Miten se sataman vahtivuoro tuleekin aina kuin yllättäin ja pyytämättä. Meillä on venepaikka kahdessa satamassa, toinen lähempänä tulevaa metro-asemaa. Satama on pienen seuran paikka ja niinpä vahtivuoroja siunaantuu kaksi kappaletta vuodessa. Vahtivuoro alkaa kahdeksalta illalla ja jatkuu aamukuuteen, mikä aiheuttaa keskellä viikkoa työssäkäyvälle vähän hankaluuksia.
Olimme sopineet Jaakon kanssa, että hän tekee alkuvuoron ja minä loppuvuoron. Iltavuoro on vähän helpompi kuin aamuvuoro, joten sovimme, että minä tulen kahdelta satamaan ja vapautan Jaakon nukkumaan. Niinpä yritin mennä nukkumaan ajoissa. Minut voitaneen palkita hyvästä yrityksestä, sillä olin aikonut mennä nukkumaan seitsemältä. No puoli kymmeneltä olin sängyssä ja valmiina nukkumaan. Kuuntelin rentoutusvideon, joka yleensä tainnuttaa minut syvään uneen. Mutta ei tällä kertaa.
Tulipahan vain mieleen nimittäin sellainen asia, että olen yksin täällä mökillä ja mitäpä jos ovelle tupsahtaakin moottorisahamurhaaja. Siinä yritin nukkua, mutta se on kovin vaikeaa kaikki aistit terävinä. Kuuntelin tuulta ja ulkoa kuuluvia omituisia ääniä. Tiedän että yhtä seinää vasten hankaa ruusupensas tuulella. Se pitää jäätävää ääntä, kun se yhtäkkiä riipaisee voimalla seinä- ja ikkunapintaa pitkin. (Olen aikonut leikata sen jo monta kertaa, mutta muistan asian aina yöllä.) Keskellä yötä pentu-koira kävi murisemassa ikkunassa kohti pimeyttä, kunnes paimensin sen takaisin nukkumaan. Samalla huomasin, että liiketunnistinvalolla toimiva laiturin valo oli päällä. Tuijotin hetken pimeyteen ja kerroin itselleni, että on aika epätodennäköistä, että saareen rantautuisi veijareita ikävät mielessään. Lopulta nukahdin, vain herätäkseni kahden tunnin päästä puhelimen herätyskelloon.
YÖMATKA
Kahdelta yöllä on oikeasti aika pimeää ja en ole käynyt tässä toisessa satamapaikassa kertaakaan vielä veneellä. (Ei tullut metrosta valmista elokuussa ja paikka on kauempana kuin nykyinen satamapaikka.) Päivällä sinne ajaminen olisi helppo nakki, mutta yöllä kaikki vain näyttää erilaiselta. Heijastusten keskeltä en meinannut nähdä edes meidän lähipoijuja, vaikka kuinka heijastelin otsalampulla. Piti ihan ottaa vauhtia pois, että punainen ja vihreä löytyivät.
Oudommalle reitille ajaessa joutui tämän tästä hiljentämään. Oliko edessä jotain vai oliko siinä vain varjoja? Ja missä hitossa se satama nyt olikaan? Onneksi reitti oli lyhyt ja kiviä ei matkalle osu, ellei aja aivan väärään suuntaan. Lopulta bongasin sataman viereiset talot ja sain kurssin oikeaksi. Siellä Jaakko jo odotti. Hän jäi nukkumaan vahtikoppiin sohvalle. Itse vahdissa jännintä oli seurata rusakon etenemistä valvontakameroista. Kierroksilla ei löytynyt mitään mielenkiintoista ja veneet olivat voroilta turvassa.
NOPEA AAMU
Kotimatkalle lähdettiin kuuden jälkeen ennen auringon nousua. Jaakko lähti melkein samantien töihin, heitin hänet mantereella. Hänen pakatessaan saimme kuitenkin nähdä yhden kauniin auringon nousun, joten hukkaan ei mennyt sekään aamu. Ehdin jopa nukkua vielä puolitoista tuntia ennen töiden alkamista. Yllättävän hyvin seuraava työpäivä sujui vähillä unilla!
SEURAA SAARIELÄMÄÄ:
[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]
