Elämää meren keskellä
Tänään kävimme kaupungissa ja takaisin ajellessa aurinko näyttäytyi pilvien välistä. Ajattelin ilman muuta lähteväni kuvaamaan maisemia monen päivän harmauden jälkeen. Tiedättehän kuinka siinä käy. Sitä etsii villasukkia ja pitkiä välihousuja. Missä se pipokin oikein on? Ja kun on vihdoin saanut vaatteet päälleen ja tungettua Sorelit jalkaan, niin pihalla on tasaisen harmaata. Kävin silti nappaamassa muutamia kuvia.
Maanantaina ajoimme vielä Busterilla töihin ja takaisin. Aamulla jää oli todella heikkoa, vaikka paksuutta olikin pari kolme senttiä. Jää vain lainehti monen metrin matkalta Busterin rikkoessa sitä. Matka kotiin oli jo jäisempi. Busterin moottori hyrähti nätisti käyntiin, mutta vaihde ei mennyt päälle. Tai siis pakki meni, mutta vaihdekeppiä eteenpäin vääntäessä ei tapahtunut mitään. Jää oli jo sen verran kovaa, että moottorivoimaa tarvittaisiin kotimatkalle. Vartin lämmittelyn ja hieman ikävänkuuloisten ronksahtelujen jälkeen saimme paatin liikkumaan eteenpäin. Tällä kertaa jää oli jo kovempaa, vaikka se melko helposti Busterin alla rikkoontuikin. Sen verran kauan ylityksessä ja sähläilyssä meni, että iltaruoaksi tarkoitetun mozzarellasalaatin basilika ja salaatti ehtivät jäätyä. Sen pahempia hankaluuksia ei tullut!
Tiistaina pidimme etäpäivän, vaikka saaren toisesta päästä olisi jo varovasti astellen päässyt maihin. Meillä molemmilla etätyö sattui sopimaan aikatauluihin, joten mikäs siinä konetta hakatessa kauniissa merimaisemissa!
LOPPIAISEN KÄVELY JÄÄLLÄ
Loppiainen aukesi aurinkoisena ja kylmänä. Tiistai-aamusta lähtien oli ollut koko ajan yli 17 astetta pakkasta, joten arvelimme, että voisimme lähteä kävelylle jäälle katsomaan kaukana näkyvää merisavua. Kyllähän kunnon pakkanen on jo jäädyttänyt lähivedet.
Ensin kävimme koirien kanssa lähellä rantaa kävelemässä. Lenkki oli ripeä, sillä vanhempi hauva alkoi aristamaan tassuaan aika pian. Sitten vain sisälle lämmittelemään!
VARUSTEET NISKAAN JA MENOKSI
Sitten matkaan! Jaakko lähti hakemaan potkukelkkaa ja minä halusin kävellä, joten menin edeltä. Kovin kauas ei tarvinnut mennä, kun jää vähän keinahti. Ja kuulinko rasahduksen? Tein varovaisen hyppyliikkeen ja toden totta, jää notkahti jalkojen alla. Löin jääsauvalla jäähän ja se humahti ensimmäisellä lyönnillä jään läpi. Tämä tarkoittaa, että jäätä on liian vähän, eikä siellä kannattaisi sen enempää notkua.
Meillä on aika hyvät varusteet, joten jäällä käyntiin voi suhtautua myös vähän uteliaasti. Ursuitin pelastautumispuvut pitävät lämpimänä jään seassa useamman tunnin, kun ilman pukua veden varassa selviytymisessä puhutaan minuuteissa. Pelastautumispuku myös kannattelee. Sen sisällä on niin paljon ilmaa, että puvun kanssa on helpompaa nousta jäistä ylös. Tätä olemme testanneet kevätjäillä ihan tarkoituksella, oli muuten hauskaa! Naskalit pitää toki myös olla mukana ja oli meillä myös yksi heittoliina sen varalle, että toinen ei jotenkin sieltä avannosta pääsisi omin avuin ylös. Eilen Suvisaaristossa pelastettiin jäihin tippunut mies, joka ei ollut päässyt avannosta ylös. Vaimo oli saanut heitettyä miehelle narun, jonka avulla hän oli pysynyt pinnalla, vaikkei ylös ollut päässytkään, aina siihen saakka, kunnes pelastajat ehtivät paikalle. Että narut messiin vaan! Ja lopuksi vielä se jääsauva, joka on hyvä apu selvittämään jäiden kuntoa. Näillä varusteilla uskaltaa liikkua jo vähän rennommin, sillä minä olen aina ollut vähän jääkammoinen.
Jaakko kurvaili vähän kauemmaksi potkukelkalla koittamaan, jos jäät olisivat siellä vahvempia. No eipä ollut. Vaikka lunta on melko vähän, niin se on toiminut niin hyvänä eristeenä, että lumisessa kohdassa jää on huomattavasti ohuempaa. Jääsauva solahtaa kerta toisensa jälkeen napakalla lyönnillä jään läpi. No toisaalta, tällä puolella saarta oli aika lähellä vielä avovettä maanantaina, joten päätimme jättää jääkävelyn väliin tähän suuntaan. Sen sijaan kurvasimme toiselle puolelle saarta ja sieltä jäälle ja mantereelle kävelylenkille.
Myöhemmin juttelimme naapurin kanssa, hän oli kairannut jäätä ja todennut, että se oli vahvassakin paikassa vain 5cm paksua. Joten vielä kannattaa merellä katsoa tarkkaan missä kulkee ja ottaa vähän varusteita mukaan!
Ajelimme Rukalta kotiinpäin ja soitimme puoliltapäivin naapurillemme, jos hän osaisi kertoa jäätilanteesta. Hän kävi katsomassa miltä meidän puolella saarta näytti ja kertoi, että meri on aivan avoinna. Mikä helpotus! Itätuuli oli puhaltanut niin kovaa, että meri ei ollut ehtinyt jäätyä pakkasesta huolimatta. Ajelimme astetta kevyemmin kotiinpäin. Pysähdyimme tapamme mukaan vähän siellä sun täällä ja saimme aikaa kulumaan ihan riittävästi. Perille pääsimme vasta ennen ilta-yhdeksää.
Kun tulimme rantaan, oli niin pimeää, ettei merelle nähnyt otsalampuilla eikä auton lampuilla. Olikohan meri ehtinyt jäätyny pakkasessa? Oli tyyntä ja valon kajosta oli vaikea ymmärtää, olivatko heijastukset veden vai kirkkaan jään pinnasta. Mietin että olisiko fiksumpaa jäädä hotelliin yöksi ja palata aamulla, mutta Jaakko halusi edes kokeilla ylittämistä jo illalla.
Niinpä sitten lähdettiin matkaan. Tai siis Jaakko lähti. Pienellä muoviveneellä. Se liukuisi jään päällä ja sen kanssa voisi meloa avoimen veden yli. Olin vähän huolissani, että jää kestäisi hetken matkaa ja sitten vene uppoaisi jonkinlaiseen jääsohjoon, eikä liikkuisi enää eteen tai taaksepäin. Siellä Jaakko sitten istuisi paatissa ja minä soittelisin jostain apua. (”Haloo, joo tuota mieheni istuu veneessä 20 metrin päässä rannasta, eikä pääse maihin.” Puhelun vastaanottaja olisi voinut vähän miettiä…) Huoli oli turha, sillä aivan pian Jaakko huudahti, että vesi on auki ja eteneminen on helppoa. Katselin loittonevan otsalampun heijastuksia ja siirtelin tavaroita rantaan.
Jaakko palasi Busterin kanssa, joka oli jälleen kerran lähtenyt mukavasti käyntiin. Lastasimme tavarat veneeseen ja sitä olikin sitten riittävästi! Ajelimme hiljaa koirien kanssa tavarakeon päällä istuen kotiin ja katselimme merta. Riitettä oli ja merestä nousi kuin pientä savua sen höyrytessä pakkasessa.
KYLMÄ ON
Oli mukava palata kotiin. Etenkin kun olin unohtanut puolet Fazerin konvehtirasiasta pöydälle, suklaatervehdys on aina iloinen yllätys!! Pitäisi myös muistaa, että asiat aina selviää. Joskus sitä pohtii ja pohtii, että kuinka päästään yli ja koska se meri jäätyy ja mitäs sitten ja sitten. Asiat kuitenkin tuppaavat lutviutumaan, tavalla tai toisella. Ehkä ei tarvitsisi ennakkoon niin paljon pohtiakaan. Tämä koskee lähinnä minua, Jaakko on vähän huolettomampi.
Kotona oli 8 astetta lämmintä, olimme ottaneet lattialämmöt kylppäristä pois ennen lähtöä. Hrrr… Vaikka mökkimme on aika pieni, ei siinäkään 11-12 asteen lämmitys ihan hetkessä tapahdu. Niinpä laitettiin äkkiä kaksi patteria, lattialämmitys, kuivauskaappi ja takka päälle. Lisäksi laitoin ison pinon kynttilöitä pöydälle ja iltapalaksi lämpimiä leipiä uunissa. Näillä lämmönlähteillä mökki saatiin lämpimähköksi ennen nukkumaanmenoa.
NO KOSKA SE JÄÄTYY?
Seurasimme tarkasti sunnuntain lämpötiloja, mutta 7 asteen pakkanen ei näyttänyt hyydyttävän merta kovinkaan tehokkaasti. Tiistaina ja keskiviikkona elohopea laskee kahteentoista, joten ehkäpä loppiaisena ihailemme meren jäätymistä?
Jaakko kävi tänään kaupassa Busterilla ja rannalla oli tullut vastaan mies, joka oli matkaluistimet kaulassa tulossa katsomaan, josko jäille jo pääsisi. Jaakko oli sanonut, että meri on isoilta osin vielä auki, joten nyt täyskäännös, mars. Täällä ajaa tosiaan vielä veneellä, joten älkäähän vielä menkö jäille, ei edes vielä hetken päästä. Ainakaan ilman kunnon varusteita. Pelastautumispuku on todella hyvä henkivakuutus, samoin naskalit ja pinnalla kannatteleva reppu nyt vähintään. Ja kaveri mukaan myös (ei kuitenkaan metrin päähän kulkemaan kuitenkaan). Pysytään kaikki jään päällä!
Noin pääsääntöisesti on todella kiva seurata luonnossa tapahtuvia juttuja, kuten eläinten touhuja tai auringon nousuja. Mutta siinä vaiheessa, kun nämä ilmiöt uhkaavat kasvimaatani, niin silloin mennään rajan yli! Vaikkapa myyrät. Ei minulla periaatetasolla ollut mitään niitä vastaan, kunnes ensimmäisenä kasvimaa-kesänäni nostin syksyllä muutamia ensimmäisiä porkkanoita ja niistä oli jokaisesta nakerrettu pieni pala pois. Kävin välittömästi Bauhausissa ostamassa 10 loukkua ja viritin ne kasvimaan ympärille. Peurojen vierailun jälkeen kävimme öisellä karkotusreissulla koiran kanssa, tosin emme kyllä nähneet peuroista vilaustakaan.
Mutta nyt minulla on astetta juonikkaampi vierailija. Tai ainakin massavampi. Nimittäin merivesi on päätänyt pistää ranttaliksi takapihan lisäksi myös kasvimaallani.
Tulin eilen illalla kotiin työkaverin glögi-illasta ja kovin tuuli oli jo laantunut. Jo mantereen päässä näki, että vesi oli aika korkealla. Kotona sen sitten huomasi kunnolla, kun lähdimme koirien kanssa kiertämään tonttia, joka oli jonkin verrankin pienempi kuin aikaisemmin. Onneksi olin kotona jo ennen kymmentä, sillä pääsin heti pelastelemaan erilaisia tavaroita pitkin tonttia. Sanomattakin lienee selvää, että Jaakko oli taas poissa, kun piti kahlailla meressä hakemassa tavaroita turvaan. En käsite, miten hän onnistuu ajoittamaan nämä poisttaolot näin kätevästi!
Huomenna pitäisi alkaa toinen rivakka tuulenpuuska, joka nostaa meriveden ennusteen mukaan aivan yhtä korkealle, katsotaan!
Vesi on ollut jo muutaman päivän ajan aika korkealla. Eilen katselimme lauantai-illan ratoksi tanskalaista dekkaria ja pennun aiheuttamalla tauolla huomasimme veden nousseen todella reilusti. Pikkusaarelle vievä kivisilta oli yhdessä kohdassa jo vähän veden alla. Vesi nousee aina syksyisin ja nyt nähtiin tämän syksyn vedenkorkeuden ennätys. Pakkohan sitä oli mennä kuvaamaan, vaikka ulkona oli pilkkopimeää ja kameran jalustan kiinnitysosa on hukassa, joten kovin pitkää suljinaikaa ei pystynyt käyttämään.
HUKKUNEISTA JA LÖYTYNEISTÄ TAVAROISTA
Valittelin vähän aikaa sitten, että Nikonin usb-johto on hukassa. Eipä ole enää! Ystävämme Aki tuli kylään ja löysi Nikonin tiedonsiirtojohdon pihalta jätelautakasasta. En voi ymmärtää miten se oli siellä… Loppukesästä hukassa ollut moottorisahakin löytyi alkusyksystä ystävien avustuksella. Jaakko soitti yhdelle kaverille kysyäkseen, onko mahdollisesti lainannut moottorisahaa hänelle. Ei ollut lainannut. Sen sijaan tämä kaveri oli ollut ennen reissuamme etsimässä e-jollasta hukkuneita osia meidän varastolta Jaakon kanssa ja muisti nähneensä moottorisahan varastolla. Hän pystyi vielä vuosi varastovierailun jälkeen antamaan tarkat koordinaatit moottorisahan löytymiseksi. Aikamoista! (E-jollan osat sen sijaan eivät löytyneet.)
Joten ystävät. Nyt olisi hukassa kameran jalustan osa, johon kamera laitetaan kiinni. Rautalapio. Olen käyttänyt rautalapiota viikko sitten mustikkapensaiden istuttamiseen, mutta ei ole sen jälkeen näkynyt. Lähettäkää viestiä, kun kuitenkin tiedätte missä ne ovat!
LAUANTAINA VESI ON KORKEALLA
Vesi on tosiaan ollut korkealla jo vähän aikaa, mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa ikuistamaan sen kameralle. Arkena valoisa aika menee töissä, joten kaikenlainen kuvaaminen on todella hankalaa, kun pääsee kotiin.
YÖLLÄ VESI NOUSEE VÄHÄN ENEMMÄN
SUNNUNTAI-AAMUNA
Vesi oli edelleen korkealla, mutta pahin oli ohi. Mittarina toimii helposti pikkusaareen vievä kivisilta. Yöllä siitä oli pieni osa veden alla.
En ihan tiedä miten Jaakko oikein tekee tämän, mutta hän onnistuu ajoittamaan työmatkat niin, että jos jotain on pakko puuhata meressä, niin hän ei ole kotona. Kuten vaikka jos grilli tippuu laiturilta mereen ja se pitää hakea pois. En tiedä, mistähän sattui sellainenkin esimerkki tulemaan mieleen…
Joka tapauksessa. Meri on ollut aika korkealla tässä viime päivinä ja sunnuntaina mantereen puolen laiturin kävelysillan tukipukki oli kaatunut. Pukki ei ole mitenkään kiinni kävelysillassa ja molemmat ovat puuta. Niinpä veden noustessa tarpeeksi silta ja pukki nousivat sen verran, että aallot käänsivät pukin poikittain mereen. Kun lähdin maanantaina töihin, minulla oli jalassa surkeat kumisaappaat. Sellaiset, joissa on isot reiät. Kävelysilta upotti sopivasti, että sinä päivänä menin töihin vettä kengässä. Tai siis kengissä. Kotiin tullessa silta haukkasi vettä jo ihan ehjienkin kumppareiden varsien sisään. Sen lisäksi retkottava kävelysilta veti kiinnityspisteistä lautaa irti laiturista.
Korjatahan se piti. Niinpä nappasin töihin tänä aamuna vähän eri varusteita. Mukaan lähti pelastautumispuvun housut, rönttökumisaappaat ja vedenpitävät hanskat. Kun töistä palatessa kiskoin laiturinkorjausvarusteet päälle, huomasin logiikkani pettäneen. Jos aion möyriä meressä, olisi kannattanut ottaa myös se pelastautumispuvun takki mukaan. No oli takkia tai ei, sinne vain mereen. Vesi ylsi reiteen, mutta ei ollut vaaraa, että pelastautumispuvun haalari olisi hörpännyt vettä. Aikansa meni, että sain kaatunutta pukkia liikahtamaan. Sitten meni vähän pidempi aika, kun yritin nostaa kävelysiltaa ja kääntää pukkia oikeinpäin. Kädet olivat kyynärpäitä myöten märät, kun ryskäsin siltaa ylös. Ei noussut. Seuraavaksi päätin raahata pukin pois sillan alta kokonaan pois. Ei varmaan ole yllätys, että liejuisessa pohjassa, näkyvyys oli otsalampun valossa aika huono, joten samalla, kun sain pukin laiturin alta pois, selvisi myös kunnolla kuinka sen pitäisi olla siellä sillan alla.
Arvatkaa menikö se pukki ystävällisesti takaisin sillan alle? Ei mennyt. Ei mennyt vaikka kuinka suostuttelin ja taisin kyllä kertoa muutenkin pukille mielipiteeni asioiden laidasta. Oli pakko keksiä muuta. Löysin rannasta levyn, jonka pönkäsin sillan alle nostotueksi. Ja tadaa! Sen jälkeen sain pukin hivutettua takaisin paikalleen! Okei, väliaikainen korjaus, oikeaan korjaukseen pitää kyllä hakea myös porakone paikalle. Silti, suuri saavuttamisen tunne!
Varpaat olivat melkoiset jääkalikat kahdenkymmenen minuutin meressä oleilun jälkeen. Yllättävän lämmintä vesi oli siitä huolimatta, olisin odottanut, että kohmeeseen olisi mennyt nopeammin.
