Tekijä: saaressa

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

3.3.20186.3.2018

Suvisaariston luistelurata

Pienenä halusin ihan kamalasti harrastaa kaunoluistelua. Sellaista ei kuitenkaan ollut tarjolla meidän kylällä, joten hieman yli 10-vuotiaana päätimme luokkakaverini kanssa, että hän alkaa valmentaa minua. Ensimmäisenä valittiin tietenkin musiikki ja se oli valmentajan heiniä. Hän toi tohkeissaan minulle kasetilla kouluun valitun biisin ja sehän ei ollut mitään mahtipontista vähempää, vaan musaa Exodus-elokuvan soundtrackiltä (miten voin vielä muistaa sen nimen?!). Kotona kuuntelin sen ja rakastuin täysin musiikkiin. Näin itseni liitelemässä jäällä tekemässä huikeita juttuja musiikin tahtiin. Mummi opetti minulle yhden taitoluistelun alkeishypyn (jossa käännytään ihan hurjasti 180 astetta). No näitä sitten treenattiin ahkerasti sen aikaa kuin innostusta kesti. Pidin itseäni ihan mukiinmenevänä luistelijana ja vielä nopeanakin. Järkytys olikin sitten suuri kun pääsin yläasteelle ja selvisi etten osaa edes perusluistella! Kyläkoulussamme tytöt opetettiin jostain käsittämättömästä syystä potkimaan terillä eteenpäin. Hokkarit jalassa emme olisi edenneet mihinkään. No, tuli aika opetella luistelemaan uudestaan ja siinä kohtaa laitoin kiltisti hokkarit jalkaan, jolloin ei pystynyt leikkimään terien kanssa. Muistan kyllä miten mummi oli yrittänyt sanoa minulle, että minun kannattaisi harjoitella ihan perusluistelua ja liukuja sekä sen sellaista. Minähän en tietenkään ala-asteikäisen itsevarmuudella sellaista kuunnellut. Piti mennä kovaa ja minä kyllä osaan ihan itsekin, kiitos vaan!

Jostain syvältä kumpuaa siis rakkaus taitoluistelua kohtaan. Niinpä olen ollut aivan innoissani niistä muutamasta kerrasta, jolloin jäät ovat olleet niin hyvässä kunnossa, että pystyy luistelemaan merellä. Lumentulon ongelma on myös ratkaistu Suvisaariston auratulla luisteluradalla. Olemme kiertäneet sitä jo pari kertaa ja uudestaan pitää päästä. Rata on yli 5 km pitkä ja jää oli ainakin vielä viime viikolla ihan hyvässä kunnossa. Pieniä ja välillä isompiakin railoja toki oli, mutta niin luonnonjäällä vain tuppaa olemaan, sillä jää ja vesimassat sen alla elävät. Talvi on ollut ihan huippuhieno jäiden kannalta, joten tästä kannattaa nauttia!

Silmä lepää luisteluradalla

Suvisaariston luistelurata kulkee tutuilla veneilykulmilla, näkee siitä taas uudella tavalla rantoja. On ollut pakko pysähtyä välillä ihailemaan kauniita taloja ja upeita rantoja. Luistelureitti on siis samalla hauska kulttuuriretki alueen huvilahistoriaan ja kaikenlaiseen rakentamiseen nykypäivään asti. Tietenkin katselussa pitää ottaa huomioon, että monessa talossa asutaan ja vaikka ei asutakaan, niin liian lähelle pihoja ei kuulu mennä. Aina välillä huomaa, että vaikkapa meidän saunalla on vierasta porukkaa ja se nyt ei ole maailman paras fiilis. Joten piha-alueet kunniaan!

Selän takana olevaa taloa olen aina ihaillut, sekä veneillessä että luistellessa. Se on supersöpö omalla kalliollaan!

Hiihtolomalauantaina jäällä oli paljon porukkaa pienestä lumisateesta huolimatta. Hanikan uimaranta on hyvä paikka lähteä liikenteeseen ja laiturilla on paljon porukkaa vaihtamassa kenkiä luistimiin. Jo rannalla voi tuntea hyvän fiiliksen, mitä porukasta huokuu. Aurinko ja ulkoilma kyllä nostaa mielialaa!

Meillä on käytössä retkiluistimet, joihin sopii tavalliset luistelusuksen monot. Olen hukannut kaunarini. Ne ovat kyllä varastossa, sillä näin ne siellä syksyllä ja painoin mieleeni, että täällähän ne ovat. No kun eivät ole! Haluaisin löytää ne, jotta voisin koittaa onnistuuko enää edes se pieni hyppy. Tai ehkä parempi etten koita…

Reitillä on jotenkin mukava fiilis! On tottuneempia luistelijoita ja toisaalta niitä, jotka ovat kaivaneet kaunoluistimet kaapista monen vuoden takaa. Oikein näkee, mitä riemua luistelu tuo, kun pääsee liitelemään jäälle. Lapsena opittu taito kantaa vielä monen vuoden jälkeenkin. Radalla myös uusi sukupolvi hioo luistelutaitojaan.

Jaakko spurttaa! Retkiluistimilla pitäisi kai päästä kovempaa, mutta myönnän kyllä, että en ole enää se vikkelin tyyppi jäällä.

Saaristokaupalle kahville

Kun lenkkiä lähtee kiertämään Hanikan uimarannalta vastapäivään, se näyttää olevan yleinen kulkusuunta, niin kierroksen loppuvaiheilla näkyy kyltit Saaristokaupalle. Siitä pääsee oikaisemaan suoraan kaupalle kahville. Ja mehän emme ole kertaakaan kyenneet ohittamaan tätä pakollista rastia. Ja jos on juuri tehnyt suuren urheilusuorituksen, niin toki ihmisen pitää saada kaakaota ja suklaakakkua (tässä olen vähintään yhtä hyvä kuin lapsena, jälkiruokatoleranssiani olen harjoitellut hurjasti). Kaupan kestovalikoimissa on yleensä aina kahta lempikakkuani. Todelliseen herkkunälkään kannattaa napata suklaakakku, joka on keskeltä juuri oikean suklaista ja kakun seasta löytyy aivan taivaallisia sattumia. Kesäkurpitsakakussa taas on mukavan mausteinen ja pähkinäinen maku. Molemmat ovat kosteudeltaan juuri minun makuuni sopivia.

Zuchini-kakussa on ihania pähkinäpaloja.

Niin, että jos talvitekeminen kiinnostaa, niin sinne vaan jäälle! Minä menen varastolle vielä kerran kaivamaan niitä kaunoluistimia ja koitan edes tuossa meidän jäätiellä, että pysynkö niillä vielä pystyssä, vai onko terä samantien jäässä ja mimmi nenällään… Mukavaa talvista viikonloppua!

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

24.2.201825.2.2018

10 tonnia lecaharkkoja, liimapuupalkkeja ja ystäviä

Jäätä oli viime viikonloppuna lähes 30 senttiä ja se kestää jo hyvin vähän isompiakin rakennustavarakuormia. Tämä on hyvä juttu, sillä meitä odotti 10 000 kiloa lecaharkkoja, jotka pitäisi siirtää saareen. Tällä viikolla siirrettävien tavaroiden pinoon ilmestyivät myös liimapuupalkit ja isot kertopuut. Tiedossa oli siis roudaushommia, ihan urakalla!

Ystävät apuna Lecaharkkojen kanssa

Onneksi 10 tonnin lacaharkkoerästä ei tarvinnut selviytyä yksin, sillä ystävämme Mikko ja Ilona olivat luvanneet tulla auttamaan päivällä. Päätimme ehtiä käymään retkiluistelemassa. Niinpä tein aamulla korvapuustitaikinan ja riensimme sitten Suvisaariston retkiluisteluradalle kiertämään yhden kierroksen. Takaisin tullessa löysin taikinan, joka ei ollut kohonnut ollenkaan. Annoin taikinalle vielä mahdollisuuden ja laitoin sen kasvien idättämiseen tarkoitetulle lämpömatolle, ehkä se siitä. Sitten lähdimme pihalle kantamaan harkkoja.

Harkkoja napattiin kyytiin arviolta 500 kg. Tahti lastin purkamisessa ja täyttämisessä sujui vikkelästi. Takaisin tultiin kärryn kyydissä.

Harkkoja kyytiin!

Saimme puolessä välissä urakkaa lisää apuja, kun toinen ystäväperhe saapui saareen. Tässä kohtaa huomasimme, että porukkaa oli välillä liikaakin, kun kuusi ihmistä hyöri yhden kärryn harkkoja tyhjentämässä. Niinpä päätin tsekata mitä pullataikinalle kuuluu. Se oli kuin ihmeen kaupalla noussut ja aloitin leipomisen. Sain naisväen yhtä lukuunottamatta seurakseni. Tämä talkoiden toiseksi nuorin suoritti tärkeää tehtävää kuljetuksissa. Sattui nimittäin käymään niin, että mönkkärissä oli joku moottorin tuuletin rikki ja moottori ei jäähtynyt. Ei hätää, nuori talkoolaisemme keksi laittaa lunta moottorikopan päälle aina taukojen ajaksi ja se tosiaan jäähdytti moottoria!

Pullistakin tuli hyviä, vaikka taikina vähän epäilytti. Leivon yleensä sellaisia korvapuusteja, joissa todella on sokeria, voita ja kanelia niin paljon, että tukka voi nousta pystyyn. Mutta jos kerran syö jotain herkkuja, pitäisi niiden oikeasti olla herkkua, eikä sinnepäin!

Siinä on meidän harkkokokoelmamme!

Pitkät liimapuupalkit aiheuttavat päänvaivaa

Pisimmät liimapuupalkit, joita talossamme on, ovat 12 metriä pitkiä. Samanpituista ja lyhyempää kertopuuta löytyy myös. Näiden roudaaminen peräkärryllä saareen olisi himppasen haastavaa. Onneksi Jaakko puhui tästä ongelmasta ääneen Vene-messuilla. Ja kas, ongelmaan olikin ratkaisu! Yamaha Centerin Lasse esitteli Ultratecin mönkkärin tai moottorikelkan perään sopivan jalaksilla kulkevan tukkireen. Ajatus kuulosti aivan järjettömältä, joten Jaakko teki heti kaupat ja jäimme odottelemaan kelkan saapumista.

Viime viikolla se tulikin ja Jaakko alkoi koota sitä. Hän oli lievästi sanottuna innoissaan. Niinpä meidän piti heti seuraavana iltana työpäivän jälkeen siirtää ensimmäinen kuorma kertopuita. Minun oli myönnettävä, että sen jälkeen minäkin olin innoissani!

Kyseessä on parireki ja nuo lautoja välissään pitävät aisat ovat kiinni sokalla, jonka irrottamalla ne saa taitettua sivulle. Lastaaminen rekeen ja sieltä pois helpottuvat sillä tavalla todella paljon.

Kelkka kiinnitetään adapterilla mönkkärin vetonuppiin.

Lauantain pitkät tavarat. Ja painavat!

Saimme tänään kaksi reipasta kaveria avuksi ja kaikki liimapuupalkit siirtyivät viimeistä kappaletta myöten saareen. Pari kuormaa ehdimme vetää Jaakon kanssa kahdestaan ja pakko sanoa, että pitkän tavaran kuljettaminen oli suorastaan naurattavaa! Meillä oli reessä käytössä kaikki pidennökset, mutta ei se riittänyt, oli keksittävä muuta!

Vastaus oli tietenkin… PULKKA!! Tasaisella jäällä se pysyi hyvin matkassa ja esti pitkiä kertopuita raahautumasta jäitä pitkin.

No nyt voi sanoa, että me tosiaan rakennamme pitkästä tavarasta!

Maailma näyttää aika mukavalta lautakuorman päältä!

Matkaa voi taittaa myös näin! Reen jalasten kohdalla pystyi olemaan kyydissä, mutta se edellyttää tasaista kyytiä. Pakkanen saa posket punaisiksi!

Kertopuut alkavat olla paketissa. Vielä pari kuormaa jäljellä ennen liimapuupalkkeja. Joudun myöntämään, etten ollut edes tajunnut näin jykevää kertopuuta olevan. Ennen palkkeja kävimme syömessä Saaristokaupalla hakemassa vähän voimaa. Suklaakakku mahassa liimapuupalkit on helpompi hoitaa kyytiin!

Liimapuupalkkien kanssa meitä oli neljä ahertamassa ja se oli kyllä hyvä. Palkit olivat aika raskaita… Tässä kulkee jykevin palkki, sillä on painoa noin 380 kiloa.

Selvisimme urakasta loppupeleissä paljon vähemmällä kuin aluksi kuvittelimme. Huomiselle ei jäänytkään raahattavaa! Tästä kuuluu kiitos ystäviemme auttaville käsille. Oli tosi kivaa tehdä yhdessä ja vaihtaa kuulumisia. Pakkasessa, mutta auringon jo vähän lämmittävässä paisteessa oli mukava puuhailla. Naapuritkin kävivät, toinen toi postin, jossa oli odotettu paketin noutoilmoitus. Toiset kävivät luistelemassa jäätiellämme. Saaristokaupalla oli paljon hymyileviä kasvoja, jotka olivat käyneet Suvisaariston retkiradalla. Myös me olemme ajaneet jäälle kilometrin lenkin (jota ei tosin voi luistella) ja se houkutteli paikalle kävilijöitä ja muutaman hiihtelijänkin. Kaikilla oli hymy herkässä ja kädet nousivat puolin toisin moikkaukseen, kun hurautimme kuorman kanssa ohi. Olemme selvästi menossa kohti kevättä ja aurinko nostaa mielialaa. Kaiken kaikkiaan tosi ihana ja monella tapaa lämmin päivä!

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

17.2.201817.2.2018

Jäätie ja ensimmäisest raksakamat saareen

Alkutalven ihmettelimme leutoja kelejä ja veikkailimme jäiden paksuuntumista. Toiveenamme oli saada jäätie saareen, sillä rakennustavaran kuskaaminen saareen omin neuvoin jäätä pitkin versus avoimen veden aikaan tilatulla lautalla, on hiukka eri hintaista. Alussa näytti heikolta, mutta päätimme putsata lumat aiotulta jäätieltä ja ainakin niin edistää jään paksuuntumista. Ensin se oli lumikolahommaa, mutta sitten 10 sentin kohdalla ajettiin jo mönkkärillä. Kun jäätä oli 20 senttiä, pistettiin ensimmäiset puukuormien tilaukset sisään.

Saimme muuten loistovinkin saaristolaisilta! Jos jäät ovat epäilyttävät, mutta pitäisi jostain syystä ajaa jäälle mönkijällä, niin ei hätää, tähänkin on keksitty keinot! Mönkkärin alle pitää asentaa pitkät alumiinitikkaat poikittain, joten jos mönkijä alkaa vajota jäihin, niin tikkaat pysäyttävät uppoamisen. Kätevää vai mitä! Vinkki on kuulemma ollut ihan käytössäkin. Ja sitten sanovat, että me ollaan jotenkin vinksahtaneita.

Koira, joka rakastaa mönkijäkyytiä

Olin menossa koirien kanssa ulos ja päästin Pipon jo pihalle samalla kun kiskoin kenkiä jalkaan. Kun menin pihalle, ei koiraa näkynyt missään. Eikä se vastannut huutoihin. Jaakko oli lumisateessa auraamassa jäätietä, joten lähdin kulkemaan mönkkärin pörinää kohti. Sieltä löytyi koirakin. Jaakko oli kesken ajon huomannut, että joku vilahti silmänurkassa ja siellä Pipo juoksi mönkijän vieressä. Jaakko hidasti ja Pipo hyppäsi salamana kyytiin. En tiedä miksi, mutta se on heti mönkijän hommaamisesti asti halunnut kyytiin. Olisiko kyseessä korkean näköalapaikan tuomat edut? Koira on kasvanut Töölössä, joten ainakaan se ei ole päässyt tätä pentuaikana oppimaan.

Frendit auraushommissa.

Ride on! Jäätie kannattaa ajaa heti puhtaaksi, muuten lumi alkaa kinostumaan ja homma muuttuu hankalammaksi.

Liimapuupalkit saapuvat

Torstaina perille tuli ensimmäinen lähetys, liimpuupalkit. Jaakko oli valmistatutunut hyvin ja hänellä oli molemmat meidän peräkärryistä valmiina mantereella. Kaverit lastasivat suoraan hiabilla palkkeja kärryihin. Mikä oli huippujuttu, sillä pisimpien liimapuupalkkien nostaminen kärryyn maasta olisi ollut aikamoista urheilua.

Kuorman päällimmäisenä olevat palkit ovat yli 10m pitkiä ja todella painavia. Ne eivät mahdu peräkärryyn, vaan siirretään saareen tukkien vetämiseen tarkoitetulla kelkalla.

Vasemmalla näkyy Anssemssin kärryssä hiabilla pinottu lasti. Ensimmäinen kuljetus jään yli oli jännittävä, sillä painoa oli paljon.

Mitä jää kestää?

Jaakko löysi taulukon siitä minkä paksuinen jää kestää minkäkinlaista painoa. 20 cm jää pitäisi kestää kahden tonnin painoa. Meillä mönkijä, kuski ja painavampi peräkärry painaa 1 000kg. Kun katsoo ensimmäistä kuormaa, jossa on painavampi setti liimapuupalkkeja, en yhtään ihmettele, että ylitys jäällä oli jännittävä. Jäälle oli ensimmäisten rundien aikana tullut alkupäähän jokunen railokin. Mutta hyvin oli mennyt. Seuraavaksi otetaan vähän pienempiä kuormia, niin ei ole liian mieleenpainuvaa hommaa.

Kevyemmällä lastilla. Nostan hattua Jaakolle, että hän on saanut ährättyä näitä pitkiä palkkeja yksikseen peräkärryyn ja perille. Lasti on vähän kevyempi, mutta pituus tuo haasteita rannalta kalliota pitkin tontille nousuun.

Mönkijäkauhan sähkövinssistä on taas hyötyä

Esittelin hieman aiemmin Gehlin lumikauhaan asennettua sähkövinssiä. Sille tuli jälleen käyttöä, mutta niin tuli mönkijän omallekin vinssille.

Jaakko ajoi kuorman kanssa jäälle, oikein varovasti ja hiljaa. No, siinähän kävi niin, että etupyörät pääsivät jäälle, mutta painava lasti piti perän ilmassa. Takapyörät eivät osuneet maahan ja niinpä kuorman kanssa ei päässyt eteen eikä taaksepäin. Ei hätää, Jaakko keksi oivan idean. Hän kävi kotona hakemassa jääruuvin ja iski sen jäihin kiinni. Mönkijän oma vinssi kiinni jääruuviin ja hinauksella eteenpäin. Näin homma ratkesi.

Lumikauhan tehokkaampaa sähkövinssia tarvittiin tontille nousemiseen. Meillä on sillä puolella pienet kalliot, joista mönkijä nousee kyllä kevyellä lastilla, mutta nuo isot lastit eivät nousseet. Eipä muuta kuin mönkijä kiinni sähkövinssiin ja laite kuormineen nousi tontille.

Toinen kohta, missä vinssiä tarvittiin oli meidän takapiha. Iso kuorma oli sen verran painava, että mönkijällä oli vähän vaikeuksia. Takapihamme on aivan möykyillä ja luntakin miten sattuu, joten ei ole ihme, että kuorma ei kulje. Mutta Gehlin vinssillä se tuli nätisti oikeaan paikkaan.

Parilla vedolla perille oikeaan säilytyspaikkaan. Vinssi on nopea käyttää. Kun kuorma on vedetty lähelle, laitetaan vinssin vapaavaihde päälle, peruutetaan Gehli, veto takaisin päälle ja napataan kärry paikalleen.

Jäätie toimii myös luistinratana

Siskontyttö tuli kylään ja piti tietenkin testata luistimet! Jäätiellä pystyy melko hyvin luistelemaan, vaikka se ei ihan tasainen olekaan. Jäässä on kuitenkin hurja ero lumen alla muhineeseen jäähän. Muualla jään pinnalla on paikoittain useampi sentti märkää loskaa ja jään pinta on mennyttä.

Omat kaunoluikkarini pysyivät hukassa, mutta onneksi retkiluistimet löytyi.

Luisteluposeeraus!

Me emme ehtineet ajaa saaren edustalle kunnon lenkkirinkulaa ennen kuin jään pinta meni huonoksi. Jos matkaluistelu kiinnostaa, niin Hanikan uimarannalta pääsee auratulle reitille. Suvisaariston kaupan sivuilla on usein tiedotettu missä kunnossa jää on ja onko se aurattu. Reitin pituus on 5,5 km. Yhden tähden tähden-blogi kävi kuvaamassa reittiä, videota voi tsekata täältä. Reitillä on upeat maisemat! Jääreittiä pidetään yllä vapaaehtoisin voimin ja Saaristokaupalle voikin jättää tippikuppiin bensarahaa. Niin ja hakea ulkoilukahvit ja pullat!

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

13.2.201813.2.2018

Sunnuntai Vene-messuilla

Olimme jo katsoneet perjantain ja lauantain ajan kaikenlaisista some-fiideistä tuttujen postauksia messuilta. Oli lähellä, ettemme livahtaneet messuille jo lauantaina, mutta maltoimme kuitenkin pysyä kotona kasvihuoneeseen liittyvissä nikkarointihommissa. Lienee aika selvää kumpi meistä oli innokkaampi keskeyttämään ja karkaamaan messuille?!

Sunnuntai-aamuna kipsuttelimme kuitenkin aamupäivän aikana halliin. Sovimme heti alkuun treffit isän ja hänen puolisonsa kanssa Purjehdussatamaan katsomaan yksin pallon kiertäneitä ja pian kiertäviä purjehtijoita. Mutta ennen sitä päätimme tsekata uutuusveneen, jota me olimme odottaneet messuilla näkevämme.

Arronet 18C

Talvella huomasimme Arronetin uutuudeen ruotsalaisissa venelehdissä. Pieni alumiinihyttivene, jota esiteltiin kannessa sanoilla ”Prisbomb från Arronet”, kiinnosti meitä kovasti. Niinpä marssimme aika lailla suoraan Arronetin osastolle katsomaan miltä 5,76m pitkä hyttivene näyttää.

Paatti näytti oikein tasapainoiselta. Se näytti myös Arronetilta, mikä tarkoittaa vähän krouvimpaa työvenettä.

Laidoilla kävely tuntui todella tukevalta. Jalka ei lipsuisi kyllä kovinkaan helposti ja kaiteesta oli hyvä pitää kiinni. Myös takaluukun kautta venettä on helppo operoida.

Hytissä on omat penkit kuskille ja kartturille. Taakse mahtuu kolme henkilöä istumaan.

Veneessä on iso kattoluukku, joten seisaallaankin voi ohjata. Luukku on helppo avata ja sulkea, se ei ole ollenkaan ränkkä.

Arronetin hinta huitelee hieman alle 50 000 eurossa 115 hepan koneella. Esittelyvene plotterilla, Webastolla ja jäätä paremmin kestävillä trimmilevyillä oli maksanut 52 000e. Jos nyt satut haluamaan pienen yhteysveneen ja kriteerinä on alumiinikoppi, niin tämä kannattaa ehdottomasti tsekata. Raahasimme ainakin pari porukkaa katsomaan tätä pientä veneihmettä, jossa on paljon ominaisuuksia pieneen veneeseen ainakin näin kuivalla maalla.

Istuimme toki myös muut Arronetit ja hurrasimme 23.5:n lämmittimelle. Ikkunoihin puhaltaa lömpöä kahdeksasta eri pisteestä. Tässä veneessä ei ajeta ikkunat huurussa!

Purjehdussatama – Pallonkiertäjät

Purjehdussatama tarjoaa nykyään laadukasta ohjelmaa, jota on kiva käydä tsekkaamassa samalla kun piipahtaa kahvilassa. (Viime vuonna ohjelma oli tietenkin aivan erityisen laadukasta, etenkin eräänä tiistaina kello 19.00!) Nyt estradilla oli yksin palloa kiertäneet ja kiertävät purjehtijat. Ari Huusela kertoi 2020 Vendee Globe-hankkeestaan, kun taas Tapio Lehtinen lähtee vähän toisenlaisin varustein liikenteeseen Golden Globe Raceen. Tapion veneessä ei saa olla mitään varusteita, joita ei ollut Sir Robin Knox-Johnstonin veneessä pallon kierrossa 1968-1969. Oli kyllä mielenkiintoista kuunnella uusien kiertäjien suunnitelmia, mutta niin myös Hjallis Harkimon ja Pentti Salmen jutustelua. Jälkimmäisiltä kun kysyttiin, että lähtisivätkö uudestaan yksinpurjehdukselle maailman ympäri, oli vastaus aika selkeä: Ei mistään hinnasta. Mutta toivottelivat onnea ja menestystä uusille yrityksille! On itse asiassa aika jännää purjehdusseurattavaa tulossa. Tapio lähtee kierrokselle jo 2018, kun taas Arilla lähtö on 2020.

Muuten, tulevana lauantaina klo 15.00 Kari ”Ruffe” Nurmi on kertomassa uusimmasta purjehdushankkeestaan. Kannattaa käydä katsomassa!

Hymy irtosi!

XO Explorer – Aidosti hyötyä virtuaalimaailmasta

Kävimme XO:n osastolla ja ihmettelimme vähän, että kuinka ihmeessä Düsseldorfissa esillä ollutta XO Exploreria ei ole tuotu Helsinkiin. Saimme pian kuulla, että vene oli tehtaalla ja sille tehtiin lopullisia asennuksia. Tilalla oli jotain todella hauskaa… Venemalliin sai tutustua virtuaalilaseilla! Olin vähän skeptinen asian suhteen, sillä aikaisemmat vr-kokeilut ovat olleet vähän mitäänsanomattomia. Mutta nyt! Vene tuntui aivan aidolta! Ja näytin varmaan todella hauskalta, kun kurkistin vaikkapa vessaan. Virtuaalimaailmassa laitettiin vain pää oven läpi ja pystyi tsekkaamaan miltä pikkulassa näyttää. Suosittelen niin kovasti, hieno kokemus!

Tässä ollaan vielä alkuvaiheessa. Hulluinta oli, kun seisoin keulakannella ja halusin mennä katsomaan miltä keulaboxin säilytystila näyttää. Se hulluus oli siinä, että näin edessäni yhden rappusen alaspäin. Tiesin että sitä ei kuitenkaan oikeasti ollut. OIkeasti jumitin hetken paikoillani, kun aivot lähetti jaloille kahta käskyä: ”Ota askel alaspäin, eikun tasamaata eteenpäin.” Pääsin kuitenkin keulaboxiin.

Maku tarkkailee pentteriä.

XO 270 Cabinia ihailimme sekä ulkoa että sisältä. Kerran olemme olleet koeajollakin. Oikeasti, tämä paatti on kyllä kaunotar.

Jaakon suosikki on edelleen Axopar 28 AC

Olemme Jaakon kanssa todella sujuvia vaihtamaan veneunelmiamme. Venemessuilla pystymme kuvittelemaan itsemme vähän minkä tahansa veneen kannelle ja mietimme mihin venettä käyttäisi, mihin se laitettaisiin laituriin ja minne tehtäisiin retkiä. Jaakon unelma on nyt lukittu Axopariin jo kahden messun kokemuksella. Tarkemmin sanottuna After Cabiniin, joka on kyllä edelleen aivan nerokas.

Jaakon unelmalla on hintaa noin 125 000e. Juttelimme myyjän kanssa ja 90% veneistä lähtee varusteltuna niin, että veneen hinta pysyy alle tuon summan.

Retkeilevälle takapenkkien alle avautuva makuuhytti on aivan mahtava. Sänky on koko ajan valmiina ja se on yksityisemmässä paikassa. Makuuhytissä on myös luukku suoraan takakannelle.

Hytin luukussa oli loistava ominaisuus. Sen eteen pystyi vetämään joko hyttysverkon tai sitten pimennysverhon. (Ps. Veneessä ei ollut kieltolappua, ettei patjalla olisi saanut käydä kokeilemassa makuuasennon mukavuutta.)

Jaakko tykkää Axoparin ajajan paikasta. Siinä on hänen mielestään kaikki ja hyvä näkyvyys.

Keulasta löytyy vielä tilava vessa. Kaikinpuolin aika täydellinen matkailuvene!

Targa 27

Targan 27-malli on kokenut muodonmuutoksen, sekä runkoon että sisälle oli tullut uutta. Kävimme katsomassa paatin ja hyvältä näytti. Targaan mahtuu jo sitten kunnolla pentteriä, parisänkyä ja pistopunkkaa.

Targan ratissa hymyilyttää! Vessaan on kulku kuvan keskeltä alas ohjaamon alle.

Seitsemän metrin viikonloppuveneet

On aika siirtyä seitsemän metrin huiteilla oleviin veneisiin, joita käyttäisimme mielellämme saaristoretkeilyyn. Lottovoitonkaan ei tarvitsisi olla kovin suuri, jotta tällaisen voisi hankkia. Tsekkauksessa siis Finnmaster Pilot 7 Weekend, Bellan Raid ja Patrol, TG 6.9X sekä bonuksen Sting 630.

Pilot 7 Weekendissä hyvää on kelpo nukkumahytti sekä kunnollinen wc. Jos aikoo yöpyä luonnon satamissa, tästä veneestä löytyy kaikki mitä tarvitaan. Lisäksi Weekendissä on näistä veneistä tyylikkäin takaosa ulkona oleiluun.

Bella Patrolissa nukkumapaikka järjestyy laskemalla pöytä ja laittamalla siihen patja. Oikealla on hyvä pentteri. Koska veneessä ei ole nukkumahyttiä, on veneessä läpikulku keulaan, jossa on tilaa laittaa köydet. Bellaan mahtuu wc.

Raidissa koppi on lyhyempi ja taakse jää enemmän tilaa. Voisin kuvitella, että tämä vene kelpaa myös kalastajille.

Bellassa on neljälle mukavat paikat. Yhteysveneenä tämä toimii mahtavasti. Raidissa on hytti, josta olen ottanut kuvan. Keulaan pääsee silti kulkemaan. Kuskin paikan vierestä avautuu sivuovi. Tilaa kulkemiselle on järjestetty sillä, että hytti ei sijaitse keskellä venettä, vaan enemmän vasemmassa laidassa. Myös Raidiin saa wc:n, jos luonnonsatamissa matkailu kiinnostaa.

TG 6.9X:stä aukeaa messevä kattoluukku. Ylipäätään vene on valoisa. Kuvat eivät ny ihan anna sille oikeutta, sillä veneen takaosa jäi vähän niin kuin kuvaamatta! Takaosaan saa kuitenkin järjestettyä sängyn kahdelle. Vene on läpikuljettava.

TG 6.9X voitti juuri Kipparin venetestissä muutaman kilpakumppaninsa.

Ensikurkistus Stingiin kohotti kulmia. Miten tässä pitäisi kartturin matkustaa? Lähempi tarkastelu osoitti, että asiaa oli kuitekin mietitty.

Penkin selkänojan asettamisen jälkeen veneessä oli itse asiassa melko tukeva paikka maisemien katseluun. Veneessä oli myös keulapunkka, mutta sitä emme päässeet testaamaan siellä säilytettävien patjojen vuoksi. Kulku keulakannelle ei tuntunut ihan luonnikkaalta ja jostain jostain syystä Sting ei ihan natsannut meille. Se vaikutti ihan monikäyttöiseltä ja valoisalta veneeltä, jota ei oltu hinnalla pilattu.

Swan Club50

Swan oli yksi jonotetuimmista veneistä näyttelyssä. Veneessä tuntui olevan jatkuvasti jonoa ja päätimmekin ampua purkkarille hieman ennen sulkemisaikaa. Selvisimme lyhyellä jonolla, mutta emme olleet ainoita laskelmoijia. Kohta takanamme oli mukava jono!

Onhan se virtaviivainen kaunotar!

Kannella on tilaa riittävästi!

Tykkäsin valtavasti veneen sisustasta, sillä siellä oli avaraa. Keskellä on tarpeeksi tilaa purjeiden käsittelylle, mutta myös oleskelu on mukavan avaraa. Hauskan erilainen design on myös siirtää keittiö omaan välikköönsä ennen keulapunkkaa. Ja seinien valkoiset vaaka”laudoitukset”. Minä pidän!

Itämerivinkit

Messukeskuksen keskikäytällä on Itämerikahvila, jonka ohjelma kannattaa tsekata. Kannattaa tsekata myös mielenkiintoiset tietoiskut. Tämä kolahti minuun!

Ai herregud! Jos keskimääräinen suomalainen syö 13 kg karkkia ja minä syön ainakin tuplasti enemmän kuin kukaan kavereistani. Kuinka älyttömän paljon oikein syön karkkia? Tätä pohdin ostettuani kolme Sahlmanin toffeepötköä (100g kipale) ja viisi messulakua. Onneksi Jaakko söi niistä edes vähän!

Niinpä. Olen ostanut itämeren ja järvien kalaa aina sillöin tällöin, kun sitä on ollut tarjolla. Joskus ravintolassa ja välillä kaupassa. Lahnasta olen tehnyt suolaisiin vohveleihin täytettä ja särkeä on joskus mennyt JärkiSärki-tuotteissa.

Emme ehtineet kuin pikapiipahtaa Uuden Aallon ja vaatteiden puolella. Messuilla näkee aina sen verran tuttuja, että on mukava liikkua verkkaisesti. Tutkimattomat osastot pitää kuitenkin tsekata, joten uusi visiitti vielä tällä viikolla!

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

9.2.20189.2.2018

Talvi on täällä!

Nyt ei voi enää sanoa Game of Thronesia mukaillen, että Winter is coming… Se on jo täällä. Ulkona on kaunis valkoinen peite ja valoa tuntuu olevan roppakaupalla lisää, eikä se johdu vain päivän pitenemisestä. Pelastuspuvut jätimme narikkaan jo viikko sitten, sillä jää alkaa olla jo tosi kestävää. Meillä sitä on melkein 20 cm. Tervetuloa talvi!

Keskiviikkona jään päällle nousi usvaa. Ehdin ottaa muutaman kuvan ennen kuin se hälveni pois.

Seuraava aamu näytti aluksi juuri niin harmaalta kuin kaikki muutkin aamut. Hetken kuluttua se oli jotain aivan muuta. Upeat värit leiskuivat taivaalla punaisen, oranssin ja keltaisen sävyissä!

Tänne on tuprutellut lunta ihan kunnolla. Hiihtäminen on alkanut kiinnostaa, sillä luistelu alkaa olla mahdotonta. Paitsi Suvisaariston puolen radalla, jota muutama talkoolainen pitää auki.

Talven törröttäjä! Opin vasta saareen muuttamisen jälkeen, että tällä nimellä kutsutaan kukkia, jotka jäävät pystyyn talveksi.

Koirat painelevat menemään lumen keskellä. Ne kurkkivat kaikkiin koloihin ja jäämuodostelmiin.

Myös kalastajat ovat täällä taas!

Torstain työpäivän jälkeen kävelin kotiin ja tiesin Jaakon auranneen jäätietä aamulla. Tie kannattaa aurata aika lailla samantien kun lunta on tullut, jotta mönkkärillä auraaminen pysyy mukavana touhuna. Ja juu, tämä jäätie ei ole mikään pikkupolku! Jaakko on innostunut auraamisesta.

Ja mikä kotona odottikaan!! Oma luistinrata! Jaakko oli aurannut minulle luistinradan, vähän suloista… Jää on vähän röpöliäistä, mutta eikähän siinä voi luistella.

No jos totta puhutaan, Jaakko ei kyllä ollut ajatellut luistinrataa aurausta tehdessään. Hän ajatteli, että tuohon olisi hyvä purkaa raksatavaraa ennen kuin se siirretään tontille. Jaakko on kuitenkin jalomielinen (ja varovainen) mies. Kun lähetin hänelle viestin ”Oletko tehnyt minulle luistinradan?!”, hän ymmärsi vastata diplomaattisesti, että ”Voisihan se sitäkin olla.” Ja vielä sydän perään!

Ps. Viikonloppuna veneitä katsomaan? Me menemme ainakin sunnuntaina!

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ: