Kategoria: Uncategorized

Terveisiä Puerto Ricon ja Turks & Caigosin väliltä! Lähdimme matkaan keskiviikko-iltana, jolloin laskeskelimme tulevamme perille valoisan aikaan lauantaina. Purjehtisimme siis kolme yötä, joista kaksi on jo takana.

VENE-BONGAILUA JA IHMEELLISIÄ ÄÄNIÄ

Ensimmäinen ilta lähti liikkeelle muiden veneiden bongailulla. Ei niitä paljoa ollut, mutta kuitenkin sen verran, että oli vähän tekemistä, eikä vain pimeyteen tuijottelua. Muita paatteja tarkkaillaan tutkasta ja AIS:sta sekä tietysti näköhavainnoilla. Tutkakuvaa tuijottelemalla veneet näkyvät ensin. Tutka piirtää ruudulle keltaisia kökkäreitä, joista voi sitten tulkita, onko kyseessä pilvi, vene vai jotain kohinaa (tai tietty maata). Sadepilvet piirtyvät eri värillä. Yleensä veneet erottaa melko helposti. Vähän lähempänä veneet näkyvät AIS:ssa karttaplotterin kuvassa (ja itse asiassa myös tutkakuvassa) pieninä kolmioina. AIS on kaupallisille veneille pakollinen, mutta täällä myös monilla yksityis-veneillä on lähettävä AIS. sen avulla näemme toisten veneiden suunnan, nopeuden ja miten läheltä tulemme kohtaamaan. Lopulta veneet näkyvät myös silmähavainnolla. Ensimmäisenä yönä oli iso maininki, joten jo 8 mailin päässä olevan aluksen valot näkyivät vain silloin, kun olimme aallon päällä. 10 mailin kohdalla ei näkynyt enää mitään. Bonuksena saimme bongailla myös helikoptereita. Jenkkien rajavartiostolla on selkeästi aktiivinen helikopteritoiminta, sillä bongasimme viisi hekoa (kyllä, olen oppinut uuden sanan!) partioimassa laivaliikennettä.

Sellaista purjehdusta ei varmaan olekaan, ettei tarvitsisi ihmetellä jotain kummallisia ääniä. Tällä kertaa olin varma, että pakoputken ääni oli ihan älytön. Väitin, että kuulostaa siltä kuin istuisimme vanhassa Fiatissani, josta pakoputki oli tippunut Töölön kirjaston eteen. Jaakko kävi tarkistamassa moottorin ja kaivautui veneen takatilaan katsomaan ja kuuntelemaan. Ei löytynyt vikaa ja päättelimme ongelman löytyvän korvien välistä. Yö oli hiljainen ja täysin tuuleton. Ääni taisi vain kuulostaa erilaiselta kuin päivällä. Seuraavaksi Jaakko bongasi peräsintilasta klonksahduksen. Sitä kuunneltiin korva kiinni sitloodan lattiassa. Paikansimme äänen oikeanpuoleisen ratin alle. Taas Jaakko sukelsi, täällä kertaa toisen hytin, takatilaan katsomaan mistä ääni johtuu. Takatilassa pyöri metallivarsi, joka aiheutti äänen. Tällä kertaa siis kaikki hyvin!

TYYNTÄ ON…

Ensimmäisenä yönä tuulta oli 3 m/s. En voinut uskoa, että joutuisimme menemään koko yön moottoreilla! Mihin kaikki tuuli oli kadonnut? Seuraavana päivänä tuulta oli enää 1-2 m/s. Näytti siltä, että tästä tulisi elämämme pisin moottoriveneily.

Päätimme piristää moottorikeikkaa elokuvalla ja toisena iltana auringon laskettua viritimme elokuvateatterin sitloodaan. Elokuvateatteri saattaa olla vähän suureellinen nimitys, kyse oli siitä, että Jaakon läppäri kiinnitettiin karttaplotterin päälle liinalla. Niin pystimme samall a katsomaan tutkaa ja leffaa. Lisäksi teimme kaikenlaisia herkkuja leffailtaa varten. Maininki oli pienentynyt huomattavasti, joten leffasalimme ei keikkunut aivan edellisen illan tyyliin. Oli aika tunnelmallista istua katsomassa elokuvaa, keskellä ei mitään. Taivas oli kirkas, eikä missään näkynyt muita valoja kuin tähtien tuikintaa.

Leffan jälkeen jatkoimme normaaleja vahtivuorojamme. Kolme tuntia unta unta, kolme vahdissa. Yöllä tämä rytmi väsyttää ihan kiitettävästi, mutta vähemmän, kuin mitä ennakkoon oletimne. Minä pidän vahdissa vielä kelloa herättämässä vartin välein, etten nukahtaisi. Vähintään aina silloin, kun kello soi, tsekkaan tutkakuvan, suunnan, tähyilen oikein kunnolla ja jumppaan. Viime yönä kuuntelin dekkaria, jossa oli loppukohtaukset menossa. Täytyy myöntää, että piti välillä kelailla taaksepäin, kun aivot eivät pysyneet kärryillä, että kuka murhasi kenet ja miksi. Lopulta sekin selvisi. Moottorilla ajelu on joskus aika uuvuttavaa, varsinkin kun muita veneitä ei näkynyt ollenkaan. Veneen alla on neljä kilometria vettä ja mitään tarkkailtavaa ei ole, eikä purjeitakaan tarvitse säätää. Siinä saa joskus todella keksiä monipuolisia jumppaliikkeitä, että pysyy hereillä!

Pieni mediatiedotus tähän väliin… Bassoradion Starboard-ohjelma soittaa tänään satelliittipuhelun tänne veneelle ja haastattelee Tikkasta! Jos haluat kuulla Tiksin fiiliksiä viimeisien mailien ajalta, niin ohjelma alkaa 18:00 Suomen aikaa ja seiskalta on sitten soitto tänne veneelle.

Viimeinen meriaamupala veneellä on syöty käsittämättömän aikaisin. Yritämme tähyillä Barbadosta, mutta mitään ei näy. Tosin kuulemma se näkyi ihan pienen hetken ajan juuri kun Tiksi kävi kajuutassa. Sen jälkeen sitä ei ole näkynyt. Tasan ei käy onnen lahjat, toiset näkee maata ja toisia haastatellaan radioon!

Hiio – hoi!

Ajoimme aamu-kuuden vahtivuorossa upean nousevan auringon kanssa spinnulla Pertun ja Rimpiläisen kanssa. Kuutelimme PMMP:tä ja nautiskelimme matkan etenemisestä. Rimpis torkkui sitloodassa, sillä hän oli ns varavahtina. Käytämme spinnuajossa aina myös kolmatta vahtia kannella, joka saa yöllä nukkua, mutta on valmiina tarvittaessa hommiin.

”Tämä voi olla koko elämämme ihanin päivä, ajetaan hiljempaa. Toivotaan, että matka jatkuu jatkuu vaan…”

Matkalaulu kolahti aivan täysillä, katsahdimme taktikon kanssa kertsin kohdalla toisiimme ja hymyilytti. Ajatukset taisivat kulkea aika samaa rataa. Oli pakko laulaa ääneen, mutta kisatilanteen mukaisesti toivoimme toki ajavamme kovempaa, eikä hiljempaa. Ilmassa alkaa olla haikeutta. Samaan aikaan haluaisi olla jo perillä, mutta toisaalta ei haluaisi matkanteon päättyvän ihan vielä. Meillä on niin huippuporukka miehistönä, että jokainen päivä on tuonut mukanaan älyttömästi naurua, uusia tilanteita ja hyvää purjehdusta. Täällä on voinut sanoa aika suoraan, jos joku asia ottaa päähän. Voi olla myös varma, että asiasta väännetään sitten herjaa loppumatkan ajan. Mutta niin se padi näyttää, että vuorokauden jälkeen ollaan perillä, matka ei jatku loputtomiin…

SUSHIA MERELLÄ

Eilen, aivan iltamyöhään, Perttu huomasi, että onkivavan päässä on elämää. Tällä kertaa kelaus onnistui vikkelästi, joten saalis ei ollut kovin iso. Mutta, mutta… Se oli tunaa! Perttu ja superkokkimme Axel painelivat keittiöön ja tulivat sieltä ulos 70 herkullisen tuna-makin kanssa. Meillä oli jääkaapissa myös pullo Möetia ja tämä oli kyllä avaamisen arvoinen hetki! Näin tuoretta sushia ei kukaan ollut koskaan syönyt. Ei liene tarpeen sanoa, että oli pirun hyvää!

OHJAUS KANGERTELEE

Kukin vuorollaan on yövuorossa valitellut, että peräsintuntuma on tosi huono. Myöskään autopilotti ei ole meinannut pysyä kärryillä spinnuajossa aallokossa. Tuuli oli kyllä puuskainen ja suunnat vaihtelivat, joten sinällään ei ollut ihme, että pilotti tipahti puuskissa kyydistä. Jaakko oli käynyt aamuyöllä seuraamassa taskulampulla peräsimen toimintaa meidän hytin jalkopäässä. Mekanismi ketjuineen näytti toimivan normaalisti.

Paahtava kuumuus ajoi Rimpiksen istumaan veneen uimaportaalle, jonne aurinko ei paista ja hän otti samalla gopro-kuvaa menosta ja veneen pohjasta. Hetken kuluttua hän tulee kajuutasta kuvan kanssa. Muistaako joku, että olen maininnut pariin otteeseen levälautat? No siellä sitä oli, hemmetinmoinen pino peräsimessä kiinni. Otimme äkkiä spinnun alas ja teimme muutamia pakituksia. Pohjan alta nousi levää pintaan sekä kölin että peräsimen kohdalta. Spinnu äkkiä takaisin vetoon ja menoksi. Vauhti parani ainakin puolella solmulla. Vitsit, tätä vauhtia olisi tarvittu koko yö ja aamu, mutta hyvä että syy huonoon ohjaustuntumaan löytyi!

Uusi gopro-kuvaus näytti, että levät olivat lähteneet pääosin irti, mutta sitä oli vielä pieni määrä kiilautuneena peräsimen ja rungon väliin. Olen sanonut, että meillä on uskomaton miehistö ja tarkoitan sitä. Perttu päätti käydä uimassa ja sukelsi samalla levän pois peräsimestä. Unohdinko mainita, että meillä oli tietenkin spinnu vedossa koko ajan? Ajoimme 5-6 solmua eteenpäin sukelluksen ajan. Ei, en minäkään tajua miten se oli mahdollista!

NIMIPÄIVÄ

Huomasimme veneelle tulleista onnitteluista, että minulla on nimipäivät! Saimme taktikon ehtymättömistä salmiakkivarastoista salmiakkia juhlan kunniaksi ja Jaakko toi kylmän Pepsin. Hienointa on kuitenkin risteilyisännän ja Axelin laadukas parfyymi, suoraan Kiina-kaupasta. Suihkuttelin innoissani Co&Co Chenelin tuoksua. Jaakko ilmoitti nukkuvansa seuraavan yön ehkä mielummin retkipatjalla kuin tuoksupilvessä hytissä minun kanssani. En ymmärrä!

KISATILANNE

Olemme kiinni kolmos-sijassa kokonaisfleetin osalta. Jotta meillä olisi mahdollisuuksia, pitäisi maalilinja ylittää ke – to välisenä yönä ennen kahta UTC-aikaa. Meillä oli tänään ehkä vähän liian vähän tuulta ja se tuli liian suoraan takaa. Sanotaan näin, että taitaisimme tarvita nyt vähän tuuriakin, että ehtisimme tuhon aikaan. Katsotaan miten käy! Ainakin täällä yritetään parhaamme!

Ääää, antakaa tuulta!!!! Olemme ajaneet pläkään. Tuulee 4 m/s ja spinnu pysyy juuri ja juuri vedossa.

Aamu aukesi aurinkoisesti ja mukavissa tuulissa. Saimme vielä hyviä uutisia meilissä, olimme cruising fleetin kolmantena edelleen! Tämä johti aktiivisen spinnuajoon aina siihen asti, että tuuli lopahti. Olin ollut vuorossa kuuten aamulla ja nukuin oikeastaan koko kuuman päivän ohi.

Mitä voi tehdä, kun pulkka ei kulje? No, jengi oli käynyt ainakin uimassa päivällä. Defyrin spa-osastolla on testattu kahdessa päässä vaalentaako sitruuna todella hiuksia auringossa. Sitruunoita meni neljä, mutta ei näytä tulevan vaaleita surffitukkia. Kalastusvälineet on laskettu veteen. Suurta pokeriturnausta jatkettiin iltapäivällä. Huutelimme vhf:llä muutaman mailin päässä olevalle Bluewater Moonie-veneelle, jos he toisivat meille kalaa, kun meillä ei kala syö. Lupasimme wasabia palkkioksi. Eivät ole muuttaneet kurssiaan tänne meille, joten ehkä hekään eivät saaneet kalaa. Jaakko turhautui jo niin paljon, että tiskaa sisällä kajuutassa muiden pelatessa viimeisiä pokerikäsiä. Pokerikello vaihtoi omistajaa Rimpikseltä Tikkaselle massikeisarin vaihtumisen merkiksi. Aurinko on laskenut.

Pitäkää peukkuja, että yöllä tuulee ja pääsisimme pläkästä näin vähällä!

Käteni näyttävät niin ryppyisiltä, kuin kuvittelen niiden näyttävän sitten, kun istun kiikkustuolissa muistelemassa menneitä. Olen pitänyt purjehdushanskoja kuusi tuntia vesisateessa ja siihen päälle kaksi tuntia ilman vesisadetta, koska en jaksanut vaihtaa vaatteita kuiviin.

ITSENÄISYYSPÄIVÄ

Itsenäisyyspäivä oli ollut pakahduttavan kuuma. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ajelimme hyvää vauhtia aivan optimituulessa St Luciaa kohden. Porukka haki varjoa kuka mistäkin ja päivä sujui lähinnä lukemisen ja torkkumisen merkeissä. Koko reissun aikana ei ole ollut näin helppoja päivävahtivuoroja. Olimme nostaneet aamulla lipun salkoon ja siellä se liehui iloisesti, kun söimme juhla-illallista.

YÖ MUUTTAA SÄÄN

Maininki oli ollut koko päivän aika isoa ja se tuli veneen takasivusta rullaten paattia tehokkaasti. Heräsin yövuoroon kymmeneltä ja kahdentoista aikaan aalto oli tehnyt tehtävänsä. Jouduin roikkumaan laidan ulkopuolelle ja luovuttamaan päivän ruoka-annokset eteenpäin. Raivostuttavaa! Olin lievästi sanottuna onnellinen, kun Axel tuli omaan vuoroonsa kahdelta yöllä ja pääsin painumaan pehkuihin.

Suurinpiirtein samaan aikaan sää alkoi muuttua. Tuuli yltyi ja muuttui oikukkaaksi sekä nopeuden, että suunnan suhteen. Yhtäkkiä Jaakko heräsi viereltäni täysin valmiina kiitämään kannelle avuksi. Jaakko oli nähnyt unta, että Rimpis ja Axel ajoivat spinnulla kahdestaan tuulen puhkuessa puuskia yhä kovemmin. Naurahdin ja totesimme, että lepo vaan. Mutta tuuli tosiaan nousi ja kannella oli aloitettu purjeiden reivaaminen. Jaakko lähti jeesailemaan ja minä yritin maata paikallaan, että paha olo lähtisi pois. Unen sekaan kuului köysien narinaa ja vinssien kampeamista useaan otteeseen. Yön puuskat olivat pahimmillaan 17 metriä sekunnissa.

SUNNUNTAI TÄYNNÄ TAPAHTUMIA

”Ollaan kolmosia!” Huudahdettiin kannelle tiedoksi. Ulkona satoi aika lailla saavista kaataen ja vinssien luota vastattiin aika nopeasti, että: ”Lämmittää ihan ****sti sydäntä”. Olimme tosiaan saavuttaneet 3. sijaa pitäneen Ariettan ja menneet niukasti ohi. Minäkin heräsin tähän tiedotukseen, mutta mietin lähinnä, että voisiko tämän kiulun keikutus vihdoin lakata. Jaakko oli siirtynyt yöllä nukkumaan retkipatjalle salonkiin, koska oli kannelta tultuaan löytänyt minut nukkumasta poikittain hytistä, mikä on ainoa tapa nukkua rullaamatta hytin puolelta toiselle.

Aamusateesta oli myös hyötyä. Ainakin Jaakko ja Axel painelivat shampoiden kanssa suihkuun kannelle. Vettä tuli tosiaan niin paljon, että se vastasi helposti suihkua. Suorastaan raikasta! Jossain kohtaa aamua oli ilmeisesti ollut ihan ok:n näköinen ilma, sillä Tiksi oli saapunut omaan vuoroonsa sonnustautuneena aurinkolaseihin, hihattomaan paitaan ja shortseihin kirja kädessään. Arvio osoittautui turhan optimistiseksi.

Mikko teki ritarillisesti osan minun vuorosta, mutta kahdeltatoista oli mentävä kannelle. Minulla oli omaa vahtia jäljellä kaksi tuntia ja sitten lupasin tehdä neljän tunnin yhteisvuoron, joka normaalisti hoitui siinä samalla, kun jengi vietti aikaa kannella. Meillä alkoi Jaakon kanssa vahti yhtä aikaa.

VALAS

Valas oli bongattu ekan kerran jo hyvän aikaa ennen oman vuoroni alkua. Mikko ja Tiksi oli nähnyt niitä jopa kaksi. Tämä oli onneksi vain noin viisi metriä pitkä, joten ei tarvinnut olla kovin huolissaan kolarista. Valas ui todella pitkään veneen ympärillä. Muutaman tunnin ajan se uiskenteli veneen rinnalla ja sitten keulan ali. Se kävi pinnalla muutamia kertoja.Vuoronperään sisältä tultiin tihkusateeseen ihailemaan valasta ja Axel sai siitä videotakin goprolle.

Valassafarin lopuksi alkoi sellainen vesisade, että pisarat rummuttivat aallot aivan pehmeän näköisiksi. Vesi ei väreillyt aaltojen pinnalla ollenkaan ja maisema oli täydellisen harmaa. Sitloodassa vierailleet miehistön jäsenet katosivat vilauksessa ja samoin teki valaskin.

OUTO SIHAUS

Sateen myötä myös ukkonen alkoi jyristä. Tuuli yltyi 12-13 m/s puuskiin ja kääntyi 70 astetta. Reivasimme juuri purjeita postimerkin kokoisiksi, kun sisältä kysyttiin, että mistähän voisi kuulua omituinen sihahdus. Vähän niin kuin paineita päästettäisiin. Siinä vinssin ääressä tuli mieleen kaksi asiaa, joko jonkun läpiviennin (veneen rungon läpimenevä putki) on pettänyt ja jostain tulee vettä sisään tai sitten jääkaapin kompressori hajosi.

Tehokas jengi sisällä oli tarkistanut läpiviennit ja pilssin ennen kuin genua oli saatu reivattua (hmm, minun todella tarvitsee treenata vähän vinssaukseen tarvittavia käsilihaksia) ja kuittasivat, ettei vene vuoda vettä sisään. Hyvä! Myöskään jääkaapin kompressori tai kaasuhana ei ollut sihauksen syy. Olimme tulossa siihen tulokseen, että ehkä valas huuteli meille pytyn kautta terveisiä, sillä ääni kuului vessan suunnalta. Sitten löytyi sihauksen lähde. Rimpiksen pelastusliivit olivat arvioineet, että ne ovat veden varassa ja laukaisseet hiilidioksidipanoksen. Sisällä oli kyllä kieltämättä t-o-d-e-l-l-a lämmintä ja kosteaa! Meillä on varapatruunoita, joiden avulla liivit saatiin taas tikkiin kuntoon.

Tuulikin kääntyi taas takaisin ja sade alkoi hiljalleen muuttua tihkuksi neljän aikaan. Tuuli laski huomattavasti ja oli tuskallisen selvää, että pitäisi nostaa spinnu, jolla pääsisimme oikeaan suuntaan. Kun on ajanut monta tuntia vesisateessa, ei spinnumanööverit yleensä kiinnosta. Tässä kohtaa nousee esiin meidän vahtisysteemin hyvä puoli. Meitä on tarpeeksi monta ja kannen alla on lähes aina levännyttä porukkaa. Rimpis ja Perttu tulivat nostamaan spinnun ja Rimpis jäi ruoriin. Minä ja Jaakko jäätiin skuutteihin. Perttu teki meille kaikille vähän evästä ja tunnin parin kuluessa koko porukka valui sitloodaan viettämään sateetonta iltaa. Ajoimme todella läheltä ohi kilpasarjan Southern Child-venettä, jonka kanssa juttelimme VHF:ssä. Sovimme treffit rantabaariin St Luciaan. Lopuksi he totesivat meille: ”Ok, we’ll leave you to it, it seems like you are flying!” Siltä meistäkin tuntui, kun ohitimme spinnulla heittämällä kilpasarjan veneen suoralla kurssilla kohti St Luciaa. Olimme vähän ehkä polleina hienosta etenemisestä. Tietenkin noin minuutin päästä spinnumme oli rintsikoilla etustaagin ympärillä ja kova menomme loppui siihen.

Saimme spinnun onneksi kohtuullisen helposti irti ja vaihdoimme genuaan. Hyvä meno jatkui nopeasti uudestaan. Kirjoituksen aikana purje on vaihdettu jo code zeroon. Meitsi menee nyt nukkumaan ja toivon erityisesti kello 02 – 06 välille kelpo tuulia ilman sadetta. Over and out Defyristä!

Ps. Kiitokset lentokala, Kolumbus ja levä-infoista! Lentokalat voivat lentää jopa 100 metriä, Kolumbuksella ylitykseen meni 5 viikkoa ja levä on ehkä peräisin Sargasso-mereltä!

Olin valvonut kuuteen asti aamuvahdissa, mutta oli pakko herätä kymmeneltä, kun Jaakko tuli kysymään haluanko aamupalaa. Tarjolla oli riisipuuroa itsenäisyyspäivän kunniaksi! Tai no, ei kyllä ollut itsenäisyyspäivä. Keittäjille oli vasta aamun edetessä selvinnyt, että on vasta perjantai 5.12. Päivät alkavat sekoittua toisiinsa. Tuulee myötäiseen, nostetan ja lasketaan spinnua, kalaa tulee tai ei tule, Axel tekee huippuruokaa. Jos ei heti kirjoita ylös tapahtumia, on todella vaikea muistaa mitä eilen tai toissapäivänä tapahtui. Myös vahtivuorot sekoittavat rytmiä niin, että aina ei pysy kärryillä onko nukkumisen jälkeen vaihtunut päivä, vai onko vain ottanut päiväunet.

Takaisin riisipuuroon. Puurossa oli tietty manteli, jonka saaja saisi esittää toivomuksen. Muut olivat jo syöneet, lukuunottamatta minua ja Jaakkoa, jolla oli pieni osa annosta jäljellä. Risteilyisäntä oli tehnyt vielä paahtoleipiä pöytään. Manteli löytyi Jaakon puurosta. Toivomusta arvottiin todella pitkään. Yrittäessään keksiä sopivaa toivomusta, Jaakko pyysi, että laitan hänelle aurinkorasvaa selkään. Tämä kuulosti korvaamme toiveelta, joten ajattelimme homman olevan kuitattu. Mutta saihan mantelinpurija oikeankin toivomuksen lausuttua. Jokainen Jaakon tunteva tietää, kuinka paljon hän tykkää hampurilaisista. Niinpä oli aika luonnollista, että Jaakon toivomus oli Amerikka-juhlat, joissa tarjotaan hampurilaisia ja pizzaa.

Juhlat sovittiin alkavaksi kuudelta. Jouduimme hieman soveltamaan ruokien kanssa. Tiedän, että veneessä on jauhoja, mutta en löytänyt niitä MISTÄÄN. Pizzapohjaa ei saatu itse tekemällä, joten neljä pizzaa tehtiin tortilloiden päälle. Raastoin juustoa ainakin riittävästi ja Perttu väänsi pizzojen päälle herkkutäytteet. Meillä ei ollut jauhelihaa, eikä hampurilaissämpylöitä. Sen sijaan Axel valmisti pulled porkia törkeän hyvän kastikkeen kera. Mikko ja Axel valmisti hampurilaiset paistopatonkien väliin. Menu oli todellinen menestys.

Olimme koristaneet sitloodan Amerikan lipuilla. Näissä teemajuhlissa ei tietenkään sopinut tarjota Heinekenia tai Estrellaa, vaan Jaakko oli askarrellut kaikille Budweiserin etiketit tölkkien ympärille.

Amerikka-juhlat eivät rajoittuneet vain ruokaan ja koristeluun, vaan jokaisen piti pukeutua mahdollisimman amerikasti. Tässä kohtaa pitäisin tärkeänä, että valokuvat illasta eivät tavoittaisi esimerkiksi Las Palmasissa vieressämme laiturilla ollutta supersymppistä jenkkiveneporukkaa. Vaatteemme olivat lähinnä osastoa Jersey Shore goes Sailing. Kaikki kimaltava, mitä veneestä oli löytynyt, oli laitettu päälle. Tiksi oli tehnyt soittolistaksi pelkkää amerikkalaista musaa, mitä sattui koneelta löytymään. Se tarkoitti, että kuuntelimme sujuvasti Slayeriä ja Beyoncea peräkkäin.

Juhlat oli ihan huippukivat ja jatkuivat auringonlaskuun. Sitten Atlantin tuulet muistuttelivat, että purjehtiakin pitäisi. Olimme nauttineet koko päivän letkeästä spinnu-ajelusta ja nyt tuulet kovenivat sen verran, että ne vaativat hieman huomiota. Korjasimme juhlan jäljet pois ja korkokengät vaihtuivat purjehdustennareihin oman vahtivuoron alkaessa.

Spinnu laskettiin oman vuoroni loppuessa ja vaihdettiin virsikirjalla purjehtimiseen. (=Genua ja iso eri puolilla.) Punkassa tuntui siltä, että olemme kiitäneet vauhdilla läpi yön aaltoja halkoen. Heräsin kuudelta aamuvahtiin, jossa Jaakko ja Mikko olivat juuri purkaneet virsarin. Mikko paineli pehkuihin ja me jäimme Jaakon kanssa odottamaan kauniiksi osoittautunutta auringonnousua.

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

Toivoo koko Defyrin jengi