Elämää meren keskellä
Ehdimme niukin naukin kotiin, niin että ilta-auringon viimeiset säteet osuivat pikkusaaren kärkeen. Keitin pikaisesti kahvit ja kannoimme eilisen suklaakakun jämät ja kasan pullia kallioille. Ihanaa kun on vieraita, niin pysähtyy helpommin nauttimaan tällaisesta!
”Joka kakkunsa jättää, se kakkunsa menettää”, tuumi pikkukoira.
Herkkuja jaossa.
Minun koirani eivät kerjää sitten ollenkaan…
Enpä tiiä, uskaltaisiko jo riemuita, että kevät on täällä?!
Nyt minäkin pääsin ylittämään vettä ja jäätä samalla reissulla. Tultiin kotiin onneksi valoisan aikaan, todella väsyneinä edellisen päivän rieukkumisesta ja tämän päivän sukujuhlilta. Hetken jopa mietittiin, että tehtäisiin soittorinki kavereille ja anotaan yöpaikkaa, mutta auringonvalo sai meidät päättämään, että kotiin mennään!
E-jolla oli päässyt aivan uudenlaiseen käyttöön, ilman mastoa ja purjeita jään ylitykseen. Se on alumiinivenettä kevyempi ja luistaa loskassa paremmin. Se on myös kiikkerä kapine, joka jostain keräsi vettä sisälle istuinkaukaloon. Minä hain e-jollan mantereen puolella pieneltä luodolta, jossa vene oli säilytyksessä. Luoto oli turvallisempi paikka, kuin jättää se uimarannalle ja näin varmasti olikin. En usko että kovinkaan moni olisi hakenut sitä veden läpi omaan käyttöön!
Vettä kengässä veneen haun jälkeen.
Laiva (ööh.. ruuhi?) on lastattu pikkukoirilla!
Aukossa uiskennelleet kaksi joutsenta olivat todella kiinnostavia.
Meloimme jollan jään reunalle (vinkki vitonen: jos kaksi aikuista istuu e-jollan takaosassa, niin se saattaa hörpätä vettä takalaidasta, heh!). Hetkeä ennen jään reunaa pistimme kovan melontavauhdin päälle, minä airolla ja Jaakko lapiolla. Juuri ennen tömähtämistä jäähän nappasimme jääkoukut, iskimme ne jäähän ja vedimme jollan jään päälle. Okei, tuo on toki lähinnä elokuvaversio asiasta. Oikeasti jouduimme tekemään muutaman yrityksen, vähän kiukuttelemaan toisillemme ja se penteleen jääkin murtui alta.
Jää oli sen verran heikkoa, ettei siinä oikein voinut kävellä, joten eteneminen jäällä tapahtui ottamalla jääkoukulla (vähän kuin veneen keksi, mutta siinä on piikit) hyvä ote jäästä ja vetämällä (tai työntämällä) venettä eteenpäin. Homma on melko kevyttä niin kauan kun vene pysyy jään pinnalla ja siihen asti kunnes toinen jääkoukku hajosi. Lopputulos oli siis, että minä käytin pelkkää jääkoukun päätä veneen pohjalla istuen. Samalla totesin, että lasikuitu on ilmeisesti aika ohutta kun jään kuprut tuntuivat veneen pohjan läpi.
Toisella puolella on myös sula vesi rannassa ja onneksi pääsimme melko pienellä vaivalla takaisin veteen. Hankaluustekijänä voi siis olla se, että jolla vajoaa jäihin ennen sulaa vettä ja sitä on raskasta saada jäistä eteenpäin. Loppupätkä meni taas melomalla. Samantien kun vene osui rantaan, koirat totesivat, että morjens ja pyyhälsivät pelastusliivit vilkkuen vähemmän heiluvalle maaperälle.
Jaakko tyhjentää e-jollan ja taustalla näkyy missä kohdassa molskahdimme jäältä takaisin veteen.
Jee! Tänään pääsen kotiin katsomaan mitä siellä tapahtuu. Eilen Jaakko oli päässyt käyttään venettä ekaa kertaa ihan perinteisesti, eli soutaen. Ensin vene työntämällä avoveden rajalle, siitä plumps veteen, pieni soutupätkä ja lopuksi kokka jään reunaan. Sitten astutaan veneen keulasta jäälle ja nostetaan vene ylös. Loppumatka taas työntämällä. Sitä en meinaa tajuta, että miten jää voi olla suoraan avoveden reunalla niin vahvaa, että veneestä voi vain astua jäälle ja vetää vielä veneen perässään ilman että tulee uintireissua.
Meanwhile in Lappeenranta
Kävin aamulla hölkkäilemässä ja maisemat oli kovin erilaiset kun torstain lenksulla. Onneksi matkan varrelta löytyi syitä pysähdellä, sillä juoksukunto on päässyt rapisemaan aika lailla, tai no, sitä ei ole. Jos sattuu tykkäämään hölkkäilystä, niin saaren huono puoli on se, että hehtaarin tontilla on aika vaikea saada aikaan lenkkiä. Olen toki koittanut. Säntäilin viime syksynä 15 minuuttia edestakaisin meidän tontilla ja koirat juoksivat edellä & perässä ihmetellen, että mikäs tilanne nyt on päällä. Naapurit taisivat ihmetellä vielä enemmän. Vartin jälkeen olin juossut tontin ristiin rastiin erittäin monta kertaa, Jaakko nauroi mökin ikkunassa ja minä lopetin lenkkeilyn.
Venekanta on erilaista Saimaalla ja merellä.
Meillä oli ihan superhauska aamu, siitä huolimatta, että jouduimme heräämään ennen kukon laulua. Juna Lappeenrantaan lähti seitsemältä, joten aikatauluna oli lähteä ylittämään jäätä kuuden aikaan aamulla. (Ai että olinko pakannut valmiiksi? No en.) Aukot jäässä olivat levinneet eilisen päivän aikana todella paljon, joten veikkailimme, että jään sulaminen jatkuu vauhdilla myös tänään, kaunista päivää kun oli luvattu. Niinpä päätimme viedä veneen mantereen puolelle, ihan vaan sen takia, että Jaakkokin pääsee kotiin illalla. Mä pääsen helpolla, olen lauantaihin asti Lappeenrannassa ja veikkaanpa, että siihen mennessä meri on kyllä aika paljon auki. Tai sitten ei.
Tämä venehomma toimi niin, että ne kohdat, joissa tiedämme, että jäätä on, Jaakko veti alupaattia ja mä työnsin. Lähellä rantaa jää on heikompaa, jolloin siirryimme molemmat työntämään venettä. Saaristoviisaus kertoo, että jos jää pettää, niin sitten vain hypätään veneeseen! Hehe. Näen paniikkisyöksyn veneeseen ja vähintään katkenneen hampaan. No positiivista oli se, että alumiinivene suorastaan kiisi jäällä, todella helppo kuljettaa!
Aukon kohdalla oli pakko pysähtyä ja kuvata. Meidän reitiltä on parikymmentä metriä sulaan veteen. Se näkyy vähän huonosti kuvassa, mutta jos oikein tiiraa, niin jään raja tulee esiin. Aukko on siirtynyt vuorokaudessa muutaman kymmenen metriä lähemmäs.
Näihin tunnelmiin jätin Jaakon selviytymään ja siirryin Lappeenrantaan. Odotan jännityksellä uutisia mereltä Majurska-kahvilassa kaakaokupin äärellä. Kengät pysyy kuivana ja suklaakakku on hyvää, en valita!
Itse asiassa Majurskassa parasta oli miljöö ja kaakao. Harvoin kahvila yllättää erityisen hyvällä kaakaolla, joten siitä pisteet!
Jää on alkanut elämään. Se ritisee ja paukkuu aamuisin. Koirat kuuntelevat tarkkaavaisesti uusia ääniä.
Päätimme jättää piskit ja itsemme saareen tulevasta kelirikosta huolimatta. Oikeat saaristolaiset nauravat varmaan partaansa (kyllä, kaikilla saaristolaisilla on parta) meidän jaakaamiselle, itsehän he tietävät jostain kaislan asennosta koska ne jäät oikeasti lähtevät.
Aurinkoisen työpäivän jälkeen kävin kaupassa ostamassa melko kasan ruokaa, just in case jäämme jumiin. Mantereen puolen laiturilla oli aika sulanutta, nyt jo laiturin päässäkin oli pientä lätäkköä.
Oli Jaakon vuoro puljata potkukelkan kanssa vedessä ja myös rakentaa lautta, että saatiin kamat helposti yli. Eläköön Finnfoam! Lauttaa vedettiin potkukelkan perässä kun pulkka oli jäänyt saareen.
Meidän päässä oli vesi auennut jo melkoisesti ja joutsenten lampi oli myös suurentunut. Mietittiin, että avovesi saattaa levitä nopeastikin jos tuulee (tai sitten se ei leviä). Niin tai näin, päätimme laskea veneen ”vesille”! Edeltäjiltä jäi meille käyttöön pieni alumiininen Alufish. Testailimme sen vetämistä ja työntämistä jäällä ja todettiin, että siinä on meillä kelirikkokulkine. Vaikka muistaakseni vannoin vielä kesällä, että mihinkään alumiiniveneentyöntelyhommiin en kelirikolla lähde. Näin se mieli muuttuu.
Juu, olet oikeassa, moottori kannattaisi ottaa irti, turha sitä on työnnellä jäällä painolastina. Avain sen irrottamiseen on tokikin hukassa.