Lauantai-aamuna kummityttöni hyppäsi reippaana ylös sängystä ja toivoi että voitaisiin etsiä loput piilotetut pääsiäismunat. Joku meistä oli ollut edellisenä iltana puoleen yöhön viettämässä iltaa kavereiden kanssa ja viereltäni kuuluikin väsynyt: ”Voitaisiinko ensin leikkiä sitä leikkiä, jossa etsitään piilotetut Buranat?”. Jaakko piristyi nopeasti ja löysi piilotetun Mignon-munankin helposti. Ja minun harmikseni piti siitä. Olin vähän laskeskellut sen varaan, että saisin syödä ainakin osan siitä.
Päätimme lähteä kahdestaan tsekkaamaan mitä jään rajalle kuuluu, sillä aikaa kun kumityttö ja siskoni lähtivät teatterimuseoon. Potkuttelimme samalle luodolle, josta olimme Teijan kanssa viikko sitten yrittäneet suppailemaan. Nyt niitä jäälauttoja, joilla olimme hyppineet, ei näkynyt enää missään. Luodolta pääsisi täydellisesti suppaamaan, sillä toiselle puolelle tuli hyvä jää ja toisella puolella oli avovesi. Mutta kuinka kauan, sitähän ei sitten tiedä… Nyt kuitenkin pärjäsimme hienosti!
Jaakko purkaa leirin pikkuiselle luodolle. Teemme ensin tutkimuskierroksen ja löydämme muun muassa Terhi-perämoottorin nojaamassa kiveä vasten. Mistähän se on paikalle eksynyt?Pikkukoira malttaa juuri ja juuri pysyä kivellä kuvan verran. Vanhempi koira osaa vähän paremmin.Kova selitys, tässä varmaan kerrotaan kuinka isoja lauttoja viimeksi hypittiin tai jotain muuta tärkeää. Taustalla jääraja.Jengi koossa!Puoli jengiä ilmassa jääpalan perässä!Ja sitten potkuteltiin kotiin!Välillä suorastaan tukka hulmusi vauhdista!
Meilllä on ollut tänään ihana ja aurinkoinen retkipäivä siskoni ja kumityttöni kanssa. Päätimme lähteä aamulla läheiselle geokätkölle. Sää oli aivan täydellinen! Pakkasimme Millan kelirikkoveneeseen ja Kaija lainasi Jaakon pelastautumispukua. Koirille laitettiin pelastusliivit päälle. Ja niin olimme valmiita retkeilyyn!
Kohti geokätköä!Rantautuminen kaislikkoon. Rantautuminen onnistui vasta toisella kerralla. Ekalla yrityksellä minä menin edellä ja jalka mulahti jään läpi. No, ei edes kumisaapas kastunut kokonaan, joten selvisin vain hajuhaitoilla. Nimittäin jään alta paljastunut kaislikko oli vähän pahan hajuista. Tästä kohtaa päästiin maihin ilman nenästä kiinni pitämistä.Geokätkö löytyi kivikasan alta! Milla sai kätköstä hienon rintanapin ja tilalle laitettiin avaimenperä.Sitten matkaan kohti kotia. Sompa on taas meno päällä!Vetäjä on tyytyväisen näköinen,vaikka kakkosvetojuhta luistikin hommistaan valokuvaamisen varjolla.Milla päätti onkia ja….…Sompa leikki kalaa, joka hyökkäsi kaislatupsun kimppuun.
KEVÄTTÄ TEKEE
Joutsenten avolampi on kasvanut ja muutenkin joutsenia on alkanut näkyä yhä enemmän. Retken lopuksi kävimme siskoni kanssa katsomassa ihan kapeaa, mutta pitkää railoa. Se halkoo ison jään poikki ja siitä näkee selvästi, kuinka meren puolen jää nousee rannempana olevan jään päälle. Mutta vielä jää kestää ja pystymme liikkumaan helposti saareen ja takaisin.
No alkaahan kevään merkkejä hiljalleen näkyä! Tänään kun tulin töistä kotiin, jalka alkoi mennä jään pinnasta läpi. Siinä ehtii aina mennä sydän vähän sykkyrälle, kunnes samantien huomaa, että jalka pysähtyy kovaan jäähän. Jään pinnalle aikaisemmin talvella satanut lumi suli ja sittemmin jäätyi. Nyt se on aurinkoisen päivän aikana sulanut jälleen sohjoiseksi kerrokseksi, jonka läpi jalka menee.
Kävin vähän tutkimassa jäätä ja löysin muitakin kevään merkkejä. Joutsenille on auennut lampi paikkaan, josta jäät lähtee aina ensimmäisenä. Se on vielä pieni lätäkkö, mutta olenkin jo odotellut, etteikö se ikinä aukea! Muuta vanha pilkkireikä oli avoinna ja niiden ohi kulkiessa vesi heilahti reiässä. Jää siis notkui ihmisen alla. Selvimmin sen huomasi muutaman railon kohdalla, kun kävi heilumassa niiden reunalla. Railojakin on tullut lisää, mutta ei niitä vielä paljoa ole.
Jännä nähdä koska jäät lähtee! Meidän edustalla jäällä on paksuutta vielä reilusti yli 10 senttiä, muutamassa muussa paikassa sitä on vielä enemmän. Kovaa se jää ei enää ole, sen verran sutjakasti kairaus onnistui. Huomenna säät taas kylmenee, joten varmaankin maaliskuu saadaan vielä taiteilla maihin jäitä pitkin.
Joutsenet tyytyväisinä omassa lätäkössään. Hölmöläinen en tajunnut ottaa kelkkaa, että voisi mennä lähemmäs kuvaamaan.Rannassa oli ensimmäistä kertaa railojen kohdalla jo vettä. Nämä kelit tarkoittaa, että koirien kanssa saa ruveta olemaan varovainen. Etenkään pennulla ei ole mitään käsitystä turvallisista jääkäyttäytymisestä!Tämä poiju oli kerännyt ympärilleen pienen vesirinkulan ja kellui jo avovedessä.
Huh, nyt on sellainen olo, että tänään on urheiltu! Olimme Teijan kanssa viikko sitten sopineet, että koittaisimme lähteä suppailemaan tuolta jään rajalta. Idea oli tuntunut ihan huippuhyvältä, kun olimme sitä pohtineet GoExpon lämpimässä hallissa törmätessämme. Minä olen oikeasti suppaillut viimeksi Karibialla. Teija taas on intohimoinen suppailija, sup-retkien vetäjä, sup-vaatteiden myyjä ja sup-hippibussin omistaja. Noin niinkuin pari asiaa mainitakseni. Olin siis hyvässä seurassa! Tosin eka kerta tämä oli Teijallekin, kun jäärajalta yritetään lähteä supilla melomaan.
Päätimme ensin käydä tsekkaamassa miltä jäärajalla ylipäätään näyttää, että pääseekö sieltä veteen. Otimme potkukelkat ja lähdimme potkuttelemaan puolentoista kilometrin päähän. Molemmilla oli päällä pelastautumispuvut, joten suht huoletta pystyi menemään. Aurinko paistoi aivan ihanasti ja pian oltiinkin perillä. Merellä oli pikkuisen tuulta, mikä ei ollut suppailun kannalta kovin hyvä juttu ja se jään rajalle pääsykään ei näyttänyt niin helpolta hommalta kuin olimme toivoneet. Päätimme kuitenkin yrittää. Potkuttelimme takaisin kotiin sen saman puolitoista kilometriä, mutta vastatuuleen. Voin sanoa, että aurinkoinen keli, hengittämätön pelastautumispuku ja vastatuuli ovat melko lämmin yhdistelmä.
SUPIT MATKAAN!
Meidän kelirikkoveneet ovat olleet aivan lyömätön juttu kaikenlaisen tavaran siirtelyssä ja yllättävän hyvin pikkuveneet toimivat myös pitkien lautojen kuljettamisessa. Tällä kertaa olimme jalkapatikassa, sillä kuorman vetäminen kelkalla on joskus rasittavaa narujen nykimisen takia.
Aurinko ehti helliä meitä vielä hetken menomatkalla.Tämä oli viimeinen luoto ennen jään rajaa. Siitä oli kuitenkin vielä matkaa merelle.SUP-leirin purku sujui vikkelästi. Olimme niin innoissamme, että unohdimme syödä varatut retkibanaanit. Minun suunittelemilla reissuilla on varmaan aina ruokaa…Teija oli optimistinen ja työnsi sup-laudan samantien veteen. Tai no, jäähän.Tästä Teija lähti yrittämään ja pääsikin vähän eteenpäin, mutta kaikenkaikkiaan jää rikkoontui todella huonosti, eikä varmasti olisi hyvä supin pohjalle.
Olikin sitten koitettava toisenlaista menetelmää. Päätin työntää vesille meidän kelirikkoveneen ja otin mukaan melat ja kaksi keksiä, jotka on tarkoitettu jäällä liikkumiseen veneellä. Löin hakkumaisen keksin jäähän ja vedin venettä eteenpäin. Se liikkui kuin unelma rikkoen jäätä helposti. Teija pääsi vanavedessä eteenpäin.
Pipo paremmin päähän ja menoksi! Kuvassa näkyy hyvin, että keksin päät ovat piikkejä ja eroavat siis normaalista veneen keksi-varusteesta.Teija pääsi vanavedessä sulaan veteen ja lauta liikkui helposti jään keskellä.
Meidän ja avoimen meren välissä oli vielä irronneita jäälauttoja. Päätimme koittaa, jos ne kestävät meidän painon ja ohjasin kelirikkoveneen jäälautan viereen. Yritin nousta jäälle oikeaoppisesti keksien avulla, mutta täytyy vissiin käydä vähän enemmän salilla ennen kuin se onnistuu. Niinpä vain simppelisti hyppäsin (lue: konttasin) veneeltä jäälautalle. Hyvin kesti! Se olikin paksua, kunnon jäätä. Seurasi absurdein juttu, mitä olen hetkeen tehnyt, eli loikkiminen jäälautalta toiselle. No oikeasti kävely, koska lautat olivat lähellä toisiaan. Mutta silti! Huimaa! Minä menin ekalla kerralla ensimmäisenä työntäen venettä, koska en tiennyt, jos jokin reuna antaisi periksi tai keikkaisi. Kun minä olin mennyt, saapasteli Teija perässä sup-lauta kainalossa.
Tuolta takanaolevalta luodolta tulimme lautalle….…ja tuonne olimme menossa neljän jäälautan kautta. Ensin vasemmalle, sitten oikealle ja vielä yksi jäälautta eteenpäin.Kas näin! Tältä näytti viimeisen jäälautan luota maihin katsoessa.
PÄÄSTIINKÖ SINNE MERELLE ASTI?
Nyt edessämme oli enää ohuehkon näköistä jäätä. Päätimme, että käytämme samaa taktiikkaa kuin rannassa. Minä menen veneellä edellä ja rikon jäätä. Teija tulee supilla perässä. Mutta tämä jää ei ollut yhtään niin helppoa. Se meni vain vaivoin rikki veneen alla ja liikkuminen sen päällä oli aika raskasta.
Hakku eteen ja jäähän kiinni…Sitten veto. Jää oli niin paksua, että jouduin melkein vetämään veneen jäälle ennen kuin se meni rikki.Välillä koitin hajottaa jäätä rikkomalla.Puuh… Blogisti vähän puhaltaa.
Oli tuumaustauon paikka, näin tämä ei onnistuisi. Päätimme koittaa niin, että istumme molemmat veneessä, jos jää menisi helpommin rikki. Laitoimme supin narun perään ja lähdimme etenemään. Eihän siitä mitään tullut. Paitsi koomisen näköistä oli varmaan rannasta katsottuna. Etenkin sen jälkeen kun toinen iäisyyden vanhoista kekseistä meni poikki. Hyvä on, totesimme. Emme taida päästä tänään suppaamaan… Ehkä se oli hyväkin. Kello alkoi olla jo aika paljon ja tuuli oli alkanut puhaltaa kovempaa. Tuskin se suppailu olisi mikään nautinto ollutkaan. (Mitä se kettu sanoikaan niistä pihlajanmarjoista?)
Päätimme kääntyä takaisinpäin ja aloittaa kotimatkan. Muutaman kilometrin potkukelkkailu, kävely ja veneiden veto sekä jäässä melskaaminen alkoi jo tuntua. Lupasin syödä kaikki kotoa löytyvät ruoat yhtä aikaa heti kun pääsen kotiin.
Painkymmenen metrin eteneminen vei tolkuttomasti aikaa, joten tällä kertaa luovutettiin. Meri tuntui yhtäkkiä olevan tolkuttoman kaukana.Lauta kainaloon ja kotimatkalle mars! Taas mentin jäälautalta toiselle.No Teija pääsi sentään vähän melomaan!
Yhteenvetona voisin todeta, että reissu oli vähintään loistava! Päätimme koittaa uusiksi, jos alkuviikon aikana jäät lähtisivät jotenkin niin sopivasti, että luodolta avoimeen veteen olisi vähän lyhyempi matka. Vaikka ei merelle asti päästykään, niin onpa hyvä fiilis päivän ulkoilusta!
Ai niin, se Teijan sup-hippibussi. Se lähtee kierrokselle ympäri Suomea kesällä ja tarjoaa sup-retkiä ja lautojen vuokrausta erilaisissa maisemissa. Bussin reitit ja aikataulut pääset katsomaan Lazydogshopin sivuilta. Voin kyllä suositella, edes lyhyttä laudan vuokrausta ja testailua tai tunnille osallistumista. Mutta eniten ehkä kutkuttaisi jonkun jokipätkän suppailu keskellä Suomen kesää, ehkä jopa yöpyen jossain matkan varrella? Katsotaan mitä kesä tuo tullessaan. Ihan vielä ei saatu sup-kautta avattua, mutta kohta, kohta! Mukavaa sunnuntaita!
Se oli sitten ensimmäisen satamavahtivuoroni aika! Venekerhomme pyörittää satamavahtivuoroja ja niitä on yksi vuodessa kullekin jäsenelle. Viimeksi olimme Karibialla ja sitä edellisellä kerralla Jaakko hoiti keväisen vuoron. Tällä kertaa Jaakko osasi ajoittaa reissunsa sopivasti, joten olin yksin kotona, kun oli vahtivuoron aika. Niinpä pakkasin vahtikoirat mukaan ja lähdin ilta-kuudesta puoleenyöhön kestävälle keikalle. Sen lisäksi pakkasin mukaan kameran ja valovoimaisimman linssini. Näin itseni hiipimässä veneiden välissä ottamassa kuvia hämäräperäisistä tyypeistä, jotka olivat mahdollisesti spreijaamassa veneen kylkiä tai muut kolttoset mielessä. Tai no, ainakin ajattelin, että ehtisin koittaa upouutta linssiäni, jos ei muuta.
Venekerholle kiitokset, vahtikopista löytyi todella hyvät ohjeet mitä vahtivuorolla kuului tehdä ja myöskin kartta siitä, missä seuran veneiden talvisäilytyspaikat sijaitsi. Paikkojen tsekkaamisen jälkeen lähdimme vahtikoirien kanssa ensimmäiselle rundille kävelemään satama-alueen ympäri. Eksyin F-laiturille kuvaamaan poijuja. Koirat olivat aivan solmussa remmien ja minun kanssa (ei, pentu ei ole oppinut saaressa asuessa kovin hyväksi hihnakävelijäksi). Yhtäkkiä pentu selkäni takana alkoi murista. Minä oletin, että se huutelee siellä ihan tyhjää ja jatkoin kuvaamista. Mutta kun vanhakin koira kiskaisi remmissä hurjasti rähähtäen niin, että minun hienon otokseni tärähti ja melkein tiputin hihnattoman kameran, totesin että kai tässä on reagoitava. Ja mikäs siellä juoksi! Kettu paineli viereisen laiturin viertä kauheaa kyytiä merelle päin. Se oli jo niin kaukana, että hämärissä se ei tarttunut kuvaan.
Jaakko oli edellisenä iltana huudellut Pipo-koiraa sisälle ja yhtäkkiä katsonut, että koira on jäällä. Hetken tuijoteltuaan hän oli päässyt ajatuksissaan siihen asti, että onpa Pipolle kasvanut tuuhea häntä. Koira ei onneksi äkännyt kettua, siinä oltaisiin sitten haettu piskiä jostain jäältä. Lienee sama repolainen kyseessä.
Ne poijut…
Tuohon suuntaan kettu meni!Joillakin purjeveneillä kausi on tosi pitkä.
LIIKENNETTÄ SATAMASSA
Vahtikopista katsottuna autot näyttävät kyllä aika epäilyttäviltä. Heti tulee mieleen, että mitä nekin vielä satamassa tekivät kahdeksan aikaan. No varmaan kävivät katsomassa, että vene on kunnossa, mutta epäilyttävää yhtä kaikki. Joudun myöntämään pienen virkaintoisuuden, kun tuijotin silmä kovana jokaista autoa niiden ajaessa ohi ja otin rekkarin ylös ja auton lähtiessä pois, laitoin rastin vihkooni, että homma ok. Että sellaista.
En enää yhtään ihmetellyt satamavahtien epäileviä katseita, kun on itse tullut liikuttua outoon aikaan veneelle. Yksi kerta olin vähän jäänyt jumittamaan autoon, koska joskus kylmä ja pimeä kotimatka Busterilla ei vain aina houkuttele. Lueskelin facebookia, kun yhtäkkiä joku tyyppi osoitti pilkkopimeästä voimakkaalla taskulampulla kuskin ikkunasta sisään. Voin sanoa, että hivenen pelästyin! Tyyppi osoittautui mukavaksi satamavahdiksi. Olin varmaan aika epäilyttävä näky autolla, jonka takakontti oli täynnä kirpparille menevää tavaraa. Sehän näytti juuri siltä, kuin olisin tyhjentänyt muutaman veneen kaikesta irtilähtevästä.
Puoli yhdeksän aikaan satama hiljeni. Koirat söivät luita ja minä mietin kuinka saatoin olla niin tyhmä, etten ottanut mukaan karkkia. Satamavahtikarkit, pitäisi olla itsestään selvää.
Kymmeneltä oli jo aikamoinen vessahätä, mutta eihän täällä mitään vessaa ole. Olin hetken kateellinen miehille, mutta vain hetken.
Yhdeltätoista Jaakko lähetti viestejä, olivat päässeet jonnekin alppimajaan netin ääreen. Oli kuulemma ollut siisti päivä kiipeilemässä lumista mäkeä ylös. Selvisi myös, että kulman takana on vessa. Aha, voisihan sitä katsoa vähän ympärilleen.
PRESSUJA KATSOMASSA
Ennen kahtatoista kopin ohi ajaa kiireellä auto. Olin juuri menossa kopilta autolle tekemään viimeistä kierrosta. (Unohtakaa se hiipiminen ja kuvaaminen autolla veneiden välissä, tein kaikki kierrokset autolla ensimmäisen jälkeen…) No päätin lähteä ajamaan veneiden ympäri ja siellä näkyikin pysähdyksissä äsken kiireellä ohi ajanut auto. Ahaa! What would Poirot do? Ajelin hiljaa auton ohi ja auton omistajakin sattui paikalle ja niinpä kävimme juttusille. Siinä puhuttiin pressunvaihdot, veneenlaskut, Föhn-tuulet ja sen sellaista. Eipä ollut hämärähommia illan viimeiselläkään tunnilla.
Puolilta öin lähdimme kotia kohti. Olipa oikeastaan tosi kiva ilta, joka rikkoi vähän normaalia rytmiä. Tämän kokemuksen perusteella voin suositella satamavahtivuoroa kiireisen työviikon vastapainoksi, tekee hyvää!
Vahtihauvat.
PS. Meillä oli viimeksi kisa Jaakon kanssa kelkoilla naapurisaareen. Kaikki haluavat varmasti tietää kuka voitti. Tietenkin minä! Siinä oli vain sellainen juttu, että Jaakko ei muistanut että olimme kilpailussa ja meni ihan väärällä taktiikalla, eli minun edellä tehden hyvää uraa. Toisekseen Jaakko ei tiennyt missä on maali ja kolmanneksi olin vienyt hänen saappaidensa paremmat nastat. Mutta yhtä kaikki, maali oli siinä, missä minun mielestäni olimme punaisen merimerkin ja saaren välissä ja kohotin kädet voiton huiskutukseen! Reilu peli ennen kaikkea!
Nyt on ollut niiiin harmaata, että taidanpa muistella vähän aurinkoisempia päiviä. Tuntuu kuin koko kevät olisi peruttu ja jääkään ei tunnu lähtevän tyyliin ikinä. Välillä sitä miettii missä oltiin vuosi sitten. Ja sehän oli Guadeloupella! Meri oli vellonut ihan tarpeeksi matkalla Dominicalta Ranskan puolelle ja olikin mukava päästä sataman rauhaan. Ja vielä modernin sataman.
Satamassa tapasimme jälleen Swan Caramialla maailmaa kiertävän Markun, jonka kanssa vietimmekin iltaa. Markku on edelleen matkalla ja hänen reissuaan tulee koko ajan seurattua hänen blogistaan. Guadeloupella meillä oli veneen vahaushommat ja siinä menikin useampi päivä. Sitten lähdimme kiertämään Guadeloupea itäpuolelta ja meillä oli edessä ensimmäinen kohtaaminen venetorakan kanssa. Pienen vastatuulipätkän jälkeen vuorossa oli kiteleiri ja upeat aurinkoiset kelit.
Matka Guadeloupella oli hyvää aallokkoa. Vettä tuli laidan yli säännöllisesti ja muutaman tunnin jälkeen tämä kippari olikin jo ihan tyytyväinen tasaisesta satamasta.Storaa ulos! Jaakko on kannella vääntämässä kampea.
Tasan vuosi sitten tämä oli meidän päivällinen. Tonnikalaa, bonitoa, nakkia ja banaania! Huh, mutta se oli muistaakseni hyvää! Meillä oli siis menossa säilykkeiden tyhjennyspäivät. Ja pieni yhtymäkohta tähän päivään. Meillä olisi tänään menuussa savustettua särkeä säilykepurkista. Mikä on oikeasti todella hyvää.Lähdössä kiteilemään pienelle saarelle Antigualla! Nyt on muuten Alepan kassi kaukana kotoa.Back to reality, vähän harmahkoa on!
No sellaista. Välillä sitä miettii, että voisihan sitä olla tuolla lämmössäkin. Ei haittaisi. Mutta toisaalta, täällä alkaa kohta kevät, viimeistään kuukauden päästä jäät ovat häipyneet. Ja vaikka on harmaata, niin siinäkin on oma kauneutensa. Sitä paitsi kaikki ystävät, perhe ja koiratkin ovat täällä. Ehkä on hyvä näin ja matkustaa välillä valokuvien kautta takaisin reissuun.
Harmaan illan piristykseksi aiomme nyt lähteä jäälle potkukelkkailemaan. Kisa naapurisaareen ja takaisin alkaa nyt!
