Saaressa

30.7.201930.7.2019

Päivävierailu Gullkronassa

Loma alkoi vihdoin viime viikolla! Olimme päättäneet lähteä saaristoon Huskyllä hieman yli viikoksi. Näyttää siltä, että meillä on vähän treenattavaa näiden lähtöjen kanssa. Lähtöaamuna Jaakon piti vielä käydä tekemässä vähän töitä. Sillä aikaa minä pakkasin omia tavaroitani. Sitten pakattiin yhteisiä tavaroita. Käytiin kaupassa. Lähdettiin saareen kastelemaan kasvihuoneen kasvit ja katsomaan raksan viimeiset kuulumiset. Sitten mentiin Saaristokauppaan tekemään viime hetken ruokaostokset. Niinpä kun ihan OIKEASTI lähdimme liikenteeseen kohti saaristomerta ystäviemme mökille oli kello oikeasti aika paljon enemmän, kuin aamulla ajattelimme.

Onneksi ystävämme ovat joustavia. Kun saavuimme laituriin hieman ennen ilta-kymmentä, odotti ilta-burgerit grilliin laittoa ja GT:t oli sekoitettu. Niillä eväillä oli hyvä lähteä seuraavana päivänä Gullkronaan.

Gullkronan satama

Ajelimme Gullkronaan puolenpäivän aikaan ja kävimme ensin moikkaamassa ystäviä, jotka olivat purkkarillaan poijussa sataman ulkopuolella. Isojen veneiden laituri olikin täynnä ja myös ”pienempien” veneiden laituri näytti pullistelevan veneitä. Pienempien lainausmerkeissä, sillä oli siellä aika isoa day cruiseria & purkkaria parkissa. Meidän veneelle löytyi paikka yhteysvenelaiturista, johon ei ollut tulossa yhteysvenettä useampaan tuntiin.

Vasemmalla ravintola, venevajat ja yhteysvenelaituri. Keskemmällä isojen veneiden laituri ja oikealla vuokrattava sauna.

Toinen vierasvenelaituri oli sekin jo aika täynnä. Ja tosiaan, ihan hyvän kokoisilla paateilla tännekin mahtui!

Evas museum

Kävimme rannassa tsekkaamassa pienen museon, joka oli yhdessä ranta-aitassa. Siellä oli kaikenlaisia tarve-esineitä, joita entisaikaan oli käytetty sekä valokuvia. Viehättävä pieni näyttely!

Meidän kenkiin laittettavat jääpiikit eivät ole samaa kaliiberia kuin nämä vanhan ajan piikit! Ilmankos meidän omista tippuu joskus nastoja irti…

Täällä oli nähtävää ja ihan jokaisen työkalun käyttötarkoitusta en tainnut edes tietää.

Luontopolku

Gullkronassa on kaksi polkua, joista toinen on lyhyempi peikkopolku ja toinen hieman pidempi. Kiersimme pidemmän polun, joka kiersi upeissa rantamaisemissa ja metsän siimeksessä. Pituutta tälläkin lenkillä oli muistaakseni hieman alle 2 kilometriä, joten ihan urheilusuoritukseksi sitä ei pääse kehumaan.

Rannoilla oli paljon näitä saariston kivitorneja. Okei, myönnetään. Emme oikeasti tehneet tätä kivitornia, vaan Jaakko laittaa vain pikkukiven jonkun rakentaman tornin päälle…

Ja merikin oli tyyni. Täällä olisi tehnyt mieli pulahtaa uimaan.

Metsässä kasvillisuus oli rehevää. Saaressa näyttää kasvavan todella erilaisia kasveja ja maaperän täytyy vaihdella vastaavasti.

Sitä tahtoo myös syödä ja juoda!

Huskyssa ei kulje keittiö mukana, minkä hyvä puoli on tutustuminen eri saarten ravintoloihin. Astelimme ravintolaan ja tilasimme venevajan yläkertaan höyryävät annokset lohikeittoa, lohiburgerin ja halstrattua lohta.

Syödä voi venevajan yläkerrassa tai ulkona puiden siimeksessä. Valitsimme viileän venevajan, jotta pääsimme suojaan auringolta.

Kermainen lohikeitto oli taivaallista ja kermassa ei tosiaan oltu säästelty. Lohiburgeri ei ollut listalla, mutta Jaakko kävi kysymässä kokilta, jos sellaisen saisi. Kokki suostui sen tekemään ja lopputulos oli kyllä erinomainen. Kannattaisi laittaa listalle asti!

Venevajassa riitti katseltavaa. Rappusten yläpuolelta löytyi se kruunukin. Upean näköinen, sitä olisi hauska sovittaa päähänsä. Lattiarajassa oli ikkunat, josta näkui pohjoisviitta juuri sopivasti. Alakerran venevaja sai meidät kaikki taas kerran toivomaan omaa venevajaa. Nämä ovat ihania!!

Luotsimuseo

Ruoan jälkeen lähdimme talsimaan luotsimuseolle. Se sijaitsee kallion päällä vähän matkan päässä ravintolasta. Kannattaa pyytää satamakonttorista avain mukaan (5e), jotta pääsee katsomaan luotsimuseon sisälle.

Se ei ole Gullkronassa käynti eikä mikään, jos lossia ei ole testattu! En tiedä onko tämä enemmän lasten juttu, mutta ihan sama!

Luotsin takki ja lakki roikkkuivat henkarissa. Veikkaan, että luotsiaikoina kallioilla oli vähemmän puita, jotta tähyily oli helpompaa.

Kahvinlaittonurkkaus. Paikka oli suloinen! Täällä olisi mielellään töissä…

Olimme tehneet Gullkronassa käsityksemme mukaan lähes kaikkea, mitä siellä tehdä voi. Nautimme ja suosittelemme! Paikka on todella kaunis! Ai niin, viime hetkellä testasimme vielä yhden ajanvietteen. Näihin kuviin ja tunnelmiin.

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

13.7.201913.7.2019

A Coruña – kaunis satamapaikka

A Coruñassa on kaksi satamaa, joista me valitsimme isomman ja kaupungin ydinkeskustasta sivuun sijoittuvan Marina Coruñan. Valinta tuntui helpolta, kun lähestyimme kuuden jälkeen aamulla satamaa. Isommassa satamassa olisi varmemmin tilaa ja siinä olimmekin oikeassa. Kävelymatka kaupunkiin oli kuitenkin aika lyhyt ja oikeastaan mukavakin. Kävimme tietenkin katsomassa myös Real Club Nautico de la Coruñan sataman ja vaikka sen sijainti oli tavallaan täydellinen, oli siellä ihan älytön swelli. Veneet heiluivat aika kovastikin ja me olimme tyytyväisiä satamapaikastamme.

Aamunäkymät meidän satamassa. Joka päivä vesille lähti erilaisia koululaisryhmiä melomaan tai purjehtimaan. Ja suihkusta tuli lämmintä vettä, mikä on erittäin jees…

Keskustan satama on vanhan kaupungin edessä ja todella tunnelmallisella paikalla.

Satama-altaassa oli myös upeat kalastusveneet. Osa oli niin hienossa kunnossa, että melkein epäilimme niiden olevan turistinähtävyyksiä!

Matkalla keskustaan on vanha linnoitus. Lasku- ja nousuveden erot eivät lakkaa ihmetyttämästä pohjoismaalaista. Miten se voi olla näin kova?

Kävelin aamulla laskuveden aikaan kaupungille hakemaan evästä. Rantaan tuli pienveneitä, jotka noukkivat varmaankin rapuja haaveilla merenpohjasta.

Meri näkyy kaupungin kaiteissa.

Vuokraa pyörä!

A Coruña on yllättävän iso paikka. Pelkästään kaupungissa asuu 240 000 asukasta ja laajemmalla alueella 400 000. Kävimme Jaakon kanssa vuokraamassa pyörät. Veneellä oli jo yksi tavallinen taittopyörä ja yksi sähkötaittopyörä. Niinpä Jaakko halusi ehdottomasti sähköpyörät. Haimme pyörät Ok Zona eBikesta keskustasta. Hinta oli tosi edullinen. Maksoimme kolmen tunnin käytöstä 10e per nuppi! Taitaa olla, että high season ei ole vielä alkanut.

Lähdimme ajamaan rannikkoa vastapäivään, sillä siihen suuntan rannassa kulki hyvä pyörätie. Tämä oli ensikosketukseni sähköpyörään ja pakko sanoa… Se on todella mukava!

Kaupunginkoillisrannalla on iso puistoalue, jonne on sijoitettu erilaisia taideteoksia.

Parasta oli kuitenkin maisemat. Ajelimme jylhillä kallioilla merituulessa. Aivan huippua!

Kipparin tauko.

Upea ranta! Ja en todellakaan ollut lähellä reunaa, se vain näyttää siltä. Olen täysi lälläri missään jyrkänteen reunoilla!

Herkuleen torni. Nyt on majakalla ikää. Se on ilmeisesti rakennettu hieman ajanlaskumme jälkeen!

Kävimme majakalla, mutta emme sisällä asti, sillä jonoa oli sen verran. Tämä jäi vähän harmittamaan, mutta ehkä seuraavalla Biskajan ylityksellä?

Majakan rantaa kiersi aivan ihanat pikkutiet. Suosittelen, suosittelen!

A Coruñassa oli upea sää. Juuri sopivan lämmin, mutta meri toi sen verran raikasta ilmaa, ettei tuntunut pakahduttavalta.

Juhlat – onko ruokapaikka olemassa?

Isäni täytti reissun aikana pyöreitä ja sitähän piti ilman muuta käydä juhlimassa. Olin edellisenä iltana etsinyt oikein kehutun tapas-paikan ja johdattelin porukan sinne syömään. Kävelymatka vei puolisen tuntia ja saimme huomata perillä, että ravintolaa ei ole edes olemassa.

Sen jälkeen menimme läheisen tapas-ravintolaan, jonka ruokalistan kanssa oli vähän ongelmia. Olen opiskellut joskus espanjaa ja tulen sillä suurinpiirtein toimeen. Mutta silloin joskus opiskeluaikoina ja sen jälkeen reissut espanjaan keskittyivät enemmänkin juomakulttuuriin. Osaan siis tehokkaasti tilata kookos-ananasdrinkin, mutta erilaisten ruokien nimien kanssa olen avuton, etenkin jos pitäisi ymmärtää eri lihojen eroja. Lopputulos oli, että ruokaa tuli pöytään paljon enemmäin kuin luulimme, mutta nälkä tosiaan lähti.

Tästä oppineena seuraavana päivän synttärijuhlien osalta otettiin siis varman päälle. Ensinnäkin etsin kehutun ravintolan, jonka nettisivuilta löytyi lista englanniksi. Sitten otin vielä ja soitin ravintolaan pöytävarauksen. Tällä kertaa ravintola oli olemassa, mutta yksi yllätys löytyi ovesta.

Olimme marssimassa sisään Michelin-tähden ravintolaan! Hintataso oli kuitenkin suomalaiseen verrattuna huokea ja niin saimme nautiskella espanjalaisesta maistelumenusta Michelin-tyyliin.

Ruoan jälkeen vielä juomat iloisissa tunnelmissa vanhan kaupungin kaduilla.

A Coruña yllätti! Kannattaa ehdottomasti käväistä jos on sillä suunnalla. Rakastan toki lähes joka ikistä paikkaa, jossa puhutaan espanjaa, joten olen vähän puolueellinen, mutta täällä viihtyivät kaikki muutkin.

Me lähdimme junalla kohti Madridia, jossa vietimme kokonaisen vuorokauden ennen lentoa. Loma tuntui todella pitkältä, kun mukaan mahtui illallinen Ranskassa pikkukylässä, Biskajanlahden ylitys, hengailua A Coruñassa ja ihana päiväpyrähdys Madridin Malasañaan. Hyvä purjehdus, hyvä loma!

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

5.7.20195.7.2019

Biskajanlahden ylitys

Sy Defyr on lähtenyt taas liikenteeseen, tällä kertaa isä on viemässä purjevenettä Välimerelle. Biskajanlahden ylitykseen tarvittiin miehistöä ja me Jaakon kanssa ilmoittauduimme jo hyvissä ajoin vapaaehtoisiksi. Biskajanlahti on meillä ylittämättä, koska palasimme Karibianreissulta suoraan Azoreilta Ranskaan ja matkasimme lahden ulkopuolelta maaliin. Nyt pääsimme kuittaamaan tämän legendaarisen pätkän!

Lähtö Roscoffista

Isä, Kirsi ja Defyr odottivat meitä satamassa, kun saavuimme lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vuokra-autolla Pariisista Roscoffiin. Olimme kuvitelleet ehtivämme illalliselle yhdessä, sillä auto oli vuokrattu Europcarilta etukäteen. Mutta eihän se niin helppoa ole. Kesti KOLME tuntia saada avaimet kentältä, sillä Europcarin pisteellä oli melkoinen jono ja asioiden käsittely oli maailman hitainta. Samaan aikaan muiden vuokraamoiden osalta jonot liikkuivat superhyvin. Kyllä harmitti! Mutta päästiin kuitenkin matkaan ja käytiin matkalla syömässä viehättävässä kylässä yllätysruokaa (emme puhu ranskaa ja tarjoilijan englanti oli myös rajoittunutta…) Yllätysruoka oli hyvää!

Sunnuntaina ehdimme käydä ruokakaupassa, palauttaa auton, nauttia lämpimästä suihkusta ja sitten jo lähdettiin matkaan.

Roscoffin kaupungin satamassa veneet parkkeerataan nousuvettä silmälläpitäen. Jos mielii merille, nyt olisi oikea aika lähteä tekemään lähtövalmistelut ja sitten veden noustessa pääsee reissuun!

Meillä vene oli uuden sataman puolella, jossa syväystä riittää vuorovedestä huolimatta.

Kaikki maailman unet

Ensimmäinen vuorokausi oli käsittämättömän tyyntä. Sekin vähän mitä tuuli, tuli suoraan takaa ja kukaan ei ollut innokas pidentämään matkaa leikkaamalla tarpeeksi tuuleen codea varten. Spinnu ei olisi pysynyt vedossa.

Moottoriajelu on aika tylsää aavalla merellä. Minulla ja Jaakolla oli jäänyt kahdet yöunet vähiin. Ensin öisen vuokra-autoajelun vuoksi, mutta lisäksi olimme tietenkin pakanneet viimeisenä yönä viime tingassa ja lähdimme reissuun viiden tunnin unilla. Olin myös ottanut pahoinvointilääkkeen. Niinpä nukuin jokaisen hetken, jolloin en ollut vastuussa etenemisestä tai syömässä. Ja vaikka sain nukkua ensimmäisenä moottorointiyönä ruhtinaallisen pitkään ainakin kuuteen asti (Jaakko ei herättänyt minua vuoroon), niin jo yhdeksältä tuntui siltä, että pystyin vaivoin pitämään toisen silmän auki. Ja kun pääsin eroon vuorosta, menin heti nukkumaan.

Tästä oli hyväkin seuraus, nimittäin seuraavat yöt eivät tuntuneet ollenkaan niin vaikeilta!

Genaakkeri vetämään – purjehdus alkaa!

Sunnuntaina aamupäivällä Jaakko värkkäsi isän kanssa genaakkerin nostokuntoon tuulen noustessa hieman. (Minä siis nukuin aivan täysillä hytissä.) Heräsin sopivasti katsomaan, kun sininen purje lehahti sukasta ulos ja vetoon. Tai ei se ihan lehahtanut, vähän piti nykiä, että se lähti sukasta ulos. Ja sitten sammutettiin moottori. Taivaallista!

Useamman tunnin genaakkeri-ajon jälkeen tuuli alkoi nousta liikaa. Vaihdoimme aina takuuvarmaan virsariin.

Tuulta ja aaltoja

Loppumatkan tuulikin aika mukavasti. Viimeinen vuoro meni 10 – 13 m/s tuulessa, joku puuska kävi 15 metrissä. Tuulituurimme oli aivan ihmeellinen, vedimme koko matkan myötätuulessa virsarilla. Välillä heitettiin stora toiselle puolelle, sitäkin lähinnä, kun väistettiin liikennettä. Kovaan tuuleen tottuu nopeasti. Viimeisenä yönä tuntui siltä, että tuuli alkaa loppumaan. Mutta ei, se oli hetkellisesti tyyntynyt 10 metriin sekunnissa.

Aallot kasvoivat myös aika vaikuttavan kokoisiksi. Yritin kuvata niitä, mutta joka on joskus kuvannut isoja aaltoja, tietää, että kuvassa ne näyttävät aivan nössöiltä. Tai sitten en vain osaa, saa antaa vinkkejä!

Puolen matkan juhlat olivat vaatimattomat.

Reiska ajaa ja minä syön suklaata. Olin varannut jokaiselle päivälle oman suklaalevyn, ihan vain siltä varalta, että jos saan kunnolla meripahoinvointia, niin suklaa on ihan ok. Se ei niin harmita kumpaankaan suuntaan… No, selvisin yhtä insidenttiä lukuun ottamatta ilman pahoinvointia, mutta suklaat meni kyllä levyn päivätahdilla siitä huolimatta.

Paras aaltokuva, minkä sain aikaiseksi. Oikeasti ne oli isoja, vaikka meri näyttää lähes tyyneltä!

Yövuoro

Ajoimme yövuorot niin, että isä ja Kirsi vetivät yhdessä 6 tuntia ja sitten minä ja Jaakko toiset 6 tuntia. Vaikka tuulta oli paljon, oli purjehdus niin vakaata, että teimme yön pimeän tunnit vartin pätkissä. Toinen nukkui vartin sitloodassa. Kellon soidessa tsekattiin kumpi jatkaa.

Toinen yö meni suurten aaltojen kohinassa. Pilvet väistyivät osittain ja jäin tuijottelemaan purjeita upeaa tähtitaivasta vasten. Vierellä murtui välillä aaltoja valkoisiksi vaahtopäiksi, jotka loistivat pimeästä melkein kuin fosforina. Oli uskomattoman kaunista ja pimeää kuun jäädessä pilvien taakse.

Jaakko ajovuorossa. Yöllä oli tietenkin turkasen pimeää ja yllättävän pitkään. Ei tosiaan ollut suomalaista kuulasta kesäyötä!

Suunnitelman muutos

Olimme alun perin menossa Viveroon ja tarkoitus oli siirtää vene sieltä A Coruñaan torstaina. Näytti kuitenkin siltä, että tulisimme perille mahdollisimman typerään aikaan puolilta öin. Satama ei ollut kenellekään tuttu ja satamakirjan mukaan sinne pääsee 2,5 metrin syvyistä ränniä pitkin. Saapumisen aikaan oli myös matalin vesi ja mereltä puski isoa aalto suoraan satamaa edeltävään altaaseen. Yhdistelmä kuulosti vähän huonolta ja kun saimme päivitettyä säätiedot, päätettiin siinä ilta-yhdeksän aikaan kääntää veneen keula suoraan kohti A Coruñaa, jossa olisimme aamulla hämärän väistyessä.

Viimeinen yövuoro oli niin tapahtumarikas, ettei ehtinyt edes miettiä nokosia vuorotellen. Olimme lähellä rannikkoa ja satamista lähti vähän väliä kalastusaluksia ulos töihin. Tähyilimme heidän valojaan ja väistelimme rahtialuksia. Kaipasimme auringonnousua ja pimeän väistymistä.

Perillä!

A Coruñan sataman valot alkoivat näkyä aamun ollessa vielä pimeä. Laskimme purjeet ja ajelimme hiljalleen sisään satamaan. Kun saimme Defyrin kiinni laituriin oli aamu jo valjennut.

Jaakko empii ankkuriryypyn maistamista. Osoittautui, että brandy ei ole meidän juomamme.

Keskiviikko 7.08 kirjattiin saapumisajaksi. Reissu kesti siis alle 3 päivää ja maileja kertyi yli 400. Kävi todella hyvä tuuri säiden kanssa, että sääikkuna ensinnäkin löytyi sille viikolle, jonka me olimme varanneet lomaa ja toisekseen, että keli oli näin kiva purjehdukselle. Kiitokset vain Biskajanlahden hengille!

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Missä bensat?

Palasimme Jaakon kanssa tänään juhannuksen vietosta. Pakkasimme Busterin täyteen reissukamaa, koirat ja Jaakon leijalautailukamppeet. Ja sitten kotiin! Ajelimme hetken matkaa ja sitten Yamaha hyytyi.

Buster ei toennut uudelleenstarttauksella ja huikkasin keulasta neuvoksi, että Jaakko tsekkaisi bensatankin ilmaruuvin. Tällä kertaa tiesin, että tankki on täynnä ja meillä ei ole bensa loppu. Olimme juuri laittaneet tankin täyteen. Jaakko avasi penkin ja katsoi tankkia. Sitten hän katsoi minua ja taas tankkia. ”No onko se ruuvi jäänyt kiinni?”, kysäisen kärsimättömänä. ”Ei, kun meillä ei ole koko tankkia!” Siis että mitä? Oli pakko kysyä, että kuulinko oikein, mutta näin oli asia.

Juhannuksena satamassa oli käynyt varkaita, eikä ainoastaan meiltä. No, minä halusin kotiin ja siellä olisi todennäköisesti varatankkikin. Niinpä emme kääntyneet satamaan, vaan aloin soutuhommiin pidemmän kaavan kautta. Se kävi ihan kuntoilusta, sen verran oli reipasta tuulta. Eipä tarvinnut enää tälle päivälle treeniä!

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Hylje sumuisella Bengtskärillä

Ihan pakko palata vielä Bengtskäriin, sillä siellä näin ensimmäistä kertaa hylkeen rantakallioilla! Aamupäivällä tuuli toi majakkasaarelle sumun, joka kietoi muutamassa minuutissa majakan tornin kylmiin hyppysiinsä. Pitihän se nyt kuvata rantakallioilta. Kävelimme kauemmas majakasta ja nappasin kuvan. Ei hyvä, vielä kauemmas. Jatkoimme vielä pidemmälle ja uudestaan kamera käsiin ja kuvanottoon. Näytti jo paremmalta.

Samalla kun katselin kuvaa kamerasta, alkoi edestäni kuulua hillitöntä räpinää ja loiskimista. Hylje! Olimme peläyttäneet hylkeen, joka kiisi kovaa vauhtia kalliohyllyä pitkin mereen. Onnekkaana minulla oli kamera kädessä ja sain hylkeestä muutaman kuvan. Ei tietenkään ollut tarkoitus peläyttää kaveria, mutta enpä tosiaan huomannut kallioihin maastoutunutta hyljettä. Kun katsoin kuvia jälkikäteen, huomasin, että olin kuvannut hylkeen vahingossa majakka-kuvaankin. Kuka ihminen kuvaa majakkaa, eikä huomaa 10-15 metrin päässä notkuttelevaa hyljettä? That would be me.

Voihan majakka! Miten kaunis olet! Ja sitten tehtävä: bongaa hylje. Viiden pisteen vinkki. Olisipa kamera osoittanut vähän alaspäin…

Suurennos edellisestä. Sieltä hän katselee suurilla silmillään minua ja Jaakkoa. Ja tekee päätöksen paeta.

Hylje syöksyy kalliolta veteen ja ui pienen pätkän eteenpäin.

Ja muutaman sekunnin kuluttua hylje oli merellä. Olipas sykähdyttävää nähdä tämä symppis eläin livenä muutenkin kuin vähän vedestä pilkottavaa päätä. Ja tästä lähin pidän silmäni auki ulkosaariston kallioilla!!

Heippa Bengstkär, tapaamme varmasti vielä!

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Yöpyminen Bengtskärin majakalla

Venekuljettajamme Råger kertoi, että Kasnäsin ulkopuolella oli tuullut yöllä jonkin aikaa 20 m/s. Hän vei meitä ja 10 muuta matkustajaa Ida II-veneellään kohti ulkomerta ja Bengtskärin majakkaa. Saariston sisällä yöllistä tuulta ei huomannut, mutta vesien väljentyessä ja majakan pilkistäessä horisontissa, maininki alkoi kasvaa korkeaksi. Muutama aalto aivan majakan lähellä oli jo sen kokoinen, että muistelimme Jaakon kanssa Atlantin-purjehdusta. Nostan hattua kuskille, sillä laituriin kiinnittäytyminen ei ollut ihan helppoa tällä kelillä. Kylkilaituri sijaitsee saaren itäpuolella kapeahkossa kanavassa, joka muodostuu saaren ja sen viereisten luotojen väliin. Tällä merenkäynnillä meri virtasi kanavassa aika villisti vuoroin tönien ja vetäen venettä. Kuski vain totesi, että ”Luulin, että keli olisi vielä pahempi.”

Torniin!

Emäntämme Paula piti lyhyen esittelyn ohjelmasta ja saimme oman huoneemme. Asuimme Luutnantti Lutherin mukaan nimetyssä huoneessa, jossa oli neljä sänkyä ja runsaasti tilaa. Hieman myöhemmin opin, että Luther johti Bengtskärin taistelua jatkosodan aikaan. Me lähdimme ensimmäisenä majakkatorniin, jonka 252 rappusta ja kahdet tikapuut tulivat tutuiksi tämän reissun aikana. Kiipesimme sinne heti ensiksi katsomaan maisemia, sitten yöllä katsomaan valoa, aamulla sinne kipaistiin muuten vaan ja vielä yhden kerran kävimme ihailemassa sumuista Bengtskäriä korkeuksista.

Miten nuo rappuset näyttävät niin ohuilta!!

Majakan tornin seinät olivat todella paksua tekoa. Tornin alaosassa ikkunoiden syvennykset olivat helposti kaksi metriä. Mietin niitä puolta miljoonaa tiiltä, jotka saarelle oli rahdattu vuonna 1906 sen ajan veneillä. Sitten Jaakko kiinnitti huomioni portaisiin. Että mitenkä ohuet ne ovatkaan! En voinut mitään sille, että mielikuvitus alkoi laukkaamaan, näin jokaisen reiän ja lohkeaman portaissa. Onhan portaissa tietysti jotkut raudoitustuet, mutta huomasin olevani hiukan pökerryksissä, kun olimme juosseet portaat alas.

Kallioilla

Kävimme tarkastelemassa saaren ja sen upeat, aaltojen hiomat kalliot. Paikka on mielettömän kaunis! Oli hyvä tuuri, että saimme nähdä sen auringon paisteessa ja merenkäynnissä. Täällä olisi varmaan aikamoista viettää aikaa syysmyrskyllä. Bengtskärin ulkopuolella on mitattu Suomen korkeimmat yksittäiset aallot, jotka vyöryivät majakkaluodolle 13,4 metrin korkuisina. Majakkasaari ei ole mitenkään järjettömän korkea, joten aallot huuhtelevat taatusti koko saarta ja kuulemma majakkatornikin vavahtelee selvästi tuulessa. Saattaisi siinä vähän kalventua luonnon voimien edessä, jos olisi paikalla!

Yllätysaalto! Ihan totta en seiso rantakivellä, vaan yli kolmen metrin korkeudessa kuivalla kalliolla. Kuivalle siihen asti, kunnes mereltä tuli mörköaalto ja nakkasi vaahdot kallion päälle.

Pohjoismaiden korkein majakka, 52,5 metriä vedenpinnan yläpuolella.

Majakkaluodolla elää noin 400 päinen haahkapopulaatio. Ja lisää on tulossa!

I own this place! Tällä haahkalla oli mainio asenne, pelkällä reteällä kävelytyylillään se osoitti meille kuka täällä on turisti.

Lempeä ilta

Yöpymiseen kuuluu myös tunnin pituinen saunavuoro. Yli satavuotias kivisauna antoi ihanat, pehmeät löylyt. Jaakko kävi kastautumassa saunan viereiseen ”laguuniin”, jossa oli kyllä matala vesi, mutta ainakaan siellä ei jyllännyt isot aallot.

Saunan jälkeen kiirehdimme majakalle illalliselle. Fiilis oli niin rento! Sauna oli lämmittänyt lihakset ja vatsaan saimme herkullista kotiruokaa. Ruoan jälkeen painelimme huoneeseen lukemaan lehtiä. Odottelimme iltaa, sillä tietenkin halusimme käydä majakalla illan hämärässä.

Kävimme katsomassa auringonlaskua bunkkerikallioilla.

Vanha majakkalamppu on todella kaunis… Pakko myöntää, että kaksi uutta lamppua eivät olleet aivan yhtä vaikuttavia. Majakka näkyykin nykyisillä valoilla lyhyemän matkan päähän kuin kunnon loiston päivinään.

Tipahdimme sänkyyn ajoissa ja heräsimme myöhään aamiaiselle. Nukuin kuin tukki majakan paksujen seinien suojassa. Jotenkin mieli rauhoittuu ulkona pienellä luodolla. Ei oikein voi kiirehtiä mihinkään ja saaressa oli kaikki mitä tarvitsi juuri sillä hetkellä. Loved it!

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]