Wakeboardia veneen perässä

Ystäväni Tiina ehdotti vähän aikaa sitten, että menisimme testaamaan wakepuisto Laguunin. Näin päätimme tehdä ja sovimme päivänkin. Kun kyseinen päivä koitti, juolahti mieleeni, että onkohan siellä tilaa. Asiaa kannattaa ruveta selvittämään työpäivän viimeisinä minuutteina ja sitten saakin arvatun vastauksen; molemmat radat ovat täpötäynnä… No, onneksi pihalla sattuu olemaan vene ja ystävät joustavia. Teimme viime tingan suunnitelman muutoksen ja suuntasimme saareen wakeboardaamaan. Olimme kaikki ensikertalaisia, paitsi tietenkin Jaakko, joka suostui kuskiksi.

MÄRKÄPUVUT PÄÄLLE

Vaikka meillä tuntuu olevan kaikenlaista harrastusromua kaikki paikat täynnä, niin tällä kertaa olin asiasta vain iloinen. Jaakon treenikamoista löytyi märkäpuku jokaiselle meistä! Tämä hyvä, sillä märkäpukuja olisi ollut raivostuttava vaihtaa merellä veneessä. Kun puvut oli saatu kiskottua päälle oikeinpäin, lähdettiin merelle. Olimme Tiinan kanssa ehtineet katsoa youtubesta vinkit, miten homma hoidetaan kotiin ja Jaakolta tuli vielä lisäneuvoja, joten odotimme jännityksellä omaa vuoroa.

Saimme illaksi vielä aurinkoa! Vähän näkyy jännitys hymyissä!

Ensimmäisenä veteen meni Aapo.

Aapo nousi heti ensimmäisellä kerralla laudalle ja veteli sen jälkeen lumilautailijan kokemuksella pitkät pätkät veneen perässä. Meillä muilla nousi rima heti vaikka kuinka korkealle, sillä myös Aapo oli ekaa kertaa wakeboardilla liikenteessä.

 

ANNIKAN JA TIINAN TAIDONNÄYTTEET

Minä en jännittänyt ainoastaan wakella vetämistä, vaan lisäksi jäätymistä veteen. Joudun tunnustamaan, että olen viimeksi uinut meressä Bahamalla vähän ennen Atlantin ylityspurjehdusta. Ja oli vähän niin ja näin, että vesi oli silloinkin mielestäni aika viileää. Yllätys olikin aikamoinen, kun märkkäri päällä oli erittäin jees pulahtaa veteen. En muistanut koko kylmyyttä! Märkkäristä tulikin juuri suosikkivarusteeni.

Huskyn takakaaressa paikka wakenarulle. Lähtö on vähän helpompi, kun naru vetää ylemmäs. Tiina on juuri lähdössä matkaan.

Ja tämä kuva kuvastaakin hienosti minun ja Tiinan wakeboard-yrityksiä. Lähtö ei vain onnistunut! Tiinalla meni kuitenkin paremmin kuin minulla, mutta tällä kertaa emme luritelleet laudalla veneen perässä.

Lähtö oli ihan himmeän vaikea! Veneen kiskaistessa liikenteeseen, en vain ehtinyt kääntää lautaa menosuuntaan ja nousta ylös, kun vetokapula jo lähti käsistä. Ei varmaan tarvittaisi kovin montaa treenikertaa, niin pääsisi jo laudalle. Sen verran hilkulla kuitenkin oli tai niin ainakin uskottelimme itsellemme. Analyysini tulos oli, että kun tekniikka ei ole ihan sinne päinkään, niin pitäisi olla sen verran hauista, että naru ei lähtisi heti käsistä, kun kitka käy liian kovaksi. Lensin siis aika monta kertaa naamalleni, mutta huomasin yhden positiivisen puolen lumilautailun harjoitteluun verrattuna. Tässä vesi hidastaa liikettä niin paljon, että lauta ei osu takaraivoon!

 

ANNEN OIKEA TAIDONNÄYTE

Sälytimme siis mimmitiimin onnistumispaineet Annelle. Ja paineet menivät täysin oikeaan osoitteeseen! Jo ensimmäisillä yrityksillä Anne nousi pintaan ja neljännellä kerralla huikkasin hänelle, että nyt sitten nouset laudalle sieltä ja kierretään saaren ympäri. Ja seuraavaksi Anne nousi laudalle ja kiersimme saaren ympäri! Olipas helppoa! Anne veteli myös pari kertaa peräaallon yli kaatumatta.

Oli aika huikeaa menoa ensikertalaiselta, joka ei edes lumilautaile! Siellä se vain pisteli menemään  kuin olisi aina wakeboardannut!

Keskittynyt ilme aaltoa ylittäessä…

Onnistumisen riemua! Hmm. Pitäisiköhän muuten wake-naru uusia!!

 

JAAKKO LAUDALLA

Jaakko ei lopulta malttanut jäädä kuskin rooliin, vaan päätti lähteä tekemään pari rundia. Minäkin pääsin wake-veneen kuskiksi. Ohjeena oli ajaa about 14-16 solmun vauhtia ja tehdä aika rivakka lähtö. Eli lämä pohjaan, kuten tapana on, mutta saattaa olla, ettei vauhti ihan jäänyt siihen toivottuun! Niinpä onnistuin keilaamaan Jaakon yhden kerran kumoon.

Jaakon kaaduttua ehdimme poseerata Aapolle, vaikka Jaakko huitoikin jo vedessä, että voisi sieltä tulla hakemaankin!

Tokalla kerralla parempi ajo ja Jaakko pääsi treenailemaan. Tähän menn olikin sitten itsellä tajuttomasti harjoiteltavaa!

 

Hyppäsin kyydistä pois lämmittämään saunaa, kun Aapo veti vielä toisen treenikierroksen auringonlaskuun.

Tästä rundista tulikin pitkä!

Lopulta Jaakko ajoi pihaan kovaa vauhtia ja käänsi viime hetkellä pois. Ihmettelin vähän miten se tolleen ajelee, kun….

…yhtäkkiä  veneen ohi lipuu vettä pitkin Aapo kohti laituria ilman vetonarua! Tässä on menossa rantautumisyritys suoraan laituriin. Ja se melkein onnistui!

Aapo joutui kuitenkin uimaan laiturille. Sompa ei paljoa piitannut laituria lähestyvästä sammakkomiehestä, mutta laiturin päähän nostettu wakeboard oli tosi pelottava. Tiukka tuijotus ja varovainen lähestyminen menossa.

 

 

Lopuksi laitoimme vielä grillin lämpiämään. Päätimme yhdessä, että tämä vesiurheilu ei jää tähän, vaan seuraavaksi koitamme Laguunia. Waken pitäisi olla paljon helpompaa siellä, sillä naru nostaa vielä paremmin ylöspäin. Katsotaan!

 

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

 

 

 

Örö – Kahden yön pysäkki

Lähdimme kahden veneen eskaaderilla valloittamaan Saaristomerta. Aikaa on puolitoista viikkoa ja pöröttelemme sinne, mihin kulloinkin huvittaa ja keliä riittää. Jälkimmäinen meinasi muodostua ongelmaksi, sillä tuntui siltä, että keliä ei nimenomaan riitä edes sen vertaa, että viitsii irrottaa köydet kotoa. Lähtöpäivänä ajatuksissa välähti jopa Tallinnaan lähtöä, sillä siellä suunnalla taivas oli houkuttelevan sininen. Sen sijaan otimme suunnan kohti Hankoa, jossa tapasimme eskaaderiimme liittyvät Sallan ja Makun. Heillä on paattina Zodiac Pro 650, joten avoveneilijöinä he lähtivät vielä meitä aikaisemmin liikkeelle välttääkseen sadepilvet. Mekin pääsimme matkaan kahdeksalta aamulla. Tai no… palasimme tietenkin takaisin yhden kerran, kun unohtui pakata koirien liivit, pyyhkeet ja kamerajalusta.

Kun on ajanut Espoosta Bärosundiin, jossa pysähdyttiin hakemaan aamukahvit, saa lepäillä Bärösundista Hankoon!

 

MAISEMA TODELLA VAIHTUU!

Olemme molemmat Jaakon kanssa kiertäneet saaristoa lähinnä purjeveneellä. Moottoriveneellä eteneminen on välillä niin ripeää, että matkareittien suunnittelu vaatii ihan toisenlaista ajattelutapaa. Purjeveneilijänä tuntuu ihan oudolta, että voi hurauttaa suoraan Hankoon ja olla siellä puolen päivän jälkeen. Sitten vielä siitä pudotella Öröön ja silti on järkevään aikaan perillä. Tai kun yhden päivän reitiksi pohditaan, että ajetaan Öröstä Nötöseen tankkaamaan, haetaan Aspöstä kalaa ja mennään sitten Jurmoon yöksi, niin tuntuu siltä kuin olisi pakko vähän vastustella. Voiko noin tosiaan tehdä, ehtiikö? Kyllä vaan ehtii. Sen toisen ison eron purjeveneilyyn huomaa sitten tankilla…

 

ÖRÖ

Meille Örö oli uusi tuttavuus, Salla ja Maku olivat käyneet siellä jo edellisenä vuonna. Saarihan on aikaisemmin ollut armeijan käytössä ja avautunut yleisölle 2015. Me olimme varanneet majoituksen paritaloista, joissa oli tilavat makuuhuoneet ja olohuone. Ensimmäisenä iltana ehdimme lähinnä asettua taloksi, tehdä ruokaa ja syödä jälkiruoat kasarmin ravintolassa. Olimme Jaakon kanssa aika poikki, sillä olin pystyttänyt peura-aitoja vielä edellisenä yönä puolen yön aikaan ja tavaratkin oli silloin vielä pakkaamatta.  Salla ja Maku sen sijaan ovat aika ripeitä ihan noin muutenkin ja ensimmäisenä aamuna heräsinkin aamupalalle siinä vaiheessa, kun Salla palaili 10 kilometrin juoksulenkiltä Sompan kanssa. Ja silloin kello oli siis yhdeksän aamulla. Myös Maku oli jo juossut oman aamulenkkinsä. Että sellaista reippautta!

Örön kaupalta saa peruselintarvikkeet. Se toimii myös infona, josta lähtee liikkeelle saaren esittely-kierrokset ja hoidetaan majapaikkojen luovutus.
Örön ravintola sijaitsee vanhassa kasarmitalossa. Sisältä se on valoisa ja viehättävä, eikä ulkokuoressakaan vikaa ole!
Örön rakennukset ovat kaikki hienossa kunnossa. Hotelli sijaitsee kaupan ja ravintolan vieressä.
Hotellikin on kauniisti remontoitu. Valkoisilla käytävillä oli mielenkiintoisia kuvia sotilaskäytön ajoilta.

 

LEIJALAUTAILUA

Aamun juoksulenkillä Salla bongasi saaren länsipuolella vaahtopäitä, mistä Jaakko innostui. Kite-kamat oli raahattu mukaan, joten tässä olisi oiva tilaisuus suorittaa kite-rasti! Koko läntinen ranta on hiekkaa tai kiveä, josta leija on helppo nostaa ylös. Veteen meno on vähän ilkeä kivikon vuoksi, mutta sinne se Jaakko paineli leijan kanssa!

 

PYÖRÄLLÄ SAAREN KIERTOON

Vuokrasimme pyörät kaupalta ja polkaisimme matkaan. Kiertelimme polkuja pyörillä ja pysähdyimme tutkimaan paikkoja aina kun mielenkiintoisia katseltavaa tuli vastaan. Niitä tuli, sekä paikkoja että maisemia!

Seikkailimme pyörillä pitkin polkuja. Suosittelen kovasti!
Osa Örön teistä ja poluista on päällystetty mukulakivillä ensimmäisten vuosien aikana kun Örötä piti yllä venäläiset.
Örössä hienoa on korkeuserot. Löytyy näköaloja merelle ja toisaalta myös pitkiä rantoja.
Jaakko, Maku ja Salla ihailevat maisemaa Bengtsärin majakalle päin.

Bengtsärin majakka siintää horisontissa.
Kappale Örön rantaa.
Sotilaskäyttö näkyy saarella ”aika” selkeästi monessa paikassa!

 

Örön suurimman Obuhov-tykin ammus painaa 470kg. Selvisi myös totuus ”Lähtee kuin tykinsuusta”-sananlaskun takana. Ammus matkaa 900 metriä sekunnissa!
Tykkejä varten on varaputkia. Tämä putki on Ranskassa romutetusta sotalaivasta. Ranska lahjoitti yhteensä 12 putkea Suomelle ennen talvisotaa. Ne kuljetettiin Suomeen viljalastin alle piilotettuina ja kaksi putkea päätyi Öröön.

 

Örössä ylämaankarja ja lampaat huoltavat maisemaa syömällä heinikkoa. Karjalle on aitauksensa, jonka läpi luontopolut menevät (ne voi myös kiertää).  Ja siellä nämä otsatukkanaudat sitten odottivat meitä, suoraan polulla. He katsoivat meitä, me katsoimme heitä. Mietimme siinä, että sonneja on enemmän, ne ovat isompia ja niillä on sarvet. Arvoimme juuri, että pitäisikö vain kääntyä takaisin vai mitä tehdään, kun Maku sanoi jotain kovemmalla äänellä ja otsatukkikset siirtyivät ravilla puskiin tsekkailemaan meitä. Uskalsin ihan hetkeksi pysähtyä ja räpsäistä pari kuvaa. Sitten viiletimme eteenpäin!

 

 

ÖRÖN PARHAAT RUOAT

Kävimme Örössä syömässä rannan kahvilassa kaksi kertaa, hotellilla kerran koko illallisen, yhden kerran jälkiruoat ja kaksi kertaa aamupalat. Maistelimme toistemme ruokia ja tällä kokemuksella valitsimme omat suosikkimme. Rannassa kannattaa ehdottomasti syödä lohikeittoa. Se on tajuttoman hyvää! Myönnän, että emme oikein syöneet siellä muuta, koska kaikki halusivat vain lohikeittoa. Lisäksi keitto oli ainakin pääkaupunkilaisen silmissä edullinen, se maksoi vain 7,5e.

Ravintolan puolella valitsimme alkupaloista vahvimmaksi suoritukseksi Lohta kolmella tavalla. Siinä Jaakon lautaselta yritettiin kilvan ryöstää lohirullaa, se oli taivaallista! Pääruokalajeista voiton vei täydellinen yllätys. Nimittäin punajuuripasta! Pöydässä oli päivän kalaa, karitsaa ja lohta kanttarellikastikkeella. Kelpo esityksiä kaikki (kanttiskastike jäi nyt hännille), mutta punajuuripasta oli täysin yli odotusten. Punajuuret oli maukkaita, kastike pehmeää ja sitä oli tarpeeksi, pastat al dente. Ensi kerralla tilaan tätä. Jälkiruoan kruunasi chilisuklaakakku, joka niin ikään oli yksimielisesti parhaan makuinen jälkiruoka raadin mielestä. Suklaakakku on usein ihan ok ja harvoin superhyvää. Nyt se oli superhyvää. Suklaata oli tarpeeksi, kakku oli pehmeää, muttei valunut ja siinä oli makua, sekä suklaata että chiliä.

 

Savulohikeitto! Kuva ei ole maailman paras, mutta keitto on!!
Söimme aamupalan molempina aamuina ravintolassa. Haudutettu kaurapuuro oli tajuttoman hyvää. Muutenkin valikoima oli hyvä ja maittava.
Ravintola on sisältä kauniisti sisustettu. Vanhoja valokuvia on esillä seinillä.

Örön oma olut oli kuulemma erittäin hyvää. Meidän porukalle maistui paremmin tämä kuvan olut.

 

Örö kohteli meitä todella hyvin ja tulemme varmasti uudestaan. Ravintola ja hotelli ovat auki vielä syksylläkin, joten aloimme heti miettiä syysreissua punajuuripasta mielessä. Vahva reissun aloitus!

 

[line]

SEURAA SAARIELÄMÄÄ:

Facebook

Instagram

Bloglovin

[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]

 

 

 

 

 

 

Tuuli loppuu – mitä sitten keksitään?

Anguilla on pienehkö saari Sint Maartenin pohjois-puolella. Purjehtijoita Anguillassa on maltillisesti, mahdollisesti sen vuoksi, että maan cruising permitit maksavat maltaita. Sandy Bayssa saa yöpyä maksamatta ekstraa, mutta liikuitpa sieltä mihin tahansa, joudut ostamaan cruising permitin, joka maksaa 60 usd per päivä. Anguillalla on upeita pikkusaaria, jotka muodostavat marine parkin, joten ostimme purjehdusluvan muutamalle päivälle, jotta pääsemme tutkimaan saaria.

Purjehdus alkaa sujua, kukaan ei halaile enää kaiteita, vaan nyt tehdään kevyen tuulen nopeusennätyksiä.
Purjehdus alkaa sujua, kukaan ei halaile enää kaiteita, vaan nyt tehdään kevyen tuulen nopeusennätyksiä.
Aina valmiina skuuttiköydessä.
Aina valmiina skuuttiköydessä.

VIDEO TIIVISTÄÄ KAIKEN

Oikeastaan olisin voinut jättää koko kiteviikkojen blogit kirjoittamatta, sillä Juuso on tiivistänyt kaiken parin minuutin videoon. Mukana on kitehommat, mutta myös kaikkea muuta, mitä kahteen viikkoon mahtuu. Video alkaa peruskuviolla. Defyr on ankkuroitu ja ensin tsekataan ankkurin pito. Tällä kertaa Jussi on sukeltamassa.

SANDY ISLAND – PIKKUINEN HIEKKAKAISTALE

Yövyttyömme Sandy Baylla, ajoimme koralliriutan ympäröimälle Sandy Islandille. Meidän lisäksemme paikalla ei ollut vielä muita veneitä. Olimme aika yllättyneitä siitä, että saarella oli ravintola! Testasimme ensin leijan lennättänmistä. Oli rajakeli, mikä tarkoittaa, että välillä tuuli tarpeeksi ja välillä tuuli loppui, niin ettei leijoja saanut kunnolla vetoon.

Ravintola sijaitsi toisessa päässä saarta.
Ravintola sijaitsi toisessa päässä saarta.

PRICKLY PEAR

Lähdimme kohti toista Anguillan marine parkin saarta, Prickly Pearia, joka sijaitsee alle 10 mailin päässä Sandy Islandilta. Sovimme, että Sami ja Samuli menevät sinne leijalla ja me muut menemme purkkarilla. Matkalla ei ollut matalia, joten jos leijoilla tulisi jokin ongelma, pystyisimme hakemaan heidät purjeveneen ja ribin avulla.

Kohti Prickly Pearia. Leijat kulkevat paljon kovempaa kuin purkkari, joten niillä ajettiin vähän edes takaisin, että pysymme pakassa.
Kohti Prickly Pearia. Leijat kulkevat paljon kovempaa kuin purkkari, joten niillä ajettiin vähän edes takaisin, että pysyimme pakassa.

Prickly Pear oli suurempi saari ja näytti ankkurointipaikan puolelta katsottuna todella karulta paikalta. Lähdimme maihin ja mitä ihmettä, saaren toiselle puolelle aukesi todella upea ranta ja kaksi ravintolaa!

Hinasimme Jaakon mastoon ottamaan kuvia. Saaren toisen puolen ranta pilkottaa kuvista.
Hinasimme Jaakon mastoon ottamaan kuvia. Saaren toisen puolen ranta pilkottaa kuvista.
Moro kaikille! Laudat esiin ja poseeraus!
Moro kaikille! Laudat esiin ja poseeraus!
Pelleilyä leijalla. Jaakko ajaa leijaa vetoon ja nousee parin metrin korkeuteen samalla kun pojat kiskovat häntä taaksepäin.
Pelleilyä leijalla. Jaakko ajaa leijaa vetoon ja nousee parin metrin korkeuteen samalla kun pojat kiskovat häntä taaksepäin.

Prickly Pearin päivän jälkeen leijakelit ovat lopullisesti ohi, joten täytyi keksiä muuta tekemistä. Soitimme saaren lähes ainoalle lainelautavuokraajalle ja saimme kaksi lautaa Juusolle ja Jussille. Sami ja Samuli jäivät veneeseen ja lupasivat tehdä meille pastaa illaksi. Surffipaikka oli aika outo. Aalto ei todellakaan ollut kovin hyvä, mutta pojat lähtivät mereen. Olimme suoraan hotellin ulkopuolella ja rannalla soitettiin kunnon volyymillä diskoa hotellivieraiden iloksi.

Olimme todella hotellin rannalla.
Olimme todella hotellin rannalla.
Jaakko sai aallon.
Jaakko sai aallon.

Surffien jälkeen päätämme ottaa rannalla hyvin ansaitut gt:t. Sen jälkeen siirrymme rantaravintolaan ja katselemme menuta. Voisi nimittäin syödä jotain. Paikan keittiö oli kuitenkin jo mennyt kiinni ja jouduimme vain tyytymään toisiin gin & toniceihin. Sitä paitsi veneellä odotti avocado-pasta. Aurinko alkoi laskea ja rantapaikka meni kiinni. Rantaravintola kuului hotelliketjuun ja kysyimme piruuttamme kuinka paljon siellä maksaisi yöpyä. Hotelli oli todella upean näköinen. Työntekijä alkoi nauramaan ja sanoi vain, että meillä ei olisi huoneeseen varaa ja ehdotti, että sen sijaan voisimme ottaa kymmenen rantapyyhettä ja mennä rannalle nukkumaan. Vitsinsä kunniaksi hän tarjosi meille ilmaiset gt:t ja sulki paikan ovet. (Myöhemmin selvisi, että yö hotellissa maksoi 700 usd.)

Oli jo pimeä, kun lähdimme kävelemään rantaravintolasta pois. Yritimme löytää hotellin respan, josta voisimme tilata taksin. Kysyimme apua työntekijältä, joka pyysi meitä hyppäämään golf-kärrynsä kyytiin ja ajoi meidät respan eteen. Huomasimme, että siellä oli myös ravintola. Bileet olivat jo täysin käynnissä, joten marssimme sisään. Täytyy sanoa, että olimme ehkä hieman hanttapulia jengiä muihin verrattuna. Paikka oli ladattu täyteen hienon hotellin ykkösiin pukeutuneita vieraita. Jaakko käveli sisään surffilauta kainalossa ja pojilla oli kaikilla surffivaatteet päällä. Minä olin kiepauttanut rantahuivista ”mekon”. Juuson videolla näkyykin kohta, jossa olemme baarissa. Unohdimme täysin ajankulun ja avokadopastan, sillä me menimme bailaamaan! Voitteko muuten uskoa, kun baari meni jossain vaiheessa kiinni ja lähdimme kotiin päin taksilla, emme unohtaneet Jaakon surffilautaa ravintolan nurkkaan! Lähdimme veneelle ja soitimme Samulin hakemaan meidät ribillä rannasta. Huolimatta hieman muuttuneista aikatauluista ja herättämisestä keskellä yötä, niin saimme aivan hemmetin hyvää avokadopastaa, jota söimme suoraan kattilasta veneen sitloodassa. Oli kyllä todella hauska ilta!

SUKELLUSTA

Porukastamme vain kaksi oli sukeltanut aikaisemmin. Täällä tarjoutui hyvä mahdollisuus tutustua veden alaiseen elämään kohtuullisella hinnalla. Minä jättäydyin pois, mutta kaikki pojat lähtivät messiin. Ensin oli lyhyt turvallisuuskoulutus ja laitteiden testaus rannalla. Sen jälkeen lähdimme veneellä sukelluspaikalle. On ilmeisesti aika ihmeellistä, että pojat päästettiin käytännössä suoraan sukeltamaan 12 metriin niin lyhyen koulutuksen jälkeen ja taisi muutamista ilmeistä huomata, että aika jännittävää oli.

Jengi melkein kasassa, vain Sami puuttuu.
Jengi melkein kasassa, vain Sami puuttuu.
Vakavana ennen sukellusta.
Vakavana ennen sukellusta.
Sukelluksen jälkeen hymy on herkässä!
Sukelluksen jälkeen hymy on herkässä!

Pinnan alta on upeaa videota Juuson pätkässä. Täytyy sanoa, että sukelluspaikka oli aivan upea! Pojat olivat pinnan alla yli puoli tuntia ja takaisin tuli erittäin iloista jengiä! Taisi sukelluskärpänen puraista vähän kaikkia.

ÄN –YY – TEE – NYT!

Joskus on paikallaan vain hörskötellä! Teimme veneellä slingshotteja. Niissä laitetaan tyyppi kiipeilyvaljailla falliin kiinni ja venettä lähdetään ajamaan ympyrää. Samalla falliin kiinnitetty tyyppi hyppää veneestä ulos ja saa Linnanmäkikyytiä. Sairaan hauskaa!

Kohta Samuli hyppää!
Kohta Samuli hyppää!
Juuso taivaalla.
Juuso taivaalla.
Sandy Bayssa kokeilimme supin vetämistä pikkuribillä. Samulin taidonnäyte. Takanamme ankkurissa oleva norjalaisvene sai taas katsoa kannelta, että mitä ihmettä nuo puuhaavat. Tavoitteena oli tietenkin kaataa supi-ajelija mereen.
Sandy Bayssa kokeilimme supin vetämistä pikkuribillä. Samulin taidonnäyte. Takanamme ankkurissa oleva norjalaisvene sai taas katsoa kannelta, että mitä ihmettä nuo puuhaavat. Tavoitteena oli tietenkin kaataa supi-ajelija mereen.

KOTIA KOHTI

Lopulta jouduimme jättämään Anguillan taaksemme ja lähtemään takaisin Sint Maartenille, josta poikien lennot lähtivät kotiin. Oli kyllä niin täydellinen reissu, että oksat pois. Ainoastaan minä ja Jaakko jäimme vähän huonoon kuntoon kite-leirin jäljiltä. Jaakko joutui ottamaan toisen antibioottikuurin angiinan jälkioireisiin ja minulla oli otsassa iso naarmu hiekkaan mätkähtämisestä. Niipä lepäsimme pari päivää veneellä ihan vain paikallaan ja keräsimme voimia uusiin seikkailuihin.

Vene pestään aina kun pääsemme satamaan vesihanan ääreen. Käytämme tietenkin mahdollisuuksien mukaan orjatyövoimaa.
Vene pestään aina kun pääsemme satamaan vesihanan ääreen. Käytämme tietenkin mahdollisuuksien mukaan orjatyövoimaa.
Nyt ne lähtee!
Nyt ne lähtee!