Kategoria: Atlantti

Lauantaina oli ARC:n palkintojen jako. Tiksi oli ehdottanut tiimipaidan pitämistä palkintojen jaossa, mutta eihän meillä ollut sellaisia. Niinpä lauantai-päivä säädettiin kaupoissa tiimipukujen ostamista. Puolitoista tuntia ennen palkintojen jakoa pojat tulivat kaupasta aivan huippujen paitojen kanssa. Eikä siinä vielä kaikki, meillä oli myös mätsäävät shortsit! Minulle oli ostettu paita, joka oli väriltään samanlainen, kuin poikien taskun kuvio. Saimme paljon kehuja tiimiasuista!

NOPEIN NAISKIPPARI

Tässä postauksessa on sitten muuten aika monta kuvaa meistä ja palkinnoista. Ehkä se kertoo jotain siitä, että olemme aika ylpeitä ja iloisia hienosta purjehduksestamme! Ensimmäisenä pääsin pokkaamaan nopeimman naiskipparin palkinnon. Tämä oli aika lailla yllätyspalkinto, emme tienneet kategorian olemassaolosta ollenkaan. Olisin tietenkin toivonut, että tänä vuonna palkinto olisi ollut ”Nopein mieskippari”, mikä olisi tarkoittanut, että olisimme napanneet overallin voiton. Hehe, no aika kova näinkin. Sain palkinnoksi viidakkoseikkailun ziplineilla, mutta olimme jo porukalla käyneet siellä. Annoimme palkinnon Dysselin miehistölle, joka on vielä hetken aikaa St Lucialla potkurivikaa selvittelemässä.

TURVALLISIN PAATTI

Dyssel voitti turvallisimman veneen palkinnon, he olivat varautuneet kirjaimellisesti kaikkeen. Ja kaikenlaista heillä tapahtuikin matkalla, joista viimeisen päivän potkurin rikkoutuminen taisi olla haastavin.

F-LUOKAN VOITTO JA KOKONAISKILPAILUN 3. SIJA

Voin kertoa, että me ainakin saavuimme palkintopallille kovalla metelillä ja ehkä järjestäjät ehtivät jo miettiä, että eivätkö he ikinä lähde lavalta pois. Mutta pitihän meidän poseerata! Voitimme siis oman luokkamme ihan kunnon marginaalilla seuraavaan. Kokonaiskilpailussa on mukana noin 200 venettä ja siinä purjehdimme 3. sijalle! Upea juttu!!!

Jokaisesta otettiin henkilökohtaiset kuvat jättipokaalin kanssa. Axel ja Rimpiläinen meidän pitää photoshopata palkintokuviin, sillä RImpis on jo Intiassa ja Axel Suomessa. Myös onshore-taktikkomme Heikki pitäisi saada kuviin jonkinlaiseksi taustapiruksi. Ja tietenkin isä, joka lainasi venettä meille ja lisäksi viitoitti edellisvuonna tien palkintopallille! Ja kaikki muutkin meitä kannustaneet. KIITOS!!! Edellisenä vuonna palkinto oli ollut suomalaisen Lucky Ladyn käsissä. Sitä kipparoi Seppo Pajari. Kukahan jatkaa ensi vuonna suomalaisten voittoperinnettä?

KIPPARI MEREEN

Kävimme veneellä palkintojenjakotilaisuuden jälkeen, jossa miehistö kohteliaasti kysyi, että haluaisinko vaihtaa vaatteet. Olin vähän että anteeksi mitä? ”Niin, aiomme heittää sinut kohta mereen.” Olin täysin unohtanut tämän voittavan veneen kipparin kohtalon. Ei auttanut väistelyt, vaan pääsin kokeilemaan uimista hieman likaisessa satama-altaassa. Pakko nostaa kipparin lakkia, sillä miehistö seurasi perässä. Ja vähän muidenkin veneiden miehistö, kun MeridentOptergon Mikko ja ruotsalaisen parhaan bailuveneen palkinnon voittanut Johan hyppäsivät veteen.

Kävimme vielä tutustumassa Dysseliin, jossa oli myös meno päällä. Rantakapakan kautta hakemaan paikalliselta grilliltä välipalaa, minkä jälkeen minä ja Jaakko luovutimme. Risteilyisäntä, Tiksi ja aiemmin mainittu Mikko lainasivat vielä ribiä ja lähtivät Happy Daysiin. Ympyrä sulkeutuu ja juhlat päättyivät sinne, mistä ne puolitoista viikkoa sitten alkoivat.

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa… Mikko ja Tiksi lähtevät tänään kotiin ja me jatkamme risteilyä kohti etelää Pertun perheen kanssa. ARC taitaa olla oikeasti ohi. Haikeaa… Mutta muistot jäävät kyllä elämään.

KIITOS, KIITOS, KIITOS POJAT!!! OLETTE SUPERIA!!!

Titititittidii! We have a winner! Kysyimme alkumatkasta veikkauksia, että kuinka kauan reissu kestää. Teimme myös omat veikkaukset veneellä silloin. Jaakko pääsi lähimmäs, 25 minuutin päähän oikeaa aikaa! Ylitykseen meni siis täsmälleen 16 päivää, 17 tuntia, 33 minuuttia ja 51 sekuntia.

Huolimatta Jaakon tarkasta arvauksesta, paras tieto ei löytynytkään veneeltä, vaan blogin lukijoiden joukosta. Pekan arvauksessa oli heittoa vain 15 minuuttia ja 51 sekuntia. Eli ajalla 16 päivää, 17 tuntia 18 minuuttia pääsee pätemään ennustajan kyvyillään! Täytyy sanoa, että aika tarkka ennustus, kun ottaa huomioon, että matkaa oli 5 500 kilometriä, eli saman verran kuin lähtisi Helsingistä Nepaliin. Saako Pekka nyt jonkun palkinnon? En tiedä, katsotaan jos keksitään jotain, ainakin mainetta ja kunniaa tulee!

KUVIA ATLANTILTA – ENSIMMÄINEN KALA

Pasaatituulien alkaessa Perttu ja Mikko päättivät virittää virvelit veneen perään. Veneessä oli ennestään yksi, mutta miehistö osti Las Palmasista uuden ja vielä kasan vieheitä. Ensimmäinen kala tuli vielä vanhalla vavalla.

TUULI TYYNTYY – POKERI ALKAA

AMERIKKA-JUHLAT

ARKISIA JUTUJA

Aina veneelläkään ei vain juhlittu tai kilpailtu, vaan arkisia juttuja tapahtuu sielläkin. Tosin osa niistä on vähän eksoottisempia kuin kotona!

LUKUHOMMIA

LISÄÄ KALAA!!!

YÖLLÄ MASTOON

Genuan falli tosiaan rikkoutui ja haimme sen alas yöllä. Tai siis Villehän siellä mastossa kävi. Oli aika puuhakas tilanne, joten kuvien ottoon ei voinut hirveästi keskittyä. Tässä kuitenkin muutama foto.

SADEKELIN PURJEHDUSTA

Välillä saimme raikkaita kuuroja ja sitten tuli se oikeasti sateinen päivä, jolloin kuulimme myös ukkosta. Ukkonen jäi meidän veneestä lopulta aika kauas, logien perusteella muita veneitä jäi ukkosen alle.

Ehkä tähän kauniiseen auringonlaskuun voi päättää meidän Atlantin kuvapostauksen. Monta upeaa hetkeä jäi näyttämättä, mutta ne säilyvävt meidän mieleissämme vielä pitkään!

Sain Suomesta tiukan pyynnön tehdä miehistöesittely, sillä olen epäjohdonmukaisesti kirjoitellut porukasta etunimellä, sukunimellä tai lukuisilla lempinimillä. Tässä siis esittelyt, jotka olen kirjoittanut täysin omavaltaisesti ja tarkistamatta faktojen oikeellisuutta. Esittelen porukan siinä järjestyksessä kuin he ovat jalkansa laittaneet Defyriin. Minut ja Jaakko on jo esitelty moneen otteeseen blogissa, joten nyt valokeilassa on Defyrin Atlantinylitysmiehistö.

Ville Rimpiläinen

Ville purjehtii Jaakon kanssa samassa kisaveneessä X41:stä ja ennen sitä X35:sta. Ville on ajautunut purjehduksen pariin muistaakseni partion kautta. Tästä puhuttiin yövahdissa, mutta enhän minä enää muista ihan tarkasti. Ville purjehtii nimittäin siihen tyyliin, että olen jotenkin aina ajatellut, että hänet on laitettu jo pienenä jollan kyytiin. Meidän venettä Ville tuli purjehtimaan heinäkuussa, kun paattia siirrettiin Portugalista Madeiran kautta Las Palmasiin. Ville hoitaa meillä kaikki keulahommat, mastoon kiipeämiset ja satamahurmailun hymyssä suin. Lisäksi hän ajaa vielä venettä tajuttoman hyvin. Koska veneellä on kaksi Villeä tällä reissulla, kutsuttiin Villeä eka Rimpiläiseksi tai boat boyksi. Sitten lempinimiksi tuli Rimpis ja viimeisin taitaa olla Rimpsi. Unohtamatta tietenkään Caesaria tai Keisaria, jotka nimet annettiin Amerikka-bileidemme jälkeen.

Perttu Rönkkö

Taktikkomme Perttu on laitettu jollaan 6-vuotiaana ja purjehdusharrastus on jatkunut sieltä lähtien. Perttu on taitava purjehtija ja hyvä kuski, joka kilpailee aktiivisesti omalla Beneteau Firstillään. Sen lisäksi Perttu on insinööri ja sen kyllä huomaa. Kaikenlaisiin tilanteisiin löytyi aina ratkaisu. Perttu on lievästi sanottuna aktiivinen luonne, joka keskittyy asioihin täysillä. Siinä vaiheessa kun muut vasta miettivät jonkin asian tekemistä, Perttu on jo ehtinyt tehdä homman, pari muutakin ja suunnittelee seuraavaa. Atlantin ylityksellä Perttu toimi taktikkona ja hoiti sitä myötä myös sään tsekkaamisen sekä keskustelut onshore-taktikkomme, Heikin, kanssa.

Axel Åkerlund

Axeliin olemme tutustuneet Suvisaariston kaupalla, jossa hän on töissä opiskeluiden lomassa. Suvisaariston kaupan safkat ovat todella hyviä ja osa niistä tulee Axelin näppien kautta. Olimme aina vaihtaneet muutaman sanasen hänen kanssaan ja niin tehtiin myös lokakuussa kauppakäynnillä, kun kerroimme että lähdemme Atlantin ylitykselle. Axel oli aivan haltioissaan, että kuulostaa ihan mielettömän hienolta ja kertoi, että ylitys on ollut hänenkin unelmansa. Meillä oli mahdollisesti yksi paikka vapaana, joten oli suorastaan pakko tarjota paikkaa Axelille heti kun se vapautui. Axel ei ole purjehtinut kovin paljoa, mutta hän oppi perushommat todella vikkelästi. Lisäksi keittiöstä valmistui uskomattomat safkat veneen kallistellessa Atlantin aalloilla. Lempinimekseen hän saikin kokki.

Ville Tikkanen

Myös Ville ”Tiksi” Tikkanen on laitettu optimistijollaan pikkupoikana ja sen jälkeen onkin kisapurjehdittu koko ajan. Nykyisin hän kisaa Kekkosen Teemun X35:ssa, joka voitti viime vuonna Malmön MM-kisoissa hopeaa ja Italiassa tänä vuonne 5. sijan. Pitkä purjehduskokemus todellakin näkyy manöövereissä ja ruorissa. Pakko sanoa, että välillä ei edes tajunnut, että oli keliä, kun vene vain leijaili aalloilla Tiksin hyppysissä. Ville on veneen radiotähti, jota haastateltiin veneestä kaksi kertaa Basso-radioon, jossa hänellä on ohjelma. Luonnollisesti musavastaavan hommat lankesivat hänelle, kun esimerkiksi Amerikka-bailujen musalistaa tehtiin.

Mikko Hietala

Mikko on purjehtinut pienestä asti ja…. Ei vaiskaan, Seinäjoella ei yllättäen ole kovinkaan paljoa jolla-toimintaa. Mutta vahinko on korjattu myöhemmin, kun Mikko on päässyt merellisempiin maisemiin. Defyrille Mikko yritti tulla matkustajan roolissa, mutta korotimme hänet välittömästi risteilyisännäksi, joka on vastuussa kaikenlaisesta bingoisännöinnistä ja sen sellaisesta. Jos meillä oli jokin tylsä hetki, niin ei tarvinnut kuin kysyä ristikseltä, että mitäs siellä risteilyohjelmassa on merkattu tähän ajankohtaan ja ajanvietto oli taattu.

KISAJENGIN KANSSA PURJEHTIMINEN

Meidän miehistössä oli siis useampi kisaaja. Jälkikäteen juteltiin, että jotakuta oli vähän mietityttänyt lähteä ylittämään nimenomaan Bavarialla, koska saksalainen rullapurjevene ei ole mitenkään nopean veneen maineessa. Oli tullut tutuilta vähän kommenttiakin, että saatatte killua aika pitkään merellä. Yllätys olikin sitten positiivinen, kun Defyr kulki ensimmäisen viikon sivutuulissa aika vauhdikkaasti ja muutenkin pääsi ihan purjehtimaan. Kisaamaankin pästiin, kun huomasimme luokkavoiton ja all cruisingin sijoituksen olevan käsissämme.

Miltä sitten tuntui purjehtia osittain kisamiehistön kanssa? Olimme käyneet jo ennen reissua keskustelua siitä, kuinka tätä cruising-venettä purjehditaan ja sitä juteltiin vielä matkallakin. Löysimme mielestämme hyvän balanssin, jota kutsuimme nimellä Best of the Both Worlds. Eli parhaat palat cruisauksesta ja kisaamisesta. Se tarkoitti veneen pitämistä ehjänä ja matkasta nauttimista, mutta kuitenkin sitä että keskityttiin myös purjehtimiseen. Osaa porukasta en tuntenut ennen reissua, mutta hyvin nopeasti syntyi luottamus, että nämä kaverit tietävät mitä tekevät. Lisäksi tajusin jossain vaiheessa, että kisaveneillä on vuosien aikana tehty kaikki mahdolliset mokat, joten he tietävät miten niitä tilanteita vältetään. Ja toisaalta jos jotain ikävää sattuisi, niin he tietävät heti mitä pitää tehdä. Meillä ei tullut vastaan kunnon myrskyjä tai todella ikäviä yllätyksiä, mutta kyllä niissä muutamassa tilanteessa, kun falli petti ja purje oli meressä, niin homma pelasi kuin rasvattu.

Meillä oli muutenkin ihan mieletön porukka, jonka kanssa jaksettiin vielä maissakin viettää aikaa esimerkiksi ryhmämatkailun parissa. Siitä huolimatta, että olimme viettäneet melkein 17 päivää merellä todella tiiviissä tunnelmissa, tungimme koko porukan muutamana päivänä Suzukin tilaihmeeseen ja kiersimme saarta ympäri. Ja muutenkin olemme viettäneet aikaa tiiviisti yhdessä.

Aika haikea fiilis on, kun porukka alkaa hiljalleen lähteä kotiin. Axel ja Rimpis ovat jo häipänneet ja taktikko viettää perhelomaa resortilla. Hiljalleen ensimmäinen osa matkasta alkaa päättyä. Atlantin voi ylittää ensimmäistä kertaa vain yhden kerran ja meillä oli reissulla aivan täydellinen porukka. Tulee kyllä vähän ikävä!

 

Lähetin raportit Atlantin ylityksestä satelliitin kautta sähköpostilla, joten kuvia ylityksestä ei ollut ainoassakaan postauksessa. Joten nyt niitä tulee sitten roppakaupalla! Kuvien latailu ei ole täällä St Luciallakaan ihan helppoa, sillä sataman nettiyhteyden kapasiteetti ei riitä alkuunkaan. Jos on oikein hyvät hermot, niin kahviloiden nettiyhteydellä voi koittaa tuuriaan. Joskus toimii paremmin kuin joskus toiste. Katsotaanpa miten Cafe Olén netti suoriutuu tästä hommasta. Onneksi paikka myy hyvää smoothieta kohtuullisen hintaan!

LÄHTÖ

DELFIINIT

Saimme muutama tunti lähdön jälkeen delfiinit peräämme. Normaalisti ne tykkäävät leikkiä veneen keulassa, mutta nämä hengailivat pitkään peräaallossa. Delfiinejä oli aikamoinen lauma!

SPINNU YLÖS ENSIMMÄISTÄ KERTAA

HUVITUSTA JA URHEILUA

Yhtenä aamuna heräsin omituiseen ja kovaääniseen mätkähtelyyn. Oli pakko nousta katsomaan mitä ihmettä sitloodassa tapahtui. Ahaa, surffikisat, tietenkin!! Veneessä keksittiin välillä kaikenlaisia urheilullisia haasteita päiviä piristämään. En edes muista leuanvetokisojen lukumäärää, mutta olisiko kerralla vedetty enimmillään 36 leukaa.

AJOKUVIA

Purjeveneessä otetaan aina ajokuvia, joten tässä niitä tulee!! Nämä kuvat on otettu ensimmäisen viikon aikana.

PURJESÄÄTÖÄ

Yhden päivän aikana saimme mereen sekä code zeron että genuan. Tässä code menee tonttiin, genuan aika oli sitten keskellä yötä. Lisää voi lukea aikaisemmasta postauksesta.

AAMUPALOJEN PARHAUTTA

BINGO

Saavutimme myötätuulet, joten piti keksiä muutakin tekemistä kuin purjehtiminen, sillä siitä ei riittänyt enää kaikille aktiviteettia. Risteilyisäntä Mikolla ja Axelilla oli meille yllätys, eli bingo-laite!!!

Ehkäpä täytyy jakaa tämä kuvapostaus useampaan osaan, sillä olen juonut Cafe Olessa jo yhden smoothien sekä yhden vihermehun (herrajumala, mikä minuun meni? On varmasti terveellistä, ainakin on sen makuista!!). Ensi kerralla pokeri, amerikka-ilta ja sushia. Kyllä me myös purjehdimme, ihan totta!

 

[line] [share title=”Kerro kavereille!” facebook=”true” twitter=”true” google_plus=”true” linkedin=”true” pinterest=”true” reddit=”true” email=”true”]

”ARC Finishing line, ARC Finishing line, Defyr calling. We are now approaching pigeon island and our estimated time of arrival to the finishing line is 26 minutes.”

Kutsuin VHF:llä ARC:n komitea-alusta, joka oli parkkeerattuna maalilinjan toisessa päässä. Kutsuja tehdään kaksi, ensimmäisen kerran kun lähestymme Pigeon Islandia, jonka jylhät kalliot tervehtivät meitä St Lucian luoteis-osassa. Toinen siinä vaiheessa, kun näemme maalilinjan valot.

VIIMEINEN PÄIVÄ MERILLÄ

Viimeinen päivä merellä oli ollut jopa vähän pitkästyttävä. Kaikki odottivat maalilinjan ylittämistä ja pääsyä maihin. Siinä vaiheessa, kun seitsemän seiloria istuU sitloodassa ja kysyy toisiltaan arvoituksia, ollaan aika syvissä vesissä. Ratkoimme myös tulitikku-pulmatehtäviä, jotka saimme läksiäislahjaksi. Sitten jännitimme ehdimmekö nähdä St Lucian silhuetin ennen kuin tulee pimeää. Ei ehditty. Itse asiassa meni yllättävän pitkään, ennen kuin saimme minkäänlaista valohavaintoa koko saaresta. Idästä lähestyttäessä se oli pimeä ja asumattoman näköinen, kaikki kaupunkien valot ovat saaren länsipuolella. Vitsailimme jo siitä, että jenkit ovat laittaneet gps-dataan vähän häiriötä ja olemme jossain aivan eri suunnalla. Well, that was not the case ja saarikin ilmestyi ensin tutkaan ja sitten näkökenttään.

MAALISSA

Ylitimme maalilinjan 00:33:51 paikallista aikaa. Pieni dinghy kävi kuvaamassa meitä ja poseerasimme parhaamme mukaan. Juttelimme vhf:llä maihin ARC-officen kanssa, joka osoitti meille oikean laituripaikan. Defyr lipui laiturien ohi kohti paikkaamme, kun jostain kaikui ruotsiksi hurjia kannustushuutoja veneellemme ja erityisesti Axelille! Huolimatta myöhäisestä ajasta, oli Petter Stark-veneen miehistö tullut meitä vastaan laiturille. Axelin tädin mies purjehti tässä veneessä ARC+:n, joka ulkee Las Palmasista Cape Verden kautta St Luciaan. Tuntui niin hienolta saada hurraa-huutoja pitkän matkan jälkeen, eikä se kuohuvakaan pahaa ollut! Ja saimme vieläpä onnittelut voittajalta, sillä Petter Stark voitti ARC+:n!

Myös ARCin keltapaidat ja St Lucian edustaja olivat vastassa. Heiltä saimme rommipunssit ja hedelmäkorin. Olimme itse säästäneet yhden pullon shampanjaa, jonka joimme yhdessä Petter Starkin miehistön kanssa sitloodassa. Kello riensi ja miehistö oli jo kovasti odottamassa pääsyä rantaan ja baariin. Vene oli kunnossa, olimme jopa löytäneet kahden ja puolen viikon jälkeen kiinnitysköydet sekä fenderit. Kuulemani mukaan, jokaisena vuonna joku vene tulee laituriin ilman köysiä ja fendereitä, kun ovat niin tohkeissaan pääsystä rantaan. Koska kaikki oli valmiina, niin baariin sitten vaan!

ST LUCIAN YÖSSÄ

Löysimme vielä yhden avoinna olevan rantabaarin, josta ehdimme juuri tilata oluet ennen kuin se sulkeutui. St Lucia osoittautui nopeasti paikaksi, jossa asioita järjestellään kovasti. Kyselimme vähän, onko muita paikkoja auki ja vesitaksin kuljettaja lupaili meille, että juhlat järjestyy kyllä, eräässä erittäin hyvässä paikassa, Happy Dayssä. Ja ihan meitä varten avaavat paikan. Sitten alkoi sellainen kyytien järjestely, että tuli kyllä vähän ikävä suomalaista taksia, joka otetaan tolpalta ja jossa on mittari. Nämä taksit olivat lähinnä tuttujen tuttuja, jotka ajelivat muiden hommien seassa iltaisin ”taksia”. Mutta pääsimme Happy Dayhin, joka osoittautui lähinnä kioskiksi, jossa myytiin alkoholia. Tunnelma oli suorastaan huippuhyvä! Olimme sopineet paikalle treffit myös Monster Projectin purjehtijoiden kanssa, joten juttua ylityksestä riitti!

Olimme ehtineet olla 10 minuuttia Happy Dayssä, kun meille kerrottiin, että paikka meneekin kiinni. Mutta ei se mitään, ihan meitä varten on avattu toinen, huippuyökerho! Tällä kertaa emme heti uskoneet ja näinhän se meni, että kapakka oli auki vielä hyvän aikaa ennen kuin siirryimme seuraavaan paikkaan. Illan isäntä ja emäntä, tyypit joiden kanssa sovimme ensimmäiset taksit, seurasivat meitä joka paikkaan ja järjestelivät kyytejä. He vakuuttelivat, että heidän kanssaan ollaan turvassa. Vähän jäi mielikuva, että jos kävelisin baarista ulos ja kaksi metriä katua yksin, niin hukka veisi. Seuraavana päivänä valoisan aikaan, At Lucia ei tuntunut ehkä ihan niin hurjalta paikalta.

PAPERIN PYÖRITTELYÄ

Torstai-aamuna raahustin väsyneenä tulliin ilmoittamaan paattimme tulosta. St Lucialla on käytössä Sailclear-systeemi, jolla veneen tiedot on pystynyt ilmoittamaan etukäteen tullille. Tullista minut käännytettiin heti ovelta ja käskettiin menemään ensin Health-officeen. Siellä kirjoitettiin kaikki veneen tiedot paperille sekä luovutin jokaisen miehistön täyttämän kyselyn sairauksista sekä kapteenin selvityksen veneessä ilmenneistä sairauksista tms. Jokainen miehistön jäsen oli toki täyttänyt saman kyselyn sähköisesti jo Suomessa, mutta se oli pitänyt täyttää vielä paperilla uudestaan.

Sain yhden kopion terveystoimiston papereista, joka minun piti viedä mukanani tulliin arkistoitavaksi. Tullissa katsottiin veneen tiedot Sailclear-järjestelmästä. Virkailija tulosti neljä kopiota papereista, jotka kaikki allekirjoitin. Tämän jälkeen menin immigrationiin. Tullista saaduista papereista kaksi piti viedä immigrationiin, kahdelle eri ihmiselle. He tarkistivat passit ja viisumit. Tämän jälkeen menin satamatoimistoon ilmoittamaan veneen tulosta ja siellä kirjoitettiin taas uudestaan joka ikinen tieto veneestä. Huh, paperihommiin on ilmeisesti syytä tottua, sillä ymmärtääkseni St Luciassa kirjautumisprosessi on vielä kohtuullisen helppo!

TULOKSET

Tämän shown jälkeen menin ARC-kilpailutoimistoon viemään sailingdeclarationin, jossa oli meidän moottoritunnit. Tämä oli aamun jännittävin tehtävä, sillä samalla saisin tietää, miten paljon pahin kilpailijamme Arietta tai Kings Legend olivat ajaneet moottorilla. Moottorilla ajamisesta tulee aina ”sakkoa”, eli jos on ajanut yhden tunnin moottorilla, lisätään suoritusaikaan 1-2 tuntia lisää aikaa. Kerrointa ei ole paljastettu, mutta se on tuolla välillä.

Olimme tasoitusajassa jonkin verran Ariettaa ja Kings Legendia hitaampia, joten moottoritunnit olivat ainoa toivomme. Meillä niitä oli alle neljä. Kuten vähän arvelimmekin, Arietta XP44, joka on todellinen kisavene, ei ollut käyttänyt moottoria ollenkaan. Ei myöskään voittaja Peter Von Seestermühe. Mutta… Kings Kakadu oli ajanut 16 tuntia!!

Siinä vaiheessa kun Kings Legend oli ohittanut meidät ensimmäisen kerran siinä ensimmäisen viikon jälkeen, rupesi heille löytymään lempinimiä. Kings of Leon ja King Lear olivat käytössä, mutta lopulta nimeksi vakiintui entinen helsinkiläinen gentlemans klubi, Kings Kakadu. Pikaiset laskutoimitukset osoittivat, että saatoimme sittenkin voittaa kolmannen sijan koko cruising fleetissä! Mutta tosiaan, sijoitukset kerrotaan vasta palkintojen jaossa 21.12. Joten eipä pidä vielä innostua liikaa.

Oman luokkamme voitimme kuitenkin kirkkaasti, sen uskaltaa jo sanoa ääneen! Seuraava vene omasta luokastamme saapui St Lucialle vasta yli vuorokausi meidän jälkeen. Seilasimme kyllä todella hienosti. Meillä oli supermiehistö, kaikki probleemit hoidettiin upeasti, mutta myös itse purjehdus sujui tyylillä ja vauhdilla!

FIILIKSET

Täällä siis ollaan, toisella puolella Atlanttia. Kaikki voivat hyvin ja kenellekään ei sattunut mitään ensiapua vaativaa, ei ylityksellä eikä satamassakaan. On aika mieletön fiilis olla täällä oman miehistön ja koko ARC-fleetin kanssa! Kaikki olemme juuri ylittäneet saman meren, joten yhteisiä kokemuksia riittää jaettavaksi.

Kiitokset edelleen koko jengin puolesta kotijoukoille, jotka lähettivät väsymättä säädataa, muiden veneiden sijaintitietoja, taktiikkaa ja tervehdyksiä. Erityisesti Heikki ja Alf lähettivät dataa, niin ettei varmasti eksytty huonoihin tuuliin. Kiitos! Odotetuimpia hetkiä päivässä oli saada viestit luettavaksi. Joten superia ja tackar!!!

 

[line] [share title=”Kerro kavereille!” facebook=”true” twitter=”true” google_plus=”true” linkedin=”true” pinterest=”true” reddit=”true” email=”true”]