Karibia Archives | Sivu 2 4:stä

7.4.201514.10.2017

Kohti Barbudaa – loputtoman hiekkarannan paratiisia

Lähdimme kohti Barbudaa kukonlaulun aikaan. Barbuda on osa Antiguaa, mutta täysin erillinen saari Antiguan yläpuolella. Lyhin väli saarien välillä on parikymmentä merimailia, mutta me lähdimme matkaan Antiguan etelä-kärjestä, josta matkaa Low Bayn ankkuripaikalle on noin 35 mailia. Tiedossa oli siis mukava päiväpurjehdus! Startti oli sen vuoksi niin aikaisin, että halusimme ehtiä Barbudalle niin ajoissa, että pojat ehtisivät vielä leijailemaan.

Jaakolle oli tullut vähän kipeä olo, joten passitimme hänet nukkumaan mahdollisimman nopeasti ja herätimme vähän ennen Barbudaa. Olihan minulla siinä miehistöä! Tein kuitenkin muutaman virheen matkaan lähdössä. Ensinnäkin olisi pitänyt varoittaa, että rommi ei ole paras pohja purjehdukselle. Ja toisekseen päätin tehdä aamupalan vasta sitten kun pääsemme Antiguan länsi-puolelle suojaan. Mutta Antiguapa ei oikein suojannutkaan Atlantin aalloilta! Ehdin tehdä porukoille supersmoothien aamupalaksi, mutta siinä vaiheessa, kun kaadoin viimeisiä herkkuja kuppiin, totesin, että se en ole minä, joka pystyy paistamaan pekonit ja kananmunat. Kannella huomasin, että jos ei löydy kokkia, niin ei taida löytyä syöjiäkään. Päätimme selvitä sipseillä ja suklaalla, mikä passasi minulle erittäin hyvin!

Iloiset seilorit tsekkailevat taivaanrantaa.

Vähemmän iloinen seilori Juuso ei tsekkaillut enää yhtään mitään. Tai no, hän oli ehkä tsekkaillut mahdollisia delfiinejä laidan yli. Oikeasti en raaskinut pitkään aikaan edes korjata genuan trimmiä, Juuso makasi niin sanotusti kaikkensa antaneena skuuttiköyden päällä. (Ja kyllä, tästä piti ottaa kuvia. Ja kyllä, tottakai ne julkaistaan netissä!!)

Kaveria ei jätetä. Jussi huolehti Juuson rusketusrajoista laittamalla 50:stä aurinkorasvaa palaviin paikkoihin. Sen jälkeen hän haki tietenkin gopron ja haastatteli Juusoa. Hehe, näin se toimii.

Jussi näki matkalla valaan. Heti piti silmä kovana tsekata tuleeko se lähemmäs vai kauemmas. Ei näkynyt mitään. Kunnes yhtäkkiä taivaanrannasta nousi vuori, joka hyppäsi hemmetinmoisen loikan meren yläpuolella. Valaan tipahtaessa mereen, nousi vedestä hillitön vesipatsas. Wau… Olen nähnyt valaita merellä, mutta mitään tuollaista en aikaisemmin ole nähnyt. Hieno juttu!!

BARBUDA

Jos sanotaan, että määränpää ei ole tärkein vaan matka, niin tässä kohtaa väitän ettei se pidä paikkaansa. Barbuda näytti täydelliseltä helmeltä. Laskimme ankkurin hiekkapohjaan ja meidän lisäksemme lahdella oli kolme venettä. Istuin keulassa ja kun katsoin vasemmalle, näin järjettömän pitkän hiekkarannan. Näkymä toistui kun käänsin päätä oikealle.

Barbudan Low Bay –lahti on suuri ja siinä on hauska erikoispiirre. Välittömästi hiekkakannaksen takana alkaa sisälahti, joka on leveydeltään mailin verran. Vasta tämän lahden takana on tullauskaupunki Codrington. Niinpä Low Bayssa pystyy leijalautailemaan kahdessa paikassa. Joko itse Low Bayssa, jossa Defyr oli parkissa, tai sitten sisälahdessa. Minulle tämä oli aivan mieletön paratiisi. Pystyin harjoittelemaan sisälahdella, sillä tuuli puhalsi Codringtonista kohti veneitä. Välissä oli kuitenkin hiekkakannas, joten minulla ei ollut vaaraa huuhtoutua Karibianmerelle leijan kanssa.

Muutama sana ankkuroinnista. Hiekkapohja pitää hyvin ja ainakaan meillä ei liikoja rullannut. Tullaus on huomattavasti helpompaa kuin kirjoissa kerrotaan. Moni tullaa valmiiksi ulos Anguillassa, jolloin Barbudalta on aikaa häipyä 24 tunnissa. Suosittelen tullausta Barbudalla… Kuljetimme vain ribin hiekkakannaksen yli ja ajoimme Codringtoniin. Paikalliset ohjasivat meidät tulliin, jossa homma oli tavanomaista paperinpyörittelyä. Ei todellakaan hankala rasti!

Kapea hiekkakannas, jonne perustimme heti leirin. Oikealla näkyy sisälahti.

Leijat ylös heti vaan! Myös Jaakko, joka oli vähän kipeän oloinen, päätti lähteä vesille.

Koko lahti oli käytännössä meidän. Muita veneitä ilmestyi lisää seuraavana päivänä, mutta ahdasta ei tullut.

Ilta alkoi hämärtyä, mutta porukka ei malttanut nousta vedestä. Jussi kurvailee, Defyr taustalla. Saimme ankkuroitua mukavan uintimatkan päähän rannasta.

Kohta kurvailu ei riitä, otetaan hypyt kehiin!

TOINEN PÄIVÄ BARBUDALLA, MEITSI PÄÄSEE VESILLE!

Niin autio kuin pieni kannas olikin, sijaitsi hiekkakannaksen päässä hotelli. Leijailijat löysivät myös burgeri-paikan juuri ennen hotellia. Pieni burgeri-mesta muodostui baaritiskistä ja terassista. Siihen nähden, että paikka on aivan täysin keskellä ei mitään, hinnat olivat melkeinpä kohtuulliset. Päätimme syödä aamukiteilyn jälkeisen lounaan täällä. Yksi vain oli joukosta poissa. Jaakolle nousi kunnon kuume, joten hän jäi veneelle. Ja siitä todella tietää, että Jaakko on kipeä, kun hän ei tule burgeria syömään.

Vesille vesille! Minun vuoro lähteä leijailemaan!

Juuso oli vetänyt hyvän aamusetin ja koska hän on oikea leijakoulun opettaja, lupasi hän opettaa minulle vesilähtöä. Tämähän sopi erinomaisesti. Edellinen kerta Jaakon kanssa oli nimittäin päätynyt siihen, että minulla meni hermo siihen, ettei vesilähtö onnistunut. Tietenkin suutuin leijalle, kiukuttelin Jaakolle ja marssin rantaan. Jaakon jätin leijan kanssa mereen ja puhisin matkalla jotain tyyliin ”pidä typerä lajisi”. Rannalla vaihdoin vaatteet ja istuin kädet puuskassa katsomassa merelle Jaakon ajellessa, enkä suostunut enää koskemaan koko leijaan. Juusolle en ehkä kehtaisi kiukutella, joten ennuste oli vähän parempi.

Ilmeisesti kannattaa ottaa ihka oikea leijaopettaja kehiin, sillä homma alkoi sujumaan! Yhtään kuvatodistetta minulla ei ole, mutta todella pääsin laudan päälle ja kahden päivän aikana paras setti oli noin 150 metriä yhteen suuntaan. Muutaman kerran eteneminen ei edes päättynyt siihen, että kaaduin, vaan ihan vaan päätin kääntyä. Ongelmaksi tässä kääntymisessä muodostui, että toiseen suuntaan en osannutkaan mennä. No, pitää vähän treenailla.

Seuraavana päivänä alkoi näyttää siltä, että tuuli tyyntyisi Barbudalla täysin. Ehdimme käydä aamulla leijalautailemassa ja lounaalla hotellissa. Iltapäivällä lähdimme tullaamaan ja jouduin jättämään minulle täydellisesti sopivan harjoittelurannan taaksemme.

Viimeisenä päivänä kävimme lounaalla hotellissa. Selvisi, että hotellissa oli 9 huonetta ja yö maksaisi 600 usd. Alkudrinkit otimme tästä pikkubaarista.

Drinkkien ja lounaan hinnalla saimme nauttia miljööstä, josta yöpyjät maksavat huomattavasti enemmän. Juuso lepäilee riippukeinussa uima-altaan vieressä.

YÖPURJEHDUS SINT MAARTENILLE

Ounastelimme, että Sint Maartenilla tuulisi enemmän, joten päätimme lähteä illalla matkaan, ettemme hukkaisi kite-päivää. Jaakko passitettiin heti nukkumaan. Hänellä oli ollut kuume pahimmillaan 38,4. Olimme edellisenä iltana avanneet Soneran netin (toimii moitteettomasti, maksaa noin 12e/mega) lukeaksemme, ettei Karibialla esiintyvän Chigungunia-kuumeen oireet osu Jaakon oireisiin. Eivät olleet samoja. Myöhemmin Sint Maartenilla Jaakko sai antibioottikuurin angiinaan.

Päätimme laittaa itseni ja Jaakon lisäksi Jussin vastuulliseksi purjehduksesta, tai itse asiassa koneajosta, koska ei tuullut pätkääkään. Muu jengi toimi kakkosmiehistönä. Neljän tunnin vuoroilla saisimme Jaakolle 8 tunnin yöunet alle, ennen kuin hänen tarvitsisi herätä. Jussi aloitti yöreissun Juuson kanssa. Minä nukuin sitloodassa, jos sattuisi tulemaan jotain erikoismeininkiä. Heräilin vähän väliä, vaikka homma oli pojilla hienosti hanskassa. Olin komentanut kaikkia, että liivit pitää olla ehdottomasti koko ajan päällä ja kaikki lifelinessa heti kun laittaa nokkansa sisältä ulos. Samin tullessa vuoroon selvisi, että hän oli ottanut ohjeen hyvin tosissaan ja myös nukkunut Krun liivit päällä.

Saavuimme onnellisesti Sint Maartenille, jossa kävimme katsomassa yhden kite-rannan, mutta tuulta ei näkynyt. Kävimme salsaamassa La Bamba rantaravintolassa, mutta hyvin nopeasti olimme sitä mieltä, että Simpson Bayn pikkukaupungin voisi jättää taakse ja päätimme lähteä yllärivetona Anguillalle.

29.3.201514.10.2017

Antigua ja kiteleiri alkaa!

Pääsimme Antigualle juuri auringon laskiessa ja ehdimme nakkaamaan ankkurin mereen sopivasti ennen täyspimeyttä Fallmouth Harbouriin. Olimme valinneet tämän sataman, koska tullauksen piti olla helpompi, kuin vieressä sijaitsevassa English Harbourissa. Aamulla lähdin tullihommiin ja meidät opastettiin kävellen edellämainittuun englantilaiseen satamaan. Ahaa, näin viisiin, kyseessä olikin sama tullauspaikka. Paperisota hoitui kyllä helposti yhdellä luukulla.

Katselimme ympärillemme upeassa satamassa ja päätimme siirtää Defyrin saman tien English Harbouriin. Se hoitui näppärästi. Olimme sopineet satamamestarin kanssa paikan ja ilmoitimme vhf:llä, että olemme tulossa. Paikka oli sellainen, että vene laitettiin perä edellä laituriin ja nokasta ankkurilla kiinni. Satamamestari opasti meitä ankkurin laittamisessa. ”Nuo kaksi viereistä venettä eivät siirry mihinkään kahteen kuukauteen, heittäkää tuohon niiden eteen oma ankkuri.” Okei, kuulosti vähän jännältä laittaa ankkuri ristiin muiden kanssa, vaikka se tuulen suunnan vuoksi kävikin järkeensä, mutta kyllähän mestari tietää mitä tekee. Peruuttaminen ja kääntyminen kahden veneen väliin 9 m/s sivutuulessa ei ekalla kerralla mennyt putkeen, olisi pitänyt ajaa kovempaa. Päätettiin ottaa uusiksi ja korjata samalla ankkurin paikkaa. Ja kas, sieltä ankkurimme nousi nostaen samalla saksalaisen veneen ketjun mukanaan. Great! Satamamestari kutsui paikalle sukeltajat, jotka saapuivat 3 minuutissa veneellä. Muutamassa hetkessä ankkuri oli irti ja meitä odotti 60 USD:n lasku toimistolla. Hmmm… Mitenkäs tämä nyt näin meni?

KITELEIRI ALKAA – MOONLIGHT BAY

Olimme aamulla vuokranneet tutun auton, Suzuki APV:n. Ajattelin, että meillä on ruhtinaallisesti tilaa hoitaa kite-retkeilyt saarella, olihan autossa 8 paikkaa! Me saimme siis kylään Juuson ja Jussin, joiden kanssa olimme edellisenä kesänä käyneet tutustumassa Espoon saariston kite-mahdollisuuksiin TG-moottoriveneellämme. Juuso on myös sama tyyppi, joka teki viime syksynä leijailuennätyksen Tallinnasta Helsinkiin, siitäkin olen aiemmin kirjoittanut. Minulle uudet tuttavuudet olivat Sami ja Samuli, joista tiesin vain sen, että Samuli ja Nikon yhteen soppii ja että molemmat harrastavat kiteä. Siinä tarpeeksi infoa sen tietämiseksi, että veneessä tulisi olemaan hauskaa, mutta myös täyttä! Meillä oli jo itsellä kaikki harrastuskamat ja lisäksi jokainen toi mukanaan kaksi leijaa ja yhden laudan. No täyteen meni myös se auto. Onneksi Jaakko oli kuski, jolloin minä olin itseoikeutettu kartturi. Ja pojat sullottiin takapenkille.

Jaakko säätää lautoja varten kattotelineitä. Ja tuonne taakse mahtuu neljä kite-poikaa ihan hyvin. Ainakin jos eivät hengitä kovin syvään! (Kuva: Juuso Tilaéus)

Ensimmäisenä päivänä lähdettiin tietenkin etsimään Antiguan hienoja kiterantoja. Niitä oli kartoitettu etukäteen ja lähdimme kohti Moonlight Bayta. Mutta mutta, matkalla nähtiin myös upea paikka, Willoughby Bay. Se näytti kukkultalta katsoen todella houkuttelevalta.

Pojat jo ehtivät miettiä, kuinka siistiä olisi siirtää vene lahteen ja kiteillä sieltä suoraan. Ääh, näettekö nuo riutat, joihin breikkaa aalto? Ja tuo tumma on riuttaa. No jäähän siihen toki kapea kohta syvempää sinistäkin. Mutta… kippari kiemurtelee ja sanoo jotain epämääräistä "katsotaan" -läppää. (Tarkoittaa oikeasti ei, mutta pojat eivät vielä ekana päivänä sitä tiedä.) — Pojat jo ehtivät miettiä, kuinka siistiä olisi siirtää vene lahteen ja kiteillä sieltä suoraan. Ääh, näettekö nuo riutat, joihin breikkaa aalto? Ja tuo tumma on riuttaa. No jäähän siihen toki kapea kohta sinistäkin. Mutta… kippari kiemurtelee ja sanoo jotain epämääräistä ”katsotaan” -läppää. (Tarkoittaa oikeasti ei, mutta pojat eivät vielä ekana päivänä sitä tiedä.)

Seuraava lahti olikin jo niin hyvän näköinen, että päätimme pystyttää sinne leirin. Rannalla ei ollut ketään muuta leijailemassa ja muutenkin auringonpalvojia oli maltillisesti. Rannalla oli aiemmin ollut hulppea hotelli, mutta hurrikaani oli tehnyt siitä raunion ja vähentänyt ihmismassoja rannalla.

This is how you start! Juusolla on popot kiinni laudassa, mitä en ollut ikinä nähnyt ennen. Jep, kitemaailmassa on varmaan monta muutakin aika tavallista juttua, joita en ole aimmin nähnyt. Niinpä se laittoi laudan jalkaan hiekalla ja lähti siitä hiekkaa pitkin veteen.

Kaikki ukot vesillä! Lahtea ympäröi oikealla jyrkempi kukkula ja vasemmalla kalliot, joihin aalto pärskyi. Hevosenkengän muotoisen lahden rannat olivat pehmeää hiekkaa. Rantaviivaa riitti. Minulta kesti juosta varmaan yli kymmenen minuuttia vasemman pään kallioilta hiekkarantaa pitkin hieman yli hevosenkengän keskiosaan. No, kunnollakin saattaa olla tekemistä asian kanssa, on ne lenkit taas jääneet…

Sami käy tarkistamassa aallot lahden vasemman suun kallioilla. Kallioille löi välillä todella näyttäviä pärskeitä.

Kallion kärjestä huomasin, että Jaakon leija on meressä, eikä nouse sitten millään ylös. Juuso käy tsekkaamassa, onko kaikki ok, mutta leija ei nouse. Jotakin täytyy olla pielessä. Pakkasin kameran ja lähdin hölkkäämään toiselle puolelle rantaa, jos Jaakko tarvitsisi apua leijan rantaan haaksirikkoutumisessa. — Kallion kärjestä huomasin, että Jaakon leija on meressä, eikä nouse sitten millään ylös. Juuso ja Jussi käy tsekkaamassa, onko kaikki ok, mutta leija ei nouse. Jotakin täytyy olla pielessä. Pakkasin kameran ja lähdin hölkkäämään toiselle puolelle rantaa, jos Jaakko tarvitsisi apua leijan rantaan haaksirikkoutumisessa. (Taustalla hurrikaanin rikkoma hotelli.)

Paikan päällä selviää syy… Leija vuotaa. Jaakon leija surullisena vasemmassa kulmassa. Ei näytä kovin terhakkaalta.

Yhden leijan hajoaminen oli hyvä hetki aloittaa tauko puolentoista tunnin vesillä olon jälkeen. Toiset malttoivat istua, toiset ei…

Mä en päässyt vesille tänään. Olen niiin alkeinen, että aallokkoinen paikka, jossa tuuli vähän pyöri ja jalat eivät yllä pohjaan, ei todellakaan sopinut ensimmäisiin laudalle nousemisen harjoitteluun. Hitsi, olin laittanut vielä paidan sävy sävyyn leijan kanssa! — Mä en päässyt vesille tänään. Paikassa oli aikamoinen aalto, tuuli pyöri ja jalat eivät yltäneet pohjaan. Lahti ei todellakaan sopinut ensimmäisiin laudalle nousemisen harjoitteluun. Hitsi, olin laittanut vielä paidan sävy sävyyn leijan kanssa! (No ei nyt, ei ole meidän leija siinä taustalla.)

GREEN ISLAND – LEIJALAUTAILUA YKSITYISSAARELLA

Kävimme kotimatkalla pyörähtämässä matkan varrelle osuneessa leijakoulussa. Siellä oli aivan ylisuloinen koiranpentu! Oli pakko rapsutella ja lörpötellä pikkuiselle, kun kerrankin näki koiran, jota pystyi halailemaan. Söpöläinen!!

Samalla reissulla kuulimme, että Green Islandilla olisi todella hyvä kitepaikka. Selvittelimme asiaa ja varasimme sinne kyydin seuraavalle päivälle. Ehkä olisimme tarkemminkin voineet selvittää mistä on kyse, mutta käytännössä ajattelimme ottavamme kyydin paratiisisaarelle paikallisen kitekoulun jampalta. Kuski kertoi meille hyvin, missä on korallia ja missä ei kannata mennä yms. Täällä ei saanut alkeiset harjoitella, joten minulla oli lähinnä hengailupäivä.

Sami, Samuli, Juuso, Jussi ja minä lähdössä Green Islandille. Jaakko kameran takana. — Lähdössä Green Islandille.

Rannalla oli muutamia veneitä poijussa ja paikka näyttikin kohtuullisen suojaisalta veneelle. Poijut oli laitettu neljä vuotta sitten veteen ja ainakaan kitekoulun kaveri ei ollut nähnyt niitä huollettavan. Jos tänne toisi veneen, kannattaisi sukeltaa katsomaan missä kunnossa poiju on. Poijuissa oli kuitenkin huomattavasti meidän venettä isompiakin purkkareita parkissa.

Testasimme Jaakon leijaa, joka oli korjattu edellisenä iltana. Hyvä yritys korjauksen kanssa, mutta se vuoti edelleen. Tällä porukalla homma kuitenkin hoituu tosi mukavasti ja Jaakkokin pääsi vesille vuorottelemalla muiden kanssa.

Samuli lähtee liikenteeseen kitelainelaudan kanssa. Kuten näkyy, ei jalkaremmejä!

Sami ja kitelaikkarilla toeside jotain. Eli kuten huomaatte, Sami on ihan väärinpäin noin maallikon kielellä.

Aika räiskiä temppuja. Jussi hyppää saaren yli.

Juuso pomppaa. Ilmaa tuli sen verran, että kuvaaja hukkasi meren ja veneen alaosan…

Juuso edelleen, onnistuu se hyppy otteellakin. Kas näin!

Hypyssä pitää olla jonkin verran ilmaa, että ehtii ottaa laudan veke, poseerata ja vielä saada sen takaisinkin jalkoihin, ennen kuin on meressä. Mulle oli vaikeeta saada se lauta edes meressä jalkoihin. Vaikka takapuoli yltää pohjaan. Tässä siis Jussi. — Hypyssä pitää olla jonkin verran ilmaa, että ehtii ottaa laudan veke, poseerata ja vielä saada sen takaisinkin jalkoihin, ennen kuin on meressä. Mulle oli vaikeeta saada se lauta edes meressä jalkoihin. Vaikka takapuoli ylsi pohjaan. Mutta Jussi ehtii!

Kun kovin ruvetaan hyppimään, välillä ne hypyt myös epäonnistuu. Leijat tulee tonttiin. Sellaista se on, kun harjoitellaan. Huomasimme kuitenkin, että paikallisen kitekoulun opettajan rentous alkoi olla tipotiessään ja suu näytti vähän viivalta. Kerran Juuso tiputti hypyn yhteydessä leijan muutaman kymmenen metrin päästä rantaa mereen ja se meni sellaiseen solmuun, ettei leija siitä enää ilmaan noussut. Opettajat menivät vähän paniikkiin ja ajattelivat lähteä pelastamaan Juusoa VENEELLÄ kolmenkymmenen metrin päästä, olivat jo irrottamassa naruja. Juuso oli kuitenkin juuri ajautumassa rantaan, koska tuuli toi häntä siihen suuntaan. Yksi meikäläisistä vain nauroi ja kahlasi hakemaan leijan, joka oli jo valunut lähes rantaan. Selvisi, että emme olleet ostaneet vain kyytiä saarelle, vaan olimme paikan päällä leijakoulun vastuulla. He olivat todella hermona, että jos jotain sattuisi ja ilmeisesti poikien hypyt rannan lähellä eivät sen vuoksi miellyttäneet. Jossain kohtaa tästä saatiin hyvä keskustelu aikaiseksi. Emme ymmärtäneet ollenkaan aikuisten ihmisten lastenvahtimista, sillä rannalla ei ollut minun lisäkseni muita ja merelläkin oli vapaata. Vaaratilanteita sai tehtyä korkeintaan itselleen hyppäämällä jotenkin ihan jonkkaan. Mutta ehkä aikaisemmin oli tapahtunut jotain vastuukysymyksiin liittyvää ja leijakoulu oli sen vuoksi varpaillaan. Tunnelma niin sanotusti lässähti ja päätimme lähteä kotiin. Sinällään saari oli upea paikka, mutta sinne kannattaa ehkä mennä omin nokkineen tai sitten nauttia vain kruisailusta.

Mutta ei sellaista pientä mieliharmia, jota ei rommi-kolalla korjaisi! Suunnittelimme jo seuraavaa päivää sekä lähtöä Barbudalle.

17.3.201517.3.2015

Onko ne humalassa siellä, vai mitä ne tolleen purjehtii? – St Francoise

Jatkoimme matkaa St Annesta kohti Guadeloupen itäistä kärkeä vasta-aallokossa. Jos katsoi meidän trackiamme karttasoftasta, voisi todella ajatella, että kippari on vakavasti suunnista sekaisin. Guadeloupen etelä-ranta on aika matalaa ja ilmeisesti täynnä verkkoja. Jos joskus olenkin ärsyyntynyt siitä, että meidän kotireitin varrella Suomessa kalastajalla ei ole heijastimia jokaisessa verkonmerkissä, niin lupaan etten ärsyynny enää. Täällä kalastajat merkitsevät verkot esimerkiksi coca-cola pulloilla tai pienillä polilla. Tuijottelimme koko matkan silmä kovana verkkoja ja katsoimme parhaaksi kiertää aina koko verkon, eikä mennä keskeltä. Trackimme näytti aika lailla rusettiluistelulta, sillä tuossa kohtaa piti mennä ihan vain suoraan lännestä itään rannikkoa pitkin.

Verkonmerkki etuvasemmalla. On se siellä, siristä silmiä!

Luulimme, että St Francoise on vain pieni kalastussatama, jonka ulkopuolella on ankkurointipaikka. Mitä vielä, satama oli todella iso ja sen rannoilla oli paljon kauppoja ja ravintoloita. Löysimme jopa surffi-vaatekaupan, jollaista ei ole muualla Karibialla näkynyt. Kävimme iltaoluella, jotta pääsisimme nettiin katsomaan säätiedot seuraavalle päivälle.

St Francoise oli illalla ihanan tunnelmallinen!

Satamatoimisto on aivan kiinni satamassa ja siellä voi hoitaa tullauksen.

ANKKUROINTI ST FRANCOISESSA

Me jätimme veneen ankkuriin St Francoisen ulkopuolelle, jossa on kaksi koralliriuttojen suojaamaa ankkurointipaikkaa. Veneitä oli paljon, mutta vielä mahduimme joukkoon. Meillä piti ankkuri täällä todella hyvin, vaikka yöllä alkoi aivan karmea tuulen ujellus. Ylitsemme vyöryi ainakin kolme squall-pilveä, joiden mukana tuli 15m/s tuulet ja kovat sateet. Heräsimme katsomaan, että olemme edelleen ankkurissa ja että kaikki muutkin ympärillä olisivat paikoillaan. Sitten heräsimme taas uudestaan seuraavaan pilveen jne. Rankkaa tämä ankkurointi! Jonkun veneen tuuligeneraattorissa ei selvästi ollut rajoitinta, jolloin se lakkaisi pyörimästä erittäin kovissa puuskissa tuulessa. Kuulosti siltä, kuin erittäin propellivikainen helikopteri olisi lentänyt ankkuripaikan ympärillä. Muutama muukin veneilijä oli herännyt tarkistamaan kiinnityksiä, mutta kaikki näyttivät olevan kunnossa.

Tullasimme itsemme aamulla ulos Guadeloupelta ja lähdimme kohti Antiguaa. Reitti sisään St Francoiseen on todella jännittävä, sillä Atlantilta puskee isoa aaltoa suoraan sisääntuloon. Tämä itsessään ei ole vielä maailman jännittävintä, mutta kun surffiaallot murtuivat molemmin puolin kapeaa poijutettua väylää, niin voisin sanoa, että tänne ei kannata tulla pimeällä! Onneksi poijut merkkasivat väylän tosi hyvin.

MATKA ANTIGUALLE

Kuvissa aallot eivät yleensä näytä miltään, mutta livenä oli aika isoa breikkaavaa aaltoa veneen vieressä.

Oli lippis ha huppu päässä, mutta ei kyllä nähnyt mitään eteensä. Oikein Karibia-keli taas!

KJatkoimme siis kohti Guadeloupen itäistä kärkeä. Muutaman mailin matka kesti tolkuttoman pitkään vasta-aallossa ja –tuulessa. Jaakko ajoi alkupätkän, mutta lähti sitten sisälle hakemaan takkia päälleen. Otin ruorin siksi aikaa. Tietenkin pitkään tarkkailemamme sadepilvi iski juuri silloin. Olin alle minuutissa läpimärkä, enkä meinannut nähdä mitään, kun sade hakkasi isoja pisaroita kasvoille. Pisaroiden puolesta tuntui siltä, että olisin seissyt raekuurossa. Sovimme sitten, että Jaakko pysyy poissa sateesta, turha molempien on kastua. Pilviä tulikin sitten useampi, joten sain hiusten pesun samalla, kun olin ajovuorossa. Guadeloupen itäkärjessä aalto muuttui todella sekavaksi ristiaallokoksi ja sanotaan näin, että se oli tarpeeksi isoa. Pitkältä tuntuvan ajamisen jälkeen pääsimme kääntymään kohti Antiguaa ja suunta muuttui sivumyötäiseksi. Oli kuin olisimme yhtäkkiä purjehtineet aivan eri maisemissa. Aurinkokin alkoi paistamaan ja nautimme lämmöstä ja ihanan kevyestä, mutta vauhdikkaasta menosta.

Storaa ulos! Jaakko on kannella vääntämässä kampea. Storan ulos- ja sisäänveto hoidetaan meidän veneessä mastolta. Se on ehkä vähän heikko juttu kovassa kelissä, ketään ei oikein kiinnosta mennä mastolle vinssailemaan.

11.3.201511.3.2015

Torakka talossa

Heräsin yöllä Jaakon rääkäisyyn ja olin varma, että hän löi taas päänsä kirjahyllyyn, tällä kertaa vähän pahemmin. Mutta miksi hän pomppasi tuolla lailla pystyyn, vähemmästäkin pään lyö. Onkohan ankkuri pettänyt ja en vain ollut kuullut ipadin anchor alarmia? Hapuilin rillejä toisella kädellä ja kysyin ”Mitä tapahtui?”, sängyn jalkopäässä kyykistelevältä Jaakolta. Samaan aikaan kun minä sain päähän näkökykyni, alkoi puhekyky palautua Jaakolle. ”Täällä tyynyn alla on torakka!” Jaakko oli herännyt siihen, että torakka käveli hänen kädellään. Morjens! Onneksi se ei kävellyt minun kädelläni, siihen olisi herännyt koko St Annen lahti.

Olimme illalla kuunnellet dekkaria äänikirjana ja Jaakko näytti siltä kuin olisi ollut Albert, toinen pahis-kaksonen, joka tukehdutti uhriaan tyynyllä. Torakkahan ei tuohon käsittelyyn kuolisi, joten kipaisin keittiöön hakemaan kattilan. Jaakko raotti vähän tyynyä ja nyt minäkin näin ison, lihavan torakan. Nappasin kattilan torakan päälle. Sitten ujutimme leikkuulaudan kattilan alle. No niin, nyt meillä oli torakka kattilassa. Mitäs seuraavaksi?

Torakkaa ei saa tappaa lätsäyttämällä sitä kuoliaaksi, sillä se laskee liiskauksen voimasta jotain miljoona munaa ympäristöönsä. Päätimme laittaa torakan uintireissulle. Olimme ankkurissa yötä, joten kumiveneemme oli nostettu veneen takalaidalle melkein metrin korkeudelle ilmaan. Emme päässeet tiputtamaan torakkaa uimaportaalta, joten jouduimme heittämään sen kattilasta mereen veneen sivusta.

Juuri kun heitimme sen veteen, pohdin puoliääneen, että ”Osaakohan torakat uida?”. Torakka tipahti laineille ja lähti kroolaamaan riuskoin vedoin kohti venettä. Ei voi olla totta! Se ui kohti veneen perää kumiveneemme alle, jonne hukkasimme visuaalin. Juoksimme veneen perään katsomaan näkyykö torakkaa, mutta emme enää nähneet sitä. Olimme 99% varmoja, että aalto oli vienyt torakan hyvästä uintiyrityksestä huolimatta. Mietin vielä ääneen voisiko torakka päästä takaisin veneeseen. Jaakko totesi, että ”Eihän sieltä veneestä pääse ihminenkään helposti kyytiin, miksi sitten torakka?”. Ei millään pahalla, öisen Jaakon logiikka tuntui vähän ontuvalta.

Viritimme yöllä kaikki löytämämme torakka-ansat ja myrkytimme lakanan ja tyynyn, joihin oli jäänyt torakasta jotain mömmöä. Mietimme mistä se oli tullut kyytiin. Ruokien kanssa olemme olleet niin varovaisia, että emme uskoneet safkoja alkuperäksi. Toinen vaihtoehto on, että se on tullut köysiä pitkin edellisessä satamassa. Todennäköisintä on kuitenkin, että se oli tullut purjepussissa. Olimme hakeneet aiemmin korjattavana olleen genuan telakka-aluuelta veneeseen ja heittäneet kassin purjeineen meidän sänkyyn. Ehkä se tulikin sieltä?

Lisätorakoita ei ole näkynyt. Mutta arvatkaapa millaista oli mennä nukkumaan? Enpä ole ennen Karibialla nukkunut kokonaan lakanan alla. Ja heti kun laitoin silmät kiinni, olin varma, että torakat alkavat hyppimään kattoluukun tuuletusraosta sisään. Onneksi seuraavana yönä tuli paikoittain niin kovia tuulenpuuskia, että valvoimme vähän väliä tsekkaamassa onko kaikki kunnossa, eikä torakat vaivanneet mieltä.

No nyt sitten peukut pystyyn, että torakka oli yksittäinen harhailija, joka ei ollut perustanut pesää tänne!!

25.2.2015

”Kai sinä nyt kuitenkin ranskaa puhut?”

…kysyi kite-koulun opettaja minulta ennen treenin alkua. Laskin ranskaksi viiteen ja sanoin, että siinä on suurinpiirtein kaikki, mitä osaan. Sen jälkeen hän tiukkasi vielä, että miksi en puhu ranskaa. ”Öö, olen Suomesta.” Tämä ei riittänyt vastaukseksi ja ope uusi vähän silmiään pyöritellen kysymyksen. Niin, sinällään ihan hyvä kysymys. Olenhan aloittanut ranskan kielen opiskelun ainakin yläasteen ranska-kerhossa ja kerran yliopistolla, pääsemättä kertaakaan aivan alkeita pidemmälle ja nekin ovat täysin unohtuneet. Sovimme open kanssa, että hän sitten näyttää esimerkeillä minulle mitä tehdään, kun selvisi, että englanti ei ollut hänen vahvuuksiaan. Martinique on siis todella ranskan-kielinen mesta ja kaikkien oletetaan osaavan ranskaa.

Laiva on lastattu kite-kamoilla! Ja kohta myös vuokra-automme, pikkuinen Seat, olisi täynnä lautoja ja laukkuja.

Seurasin mitä muut kite-koululaiset puuhailevat ja yritin vain peesata heitä. Hyppäsimme veneeseen ja lähdimme harjoituspaikalle. Täytyy sanoa, että olosuhteet olivat aivan huiput! Matalahkoa vettä muutama sata metriä ja paikalla oli vain muita leijakoululaisia. Ensin lähetettiin ryhmän ranskalaiset matkaan, he olivat vähän meikäläistä pidemmällä ja lähtivät tekemään lautatreenejä. Tuuli oli todella kevyt ja minulle jäi viimeiseksi kaikista pienin leija, 8 neliötä. Mietin jo vähän etukäteen, että onkohan tuuli tarpeeksi kova tuon kokoiselle leijalle. Samaan aikaan Jaakko treenaili parinsadan metrin päässä ja otti ilman muuta 11,5 neliöisen leijan käyttöön (meillä on 11,5 ja 9m2 leijat).

”Taas ne lähtee…” Tuumi rannalle ilmestynyt bordercollie ja katsoi omistajansa perään.

Mustavalkoinen salama veteli melkoista lenkkiä rannalla ees takaisin, kun omistaja paineli laudalla taivaanrannassa.

Niin huonosti kuin tällä kitetunnilla, en ole vielä kertaakaan leijaa lennättänyt (hehe, takana on kolme treenikertaa). Ainakin kasin leija oli liikkeissään aika ripeä, niinpä rysäytin sen monta kertaa alas. Välillä tuntui, että leijasta loppui kerta kaikkiaan hönkä. No, ainakin sain treeniä siihen, kuinka se leija saadaan merestä ylös! Kun yhteinen kieli puuttuu, ei pääse kunnolla kysymään, että aloitetaanko alkeet aina pienellä leijalla ja sitten vasta isompaa, vai oliko nyt yksinkertaisesti käynyt niin, että kolmen yhtäaikaisen kurssin pyöriessä, kasin leija oli se mitä oli jäljellä. Sain kuitenkin taas lisävinkkiä ja hyvää treeniä, mutta seuraavaksi menen Jaakon kanssa yhdessä aamutreenaamaan.

Jaakko oli leijailemassa ja katselin leijameininkiä rannalla. Vanha pappara laittoi leijaa kuntoon. Hänellä oli aurinkolasit ja sydvestin mallinen hattu syvällä päässä, rusetti leuan alla. ”Suloista!”, ajattelin. Pappakin lähtee vähän ajelemaan! Ja sehän lähti, kuin hauki rannasta!

Kohta pappa veti sellaisia hyppyjä, että muut vedessä olevat leijailijat saivat vain katsoa kateellisena vauhtia ja meininkiä. Tässä pappa on juuri aloittamassa hyppyä. Leija nousee vauhdilla ylös ja lähtee nostamaan lautailijaa ilmaan. Seuraa laudan ja papan pyörimistä x-määrä ja nätti laskeutuminen. Sillä lailla!

UUSIA KODINKONEITA

Kävimme kauppakeskuksessa ja eksyimme myös elektroniikkakauppaan. Sieltähän löytyi vaaka ja päätin hypätä kolmen kuukauden tauon jälkeen vaa’alle lukemia tsekkaamaan. Vaikka tässä on oltu kovin sporttisia, olen ilmeisesti ollut vastapainoksi niin kiinnostunut kunkin maan leipomuskulttuurista, että vaaka näytti lähes uutta ennätystä. Olin kyllä vähän arvannut asian laidan, koska kaikki shortsini olivat maagisesti pienentyneet, mutta olin ohittanut asian ja vaihtanut shortsit mekkoon. Kätevää! Päätimme ostaa pikku-vaa’an veneelle, että emme olisi liian tehokkaita laitapainoja Atlantin ylityksen paluumatkalla.

Ja mitä muuta? Teimme kotona paljon smoothieita ja olen todella kaivannut niitä reissun aikana. Kunnollisia smoothieita olemme saaneet kahdesta paikasta, Barbadokselta Good Lifesta ja St Lucian Cafe Olesta. Olimme aikaisemmin suoraan hylänneet blenderin, koska ajattelimme, ettei invertteri jaksa pyörittää blenderiä. (Eli kun ollaan maasähkössä satamassa piuhan päässä, ei olisi ongelmia, mutta ankkurissa käytetään invertteriä, joka ei pyöritä kovatehoisia laitteita.) Nyt päätimme ottaa riskin ja toimme veneeseen Kitchen Aidin Classic-mallin. Invertterin pitäisi jaksaa pyörittää sitä. Kitchen Aid on kalliimpi, mutta sitä puolsi pari asiaa. Tiedämme, että se blendaa mitä tahansa, kuppi oli muovia, mikä on veneeseen hyvä ja sen tehomäärät olivat pienemmät. Niin, siistiä, meillä on smoothie-masiina!!

Kitchen Aid pääsee kohta vauhtiin. Hitsi, että smoothie maistui hyvälle pitkästä aikaa!

Nyt smoothieita onkin syöty aika paljon ja ratkesi viikunahommakin. Laitan niitä tietenkin smoothieen. Blenderiin on mennyt vähän kaikkea, mitä pitäisi saada veneellä kulutettua pois ruokakaapeista. Esimerkiksi punaisten linssien (viisi puolen kilon pakettia kaapissa) sopivuutta banaanismoothiessa on testattu. Toimii! Bran flakesien jämät, joita kukaan ei ole syönyt kuukauteen. Jes! Se mysli, jota Atlantin ylitysmiehistö ei suostunut syömään, koska se oli niin tylsän makuista (edelleen kaksi puolen kilon pakettia kaapissa, vaikka olen käyttänyt ahkerasti puuroihin). Joo! Eli kannattaa siis varoa, kun tarjoilen smoothieta, voi sisältää vähän mitä vain…

17.2.201517.2.2015

Puhjehdus Barbadokselta Martiniquelle ja suffiviikko

Kolmen viikon Barbados-hengailun jälkeen oli aika lähteä kohti Martiniqueta, jossa ystävämme Masa hyppäisi viikoksi paattiin. Matkaa Barbadokselta Martiniquelle oli noin 100 mailia ja odottelimme siinä viidentoista tunnin purjehdusta. Lähdimme matkaan illalla, koska halusimme saapua perille aamusella valoisan aikaan. Tiedossa oli mukavaa sivutuulta ja sivuaallokkoa. Mitään hankalampaa matkalla ei pitäisi olla. Ainoa haaste oli, että meitä oli paatissa vain minä ja Jaakko sekä merikelpoinen, mutta enemmän tai vähemmän purjehdustaidoton Oikku. Eli se tarkoittaisi melkoista valvomista minulle ja Jaakolle.

Mutta Oikku osoittautuikin todella nopeaksi oppijaksi ja oli ratin takana kotonaan. Meillä meni Jaakon kanssa pari tuntia käydä läpi, miten tutkat, AISit ja purjeet toimii ja sitten ilmoitimme, että Oikku saa oman purjehdusvuoron ja painuimme nukkumaan. Purjehdimme kolmen tunnin vuoroissa, joten saisimme Jaakon kanssa nukkua kuusi tuntia, jee! Mutta ei nyt tarvitse pelästyä, että hylkäsimme Oikun aivan täysin yksin ruoriin. Reivasimme purjeet jo valmiiksi vähän pienemmiksi, jotta puuskan sattuessa olisi vähän enemmän marginaalia toimia ja minä jäin nukkumaan sitlootaan vaatteet päällä valmiina tekemään hommia.

Heräsin muutamia kertoja tuulenpuuskaan tai isompaan aaltoon, mutta homma oli Oikulla hienosti hallussa. Seuraava herätys olikin taskulampun valo suoraan silmiin. Ihmettelin, että mikäs nyt, mutta kun havahduin kunnolla, tajusin että kuu möllötti todella kirkkaana ja superisona suoraan minun silmiini. Upean näköistä! Yöpurjehduksessa on aivan eri tavalla tunnelmaa ja se toi tällä kertaa mieleen myös Atlantin yli purjehduksen yövuorot. Myös Oikku fiilisteli omaa purjehdustaan ja kertoi, että siistiä oli. Eikä toiseen ajovuoroon osunut auringon nousukaan kuulemma ollut ihan tyhmän näköinen!

LE MARIN, MARTINIQUE

Saavuimme hyvin ranskankieliselle Martiniquelle aamusella ja laitoimme veneen vapaaseen poijuun. Satamatoimisto tosin kertoi, ettei se ole vapaa ja että muutenkaan koko satamassa ei ole vapaita paikkoja Transquadra-Atlantinylityskilpailun vuoksi. No jaaha, näimme ribillä ohiajavan satamamestarin ja huiskuttelimme hänet veneelle. Onnistuimme puhumaan laituripaikan kolmeksi päiväksi. Hieno homma! Kolmen päivän päästä lirkuttelimme satamamestarilta vielä muutaman lisäpäivän. Sitten tuli aamu, kun piti siirtää vene pois ja Jaakko lähti taas jututtamaan satamamestaria. ”Minulla on tälle päivälle 14 varausta!”, parahti Jamal, satamamestari. Jaakko on aika hyvä puhumaan ja saimme vielä neljä päivää. Tänä aamuna oli taas lähdön aika. Olin aivan varma, että nyt lähtö tulee oikeasti, sillä Martiniquen ympäripurjehdus alkaisi huomenna. Aivan yllätykseksi meille irtosi paikka loppuajaksi aivan helposti. Kyllä aina yksi Suomi-paatti mukaan mahtuu! Halusimme olla laiturissa helppuden vuoksi, sillä Martinique olisi tiukkaa surffitreeniä (paitsi minulle) ja varma maasähkö sekä suolatönköttyjen surffareiden suihkumahdollisuus veneessä olivat kovaa valauuttaa.

Kävimme illalla hakemassa lentokentältä Masan, olimme valmistaneet hienot kyltit ja kaikki. Hakukeikka oli ylläri. Harmi että olimme puoli tuntia myöhässä ja vasta lähdössä lentokentälle, kun Masalta tuli viesti, että hän on perillä ja hyppää taksiin. Oli pakko paljastaa ylläri ja soittaa, ettei turhaan mene superkallista taksimaksua. Martiniquen kentällä on muuten mielenkiintoinen politiikka bussien kanssa. Niitä ei nimittäin mene sinne. Bussit saavat tuoda matkustajia 10 minuutin kävelymatkan päähän, ei lähemmäs. Aikamoista taksin suosimista.

Lentokenttätervehdyksemme löysi tiensä Masan hytin seinään asianmukaisin höystein.

LE WEEK DU SURF

Ensimmäisenä aamuna lähdettiin katsastamaan saaren surffispotteja. Jepsistä. Oli ilmeisesti pakko päästä katsomaan myös jokainen sellainen paikka, jossa on mahdollisesti surffia, jos aalto tulee etelästä ja kuu on väärinpäin taivaalla. Palasimme iltamyöhällä veneelle aikamoisen ajelun jälkeen. Samalla saimme tutustua paikalliseen ajokulttuuriin. Ajoimme vuoristoista tietä, joka oli kapea, pudotusta alaspäin riittävästi ja kiharainen kuin serpentiini. Lisäksi oli pimeää ja korkeuksiin laskeutui vielä sumu. Sellainen on ilmeisesti ihan hyvä paikka tehdä ohituksia!

Myös parkkeerauskulttuuri on herättänyt hilpeyttä. Vai onko vain meidän päässämme, että tuosta välistä on vähän vaikea mahtua ohi, ilman että oikean puolen renkaat on ojassa?

Parhaaksi surffipaikaksi osoittautui nimestäänkin päätellen Plaz du surf (tai jotain sinnepäin). Pojat todella surffasivat joka ikinen päivä ja useimmiten 2 settiä päivässä. Oli muuten vähän rikkinäisiä surffareita illalla veneessä! Aina en jaksanut lähteä rantakissailemaan, mutta muutaman kerran kävin kuvaamassa ja omalla lenkillä upeissa rantamaisemissa. Tässä siis niitä surffikuvia Barbadokselta ja Martiniquelta!

Jaakko tsiikailee Barbadoksen Maycocksin aaltoja. Tämä on mielestäni yhtä pakollinen peruskuva, kuin purjehtijoilla ajokuva! Barbadoksen sementtitehdas oli surffimestan taustalla.

Edelleen Barbadoksella, Jaakko vetämässä aaltoa!

Barbados: Surffimieskuva Jussista. En ehtinyt saada Jussia linssille aalloilla, koska hän oli vähän eri mestassa kuin loppujengi. Mutta rantakuva toimii aina!

Martiniquella saimma rannalle seuraksi myös koiran.

Näin laudat pakataan autoon, neuvoo paikallinen surffikoulun opettaja. Ennätys on kuulemma 15 lautaa.

Martiniquella aalto oli pienempää, mutta toisaalta sitä pääsi surffaamaan paljon. Kummassakin puolensa tuumi Jaakko, kun surffia veti!

Uusin surffijengin vahvistus, Masa, aalloilla. (Jaa, oli se aalto näköjään välillä isoa Martiniquellakin.)

Tauko rannalla. Eka setti takana, kohta syömään!

Läheisen kylän ihana leipomo-kahvila. Jopa hedelmäsalaattia sai listalta!!

Olin kova likka muistuttamaan, kuinka tärkeää on syödä, kun kulutus vedessä on tosi kovaa. "Nyt kurvaatte tuohon huoltsikalle!!" Ja poimin aina itselleni kaksin käsin herkkuja. Kyllähän kuvaaja tarvii energiaa? — Olin kova likka muistuttamaan, kuinka tärkeää on syödä, kun kulutus vedessä on tosi kovaa. ”Nyt kurvaatte tuohon huoltsikalle!!” Ja poimin aina itselleni kaksin käsin herkkuja. Kyllähän kuvaaja tarvii energiaa?

Riippumatot viritettiin illalla kannelle. Tämä viikko on kyllä ollut ihan mahtavaa settiä! — Riippumatot viritettiin illalla kannelle. Pikku-viski ja lepo kannella auttoivat seuraavan aamun herätykseen. Tämä viikko on ollut taas ihan mahtavaa settiä!

Muuten, jos muistatte urheilukisan, se on saanut yllätävän johtajan surffiviikon myötä! Jaakolla on enemmän pisteitä kuin isälläni, mikä on pieni ihme, koska isä vetää koko ajan jotain himo-hiihtolenkkejä. Jaakolla, isällä ja siskolla on pisteitä yli 200, minulla 126. Hmph, lenkille siitä!