Alkutalven ihmettelimme leutoja kelejä ja veikkailimme jäiden paksuuntumista. Toiveenamme oli saada jäätie saareen, sillä rakennustavaran kuskaaminen saareen omin neuvoin jäätä pitkin versus avoimen veden aikaan tilatulla lautalla, on hiukka eri hintaista. Alussa näytti heikolta, mutta päätimme putsata lumat aiotulta jäätieltä ja ainakin niin edistää jään paksuuntumista. Ensin se oli lumikolahommaa, mutta sitten 10 sentin kohdalla ajettiin jo mönkkärillä. Kun jäätä oli 20 senttiä, pistettiin ensimmäiset puukuormien tilaukset sisään.
Saimme muuten loistovinkin saaristolaisilta! Jos jäät ovat epäilyttävät, mutta pitäisi jostain syystä ajaa jäälle mönkijällä, niin ei hätää, tähänkin on keksitty keinot! Mönkkärin alle pitää asentaa pitkät alumiinitikkaat poikittain, joten jos mönkijä alkaa vajota jäihin, niin tikkaat pysäyttävät uppoamisen. Kätevää vai mitä! Vinkki on kuulemma ollut ihan käytössäkin. Ja sitten sanovat, että me ollaan jotenkin vinksahtaneita.
Koira, joka rakastaa mönkijäkyytiä
Olin menossa koirien kanssa ulos ja päästin Pipon jo pihalle samalla kun kiskoin kenkiä jalkaan. Kun menin pihalle, ei koiraa näkynyt missään. Eikä se vastannut huutoihin. Jaakko oli lumisateessa auraamassa jäätietä, joten lähdin kulkemaan mönkkärin pörinää kohti. Sieltä löytyi koirakin. Jaakko oli kesken ajon huomannut, että joku vilahti silmänurkassa ja siellä Pipo juoksi mönkijän vieressä. Jaakko hidasti ja Pipo hyppäsi salamana kyytiin. En tiedä miksi, mutta se on heti mönkijän hommaamisesti asti halunnut kyytiin. Olisiko kyseessä korkean näköalapaikan tuomat edut? Koira on kasvanut Töölössä, joten ainakaan se ei ole päässyt tätä pentuaikana oppimaan.
Frendit auraushommissa.
Ride on! Jäätie kannattaa ajaa heti puhtaaksi, muuten lumi alkaa kinostumaan ja homma muuttuu hankalammaksi.
Liimapuupalkit saapuvat
Torstaina perille tuli ensimmäinen lähetys, liimpuupalkit. Jaakko oli valmistatutunut hyvin ja hänellä oli molemmat meidän peräkärryistä valmiina mantereella. Kaverit lastasivat suoraan hiabilla palkkeja kärryihin. Mikä oli huippujuttu, sillä pisimpien liimapuupalkkien nostaminen kärryyn maasta olisi ollut aikamoista urheilua.
Kuorman päällimmäisenä olevat palkit ovat yli 10m pitkiä ja todella painavia. Ne eivät mahdu peräkärryyn, vaan siirretään saareen tukkien vetämiseen tarkoitetulla kelkalla.
Vasemmalla näkyy Anssemssin kärryssä hiabilla pinottu lasti. Ensimmäinen kuljetus jään yli oli jännittävä, sillä painoa oli paljon.
Mitä jää kestää?
Jaakko löysi taulukon siitä minkä paksuinen jää kestää minkäkinlaista painoa. 20 cm jää pitäisi kestää kahden tonnin painoa. Meillä mönkijä, kuski ja painavampi peräkärry painaa 1 000kg. Kun katsoo ensimmäistä kuormaa, jossa on painavampi setti liimapuupalkkeja, en yhtään ihmettele, että ylitys jäällä oli jännittävä. Jäälle oli ensimmäisten rundien aikana tullut alkupäähän jokunen railokin. Mutta hyvin oli mennyt. Seuraavaksi otetaan vähän pienempiä kuormia, niin ei ole liian mieleenpainuvaa hommaa.
Kevyemmällä lastilla. Nostan hattua Jaakolle, että hän on saanut ährättyä näitä pitkiä palkkeja yksikseen peräkärryyn ja perille. Lasti on vähän kevyempi, mutta pituus tuo haasteita rannalta kalliota pitkin tontille nousuun.
Mönkijäkauhan sähkövinssistä on taas hyötyä
Esittelin hieman aiemmin Gehlin lumikauhaan asennettua sähkövinssiä. Sille tuli jälleen käyttöä, mutta niin tuli mönkijän omallekin vinssille.
Jaakko ajoi kuorman kanssa jäälle, oikein varovasti ja hiljaa. No, siinähän kävi niin, että etupyörät pääsivät jäälle, mutta painava lasti piti perän ilmassa. Takapyörät eivät osuneet maahan ja niinpä kuorman kanssa ei päässyt eteen eikä taaksepäin. Ei hätää, Jaakko keksi oivan idean. Hän kävi kotona hakemassa jääruuvin ja iski sen jäihin kiinni. Mönkijän oma vinssi kiinni jääruuviin ja hinauksella eteenpäin. Näin homma ratkesi.
Lumikauhan tehokkaampaa sähkövinssia tarvittiin tontille nousemiseen. Meillä on sillä puolella pienet kalliot, joista mönkijä nousee kyllä kevyellä lastilla, mutta nuo isot lastit eivät nousseet. Eipä muuta kuin mönkijä kiinni sähkövinssiin ja laite kuormineen nousi tontille.
Toinen kohta, missä vinssiä tarvittiin oli meidän takapiha. Iso kuorma oli sen verran painava, että mönkijällä oli vähän vaikeuksia. Takapihamme on aivan möykyillä ja luntakin miten sattuu, joten ei ole ihme, että kuorma ei kulje. Mutta Gehlin vinssillä se tuli nätisti oikeaan paikkaan.
Parilla vedolla perille oikeaan säilytyspaikkaan. Vinssi on nopea käyttää. Kun kuorma on vedetty lähelle, laitetaan vinssin vapaavaihde päälle, peruutetaan Gehli, veto takaisin päälle ja napataan kärry paikalleen.
Jäätie toimii myös luistinratana
Siskontyttö tuli kylään ja piti tietenkin testata luistimet! Jäätiellä pystyy melko hyvin luistelemaan, vaikka se ei ihan tasainen olekaan. Jäässä on kuitenkin hurja ero lumen alla muhineeseen jäähän. Muualla jään pinnalla on paikoittain useampi sentti märkää loskaa ja jään pinta on mennyttä.
Omat kaunoluikkarini pysyivät hukassa, mutta onneksi retkiluistimet löytyi.
Luisteluposeeraus!
Me emme ehtineet ajaa saaren edustalle kunnon lenkkirinkulaa ennen kuin jään pinta meni huonoksi. Jos matkaluistelu kiinnostaa, niin Hanikan uimarannalta pääsee auratulle reitille. Suvisaariston kaupan sivuilla on usein tiedotettu missä kunnossa jää on ja onko se aurattu. Reitin pituus on 5,5 km. Yhden tähden tähden-blogi kävi kuvaamassa reittiä, videota voi tsekata täältä. Reitillä on upeat maisemat! Jääreittiä pidetään yllä vapaaehtoisin voimin ja Saaristokaupalle voikin jättää tippikuppiin bensarahaa. Niin ja hakea ulkoilukahvit ja pullat!
[line]
SEURAA SAARIELÄMÄÄ:
[share title=”Jaa facebookissa” facebook=”true” ]
Keskiviikkona jään päällle nousi usvaa. Ehdin ottaa muutaman kuvan ennen kuin se hälveni pois.
Seuraava aamu näytti aluksi juuri niin harmaalta kuin kaikki muutkin aamut. Hetken kuluttua se oli jotain aivan muuta. Upeat värit leiskuivat taivaalla punaisen, oranssin ja keltaisen sävyissä!
Torstain työpäivän jälkeen kävelin kotiin ja tiesin Jaakon auranneen jäätietä aamulla. Tie kannattaa aurata aika lailla samantien kun lunta on tullut, jotta mönkkärillä auraaminen pysyy mukavana touhuna. Ja juu, tämä jäätie ei ole mikään pikkupolku! Jaakko on innostunut auraamisesta.
Ja mikä kotona odottikaan!! Oma luistinrata! Jaakko oli aurannut minulle luistinradan, vähän suloista… Jää on vähän röpöliäistä, mutta eikähän siinä voi luistella.
Uskollinen jääjuhtamme Buster. Se on ottanut vähän kolhuja jäissä ajelusta, oikean puolen kylki on takaa vähän lommollaan.
Maanantaina jää oli pari-kolme senttiä paksua.
Samaan aikaan kun muualla alkoi jäätyä, oli saunan edustalla avoin meri. Tuuli puhalsi vielä tiistainakin niin kovaa, että viiden asteen pakkanen ei purrut tähän avoinaiseen kohtaan. Kuvassa meri näyttää rauhalliselta, mutta se johtuu vain siitä, että kuva on otettu todella pitkällä suljinajalla, jolloin meri tasaantuu…
Keskelle pitäisi osua! Lauantaina pääsin ensi kertaa ajamaan veneen trailerille. Sinne solahti koirien valvovan silmän alla!
Paatti kunnolla kiinni. Meillä on yhtä ja toista sattunut, mutta sitä en tosiaan haluaisi nähdä, kun vene tipahtaisi motarille!
Tätä lohkeamaa en ollut aiemmin huomannut vaikka Jaakko on sen tainnut jopa näyttääkin. Miten taitavasti kuuluu ajaa, että saa ajettua tuon kohdan karille? Hehe, taitaa olla kiven sinkouma, vaikka potkurissa ei ole jälkeäkään.
Perässä tulee paatti! Haettiin huoltsikalta aamupalat ja suuntana Tampere.
Perillä Yamaha Centerin edustalla. Odottelimme hetken Lassea, joka ystävällisesti suostui ottamaan veneen vastaan pyhäpäivänä. Eipä tiennyt mihin lupautui…
Perusajatus on, että kärry nostetaan trukilla ylöspäin ja vinssistä vapautetaan venettä sen verran, että paatti rullaa nätisti alaspäin, jolloin sen takaosan alle laitetaan pyörillä kulkeva teline. Perusajatus on siis näin.
Viimeinen tarkistus, jäikö vielä jotain… Nähdään noin kolmen kuukauden päästä Husky! Tai jos säät jatkuu näin leutoina, niin kuka tietää vaikka vielä aikaisemmin.
Paatteja löytyi pitkät rivit, moneen eri tarpeeseen!
Meidän eka vene! No, tässä aika paljon uudempana versiona, mutta kyllä minulla sydän sykähtää TG:lle. Etenkin 6.9x:lle!
Sillä aikaa kun minä tein yleiskatsausta, oli Jaakko kadonnut. Hänet löysi tietenkin isoimman veneen luota. Pilot 8 veti Jaakkoa puoleensa kuin liima.
Pilot 8:ssa piti ihan käydä sisällä. Onhan se erittäin asuttava, pakko myöntää. Minun mielestäni aivan liian iso vene meille nykyiseen käyttöön. Mutta homman nimi onkin kuulemma se, että ihmisellä pitäisi olla useita veneitä. Elikkä yhteysveneet on ihan erikseen kuin tällaiset retkiveneet. Selvä sitten!
Yamarin Cross 64 BR sai hyväksyviä nyökkäyksiä, mutta emme ehtineet käydä kyydissä katsomassa tarkemmin.
Kelkkareitin yli ja oikea polkukin löytyi.
Tykkylumiset puut kaartuivat polun yli ja välillä saatiin lunta niskaan.
Alkoi käydä selväksi, että Valtavaara oli ehkä vähän liian jyrkkää nousua meidän suksille. Lumikengät olisivat olleet tälle maastolle parempi valinta. Esimerkiksi tässä polku kääntyy vasemmalle ylös ja siinä ei kyllä päässyt suksilla eteenpäin. (Alaspäin olisi päässyt kovaa vauhtia!)
Suolammen laavulla alkoi olla sinistä hetkeä. Kuvan otti Roosa.
Kiipesimme vielä seuraavan vaaran laelle ja jälleen jouduttiin nappaamaan sukset kainaloon. Köysi avitti välillä nelivedoksi yltyvää etenemistä. Huikea kuumaisema! Kiitokset Roosalle kuvasta!
Kotimatkalla Rukan rinnevalot näkyivät kauas. Hämärä alkoi hiljalleen laskeutua.
Matkalla varrella värit ja kontrastit olivat tyystin kadonneet, oli vain sinisen sävyjä ja horisontti peittyi sumuun.
Onneksi myös Roosa tykkäsi kuvata niin en ollut ainoa, joka halusi pysähtyä photo-momenttien kohdalla.
Postikorttimaisemaa oli oikealla ja vasemmalla.
Tunturin laelta ei tänään nähnyt kovin kauas. Riisitunturi on loiva kuin mikä, joten oli ihan outoa ajatella, että ollaan alueen korkeimmalla huipulla.
Kohti taukomajaa! Roosa ja Teija laskevat päivän ”jyrkintä” mäkeä.