Tekijä: saaressa

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

4.5.20184.5.2018

Pupujussi eksyksissä

Olin pari viikkoa sitten etäpäivällä kotona, aloittelemassa aamun ensimmäistä palaveria, kun koirat aloittivat julmetun haukun. Ne näkevät eteisen lasiovesta suoraan ulos ja partioivat usein siinä katsomassa maailman tapahtumia aamu-ulkoilun jälkeen. Tällainen haukku on kuitenkin harvinaista ja sitä ei saa aikaiseksi satunnainen lokki tai muu tavallinen tapaus. Katsoin pihalle ja näin hämmästyksekseni, että jänis oli menossa kivisiltaa pitkin meidän pikkusaareen.

Käytin tietenkin kaiutinta palaverissa ja kaikki rähinä kuului linjoille. Yritin samaan aikaan vaimentaa koiria ja selittää muille palaverissa olijoille jotenkin hämillisenä jäniksestä, joka menee kivisiltaa pitkin kallioluodolle. Linjoillakin oltiin vähän ihmeissään; ”Missä sä oikein olet?” No, sain koirat teljettyä toiseen huoneeseen ja pääsin jatkamaan palaveria, vaikka mieli teki lähinnä juosta ulos kameran kanssa odottamaan, että jänöjussi tulisi saaresta pois. Yhdistin jäniksen ilman muuta metsään, luulisi, että kivisiltaa pitkin kulkeminen avoimessa maastossa olisi sille vähän kuumottava juttu.

Sen jälkeen olen nähnyt jäniksen vielä kaksi kertaa joko tulevan tai menevän pikkusaareen. Olen tullut siihen lopputulokseen, että se on jäänyt jäiden lähdettyä väärälle puolelle ja yrittää löytää reittiä mantereelle. Tätä ajatusta tukee se, että metsäjäniksen normaali elinalue on noin 100 hehtaaria, kesäisin hieman vähemmän. (Ei, en todellakaan tiennyt tätä, vaan luin netistä.) Tai sitten tämä on jänikselle kauhujen saari. Löysi puolitoista kuukautta sitten metsiköstä kuolleen jäniksen, joka oli aina päivä toisensa jälkeen paremmin syöty. Joku täällä siis vaanii tätä nykyistäkin jänistä ja pienellä saarella on huonosti tilaa väistää.

Pikkusaari on oikeastikin aika pieni. Lokit taisivat tunnistaa jänön harmittomaksi, sillä pikkusaarelta ei kuulunut jänön vierailun aiheuttamaa pillastumista.

Kivisilta on suhteellisen pitkä avoin pätkä jänikselle loikkia.

Mutta ei tässä tietenkään vielä kaikki

Tänä aamuna heitin Jaakon aamulla työmatkalle mantereen puolelle. Minulla on lomapäivä, joten käänsin Busterin kohti saarta ja ajelin hissukseen aamun hiljaisuudessa. Laituria lähestyessä bongasin ne kaksi peruslokkia, jotka istuvat veneen kuomun päällä tarkkailemassa ympäristöä. Mutta hetkinen, siellä on muutakin. Nimittäin jänis.

Jänis istui laiturinnokassa katsellen merelle. Kuono väristen se haisteli ilmaa, eikä lähtenyt yhtään mihinkään, kun lähestyin veneellä. Olin jo varma, että jänis hyppää kyytiin ja pyytää ajamaan rantaan, mutta kun olin puolentoista veneenmitan päässä, lähti se käpälämäkeen.

Minulla on yleensä aina edes kännykkä mukana, mutta ei tietenkään tänään, joten tästäkään jänön liftausyrityksestä ei ole todistusaineistoa. Mutta konstruoin tilanteen. Pipo sai esittää jänistä, sillä se on suurinpiirtein samanvärinen. Kokokin on melkein oikea, tosin jänön korvat ylettyvät korkeammalle ja paino on paljon vähäisempi.

Pipo eläytyy hyvin pupun rooliin. Se istuu täsmälleen samassa paikassa pupun kanssa ja katselee jänön tavoin kaihoisasti merelle.

Seuraavaksi tapaan jäniksen varmaan, kun olen menossa lämmittämään saunaa. Tai sitten se tulee vastaan rannalla ja on vetämässä suppilautaani vesille. Tosin jänikset osaavat lukemani mukaan uida. Katsotaan miten tilanne kehittyy ja vielä minä sen pupun kuvaan!

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Ensimmäinen kevätretki Suomenlinnaan

Vappua edeltävänä lauantaina siskoni tuli kylään ja päätimme lähteä veneretkelle sään muuttuessa aurinkoiseksi. Valimo oli jo ilmoittanut facessa olevansa auki, joten kohteeksi valikoitui Suomenlinna. Menomatka Huskyn lämpimässä kuomuhytissä oli niin mukavaa, että nukahdin. (En ollut ratissa, huom huom!) Yksinkertaisesti en pysynyt hereille kuin puoleen väliin matkaa ja vaihdoinkin takapenkille nukkumaan. Onneksi Valimon Irish coffee oli aivan ihan taivaallisen hyvää, joten minäkin heräsin elävien kirjoihin satamaan päästyämme.

Kolmen kopla hyvää ruokaa. Mie goreng nyhtiksellä oli minun mielestä voittaja, Kaija tykkäsi eniten omasta punajuuri-vuohenjuusto pastastaan. Jaakolle Mie goreng ja kylmäsavulohipasta kamppailivat tasasijoilla.

Valimossa törmäsimme tuttuihin! Haaveena hyvä kuva-blogin Kati ja Aava kutsuu-blogin Päivi olivat siellä syömässä. Heidän venekuntansa olivat myös kevään ensimmäisella veneretkellä. Eikä siinä kaikki, molemmat olivat liikenteessä ensimmäistä kertaa uusilla matkaveneillään! Pummasimme tietenkin heti vene-esittelyt Galeoniin ja Jeanneau. Ja jessus, aikamoisen hienoja veneitä! Niissä pystyy taittamaan vähän pidempääkin matkaa ja kesän suunnitelmat kuulostivatkin mielenkiintoisilta. Galeonin flybridgellä ymmärsin myös ensimmäistä kertaa mitä järkeä koko yläohjaamossa on. Okei, voihan sieltä ajaakin (silloin kun Suomessa kerran kesässä on lämmintä) ja satamaanajossa se on varmasti kätevä, mutta sehän oli todella hyvä auringonotto ja chillailupaikka!

Uudet veneet jonossa Suomenlinnan laiturilla

Turistikierros

Onneksi Kaija oli mukana reissussa, sillä lähdimme kiertämään Suomenlinnaa vähän laajemmin, kuin normaalisti minun ja Jaakon kahvila-pistäytymisillä. Ja emme tosiaan olleet ainoita. Pakko myöntää, että yllätyin turistien määrästä, oli kuitenkin vasta huhtikuun loppu. Sulauduimme sujuvasti joukkoon kiertelemään paikkoja.

Ensin kävelimme tietenkin K-Markettiin hakemaan jäätelöt. Veneilijöille tiedoksi, että K-Marketin laituri näyttää olevan paikallaan, joten kauppareissu onnistuu helposti veneelläkin.

Kivirakentaminen Suomenlinnassa on vain niin hienoa! Olimme Jaakon kanssa molemmat aivan innoissamme ja osoittelimme milloin mitäkin kivirakenteita.

Kivimuureissa oli väriä! Ne toimivat myös todella hyvin tuulensuojana.

Tämä marjapuuron värinen punainen on yksi suosikkikivitaloväreistäni.

No tällaisenkin sisäänkäynnin voisin ottaa! Ja tuon kauniin oven. Koko rakennuksenkin!

Pimeät kivikäytävät

Vaikka vietimme Suomenlinnassa koko iltapäivän, jäi kaikille vielä lisätutkittavaa. Kaija ei löytänyt etsimäänsä geo-kätköä, kaikki olisimme halunneet tunneleihin, minä historiakierrokselle ja Jaakko pariin kahvilaan. No onneksi Suomenlinna on tässä niin lähellä, että sinne voi mennä toisenkin kerran…

Ja siitä yhteen käytävään! Taskulamput jäivät kotiin. Ensi kerralla nekin messiin.

Yhden käytävän varrella oli useampi huone, jonka ikkunat paljastavat valtavan seinän paksuuden. Ensimmäisessä huoneessa oli menossa kuvaussessio ikkunan luona, kun kuvattava istui ikkuna-aukolla katsomassa kaihoisasti ulos. Toisessa huoneessa sama tapahtui italiaksi. Kolmannessa huoneessa kuvaukset olivat juuri päättymäisillään. Neljännen huoneen kuvausspotti oli vapaa, joten otimme heti asemat ja Jaakko pisti parastaan eteerisenä komistuksena!

Sataman kiertämisen kautta kotiin

Jatkoimme matkaa rantoja pitkin ja kiersimme lopulta sataman aivan telakka-altaan laitaa pitkin. Mietimme millaista olisi asua Suomenlinnassa. Kesäisin siellä ravaa niin paljon porukkaa, että se saattaisi jo ahdistaakin, mutta toisaalta silloin on ainakin elämää ympärillä. Ja oli siellä nytkin rauhallisempia paikkoja. Vakituisia asukkaita Suomenlinnassa on 850 ja valtaosa asunnoista on vuokra-asuntoja, joita tulee silloin tällöin vapaaksi. Asuntoja haetaan erikseen ja onnekkaat sitten valitaan asumaan saarelle.

Hiekkarannalle oli kertynyt rakkolevää. Siitä voisi poimia puutarhaan hyvää typpilannoitetta!

Näköalat ulkosuihkusta ovat todella hyvät. Ehkä voi joskus olla vähän vilakka tuuli!

Aika hieno on myös urheilukentän sijainti.

Telakkasataman puolella Jaakon suosikki oli valkoinen kaksimastoinen purjevene.

Joskus täytyy tulla paikan päälle katsomaan miten nuo vesisulkuportit pelaavat, kun vesi poistetaan.

Kotia kohti!

Saattaa olla, että otin toisenkin Irish Coffeen Valimon terdellä ennen kotiinlähtöä (sanoinko jo, että olivat hyviä?). Niinpä en päässyt Huskyn rattiin ollenkaan tällä kevätreissulla. Veneretkestä jäi ihana fiilis. Olemme juuri sen ihanimman vuodenajan kynnyksellä, jolloin voi alkaa toteuttamaan talven aikana suunniteltuja veneilyjä!

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Making of: Jään reunalla XO veneillä

Tykkään kyllä omasta työstäni, mutta joskus suorastaan rakastan Jaakon työtä. Etenkin silloin, kun se tarkoittaa, että pääsen mukaan kuvauksiin, joissa on mukana ripaus seikkailua ja upeita veneitä!

XO:n kuvaukset pidettiin viikko sitten perjantaina, jolloin jäätä oli vielä oikein mukavasti (mikä nyt tuntuu vähintään uskomattomalta) ja aurinko paistoi aivan kirkkaalta taivaalta. XO:n DFNDR sekä 360 lähtivät liikenteeseen Helsingistä kohti Espoota, jonne olimme sopineet treffit jään reunalle. Minä potkuttelin tapaamispaikalle jäätä pitkin potkukelkalla.

Olin käynyt edellisenä aamuna suppailemassa työkaverin kanssa jään reunalta, joten tiesin jään suurinpiirtein kestävän, vaikka keväällä muutokset ovatkin nopeita. Yöllä oli kuitenkin ollut reippaasti pakkasta ja se auttoi asiaa. Lähdin matkaan hieman ennen kuutta aamulla. Aamuvarhaisella myös kelkka liikkui mukavasti jään pinnalla. Päivällä aurinko sulattaa sen pintaa sohjoksi ja potkuttelu alkaa käydä työstä.

Paatit saapuvat

Ehdin sopivasti paikan päälle ennen veneitä. Olin varma, että myöhästyn, joten potkuttelin itselleni mukavasti hien päälle. Paatteja ei kuitenkaan näkynyt, joten ehdin rauhassa koittaa miten jää kestää ja katsoa edes hetken mihin veneillä voisi ajaa.

Sieltä ne tulevat! Kyllä oli porukalla hymyt leveinä, kun he tulivat paikalle yhtä aikaa upean auringon nousun kanssa…

Ensimmäisenä paikka löytyi 360:lle. Se laitettiin kiinni jääruuveilla.

DFDNR:lle ei jääruuveja riittänyt. Sen kohdalla käytettiin kiinnityksessä juuri niin luovaa tapaa kuin näin seikkailuhenkisellä veneellä kuuluukin. Se kiinnitettiin jäähän kairalla!

Seikkailemaan

Sitten lähdettiin hommiin. Tai siis omasta näkökulmastani kyllä ihan nautiskelemaan. Alettiin purkamaan veneistä harrastustavaroita pois ja kaiken tekemisen ympärillä pörräsi kamera ja kopterikamera.

Pyörät mahtuivat mukavasti 360:n uimatasolle. No, tähän paattiin mahtuu pari muutakin juttua!

Kävin tietenkin tsiikailemassa venettä pienen tauon aikana!

Jengi ja kaksi venettä jäällä.

Jää hajoaa

Kun oli kuvattu tarpeeksi jäällä menoa ja suppailua, oli vuorossa veneilypätkät. Tässä vaiheessa kello oli jo puoli yhdeksän paikkeilla ja aurinko oli paahtanut jäätä todella lämpimästi. Irrotimme veneet ja porukka alkoi katsella sopivia ajolinjoja esimerkiksi kivien välttämiseksi. Jäälle jäänyt porukka siirteli kamoja vähän kauemmaksi ja kokoon yhteen paikkaan.

No, eihän siinä tarvittu kovinkaan paljoa ajoa, kun jää alkoi hajota isoiksi lautoiksi. Tämähän on vain hyvä uutinen kevättä odottelevalle saaristolaiselle. Ai paitsi, että ne jääruuvit ja köydet jäivät sinne uloimmalle lautalle. Painelin irrottamaan köyttä, mutta se oli jotenkin niin hyvin sotkussa, etten saanut ruuvia heti pyöriteltyä irti. Seuraava aalto rikkoi jo toisenkin lauttarivin minun takana. Heitin köyden pään Väiskille, joka piti köydestä vetämällä meidän lautan kiinni kiinteässä jäässä, kun Erkan kanssa irrotimme jääruuvia. Ja lähtihän se. Alla on kuvaa hauskasta tilanteesta jäällä!

Epic split: En tiedä kumpaa jännitin enemmän, sitä että Erkan kuivapuku vai koivet repeää! No ihan spagaatia ei tullut, mutta pulahdus mereen kuitenkin.

Pulahdus ei wakeboardaajaa haittaa. Niihin on ilmeisesti totuttu…!

Alkaa olla aika laittaa leiri kokoon. Jäälautat lähtevät liikkeelle merelle.

Pakkaushommat… Minä sain kyytiini tällä kertaa molemmat sup-laudat, kairan ja muuta sälää, joka oli matkalla meille.

Reissu oli juuri niin upea ja hauska, kuin voi etukäteen kuvitella. Ihania ihmisiä, upeita veneitä ja hauskaa tekemistä. Ehkä kuitenkin kaikkein hienoimpana luonto. Miten uskomattomia kokemuksia meillä voikin päästä kokemaan ihan lähellä pääkaupunkia. Meillä on kyllä aika ainutlaatuinen meri ja saaristo! Go and explore!

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

18.4.2018

Väylä on auki

Eilen illalla saatiin väylä auki Busterilla maihin asti. Muutamana aikaisempana vuonna väylää on saanut ylläpitää keväisin jonkin aikaa ja se jäätyy aina yön tullen uudestaan. Tämä vuosi on kuitenkin ollut poikkeus. Jäät ovat pysyneet niin hyvinä pitkän aikaa, että nyt kun ne alkoivat lähtemään, ovat lämpimät ilmat sulattaneet jäätä ihan hujauksessa. Tänään kun katsoo merellä lepäävää tummaa jääsohjomassaa, tuntuu aika uskomattomalta, että eilen illalla kuljimme vielä osan matkaa jäätä pitkin. Jäiden lähtö onkin aivan käsillä ja kohta tiedämme kuka arvasi oikean päivän. Minä ja Jaakko emme päässeet tänä vuonna kovinkaan lähelle.

Kelirikossa kulkemista

Kun kelirikko kestää puolitoista päivää, on se pelkästään hauska seikkailu. Eilen aamulla lähdimme molemmat töihin ja koska veneellä ei päässyt perille asti, niin otimme pikkuiset muovijollamme käyttöön. Näistä veneistä saimme vinkin saarinaapureiltamme, heillä oli hyvät kokemukset tasapohjaisista jollista. Parin talven kokemuksella olemme samaa mieltä. Vene on kevyt kuljettaa ja sopiva yhden ihmisen käyttöön! Aamulla matkamme koostui ensin pätkästä jäällä kulkemista, sitten melomista, jonka jälkeen noustiin isolle, kiinteälle jäälle ja lopulta vielä ihan pienestä pätkästä vedessä ennen rantautumista.

Kovalle jäälle nousu on helppoa, mutta sohjoiselle jäälle nouseminen on hankalampaa. Keksi ei oikein pidä ja vaikka pitäisikin, en meinaa saada vedettyä paattia jään päälle. Keksimme loistavan avun kotiinpaluuta varten jääruuvista ja pitkästä köydestä. Otimme muutaman kännykkävideon meidän etenemisestä ja tässä on meidän toheloimista jäällä ja vedessä!

Kotimatka sujui siis aika helposti ja eilen illalla päästiin ekaa kertaa jään läpi Busterilla. Matkalla oli kyllä niin sitkeän jään kohta, että jouduin vaihtamaan kerran täysin reittiä, että pääsin läpi. Mutta joka tapauksessa, veneily aloitettu!

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

15.4.201815.4.2018

Kevään lyhin veneretki ja humahdus jäihin

Jäät ovat tummuneet yhä kovemmin ja näyttävät hapertuvan silmissä. Busterin ympärille pikkusaaren päähän on auennut pieni aukko ja päätimme koittaa mihin asti Busterilla pääsisi jäitä särkien. Minä veikkasin 10 metriä ja Jaakko veikkasi joko nollaa tai sitten että päästäisiin saman tien mantereelle asti. Jaakko kävi kiinnittämässä akun paikalleen ja uskollinen Yamahamme hörähti käyntiin ensimmäisellä yrityksellä.

No ei päästy mantereelle. Pyörimme lätäkössä ympäri puolisen tuntia ja tuloksena oli, että yhteen suuntaan pääsimme etenemään ehkä juuri sen 10 metriä. No, ei tarvinnut vielä lähteä veneellä yhtään mihinkään ja tämä oli kyllä virallisesti matkaltaan lyhin puolen tunnin veneretkemme.

Retkiseurueemme oli tyytymätön eväiden laatuun, sillä niitä ei tällä kertaa ollut. Retken jälkeen jätettiin moottori hetkeksi päälle puhdistamaan aukkoa jäistä.

Ei ole tapana luovuttaa ihan heti

Jaakko sai loistavan idean! Jäätiellä jää on edelleen aika paksua, mutta sen reunalla aurauslumipenkkojen alla on koko ajan ollut vähemmän jäätä. Pääsisikö sitä pitkin ajelemaan veneellä? Olimme lähdössä Kevät-messuille (kyllä, kaikkeen se Jaakko joutuukin ihan vain siksi, että olen sekaisin kasveista!) ja Jaakko kävisi treffaamassa yhtä kaveriamme ennen sitä. Hän siis menisi edeltä ja tulisi sitten hakemaan minua rannasta.

Sovimme, että hän käy mennessään mittaamassa kairalla jään syvyyden lumipenkan kohdalta. Sovimme myös, että nyt alkaa Ursuit-kausi, eli pitäisimme aina puvut päällä, myös kotijäällä. Kävi ilmi, että ei sitä sitten tarvinnutkaan kairata. Jaakko potkutteli kelkalla sulaneen penkan kohdalle ja humahti kelkkoineen päivineen jään läpi! No, säästyi sitten kairaamisen vaiva.

Piti ottaa kuva kairailusta, mutta tulikin vähän enemmän action-kuvia. Puku toimi hyvin, vaikka se vuotikin hieman. Ursuitit ovat olleet meillä kovassa käytössä viisi vuotta ja ovat menossa nyt huoltoon. Samalla tulee vuotokin paikattua.

Kelkka nostettu ja seuraavaksi Jaakko ylös.

Hieman uitettu koira palasi laiturille. Jää ei ollut antanut mitään varoitusmerkkiä ennen hajoamista. Välillä keväinen jää notkuu/joustaa ja siitä tietää vaihtaa kiireesti paikkaa.

Pilllijää

Keväinen jää on petollista. Jää voi olla paksua, mutta silti heikkoa. Keväistä jäätä sanotaan pillijääksi, eikä suotta. Sen rakenne on hyvin pillimäinen. Lisäksi jää muuttuu päivän aikana. Yöpakkasen jälkeen jää voi olla kestävää, mutta myöhemmin päivällä se ei enää kanna.

Jään rakenteesta näkyy, kuinka se muodostaa pillejä ja hajoaa ohuiksi tikuiksi. Ylhäältä katsoen jäässä on ihan oikeasti läpireikiä. Pipon mielestä pillijää maistuu siinä missä tavallinenkin.

Jää hajoaa pienestä potkaisusta moneksi tikkumaiseksi palaksi.

Jääränni on melkein auki

Tästä jään heikkenemisestä innostuneena päätimme koittaa uudestaan Busterilla jäiden särkemistä messujen jälkeen. Ja päivä totisesti hoiti tehtävänsä jään heikentämisessä. Pääsimme etenemään ensin jäätien reunaan Jaakon tippumispaikalle. Siitä ajelimme hetken matkaa aivan unelmavauhtia, Busteri leikkasi jäätä kuin veitsi voita. Mutta olisihan se ollut liian hyvää päästä kerralla perille mantereelle… Pääsimme puoleenväliin ja sitten ei löytynyt mitään reittiä mistä pääsisi eteenpäin. Niinpä jouduimme jättämään leikin sikseen. Huomenna aamulla työmatka on sitten kikkailua kelirikkoveneillä. Olen kuitenkin melko varma, että illalla pääsemme Busterilla läpi, sillä päivän lämpimän vesisateen pitäisi kyllä heikentää jäätä!

Ready, set, go! Jäänmurtaja valmiudessa!

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ: