Ranska, ohoi!

Tässä on jo muutama päivä vierähtänyt Roscoffissa, jonne saavuimme lauantai-iltana. Ranskan rannikko näkyi päivällä ja sitten sitä ei enää näkynytkään. Älytön sumu kietoi meidät jälleen ympärilleen ja näkyvyys oli jälleen muutaman sadan metrin luokkaa. Tutkasta katselimme muita sumussa keikkuvia paatteja ja niistä ei tosiaan ollut mitään visuaalista havaintoa ennen kuin välimatkaa oli jäljellä 400 metriä.

Saimme tutustua myös virtauksiin. Ajelimme tuttuja kierroslukuja moottorilla, sillä tuuli oli loppunut aamulla aivan täysin. Sillä pitäisi päästä 6-6,5 solmua eteenpäin, mutta kuljimme neljää… Pureskelimme kynsiämme, sillä näytti siltä, että saapuisimme Roscoffiin vasta yömyöhällä. iltapäivän lähestyessä loppuaan virta kääntyisi, mutta emme olleet aivan varmoja kuinka kovaa silloin pääsisimme. Voi pojat. Mentiin muuten kovaa!! Painelimme Defyrillä pitkät pätkät yli KYMMENTÄ solmua! Myös 11 meni rikki. Matka taittui loppua kohden todella joutuisasti!

Lähestyimme lopulta Roscoffin satamaa kahdeksan jälkeen illalla. Ainoa vaan, että koko satamaa ei näkynyt missään. Oli vain tasaisen harmaata. Köydet ja fenderit olivat jo valmiina ja tutkakuvankin mukaan aallonmurtajien pitäisi olla suoraan edessämme, mutta näimme vain tasaista harmaata. Kunnes yhtäkkiä Roscoffin laivasataman valtava aallonmurtaja sukelsi suoraan eteemme. Matkaa oli enää sadoissa metreissä. Meillä kävi mieletön tuuri, että satamakonttori oli auki yhdeksään, joten saimme Defyrille paikan ja lisäksi erittäin kaivatut suihkukortit samantien. Rantautumista lähdettiin välittömästi suihkujen jälkeen juhlistamaan Roscoffin kylään. Mikään ruokaravintola ei ollut auki, mutta saimme onneksemme yhdestä baarista eteemme suuren köntin juustoa, pötkön makkaraa ja leipää. Niillä eväillä jaksettiin yömyöhään!

Tässä muutamia kuvia viimeiseltä pätkältä. Ovat luvattoman harmaita, mutta ei voi mitään!!

Jaakko tähyilee eteenpäin. Siinähän tähyilee, sumu ei väisty pariin päivään.
Jaakko tähyilee eteenpäin. Siinähän tähyilee, sumu ei väisty pariin päivään.
Olihan tämä aivan epätodellisen näköistä. Aivan tyyntä ja sakea sumu. Olimmeko todella Atlantilla?
Olihan tämä aivan epätodellisen näköistä. Aivan tyyntä ja sakea sumu. Olimmeko todella Atlantilla?

WP_20150617_09_00_27_Pro

Aamut aukesivat aika märkinä, kun koko vene oli sumusta ja tihkusateesta kostea.
Aamut aukesivat aika märkinä, kun koko vene oli sumusta ja tihkusateesta kostea.
You don't see me, but we see you! Lähempänä Ranskaa emme olleet enää yksin. Tässä on vain murto-osa laivoista, sillä ison osan AIS-lähetin ei kanna 10-20 mailia pidemmälle.
You don’t see me, but we see you! Lähempänä Ranskaa emme olleet enää yksin. Tässä on vain murto-osa laivoista, sillä ison osan AIS-lähetin ei kanna 10-20 mailia pidemmälle.
Safka on hyvää, kun Jaakko sen tekee. Jaakko kokkaili lähes koko reissun. Ei päästy laihtuun, kuten annoskoosta näkyy...
Safka on hyvää, kun Jaakko sen tekee. Jaakko kokkaili lähes koko reissun. Ei päästy laihtuun, kuten annoskoosta näkyy…
Solmuja! Jossain vaiheessa, kun vain moottoroitiin, alkoi vuorot olla vähän tylsiä. Veneeseen alkoi ilmestyä kaikenlaisia solmuja erityisesti Villen vuoron jälkeen. Tässä Lauri opettaa mulle kätevää käsirautasolmua. (!)
Solmuja! Jossain vaiheessa, kun vain moottoroitiin, alkoi vuorot olla vähän tylsiä. Veneeseen alkoi ilmestyä kaikenlaisia solmuja erityisesti Villen vuoron jälkeen. Tässä Lauri opettaa mulle kätevää käsirautasolmua. (!)
Keli kylmenee. Juuri ja juuri porukka pystyy syömään ulkona.
Keli kylmenee. Juuri ja juuri porukka pystyy syömään ulkona.
Jaakko kuvaamassa sumua.
Jaakko kuvaamassa sumua.
Välillä purjehdittiinkin!
Välillä purjehdittiinkin!
Keli aukeaa!! Juhannusmaljat!!
Keli aukeaa!! Juhannusmaljat!!
Upeat iltavärit.
Upeat iltavärit.
Viimeisenä päivänä tankkaus loppukiriä varten.
Viimeisenä päivänä tankkaus loppukiriä varten.
Tutun harmaata taas. Olemme juuri saapumassa Roscoffin satamaan. Allonmurtaja on tuossa parinsadan metrin päässä suoraan edessä.
Tutun harmaata taas. Olemme juuri saapumassa Roscoffin satamaan. Allonmurtaja on tuossa parinsadan metrin päässä suoraan edessä.
Toiset juhannusmaljat maissa hyvin suomalaisissa sääfiiliksissä.
Toiset juhannusmaljat maissa hyvin suomalaisissa sääfiiliksissä.
Köntti juustoa, makkara ja viiniä. Hyvä ilta alkaa!
Köntti juustoa, makkara ja viiniä. Hyvä ilta alkaa!
Defyr turvallisesti parkissa satamassa.
Defyr turvallisesti parkissa satamassa.

Arvaamaton Atlantti

Pakko myöntää, että on myös pieni helpotus olla perillä Euroopan puolella, jalat tukevasti maan kamaralla ja Defyrin köydet kiinni laiturissa. Atlantin ylittäminen takaisinpäin Eurooppaan ei ole aina mitenkään helppo nakki ja meri voi olla arvaamaton. Meille sattui käsittämättömän hienot kelit, niin tyyneet, että uskalsimme lähteä hakemaan tuulta hyvin pohjoisesta. Normaalisti noin pohjoiseen ei ole järkevää mennä cruising-veneellä tuulia hakemaan. Tuulta tulee nimittäin helposti aivan liikaa. Me kuitenkin haimme säätiedot kolme kertaa päivässä ja meillä oli maissa rantataktikot katsomassa säätietoja muista lähteistä. Tiesimme, että jos pohjoiseen kehittyisi tai rannikolla oleva matalapaine lähtisi liikkeelle meitä kohti, niin meillä olisi ehkä kaksi päivää aikaa ajaa niitä karkuun etelämpään. Sen verran hyvin säämallit ennustavat isossa kuvassa säätä.

Nyt sai päästää irti vastuusta ja jännityksestä, joka liittyy miehistön saamiseen ehjänä perille. Eikä haitannut, että venekin olisi yhtenä kappaleena Euroopan puolella. Koko miehistö on jo onnellisesti Suomessa, joten siltä osin voi huokaista helpotuksesta. Pelko siitä, että jotain voi sattua, ei ole aivan turha. Samaan aikaan, kun me valmistelimme lähtöä Bahamalta, oli suomalais-vene Dyssel ylittämässä Atlanttia Bermuda-Azorit välillä. Jossain vaiheessa ylitystä he huomasivat voimakkaan matalapaineen kehittyvän heidän ja Azoreiden välille. Matalapainetta ei näkynyt lähtiessä missään säämalleissa. Dyssel vaihtoi kurssia ja jäi lopulta odottamaan paikalleen matalapaineen väistymistä. Onneksi. Sama matalapaine aiheutti 500 mailia Azoreilta etelään mittavan pelastusoperaation, jossa neljä purjevenettä oli pahassa merihädässä. Viides purjevene selvisi lopulta ilman apua matkaan. Tuuli ja aallokko oli ollut todella kovaa ja muutama purjeveneistä oli mennyt ympäri useampaan otteeseen. Operaatiossa evakuoitiin neljästä veneestä miehistö. Yksi veneistä oli katamaraani, joka kääntyi ympäri ja upposi. Koko perhe ei ehtinyt veneestä laukaistuun pelastuslauttaan ja vaikka veden varaan joutuneet isä ja pieni tyttö saatiin pelastettua helikopteriin, menehtyi pieni tyttö usean tunnin vedessä olon jälkeen hypotermiaan. Pelastusoperaatiosta myrskyisällä merellä on julkaistu videota ja sen katsominen pistää hiljaiseksi kenet tahansa. Veneet näyttävät pieniltä hyttysiltä isojen aaltojen keskellä.

Kuulimme nämä uutiset isältä vasta Bermudalla ja aika sanattomaksi siinä meni. Kävimme yhdessä läpi vielä hätäpurjehdussuunnitelmaa, jos joutuisimme tosi pahaan keliin. Säätiedot tosin näyttivät leppoisaa purjehdusta ja sellainen siitä tulikin. Mutta ei mennyt montaa yötä, ettei pieni huolenkipinä kiivennyt ajatuksiin ja uniin. Vaikka ei ollut mitään erityistä syytä. Se pieni kipinä herätti öisin, jos tuuli nousi, syötti uniin outoja käänteitä vinssikampien tai köysien äänistä. Enkä ollut ainoa, sillä Jaakko heräili yhtä lailla. Ville ryntäsi välillä pelastamaan purjeita kesken unien, Ossi kävi kerran tarkistamassa, että koputanko jotain hätäsignaalia vai mitä kannella tapahtuu, kun skuuttasin yövuorossa purjeita. Atlantti on pitänyt meitä kaikkia varpaillaan. Nyt satamassa on ollut mukava hellittää ja todeta että meillä meni kaikki hyvin.

Pelastusoperaatio Azoreilla
Video pelastusoperaatiosta
Dysselin blogi

Keskikesän maljat

PURJEHDUSARKEA

Jätimme torstaina sumuiset päivät taaksemme ja aloimme nähdä taas valoa ja värejä. Purjeet olimme saaneet jo keskiviikon puolella vetämään. Torstaina tuuli tuli sivulta tai vastaisena ja siinä se on pysynyt tähän asti. Niinpä olemme siirtyneet elämään kulmassa. Sisätiloissa liikkuminen, tiskaaminen ja kokkaaminen on haastavaa, kun vene keikkuu aalloissa jatkuvasti oikealle puolelle kallellaan. Jaakko on siirtynyt nukkumaan salonkiin, ettei jompi kumpi meistä liiskaantuisi toisen alle hytin seinää vasten.

Vahdit pyörivät omalla painollaan ja nyt meillä on testissä uudenlainen systeemi. Aiemmin olemme aina rullanneet vuoroja parilla tunnilla eteenpäin, niin että pimeät yövuorot osuvat kaikille tasaisesti. Tällä kertaa Ville ehdotti ja Lauri peesasi toisena purjehduspäivänä, että pitäisimme koko ajan samat vuorot, jotta vuorokausirytmi olisi helpompi säilyttää. Epäilin hetken Villen ja Laurin järjenjuoksua, sillä heillä oli ne tylsimmät vuorot, eli 24-03 ja 03-06. Kysyin monena päivänä sen jälkeen haluavatko he jo vaihtaa vuoroja, mutta järjestely oli kuulemma todella hyvä. Niinpä olemme edenneet kiinteillä vuoroilla.

JUHANNUSJUHLA

Harkitsimme koivuvihdan tekemistä ananaksen lehdistä ja sauna olisi todella tullut tarpeen! Keli oli vihdoin aurinkoinen, mutta päivävuorossa tarvittiin ajorukkaset ja kaikki mahdolliset lämpökerrastot kylmän tuulen vuoksi. Jaakko teki meille pitsat juhlapäivän kunniaksi. Päätimme nostaa keskikesän maljat ja teimme hyvät gt:t juhannuksen iloksi. Oli minun ajovuoro ja kaikki tulivat pihalle kilistelemään laseja (hmm, tai muovikuppeja). Yhtä nopeasti, kuin juomat hupenivat, katosi myös miehistö sisään lämpimään. Kohta Jaakko laittoi sisällä lämppärin päälle. Ulkona tarvittiin selvästi offshore-varustusta.

Tästä yöstä tulee todennäköisesti tämän reissun viimeinen yövahtimme. Jos kaikki menee hyvin, saavumme huomenna illalla/yöllä Roscoffiin. Ennen sitä meillä on eräänlainen ”pääseekö sammakko ruuhkaisen tien yli liiskaantumatta”-peli pelattavana. Ranskan edustalla on liikenteenjakaja, joka ohjaa laivaliikenteen kulkemaan tiettyä reittiä. Me emme mene liikenteenjakajan poikki (se ei ole sallittuakaan), mutta laivat kulkevat jakajan jälkeen aika pitkälti meidän ja Ranskan välistä. Ja niitä on paljon. Nytkin AISissa näkyy useampi kymmenen laivaa. Joten tässä saa olla vielä tarkkana laivojen, virtojen ja vuoroveden kanssa, ennen kuin ollaan Ranskassa. Mutta croissantit lähestyvät vääjäämättä!

Sumussa

Olemme tainneet kokea elämämme pisimmän sumun. Maanantai-iltana ajoimme tiheään hernerokkasumuun. Näkyvyyttä on ollut pahimmillaan muutama veneenmitta, mutta yleensä 100-200 metriä. Purjehdimme sumuun spinnulla, joten meillä oli tuultakin sellainen 4 m/s. Se ei kuitenkaan rittänyt puhaltamaan sumua sivuun. Niinpä maanantai-yö oli aika mielenkiintoinen. Täydellinen säkkipimeys, sillä sumussa valoa ei tullut mistään. Oli pakko purjehtia täysin tutkan ja mittareiden varassa. Lopulta tuulikin kuoli ja maanantai-aamusta lähtien olemme ajaneet koneella.

Sumu ei kuitenkaan lähtenyt mihinkään. Ajoimme harmaassa vaipassa koko tistain. Missään ei näkynyt mitään. Tutkassa ei ollut ketään. Oli vain harmaata ja Volvo Pentan jytkytystä. Atlantti on ollut siitä lähtien käsittämättömän tyyni. Vain vanhaa maininkia ja peilityyntä pintaa.

SOLMUJA

Ylipäätään moottorointi on melko tylsää ja sumussa se on vielä tylsempää. Aika tiuhaan on tullut tuijotettua tutkaa, sillä kukaan ei halua jonkin AIS-järjestelmässä näkymättömän kalastusaluksen sukeltavan esiin sumusta suoraan eteemme. Mutta sen lisäksi eteneminen ei ole tarvinnut suurta huomiota. On ollut pakko keksiä kaikenlaista tekemistä. Kirjoja on luettu kovaan tahtiin. Kaikki leffat, joissa on molemmat, sekä Stallone että Schwarzenegger, on katsottu. Ja liuta muitakin. Uimassa on käyty. Tai Jaakko ja Ville kävi. Olin näkevinäni hain evän juuri ennen uintikeikkaa, joten jätin väliin. Lauri onnistui melkein polttamaan itsensä auringossa, jota ei edes näkynyt sumun läpi.

Ville ja Lauri harjoittelivat uusia solmuja tiistain päivävuorollaan ja Ville teki koristeellisen solmun merkkaamaan ratin keskikohtaa. Aiemmin siinä oli teippi. Ville oli ottanut solmun tekemisen ajaksi pilotin pois päältä ja lukinnut ratit oikean suuntaan. Kun solmu oli valmis, olimme kääntyneet 180 astetta nätissä ympyrässä ja ajoimme kohti Azoreita. Sumussa kumpikaan ei huomannut lyhyttä harhalenkkiä.

VILLEN COOKIESIT

Jaakko on tehnyt lähes meidän kaikki ruoat. Hampurilaisia, pastaa, pihvit… Kokkivuoroa ei ole tarvinnut vaihtaa, vaikka saavuimme tyyneen, sillä ruoka on ollut todella hyvää! Yllytimme kuitenkin Villen tekemään meille cookieseja jälkiruoaksi. Keksimme Laurin ja Villen kanssa hyviä variaatioita kekseihin, joita kohta saisimme maistaa toteutettuina. Parhaita oli ehdottomasti banaani-keksit.

1. Ota veneen keittiön ruokavaraston kätköistä Espanjassa marraskuussa ostettu suklaacookies-taikina.
2. Laita uuni lämpiämään. Asteilla ei ole väliä, sillä veneen kaasu-uuni lämpiää kuitenkin epätasaisesti ja vähän miten sattuu. 3. Sekoita pakkaukseen kuuluvat kaksi pussia.
4. Lisää kaurahiutaleita.
5. Arvo oikea määrä vettä taikinaan. (Taikinan pakkaus on heitetty pois marraskuussa ennen Atlantin ylitystä, koska Axel-kokin mielestä ohjeet ovat aivan turhia. ”Ne tehdään kuitenkin kaikki samalla tavalla!” Taikina kannattaa jättää notkeaksi. 6. Muotoile taikinasta keksejä leivinpaperille.
7. Paista cookiesit. Paiston loppuvaiheessa lisää osan keksien päälle joko rouhittua tummaa suklaata tai Daim-suklaata.
8. Suursuosion saavuttaneet banaani-cookiesit teet laittamalla cookiesin päällä paiston loppuvaiheessa banaanisiivuja ja kääntämällä sen kaksinkerroin. Banaani tuo vähän raikkautta suklaan keskelle ja on täydellinen napakymppi!

SUMU JATKUU

On keskiviikko ja heräsin aamuvuoroon Laurin jälkeen kuudelta. Sumu oli hieman auennut ja näkyvyyttä oli jo puoli mailia. Vahdinvaihdosta puoli tuntia eteenpäin kuvittelin jo näkeväni pilviä sekä horisontin. Kunnes harmaus kietoutui taas ympärillemme ja näkyvyys tipahti ehkä 200 metriin. Kuinka kauan sumu voi jatkua? Olemme ajaneet kaksi ja puoli vuorokautta sumussa. Se tekee reilusti yli 350 merimailia, ilman että sumu on hellittänyt kertaakaan. Heittämällä pisin sumu, missä meistä kukaan on ollut. Tänään meidän pitäisi päästä johonkin tuulikaistaan kiinni, ehkä silloin näemme taas horisontin ja taivaan. Meren pinta näyttää jo hieman elävämmältä. Katsotaan mitä tapahtuu!

Viikinkilaiva aalloissa

Ensimmäistä kertaa ikinä tulin merisairaaksi, kun olin ala-asteikäinen ja purjehdimme perheen kanssa Tanskasta kotiin tätini syntymäpäiväjuhlilta. Muistan että äitini oli yövahdissa ja kiipesin sitlootaan hänen seurakseen. Olin valkoinen kuin lakana. Äiti tarjosi minulle After Eightiä, mutta en pystynyt ottamaan suurta karkkiherkkuani. Oli siis selvää, että voin oikeasti huonosti. (Lopulta tietenkin söin niitä After Eightejä ja hetken kuluttua oksentelin suklaaminttua laidan yli. Kyllä, olen ollut karkkihullu jo aika pienestä.)

Seuraavan kerran sain muistutuksen pahoinvoinnista Särkänniemessä tai Linnanmäellä, en muista kummassa. Mutta muistan erittäin hyvin viikinkilaivan ja sen kuinka vähän epäilin voiko laivaan mennä, mutta kavereiden yllyttämänä menin tietenkin mukaan. Se perhanan laite vaan keinuu ja keinuu ja juuri kun luulen, että se lopettaa, keinutus jatkuu, vaikka kuinka anelin mielessäni kyydin loppumista. Selvisin nipin napin ilman laattaamista.

Viikinkilaivasta voimmekin hypätä tänne Atlantille. Meillä loppui tuuli eilen (sunnuntaina) iltapäivällä ja lätkyttelimme koneella pitkän pätkän aamuun asti. Se että tuuli loppuu, ei tarkoita aaltojen loppumista. Aallot tulivat suoraan edestäpäin ja moottorilla ajaminen oikein tehosti aallokkoa. Olo oli kuin siinä halvatun viikinkilaivassa. Puoli vuotta veneessä asumista estää pahan olon ulkona, kroppa lienee jo vähän tottunut. Mutta sisällä en voinut tehdä mitään, eikä lukeminenkaan sujunut. Ja vielä kun ei ole purjehdittavaakaan, jää jäljelle nukkuminen. Niin ja suklaan syöminen. After Eightejä ei ole, mutta sairaan hyvä Oreo-keksisuklaa kyllä korvaa sen. Onneksi aallokko helpotti yötä kohti ja nyt aamulla veneellä on taas mukavan rauhallista.

MATKA PITENEE

Usein kun kuljetaan vauhtia X kohteesta A kohteeseen B, voisi kai olettaa matkan lyhenevän. Näin ei kuitenkaan ole. Meille osuu tähän matkan varrelle todella iso tyyni alue ja olemme arponeet mitä kautta sen voisi ohittaa. Tai ohi ei päästä, mutta mahdollisimman vähillä moottoritunneilla. Vaikka ostimmekin lisäkanistereita dieseliä, sitä ei ole lähellekään niin paljon, että voisimme hurauttaa tästä suoraa reittiä Ranskaan. Ensin ajattelimme lähteä itään, mutta Espanjan luoteisosan kohdille on muodostumassa aika myräkkää ja emme olleet ihan varmoja ehtiikö sieltä ajoissa alta pois.

Taktikkomme Heikki, joka on jo kotona Suomessa, on varmasti ylpeä meistä, sillä päätimme seurata hänen oppejaan. Pohjoiseen! Yritämme ajaa pläkä-alueen läpi ja hakea sen yläpuolelta myötätuulia. Aamulla tuuli nousikin myötäisenä. Sammutimme koneen ja nostimme genaakkerin spinnupuomin päähän. Emme me kovaa etene, emmekä lähellekään Ranskaa, mutta mennäänpä kuitenkin purjeilla! Purjeen noston jälkeen Jaakko päivitti reitin vastaamaan pohjoisen keikausta. Saimme 150 merimailia lisää purjehdittavaa tämän päätöksen myötä. (Kuuden solmun vauhdilla tuo on yli vuorokauden purjehdusmatka. Nyt etenemme keskimäärin viittä)). Jos jossain vaiheessa näytti, että tulemme perjantaina perille, niin käsilaukku siirsi sen lauantaille ja nyt näyttää siltä, että olemme Ranskassa sunnuntaina.

No, meillä on vielä kolme levyä suklaata, jota syö lähinnä vain minä ja Ville. Siltä osin siis kaikki hyvin, vaikka matka kestäisikin. Ja eikös purjehtija ole perillä, kun köydet irtoaa satamasta?

Kohti Ranskaa!

Pedro siniraitaisessa paidassaan todella saapui moottoriveneellään Ponta Delgadaan perjantaina iltapäivällä. Hänellä oli mukanaan minun käsilaukkuni. Aika uskomaton juttu. Käsilaukku pääsi omalle Azoreiden risteilylle ja heti perään purjehtimaan Ranskaan. Huippua!

Lähdimme siis liikenteeseen lauantaina kuuden aikaan. Miehistössä meillä on minun ja Jaakon lisäksi Ville sekä tuoreena jäsenenä Lauri. Eli neljän hengen porukalla mennään. Meillä on aika rauhallisen näköiset kelit, joten olemme tehneet kolmen tunnin vuoroja niin, että yksi kerrallaan on kannella. Näyttäisi siltä, että kelit rauhoittuvat pian liikaakin. Erittäin suuri tyyni alue saavuttaa meidät huomenissa ja meillä on edessä todella paljon moottorointia. Olemme jopa ostaneet extra-kanistereita dieseliä, vaikka se onkin periaatteitamme vastaan. Perille pitää kuitenkin päästä!

Tähän mennessä kaikki on mennyt mukavasti ja olemme nauttineet vauhdikkaasta purjehduksesta sekä hyvästä ruoasta. Pitäkää peukkuja, että pystymme purjehtimaan mahdollisimman pitkään!

Pedro, jolla on siniraidallinen paita ja joka saapuu Ponta Delgadaan moottoriveneellä kello 15:00

Joku voisi ihmetellä miksi istun perjantaina iltapäivällä Ponta Delgadan tullilaiturilla tähyilemässä merelle, vaikka minun pitäisi istua Defyrin ruorin takana tähyilemässä merelle noin 160 merimailia Ponta Delgadasta poispäin. Meidänhän piti lähteä kohti Roscoffia jo torstaina päivällä. No, istuin tietenkin odottamassa Pedroa, jolla on siniraidallinen paita ja joka saapuu Ponta Delgadaan moottoriveneellä kello 15:00.

LINDTIN MINTTUSUKLAA

Tiistaina olimme vielä Terceirassa, josta ARC lähti Ponta Delgadaan samaisen päivän iltana. Sadan merimailin matka taitettiin yöllä ja olimme sopivasta aamulla perillä. Olimme käyneet Laurin kanssa kaupassa Terceirassa ostamassa eväitä yöpurjehdusta varten. Olimme ilmeisesti aikoneet syödä aika paljonkin yön aikana, sillä saimme Portugalin kohtuullisella hintatasolla kulumaan huomattavan määrän rahaa kaikenlaiseen naposteltavaan. Siitä huolimatta, että juuri ennen köysien irrottamista olimme syöneet tukevan illallisen rantaravintolassa. Terceiran supermarketista löytyi myös minun suursuosikkiani, Lindtin mintulla maustettua tummaa suklaata. Laitoin tietenkin yhden levyn omaan käsilaukkuuni, noin niin kuin hakiaisiksi. Oma suklaalevy pitää olla.

Keskiviikkona illalla olimme viettäneet jo päivän Ponta Delgadassa, kun minttusuklaan himo kävi sietämättömäksi. Tänne se laukku! Ja se suklaa! Mutta eipä löytynyt suklaata tai käsilaukkua. Ei sitten mistään, vaikka venettä myllättiin ylösalaisin.

KÄSILAUKKU LÖYTYY

Soitin Ponta Delgadan ravintolaan, jossa söimme tiistaina. Sieltä kerrottiin laukun löytyneen tuolin selkänojalta. Hienoa. Laukku oli siis Terceirassa 100 merimailia väärään suuntaan siihen nähden, mihin me olemme menossa. Laukku oli annettu satamatoimistoon, jonne ehdin juuri soittaa ennen kuin toimisto meni kiinni. Sieltä kerrottiin, että laukku oli heillä ja että eräs mies toisi sen seuraavana päivänä Ponta Delgadaan. Mitään tietoa aikataulusta tai muusta en saanut. Torstaina aamupäivällä sain lisätietona miehen numeron ja soitin hänelle. Pedro ei puhunut yhtään englantia, mutta hänen naisystävänsä kertoi heidän tulevan Ponta Delgadaan illalla kahdeksan aikaan.

Käsittämätön tuuri! Olin jo ajatellut, että joutuisimme purjehtimaan 100 mailia takaisin laukun hakemiseksi. Laukussahan oli tyylikkäästi kaksi lompakkoa ja joka ikinen kortti, jonka omistan, aina elintenluovutustestamenttia myöten. Myös ainoat merikelpoiset aurinkolasini olivat käsilaukussa, joten halusin laukun takaisin.

Torstai-iltana Defyr oli lähtökunnossa, sillä olimme sopineet, että köydet irrotetaan heti, kun käsilaukku tulee takaisin. Maksoimme sataman, tullasimme itsemme ulos Portugalista ja hyvästelimme ARC-fleetin. Pedrosta ja naisesta ei vain kuulunut mitään. Lopulta soitin Pedrolle ja puhelimessa jutteleva nainen kertoo, että moottorivene oli mennyt rikki ja että he ovat vielä Terceiralla. Perjantaina he olisivat Ponta Delgadalla. Don’t worry! Ahaa, hienoa. Hän kertoi Pedrolla olevan siniraidallinen paita ja että hän saapuu moottoriveneellä kello 15:00. Muuta tietoa minulla ei hänestä ole.

VAIHTOEHTOJA

Pohdimme vaihtoehtoja ja niistä ainakin purjehdus Terceiralle hylättiin aika pian. Mietimme jos marina office voisi lähettää laukun Suomeen, mutta se tuntui aika heikolta mahdollisuudelta. Lopulta päätimme odottaa ja lähteä perjantaina heti, kun laukku saapuu. Olen kuullut joidenkin katsovan säämalleista milloin kannattaa aloittaa vaikkapa reitillemme osuva Biskajanlahden ylitys. Meillä sen päättää minun käsilaukkuni.

Niinpä istun tullilaiturin edessä odottamassa Pedroa, jolla on siniraidallinen paita ja joka saapuu Ponta Delgadaan moottoriveneellä kello 15:00.