Kerroin jo vähän aikaa sitten saaren seikkailevasta jäniksestä. Nyt minulla on todistuskuvaa siitä kuinka se tosiaan käy meidän kallioisella luodolla, jota kutsumme pikkusaareksi. Olen tullut siihen tulokseen, että se tekee partiokierroksensa aina aamupäivällä, noin 9 – 10.00 aikaan. Tähän mennessä olen bongannut sen vain, kun se on jo tullut saaresta pois tai olen istunut palaverissa niin, etten ole päässyt ulos kameran kanssa. Mutta tällä kertaa, kiinni jäi!
Istuimme myöhäisellä viikonlopun aamupalalla Jaakon kanssa, kun Jaakko näki pupun hyppelehtivän kivisiltaa pitkin pikkusaareen. Nappasin äkkiä kameraan pidemmän putken ja ryntäsin ulos. Tiirat olivat hurjana, ne eivät ollenkaan pitäneet pesäpaikoille ilmestyneestä tunkeilijasta.
Jänis istui luodolla katsomassa merelle, kun tiirat hyökkivät sitä kohti. Lopulta ne rauhoittuvat. Ehkä tiirat ymmärsivät, että tämä ristisuu puputtaa vain kasviksia, ei linnunmunia.
Minä siirryin saunalle hakemaan mahdollisimman hyvää kuvauspaikkaa. Pupu huomasi, että nyt tapahtuu jotain todella erikoista ja se piiloutui pikkusaareen männyn juureen pensaikkoon. Sain odottaa ihan hyvän tovin, että se lähti pikkusaaresta pois ja tällä kertaa se loikki sieltä kovaa vauhtia maihin.
Tässä mennään vauhdilla! Pupujussi näyttää itse asiassa vähän kengurulta.
Venytys ja seuraavaksi loikka!
Omituisin venekuva
En tiedä onko tämä paras ottamani venekuva, mutta ainakin omituisin. Mukana on Husky, kaksi lokkia ja jänis. Lokit istuvat pylvään päällä tarkkailemassa tilannetta ja jänöjussi painelee minkä jaloista lähtee. Jos muilla on vene-jänis -kuvia, niin näen mieleläni!
Kivisillan osuuden suoritettuaan pupu pysähtyi katselemaan ympärilleen hieman rauhallisemmin. Se valitsi reitikseen oikaista pihamme poikki saaren keskiosaan ja parin naapurimme ihania kukkapuutarhoja kohti. Viikonloppuna pääsemme takaisin saareen. Jännä nähdä aikooko jänöjussi näyttäytyä!
Olin pari viikkoa sitten etäpäivällä kotona, aloittelemassa aamun ensimmäistä palaveria, kun koirat aloittivat julmetun haukun. Ne näkevät eteisen lasiovesta suoraan ulos ja partioivat usein siinä katsomassa maailman tapahtumia aamu-ulkoilun jälkeen. Tällainen haukku on kuitenkin harvinaista ja sitä ei saa aikaiseksi satunnainen lokki tai muu tavallinen tapaus. Katsoin pihalle ja näin hämmästyksekseni, että jänis oli menossa kivisiltaa pitkin meidän pikkusaareen.
Käytin tietenkin kaiutinta palaverissa ja kaikki rähinä kuului linjoille. Yritin samaan aikaan vaimentaa koiria ja selittää muille palaverissa olijoille jotenkin hämillisenä jäniksestä, joka menee kivisiltaa pitkin kallioluodolle. Linjoillakin oltiin vähän ihmeissään; ”Missä sä oikein olet?” No, sain koirat teljettyä toiseen huoneeseen ja pääsin jatkamaan palaveria, vaikka mieli teki lähinnä juosta ulos kameran kanssa odottamaan, että jänöjussi tulisi saaresta pois. Yhdistin jäniksen ilman muuta metsään, luulisi, että kivisiltaa pitkin kulkeminen avoimessa maastossa olisi sille vähän kuumottava juttu.
Sen jälkeen olen nähnyt jäniksen vielä kaksi kertaa joko tulevan tai menevän pikkusaareen. Olen tullut siihen lopputulokseen, että se on jäänyt jäiden lähdettyä väärälle puolelle ja yrittää löytää reittiä mantereelle. Tätä ajatusta tukee se, että metsäjäniksen normaali elinalue on noin 100 hehtaaria, kesäisin hieman vähemmän. (Ei, en todellakaan tiennyt tätä, vaan luin netistä.) Tai sitten tämä on jänikselle kauhujen saari. Löysi puolitoista kuukautta sitten metsiköstä kuolleen jäniksen, joka oli aina päivä toisensa jälkeen paremmin syöty. Joku täällä siis vaanii tätä nykyistäkin jänistä ja pienellä saarella on huonosti tilaa väistää.
Pikkusaari on oikeastikin aika pieni. Lokit taisivat tunnistaa jänön harmittomaksi, sillä pikkusaarelta ei kuulunut jänön vierailun aiheuttamaa pillastumista.
Kivisilta on suhteellisen pitkä avoin pätkä jänikselle loikkia.
Mutta ei tässä tietenkään vielä kaikki
Tänä aamuna heitin Jaakon aamulla työmatkalle mantereen puolelle. Minulla on lomapäivä, joten käänsin Busterin kohti saarta ja ajelin hissukseen aamun hiljaisuudessa. Laituria lähestyessä bongasin ne kaksi peruslokkia, jotka istuvat veneen kuomun päällä tarkkailemassa ympäristöä. Mutta hetkinen, siellä on muutakin. Nimittäin jänis.
Jänis istui laiturinnokassa katsellen merelle. Kuono väristen se haisteli ilmaa, eikä lähtenyt yhtään mihinkään, kun lähestyin veneellä. Olin jo varma, että jänis hyppää kyytiin ja pyytää ajamaan rantaan, mutta kun olin puolentoista veneenmitan päässä, lähti se käpälämäkeen.
Minulla on yleensä aina edes kännykkä mukana, mutta ei tietenkään tänään, joten tästäkään jänön liftausyrityksestä ei ole todistusaineistoa. Mutta konstruoin tilanteen. Pipo sai esittää jänistä, sillä se on suurinpiirtein samanvärinen. Kokokin on melkein oikea, tosin jänön korvat ylettyvät korkeammalle ja paino on paljon vähäisempi.
Pipo eläytyy hyvin pupun rooliin. Se istuu täsmälleen samassa paikassa pupun kanssa ja katselee jänön tavoin kaihoisasti merelle.
Seuraavaksi tapaan jäniksen varmaan, kun olen menossa lämmittämään saunaa. Tai sitten se tulee vastaan rannalla ja on vetämässä suppilautaani vesille. Tosin jänikset osaavat lukemani mukaan uida. Katsotaan miten tilanne kehittyy ja vielä minä sen pupun kuvaan!
Se on kesäloma! Ja niin ollen on aikaa palata blogin pariin. Aloitan niinkin tärkeällä aiheella kuin megalokilla.
Huomasin jossain vaiheessa keväällä, että pikkusaaremme kallioilla istui tavallista isompi lokki. Nimesin sen lintutieteellisesti megalokiksi. Tässä yhtenä päivänä havahduin siihen, että saunalla oli kova lintuäläkkä. Siellä on asunut kaksi normilokin (=ei megalokki, eikä naurulokki, luulisin että harmaalokki) poikasta vanhempineen ja nyt vanhemmilla oli kova hässäkkä saunalla kahden megalokin kanssa, jotka tekivät hyökkäyksiä rantakiville normilokkien kimppuun. Kävin katsomassa tilannetta tarkemmin, jolloin taistelu siirtyi taivaalle ja hiljalleen vaimeni. Poikasia näkyi näkyi enää yksi.
Lähdin hakemaan kameraa ja ruuvailin pitkää putkea paikalleen, kun rannasta alkoi kuulua taukoamaton koiran haukku. Myös pentu räksytti mukana ja siitä tiesi, että nyt oli jotain erikoista, esimerkiksi käärme. Juoksin nopeasti rantaan katsomaan ja pusikosta katseli pelokas lokin poikanen. Eli kaksi poikasta oli sittenkin vielä tallella, toinen vain oli paennut maihin pakoon megalokin aiheuttamaa taistelua. Onneksi koirat antoivat poikasen olla, haukkuivat vain kovasti sen nokan edessä ja ihmettelivät varmaan miksi se ei lähde lentoon. Myyrät ja hiiret ovat vastaavassa tilanteessa entisiä, mutta lintuja ajetaan vain takaa.
Vein koirat sisälle ja poikanen olikin heti kipittänyt vesille. Siellä se teki sisaruksensa kanssa lentoharjoituksia.
Toinen löyhytteli ensin vain tuulessa siipiään.Sitten sisar kiipesi samalle kivikolle ja näytti mallia. Se teki useamman metrin lennon ja laskeutui hienosti veteen.Normilokit vartioivat tarkasti poikasten lentokoulua.
MEGALOKKI PALAA
Tämän jälkeen mega-lokki on näkynyt usein rannassa vartioimassa pihapiiriä. Huomasin sitten, että sillä oli omatkin poikaset aivan nurkilla. Se on todella varovainen, eikä sitä pääse kovin lähelle kuvaamaan. Lintu tai poikaset ottavat heti hatkat ja siirtyvät kauemmas merelle. Kiinnostuin sen verran, että pitäähän tämän lokin lajike oikeasti selvittää. Olen päässyt tunnistuksessa niin pitkälle, että tämä voisi olla selkä- tai merilokki. Ääninäytteen perusteella ennemmin selkälokki, lisäksi merilokki on todella iso. Selkälokki on ilmeisesti aika uhanalainen, joten olisi sinällään hienoa, jos sellainen hengailisi täällä. Täytyy yrittää saada siitä vielä lentokuvia, jos sitä näkyy maisemissa. Onko lukijoissa tietäjiä, mikä lokki oikein on kyseessä?
Mega-lokki on palannut monta kertaa ja vartioi ympäristöä saunan savupiipun päältä.Mega-lokin poikasen väritys on aika harmaa. Tässä lentoonlähtö.
Minulla oli tiistaina vielä vapaapäivä ja pidin puutarhapäivää pihalla rakennellen. Pääsin nauttimaan upeasta kevätauringosta koko päivän ja samalla huomasin, että luonto on herännyt todella eroon. Joka puolelta kuuluu lintujen ääniä ja kaikenlaista vipellystä. Kävimme koirien kanssa pikkusaaressa, kun ensimmäiset lokit aloittivat kiljahtelunsa. Ne pesivät usein pikkusaaressa ja omivat paikan täysin itselleen. Jopa nyt, vaikka olivat vasta tulleet paikalle, olivat kolme lokkia aivan pöyristyneitä, kun kehtasimme tulla heidän mailleen kallioille maisemia ihailemaan.
Keskiviikkona paistoi pieni ilta-aurinko ja sain lisää kuvia joutsenista. Joutsenien pieni ankkalampi oli levinnyt hieman isommaksi aurinkoisessa säässä. Tänään pidin etäpäivän ja päivän aikana huomasin, että pieni aukko oli kasvanut entisestään. Lammen ja meidän pikkusaaresta lähtevän railon väli oli merkittävästi pienempi, kuin kaksi päivää sitten. Päätinkin mennä pikkusaareen katsomaan, kun Jaakko ylittää jäätä, ihan vain varmuuden vuoksi. Sitä paitsi oli upea aurinkoinen hetki, saisin hienot kuvat, kun hän potkuttelisi kotiin.
Rannasta lähti joku sorsa-tyyppi minua karkuun. Ja kun sihtailin Jaakkoa kameraan, kuului alta 10 metrin päästä hurjaa räpiköintiä. Jään alta pulpahti pintaan jokin tukkasorsa (huh en ole kova lintutieteilijä) ja lähti hirveällä kiireellä minua karkuun. Minussa heräsi luontokuvaaja ja ajattelin saavani loistokuvan lähellä olevasta linnusta ja vielä juuri sopivalla linssillä & kameran asetuksilla! Tähtäys ja klik! ….. mitään ei tapahdu. Kameran akku loppu. Argh!
Siinä vuoden luontokuvaa ottaessani ei tullut niin tarkkaan katsottua Jaakon etenemistä, mutta sieltähän se hienosti tuli railon ohi, joten homma kunnossa. Paitsi että eipä ollutkaan! Perillä Jaakko kertoi, että meinasi tippua railon jälkeen jäihin. Potkukelkan alla oli murtunut iso jäälohkare ja alkanut vajota. Jaakko ehti potkutella onneksi kovemmalle jäälle, ennen kuin meni mereen asti. Pelästyä ehti kuitenkin. Onneksi mitään ei sattunut ja tietty olisi ollut hyvät varusteet päällä, mutta silti. Jäällä on nyt sitten petollisia heikkoja kohtia, joita pitää varoa.
Joten me taidammekin tässä iltasen pohtia, että kuinka huomenna mennään töihin… Katsotaan!
Joutsenten siipien lätkytys on huiman kuuloista!Joutsenten pesuhetki jäällä.Vielä tiistaina ankkalampi oli pieni kaistele, nyt se on auki rantaan asti ja leveyssuunnassa isompi.Sompa näki ensimmäistä kertaa joutsenia kunnolla. Kovasti kiinnosti, mutta vähän jännitti. Vanhempi Pipo olisi mielellään tehnyt pienen jahtireissun, mutta uskoi kun kielsin.Joutsenet äkkäsivät Sompan ja kävelivät hiljalleen poispäin.
[line]
Olimme koko jengi poissa kotoa kolme päivää ja minä vähän pidempään. Kun sunnuntaina tulin kotiin, oli vadelmapensaat alkaneet punoittaa ihan kunnolla! Sateisesta kesästä ei varmaan muuten ole ollut iloa kenellekään, mutta vadelmat ovat tykänneet. Kahtena aikaisempana kesänä ne eivät ole tehneet muuta kuin muutaman pienen ja kuivan marjan.
Oli pakko juosta kipon kanssa marjapuskiin keräämään herkkuvälipalaa. En ollut paikalla ensimmäisenä. Vadelmien välissä heinä oli painunut lakoon, aivan kuin joku olisi nukkunut vadelmien suojaamassa pedissä. Aavistelin sarviniekkaa ja sain varmistuksen, kun huomasin että luumupuumme oli kärsinyt vahinkoja. Nuoren puun kuori oli pahoin kärsinyt peuran merkatessa reviiriään siihen sarvilla hinkaten. Pahus! Peurat uivat ilmeisesti öisin saarelle mantereelta ja lähtevät sitten aikaisin pois. Näimme peuran kesäkuun lopussa lähellä pihaamme, kun tulimme yöllä kotiin pitkältä purjehdusmatkaltamme ja kiersimme tekemässä tupatarkastusta. Peurat ovat syöneet naapuriemme puutarhoista vaikka kuinka paljon kukkia ja pilanneet nuoria taimia irrottamalla niiden kuorta sarvillaan. Aikaisemmin ne eivät ole tulleet meille asti. Keksin siihen vain kaksi syytä, joko naapuriemme upeat puutarhat ovat niin herkullisia, ettei ole ollut tarvetta kävellä meille asti tai sitten koira on saanut ne varuilleen. Ja heti kun olemme poissa, alkavat peurat hyppiä pensaissa.
No, ei minulla ole mitään bambeja vastaan. Mutta sitten kun ne tulevat sarvistelemaan minun luumupuutani, niin hermo menee. Poimin vadelmia pakasterasioihin ja mietin peuroja ja näin jo sieluni silmin niiden popsivan suihinsa minun kasvimaan tämän vuoden pikkuiset antimet. Keräsin kolme pientä rasiaa vadelmia, joista kaksi laitoin kaksi pakkaseen. Kirjoitin niiden päälle reteästi ”Syksy 2015, Vadelmia”. Ihan niin kuin pakkasessani olisi muita kuin pirkka-pusseissa olevia mustikoita tai että vadelmat voisivat olla esimerkiksi keväältä. Sitten suunnitelma oli valmis ja laitoin kellon soimaan puoli viideltä. Tekisin peuraväijytyksen.
Rasioita oli vielä kolmaskin! Näin montaa itsepoimittua vadelmaa en ole nähnyt kotoa muuton jälkeen!Vadelmista tuli erittäin herkullinen aamupala. Banaania, hunajamelonia ja reilusti vadelmia. Naaam!
Ihan lievästi pöpperöisenä heräsin keskellä yötä hirveään kännykän mekastukseen ja hetken ihmeteltyäni muistin peuraväijytyksen. Seuraavaksi menin herättämään vähintään yhtä unista koiraa, joka oli sitä mieltä, että olen päästäni vialla. Se kuitenkin piristyi huomattavasti minua nopeammin ja katseli ihmeissään, kun laitoin sen remmiin. Ai miksi remmi? No, puoli viiden aikaan yöllä on todella hiljaista. Meri oli aivan tyyni ja kaikki tuntuu olevan liikkumatta paikallaan. Kuvittelin mielessäni, kuinka koira huomaisi peuran ja lähtisi borderterrierimäiseen tapaan hirveällä huudolla peuran perään ajaen sen saaren läpi (todennäköisesti muutaman naapurin upean kukkaistutuksen kautta) pelästyttäen peuran lisäksi kaikki saaren ja puolen Suvisaaristoa asukkaat.
Joku voisi miettiä ajaako noin pieni koira peuraa. Kyllä se ajaa. Äitini oli joskus marjastamassa kahden koiramme kanssa metsässä, kun koirat bongasivat hirviä. Ne lähtivät ajamaan paria hirveä pitkin metsää ja haukusta äiti pystyi kuuntelemaan missä ne kulkivat. Kohta haukku alkoi uhkaavasti lähestyä ja hirvet tietenkin haukun edellä. Äiti oli juossut äkkiä ison kiven taakse piiloon ja kohta hänen edestään juoksi hirvet ja perässä koirat. Joten siksi remmi, ihan vain varmuuden vuoksi.
Lähdimme jännittyneinä ulos ja ensimmäisenä vadelmikkoon. Peura on kai aika varovainen, joten arvelin sen oikeasti heränneen jo kännykän soittoääneen ja häipyneen, jos se sinä yönä olisi edes ollut vierailulla. Kiersimme koko pihan, kasvimaan ja rantapolut, mutta emme nähneet peuroja. Sen sijaan näimme kauniin lupauksen puolen tunnin päästä tapahtuvasta auringon noususta ja nautimme aamuhetken hiljaisuudesta.
Jaakon vanhemmat olivat viikonloppuna kylässä ja sunnuntaina Jaakon isä bongasi meidän kivilaiturilta minkin. Mustaturkkinen Amerikan tuontipeto oli livahtanut nopeasti piiloon. Myöhemmin päivällä lokit ja tiirat villiintyivät hyökkimällä kohti pikkusaarta vievää kivisiltaa. Uusi minkkihavainto tehtiin ja taas minkki katosi kuin taikaiskusta. Olimmekin ihmetelleet, miksi lokeilla on näkynyt vain kaksi poikasta, vaikka me emme ole olleet häiritsemässä pesintää olemassaolollamme. Viime vuonna niitä oli ainakin viisi. Minkki on tainnut käydä saaressa syömässä munia.
Pikkukoiramme kävi tsekkailemassa pikkusaareen vievää kivimuuria ja pian löytyi kohta, jonne minkki oli luikahtanut piiloon. Silta on siinä kohtaa täytetty kivillä jälkikäteen ja kivien välissä on erittäin hyvin tilaa korkeintaan 1,5 kiloa painavalle minkille. Pikkukoira innostui valtavasti ja yritti päästä pidemmälle sillan rakenteisiin.
Terrierin häntä viuhtoi innokkaana, kun se löysi oikean kolon. Se veti syvään henkeä kuulostaen lähes astmaatikolle ja analysoi tuoksuja.
”Se on tuolla! Siirtäkää kivet pois!”, ajatteli pikkukoira ja kävi anovasti katsomassa meitä välillä.
Se tunki itseään sillan koloihin, mutta minkäs teet. Siitä mistä mahtuu pikkuinen minkki, ei kuusi kertaa isompi borderterrieri mene läpi. Kiviä oli niin paljon, että niitä ei lähdetty purkamaan, halusimme kuitenkin pitää sillan ehjänä. Ja minkki oli todennäköisesti lähes metrin syvyydessä sillan sisällä. Minkki taitaa olla myös niin pirun nopea, ettei pikkukoira ehtisi sitä saada kiinni kuin korkeintaan tällä lailla koloon ahdistettuna. Ja todennäköisesti pikkupeto livahtaisi siitäkin salamannopeasti karkuun. En tiedä, ei ole kovinkaan paljoa minkkikokemusta kertynyt tuolla Töölössä asuessa.
Kun dorkat omistajat eivät siirtäneet kiviä, päätti pikkukoiraa yrittää itse. Se siirteli tassuilla ja kuonolla pikkukiviä. Sillä ei vaan päässyt kovin pitkälle.
Sunnuntai-iltana koiran pihapiirissä pitäminen olikin aika helppoa. Teimme veneen huoltohommia ja koko parin tunnin ajan koira pyöri kivisillalla. Lokitkin parkkeerasivat sillalle 15 metrin päähän tiirailemaan koiran puuhia. Normaalisti ne olisivat saaneet huutia, mutta nyt ei paljon lokit kiinnostaneet. No, saipahan linnut hetken taukoa minkin vahtimisesta!
TG:N HUOLTOHOMMIA
En tiedä muistaako kukaan, kuinka viime syksynä ennen reissuun lähtöä rakensimme trusseista (=näitä palikoita, joista festarirakennelmat laitetaan pystyyn) venevajan ja niin ruman varaston, että en pystynyt laittamaan siitä kuvaa tänne blogiin. Ne olivat tietenkin väliaikaisia rakennelmia. Mutta koska meillä ei oikein ollut varastoa, olimme kotiintuloviikonloppuna sopineet, että venevaja ja ruma rantavarasto saavat jäädä vielä talven yli. Asiat muuttuvat joskus nopeasti. Keskiviikkona Jaakko ilmoitti, että trussit on myyty. Olin vain että jaahas… ilmeisesti emme siis tarvitsekaan varastoja. Ja seuraava ilmoitus oli, että ostaja tulee hakemaan kaikki trussit huomenna aamulla! No jaahas sitten kahteen kertaan. Tuli aika kiire purkaa ne. Venevajassa oli tietenkin sopivasti venekin paikallaan niin, että purkaminen kahdestaan ilman TG:n hajottamista olisi mahdollisimman haastavaa.
Toinen etujalka on irrotettu. Laitoimme ison männyn oksan kautta köyden, jossa roikuin sillä aikaa, kun Jaakko purki jalkaa.Lisätaljan virittämisen jälkeen saimme toisenkin jalan pois ja laskimme etupään hiljalleen alas.Homma etenee! Ennen tätä kohtaa (ja totta puhuen tämän jälkeenkin) oli vähän säätämistä ja piti laskea varovaisesti kehikkoa puolelta toiselle alaspäin samalla palkkeja purkaen, jotta keskellä olevat lyhyet poikkipalkit eivät menisi TG:n ikkunoista sisään.
Iltaan mennessä venevaja oli purettu ja ehdimme tehdä vielä hetken hommia rumassa rantavajassakin. Trussikehikon päälle istutettu katto painoi varmaan miljoon kiloa, mutta saimme sen tiputettua hivuttamalla alas. Istuimme molemmat trussikehikon päällä korkeuksissa, kun möhkäle tippui alas. Asiaa olisi voinut miettiä toisenkin kerran, sillä kehikko teki aikamoiset huojunnat kaikkiin ilmansuuntiin, kun katto tippui maahan. Kehikko ei ollut millään kiinni alustassaan, joka oli ehkä 80 cm korkea, juuri kehikon kokoinen terassi. Mutta eipä tiputtu alas! Irrotimme pressut ja laudat, mutta sitten oli pakko lopettaa. Heräsimme aamulla puoli kahdeksalta jatkamaan hommia. Ihme kyllä, saimme kamat ajoissa kasaan ja rannalle!
MAALIT POHJAAN
Olemme ajelleet busterilla kaikki ajot ja viikon kotonaolon (ja pitkin poikin juoksemisen jälkeen) on alkanut tuntua siltä, että voisi tehdä veneretkiäkin. Siihen tarvittaisiin kyllä TG vesille, etenkin kun säät alkavat näyttää siltä, että tarvitsemme keskellä heinäkuuta webastoa siellä veneretkillä.
Mutta ennen veneretkiä pitäisi ensin laittaa myrkkymaalit. Ettei veneessä uisi syksyllä 20 cm pitkiä levärihmoja. Niin kuin viime vuonna. Onneksi levät lähtevät kätevästi pois kun ajaa marraskuisessa merivedessä, jossa on vähän jääriitettä. Jääriitteessä ajetaan edes takaisin saaren edustalla levää irrottaen ja samalla kuuluu ihmetellä, että missähän on se saaren edustan ainoa kivi, joka ei ole merikortissa ja josta naapurit ovat varoittaneet. Kivi löytyy. Valitettavasti vain se löytyy ottamalla moottorilla siihen kosketustuntuma.
Jotta välttäisimme viime vuotisen tapahtumaketjun, joka lähti liikkeelle myrkkymaalin puutteesta, vaadin että tänä vuonna TG ei mene vesille ilman maaleja. Ja kolautettu moottorikin tuli korjattua. Super-Simon oli vienyt sen ennen meidän kotiintuloa Telvalle, jossa vetolaitteen alaosa oli hitsattu vimpan päälle!
Tela viuhuu! Tai siis rullaa… Lupasin laittaa toisen kerroksen tänään Jaakon ollessa töissä ja tiistaina saamme paatin vesille!
Jänis istui luodolla katsomassa merelle, kun tiirat hyökkivät sitä kohti. Lopulta ne rauhoittuvat. Ehkä tiirat ymmärsivät, että tämä ristisuu puputtaa vain kasviksia, ei linnunmunia.
Tässä mennään vauhdilla! Pupujussi näyttää itse asiassa vähän kengurulta.
Venytys ja seuraavaksi loikka!
Kivisilta on suhteellisen pitkä avoin pätkä jänikselle loikkia.
Pipo eläytyy hyvin pupun rooliin. Se istuu täsmälleen samassa paikassa pupun kanssa ja katselee jänön tavoin kaihoisasti merelle.
