”3mh, oh, k + 2 kph. Taiten suunniteltu pieni asunto, jossa on kaikki mitä tarvitset. Hyvät säilytystilat. 365 merinäköala ja uima-allas takapihalla.”
No kuulostaahan tuo nyt ihan sairaan hienolta! Pieni reality-check tulee tietysti siitä, että Defyrillä on mittaa pisimmillään 12,98m ja leveyttä leveimmässä kohdassa 3,99m. Veneessä asumista on takanapäin 3,5 kuukautta, joten joko tässä uskaltaisi väittää tietävänsä, miltä paatissa elely tuntuu. Sanoisin, että tämä on ollut todella siistiä! Maisemilla on toki osasyynsä, mutta hermo palaa yllättävän harvoin siihen, että säilytystilaa on rajallisesti tai että lyön pään todella usein takahyttien kattoon. Defyrin tilat ovat kahdelle hengelle aivan ruhtinaalliset, mutta ahdistuskohtauksia ei tullut (ainakaan kovin montaa), edes Atlantilla, jossa meitä oli 7 ja aika lailla riittävästi tavaraa ahdettuna samoihin tiloihin.
Tajusin, että en ole yhtään esitellyt Defyrin tiloja, joten nappasin aamupalan teossa lomassa kuvia keittiöstä. Keittiö sijaitsee salongin sivussa veneen keskiosassa. Pääsääntöisesti tuossa on ihan superhyvä tehdä ruokaa ja pienemmässä kelissä keittiön ja salongin välissä oleva sohva estää suuremman kaatuilun. Isoon keliinkin on välineet, nimittäin turvavyö!
Keittiö vasemmalla ja salonki oikealla.Turvavyölle on kolme kiinnityspistettä. Itsensä voi köyttää niin tiskaamaan kuin hellankin viereen. Huono puoli on, että noihin koukkuihin törmäilee, vaikkei kokkihommissa olekkaan. Atlantin ylityksen jälkeen oli hienoja mustelmia lonkissa.Täällä me syödään. Paitsi että ei kyllä syödä nyt. On nimittäin vähän liian kuuma hengailla sisällä.
Säilytystilat veneessä on mielestäni ihan huippuja! Joka ikinen pieni kolo on oikeasti säilytystilaa. Paras ja ovelin piilo veneessä on maston juuressa olevan sohvan käsinoja. Onko se vain käsinoja? Eheii, ei tietenkään, siellä on pikkuinen kaappi!
Se on sohva!Ei kun se onkin kattila- ja ruokakaappi! Atlantin ylityksellä ruokaa oli varastoituna lisäksi isojen sohvien alle, koko pöydän alla oleva tila ja muutama hedelmäpussi roikkui katossa. Ja tietty ulkona oli hedelmäpussit myös.
Defyrissä on kaasuhella, niin kuin varmaan 99,9%:ssa veneitä. Suomalaista keksijämentaliteettiä edustaa purjevene Sailjet 40, joka tuli myös Atlantin yli. Siinä oli induktioliesi ja aika paljon muutakin mielenkiintoista. Kuten vaikkapa sauna.
Kovalla kelillä on aina riski, että kattila tulee hellalta alas ja vedet syliin. Kokin olisikin suositeltavaa käyttää muovista essua ruoantekopuuhissa, jos ollaan aallokossa. Meillä oli Atlantilla 7 hengen kokkailuja varten järjettömän iso kattila, ettei vesi tulisi aallokossa laitojen yli.
Hella/uuni on kiinnitetty siten, että hella liikkuu todella liukkaasti aaltojen mukaan. Ja vielä hellan pihdit helpottavat kattiloiden pysymistä paikallaan. Meillä tämä toimii todella hyvin ja purjehduksen aikana ei olekaan tullut kattiloita hellalta lattialle.Kun tarvitsee lisää tilaa ruoan laittoon, voi hellan kannen laittaa kiinni ja voila, laskutilaa löytyy! Myös tiskipöydän altaille on omat kannet.Matkan aikana hellan kantta ei kannata sulkea, koska blenderin takana näkyvät purkit ja purnukat lähtisivät hyvää kiitoa milloin mihinkin suuntaan. Ne pysyvät kannen avulla paikoillaan.Termarit vedelle ja kahville pysyvät paikallaan kahden kumpparin avulla. Tästä huolimatta olemme rikkoneet muistaakseni kolme Airamin termaria eri matkoilla Defyrin kanssa. Tämä versio on pysynyt ehjänä tammikuusta lähtien.
Jääkaappeja meillä on kaksi, yksi arkkumallinen kaappi, joka on uskomattoman tilava! Pienempi kaappi on perinteinen ovesta avattava kaappi, mutta se on tällä hetkellä poissa käytöstä. Se vie turhaan sähköä, sillä pärjäämme yhdellä kaapilla vallan mainiosti.
Jääkaappiin meni esimerkiksi 13 kg lihaa, jugurtit, juustot, voit yms kylmäkama kolmen viikon ylitystä varten aivan heittämällä!
TAIDETTA JÄÄKAAPISSA
Ja kun kerran jääkaapeista puhutaan, niin taidetta olisi tarjolla jääkaapin oveen! Joku ehkä muistaakin, että pidimme syksyllä siskoni Kaija Papun taidenäyttelyn jääkaapinovessamme. Näyttely on lähdössä kiertueelle ja kuka tahansa voi hakea taidenäyttelyä omaan jääkaappiinsa! Taidepläjäys on osa Pirkanmaan triennaalia, joten syksylle etsitään erityisesti Pirkanmaalaisia galleristeja. Mutta näyttely kiertää mihin tahansa! Kaijan blogista voit katsoa tarkempaa tietoa ja esille tulevia teoksia.
Kirjoitin jo silloin päivityksen taidenäyttelystä, mutta sanonpa vielä, että se oli ihan sairaan kivaa! Emme pingottaneet hirveästi tarjoiluista tai muusta (okei, koti ja tontti todella kaipasivat siivousta, sen teimme). Ja kämppäkin oli (on) vielä aivan kesken. Oli kuitenkin ihan erilaista kutsua ihmisiä kylään katsomaan taidenäyttelyä, suorastaan vähän jännittävää! Joten suosittelen kokeilemaan!
Päätimme jättää Dominican käytännössä väliin ja vietimme siellä vain yhden nopean päivän. Minun oli pakko päästä asiallisemman netin ääreen tekemään hommia ja Jaakko halusi Guadeloupelle katsomaan minkälaisia kite-paratiiseja sieltä löytyy. Dominicalla olisi ollut aivan upeita paikkoja ja luontokohteita! Vai miltä kuulostaisi esimerkiksi Champagne Beach, jossa merestä nousee pieniä kuplia tuliperäisyyden vuoksi ja lopputulos on kuin uisi shamppanja-lasissa. Tai sitten upeat viidakot ja kauniit vesiputoukset. Huoh… Luulin että ehtisimme nähdä Karibiaa kyllästymiseen asti tällä reissulla, mutta huomaan koko ajan, että hienoja paikkoja on joka nurkan takana lisää. Toisaalta, ehkä mielummin hyppään kokonaan yli, onpa syy palata takaisin joku päivä!
PIMEÄÄ, KYLMÄÄ JA MÄRKÄÄ – AIKAINEN LÄHTÖ DOMINICALTA
Olemme suorastaan terästäytyneet aikaisten lähtöjen kanssa! Irrotimme köydet 5:45, kun oli vielä pilkkopimeää. Harmaat pilvet roikkuivat Dominican yläpuolella enteillen huonoa keliä. Ja sitten se sade alkoi. Ajattelin ensin, että se on lyhyt kuuro, niin kuin yleensä, mutta tämä kuuro kestikin melkein kaksi tuntia.
Dominica selän takana. Heippa vaan!Kameralla on ihmistä tarkempi näkö… Tässä vaiheessa piti katella vielä tutkakuvaa, joka näytti kahta pistettä keulan vasemmalla puolella ja kohta sieltä löytyikin kahdet mastovalot.
Jouduin pukemaan takin päälle, koska aloin jäätymään lähes välittömästi normipukeissa, eli shortseissa ja hihattomassa paidassa. Muuten, vinkki vitonen kaikille purjehtijoille. Paitsi että kaikki muut varmaan jaksavat oikeasti tehdäkin jotain asialle, nimittäin pestä tai huuhdella ulkovaatteet sen jälkeen, kun on saanut kunnon suolasuihkuja veneen kannella. Vannon, että Suomen merivesi ei ole jumittanut vetoketjua näin pahasti ikinä!
Kylmyydelle oli paras tehdä jotain ja lisäksi olin jäljessä urheilukisassa. Siskollakin on jo yli 300 pistettä, minä en ole edes lähellä 200a. Niinpä päätin lenkkeillä veneellä! Dominica blokkasi lähes koko tuulen ensimmäisen parin tunnin ajan, joten löin Defyrin autopilotille ja aloin hölkkäämään paikallaan. Välillä punnerruksia ja muuta hässäkkää. Todella dorkan näköistä! 45 minuuttia jaksoin pomppia ja sitten totesin, että tämä riittää. Koska tuollainen paikalla pomppiminen käy lähinnä pohkeisiin, voin kertoa, että ne olivat aika todella jumissa seuraavana päivänä. (Ps. kovin juoksulenkin keskivauhti ikinä!!!)
Salakuvaaja iski kesken jumppatreenin.Sade taukosi hetkeksi ja söimme Jaakon tekemän herkkukaurapuuron ja smoothien. Valjun värinen, mutta hyvän makuinen aamupala.Ja kyllä, Jaakolla on haalarit. Karibialla! Väitän että ei täällä nyt ihan niin kylmä ollut.Jaakko otti ajovuoron aamupalan jälkeen ja sitten alkoi satamaan ihan hulluna! Juoksin sisälle ja heitin Jaakolle hänen pyytämänsä laskettelulasit. Sen jälkeen siirryin portaalle ottamaan ylivalottuneita kuvia…Sateisen sään hieno puoli on kaunis sateenkaari.
TUULI ALKAA!
Meillä oli siis Dominican kohdalla todella kevyt tuuli. Puhalsi 2-3 metriä sekunnissa ja aivan mistä suunnasta tahansa. Mutta sen verran tiedämme, että kun saari lakkaa suojaamasta ja tuuli puhaltaa Atlantilta, saattaa luvut olla jotain aivan muuta. Lähestyimme saaren kärkeä ja nostimme purjeet valmiiksi. ”Tämän täytyy näyttää täysin idioottimaiselta”, ajattelin. Meillä oli iso-purje reivattuna pienimpään reivipisteeseen (meillä on imaginaariset reivipisteet rulla-isossamme, jos joku ihmettelee) ja keula-purje samoin. Tuulta oli pari metriä sekunnissa. Istuskelimme ratin ääressä ja odottelimme, että jotain tapahtuisi. Ei tapahtunut, joten minä notkuttelin juomassa vitamiinijuomaa ja Jaakko alkoi pelata kameran kanssa. Silloin se iski. Siinä lensi vitamiinijuomat nopeasti suurinpiirtein kiikarikoteloon, kun hamuilin toisella kädellä rattia ja toisella plotterin standby-nappia. Tuuli nousi hetkessä kolmesta kolmeentoista metriin sekunnissa.
Hetkeä ennen tuulta. Karibiallahan siis tulee aina ja idästä, kuten näkyy! Eikun hetkinen… Pikku-tuuli pyöri veneen ympärillä.
Defyr lähti hyvään liikenteeseen ja kun jätimme Dominican taaksemme, myös aurinko alkoi paistamaan. Aallot kasvoivat aika reippaasti, Atlantilla oli jyllännyt kovat tuuli pari päivää. Tuuli vaihteli pääsääntöisesti 11-13 m/s, välillä saatiin muutama reippaampikin puuska. Ihan mahtava purjehduskeli!
Tuuli alkaa ja aurinko paistaa! Tarkkailen seuraavaa mahdollista aaltoa, joka yrittää heittää veneen poikittain kulkusuuntaamme. Muutama todella hyvän kokoinen osui kohdalle!
Jaakosta ei ole näitä kovemman tuulen ajokuvia, koska en pysty kuvaamaan tässä kelissä ilman huonoa oloa. Matka Guadeloupelle vei noin 9 tuntia ja nälkä oli melkoinen, kun päästiin perille. Kumpikaan ei ehtinyt tehdä aamukaurapuuron jälkeen mitään safkaa, mikä on kipparin kärttyisyyden kannalta aina vähän huono asia. Onneksi maissa meitä odotti iloinen yllätys! Etsiskelimme laituripaikkaa, kun kuulimme tervehdyksen Suomeksi. Make, johon tutustuimme St Lucialla ARC:in aikoihin, oli vielä Guadeloupella! Hän on lähtenyt kiertämään palloa Swan 41:llä. Sovimme että lähdetään yhdessä syömään illalla ja vaihtamaan kuulumiset. Makella oli yksi gasti mukana, Pasi oli juuri edellisenä päivänä saapunut Suomesta Swanille. Kävimme tekemässä venekatsastuksen ja hyvältä näytti. He lähtivät seuraavana päivänä jatkamaan etelään, mutta luulenpa että ehdimme nähdä vielä ennen kuin Cara Mia-vene jatkaa kohti Etelä-Amerikkaa. Cara Mian blogia kirjoittelee kippari itse, mutta välillä myös miehistövieraat. Suosittelen tutustumista, jos haluat lukea merellisiä seikkailuita!
Cara Mia purjehtimassa kohti Dominicaa. Satamassa purjeet auki ja kohta keltainen Poco jää taakse.
Viihdyimme Martiniquella erinomaisesti, mutta oli aika lähteä eteenpäin ja jättää suklaa-croissantit taaksemme. Alunperin meidän piti lähteä tälle 65 mailin purjehdukselle kahdestaan, mutta muutama päivä sitten laiturillemme tupsahti Nima ja Grant, jotka etsivät kyytiä Dominicaan. Mietin ensin haluammeko jo päättää matkustuspäivän ja haluammeko liftareita kyytiin, mutta heillä oli vastustamaton ehdotus! Olimme juuri lopettelemassa veneen kylkien vahaamista ja he lupasivat auttaa kannen vahaamisessa seuraavana päivänä. Kiinni veti, todellakin!
Jaakko vahaa veneen kylkiä.
Hommahan menee niin, että kippari on vastuussa miehistöstään ja siitä, että he esimerkiksi jatkavat matkaansa maasta ulos. Huonoin tilanne voisi olla kai sellainen, että henkilöt eivät olisi tervetulleita maahan, tai heitä ei päästettäisi maahan ja heillä ei olisi rahaa lentolippuihin. Silloin kippari kaivaa kuvettaan ja maksaa. Tarkistin tietysti heidän paperinsa ennen kuin otin vahaustarjouksen vastaan.
SUOMALAISTEN KOKOONTUMISAJOT
Pai päivää ennen lähtöä purjehtimaan kävin satamakonttorissa päivittämässä avainkorttejamme. Kun astelin sisään, oli siellä mies puhumassa selvää suomen kieltä puhelimeen. Menin tietenkin moikkaamaan ja selvisi, että siinä oli suomalaisen Hallberg-Rassyn, Sissin, kippari. He olivat lähdössä seuraavana päivänä kohti etelää uuden porukan kanssa. Sissi osallistui myös ARC:iin. Olimme nähneet Sissin monta kertaa ARCin jälkeen eri saarilla Karibialla. Kerran ajoimme kisaakin sitä vastaan St Vincentiltä St Lucialle (tämä oli sellainen kisa, jonka Defyrin miehistö julisti ja josta Sissi ei tiennyt nitään…). Siinä jutustellessa sisään pölähti yksi suomalaisen ARC-veneen kippari lisää! Leeway (XC50) joutui keskeyttämään ARC:n ensimmäisenä päivänä vahinkojiipin jälkeisten puomin ja maston vaurioiden vuoksi. Olinkin seurannut tuolta blogi-maailmasta, että Jukka oli luotsannut veneen miehistöineen edellisellä viikolla St Lucialle.
Tiesin että myös Jaakko halusi tulenpalavasti nähdä XC50:n sisältä ja sovin Jukan kanssa, että tulemme moikkaamaan samana iltana. Kävelimme viinipullon kanssa sataman toiseen päähän, jossa Leeway oli kylkiparkissa laiturin päässä. Voin kyllä sanoa, että aika superhieno ja kaunis vene!! Istuimme iltaa ja Jukka & Anne kertoilivat Atlantin ylityksen kommelluksista, me taas Karibian paikoista. Heillä on ollut vähän vastoinkäymisiä, juuri ennen tuloamme oli esimerkiksi selvinnyt, että wc:n septitankki vuotaa. Nostan hattua, kuinka hyvällä ”Hoidetaan yksi asia kerrallaan kunnolla kuntoon”-asenteella he olivat liikenteessä. Meidän pikku veneenvahaus-projekti alkoi tuntua aika pieneltä harmilta. Jukka ja Anne olivat ihan huipputyyppejä ja luulenpa että seuraan silmä tarkkana tulevia seikkailuja heidän blogistaan.
PURJEHDUS DOMINICALLE
Tätä ei kyllä kovin moni kotipuolessa usko, mutta nousimme ennen aurinkoa ja teimme viimeiset silaukset, että Defyr on purjehdusvalmis. Le Marinin ulkopuolella on paljon pelkillä 1,5 litran Coca Cola-pulloilla merkittyjä kalastuspyydyksiä, joten lähdimme liikenteeseen heti, kun aurinko sarasti. Matka kestäisi noin 10 tuntia ja halusimme perille ennen pimeää ja tullin sulkeutumista.
Todistettavasti hereillä ennen auringonnousua!Huomasimme, että nopeusmittari ei toimi, veneen pohjassa olevassa vauhtipyörässä oli roskaa satamassa lillumisen jäljiltä. Grant ilmoittautui heti vapaaehtoiseksi sukeltajaksi ja niinpä sammutimme moottorin rauhallisessa kohdassa puhdistusreissua varten.
Meillä oli aivan upea keli! Aurinko paistoi ja tuulta oli luvattu reippaasti. Ajoimme alkumatkan Martiniquen länsipuolta, joka on profiililtaan niin korkea, että se blokkasi tuulen lähes täysin. Se tarkoitti nukkumareissua Jaakolle ja Nimalle, kun ajoimme Grantin kanssa paattia kohti Martiniquen pohjois-kärkeä. Tuntia ennen avovesipätkää herätin Jaakon kokkivuoroon.
Jaakko ja tonnikalapasta. Jaakko on kova kokkailemaan, kun sille päälle sattuu!
Ruoka ehdittiin sopivasti syödä, kun päästiin avovedelle. Ja voi hitsi miten hienoa purjehtia hyvässä tuulessa pitkästä aikaa! Etenimme 10 – 12 m/s sivutuulessa todella mukavasti ja aallotkin pysyivät maltillisina. Pidin edelleen ruorivuoron, sillä vaikka aallot eivät olleet mahdottomia, olivat ne sen verran isoja, että päätin turvautua merisairauden vastalääkkeeseen numero yksi, ajamiseen. Tällä kertaa se en ollutkaan minä, joka jouduin luovuttamaan tonnikalapastan mereen.
Nima, minä ja Grant nautimme tuulesta ja auringosta!
Viimeiseksi tunniksi annoin ratin Jaakolle ja siirryin ihailemaan maisemia laidalle. Dominica näytti pinnanmuodoiltaan aivan upealta. Pian sain myös muuta seurattavaa, kun kalastaja-lintu päätti käyttää venettämme hyödyksi lentokalojen nappaamiseksi. Iso lintu lensi käsittämättömän lähellä vantteja ja tarkasteli sieltä päin kaloja. Defyr pelästyttää lentokaloja, jotka nousevat pintaan. Tasaisin väliajoin lintu teki syöksyjä mereen ja nappasi itselleen kalan. Sitten se palasi taas passipaikalleen, liihottelemaan meidän viereemme.
Nyt vähän korkeammalla. Välillä lintu lensi oikeasti reilusti alle kahden metrin päästä minua. Lumiani ei ehtinyt niihin hetkiin mukaan.Tunnistaako joku kalastajan?Masto solmussa! Lähetin kotiin whatsapilla viestin, että huomasimme maston olevan vinossa, että mitäs nyt tehdään. Perään laitoin tämän kuvan. Lumia ei pysynyt ihan mukana, kun yritin kuvata lintua. Veikkaan, että vähän edes nousi tukka pystyyn!
Saavuimme Dominicalle hyvässä aikataulussa ja ehdimme jopa tullaukseenkin. Päätin juhlistaa purjehdusta uudella pirtelöreseptillä. Suklaisella sellaisella! En ole varmasti ainut ihminen, joka on keksinyt tämän reseptin, mutta laitanpa sen silti tähän! Blenderiin meni kaksi banaania, kookoshiutaleita, Hersheyn tummaa kaakaota ja maitoa. Uulalaa, sairaan hyvää! Jaakon omaan laitoin vielä capuccino-jauhetta, joten hän sai kahvisen version iltapalaherkusta.
Voisin sanoa, että Karibialla on kaikki hyvin!
Masa ja OIkku olivat lähteneet Suomeen ja olemme pitkästä aikaa kahdestaan veneellä. Oikun viimeistä iltaa tuli juhlistettua maistamalla parin eri baarin Mojitoja, joten nyt oli hyvä syy jättää urheilu tekemättä ja puuhailla vain veneellä. Päätin aloittaa tiskaamisella ja siirtyä sitten käymään läpi kuivamuona-varastoja.
Kuivamuonavarastoja kannattaa käydä läpi kahdesta syystä. Ensinnäkin tietää mitä siellä kaapeissa on, sillä veneen säilytyspaikat eivät ole maailman helpoimpia ja asiat täytyy kaivaa esille sohvien ja lattialautojen alta. Toinen tärkeä juttu on tsekata löytyykö ruuista ötököitä.
Ötököiden takia Jokainen ruokajuttu laitetaan omaan minigrip-pussiin. Aina.
Oman kokemukseni mukaan pikku-öttiäisiä tulee helpoiten riisiin ja kaurahiutaleisiin. Olen löytänyt niitä myös sokerista ja ehkä muistaakseni linsseistä. Meidän veneessä kaikki safka pakataan minigrip-pusseihin, joten jos jostain ruuasta kömpii esiin eläimiä, ne pysyvät vain yhdessä ruokapussissa. Tällä kertaa ötököitä löytyi Uncle Bensin tummasta riisistä. Nämä oli ensimmäiset öttiäiset Karibian päässä. Edellisen kerran niitä oli Madeiralla. Olimme ostaneet riisiä ja kokkimme Siv & Nina tekivät risottoa. Keittiön puolelta kuului vähän supinaa ja sitten minulta kysyttiin, että olisikohan veneessä muuta riisiä? Eipä ollut ja taisin vähän arvata miksi sitä kysyttiin. Kohta tarjoiltiin aivan superhyvää risottoa. Jälkikäteen saimme tietää, että mukana taisi olla muutama ylimääräinen proteiinin lähde myös. Safkat kannattaa siis tarkistaa jo kaupassa.
Olohuoneeseen viritetyn verkon takana on yksi kuiva-ainekaappi. (Oii, siellähän on pullo Möettiä! Masa toi sen meille tuliaisiksi ja avata saa kuulemma sitten kun ollaan Jaakon kanssa kahdestaan!)
Yllättävän vähän ötököitä on ollut, eikä myöskään torakoita ole näkynyt. Torakat tykkäävät pahvista ja lisäksi ne tykkäävät hengailla tölkkien pohjissa, etenkin jos siinä on vielä pahvia mukavasti pohjalla. Niinpä kaikki tölkit ja säilykkeet pitää ensin pestä ennen kuin ne tuodaan veneelle. Sama juttu on hedelmien kanssa. Vähän työlästä, mutta homman jaksaa, kun miettii kuinka epämukavaa torakoiden kanssa asuminen olisi!
SE PASTA
Veneessä on edelleen melkoinen määrä Atlantin ylitykseltä jäänyttä kuivamuonaa ja säilykkeitä. Tai jos ihan rehellisiä ollaan, niin veneellä on aika paljon ruokaa vuoden 2013 Atlantin ylitykseltä. Muutama purkki on lähtenyt Suomesta 2013 toukokuussa. Niinpä kehittelen aina välillä kaikenlaista safkaa säilykkeistä. Tällä kertaa vuorossa oli pasta. Mukaan tulevat valkosipuli ja sipuli ovat suoraan Las Palmasista. Pakko sanoa, että olen yllättynyt miten hyvin sipulit ovat säilyneet veneen takaosassa verkossa! Varsinaiset ainesosat valitaan sujauttamalla käsi sohvan alla olevaan muovipussiin, jossa on erilaisia säilykkeitä merenelävistä. Niistä valitaan silmät kiinni kaksi kappaletta. Ihan sama mitä sieltä tulee, sillä nämä säilykkeet pestiin ennen Atlantin ylitystä ja etiketit lähtivät. Niihin on kyllä kirjoitettu, mitä ne sisältävät, mutta minulle esimerkiksi tällä kertaa kouraan osuneet Melilla tai Caballa eivät sano kyllä yhtään mitään. Näiden lisäksi kaivoin mukaan säilykepaprikaa. No, kaikki pannulle ja pasta kiehumaan!
Hyvää settiä!
Mutta nyt hyviä vinkkejä. Minulla on kaksi pakettia kuivattuja viikunoita. Muistaakseni ajattelimme Axelin kanssa, että voisimme leipoa leipää ja laittaa sinne sisään kaikkia kuivattuja hedelmiä. Joo hieno idea, jolla ei ollut realiteettien kanssa mitään tekemistä. Hyvät reseptivihjeet otetaan siis käyttöön!
Kolmen viikon Barbados-hengailun jälkeen oli aika lähteä kohti Martiniqueta, jossa ystävämme Masa hyppäisi viikoksi paattiin. Matkaa Barbadokselta Martiniquelle oli noin 100 mailia ja odottelimme siinä viidentoista tunnin purjehdusta. Lähdimme matkaan illalla, koska halusimme saapua perille aamusella valoisan aikaan. Tiedossa oli mukavaa sivutuulta ja sivuaallokkoa. Mitään hankalampaa matkalla ei pitäisi olla. Ainoa haaste oli, että meitä oli paatissa vain minä ja Jaakko sekä merikelpoinen, mutta enemmän tai vähemmän purjehdustaidoton Oikku. Eli se tarkoittaisi melkoista valvomista minulle ja Jaakolle.
Mutta Oikku osoittautuikin todella nopeaksi oppijaksi ja oli ratin takana kotonaan. Meillä meni Jaakon kanssa pari tuntia käydä läpi, miten tutkat, AISit ja purjeet toimii ja sitten ilmoitimme, että Oikku saa oman purjehdusvuoron ja painuimme nukkumaan. Purjehdimme kolmen tunnin vuoroissa, joten saisimme Jaakon kanssa nukkua kuusi tuntia, jee! Mutta ei nyt tarvitse pelästyä, että hylkäsimme Oikun aivan täysin yksin ruoriin. Reivasimme purjeet jo valmiiksi vähän pienemmiksi, jotta puuskan sattuessa olisi vähän enemmän marginaalia toimia ja minä jäin nukkumaan sitlootaan vaatteet päällä valmiina tekemään hommia.
Ajohommat selvisi Oikulle nopeasti.Plotteri, AIS ja tutkakoulutus menossa.
Heräsin muutamia kertoja tuulenpuuskaan tai isompaan aaltoon, mutta homma oli Oikulla hienosti hallussa. Seuraava herätys olikin taskulampun valo suoraan silmiin. Ihmettelin, että mikäs nyt, mutta kun havahduin kunnolla, tajusin että kuu möllötti todella kirkkaana ja superisona suoraan minun silmiini. Upean näköistä! Yöpurjehduksessa on aivan eri tavalla tunnelmaa ja se toi tällä kertaa mieleen myös Atlantin yli purjehduksen yövuorot. Myös Oikku fiilisteli omaa purjehdustaan ja kertoi, että siistiä oli. Eikä toiseen ajovuoroon osunut auringon nousukaan kuulemma ollut ihan tyhmän näköinen!
Yökipparilla kaikki hyvin!
LE MARIN, MARTINIQUE
Saavuimme hyvin ranskankieliselle Martiniquelle aamusella ja laitoimme veneen vapaaseen poijuun. Satamatoimisto tosin kertoi, ettei se ole vapaa ja että muutenkaan koko satamassa ei ole vapaita paikkoja Transquadra-Atlantinylityskilpailun vuoksi. No jaaha, näimme ribillä ohiajavan satamamestarin ja huiskuttelimme hänet veneelle. Onnistuimme puhumaan laituripaikan kolmeksi päiväksi. Hieno homma! Kolmen päivän päästä lirkuttelimme satamamestarilta vielä muutaman lisäpäivän. Sitten tuli aamu, kun piti siirtää vene pois ja Jaakko lähti taas jututtamaan satamamestaria. ”Minulla on tälle päivälle 14 varausta!”, parahti Jamal, satamamestari. Jaakko on aika hyvä puhumaan ja saimme vielä neljä päivää. Tänä aamuna oli taas lähdön aika. Olin aivan varma, että nyt lähtö tulee oikeasti, sillä Martiniquen ympäripurjehdus alkaisi huomenna. Aivan yllätykseksi meille irtosi paikka loppuajaksi aivan helposti. Kyllä aina yksi Suomi-paatti mukaan mahtuu! Halusimme olla laiturissa helppuden vuoksi, sillä Martinique olisi tiukkaa surffitreeniä (paitsi minulle) ja varma maasähkö sekä suolatönköttyjen surffareiden suihkumahdollisuus veneessä olivat kovaa valauuttaa.
Kävimme illalla hakemassa lentokentältä Masan, olimme valmistaneet hienot kyltit ja kaikki. Hakukeikka oli ylläri. Harmi että olimme puoli tuntia myöhässä ja vasta lähdössä lentokentälle, kun Masalta tuli viesti, että hän on perillä ja hyppää taksiin. Oli pakko paljastaa ylläri ja soittaa, ettei turhaan mene superkallista taksimaksua. Martiniquen kentällä on muuten mielenkiintoinen politiikka bussien kanssa. Niitä ei nimittäin mene sinne. Bussit saavat tuoda matkustajia 10 minuutin kävelymatkan päähän, ei lähemmäs. Aikamoista taksin suosimista.
Lentokenttätervehdyksemme löysi tiensä Masan hytin seinään asianmukaisin höystein.
LE WEEK DU SURF
Ensimmäisenä aamuna lähdettiin katsastamaan saaren surffispotteja. Jepsistä. Oli ilmeisesti pakko päästä katsomaan myös jokainen sellainen paikka, jossa on mahdollisesti surffia, jos aalto tulee etelästä ja kuu on väärinpäin taivaalla. Palasimme iltamyöhällä veneelle aikamoisen ajelun jälkeen. Samalla saimme tutustua paikalliseen ajokulttuuriin. Ajoimme vuoristoista tietä, joka oli kapea, pudotusta alaspäin riittävästi ja kiharainen kuin serpentiini. Lisäksi oli pimeää ja korkeuksiin laskeutui vielä sumu. Sellainen on ilmeisesti ihan hyvä paikka tehdä ohituksia!
Myös parkkeerauskulttuuri on herättänyt hilpeyttä. Vai onko vain meidän päässämme, että tuosta välistä on vähän vaikea mahtua ohi, ilman että oikean puolen renkaat on ojassa?
Parhaaksi surffipaikaksi osoittautui nimestäänkin päätellen Plaz du surf (tai jotain sinnepäin). Pojat todella surffasivat joka ikinen päivä ja useimmiten 2 settiä päivässä. Oli muuten vähän rikkinäisiä surffareita illalla veneessä! Aina en jaksanut lähteä rantakissailemaan, mutta muutaman kerran kävin kuvaamassa ja omalla lenkillä upeissa rantamaisemissa. Tässä siis niitä surffikuvia Barbadokselta ja Martiniquelta!
Jaakko tsiikailee Barbadoksen Maycocksin aaltoja. Tämä on mielestäni yhtä pakollinen peruskuva, kuin purjehtijoilla ajokuva! Barbadoksen sementtitehdas oli surffimestan taustalla.Edelleen Barbadoksella, Jaakko vetämässä aaltoa!Barbados: Oikku laudalla.Iso aalto jahtaa Oikkua!Barbados: Surffimieskuva Jussista. En ehtinyt saada Jussia linssille aalloilla, koska hän oli vähän eri mestassa kuin loppujengi. Mutta rantakuva toimii aina!Ihanat miehet rannalla!Martiniquella saimma rannalle seuraksi myös koiran.Näin laudat pakataan autoon, neuvoo paikallinen surffikoulun opettaja. Ennätys on kuulemma 15 lautaa.Martiniquella aalto oli pienempää, mutta toisaalta sitä pääsi surffaamaan paljon. Kummassakin puolensa tuumi Jaakko, kun surffia veti!Uusin surffijengin vahvistus, Masa, aalloilla. (Jaa, oli se aalto näköjään välillä isoa Martiniquellakin.)Hangon keksi.Tauko rannalla. Eka setti takana, kohta syömään!Läheisen kylän ihana leipomo-kahvila. Jopa hedelmäsalaattia sai listalta!!Olin kova likka muistuttamaan, kuinka tärkeää on syödä, kun kulutus vedessä on tosi kovaa. ”Nyt kurvaatte tuohon huoltsikalle!!” Ja poimin aina itselleni kaksin käsin herkkuja. Kyllähän kuvaaja tarvii energiaa?Vähemmästäkin rasittuu!Riippumatot viritettiin illalla kannelle. Pikku-viski ja lepo kannella auttoivat seuraavan aamun herätykseen. Tämä viikko on ollut taas ihan mahtavaa settiä!
Muuten, jos muistatte urheilukisan, se on saanut yllätävän johtajan surffiviikon myötä! Jaakolla on enemmän pisteitä kuin isälläni, mikä on pieni ihme, koska isä vetää koko ajan jotain himo-hiihtolenkkejä. Jaakolla, isällä ja siskolla on pisteitä yli 200, minulla 126. Hmph, lenkille siitä!
Barbaboksella on erittäin toimiva julkinen liikenne. Bussit maksaa 2 bbd (alle 1€) per kyyti ja bussi kulkee tiuhaan. Mitään logiikkaa bussien aikatauluilla ei tietenkän ole. Isoilla sinisillä busseilla tosin ilmeisesti on aikataulu. Sitten on hieman pienemmät keltaiset bussit ja vielä Toyota Hiacet. Päättelimme, että ne kulkevat lähinnä silloin kuin kuskeja huvittaa ajaa. Bussit ovat mahtava elämys! Rahastajat huutelevat pysäkkien kohdalle minne ovat menossa ja ensimmäisellä kerralla Forsmannien kanssa meitä oli matkassa viisi aikuista, kolme lasta ja lasten rattaat. Emme mitenkään ajatelleet, että voisimme mahtua täydeltä näyttävän pikkubussin kyytiin, mutta käsittämättömästi bussiin ilmestyi tilaa juuri meidän porukalle ja vielä parille muulle. Tämän jälkeen kuski ajoi aikamoista vauhtia pikkuteitä kohti Speighstownia. Pidimme rystyset valkoisina kiinni mistä saimme, ettemme tippuisi penkiltä. Kyyti oli suorastaan freesaava, sen jälkeen tunsi olevansa elossa!
Hanaa, kuski!!!Tällä kertaa reggae-rekassa oli tyhjempää, meitsi pääsi istumaan.
Vauhti ei ole ainoa bussien elämys. Toinen on musiikki. Sitä soitetaan vain keltaisissa busseissa ja niissäkin vain osassa on kunnolliset kaiuttimet. Mutta jos ne kaiuttimet bussista löytyy, niin musa pidetään mahdollisimman kovalla. Barbadoslaisten suosikkiradio-ohjelma näyttää olevan reggaeta, jonka päälle juontaja huutaa ja laulaa päälle. Mitä huonommin, sen parempi. Vaikuttaa siltä kuin Radio Helsingin paskalistan Ari olisi käynyt täällä opettamassa kaikille radiotähdille juontotyylin. Lopulta otimme jo korvatulpat mukaan matkalle pääkaupunkiin (45 minsaa), just in case pääsisimme reggae-rekan kyytiin.
SURFFIPAKULLA SAARTA KIERTÄMÄÄN
Siltaset saapuivat Barbadokselle ja kohta sen jälkeen myös Oikku. Päätimme vuokrata kunnon auton, jotta saamme revohkaa liikuteltua pitkin saarta. Koska meillä on tapana hoitaa tällaisia asioita ajoissa, niin aloitimme vuokra-auton etsimisen edellisenä iltana. Jaahans, on sitten vissiin se paljon puhuttu sesonki! Autoa ei nimittäin noin vain vuokrattukaan. Tarjolla oli muutama pikkuauto, mutta seitsemän ihmisen ja surffilautojen tunkeminen pieneen autoon, oli aikamoinen epäyhtälö. Sitten tärppäsi, Jaakko löysi kuuden hengen Suzuki APV:n ja vielä hyvällä hinnalla! Auto tilattiin ja maksettiin netissä ja se tuotaisiin meille satamaan seuraavana päivänä. Heiteltiin läpsyjä onnistuneen autovuokrauksen johdosta… kunnes Jussi huomasi, että auto oli tilattu puolentoista viikon päähän, juuri silloin, kun lähdemme pois Barbadokselta. Hienosti hoidettu!
No onneksi, seuraavana päivänä todella saimme Suzuki APV:n vuokralle ja pääsimme kiertämään saarta. Tästä alkoi hyvät seikkailut pitkin Barbadosta.
RANTAJUTTUJA
Barbadoksella on upeita rantoja ja niitä on monta! Meidän suosikit on ainakin Batsheba, Crane Beach ja Rockley Beach. Rockley Beachille yritin päästä aina kuin mahdollista, en niinkään sen rannan vuoksi, vaan lähellä sijaitsevan vegaanikahvilan takia. En ole koko Karibialla saanut niin herkullisia smoothieita kuin Good Lifessa! Olisin voinut syödä Alpha-Omega-pirtelön tuhat kertaa!
Good Life, ihana löytö! Good Lifen veski oli vähintään jännä. Kuvan vasemman reunan portaat kiivettiin ylös ja aidassa olevasta ovesta sisään. Sitä ajattelisi sinä sitten olevan vessan. Päinvastoin, oven takana onkin uima-allas ja brittejä ottamassa aurinkoa. Veski on sitten vielä hyvän matkaa eteenpäin.Supersmoothiet tähän suuntaan! (Myös netti toimi, as you can see…)Perhe Siltanen. Kuten kuvasta voi ehkä päätelläkin, niin foton kaksi lyhintä tyyppiä olivat aika hyviä järjestämään elämää rannalle!Pojat ottaa skabaa ja isä jää metrejä jälkeen! Samalla merestä nousee ehkä hivenen humalainen rouva, joka on hetken päästä rannalla iskemässä varttuneempia surffipoikiamme.Melkein tasapeli.Tuleva surffipoika tsekkaamassa aaltoja. Alla juuri ostettu bodyboard, jolla otettiin hurjia liukuja aalloissa.Ne isommat surffipojat tsekkaamassa aaltoja.
Batsheban rannalla oli upeat maisemat. Itäpuolen ranta oli jylhää ja täynnä isoja kallioita. Löysimme sieltä hyvän paikan harjoitella leijan lennätystä. Ainoa huono puoli oli, että paikka sijaitsi ikään kuin kielekkeellä, josta tiputus rantaan oli aikas jyrkkä. Se ei kuitenkaan haitannut, koska leija ei voi silleen vain tempaista meikäläistä mukaan ja nakata kielekkeeltä alas. Näin sanoimme myös Oikulle, joka päätti kokeilla leijan lennätystä. Leija nousi ilmaan saman tien ja tiedättekö sen sarjakuvaefektin, jossa vaikkapa Pulivari-koira vetää yhtäkkiä Aku Ankkaa remmissä, joka seuraa vaakatasossa? Noo, siltä Oikku näytti, kun raahautui leijan perässä nurmikkoa pitkin pomppien. Hupsista keikkaa, noinkin voi käydä. Onneksi Oikku selvisi vähillä vammoilla ja sitten kävimmekin hänen kanssaan vähän paremmin läpi, kuinka leijasta otetaan tehot pois. Se nimittäin nykäisee välillä todella kovaa. No, yhtä kaikki, tämä oli toinen kerta, kun tuuli tarpeeksi lennätykselle ja aloin päästä hommasta kärryille. Tein jopa muutaman pikkuhypyn ilmaan (tarkoituksella), leija nimittäin tosiaan nykäisee aika hyvin ilmaan!
Takana Atlantti ja muutama tuhat mailia vettä. Leija lentää suurinpiirtein sinne, minne on tarkoituskin!
PURJEHDUSRETKELLÄ
Olimme niin tyytyväisiä Port St Charlesiin ja paikallaan hengailuun, että purjehtiminen jäi melkein kolmeksi viikoksi. Kaksi kertaa käytiin ottamassa tuntumaa veneilyyn Barbadoksen edustalla. Sekin ehkä enemmän sen takia, että septit piti tyhjentää (kyllä, mereen vain. Täällä ei ole tyhjennysasemia…), kuin varsinaisesti purjehtimisen vuoksi. Mutta kun saa aikaiseksi lähteä, niin onhan se nyt siistiä! Varsinkin kun tuuli sopivasti ja Barbadoksen saari blokkasi aallon. Eli aika optimaaliset olot.
Joonatan tsekkailee merelle. Lentokalat tulivat hyppimään aina sille puolelle, millä Joonatan ei istunut. Joten niiden näkeminen jäi haaveeksi tarkkaavaisesta päivystyksestä huolimatta.Sen sijaan delfiinit tulivat moikkaamaan! Kaverit ui aivan keulassa veneen ali ja ympäri.
PITÄÄKÖ VIRANOMAISIA LAHJOA?
Barbadoksella oli aktiivinen rannikkovartiosto. Hengailimme veneellä, kun partiovene pyöri meidän ympärillä ja tuli lopulta kylkeen kiinni. ”Rutiinitarkistus” ja ukot hyppäsivät veneeseen. Jahas, jahas… Olin kuullut, että joskus viranomaisille pitää sujuvasti sujauttaa kymppi tai kaksi, kun tulevat veneen sisälle, että hommat menevät sujuvasti. Olen aika huono noissa lahjomis-hommissa ja olin ihan että pitääkö tässä nyt lahjoa vai ei, kun viranomaiset halusivat tsekata veneemme myös sisältä ja kyselivät kaikilta keitä he ovat yms. Minä täyttelin lappuja; veneen tietoja, passinumeroita ja mitä varusteita veneessä on. No, Barbadoksen viranomaiset vaikuttavat ystävällisiltä ja jämäköiltä, eikä kukaan vihjannut mihinkään setelihommiin, joten selvisimme ilman lahjontaa. Jännä miten heti tuli vähän hiki kainaloon, kun viranomaiset tulivat veneeseen, vaikka kaikki pitäisi olla kunnossa.
Rannikkivartiosto tsekkasi veneet ainakin kaksi kertaa kolmen viikon aikana. Missään muualla ei rannikkovartiostoa ole pahemmin näkynyt.
SURFFIA KUVAAMASSA
Lupasin pojille, että menen jonakin päivänä kuvaamaan surffia, kun he ovat laineilla. Barbadokselta löytyi monta hyvää surffibreikkiä, joista osa oli vartin matkan päässä veneeltä. Viimeisinä päivinä oli todella hyvä keli, jossakin pohjoisemmalla pätkällä Atlanttia oli ollut vähän myrskyä ja Barbadoksen rannoille tuli hyvää aaltoa. Surffiaaltoa oli yhtäkkiä sellaisissakin paikoissa, joissa ei normaalisti tapahdu mitään. Ja myös veneessä rullasi aikamoisesti…
Surffailuun kuuluu olennaisesti spottien katsastelu. Ensin täytyy käydä katsomassa ehkä noin sadassa paikassa aaltoja ja ihmetellä onko tämä nyt hyvää vai olisko jossain muualla parempaa. Tässä eka mesta. Ei kelvannut.Viimeisenä päivänä syntyi tällaisia spotteja. Tähän kohtaan alkoi pumppaamaan yhtä, puhdasta aaltoa. Ei mikään jätti-iso, mutta aika hieno kuitenkin!Surffikuvaus-selfie! Käytössä Jaakon kamera. Pidemmällä putkella ja jalustalla tulisi vielä vähän parempaa kuvaa. Mutta hälläväliä, näillä mennään!
No nyt kaikki haluaisivat nähdä ne surffikuvat, että missäs ne ovat? Kunnon kameran kuvat ovat kaikki Jaakon koneella veneessä. Mutta kun vihdoin olen sellaisessa netissä kiinni, että saan tämän postauksen lähtemään, niin saatte elää hetken ilman poikien taidonnäytteitä!
