Arki saaressa Archives | Sivu 16 23:stä

11.11.201511.11.2015

Pari pikku epäkohtaa ja leijalautailua

POPCORN

Kävin muutama päivä sitten Lidlissä ja päätin ostaa popcorneja. Eihän siellä tietenkään ollut tavallisia poppareita. Suhtaudun epäillen kaikenlaisiin herkkuihin, jotka ovat erilaisia versioita jo hyviksi todetuista herkuista. Mutta tuotteen nimi viittasi Ameriikkaan ja kyllähän siellä pitäisi osata tehdä poppareita! Ehkä olisivat jotenkin oikein superhyviäkin. Rohkaistuin kokeilemaan uutta. Illalla pistin leffan pyörimään ja popparit mikroon. Kaksi minuuttia ja bling!

Niissä oli sokeria. Oikeasti, 20% paketin sisällöstä oli sokeria! Laitoin kulhoon verisuonia räjäyttävät määrät suolaa ja siltikään sokerin makua ei pystynyt peittämään. Istuimme saaressa, katsoimme leffaa ja pöydällä oli kulhollinen sokeripopcorneja, joita vain koirat halusivat syödä. (Söin ne silti kaikki surusilmäisten koirien katsoessa vierestä. Äh, myönnetään… En kestä niitä ”emme koskaan saa ruokaa”-ilmeitä. Olen siis syöttänyt koirilleni sokeripoppareita, kiinni jäin.)

USB-PIUHAT

Toinen epäkohta on lähes yhtä vaikea sulattaa kuin sokeri popcornissa.

Voin vielä juuri ja juuri hyväksyä, että on mikro- ja miniUSB -johtoja. Niillä sitten lataillaan puhelimia ja taskulamppuja. Paitsi että tietenkin iphonella on oma latausjohtonsa ja ipadilla se vanhanmallinen piuha. Ja yksi otsalamppu ladataan tavallisella USB-johdolla ja jokainen tietokone sekä kamera omilla johdoillaan. Mutta miksi oi miksi Nikonin kamerassa on käytössä sellainen USB-johto, jota kukaan muu ei käytä. Pienempi kuin miniUSB ja kapeampi kuin mikro. Niitä johtoja on tässä talossa vain yksi. Olen vahtinut sitä kuin leijona ja pitänyt sitä vain kameralaukussa. Jossa se ei ole ollut enää kahteen viikkoon. En vain löydä sitä enää mistään. Niinpä en saa kuvia siirrettyä kamerasta yhtään mihinkään ennen jotain käsittämätöntä suursiivousta. Huutava vääryys!

Ja koska ei ole tuoreita kuvia, niin näytetään sitten vanhoja.

LEIJALAUTAILUA

Jaakko päätti pari viikkoa sitten muistella Karibiaa ja kokeilla leijalautailua suoraan tuosta meidän pihasta. Loistoidea! Tuuli nimittäin todella hyvin. Mutta siihen mennessä, kun Jaakko oli purkanut kaikki tavaramme varastoilta etsiessään märkäpuvun viimeisenkin tossun, oli tuuli laantunut jo merkittävästi. Yrittää piti kuitenkin.

Narut olivat olleet paketissa jo ainakin puoli vuotta, joten selvittelemistä riitti. Huom, pipo päässä!

Mutta siihen se tuuli loppui... Kävin hakemassa vedessä lilluvan Jaakon Busterilla kotiin. — Mutta siihen se tuuli loppui… Kävin hakemassa vedessä lilluvan Jaakon Busterilla kotiin.

Hyvä juttu kuitenkin, että yritettiin. Ainakin tietää, että laudalla pääsee liikenteeseen myös pihasta ja tuli etsittyä tavaratkin. Tosin seuraava kerta leijan kanssa on ehkä jäällä? Toivottavasti tulee hyvää jäätalvi!

Ai niin, jos halusi muistella Karibiaa leijalautailemalla, niin….

…tältä se näytti, ilman pipoa! Kuvassa Juuso Tilaeus.

29.10.2015

Kauniita aamuja ja löytö merestä

En kyllä tiedä ovatko syksyt aina olleet näin kauniita ja minä en ole vain huomannut, vai onko nyt menossa poikkeuksellisen upeat syyskelit? Muutaman viikon aikana on saanut nauttia useista upeista auringon nousuista ja laskuista. Kerran myöhästyin töistä, koska oli pakko jäädä kuvaamaan aamua. No, joskus näin päin.

Aamu voi tuoda myös yllättäviä hidastuksia työmatkalle. Painelimme pari päivää sitten Busterilla kohti manteretta, kun olin ohikiitävän hetken näkevinäni jotain rantakaislikossa ennen kuin itsekin sukelsimme kaislikkoon kohti laituria. Vaadin Jaakkoa kääntymään ympäri, sillä halusin nähdä tarkemmin ja niinpä teimme u-käännöksen. Kauempana kaislojen seassa näkyi isohko punainen möykky. Ajoimme hiljaa lähemmäs ja möykky tarkentui pelastusliiveiksi.

Olimme juuri kuunnelleet äänikirjan Kylmä syli, jossa murhaaja hukuttaa ihmisiä loka-marraskuun pimeydessä hyiseen Porvoonjokeen. Joten eipä ole kovin vaikea arvata, mitä siinä aamuhämärissä oli ensimmäisenä mielessä, kun pelastusliivit alkoivat hahmottua silmien eteen. Sen verran oli vähän valoa, ettei ihan suoraan nähnyt, onko siellä pelkät liivit vai jotain niiden täytteenä. Niinpä ajoimme lähemmäs tarkistamaan asiaa. Tyhjät Maritimen liivit sieltä löytyi, vähän jo mustuneet. Nostimme ne talteen, ettei seuraavat vesilläliikkujat saa sydäriä liivien lähtiessä liikenteeseen merelle päin. Miten voikin kaiken maailman dekkarit luoda jännittäviä aamutunnelmia!

Vastapäinen saari kietoitui ohuen usvakerrokseen ja auringonnousun vaaleanpunaisiin väreihin.

Näkymä pursiseuralle oli Jaakon suosikki. Kuvien oton välillä on noin vartti. — Näkymä pursiseuralle oli Jaakon suosikki.

30.9.2015

Kuusi kaatuu – vanhanaikaisesti!

Olin jo muutaman kerran vihjaillut Jaakolle, että yksi kuusi pitäisi kaataa minun istutusteni tieltä, mutta mitään ei tapahtunut. Toisaalta Jaakko on paljon töissä ja kun ei ole, niin kaikkea muuta yhteistä hommaa on niin älyttömästi. Lopulta päätin, etten vaivaa Jaakkoa enää yhdellä kuusella, vaan kaadan sen ihan itse.

No se moottorisaha. Miksi siinä ei ole nappia, jolla sen saisi päälle? Ei vaan pitää nykiä jostain narusta, josta vetämällä 90% kerroista ei tapahdu mitään ja 5%:n kohdalla naru jää jotenkin jumiin. Näin itseni kiroilemassa moottorisahan kanssa ja mahdollisesti myöskin sekoilemassa sen verran, että päädin tukeutua vanhanaikaisiin menetelmiin ihan yleisen turvallisuuden vuoksi. Kuusi oli halkaisijaltaan alle 20 senttiä, joten arvioin kaatourakan olevan lähes helppo nakki. (Niin siis, tosiaan, moottorisaha on löytynyt! Se oli kuin olikin varastossa, jonka olimme omasta mielestämme tarkistaneet ihan todella hyvin. Tietty.)

Nappasin varastosta pari sahaa ja päätin, että jommalla kummalla homma hoituisi. Ensin sahasin kuusen alaoksat pois, että ylipäätään pääsin sahausalueelle. Tässä vaiheessa tuli jo niin turkasen hiki, että harmitti, etten ollut laittanut Polarin sykemittaria päälle. Olisin voinut sitten elvistellä sekä puunkaadolla että urheilusuorituksella.

Tein oikeaoppisen loven sille puolelle, mihin halusin kuusen kaatuvan. Katsokaa nyt tuota ensimmäistä kuvaa. Kuusi-parka näyttää aivan metsän menninkäiseltä. Oksan tyngästä on tullut silmä ja lovi on huutava suu. Voi kuusi-parkaa. Pahoittelin sille kovasti ja vähän sydäntä särki, sillä tämä oli oikein nätti kuusi. Mutta minun kirsikkapuuni tarvitsi tilaa ja valoa.

Loven tekemisen jälkeen olin vasta pikkumatkassa puun kaadon kanssa. Yllättävän pitkään sai puuta sahata, että se antoi periksi ja lähti kaatumaan. Vähän sitä sai kallistettua ja laitoin kiilan sahausuraan, ettei saha jäisi jumiin puuhun. Muutaman hikipisaran jälkeen kuusi antoi periksi ja kellahti pihamaalle. Pikku-kuusikuusinen. Lupasin muistella sitä hyvällä kirsikoita syödessä (ja takan äärellä).

Paras saha ikinä! (Ei meillä kyllä muita sahoja olekaan, paitsi ihan ruosteisia, joten vertailukohdat on vähän vähissä.)

Suklaakirsikka istutettu! Miettikää... Suklaakirsikka, jossa maistuu myös aavistus mantelia. En malttaisi yhtään odottaa sitä sataa, vuotta, että satoa saadaan. — Suklaakirsikka istutettu! Miettikää… Suklaa kirsikka, jossa maistuu myös aavistus mantelia. En malttaisi yhtään odottaa sitä sataa, vuotta, että satoa saadaan.

2.9.20152.9.2015

Ensimmäinen takkatuli

Syksy on edennyt siihen pisteeseen, että on kylmä. Kertakaikkiaan. Oli pakko laittaa takka päälle. Meidät syksy pääsee aina yllättämään. ”Ai, pitäisi lämmittää puilla? Ai noilla puilla, jotka ovat tuolla sateessa ja jotka loppuvat viimeistään marraskuun alkupuolella, jos niitä ei tehdä pikapikaa lisää?” Juuri niillä puilla.

Ja olen minä tehnytkin halkojakin, mutta katsokaas. Asia on nimittäin niin, että olemme hukanneet moottorisahan. Kyllä kyllä, sen hemmetin ison vempeleen, jonka luulisi kyllä varastolta löytyvän. Mutta ei ole löytynyt. Eikä se ole löytynyt pihalta unohtuneena johonkin nurkkaan pressun alle. Eikä sitä ole kenellekään lainattukaan (muutama on ollut sitä mieltä, etteivät ottaisi, vaikka lainattaisiinkin.) Meillä ei ole mitään hajua moottorisahan sijainnista ja viimeinen muistikuva on vuoden takaa syys-lokakuulta. Niinpä tein halkoja niin kauan, että asiallisen kokoiset pöllit loppuivat. Loput pöllit olivatkin sitten metrin pituisia jötiköitä, joten homma on jäänyt siihen.

Voiko ihmiset tosiaan hukata moottorisahan? Isäni vastasi tähän, että se ei ole teidän kohdalla kyllä mikään ihme ja nauroi päälle. (Olimme ilmeisesti hukanneet aika monta asiaa Defyrissä. Tai minun mielestäni ei ehkä hukattu, ollaan vain laitettu tavaroita tosi tosi hyviin säilytyspaikkoihin, joiden sijaintia kukaan ei tiedä…)

Minä lämmittelen takan ääressä, Jaakko naurattaa ja tekee kohta lämpimät juustoleivät. Mukava ilta!

10.7.2015

Rakkautta on…

…kun myrkkymaalaa veneen pohjaa ja huomaa, että toinen on edellisenä päivänä vapaaehtoisesti maalannut paljon hankalamman puolen ja itse sain helpomman. TG on nostettu maihin kelkkakiskolla ja se on pikkuisen kallellaan juuri siihen suuntaan, jossa kallio on korkeammalla. Niinpä sekä pohjan myrkkymaalaus ja vahaaminen on siltä puolelta huomattavasti hankalampaa. Olinkin edellisenä päivänä ihmetellyt, miksi Jaakko makasi hankalan näköisesti veneen alla, kun hän maalasi omaa puoltaan. Minun puolellani piti vain vähän kyykkiä. Asia selvisi seuraavana päivänä, kun olin luvannut maalata toisen kerroksen kokonaan ja makasin veneen alla toivoen, ettei se keikahda päälleni. Naama täynnä pieniä maalipisaroita ja pää myrkkymaalin hajusta pyörällään sain homman tehtyä.

Soutuhommia. "Muistitko eilen käydä tankkaamassa Busterin", kysyin Jaakolta. Puoli minuuttia sen jälkeen Busteri hyytyi kesken matkan. Ensin aloin soutelemaan bensistä kohti, mutta sitten Jaakko muisti varabensan! Jee! — Soutuhommia. ”Muistitko eilen käydä tankkaamassa Busterin”, kysyin Jaakolta. Puoli minuuttia sen jälkeen Busteri hyytyi kesken matkan. Ensin aloin soutelemaan bensistä kohti, mutta sitten Jaakko muisti, että keulassa oli säilössä tilkka varabensaa, jee! Kohta ajeltaisiin TG:llä, jonka bensamittaria tulee vilkuiltua vähän useammin, kun se ei ole penkin alla piilossa.

Annoimme TG:n kyljille sellaisen hoidon, että oksat pois. Meillä oli pari Hempelin vahaa kotona ja päätimme sitten jatkaa saman merkkisillä purkeilla. Ensin irroiteltiin pinttynyttä likaa jollain super-aineella, jonka jälkeen laitoin vahaa. Ei toimi. Vaha jurttasi kylkeen kiinni ja oli karmean näköinen. No, sitten irrotin vahan pois pre-cleanerilla ja laitettiin aivan mahtavaa hankausnestettä, joka on tarkoitettu vanhempiin veneisiin, joiden kyljistä on jo kiilto lähtenyt. Nyt toimi. Törkeän hieno ja kiiltävä tulos. Ja lopuksi vielä polishit ja vahat päälle. Kyllä, olen käsitellyt nyt veneen kyljet VIISI kertaa! Onneksi ei ollut Defyr kyseessä, vaan pinta-alaltaan huomattavasti pienemmästä moottoripaatista. Samalla tuli taas katsottua tarkemmin veneen kylkiä ja muisteltua lämmöllä jotain edellistää omistajaa, joka on paikannut jonkin hitin ruskealla pakkelilla. Oikeasti, ruskealla!! Meillä oli vähän kiire saada TG vesille helpottamaan kulkua sateisessa kelissä, joten vahasin vasta kyljet. Loputhan voi sitten tehdä vaikka vene olisi vesilläkin, right?

ENSIMMÄINEN VENERETKI

Meidän vesillelaskuprosessi on paperilla tosi helppo. Sen kuin päästetään kelkka kiskoja pitkin veteen ja vene lipuu kauniisti laituriin. Ainoa vain, että kelkka ei oikeasti todellakaan liiku siinä kiskoilla. Onneksi saimme supersiskokset Annan ja Ninan jeesaamaan laskussa ja nelistään vene saatiin vesille todella nätisti!

Kesän eka veneretki! Kivenlahden Essolle hakemaan uutuus-limmparia ja minttu-Daimia.

18.10.2014

Jäätä merellä ja vinkki lehtikaalin säilöntään

Heräsimme aamulla todella kauniiseen auringonpaisteeseen. Ensin seitsemän jälkeen kävin ihailemassa oranssia auringon nousua. Mutta en kyllä oikeasti herännyt silloin, lähinnä raahustin ikkunan eteen ja äkkiä takaisin nukkumaan. Kun vihdoin nousimme sängystä, oli jo erittäin valoisa aamu. Jaakko oli pesemässä hampaita ja huudahti hammastahnat suussa, että meidän pikkulahdessa on jäätä! Niinhän siinä kävi, että piti rynnistää pihalle ottamaan kuvia.

Luulin että jäätä on vähän rannassa, mutta tosiaan, koko pikkulahti oli jäässä veneen perälle asti!

Pappa-koiraa ei paljon haitannut, vaikka lempilelu kastelukannussa olikin jäätä.

Aurinko kimmeltää jään pinnalla.

Ihme kyllä jää ei ole vieläkään sulanut auringon paisteessa. Kestäisiköhän se iltaan asti?

En tiedä muistaako kukaan meidän myrkkymaalausta? Niin tai siis sehän jäi tekemättä, joten siinä ei ole paljon muistamista. Jaakko lähti ajamaan jään keskelle levää irrottamaan. Hyvin lähti keulasta.

Valokuvakilpailu

Jossain vaiheessa Jaakko kertoi, että meillä on menossa valokuvakilpailu ja että hän aikoo voittaa sen. Jaakko kyllä panosti hommaan hienosti ja kiipeili uusiin kuvakulmiin. Molemmat valitsivat aamun parhaan kuvan, jotka olivat teemaltaan yllättävän samanlaisia. Bonuksena vielä Jaakko ja joutsen, että tulisi vähän erilainenkin kuva kisaan mukaan.

Kuva 1. Laiturille oli jäätynyt hilettä.

Kuva 2. Ensijää ja TG

Kuva 3. Jaakko ja joutsen

Aamupala rannalla ja vinkki vitonen lehtikaalin säilöntään

Vaikka oli todistettavasti jäätävän kylmä, oli auringon puolella tonttia ihanan lämmin. Leivoin nopeasti aamupalaksi pari teeleipää ja Jaakko pyöräytti smoothiet, Jaakosta on tullut meidän perheen smoothiemaisteri, ihania makuja! Päätimme mennä rantaan syömään. Keskustelimme valokuvakisan voittajasta, mutta emme päässeet yksimielisyyteen. Saattaa olla, että emme olleet ihan objektiivisia asian suhteen?

Toista koiraa ei näkynyt, se oli kaislojen seassa tutkimusretkellä. Toinen ei taas suostunut lähtemään puolta metriä kauemmas lämpimästä leivästä.

Käytämme aika paljon salaattia ja lehtikaalia smoothieissa ja olen miettinyt miten syksyn sadon saisi helposti käyttöön myös talvella. Lehtikaali on ollut tosi kiitollinen kasvatettava, se kestää pitkälle syksyyn ja kovin montaa vihulaista ei ole lehdistä löytynyt. Nyt päätin kerätä loputkin lehtikaalit talteen talven tieltä.

Kyllä niin on mairea hymy puutarhurilla… Haha!

Smoothiehommiin täydellinen säilöntävinkki on pakastaminen, jolloin lehtikaali on helposti saatavilla ja se korvaa jääpalojen laittamisen smoothieen. Suosittelen käymään lehdet hyvin läpi, nimimerkillä koivulehtiä ja havunneulasia lehtikaalisalaatissa. Lehtikaalin sykerölehtiin tarttuu kaikenlaista ja on siellä pari kertaa ollut joku öttiäinenkin kotelossaan. Yleensä en käytä niitä paksuimpia lehtiruotia salaatissa, smoothiessa sekin menee. Nakkaan ison kasan lehtikaalin lehtiä blenderiin ja hieman vettä mukaan. Joo, eivät blendaannu helposti. Kärsivällisyyttä ja massan kääntelyä puuhaarukalla tarvitaan!

Kun lehtikaalit ovat hyvin blendaantuneita, kaadan leivosvuokiin sopivan määrän ja lyön vuoat pakkaseen. Tiedoksi sitten, että kaksi paperista leivosvuokaa päällekkäin eivät pidä massaa paikallaan, vaan se valuu pitkin pakastinta. Testattu on. Joten laitan leivosvuoan silikoni-muffinssivuoan sisään jäätymään, minkä jälkeen ne voi ne voi laittaa vaikka pussiin odottamaan käyttöä. Minulla on noita silikonivuokia vain kuusi, joten siksi en laita suoraan niihin, vaan käytän niitä lähinnä jäädytysmuotteina. Lehtikaalimassa jäätyy hankalasti kiinni leivosvuokaan, mutta lähtee helposti irti, kun sitä valuttaa sekunnin kaksi hanan alla.

Kas näin ja sitten lehtikaalit pakkaseen.

Jäättymisen jälkeen homma näyttää tältä, eli valmiilta blenderiin!