Käytiin aamulla koirien kanssa jäällä potkukelkkailemassa. Kelihän on aivan uskomattoman hienoa ja jäällä oli muutama sentti lunta, joten koiratkin pystyivät juoksemaan liukastelematta. Aurinkoinen keli on vaan niin upeata pitkän harmaan jakson jälkeen, että teki mieli vain pysäyttää maailma hetkeksi!
Pennun mielestä kelkka on maailman siistein juttu ja etenkin suksille räykyttäminen.
Tämän pallon vien minä!
LENTOKONE JÄÄLLÄ
Ja sitten pentukoira tietenkin karkasi verkkoja kokemaan tulleen kalastajan luokse. Onneksi kalastaja ei pistänyt pahakseen ja ryhdyimmekin juttusille. Hän kairaili reikiä eri puolille jäätä ja testaili paljonko jäällä on syvyyttä. Meidän kotireitin varrella on virtapaikka, joten siellä jää oli viimeksi mitatessa 10-15 cm. Tällä puolella jää on yli 20 senttiä. Mutta tämähän ei ole hämmästyttävä asia, vaan se miksi kalastaja kairaili niitä reikiä.
”Yksi kaveri on tulossa tähän kohta lentokoneella, niin katson vaan, että jää kestää.” Niin että anteeksi tuota mitä? Siis tähän jäälle koneella? Ja kyllä näin oli tosiaan tarkoitus. Tunnin sisään jäälle laskeutuisi pikkukone, joka oli varustettu suksilla. No tämähän laittoi meidän päiväsuunnitelmat uusiksi. Ihan joka päivä ei nimittäin joku laskeudu koneella käytännössä meidän pihalle. Laitoimme kaikki kamerat valmiiksi, myös kopterin, joka oli Jaakolla töistä lainassa. Lisäksi minä olen päivittämässä kameraa ja meillä on testikäytössä kaksi Nikonin kameraa, joista toisessa on niin törkeän hyvä putki, että sellaisesta voi vain haaveilla. Keitimme termariin kahvia, leivoin nopeasti kaurakeksejä ja istuimme saunalle odottamaan lentsikkaa.
Ja pian alkoi kuulua pörinää! Kone kävi ensin pyörähtämässä jään ympäri tarkastellen paikkoja ja sitten se alkoi laskeutumaan. Ja sieltä se pölähti jäälle ja sivakoi (näin kai voi sanoa, jos lentokoneessa on sukset, eikä rullat?) kohti kalastajia. Me tietysti menimme mukaan ja kutsuimme heidät kahville ja kaurakeksille, kun ehtivät. Lentäjä ehti lähteä toiselle kierrokselle, mutta kalastajat tulivat kaffelle verkot koettuaan.
Kaunotar taivasta vasten!
Cessna ja vastaanottojoukot.
JÄÄRAJA ON LÄHELLÄ
Vaikka 700 kiloa painava Cessna kulkikin jäällä vaivattomasti, ei se jääraja kovin kaukana ole. Jaakko kävi kuvauskopterilla katsomassa maisemia vähän korkeammalta ja jääraja on käytännössä noin kilometrin tai puolentoista päässä. Joten kyllä se kevät joutuu tännekin, mutta luulen, että saamme hetken odotella kotilaiturista venereissuun lähtöä!
Me olemme koirien kanssa tuo pieni piste jäällä kuvan alareunassa.Veneilykelit eivät ole kovin kaukana.
Upea päivä! Toivottavasti mahdollisimman moni on saanut viettää sitä halutessaan ulkona!
No se kevät on ilmeisesti tulossa, sillä melojia alkaa näkyä. Tosin he vetivät kanootteja jään päällä kohti jossain olevaa avojään rajaa. Tämä tapahtui siis sunnuntaina, juuri kun jäälle oli satanut muutama sentti märkää lunta. Symppasin kyllä kanotoijia, sillä veneen vetäminen tuon sohjon päällä on raskasta, eikä merivettä ole näkyvissä missään.
Olen joskus pienenä vähän naureskellut isälle, joka mökillä juoksi hirveää kyytiä rantakallioille katsomaan kiikareilla ohiajavaa venettä. No, mitäs sanotte tästä?
En minä yleensä juokse rantaan pisimmän putken ja telejatkeen kanssa kuvaamaan vieraita miehiä. Etenkään saadakseni selvää mitä vaatteita heillä on päällään, mutta mutta… Piti tarkistaa, onko heillä pelastautumispuvut päällä ja meillä ei ole kiikaria. Kanotoijat ovat yleensä aika hyvin varustautunutta jengiä ja niin tälläkin kertaa. Oli ainakin hyvin pelastautumispuvun näköiset kamat ja jääsauva mukana. Seurasimme vaatevarmistuksen jälkeen heitä vain toisella silmällä. Niin, saaristossa naapuri valvoo.
Kanoottimiehet jättivät ensin kanootit paikalleen ja lähtivät jalan tarkistamaan mitä edessä päin on. He päättivät luopua suunnitelmastaan, varmaankin jääraja oli liian kaukana. Nostan hattua yritykselle, sillä heillä oli aika homma kiskoa kamoja edestakaisin. Viikon päästä vettä näkyy varmasti jo lähempänä.
Venemessut alkoivat todella mukavasti, sillä Matkalla merenneidoksi-blogin kirjoittaja Katja oli kutsunut veneilybloggaajia tapaamaan toisiaan. Oli oikeastaan aika jännittävää nähdä ihmisiä, joiden elämää on seurannut netistä tai jotka ovat seuranneet meidän purjehdus- ja saaressa-asumisen seikkailuja. Mukana oli parisenkymmentäkymmentä kirjoittajaa ja heidän puolisoaan. Porukka oli vähintään niin mukavaa, kuin minkälainen kuva oli jäänyt blogeistakin. Juttua riitti niin, että samantien sovittin kesätapaamisestakin. Tai ainakin kauden päättäjäisistä. Mukana oli blogit Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa, jonka kanssa muuten asumme niin lähellä toisiamme, että on aivan ihme, ettemme ole vielä tavanneet, Villa Idur, Proviantti, Aava kutsuu, Siskoni Amelie, Haaveena hyvä kuva, Rantojen mies, Luotsin blogi, S/y Charlotan, Puolimatruusi seilaa, Lake at sea, ja Myy. Muutama muukin oli tulossa, mutta joutuivat perumaan viime hetkellä. Ensi kerralla sitten!
VENEMESSUJEN ANTIA
Kävelimme tapaamisen jälkeen messut läpi ja vaikka olin odottanut innolla vaatepuolta, en löytänyt yhtään mitään. Totesimme Jaakon kanssa, että ennen Karibian kierrosta tuli ostettua niin paljon purjehdustavaraa, että emme oikeasti tarvitse mitään. Takkeja ja haalareita emme jaksaneet edes pysähtyä katselemaan. Toista se oli kaksi vuotta sitten, kun katsoimme ihan kaikkea sillä silmällä, että tarvisiko tuota vai ei. Ostin koko messuilta yhden asian ja sekin oli puutarhakirja. Niin ja tietty messu-toffeet ja lakuja! Niinpä siirryimme sitten ihailemaan veneitä. Kiersimme lähinnä moottoriveneitä, sillä kaipaamme jotain kivaa yhteysvenettä, jolla voisi tehdä myös retkiä lähisaariin jopa töiden jälkeen ja takaisinkin ehtisi ennen pimeää.
RIKAS MIES JOS OISIN…
No niin, jos olisimme se Tuusulalainen tyyppi, joka voitti kukkakaupasta lotossa 12 miljoonaa ja haluaisimme jostain syystä ison moottoripaatin, niin se olisi Modius. Alumiinirunkoinen Modius oli todella kauniisti viimeistelty ja sisältä järkevän mallinen. Mittaa oli 34 jalkaa. Targan kannattaisi ehkä vähän hikoilla, sillä Modius on kirkkaasti paremman näköinen. Ajo-ominaisuuksista en sitten tiedä, mutta valmistaja WeldMec Marinen tausta on työveneissä, joten luulisi osaamista löytyvän kovan kelin veneiden tekemiseen. Pelastus- ja luotsiveneet, joita he muun muassa valmistavat, joutuvat kuitenkin ulos kelillä kuin kelillä. Tämä vene siis keep on dreaming-osastoa. Tosin jos 12 miljoonaa osuisi kohdalle, niin hankintalistalle tulisi myös purjevene. Ja nopea yhteysvene. Ja olen minä F18-pikkukatinkin halunnut. Ja….
Onhan se nyt nätti!
MESSUJEN KIINNOSTAVIN
Jaakko soitti minulle tiistaina messuilta, että hän on nyt löytänyt meille veneen. Ja että tämä on messujen ylivoimaisesti kiinnostavin, monikäyttöisin, jykevin… Seurasi litannia ylisanoja hivenen innostuneelta mieheltä. ”Aha”, totesin. Mitähän tällä kertaa. Nämä parhaat veneet nimittäin vaihtuvat vuosittain. On ollut Arronettea, XO:ta, Anytechia (ei koskaan minun millään listallani) Axoparia, Targaa… Mutta nyt täytyy myöntää, että Kewatekin 9.3 Easyssa oli sitä jotain. Onhan se nyt aivan tolkuttoman iso, mutta tällä alumiiniveneellä kelpaisi ajella luonnonsatamiin monilukuisemmankin kaveriporukan kanssa tai lastata rakennuskamaa paatti täyteen. Etu- ja takakannet olivat niin isot, että molemmissa pitäisi kunnon juhlat erillään. Tai siis tarkoitan, että tekisi niitä kaikenlaisia rakennustöitä.
Kewatec valmistaa myös työkoneita, kuten luotsialuksia ja sen sellaista. Joten oletettavissa on vakaa kyyti kovemmallakin kelillä. Pohjassa on käytetty 6 mm merialumiinia, mikä on millin enemmän kuin XO:ssa. Näen itseni rikkomassa jäätä, kun kevään kelirikko saapuu… Ostimme kaksi laivanupotus-arpaa ja sovimme, että päävoiton osuessa kohdalle, ostamme tuon vähän yli 100 000 euroa maksavan veneen. Pyh, ei päästy edes yhden ruudun päähän!
Kokkolan kaunotarKeularamppi aukeaa ja sisään pääsee sillä mönkkärillä. 🙂Mairea hymy kertoo, että Jaakko näkee jo itsensä veneen sivukannella laittamassa fendereitä paikalleen.
JÄRKEVIN, MYÖS HINTA/LAADULTAAN
Sitten oli aika tulla pilvilinnoista vähän järkevämmän kokoisiin veneisiin (Jaakko on eri mieltä järkevästä koosta, Kewatek nimenomaan olisi todella sopiva koko, kuulemma.) ja katselimme Pilot-veneitä. Niistä suosikiksi nousi Finnmasterin Pilot 7 Weekend. Siinä oli mukavasti kaikkea. Löytyi etuhytti nukkumiseen, wc (jossa oli ihan seinät ympärillä) ja pieni pentteri eli keittiö suomeksi. Hytissä matkustaa seitsemän, mikä on meidän mielestä järkevää. Suomessa on turhan harvassa kelit, jolloin on kiva istua moottoriveneen keulassa. Sisällä on myös pöytä, jonka ääreen mahtuu sopivasti jengiä. Toinen pöytä löytyy takannelta, jos sitä aurinkoa sitten kuitenkin olisi. Tai sitten takakannelle mahtuu sitä tavaraa, jota kuljetellaan edes takaisin. Tässä veneessä olisi kaikki, mitä me voisimme haluta yhteysveneeltä ja lyhyen matkojen retkiveneeltä.
Meidän mielestä Finnmasterin Pilot 7 Weekend on myös kivan näköinen!SIvukäytäviä pystyy kävelemään todella helposti. Katolla on hyvät kaiteet, joista voi ottaa kiinni. (Hmm… Hymy ei ole yhtä mairea?)
SULOISIN JA EKOLOGISIN
Tämä ihana puuvene näyttää suuntaa tulevaisuudelle. Siinä on ladattava sähkömoottori, joka lupaa viiden tunnin käyttöajan yhdellä latauksella. Paatti kulkee noin viittä solmua, joten tässä on käyttökustannuksiltaan edullinen vene kiireettömälle kipparille. Ja joku Pelle Peloton laittaa tietenkin katon täyteen aurinkopaneeleita ja pidentää toimintasädettä!
Ihana kippo!
HALVIN
Siirrymme pilvilinnoista edelleen kohti niitä toisen ääripään järkevämpiä veneitä. Jos venekuumetta haluaa lievittää ja pienempikin vene käy, niin halvimmalla pääsee ostamalla tämän veneen. Messuhinta ei paljoa päätä huimaa. Tähän voi kuulemma laittaa 10 – 40 heppaisen koneen, joten pitäisihän sillä päästä eteenpäinkin. Ja totta puhuen, tuulilasin takana olisi aika kiva istua verrattuna nykyiseen Busteriin! Valkoinen paatti on alumiinia, joten sillä voisi ajaa vielä jäähileissä.
Veneunelmoinnin lisäksi messujen parasta antia on ystävien ja tuttujen tapaaminen. Niin tänäkin vuonna, kun kävimme useaan otteeseen kahvilla ja olusella. Oli mukava nähdä ja otetaan uusiksi kesäkaudella sitten laitureilla!
PS. Kansikuvassa piipahdetaan uuden Axopar 37:n keulapatjoilla. Täytyy sanoa, että 37 on jo pitkä vene, kun sitä katseli kuskin paikalta!
Jääveikkaukseen ehtii muuten vielä osallistua! Se löytyy edellisestä postauksesta.
Pari päivää sitten huomasimme, että jäälle on revennyt ensimmäinen railo. Ei se ole leveä ja kahden viimeisen pakkasten jälkeen railo on jäätynyt uudestaan. Mutta railo mikä railo, joten on aika pitää jääveikkaus! Tarkoituksena on veikata, milloin pääsemme ensimmäistä kertaa maihin veneellä.
Jää on alkanut elämään ja ensimmäiset kivien ympärille muodostuvat jääveistokset ovat ilmestyneet rannoille.
Veikkauksen taustatiedoiksi muutama juttu helpottamaan jääanalyysiä. Ensinnäkin meidän veneemme on pieni alumiininen Buster R. Sillä on rytyytetty jäiden sekään ihan tyytyväisenä, joten ihan sulaa ei tarvitse olla, että me pääsemme maihin. Lisäksi kaksi vuotta sitten avitimme vähän kevättä ja teimme loppumatkaan moottorisahalla rännin, kun ei vain jaksettu odottaa jäiden lähtöä. Kaksi vuotta sitten pääsimme ensimmäistä kertaa talven jälkeen veneellä maihin 22.3.2014. Olemme aika lähellä manteretta ja sellaisessa lahdessa, että jää ei täältä ensimmäisenä lähde. Itä-kaakkoistuuli saattaisi avittaa jäiden lähtöä. Tässä siis speksit, veikkaa veneilykauden aloituspäivää kommenttikenttään! Voittajalle on tiedossa mielettömästi mainetta ja kunniaa. Kuten Pekalle, joka veikkasi Atlantin-ylitysaikamme viiden tunnin päähän oikein. Pelkkää glooriaa!
AAMUAURINKO
Tänään oli päivä, jolloin ei todellakaan harmittanut, että kamera sattui mukaan työmatkalle. Aurinko oli aamulla vastutamattoman näköinen ja illalla se oli suorastaan täyteläisen tyrmäävä! Kotiin tullessa jäin jäälle lähelle kotilaituria ottamaan kuvia ja Jaakko lähti päästämään koirat ulos. Huutelin koiria, jotka päättivät ampua aivan täysilllä tervehdyskäynnille. Koirien lähestyessä tajusin, että ne eivät ollenkaan ottaneet huomioon liukasta jääpintaa. Yksi kerrallaan koirat tumpsahtivat vauhdista suoraan syliin. Sain aika monta suukotusta hauvoilta.
Pakkaskukkia.Poiju sai valohoitoaJääkeppi meni railosta kerralla läpi.Joskus töihin mennessä voisi erehtyä matkan tarkoituksesta. Jaakolla heilui meidän aamusmoothiet kelkan kyydissä. Retki vai työmatka?Auringon ohi ja töihin mars!Illalla auringonlasku oli aivan upea.Jos valo ei olisi loppunut, en olisi lähtenyt jäältä kulumallakaan!
Siinä se! Mikä on sinun veikkauksesi meidän venekauden alkamispäivästä?
Jäältä on sulanut lumet ja sen päällä oleva sohjo on jäätynyt pakkasöisinä lähes kovaksi. Olemme siirtyneet käyttämään jäällä kulkemiseen potkukelkkoja. Eikä mitä tahansa kelkkoja, vaan näihin on kiinnitetty mäkihyppysukset! Vauhdikkaan menon lisäksi paino jakaantuu suurelle alueelle, mikä on jäällä liikkuessa ihan positiivinen juttu.
Tänään tulimme töistä vähän normaalia aikaisemmin kotiin ja kotimatkalla meitä tervehti auringon säteet. Ihanaa! Haimme äkkiä koirat jäälle ja lähdimme potkuttelemaan lenkkiä. Otimme myös kairan mukaan, sillä emme ole hetkeen testailleet jään paksuutta.
Jaakko kairaa ja Pipo tarkistaa mitä jään alta paljastuu.
Lämpötilat ovat pyörineet nollan molemmin puolin jo pitkään. Viikossa jäästä on taas sulanut muutama sentti pois ja se tuntuu aikaisempaa pehmeämmältä. Jäätä on kuitenkin vielä noin 10-13 sentin paksuudelta.
Aurinko, aurinko! Taustalla ei ole meidän talo. Valitettavasti!
Kevään lähestymisen voi aistia myös elämisen lisääntymisenä saaressa. Selvimmin eron huomaa koirissa. Pipo on kuin herännyt talvihorroksesta viimeisen viikon aikana. Se kuuntelee tarkkaan metsän eläinten liikkeitä ja lähtee välillä häntä pystyssä omille retkilleen tutkimaan niiden reittejä.
”Kuka säilyttää vanhoja passeja, kysyn vaan!”, puhisen itsekseni. Olin juuri saanut soiton Jaakolta lentokentän turvatarkistuksesta. Ei kuulemma pääse vanhalla passilla Makedoniaan. Olin pari viikkoa aiemmin siivoillut kaappeja ja huomasin samalla Jaakon passin. Pistin sen hyllylle näkyvälle paikalle odottamaan sitä hetkeä, kun Jaakko edellisenä iltana ennen lähtöä panikoisi passin sijaintia. Ajattelin tekeväni hyvä vaimo-efektin ja ojentaa passin suoraan hyllystä Jaakolle. Eipä käynyt mielessä tarkistaa, että passi on kelpoinen. Sitä oli kuulemma säilytetty hienojen Indonesian leimojen takia. Pah, sanon minä.
No, onneksi Jaakko ja pojat olivat jostain syystä turvatarkistuksessa jo pari tuntia ennen lennon lähtöä. Minä aloin sitten etsimään sitä oikeaa passia. Luulenpa että Jaakolla olisikin ollut vähän hankaluuksia löytää passiaan, sillä löysin sen lopulta minun korurasiastani. Sellaisten korujen rasiasta, joita en ikinä käytä. Järjestelmällisyys, se ei kyllä ole meidän talouden vahvoja puolia! Ehdin hyvin kentälle ja sain antaa vielä ylimääräisen lähtösuukon terminaalin edessä matkailijalle, joten kaikki meni itse asiassa oikein hyvin.
LISÄÄ JÄÄTÄ
Olen nyt kirjoittanut jäästä varmaan sata kertaa peräkkäin, joten olin päättänyt kertoa seuraavalla kerralla jostain muusta. Ja tässä sitä taas mennään, kirjoitan jäästä.
Mutta onneksi vähän eri vinkkelistä. Sain kylään siskontyttöni Millan ja me olimme menossa katsomaan Disney On Ice-näytöstä! En ole koskaan käynyt katsomassa mitään luistelu-showta, joten odotin näytöksen näkemistä itsekin.
Kumpi jännittää ennen näytöstä enemmän?Hessulla oli matkatavarat välillä pitkin poikin jäätä ja meno muutenkin holtitonta. Olen aika varma, että myös Hessu on yrittänyt matkaan vanhalla passilla.Peter Pan ja Helinä-keiju. ”Älä koskaan unohda sitä pientä osaa itsestäsi, jonka ei koskaan tarvitse kasvaa aikuiseksi!”Aijai, kohta kadonneitten poikien käy huonosti. Kapteeni Koukku on löytänyt heidän piilopaikkansa.Lopputaistelussa on mukana sen kokoinen krokotiili, jota en haluaisi nähdä nousevan tuosta merestä rantaan. Tai korjaan, en kyllä halua nähdä minkään krokotiilin nousevan merestä rantaan.
YÖKSI SAAREEN
Näytöksen jälkeen käytiin kaupassa ostamassa iltaruokaa ja tietenkin herkkuja. Kummityttö oli vähän huolissaan, että kestääkö jää, mutta selitin, että hän pääsee saareen veneen kyydissä. Se olikin riemastuttava juttu, mutta iloa himmensi vähän se, että räntälunta satoi vaakatasossa. Yllättävän mukavasti uusi kelirikkoveneemme kulki jään päällä, joten vetourakka oli lähinnä kiva pieni urheilupätkä ennen suklaata. (Söimme toki ruokaa ensin, huomautus siskolle!)
Katsoimme illalla Frozen-elokuvan, joten nyt olen vähän kärryillä, mistä pienet kohkaavat. Miinus-puolena ainoastaan se, että Frozenin laulut ovat soineet päässäni viikon verran tehokkaan Disney-päivän jälkeen.
Aamulla ei enää pyryttänyt ja Milla teki olonsa mukavaksi pikkuveneeseen.Ihana, reipas kummityttöni!
