Jaakon ystävä otti yhteyttä ja kysyi, voisiko hän tulla kuvaamaan asiakkaalleen lifestyle-kuvia meille saareen. No todellakin! En ole koskaan nähnyt oikeita kuvauksia, joten idea oli mielestäni mitä mainioin. Kuvausryhmällä kävi mieletön tuuri, sillä aurinko pilkisteli jo aamupäivällä pilvien välistä ja lopulta paistoi ajoittain ihan kunnolla.
Ideana oli kuvata tavallisia mökkeily- ja rantapuuhasteluja. Kuvauslokaationa käytettiin monipuolisesti meidän tonttia. Kuvattiin esimerkiksi riippukeinulla hengailua, rantatuoleilla lekottelua, pihatöitä ja saunomista.
Saunan edustalla kuvattiin suppailua. Tuli itsellekin vähän SUP-kuume. Meidän oma sup on Defyrissä matkalla kotiin, mutta saamme sen Suomeen vasta elokuun puolen välin jälkeen. Olisi aika täydellistä lähteä supilla lähikioskille jäätelölleSuurin hetkeen näkemäni sudenkorento rakastui kuvaajan, Mikon, vaaleanpunaiseen paitaan. Saimme käydä kuvaamassa todella läheltä ja se ei häiriintynyt ollenkaan. Kun se sitten hätisteltiin liikkeelle, pyrähti se pienen lennon ja laskeutui nopeasti uudestaan paitaan.Jussi kuvaamassa rantatuolissa hengailua.Koiramme Pipo pääsi myös joihinkin kuviin mukaan. Se ei ollut alunperin tarkoitus, mutta koira yksinkertaisesti liimaantui kiinni malleihin ja hengaili kuvauspaikalla heidän kanssaan. Kuvauspalkkio tuli rapsutusten muodossa, joita se oli varsin tehokas kerjäämään. Uhrina Hanna.Robotti-helikopteri-kamera!!! Siistiä! Tätä oli todella mielenkiintoista seurata, sillä en ole tällaistakaan nähnyt aiemmin livenä. Pipokin pääsi katsomaan kopterin laskeutumista ja sai sille raivarit. Tämä oli selvästi uudentyyppinen lokki, jolle kuului antaa sapiskaa.Robotti kävi korkealla ja saimme kuvan saaresta muistoksi. Wau! Tästä kuvakulmasta ei olekaan mestoja ennemmin tarkastettu! Kuva: Jussi Korkeela.
Kannattaa muuten järjestää jokin tämän kaltainen häppeninki, ei ole piha ollut hetkeen niin kivan näköinen. Heräsimme aikaisin aamulla ronttaamaan venevajan purusta kertyneitä lautoja pois ja muutenkin siistimään sinne tänne jäänyttä tavaraa. (Tokikin ne lautakasat on nyt vain eri paikassa, eli tilanne ei varsinaisesti korjaannu, vaan siirtyy toiseen paikkaan. Silti, tuntuu siltä kuin olisi enemmän tilaa, kun roju on korjattu pois ja keskittyy vain yhteen nurkkaan tontilla!
…kun myrkkymaalaa veneen pohjaa ja huomaa, että toinen on edellisenä päivänä vapaaehtoisesti maalannut paljon hankalamman puolen ja itse sain helpomman. TG on nostettu maihin kelkkakiskolla ja se on pikkuisen kallellaan juuri siihen suuntaan, jossa kallio on korkeammalla. Niinpä sekä pohjan myrkkymaalaus ja vahaaminen on siltä puolelta huomattavasti hankalampaa. Olinkin edellisenä päivänä ihmetellyt, miksi Jaakko makasi hankalan näköisesti veneen alla, kun hän maalasi omaa puoltaan. Minun puolellani piti vain vähän kyykkiä. Asia selvisi seuraavana päivänä, kun olin luvannut maalata toisen kerroksen kokonaan ja makasin veneen alla toivoen, ettei se keikahda päälleni. Naama täynnä pieniä maalipisaroita ja pää myrkkymaalin hajusta pyörällään sain homman tehtyä.
Soutuhommia. ”Muistitko eilen käydä tankkaamassa Busterin”, kysyin Jaakolta. Puoli minuuttia sen jälkeen Busteri hyytyi kesken matkan. Ensin aloin soutelemaan bensistä kohti, mutta sitten Jaakko muisti, että keulassa oli säilössä tilkka varabensaa, jee! Kohta ajeltaisiin TG:llä, jonka bensamittaria tulee vilkuiltua vähän useammin, kun se ei ole penkin alla piilossa.
Annoimme TG:n kyljille sellaisen hoidon, että oksat pois. Meillä oli pari Hempelin vahaa kotona ja päätimme sitten jatkaa saman merkkisillä purkeilla. Ensin irroiteltiin pinttynyttä likaa jollain super-aineella, jonka jälkeen laitoin vahaa. Ei toimi. Vaha jurttasi kylkeen kiinni ja oli karmean näköinen. No, sitten irrotin vahan pois pre-cleanerilla ja laitettiin aivan mahtavaa hankausnestettä, joka on tarkoitettu vanhempiin veneisiin, joiden kyljistä on jo kiilto lähtenyt. Nyt toimi. Törkeän hieno ja kiiltävä tulos. Ja lopuksi vielä polishit ja vahat päälle. Kyllä, olen käsitellyt nyt veneen kyljet VIISI kertaa! Onneksi ei ollut Defyr kyseessä, vaan pinta-alaltaan huomattavasti pienemmästä moottoripaatista. Samalla tuli taas katsottua tarkemmin veneen kylkiä ja muisteltua lämmöllä jotain edellistää omistajaa, joka on paikannut jonkin hitin ruskealla pakkelilla. Oikeasti, ruskealla!! Meillä oli vähän kiire saada TG vesille helpottamaan kulkua sateisessa kelissä, joten vahasin vasta kyljet. Loputhan voi sitten tehdä vaikka vene olisi vesilläkin, right?
ENSIMMÄINEN VENERETKI
Meidän vesillelaskuprosessi on paperilla tosi helppo. Sen kuin päästetään kelkka kiskoja pitkin veteen ja vene lipuu kauniisti laituriin. Ainoa vain, että kelkka ei oikeasti todellakaan liiku siinä kiskoilla. Onneksi saimme supersiskokset Annan ja Ninan jeesaamaan laskussa ja nelistään vene saatiin vesille todella nätisti!
Kesän eka veneretki! Kivenlahden Essolle hakemaan uutuus-limmparia ja minttu-Daimia.
Jaakon vanhemmat olivat viikonloppuna kylässä ja sunnuntaina Jaakon isä bongasi meidän kivilaiturilta minkin. Mustaturkkinen Amerikan tuontipeto oli livahtanut nopeasti piiloon. Myöhemmin päivällä lokit ja tiirat villiintyivät hyökkimällä kohti pikkusaarta vievää kivisiltaa. Uusi minkkihavainto tehtiin ja taas minkki katosi kuin taikaiskusta. Olimmekin ihmetelleet, miksi lokeilla on näkynyt vain kaksi poikasta, vaikka me emme ole olleet häiritsemässä pesintää olemassaolollamme. Viime vuonna niitä oli ainakin viisi. Minkki on tainnut käydä saaressa syömässä munia.
Pikkukoiramme kävi tsekkailemassa pikkusaareen vievää kivimuuria ja pian löytyi kohta, jonne minkki oli luikahtanut piiloon. Silta on siinä kohtaa täytetty kivillä jälkikäteen ja kivien välissä on erittäin hyvin tilaa korkeintaan 1,5 kiloa painavalle minkille. Pikkukoira innostui valtavasti ja yritti päästä pidemmälle sillan rakenteisiin.
Terrierin häntä viuhtoi innokkaana, kun se löysi oikean kolon. Se veti syvään henkeä kuulostaen lähes astmaatikolle ja analysoi tuoksuja.
”Se on tuolla! Siirtäkää kivet pois!”, ajatteli pikkukoira ja kävi anovasti katsomassa meitä välillä.
Se tunki itseään sillan koloihin, mutta minkäs teet. Siitä mistä mahtuu pikkuinen minkki, ei kuusi kertaa isompi borderterrieri mene läpi. Kiviä oli niin paljon, että niitä ei lähdetty purkamaan, halusimme kuitenkin pitää sillan ehjänä. Ja minkki oli todennäköisesti lähes metrin syvyydessä sillan sisällä. Minkki taitaa olla myös niin pirun nopea, ettei pikkukoira ehtisi sitä saada kiinni kuin korkeintaan tällä lailla koloon ahdistettuna. Ja todennäköisesti pikkupeto livahtaisi siitäkin salamannopeasti karkuun. En tiedä, ei ole kovinkaan paljoa minkkikokemusta kertynyt tuolla Töölössä asuessa.
Kun dorkat omistajat eivät siirtäneet kiviä, päätti pikkukoiraa yrittää itse. Se siirteli tassuilla ja kuonolla pikkukiviä. Sillä ei vaan päässyt kovin pitkälle.
Sunnuntai-iltana koiran pihapiirissä pitäminen olikin aika helppoa. Teimme veneen huoltohommia ja koko parin tunnin ajan koira pyöri kivisillalla. Lokitkin parkkeerasivat sillalle 15 metrin päähän tiirailemaan koiran puuhia. Normaalisti ne olisivat saaneet huutia, mutta nyt ei paljon lokit kiinnostaneet. No, saipahan linnut hetken taukoa minkin vahtimisesta!
TG:N HUOLTOHOMMIA
En tiedä muistaako kukaan, kuinka viime syksynä ennen reissuun lähtöä rakensimme trusseista (=näitä palikoita, joista festarirakennelmat laitetaan pystyyn) venevajan ja niin ruman varaston, että en pystynyt laittamaan siitä kuvaa tänne blogiin. Ne olivat tietenkin väliaikaisia rakennelmia. Mutta koska meillä ei oikein ollut varastoa, olimme kotiintuloviikonloppuna sopineet, että venevaja ja ruma rantavarasto saavat jäädä vielä talven yli. Asiat muuttuvat joskus nopeasti. Keskiviikkona Jaakko ilmoitti, että trussit on myyty. Olin vain että jaahas… ilmeisesti emme siis tarvitsekaan varastoja. Ja seuraava ilmoitus oli, että ostaja tulee hakemaan kaikki trussit huomenna aamulla! No jaahas sitten kahteen kertaan. Tuli aika kiire purkaa ne. Venevajassa oli tietenkin sopivasti venekin paikallaan niin, että purkaminen kahdestaan ilman TG:n hajottamista olisi mahdollisimman haastavaa.
Toinen etujalka on irrotettu. Laitoimme ison männyn oksan kautta köyden, jossa roikuin sillä aikaa, kun Jaakko purki jalkaa.Lisätaljan virittämisen jälkeen saimme toisenkin jalan pois ja laskimme etupään hiljalleen alas.Homma etenee! Ennen tätä kohtaa (ja totta puhuen tämän jälkeenkin) oli vähän säätämistä ja piti laskea varovaisesti kehikkoa puolelta toiselle alaspäin samalla palkkeja purkaen, jotta keskellä olevat lyhyet poikkipalkit eivät menisi TG:n ikkunoista sisään.
Iltaan mennessä venevaja oli purettu ja ehdimme tehdä vielä hetken hommia rumassa rantavajassakin. Trussikehikon päälle istutettu katto painoi varmaan miljoon kiloa, mutta saimme sen tiputettua hivuttamalla alas. Istuimme molemmat trussikehikon päällä korkeuksissa, kun möhkäle tippui alas. Asiaa olisi voinut miettiä toisenkin kerran, sillä kehikko teki aikamoiset huojunnat kaikkiin ilmansuuntiin, kun katto tippui maahan. Kehikko ei ollut millään kiinni alustassaan, joka oli ehkä 80 cm korkea, juuri kehikon kokoinen terassi. Mutta eipä tiputtu alas! Irrotimme pressut ja laudat, mutta sitten oli pakko lopettaa. Heräsimme aamulla puoli kahdeksalta jatkamaan hommia. Ihme kyllä, saimme kamat ajoissa kasaan ja rannalle!
MAALIT POHJAAN
Olemme ajelleet busterilla kaikki ajot ja viikon kotonaolon (ja pitkin poikin juoksemisen jälkeen) on alkanut tuntua siltä, että voisi tehdä veneretkiäkin. Siihen tarvittaisiin kyllä TG vesille, etenkin kun säät alkavat näyttää siltä, että tarvitsemme keskellä heinäkuuta webastoa siellä veneretkillä.
Mutta ennen veneretkiä pitäisi ensin laittaa myrkkymaalit. Ettei veneessä uisi syksyllä 20 cm pitkiä levärihmoja. Niin kuin viime vuonna. Onneksi levät lähtevät kätevästi pois kun ajaa marraskuisessa merivedessä, jossa on vähän jääriitettä. Jääriitteessä ajetaan edes takaisin saaren edustalla levää irrottaen ja samalla kuuluu ihmetellä, että missähän on se saaren edustan ainoa kivi, joka ei ole merikortissa ja josta naapurit ovat varoittaneet. Kivi löytyy. Valitettavasti vain se löytyy ottamalla moottorilla siihen kosketustuntuma.
Jotta välttäisimme viime vuotisen tapahtumaketjun, joka lähti liikkeelle myrkkymaalin puutteesta, vaadin että tänä vuonna TG ei mene vesille ilman maaleja. Ja kolautettu moottorikin tuli korjattua. Super-Simon oli vienyt sen ennen meidän kotiintuloa Telvalle, jossa vetolaitteen alaosa oli hitsattu vimpan päälle!
Tela viuhuu! Tai siis rullaa… Lupasin laittaa toisen kerroksen tänään Jaakon ollessa töissä ja tiistaina saamme paatin vesille!
Moni on kysynyt minkälaisia fiiliksiä kotiinpaluu aiheutti. Olemme olleet poissa 7,5 kuukautta purjehtien maailman merillä. Mukaan on mahtunut seikkailuja Atlantilla, chillailua Karibian saarilla, ihania lomamuistoja ystävien kanssa ja vielä uusiakin ystäviä & tuttavia. On ollut tajuttoman hauskaa. Aika kului käsittämättömän nopeasti, kuin pienessä vilauksessa. Olemme saaneet pitää breikin, jollaista ei usein tule kohdalle. Tuleekohan vasta eläkkeellä seuraava mahdollisuus? Rakastimme reissua ihan alusta loppuun asti!
On selvää, että ilman isääni emme olisi päässet koko reissuun. Uskomatonta, kuinka hän vain päätti lainata veneen meille, vaikka Atlantin ylityksille liittyy aina riskejä niin ihmisten, kuin veneenkin kannalta. Ja olisihan se selvää, että kun veneen mittariin tulee reilu 10 000 mailia lisää, niin se näkyy veneen kunnossa. Olen ylpeä siitä, että hän halusi antaa meille tämän mahdollisuuden, minulla on kyllä maailman paras isäpappa!! Kiitos! Myös siskoni saa osansa kiitoksista, sillä hän on ollut mukana tekemässä tästä unelmasta totta ensin isäni kanssa, kun he purjehtivat Atlantin ympäri vuotta ennen meitä. Luulen, että hän toimi sellaisena katalysaattorina, jonka avulla koko homma lähti käyntiin!
Vene on luovutettu isälle ja siskolle Roscoffissa. Ensimmäinen rantautuminen vuoden tauon jälkeen kahdestaan, kun vene siirrettiin satamassa toiseen paikkaan.
Reissu ei olisi onnistunut myöskään ilman hyviä koiranhoitajia. Oli ehdoton edellytys tietää, että hauvat ovat hyvässä hoidossa ja etenkin, että harmaapartamme saa leppoisat eläkepäivät. Kuvat ja kuulumiset kertoivat, että juuri niin oli. Vanhalla papalla oli esimerkiksi kolme sänkyä juuri niissä paikoissa, missä se halusi nukkua ja toinen sai lammaskastiketta (muistanko oikein?), kun ruoka ei maistunut. Minulla oli kyllä rauhallinen olo koirien osalta koko reissun ajan.
Vielä talvella vanhalla herralla oli vauhti päällä!
Ilman Atlantin-ylitysmiehistöjämme emme olisi lähteneet. Meillä oli molempiin suuntiin maailman paras porukka. Erityiskiitos Villelle, en tule (toivottavasti!) ikinä purjehtimaan kenenkään muun miehen kuin Jaakon kanssa yhtä paljon kuin sinun kanssasi! Ville oli siis mukana molempiin suuntiin Atlantin yli ja hänellä on aivan erityinen paikka meidän Defyrissämme! Entä taktikkomme sitten? Perttu ja Heikki ratkovat paremmuuttaan juuri tälläkin hetkellä Hangon regatassa. En tiedä kumpi voittaa, molemmat ovat niin huippuja! Entä sitten superohjaaja Ville the ”Tiksi” ja Ossi tai megakokit Akseli ja Nina? Ja ihan vähän aikaa sitten katsoimme Mikko the bingo- ja risteilyisäntä ”Muistatko kesän?”-videota ja nauroimme kuollaksemme. Miehistömme oli täynnä taitavia purjehtijoita ja myös ihania ihmisiä. Tulos oli sen mukainen sekä naurun määrällä ja kisatuloksella mitattuna!
Takaisintulon ylitysjengi hymyssä suin!Menojengi vakavana. Code on juuri ongittu merestä, mutta tällä porukalla se tietenkin onnistui salamaakin nopeammin ja seuraava purje oli heti vedossa.
Lopuksi vielä mukana olleet ystävämme tekivät reissusta ikimuistoisen. Ilman teitä olisimme nähneet vähemmän, koska olisimme juuttuneet liiaksi yhteen paikkaan. Heidän vuokseen nauroimme tuhannesti enemmän! Opimme myös uusia asioita teiltä kaikilta. Milloin se oli kätevä aamupalapaketti jääkaappiin tai uudet solmut.
This is how you wear them! Opimme tulevaisuuden trendsetteriltä miten aurinkolaseja kuuluu pitää.Nämä kaverit opiskeli purjehdusta meiltä ja me kiteilyä heiltä.
MILTÄ NYT TUNTUU?
Matkan mahtavuudesta huolimatta, tuntuu hyvältä olla kotona. Ehdimme lentomatkan aikana miettiä kaikkea kivaa, mitä koti-saaressa odottaa. Mukavia veneretkiä kavereiden kanssa tai vaikka pikkuisen punaisen saunan lämmittämistä.
Veneessä asuminen jättää kuitenkin jälkensä. Miksi hanasta tulee lämmintä vettä? Ensimmäisenä mieleen välähti ajatus, että jokin kone on rikki ja kuumentaa veneen vesiputkea. Nopea käsitiski tuli tehtyä automaattisesti ihan pienellä vesitilkalla, kunnes yhtäkkiä muistin, että vesitankkien koko ei rajoita veden käyttöä. Ja sänky. Voi herranen aika miten meidän aivan tavalliset patjat tuntuivat luksukselta! Ja sängyllä on leveyttä 140 senttiä! Pystyi nukkumaan vaikka poikittain! Huomasin myös aika pian, että nettihän toimii joka paikassa. Pakko käydä facessa koko ajan, koska voin. Jaakko ei ole tästä niin innoissaan. Jotain kuvaa se, että käytin uuden liittymäni 10G nopean netin neljässä päivässä. Päivitin sitten rajoittamattoman nopean netin aika lailla heti.
Tuntuu siis hyvältä. Säätkin muuttuivat juuri meidän saavuttuamme aurinkoisiksi, joten senkään osalta ei tullut shokkia. Vaikka koiran vieminen viimeiselle matkalle on saanut mielen matalaksi ja itkua on väännetty, niin kokonaisuudessaan kotiinpaluu pitkän matkan jälkeen on tuntunut todella kivalle.
KANNATTIKO LÄHTEÄ?
Tähän on varmaan helppo arvata vastaus. Todellakin kannatti! Uskomaton seikkailumahdollisuus, johon oli pakko tarttua. Matkan aikana opimme tietenkin paljon asioita, joita ei tullut etukäteen mietittyä ja muutama asia oli aivan eri tavalla, kuin olimme kuvitelleet. Ehkä näistä asioista tulee vielä kirjoitettua blogiinkin. Jos suunnitelmissasi tai haaveissasi on oma Atlantin ylitys tai Karibian kierros, niin kerromme mielellämme omista kokemuksistamme, kuten vaikkapa mitkä varusteet koimme tarpeelliseksi, kannattiko osallistua ARC:iin, missä viihdyimme ja vaikka Atlantin ylityksen käytännöistä. Etenkin tekniikkapuoli on jäänyt blogissa todella vähälle ja ylipäätään veneessä asumisen fiilistely. Varoituksen sana kuitenkin; tulemme molemmat puhumaan vahvasti sen reissuun lähtemisen puolesta! Oli se sitten osallistuminen Atlantin ylitykseen taikka pidemmän matkan tekeminen. Ota yhteyttä meidän sähköpostiin annika@saaressa.com.
MITÄS NYT?
Muutimme 2013 keväällä asumaan saaripaikkaamme ja olemme ehtineet viettää täällä yhden talven jäiden keskellä. Jälkikäteen ajatellen talvi oli jäitä pitkin kulkevalle lähes lällärihelppo, vaikka ensikertalaiselle kaikki olikin mielenkiintoista ja extremeä. Meidän tarina jatkuu täällä, edelleen merellisessä ympäristössä, mutta jalat välillä tukevasti saaren kallioilla.
Menossa juhlimaan saarinaapurille. Olemme viikon aikana ehtineet tavata roppakaupalla perhettä ja tuttuja. Ihanaa vaihtaa kuulumisia ihan näin kasvokkain!
Kun hain pikkukoiran Jyväskylän hoitopaikasta, se kyllä muisti minut ja tervehti innoissaan mutta ääntäkään ei päässyt ilmoille. Lopulta se oli kuitenkin sitä mieltä, että voisi tulla minun matkaani. Se oli ollut kahdeksan kuukautta hyvässä hoidossa ja herkkupatojen äärellä Ailan luona. Jokainen miettisi kaksi kertaa kannattaako niistä olosuhteista luopua. Pöytään kannettiin esimerkiksi sunnuntaina järjettömän hyvää siikaa kahdella eri tavalla laitettuna upean sienikastikkeen kera. Koirakin taitaa joskus saada huippuruoista osansa. Oikeasti, Ailan pitäisi pitää ruokablogia!
Pitkän automatkan jälkeen pääsimme kotisatamaan, jossa pikkukoira oli jo silminnähden innoissaan. Ja kun Jaakko päristeli Busterilla laituriin, alkoi kyllä sellainen vikinä ja kieputus, jonka myötä koira oli veneessä ennen kuin Busteri ehti koskea laituriin. Matkalla saareen se yritti kiivetä kaikkien laukkujen päälle korkeimmalle kohdalle ja haistella tuttuja tuoksuja. Pikkukoira on jo päässyt arkirytmiin. Heti ensimmäisenä aamuna se pääsi ajamaan hanhia pois takapihalta ja lokkeja saunan katolta. Ensimmäisissä vedoissa oli vähän epävarmuutta ja haukku hiljaista, mutta nyt ilmoille kajahtaa jo kunnon huuto.
Vauhtia korvissa ja parrassa!
VOIMAT EI RIITÄ
Heti maanantai-iltana saimme kotiin vanhan harmaapartamme, joka oli ollut hoidossa Jaakon vanhemmilla. Kunto ei ollut enää entisenlainen, vaan aivokuoresta pitkän aikaa sitten löytynyt kasvain oli tosissaan ruvennut vaivaamaan pientä koiraamme. Olo oli mennyt heikommaksi noin viikkoa ennen kuin pääsimme Suomeen. Kotona saaressa sillä vielä nousi pää ja vinkuna alkoi, kun pikkukoira lähti lokkijahtiin. Vanhan mieli kaivoi jostain tutun muiston ja reaktion, että mukaan olisi pitänyt päästä, mutta mihin suuntaan? Jalatkaan eivät enää kantaneet ihan sinne mihin pitäisi. Jouduimme lähtemään viimeiselle matkalle liian lyhyen hetken päästä siitä, kun saimme jälleen tavata pitkän poissaolon jälkeen. Hyviä jahteja vihreille nurmille rakas pikkuinen koiramme!
Lähdimme perjantaina ajamaan Roscoffista kohti Pariisia. Viiden tunnin matka meni rattoisasti äänikirjaa kuunnellen. Pysähdyimme myös noin sata kertaa, ensin hakemaan vettä & cokista, sitten vessaan (ja hakemaan vettä & cokista, jonka vuoksi pysähdyimme taas seuraavalla huoltsikalla vessaan!). Tavaraa oli riittävästi. Meillä oli kaksi matkalaukkua ruumaan, juuri 10 kilon käsimatkatavarat, sekä kaksi surffilautaa, joiden säilytyskasseihin oli tietenkin tungettu mahdollisimman paljon tavaraa.
Paluu kotiin oli suoralla lennolla helppo. Ja yhä helpommaksi muuttui! Isosiskoni oli tuonut automme lentokentälle, joten emme joutuneet ottamaan taksia. Olimme ajamassa kotiinpäin jo noin 45 minuuttia koneen laskun jälkeen. Kaikki tavarat tuli perille ja surffilaudatkin oli yhtenä palana. Haimme kotiavaimet keskustasta kaverin luota ja lähdimme Espooseen.
Pidempään blogia lukeneet tietävätkin, että pidämme majaamme saaressa, jonne ei pääse autolla perille asti. Superihana ystävämme Simon oli käynyt laskemassa Busterin vesille ja huoltanut koneen. Mantereen puolella meillä oli vain soutuvene, jonka senkin Simon oli kääntänyt ympäri meitä varten ja pohjakorkkikin oli paikallaan! (Mikä on ihan hyvä juttu, olemme kerran isän mökillä upottaneet saaressa odottavan Busterin, koska emme huomenneet, että korkki oli irroitettu…) Tavaraa oli niin paljon, että päätimme hakea saaresta busterin niiden liikuttamiseen.
Jaakko soutaa saareen hakemaan Busteria.Busteri on lastattu!Saarikierros piti tehdä heti ensimmäisenä. Valoisa yö oli aika tunnelmallinen, kun talsimme rannalla fiilistelemässä matkan loppua ja kotiinpaluuta.Kello oli jo kolme yöllä, mutta lentokentän Alepasta ostetut Suomi-herkut oli pakko syödä. Järjettömän hyviä karjalanpiirakoita!
VIIDAKKO KASVIMAALLA
Maltoin nukkua hieman alle kuusi tuntia, kun pomppasin sängystä ylös. Oli ihan törkeä kiire! Olin menossa moikkaamaan ensin siskon perhettä Riihimäelle ja siitä sitten Jyväskylään hakemaan pikkukoiraa hoitopaikasta. Jyväskylään jäisin yöksi, joten matkaan piti lähteä noin puoli yhden aikaan. Ja kiire tuli tietenkin kasvimaasta! Oli pakko saada äkkiä istutettua edes jotain, että ehtisi tänä vuonna saada mitään satoa. Niinpä olin koko yön unissani valikoinut siemenpusseja ja miettinyt minne istutetaan mitä.
Hyppäsin sängystä ylös yhdeksän jälkeen ja painelin pihalle etsimään puutarhavälineitä. Kävin katsomassa missä kunnossa kasvilaatikot ovat ja yllätyin, miten vähän niissä oli rikkaruohoja. Yhdessä kasvoi tajuttoman isoja rikkaruohoja ja nappasin jo yhden niistä irti miettien, että mitähän ihmeen ruokoja nämäkin ovat olevinaan. Sitten tajusin että ne kasvoivat ehkä hieman liian symmetrisesti. Kappas, purjo! Minulla kasvoi tuossa viime vuonna purjoa, jonka satoa en saanut talteen ja ne kasvoivat naapuriraporttien mukaan vielä joulukuussakin. Ilmeisesti purjo sitten kasvaa uudestaan? Myös ruohosipuli ja pahan makuin mangoldi kasvoivat iloisesti. Hieman alle kahden tunnin värkkäämisen jälkeen olin istuttanut salaatteja, pinaatteja, porkkanaa ja herneitä kuuteen laatikkoon ja vanhaan soutuveneeseen, josta oli tullut salaattipaatti. Ei paha!
Kasvimaahommien jälkeen olikin sitten aika singahtaa aamupalan ja pakkaamisen kautta kohti Riihimäkeä ja Jyväskylää!
Salaattipaatissa kukki ruohosipuli.Nämä laatikot saivat pikakylvetyt porkkanat, salaatit, kesäkurpitsat ja pinaatit.Viidakko oli ottanut valtaansa saaren. Vasemmalle puolella kolme kasvilaatikkoa ja oikealla kolme aika isoa pensasta punaviinimarjoja. Ai ei näy vai? No eipä niitä heinikon seasta paljoa näkynytkään…
