salaojia ja pohjatöitä

Joku on saattanut ihmetellä, että tapahtuuko siellä raksalla mitään, kun ei ole kuulunut yhtään mittään tarinaa. Ja kyllä siellä tapahtuu! Raksakuoppamme keräsi talven aikana oikein mukavasti vettä, joka tuntui jäätyneen ikiroudaksi kuopan pohjalle. Viimeiset jää nähtiin kuopan reunalla mudan alla vielä 1-2 viikkoa sitten.  Hommiin kuitenkin päästiin!

Salaojahommia

Raksakuoppamme jakaantuu ikäänkuin kahteen osaan, joista toinen kuoppa on syvä ja kerää nopeammin vettä. Heti pumppaamisen jälkeen vettä alkaa tihkua kuopan seinämistä. Niinpä tälle puolelle laitetaan salaojat ja pumppaamot.

20171206_140554_RakentaminenTalvisesta kuvasta näkyy hyvin, että vettä kerääntyy etenkin tähän syvimpään nurkkaan aika paljon.

20171021_163839_RakentaminenKuopan toinen puoli on huomattavasti korkeammalla. Syvin kohta jää tämän kuvan oikeaan reunaan, lapiosta eteenpäin.

Meillä on takapihalla ihan tajuton määrä sepeliä ja soraa (mutta se näyttää hupenevan aikomoista vauhtia…). Jaakko aloitti ajamalla kiveä kuoppaan ja jossain kohtaa sitä piti lapioida kuopan reunalta eteenpäin, jotta salaojat saataisiin oikealle korkeudelle. Pääsin mukaan lapiointihommiin ja kun salaojat olivat hiljalleen paikallaan, minulla oli erittäin vastuullinen tehtävä. Nimittäin kaataa vettä salaojaputkiin kastelukannulla, kun testattiin toimiiko putket varmasti. Olenhan kastellut paljon kasvimaata ja kasvihuonetta, joten ansioni riittivät varmasti kastelukannun käyttöön.

20180506_183330_RakentaminenJos minä tässä vähän nojailen lapioon, niin etenisköhän nämä hommat itsekseen?

20180506_183410_Rakentaminen Tuohon ruskeaan pömpeliin salaojat vievät veden ja siellä on sitten pumppaamo, jolla vesi poistetaan.

20180513_135220_Rakentaminen_OmakuvaSitten kaivettiin kuopan seinämää, sillä salaojaputki piti saada juuri sellaiseen kohtaan, josta ei oltu ruopaistu kaivinkoneella. Lupasin tehdä kaivuuhomman, sillä Jaakko teki sillä aikaa jotain järkevämpää. Ja ei, ei taatusti naurattanut koko aikaa, vaikka homma ei ollutkaan mikään jättimäinen!

20180513_135242_Rakentaminen_OmakuvaHymy alkaa hyytyä pylväspuistossa…

20180513_152750_RakentaminenJaakko tasoittaa kuoppaa salaojien laittamisen jälkeen. Tämä pää raksakuopasta nostetaan maan tasalle. Onkin aivan oudon näköistä, kun syvä kuoppa on nyt täytetty!

 

Reunamuuri

Kuopan pohjalle muurataan kuivemmalle puolelle reunamuuri, jonka avulla estetään paikoin korkeiden maavallien sortuminen. Reunoista näkyy, että talvi on jo syönyt maata jonkin verran kuoppien seinämiltä. Muurin ja maavallin väliin kipataan soraa & sepeliä, jonka avulla parkkeerataan maa-ainekset paikalleen. Joku voisi ajatella, että miksi ei vain tasoiteta koko kuoppaa kiviaineksella. No, meillä kävi hurja hillomunkki, että talven jäät olivat niin hyvät. Saimme kuljetettua 500 tonnia kiveä saareen. Mutta vaikka se näyttää suorastaan vuorelta meidän takapihalla, hupenee se kovaa vauhtia pahimmillaan 2 metriä syvään kuoppaan, eikä riittäisi koko pohjan tasoittamiseen maan tasalle. Lautalla kiven tuominen olisi aika turkasen kallis operaatio. Muuri on näppärä keino vähentää kiveaineksen tarvetta.

20180330_104706_Rakentaminen.jpgOkei, tässä katolta otetussa kuvassa Gehl ja sorakasa näyttävät lähinnä lego-leluilta. Mutta ihan oikeasti, sitä soraa on paljon!

20180517_182727_RakentaminenMuurin antura on valettu. Jaakko on tuonut harkot vasempaan laitaan odottamaan muurausta.

20180517_183445_RakentaminenKuva on otettu syvän montun puolelta, joka on jo nostettu maan tasalle. Reunamuuri tulee tähän asti kallioon ja sen oikealle puolelle tuodaan kiveä.

 

Raksahommat pyörähtivät nyt kunnolla liikenteeseen ja se tarkoittaa sitä, että meille muutti saareen raksamiehet asumaan. Se taas tarkoittaa, että raksahommat lähtevät etenemään vauhdilla. Me jouduimme muuttamaan pois saaresta, sillä lukaalimme ei ole tarpeeksi iso meille kaikille. Niinpä käymme piipahtamassa vähän väliä saaressa ja Jaakko käy varmasti tekemässä kaikenlaista maan- ja tavaransiirtoajoa. Ja eiköhän raksa pidä kiireisenä myös osto- ja kuljetustehtävissä ja apuhommissa. Ja aina kun pääsemme muuttamaan takaisin saareen, pystytään tekemään enemmän! Jännä nähdä miten talo lähtee nousemaan!

 

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]